Suomulle kans

3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No kuule, kyllä se Suomulle pitää saada ensin se hiljainen keskus, koska se tuo nyt korona-aikana turistit Kemijärvelle. Laskettelua on joka paikassa, mutta tuollainen mielenrauhan ja luonnonparannuksen keskus voi olla hitti, joka mm. Intiassa kiinnostaa. Sielläki on näet luonnonmukaisia parannuskonsteja! Lisäksi voi olla mielenterveyden kannalta hyvä hanke.

Uusi kaupunginvaltuusto, teiltä odotetaan nyt toimintaa. Lisäksi se Harjulan aloite on OK ja se pitää käsitellä nyt, mutta se ei yksin riitä, vaan pitää sen "Suomun keskuksen" lisäksi tehdä Hiljaisuuden keskus. Ne voisi sijoittaa molemmat Suomutunturin juurelle, aluksi hankerahalla tehdä ne rakennukset sekä majoitustilat ja lepotila ja hallirakennus Suomun päälle. Kaupunki voi aloittaa rakennustyöt heti, kun valtuusto käsittelee. Toimikaa nyt älkää vain riidelkö tyhjästä!

Äänestä

Onko se aloite missä?

Äänestä

Homma on edennyt hyvin ilman että siihen olisi tarvittu suurempia yrityksiä houkultu.
Eilen kävin Suomulla, ja hiljaista oli, hiljaisuuden keskus toimi jo. Muutaman ihmisen, ja poron näin. Ihmiset olivat hyvin hiljaisia, eikä porotkaan röhkineet. Elikkä nyt se on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomulle tai Pyhälle kans moinen kapistus.
Missä viipyy

https://yle.fi/uutiset/3-12159194?utm_medium=social&utm_source=facebook&utm_campaign=ylerovaniemi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu