Pelastusalan pimeä puoli: machokulttuuria ja seksuaalista häirintää

Anonyymi

Ohhoh. Kiinnostava ja todella hämmentävä artikkeli pelastuslaitosten ja ensihoidon meiningistä. Hyvä että näistä asioista puhutaan, muuten ei mikään ikinä muutu.

https://yle.fi/uutiset/3-12149230

Toisessa ketjussa huomasin miesten ärsyyntyneen tästä jutusta - ehkä kannattaisi olla kommentoimatta naisia väheksyviä juttuja, kun ei omaa kokemusta ahdistelusta ja vähättelystä ole. Ja kyllä, naisetkin jaksavat kantaa niitä paareja.

Itse olen aina jotenkin romanttisesti ajatellut pelastusalan tosi asialliseksi ja toisia kunnioittavaksi. Toki varmasti iso osa porukasta onkin fiksua, mutta joukossa tyhmyys tiivistyy ja selkeästi ongelma on isosti olemassa jo opiskeluaikojen alaan liittyvästä glorifioinnista lähtien.

672

11705

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Onneksi asia on nyt tuotu julkisuuteen.

      • Anonyymi

        Eräässä kunnassa nuo yritti tuoda sitä palolaitos-ahdistelua sinne kuntaankin

      • Anonyymi

        Haloo, nykyään syyllistyy seksuaalisen häirintään, jos naiselle työpaikalla sanoo, että sinulla on tänään upea kampaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloo, nykyään syyllistyy seksuaalisen häirintään, jos naiselle työpaikalla sanoo, että sinulla on tänään upea kampaus.

        Mutta miksi työpaikoilla ylipäätään pitää puuttua toisen ulkonäköön? Annetaan toisille ulkonäkö ja kehorauha, silloin kaikki on kunnossa.
        Ei tulisi mieleeni kommentoida naiskollegoiden ulkonäköä. Toivonkin, että miehetkin tajuaisivat pitää mielipiteensä ominaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloo, nykyään syyllistyy seksuaalisen häirintään, jos naiselle työpaikalla sanoo, että sinulla on tänään upea kampaus.

        Ei syyllisty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloo, nykyään syyllistyy seksuaalisen häirintään, jos naiselle työpaikalla sanoo, että sinulla on tänään upea kampaus.

        Älä sano

        No tottakai,läski on läski!!

      • Anonyymi

        Olisiko sellainen mahdollista, että miehet pitää tuota todella huumorina. Pitäisi tietysti oppia ettei naiset siitä pidä. Vai pitäiskö miehet potkia alalta pois naiset hoitais asiat paremmin...

      • Anonyymi

        JO NYT ON JUMALAUTA, ETTEI MIES OSAA VUONNA 2021 KÄYTTÄYTYÄ!!

        Mutta tuohan on vain positiivinen kohteliaisuus ja jos oikeasti, vilpittömästi on tuota mieltä tyyliin: ”hei, wau tosi upee kampaus”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JO NYT ON JUMALAUTA, ETTEI MIES OSAA VUONNA 2021 KÄYTTÄYTYÄ!!

        Miehiltä ei ole koskaan vaadittu sitä. Tytöt opetetaan käyttäytymään, pojat on poikia. Tämä on sitten seuraus siitä kaikesta. Naisten on pitänyt käyttäytyä miestenkin puolesta ja kannatella yksin kansakunnan moraalia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sellainen mahdollista, että miehet pitää tuota todella huumorina. Pitäisi tietysti oppia ettei naiset siitä pidä. Vai pitäiskö miehet potkia alalta pois naiset hoitais asiat paremmin...

        Voihan nainenkin sanoa naiselle tai nainen miehelle, että ”wau, tosi upee kampaus” ilman, että asiassa on mitään seksuaalista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta miksi työpaikoilla ylipäätään pitää puuttua toisen ulkonäköön? Annetaan toisille ulkonäkö ja kehorauha, silloin kaikki on kunnossa.

        No tottakai,läski on läski!!

        Rauhoitu timppa. Anna läskin olla rauhassa. Mitä kenenkään läskit sulle painaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta miksi työpaikoilla ylipäätään pitää puuttua toisen ulkonäköön? Annetaan toisille ulkonäkö ja kehorauha, silloin kaikki on kunnossa.
        Ei tulisi mieleeni kommentoida naiskollegoiden ulkonäköä. Toivonkin, että miehetkin tajuaisivat pitää mielipiteensä ominaan.

        Tämä aika on mielensäpahoittajien kulta-aikaa. Afrikan tähti on joidenkin itkun aihe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloo, nykyään syyllistyy seksuaalisen häirintään, jos naiselle työpaikalla sanoo, että sinulla on tänään upea kampaus.

        Juuri näin!

        Jaa, etrtä naiset ei enää halua kuulla kohteliaisuuksia... onkohan ne enää naisia???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sellainen mahdollista, että miehet pitää tuota todella huumorina. Pitäisi tietysti oppia ettei naiset siitä pidä. Vai pitäiskö miehet potkia alalta pois naiset hoitais asiat paremmin...

        Näyttäähän meillä naiset mallia hallituksessa, , , , että se siitä hoitamisesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloo, nykyään syyllistyy seksuaalisen häirintään, jos naiselle työpaikalla sanoo, että sinulla on tänään upea kampaus.

        Jos lukee jutun, "hiukan" eri tason ahdistelusta kyse. Tuskin kukaan kampauksen kehumisesta loukkaantuu tai kokee seksuaalisena häirintänä. Että jospa ei liioiteltaisi, se on sama kuin vähättelisit jonkun kokemaa ahdistelua.

      • Anonyymi

        Todella kauhea menetys.... Not.

      • Anonyymi

        Täällä lahtarit loukkaantuvat kun ei saisi työkaveria pyllystä kouria

      • Anonyymi

        Onhan tuo jo sairasta työmiehien osalta-on kuuleman mukaan ollut kauan jo naisia kohtaan elostusta.Naiset ja miehet erikseen työpareiksi -miksi he katsovat pornoa? sairasta hoitihenkilökuntaa,en haluaisi kiusaajan potilaaksi!ASIA LAKISÄÄTEISEKSI!

      • Anonyymi

        No ku on annettu. Ennen oli miehii eikä mitään paimenpoikii. Yksi mies saattoi Suomessa 140 vuotta sitten naida lähes 500 naista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehiltä ei ole koskaan vaadittu sitä. Tytöt opetetaan käyttäytymään, pojat on poikia. Tämä on sitten seuraus siitä kaikesta. Naisten on pitänyt käyttäytyä miestenkin puolesta ja kannatella yksin kansakunnan moraalia.

        Voihan......

      • Anonyymi

        Lahtareitapas, tiedäthän, niitä käteenvetäjiä.

      • Anonyymi

        Katkerat äijät valittaa kun naiset ei tykkää. Kyllä täytyy olla elämäänsä kyllästynyt sen naisen, joka tuollaisten "herrasmiesten" matkaan lähtee Opetelkaa käytöstavat niin ehkä teitäkin vielä onnistaa. Uliuli ja valivali kun "ei kenellekään voi sanoa enää mitään". Voi hellanduudelis sentään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sellainen mahdollista, että miehet pitää tuota todella huumorina. Pitäisi tietysti oppia ettei naiset siitä pidä. Vai pitäiskö miehet potkia alalta pois naiset hoitais asiat paremmin...

        Perusrehelliset lapinmiehet ja savolaiset ovat aina pitäneet kyseisenlaista käytöstä huumorina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloo, nykyään syyllistyy seksuaalisen häirintään, jos naiselle työpaikalla sanoo, että sinulla on tänään upea kampaus.

        Kaikki ongelmat johtuu työpaikalla siitä kun joidenkin mielestä toiset tekee vähenåmmön töitä kuin itse joutuu tekemään.

        Voi ssa raskaita hommia joista naiset vapautettu ja miehet joutuu tekemään. Naisten työt naisten kaunistautessa ja palatessa kynsiään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttäähän meillä naiset mallia hallituksessa, , , , että se siitä hoitamisesta

        Marinin hallitus antaa sullekin lisää palkkaa seinän kuin oikeistohallitukset.

        Duunarin paras kaveri on SDP

        Ei kokoomus palomiestä elätä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta miksi työpaikoilla ylipäätään pitää puuttua toisen ulkonäköön? Annetaan toisille ulkonäkö ja kehorauha, silloin kaikki on kunnossa.
        Ei tulisi mieleeni kommentoida naiskollegoiden ulkonäköä. Toivonkin, että miehetkin tajuaisivat pitää mielipiteensä ominaan.

        Islamilaisissa maissahan tämä miesten ja naisten yhteiselon luontaiset jännitteet on oivallettu kitkeä modernista yhteiskunnasta asettamalla selkeät roolijaot joista ei lipsuta. Siellä ei siis ole tämänkaltaisia ongelmatilanteita koska miesten luontainen kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan on suitsittu siten ettei länsimaista kanssakäymistä sukupuolten välillä ole niin paljoa. Eli islam on feministisempää kuin kristinusko.

        Aika erilaista uutisointia Ylellä ja Hesarilla. Yle on hehkuttanut jo kaksi päivää pää uutisenaan Pelastusalan seksuaalisesta häirinnästä, Hesarissa 28.10.2021 oli asiasta pieni yhden palstan muutaman sentin maininta.

      • Anonyymi

        Juuri näin, punikkeja, tai vihreitä äänestäviä.

      • Anonyymi

        Nyt kyllä tää mettoo on nyt pistäny !!. En väitä että ei olisis tosia eihän saa ihan miten vaan käyttäätyy on tultu siihen et naiset on tasaarvoisia! Mutta juuri kuuntelen aamulähetystä siinä Biauvet puhuu et puolustusvoimissa !! Nyt on naiset armeijassa !!. Mutta itse olen ollu puolustusvoimissa töis seiskyt luvulla ja en koskaan kokenu mitään häriöö! Kyllähän on myös sinusta itsestä kii miten käyttäädyt! Tänäpäivänä ei mitään saa sanoo on jollain tasolla menty ääripäähän!! Se on varmasti ollu sääntö aina terveellä järjellä et koskee kehenkään ilman lupaa!!!. Mut kuinka paljon tapahtuu raiskauksia tänäpäivänä ja kauttaaikoin onko tässä edistytty ei olla!!!!!.... Tervejärki!!!. Terveessä päässä!!!!!.

      • Anonyymi

        Tarkennus. Et ole uskaltanut sanoa, että olet suomalainen MIES syystä että et ole mies etkä nainen. Olet selvästi sukupuoleltasi x.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta miksi työpaikoilla ylipäätään pitää puuttua toisen ulkonäköön? Annetaan toisille ulkonäkö ja kehorauha, silloin kaikki on kunnossa.

        No tottakai,läski on läski!!

        Kun on kerran itsestään selvä asia, että läski on läski, niin miksi siitä pitää vielä huomauttaa läskille.

        Kyllä kai läski tietää muutenkin olevansa läski. Miksi siihen on puututtava?

      • Anonyymi

        Miksi persut ei voi puhua naisista ihan asiallisesti nimittelemättä? Tiedän persuja, jotka nimittelevät naisia juuri akoiksi, lehmiksi, nartuiksi...sairasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ongelmat johtuu työpaikalla siitä kun joidenkin mielestä toiset tekee vähenåmmön töitä kuin itse joutuu tekemään.

        Voi ssa raskaita hommia joista naiset vapautettu ja miehet joutuu tekemään. Naisten työt naisten kaunistautessa ja palatessa kynsiään?

        Muslimikin arvostaa enemmän naista, kuin nämä peräkammarin asukit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, punikkeja, tai vihreitä äänestäviä.

        Eli persun vaimoa/tyttöystävää saa työpaikalla kouria?

      • Anonyymi

        Porvari taas yleistämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sellainen mahdollista, että miehet pitää tuota todella huumorina. Pitäisi tietysti oppia ettei naiset siitä pidä. Vai pitäiskö miehet potkia alalta pois naiset hoitais asiat paremmin...

        Naiset on alkaneet tulla ennen miesvaltaisille aloille yhä suurempina joukkoina ja ihan ymmärrettävästi haluavat kirjoittaa pelisäännöt käytöksen suhteen uusiksi. Ei kai tässä mitään kummallista ole.

        Keskusteluja selatessa ymmärtää, että on jo aikakin muuttaa asenteita. Tehdä Suomesta tasa-arvoisempi ja turvallisempi elää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sellainen mahdollista, että miehet pitää tuota todella huumorina. Pitäisi tietysti oppia ettei naiset siitä pidä. Vai pitäiskö miehet potkia alalta pois naiset hoitais asiat paremmin...

        Keskustelu onaija yksipuolista mutta se kuulu Kait nykyisin suomalaiseen tasa-arvoon. Annetaan ymmärtää että tätä häirintää vain miesten taholta ja naiset ei syyllisty. Mutta onko niin ettei miehet uskalla puhua naisten tekemästä häirinnästä koska naiset saisivat tässäkin tapauksessa käännettyä asian miesten syyksi. Ja toisaalta onko nyky kanssa käyminen niin arkaa että kaikki väännetään häiriöksi jos ei toinen.miellytä vaikka vuosien päästä. Moniko mies muuten heittää käytetyt kalsarit artistille lavalle.
        Terveisin Marinin boomeri nainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JO NYT ON JUMALAUTA, ETTEI MIES OSAA VUONNA 2021 KÄYTTÄYTYÄ!!

        Osaako nainen. Myös naiset harjoittaa seksuaalista häirintää siitä vain vaietaan tasa-arvoa sekin.

      • Ehkä poikien pitäisi opetella pois siitä "kuittailemisesta".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelu onaija yksipuolista mutta se kuulu Kait nykyisin suomalaiseen tasa-arvoon. Annetaan ymmärtää että tätä häirintää vain miesten taholta ja naiset ei syyllisty. Mutta onko niin ettei miehet uskalla puhua naisten tekemästä häirinnästä koska naiset saisivat tässäkin tapauksessa käännettyä asian miesten syyksi. Ja toisaalta onko nyky kanssa käyminen niin arkaa että kaikki väännetään häiriöksi jos ei toinen.miellytä vaikka vuosien päästä. Moniko mies muuten heittää käytetyt kalsarit artistille lavalle.
        Terveisin Marinin boomeri nainen

        Nyt kun naisia on taas kähmitty, on varsin luonnollista, että otetaan puheeksi naisten oikeudet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Osaako nainen. Myös naiset harjoittaa seksuaalista häirintää siitä vain vaietaan tasa-arvoa sekin.

        Se nyt vain on valitettava fakta, että mies syyllistyy siihen useammin ja nyt oli uutisissa kyse juuri miesten seksistisestä käytöksestä.

      • Anonyymi

        Jos opiskelija haluaa katsoa asemalla pornoa kun ei ole hälytyksiä, mitä se kenellekään kuuluu? Eihän opiskelija ole edes työsuhteessa kyseiseen paikkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkennus. Et ole uskaltanut sanoa, että olet suomalainen MIES syystä että et ole mies etkä nainen. Olet selvästi sukupuoleltasi x.

        No olen nainen! Ihan hetero!! Et!!!!!!......🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloo, nykyään syyllistyy seksuaalisen häirintään, jos naiselle työpaikalla sanoo, että sinulla on tänään upea kampaus.

        Jos lansissa kuskit sanoo toistuvasti harkkareille mistä kulmasta haluaa panna,niin kyse on aivan muusta kuin kehuista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaako nainen. Myös naiset harjoittaa seksuaalista häirintää siitä vain vaietaan tasa-arvoa sekin.

        Jos näin on, Siitähän voi aloittaa oman keskusteluketjun. Keskitytään tässä ketjussa ihan oikeasti jo havaittuun pitkäaikaiseen ongelmaan, eli miesten harjoittamaan seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos lansissa kuskit sanoo toistuvasti harkkareille mistä kulmasta haluaa panna,niin kyse on aivan muusta kuin kehuista.

        Juuri näin. Ihmettelen, kuinka kukaan selväjärkinen puhuu töissä vastaavia kuin tässä jutussa on esille tuotu. Kyseessä on selkeästi häiriintynyttä porukkaa.

        Luulen, että ketjussa melskaa aivan liian monta seksuaalisen häirinnän harjoittajaa, ainakin kommenteista päätellen. He eivät halua nähdä, että heidän käytöksensä olisi millään tavalla väärää. He haluavat jatkaa häirintää ja muiden kiusaamista.

      • Anonyymi

        Kaikki eivät välttämättä etsi suhteissa seksiä, tai sitä munaa....
        Tai ainakaan se ei ole se ykkösasia.

        Ihan oikeasti.

        Joillakin on suhde ja/tai seksiasioissa aivan väärät kuvitelmat. Siis siitä, että se miehen muna olisi jokin autuaaksi, tai edellytys orgasmin saamiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika erilaista uutisointia Ylellä ja Hesarilla. Yle on hehkuttanut jo kaksi päivää pää uutisenaan Pelastusalan seksuaalisesta häirinnästä, Hesarissa 28.10.2021 oli asiasta pieni yhden palstan muutaman sentin maininta.

        Ei meillä ole yhtään häirintää täällä Hesarissa. Turpa kiinni nyt siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta miksi työpaikoilla ylipäätään pitää puuttua toisen ulkonäköön? Annetaan toisille ulkonäkö ja kehorauha, silloin kaikki on kunnossa.
        Ei tulisi mieleeni kommentoida naiskollegoiden ulkonäköä. Toivonkin, että miehetkin tajuaisivat pitää mielipiteensä ominaan.

        Ihan niinkuin naiset eivät ikinä kommentoisi miesten ulkonäköä!! Milloin nostetaan keskusteluun naisten seksuaalinen ahdistelu miehiä kohtaan!!

      • Anonyymi

        Seksi saakin loppua, jos sen saamiseksi tarvitaan seksuaalista häirintää ja väkivaltaa.

        Te verhoatte kaiken seksuaalisiin tarpeisiinne, ja puolustelette jopa häirintää ja seksuaalista väkivaltaa seksin tarpeella. Olette te miehet sairaita. Miksi halukas osapuoli ei kiinnosta, miksi pitää ahdistella ja häiritä niitä jotka eivät halua. Oikeasti tässä on kyseessä vallankäyttö ja väkivalta. Oikeassa seksissä on kaksi halukasta osapuolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ku on annettu. Ennen oli miehii eikä mitään paimenpoikii. Yksi mies saattoi Suomessa 140 vuotta sitten naida lähes 500 naista.

        Kyllä tämä mummo tietää että vain kehon kestävyys on rajana seksikumppanien ja pikapanojen määrässä. Ei siinä rarvita mitään entisajan muehiä. Nykyään elävät kelpaavat likein hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JO NYT ON JUMALAUTA, ETTEI MIES OSAA VUONNA 2021 KÄYTTÄYTYÄ!!

        Ei kai se nyt vuosiluvusta ole kiinni torvi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta miksi työpaikoilla ylipäätään pitää puuttua toisen ulkonäköön? Annetaan toisille ulkonäkö ja kehorauha, silloin kaikki on kunnossa.
        Ei tulisi mieleeni kommentoida naiskollegoiden ulkonäköä. Toivonkin, että miehetkin tajuaisivat pitää mielipiteensä ominaan.

        Itte tykkään sanoa naiskollegalle: ihana tuo sinun pylly. Tykkää kovasti, jos vielä läpsäsee kivasti.

      • Anonyymi

        Onhan se perin ikävää, kun et naista ole saanut, mutta voithan alkaa tykätä miehistä. Pidätte omaa hauskaa.

        PS Ei sun tarvi edes sanoa mistä olet kotoisin. Sen näkee kilometrin päähän, että puusta just oot pudonnut itärajan tuntumassa.

      • Anonyymi

        Kyllähän se on selvää, mistä persu on kotoisin. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehiltä ei ole koskaan vaadittu sitä. Tytöt opetetaan käyttäytymään, pojat on poikia. Tämä on sitten seuraus siitä kaikesta. Naisten on pitänyt käyttäytyä miestenkin puolesta ja kannatella yksin kansakunnan moraalia.

        No pojat on poikia siksi tytöt ylläpitää moraalia kuten sanoit. Pojat ylläpitää sitten jotain muuta :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sellainen mahdollista, että miehet pitää tuota todella huumorina. Pitäisi tietysti oppia ettei naiset siitä pidä. Vai pitäiskö miehet potkia alalta pois naiset hoitais asiat paremmin...

        Naisille ei saa sanoa mitään eikä niihin saa katsoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä aika on mielensäpahoittajien kulta-aikaa. Afrikan tähti on joidenkin itkun aihe.

        Etkö sinäkin pahoittanut mielesi kun saksalainen vaihto-oppilas omansa mielensä pahoitti…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinin hallitus antaa sullekin lisää palkkaa seinän kuin oikeistohallitukset.

        Duunarin paras kaveri on SDP

        Ei kokoomus palomiestä elätä

        Te 70- vuotiaat ette haudan partaalla tarvitse paljon palkkaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki eivät välttämättä etsi suhteissa seksiä, tai sitä munaa....
        Tai ainakaan se ei ole se ykkösasia.

        Ihan oikeasti.

        Joillakin on suhde ja/tai seksiasioissa aivan väärät kuvitelmat. Siis siitä, että se miehen muna olisi jokin autuaaksi, tai edellytys orgasmin saamiseksi.

        Sinä hankit siis vibraattori Mikäs siinä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Ihmettelen, kuinka kukaan selväjärkinen puhuu töissä vastaavia kuin tässä jutussa on esille tuotu. Kyseessä on selkeästi häiriintynyttä porukkaa.

        Luulen, että ketjussa melskaa aivan liian monta seksuaalisen häirinnän harjoittajaa, ainakin kommenteista päätellen. He eivät halua nähdä, että heidän käytöksensä olisi millään tavalla väärää. He haluavat jatkaa häirintää ja muiden kiusaamista.

        Vpk laiset käy usein lidl essä työaikana.
        Kun häly tulee jää makkarat lämpimään ja asiakkaat saa pilantunutta ruokaa kotiinss

        Käykää ruokiksells ta vpss aikana kaupassa kuin muutkin ihmiset ja tuöläidrt

        Ette ole jumalia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seksi saakin loppua, jos sen saamiseksi tarvitaan seksuaalista häirintää ja väkivaltaa.

        Te verhoatte kaiken seksuaalisiin tarpeisiinne, ja puolustelette jopa häirintää ja seksuaalista väkivaltaa seksin tarpeella. Olette te miehet sairaita. Miksi halukas osapuoli ei kiinnosta, miksi pitää ahdistella ja häiritä niitä jotka eivät halua. Oikeasti tässä on kyseessä vallankäyttö ja väkivalta. Oikeassa seksissä on kaksi halukasta osapuolta.

        Puhu vain omasta puolestasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se on selvää, mistä persu on kotoisin. :D

        Mitä tähän politiikka kuuluu. Seksi ja politiikka täyttää feministien korvien välin kun normaalilla ihmisellä politiikan tilalla on erotiikka

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun on kerran itsestään selvä asia, että läski on läski, niin miksi siitä pitää vielä huomauttaa läskille.

        Kyllä kai läski tietää muutenkin olevansa läski. Miksi siihen on puututtava?

        Tuohan on vähän sama kuin sanoisi vastaantulevalle lapselle, että "lapsi!".
        Onko sillä vaikutusta muuta kuin sanojan egoistiseen mieleen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos lukee jutun, "hiukan" eri tason ahdistelusta kyse. Tuskin kukaan kampauksen kehumisesta loukkaantuu tai kokee seksuaalisena häirintänä. Että jospa ei liioiteltaisi, se on sama kuin vähättelisit jonkun kokemaa ahdistelua.

        Ei voi koskaan tietää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta miksi työpaikoilla ylipäätään pitää puuttua toisen ulkonäköön? Annetaan toisille ulkonäkö ja kehorauha, silloin kaikki on kunnossa.
        Ei tulisi mieleeni kommentoida naiskollegoiden ulkonäköä. Toivonkin, että miehetkin tajuaisivat pitää mielipiteensä ominaan.

        Minulle tulee. Kommentoin mielelläni. Etenkin kun mun penikseni etupullotusta on kommentoitu "pelastajasiskojen toimesta" juuri äskettäin. Tässä se valheellisuus nähdään. Peniksiä saa kommentoida pissislissisten, mutta auta armias, jos miespuoleinen pelastaja kommentoi naispuoleisen ensihoitolissun tissejä, niin: M E T O O paukkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JO NYT ON JUMALAUTA, ETTEI MIES OSAA VUONNA 2021 KÄYTTÄYTYÄ!!

        Osaa se, mutta ripsipiirakka "Tussula-Mirrisillä" pallo on täysin hukassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin!

        Jokohan ollaan niin pitkällä että jos meikäläinen invamopolla liikkuva vanhus rimpauttaa ohitusvaroituksen tien täyttävälle neitosparvelle joutuu syytetyksi seksuaalisesta häirinnästä? En oikeastaan ihmettelisi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minulle tulee. Kommentoin mielelläni. Etenkin kun mun penikseni etupullotusta on kommentoitu "pelastajasiskojen toimesta" juuri äskettäin. Tässä se valheellisuus nähdään. Peniksiä saa kommentoida pissislissisten, mutta auta armias, jos miespuoleinen pelastaja kommentoi naispuoleisen ensihoitolissun tissejä, niin: M E T O O paukkuu.

        Jos naisasialiike ei ota kantaa miesten ongelmiin, niin osaatko yhtään miettiä miksi näin on?

      • En ole siitä niin varma.

      • Anonyymi

        Dildoja on olemassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta miksi työpaikoilla ylipäätään pitää puuttua toisen ulkonäköön? Annetaan toisille ulkonäkö ja kehorauha, silloin kaikki on kunnossa.
        Ei tulisi mieleeni kommentoida naiskollegoiden ulkonäköä. Toivonkin, että miehetkin tajuaisivat pitää mielipiteensä ominaan.

        Miten tänäpäivänä on kaikki niin vääristynyttä ja viksahtunutta!!!. Ei aina jaksa ymmärtää tuntuu et kärpäsistä tehdään härkänen!!! Itse olen eläkkeel 45vuotta työ elämää takana !!. Enkä kyllä oo joutunu kokee häirintää!!! On ollu miehiä työkavereina enkä tunnistanu häirintää! Juttu luisti ja työt suju kyllä huumoria ja leikinlaskua oli!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokohan ollaan niin pitkällä että jos meikäläinen invamopolla liikkuva vanhus rimpauttaa ohitusvaroituksen tien täyttävälle neitosparvelle joutuu syytetyksi seksuaalisesta häirinnästä? En oikeastaan ihmettelisi!

        On syytä pelätä! Sinuna hankkisin oikein kunnon rääkän. Se tulkittaisiin tietysti sovinistieksi mutta siitä ei kai vielä joudu käräjille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelu onaija yksipuolista mutta se kuulu Kait nykyisin suomalaiseen tasa-arvoon. Annetaan ymmärtää että tätä häirintää vain miesten taholta ja naiset ei syyllisty. Mutta onko niin ettei miehet uskalla puhua naisten tekemästä häirinnästä koska naiset saisivat tässäkin tapauksessa käännettyä asian miesten syyksi. Ja toisaalta onko nyky kanssa käyminen niin arkaa että kaikki väännetään häiriöksi jos ei toinen.miellytä vaikka vuosien päästä. Moniko mies muuten heittää käytetyt kalsarit artistille lavalle.
        Terveisin Marinin boomeri nainen

        Onneksi miehet ymmärtää sentään sen, että naiset eivät likaisista kalsareista tykkää vaikka he itse tykkäävätkin ja suostuvat jopa maksamaan moisista.

      • Anonyymi

        Ei ole tähän mennessä jäänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei syyllisty.

        Kyllähän sitä syyllistyy, koska tämä on vihreää siirtymää, aina joku ulkopuolinen viherpiipertäjä itkemässä jo siitä kun sanot hyvää päivää naispuoliselle kolleegalle. Ite olin jo 80-luvulla palolaitoksella työssä, nykyään eläkkeellä, niin silloin huumori toimi molemmin puolin, ei näissä ammateissa pärjää ilman huumoria.Mutta sitä ei ymmärrä nämä nykyajan ihmiset kun ovat aivopesty tähän vihreään siirtymään ja meetoo kamppanjoihin. Hoitajilla ja palomiehillä oli hyvät välit ja huumori lenti molemmin puolin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JO NYT ON JUMALAUTA, ETTEI MIES OSAA VUONNA 2021 KÄYTTÄYTYÄ!!

        Asiasta tehty härkänen. Leikki piristää päivää. Näin nainen ajattelee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Islamilaisissa maissahan tämä miesten ja naisten yhteiselon luontaiset jännitteet on oivallettu kitkeä modernista yhteiskunnasta asettamalla selkeät roolijaot joista ei lipsuta. Siellä ei siis ole tämänkaltaisia ongelmatilanteita koska miesten luontainen kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan on suitsittu siten ettei länsimaista kanssakäymistä sukupuolten välillä ole niin paljoa. Eli islam on feministisempää kuin kristinusko.

        Muslimit on toinen kansa ei kuulu suomeen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muslimikin arvostaa enemmän naista, kuin nämä peräkammarin asukit.

        Muslimi ei arvosta naista paskapuhetta. Miksi tekevät kunniamurhia josko se on naisen kunnioitusta hah

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katkerat äijät valittaa kun naiset ei tykkää. Kyllä täytyy olla elämäänsä kyllästynyt sen naisen, joka tuollaisten "herrasmiesten" matkaan lähtee Opetelkaa käytöstavat niin ehkä teitäkin vielä onnistaa. Uliuli ja valivali kun "ei kenellekään voi sanoa enää mitään". Voi hellanduudelis sentään.

        Monella on patempituloinen ja koulutettu nainen kotona. Ihmettelen, että töissä sitten käyttäydytään noin.

        Osalla käyttäutymisen selittää uskonto, jossa naiselle ei nähdä arvoa, osalle perussuomalaisuus ja aika monella päihdeongelma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli persun vaimoa/tyttöystävää saa työpaikalla kouria?

        Itsehän ne persut siellä työpaikalla loukkaavat toisten koskemattomuutta ja jättävät noudattamatta työturvallisuuslakeja. Heidän osaaminen perustuu lähinnä siihen, ettei hridän kunniaa vain loukata.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Tuohan on vähän sama kuin sanoisi vastaantulevalle lapselle, että "lapsi!".
        Onko sillä vaikutusta muuta kuin sanojan egoistiseen mieleen?

        Sanoin juopolle, että olet juoppo. Uhkasi kunnianloukkaksella. itse oli kähmimyt ensin kaikki ensihoitokeskuksen naiset läpi ja läähättänyt rasvaisia juttujaan.

        Suihkuun ei päässyt, dödöä ei osannut käyttää ja hampaat mätäni suuhun.

      • Anonyymi

        Suomalainen tarjoaa samaa, mutta ei kaikille.

        Esimerkiksi ei jokaiselle ehk:n miehelle. Fiksu pitää olla, hiukset ja älyä päässä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän sitä syyllistyy, koska tämä on vihreää siirtymää, aina joku ulkopuolinen viherpiipertäjä itkemässä jo siitä kun sanot hyvää päivää naispuoliselle kolleegalle. Ite olin jo 80-luvulla palolaitoksella työssä, nykyään eläkkeellä, niin silloin huumori toimi molemmin puolin, ei näissä ammateissa pärjää ilman huumoria.Mutta sitä ei ymmärrä nämä nykyajan ihmiset kun ovat aivopesty tähän vihreään siirtymään ja meetoo kamppanjoihin. Hoitajilla ja palomiehillä oli hyvät välit ja huumori lenti molemmin puolin.

        Mene terapiaan ottaa keikat näin koville!

        Joka asiaa ei voi huumorilla kuitata, kuten sitä että miehet ajaa kännissä ja krapulassa keikkaa!

        Naama punaisina ja hilseilevinä kädet täristen istutaan pelastusajoneuvojen kyydissä ja selitetään rasvaista pskaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on kerran itsestään selvä asia, että läski on läski, niin miksi siitä pitää vielä huomauttaa läskille.

        Kyllä kai läski tietää muutenkin olevansa läski. Miksi siihen on puututtava?

        Miksei saisi kommentoida

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi persut ei voi puhua naisista ihan asiallisesti nimittelemättä? Tiedän persuja, jotka nimittelevät naisia juuri akoiksi, lehmiksi, nartuiksi...sairasta.

        Etköhän nyt vähän liioittele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muslimikin arvostaa enemmän naista, kuin nämä peräkammarin asukit.

        Senhän he feministit tiedätte ihan kokemuksesta 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene terapiaan ottaa keikat näin koville!

        Joka asiaa ei voi huumorilla kuitata, kuten sitä että miehet ajaa kännissä ja krapulassa keikkaa!

        Naama punaisina ja hilseilevinä kädet täristen istutaan pelastusajoneuvojen kyydissä ja selitetään rasvaista pskaa

        Aina kun joku on kohmelossa tai kännissä töissä, siitä tulee välittömästi ilmoittaa sellaiseen tahoon, joka ei voi sitä jättää huomiotta/kirjaamatta. Jos esimies ei puutu, viedään asia ylemmäs, kunnes joku reagoi.
        Tässähän ihan veronmaksajana huolestuu palvelun laadusta jos ukot rällää puoliteholla töissä, jossa on ihmishengistä kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan niinkuin naiset eivät ikinä kommentoisi miesten ulkonäköä!! Milloin nostetaan keskusteluun naisten seksuaalinen ahdistelu miehiä kohtaan!!

        Puhutaanpa yksi asia kerralla selväksi. Totta kai naisetkin, mutta tällä kerralla ja tällä alalla eritoten MIEHET. Et ehkä juuri Sinä mies, mutta jotkut miehet tuolla alalla. Mitä ilmeisimmin useat tuolla alalla. Näitä naisia on erittäin tärkeää puolustaa yhdessä, koska jopa heidän esimiehet voi tehdä tätä eli muita puolustajia ei aina oo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tänäpäivänä on kaikki niin vääristynyttä ja viksahtunutta!!!. Ei aina jaksa ymmärtää tuntuu et kärpäsistä tehdään härkänen!!! Itse olen eläkkeel 45vuotta työ elämää takana !!. Enkä kyllä oo joutunu kokee häirintää!!! On ollu miehiä työkavereina enkä tunnistanu häirintää! Juttu luisti ja työt suju kyllä huumoria ja leikinlaskua oli!

        Oliko pelastusala kyseessä? Ei tainnut olla koska naiset ei oo edes työskennelleet siellä 45 vuotta vielä. Et siis TIEDÄ tästä kyseisestä alasta yhtään mitään että millaista siellä on. Jossain toisella alalla on erilainen kulttuuri, terveempi. Tuolla alalla ei näytä olevan. Aattelin vaan selventää, että sun kokemus omalta alalta on ihan eri juttu kuin tää mistä puhutaan. Turha vouhottaa, kun ei oo TIETOA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehiltä ei ole koskaan vaadittu sitä. Tytöt opetetaan käyttäytymään, pojat on poikia. Tämä on sitten seuraus siitä kaikesta. Naisten on pitänyt käyttäytyä miestenkin puolesta ja kannatella yksin kansakunnan moraalia.

        No jo on härskiä meininkiä, pistää ajattelemaan että hakeutuuko tietyn tyyppiset miehet näihin ammatteihin. Itse olin konepajamies ja rautakoura, olihan sielläkin naisia, vähemmistönä kylläkin. Ei puhettakaan tuommoisesta käytöksestä, päin vastoin , niitähän pidetiin kun kukkaa kämmenellä, jos ne kokemattomuuttaan jonkun virheen tekivät, niin se porukalla nopeasti korjattiin ettei esimies huomaa.
        Olihan niistä meillekin silmäniloa, ettei aivan jarjasniskoja tarvinnut katsella.

      • Anonyymi

        Hyvä, Hyvä. Kommareiden agitoimaa Metooota taas pukkaa. Pelastusala pitää lakkauttaa heti ja palomiehet kortistoon lopuksi ikää?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muslimikin arvostaa enemmän naista, kuin nämä peräkammarin asukit.

        Muslimit ja suomalaiset äijät arvostavat naisia saman verran.
        Suomen Uutiset naureskelee ja vähättelee pelastusalan toimintaa eikä ota sitä tosissaan. Tämä oli kuin isku vasten kasvoja. Olen pitänyt Perussuomalaisia jokseenkin luotettavana joukkiona.
        Ohisalo on tekemässä hyvää työtä, mutta miksi hän ei puutu ulkomaalaisten seksuaalirikoksiin yhtälailla?

        FUTURE IS FEMALE

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos näin on, Siitähän voi aloittaa oman keskusteluketjun. Keskitytään tässä ketjussa ihan oikeasti jo havaittuun pitkäaikaiseen ongelmaan, eli miesten harjoittamaan seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan.

        Se on hassua, että jokaisen naisten oikeuksia käsittelevään ketjuun on tultava valittamaan, että miksei puhuta miesten ongelmista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksei saisi kommentoida

        Miksi tahdot pahoittaa toisen mielen tahallasi?
        Onko itsetuntosi tosiaan niin matalalla?

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Se nyt vain on valitettava fakta, että mies syyllistyy siihen useammin ja nyt oli uutisissa kyse juuri miesten seksistisestä käytöksestä.

        Siis naisten samanlaisesta käytöksestä ei saa puhua. Käsittääkseni on puhuttu pelastusalalla tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä joten onko niin ettei alalla mielestäsi ole naisia vai naiset ei häiritse seksuaalisesti vai sitä että naisten tekemästä seksuaalisesta häirinnästä on edelleen vaiettava. Asian vain naisten eduksi käsittelyn esimerkki tuli puoliseiskassa tällä viikolla Paula Hienosen haastattelussa jos mies olisi ollut ko. ohjelmassa puhumassa seksuaalisuudesta suu vaahdossa kuten rouva Heinojen niin kyllähän olisi ohjelma tuomittu.

        Uutinen kertoo minkälaista törkyä miehet harjoittavat ja mitä he tekevät naisille.
        Voisit yhtä hyvin kysyä onko pedofiliasta vaiettava. Siitä ei ole kyse, vaan siitä, että nyt on puheenaiheena yksi uutinen eikä meidän tarvitse tuoda mukaan kaikkia maailman huolia ja murheita yhteen keskusteluun.

    • Anonyymi

      Jos muuten pelastusalan työntekijät satutte tänne, niin kommentoikaa vähän kokemuksianne?
      -ap

      • Anonyymi

        No jo per...e. härskiä touhua, ei tommonen muissa työpaikoissa vetelis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jo per...e. härskiä touhua, ei tommonen muissa työpaikoissa vetelis.

        Tuskin koska työnanantaja vaatii että maksetulla työajalla tehdään töitä eikä vetelehditä ja puhuta paskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jo per...e. härskiä touhua, ei tommonen muissa työpaikoissa vetelis.

        Ei ole montakaan vuotta siitä, kun samanlainen kohu oli kirkon työntekijöiden kohtaamasta häirinnästä ja kiusaamisesta. Silloin todettiin, että työilmapiiri on hyvin ahdistava ja kaikenlaista kiusaamista ja simputusta esiintyy. Joten samaa löytyy joka alalta, ja onkin ilmeisesti normaalia, että joka ala vuorollaan törmää tähän seinään. Ihminen on joka työssä, vain ihminen ja samat viat ja kujeet löytyy aina. Niistä päästään vasta sitten, kun robotit hoitavat kaikki työt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin koska työnanantaja vaatii että maksetulla työajalla tehdään töitä eikä vetelehditä ja puhuta paskaa.

        Köyhän ne pslopojat lidlessäkin työpaikan.
        Kun tulee hälyytys jää ostokset lämpimään.
        Joskus pukdut laittaa ne takas hyllyyn ja asiakas ostaa pilaantuneen kalan.

        Kiitos kun käytte työaikana kaupassa.
        Minä käyn kaupassa vapaa aikana tai ruokatunnilla.
        Ei tarvii jättää ostoksia kärryyn keskelle kauppaa ja juosta kesken tlihin

        Palopäälikkö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin koska työnanantaja vaatii että maksetulla työajalla tehdään töitä eikä vetelehditä ja puhuta paskaa.

        Kuvitteellinen esimerkki eräästä firmasta. Esimiehet kiinnittivät huomionsa erääseen työntekijään, jonka ympärille kerääntyi kahvi tauoilla porukkaa kuuntelemaan hänen paskan jauhantaa. Kahvitauot venähtivät usein ylipitkiksi ja paskanjauhajan työtehokin oli mitä oli.
        Hänelle annettiin potkut. Sen jälkeen ei kahvitauoilla keräännytty kenenkään ympärille.
        Nauru ei enää raikunut. Yksi ja toinen vaihtoi työpaikkaa ja lopulta firma meni konkurssiin.
        Vasta sen jälkeen tajuttiin, että olisi kannattanut pitää paskanjauhaja firmassa ja firma pystyssä. Se oli kiinni yhdestä.

        Epäuskottava tarinasi. Ketään, ei oikeasti jaksa paskanjauhajaa, ei töissään ei vapaallaan.
        Kaikkitietäviä besservissereitä ja valehtelijoita ei vaan kukaan viitti kuunnella,eikä taukojaa niin pilata. Sen tietää jokainen, monella työpaikoilla on joku, joka yrittää itseään ylentää valheillaan.

        Monesti pomot siihen puuttuu työporukan kyllästyttyä, ja kaikki kiittää😅

        Taisit olla se tarinassasi😆😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jo per...e. härskiä touhua, ei tommonen muissa työpaikoissa vetelis.

        Onko palomiehet kuntosalijannuja, ehken vähän buustattuja luonnollisesti tai vähemmän. Kun artikkelista saa kuvan ettei muuta tehdäkään kuin seksijuttuja viljellään.

        Missä työpaikassa on nykyään taukoja,ei ainakaan ravintola-alalla.Aina joku kusipääasiakas haluaa jotakin ja perseessä kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko palomiehet kuntosalijannuja, ehken vähän buustattuja luonnollisesti tai vähemmän. Kun artikkelista saa kuvan ettei muuta tehdäkään kuin seksijuttuja viljellään.

        Jutut toimii, muu action ei niinkään jos salipumppujannuista on kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvitteellinen esimerkki eräästä firmasta. Esimiehet kiinnittivät huomionsa erääseen työntekijään, jonka ympärille kerääntyi kahvi tauoilla porukkaa kuuntelemaan hänen paskan jauhantaa. Kahvitauot venähtivät usein ylipitkiksi ja paskanjauhajan työtehokin oli mitä oli.
        Hänelle annettiin potkut. Sen jälkeen ei kahvitauoilla keräännytty kenenkään ympärille.
        Nauru ei enää raikunut. Yksi ja toinen vaihtoi työpaikkaa ja lopulta firma meni konkurssiin.
        Vasta sen jälkeen tajuttiin, että olisi kannattanut pitää paskanjauhaja firmassa ja firma pystyssä. Se oli kiinni yhdestä.

        Eräällä alalla taas annetaan potkut sellaiselle, joka hoitaa työnsä asiallisesti, nopeasti ja hyvin palvellen kun taas se, joka puhua pälpättää paskaa ja jonkin joutavaa päivät pitkät jättäen työn tekemiset kollegalle niin saa jatkaa työssänsä ikuisesti.

      • Anonyymi

        Pelastus ja ensihoito tarttee henkistä apua ja koulutusta !yllätää?ei,sairaampia kuin potilaat.Narsistisia kusipäitä,naisten kiusaajia.Liikaa kuvittelevat univormut päällä egojaan-ei ammattimaista ,ihan törkeen epäammattimaista, katson alaspäin .

        Univormumiehet vetoavat naisiin, miksi naiset muuten lähtisivät ensihoitajaksi tai pelastusalalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jo per...e. härskiä touhua, ei tommonen muissa työpaikoissa vetelis.

        Neljä vuotta ensihoitajana, pääasiassa lanssissa. Sanon, että on taas hiukan ryöpsähtänyt juttu väärille urille. Kertaakaan en näiden vuosien aikana ole kokenut ns häirintää työkavereiden tai henkilökunnan taholta. Asiakkaiden puolelta ylilyöntejä toki on aina joskus. Ylensäkkin nykyään ollaan aivan liian herkällä mielellä liikkeellä. Lähes kaikki on "häirintää" kun itsellä on huono päivä. Ja ainahan on tiettyä huulenheittoa. Kun muutama nainen on paikalla ja nuori komea mieshoitsu kulkee ohi niin "voisin tolle kyllä kyydit antaa" tyyppiset kommentit irtoaa varsin spontaanisti. Kyllä naiset nuo hommat osaavat siinä kuin miehetkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole montakaan vuotta siitä, kun samanlainen kohu oli kirkon työntekijöiden kohtaamasta häirinnästä ja kiusaamisesta. Silloin todettiin, että työilmapiiri on hyvin ahdistava ja kaikenlaista kiusaamista ja simputusta esiintyy. Joten samaa löytyy joka alalta, ja onkin ilmeisesti normaalia, että joka ala vuorollaan törmää tähän seinään. Ihminen on joka työssä, vain ihminen ja samat viat ja kujeet löytyy aina. Niistä päästään vasta sitten, kun robotit hoitavat kaikki työt.

        Kyllä joka työpaikkaan mahtuu kaikenkaisia!!!. Mut jos loukkaannutaan tiukkapipoisesti kaikesta pitää asiat ja asiat erottaa toisistaan mikä on ahdistelua ja mikä on sit jotain muuta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neljä vuotta ensihoitajana, pääasiassa lanssissa. Sanon, että on taas hiukan ryöpsähtänyt juttu väärille urille. Kertaakaan en näiden vuosien aikana ole kokenut ns häirintää työkavereiden tai henkilökunnan taholta. Asiakkaiden puolelta ylilyöntejä toki on aina joskus. Ylensäkkin nykyään ollaan aivan liian herkällä mielellä liikkeellä. Lähes kaikki on "häirintää" kun itsellä on huono päivä. Ja ainahan on tiettyä huulenheittoa. Kun muutama nainen on paikalla ja nuori komea mieshoitsu kulkee ohi niin "voisin tolle kyllä kyydit antaa" tyyppiset kommentit irtoaa varsin spontaanisti. Kyllä naiset nuo hommat osaavat siinä kuin miehetkin.

        Just näin🤗👍🧡!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko palomiehet kuntosalijannuja, ehken vähän buustattuja luonnollisesti tai vähemmän. Kun artikkelista saa kuvan ettei muuta tehdäkään kuin seksijuttuja viljellään.

        Palomiehet on varsinaisia panomiehiä. Opiskelevat pano-opistossa, oleilevat panoasemalla, ajelevat panoautolla panopaikalle. Suurin tappi nimitetään panomestariksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Univormumiehet vetoavat naisiin, miksi naiset muuten lähtisivät ensihoitajaksi tai pelastusalalle?

        Ehkä 50-luvulla vetosivat. Tervetuloa tähän päivään. Nainen ei valitse työtään miehen vuoksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Univormumiehet vetoavat naisiin, miksi naiset muuten lähtisivät ensihoitajaksi tai pelastusalalle?

        Koska pelastusala kiinnostaa heitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Neljä vuotta ensihoitajana, pääasiassa lanssissa. Sanon, että on taas hiukan ryöpsähtänyt juttu väärille urille. Kertaakaan en näiden vuosien aikana ole kokenut ns häirintää työkavereiden tai henkilökunnan taholta. Asiakkaiden puolelta ylilyöntejä toki on aina joskus. Ylensäkkin nykyään ollaan aivan liian herkällä mielellä liikkeellä. Lähes kaikki on "häirintää" kun itsellä on huono päivä. Ja ainahan on tiettyä huulenheittoa. Kun muutama nainen on paikalla ja nuori komea mieshoitsu kulkee ohi niin "voisin tolle kyllä kyydit antaa" tyyppiset kommentit irtoaa varsin spontaanisti. Kyllä naiset nuo hommat osaavat siinä kuin miehetkin.

        Se, ettet sinä ole koskaan vastaavaa kokenut ei tarkoita, etteivätkö muut olisi voineet sitä oikeasti kokea.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Koska pelastusala kiinnostaa heitä.

        Ehkäpä pelastusala kiehtoo naisia juuri siksi kun pelastusalalla työskentelee henkisesti ja fyysisesti vahvoja miehiä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäpä pelastusala kiehtoo naisia juuri siksi kun pelastusalalla työskentelee henkisesti ja fyysisesti vahvoja miehiä?

        Monesti miehet toivovat niin ja ainahan sitä voi uneksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäpä pelastusala kiehtoo naisia juuri siksi kun pelastusalalla työskentelee henkisesti ja fyysisesti vahvoja miehiä?

        Miehinen itsetunto on uskomaton, sillä ei tunnu olevan mitään rajoja. Kerta kaikkiaan naurettavaa ja naurettavia pellejä ne miehet, jotka väkipakolla länkyttävät naispuolisille kollegoilleen seksijuttuja, tajuamatta muka yhtään, etteivät ole tippaakaan haluttavia eikä heidän seuransa ole haluttua vaan pelkästään työn pakottamana kestettävä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pelastus ja ensihoito tarttee henkistä apua ja koulutusta !yllätää?ei,sairaampia kuin potilaat.Narsistisia kusipäitä,naisten kiusaajia.Liikaa kuvittelevat univormut päällä egojaan-ei ammattimaista ,ihan törkeen epäammattimaista, katson alaspäin .

        Machoilu on heikkoja varten. Sillä nostetaan vain huonoa itsetuntoa, niin kuin kukkoilijat koulussa olivat niin olevinaan, mutta toisaalta he itsekin tiesivät vain esittävänsä.

      • Anonyymi

        Naurettavaa toisaalta tämä yleinen uutisointi niiltä osin kun puhutaan, että työnantaja vastaa tästäkin vakavasta asiasta. Liittyisikö tämä ns työpaikka ilmapiiriin. Kansantaloudellisesti puhutaan mittavasta ongelmasta ihan alalla kuin alalla.
        Työnantaja on yhtä kuin lähin esimies ja hänen pelipaikassa kuuluu seurata peliä, että peli on asiallista.
        Työpaikkakiusaaminen. Naurettava termi kun pitää puhua henkiseatä väkivallasta viimeistään siinä kohtaa kun sen uhri uupuu, masentuu, tipahtaa ja joutuu tukeutumaan työterveyshuoltoon. Onkohan sieltäkin jokin linkki poikki kun eikös he ole myöskin vastuullisia tiedottamaan ylimmälle johdolle että sellaista on.

        Ihmisjohtamiseen asap jokin tutkinto ja testi sillä ja sitä kautta yrityskulttuuri muutokseen.

        Mites kävisi lätkän mm kisoissa jos joukkueessa olisi tällaista aliarvioimista keskenään. Siellä ilmeisesti maali on niin kongreettinen, että eipä onnistu tämä tämmöinen

        Mutta hyväveliverkoston pomothan onkin vaan - daaaa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole montakaan vuotta siitä, kun samanlainen kohu oli kirkon työntekijöiden kohtaamasta häirinnästä ja kiusaamisesta. Silloin todettiin, että työilmapiiri on hyvin ahdistava ja kaikenlaista kiusaamista ja simputusta esiintyy. Joten samaa löytyy joka alalta, ja onkin ilmeisesti normaalia, että joka ala vuorollaan törmää tähän seinään. Ihminen on joka työssä, vain ihminen ja samat viat ja kujeet löytyy aina. Niistä päästään vasta sitten, kun robotit hoitavat kaikki työt.

        Aikanaan minulle ystäväni sano Mies se on pappikin🤣!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko palomiehet kuntosalijannuja, ehken vähän buustattuja luonnollisesti tai vähemmän. Kun artikkelista saa kuvan ettei muuta tehdäkään kuin seksijuttuja viljellään.

        Taitavat olla kuntosaliJammuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvitteellinen esimerkki eräästä firmasta. Esimiehet kiinnittivät huomionsa erääseen työntekijään, jonka ympärille kerääntyi kahvi tauoilla porukkaa kuuntelemaan hänen paskan jauhantaa. Kahvitauot venähtivät usein ylipitkiksi ja paskanjauhajan työtehokin oli mitä oli.
        Hänelle annettiin potkut. Sen jälkeen ei kahvitauoilla keräännytty kenenkään ympärille.
        Nauru ei enää raikunut. Yksi ja toinen vaihtoi työpaikkaa ja lopulta firma meni konkurssiin.
        Vasta sen jälkeen tajuttiin, että olisi kannattanut pitää paskanjauhaja firmassa ja firma pystyssä. Se oli kiinni yhdestä.

        Ensihoidosta ja kuntayhtymästä ei potkuja saa vaikka mitä tekee.

        Varoituksia on kuulemma jaettu, mutta nekin saadaan vanhenemaan ja annetaan niin verkkaan ettei vain joudu ketään irtisanomaan.

        Esimiehet pelkää huonoa julkisuutta, kun irtisanottu tekee tästä oikeusjutun ja sitten pitää julkisesti käydä läoi kaikki mitä asemilla on tapahtunut.
        - no nyt ollaan tässä pisteessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Univormumiehet vetoavat naisiin, miksi naiset muuten lähtisivät ensihoitajaksi tai pelastusalalle?

        Ei kaikki pyöri ensihoitajamiehen ympärillä. Osa tykkää työstä ja potilaista.

        Pääosa palomiehistä ja ensihoitajista on tavallisia miehiä. Osa hyvin huonokuntoisia ja monisairaita, jotka ei kykene huolehtimaan kunnostaan ja lopulta ei edes hygieniastaan.

        Tavallinen mies on hyvä, mutta tavallinen mies liian isolla egolla, röyhkeillä jutuilla tekee koko äijästä ällöttävän.

        Sen kyllä huomasin, että esimiehille olin vain lihapala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neljä vuotta ensihoitajana, pääasiassa lanssissa. Sanon, että on taas hiukan ryöpsähtänyt juttu väärille urille. Kertaakaan en näiden vuosien aikana ole kokenut ns häirintää työkavereiden tai henkilökunnan taholta. Asiakkaiden puolelta ylilyöntejä toki on aina joskus. Ylensäkkin nykyään ollaan aivan liian herkällä mielellä liikkeellä. Lähes kaikki on "häirintää" kun itsellä on huono päivä. Ja ainahan on tiettyä huulenheittoa. Kun muutama nainen on paikalla ja nuori komea mieshoitsu kulkee ohi niin "voisin tolle kyllä kyydit antaa" tyyppiset kommentit irtoaa varsin spontaanisti. Kyllä naiset nuo hommat osaavat siinä kuin miehetkin.

        Ensihoidon tämän pervokulttuurin olisin sietänyt, mutta kun samalla tavalla hoidetaan muukin johtaminen ja asioiden hoito kääntämällä asiat vitsiksi ja kohauttamalla olkapäitä niin ongelmat on liian isoja.

        Esimerkiksi kaksi kokenutta ensihoitajaa päätyy syrjäisellä asemalla kiusaamaan sanoilla ja eleillä opiskelijaa.
        - esimiehen mukaan tämä on vain heidän ronskia vuorovaikutusta. Että mitä? Aikuisen täyspäosen ihmisen ri siis tarvitse osata käyttäytyä, vaan he saavat lytätä opiskelijan, koska hän sattuu heitä ärsyttämään!!

        Työpaikalla on töissä myös kaupungin julkijuoppo poliittinen hahmo, joka tulee töihin toistuvasti krapulassa ja kännissä.. luottamushenkilöt tietävät, toinen luottamusmiehistä työskentelee ensihoitajana, tehyn paikallishallitus tietää, ensihoitopäällikön mukaan hän ei ole tiennyt vuosikymmeniin onko henkilö kännissä vai ei, työntekijät nauraa ja vitsailee tälle tyypille, juoruavat hänestä ja tämä henkilö vain ajaa lanssia työ-, potilas- ja liikenneturvallisuudesta välittämätyä..

        Ongelma ei ole yksin seksuaalinen häirintä

        Ihan jokaista ei huvita tehdä töitä sellaisen kanssa, joka on toistuvasti parin promillen humalassa länkyttämässä mitä sattuu tai sitten vain vapisemassa vieressä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Univormumiehet vetoavat naisiin, miksi naiset muuten lähtisivät ensihoitajaksi tai pelastusalalle?

        Täh??? No mietipä hetki. Kertoo about Kaiken sun järjenjuoksun tasosta, jos et pysty kuvittelemaan mutään muuta syytä hakeutua alalle. Pelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neljä vuotta ensihoitajana, pääasiassa lanssissa. Sanon, että on taas hiukan ryöpsähtänyt juttu väärille urille. Kertaakaan en näiden vuosien aikana ole kokenut ns häirintää työkavereiden tai henkilökunnan taholta. Asiakkaiden puolelta ylilyöntejä toki on aina joskus. Ylensäkkin nykyään ollaan aivan liian herkällä mielellä liikkeellä. Lähes kaikki on "häirintää" kun itsellä on huono päivä. Ja ainahan on tiettyä huulenheittoa. Kun muutama nainen on paikalla ja nuori komea mieshoitsu kulkee ohi niin "voisin tolle kyllä kyydit antaa" tyyppiset kommentit irtoaa varsin spontaanisti. Kyllä naiset nuo hommat osaavat siinä kuin miehetkin.

        Yyh. Kuulostat todella ällöltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäpä pelastusala kiehtoo naisia juuri siksi kun pelastusalalla työskentelee henkisesti ja fyysisesti vahvoja miehiä?

        Jokapaikkaan naisten pitää nykyään tunkeakin! Ja sitten alkaa valitukset!

    • Anonyymi

      "Machoäijät" ovat loppupeleissä reppanoita suhteissaan vastakkaisen sukupuolen kanssa mutta leuhkivat olevansa niin sanottuja panomiehiä.

      • Anonyymi

        Ei nuo ole miehiä. Säälittäviä pikku-ukkeleita, todella törkeää touhua!
        Raastupaan vastaamaan idioottimaisesta käytöksestä, samat "miehet" ovat olleet kouluaikoina näitä mouhoja, jotka eivät ymmärrä, kuinka paljon toista ihmistä voi ahdistaa typerät "hauskat" jutut.

        Halveksin syvästi tuollaista toimintaa. Sääli, että nämä apinat eivät ymmärrä mistään mitään..

        Ilmeisesti ovat jääneet murrosikäisen tasolle ajatusmaailmassaan suhteessaan naisiin eli koko ajan seksi mielessä kuin jollain pojankollilla hormoonihuuruissaan.

        Palomiehet ehkä kerskailevat panohommilllaan, mutta oikea panomies ei puhu eikä pussaa.

      • Anonyymi

        Minä pidän miehekkäistä miehistä. En sellasista, joista ei tiä kumpaa sukupuolta edes edustavat.
        Miehekäs mies , hältä saa lämmön ja turvan.Ovat kyllä ihania, ka raamikkaita😍🥰😘

        No nekin apinat tulevat sammuttamaan tulipalosi tai sahaamaan autosi kun ajat kolarin,vähän kunnioitusta vaativan työn tekijöille.Olet varmaankin joku vitun bloggari tai somevaikuttaja, eli suomeksi LUUSERI

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palomiehet ehkä kerskailevat panohommilllaan, mutta oikea panomies ei puhu eikä pussaa.

        Oikea panomies ei ole pelastusalalla töissä.

      • Anonyymi

        Pallit pois yliseksuaalisilta koskee myös ihmisiä-fakta homma,loppuisi ahdistelut kun mallipussit leikattu"

      • Anonyymi

        Ootko varma. Kaksimetrinen lihaskimppu serkkuni on höylänyt useita naaraita ympäri Suomea ysituumaisellaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti ovat jääneet murrosikäisen tasolle ajatusmaailmassaan suhteessaan naisiin eli koko ajan seksi mielessä kuin jollain pojankollilla hormoonihuuruissaan.

        Tällaiset monesti kuvittelevat olevansa kaiken keskus ja sellaset miehet on aika sikamaisia äijiä, Tynkkysen lainaten.

      • Heidän sisällään on pieni poika, joka pelkää tyttöjä ja epäilee itseään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palomiehet ehkä kerskailevat panohommilllaan, mutta oikea panomies ei puhu eikä pussaa.

        Kirjoitusvirhe. Palomies n=L

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko varma. Kaksimetrinen lihaskimppu serkkuni on höylänyt useita naaraita ympäri Suomea ysituumaisellaan.

        Oliko kaikki ihmisiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nuo ole miehiä. Säälittäviä pikku-ukkeleita, todella törkeää touhua!
        Raastupaan vastaamaan idioottimaisesta käytöksestä, samat "miehet" ovat olleet kouluaikoina näitä mouhoja, jotka eivät ymmärrä, kuinka paljon toista ihmistä voi ahdistaa typerät "hauskat" jutut.

        Halveksin syvästi tuollaista toimintaa. Sääli, että nämä apinat eivät ymmärrä mistään mitään..

        Hyväveliverkostosta pomoksi putkahti koulutukseltaan dj kun olisi pitänyt olla DI. Alikoulutus tietty hieman aiheutti epäasiallista johtamista, sillä täytyyhän se asema jollakin säilyttää. Taisi siinä pelissä joku tulla raskaaksikin mutta voi veljet sentään. Nehän oli vaan alaisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä pidän miehekkäistä miehistä. En sellasista, joista ei tiä kumpaa sukupuolta edes edustavat.
        Miehekäs mies , hältä saa lämmön ja turvan.Ovat kyllä ihania, ka raamikkaita😍🥰😘

        Niin minäkin. Sellainen mulla on, korkeasti koulutettu ja osaa käyttäytyä. Kahdestaan sitten pervoillaan, mutta ulospäin sen ei tarvi näkyä 🥰😍😘

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä pidän miehekkäistä miehistä. En sellasista, joista ei tiä kumpaa sukupuolta edes edustavat.
        Miehekäs mies , hältä saa lämmön ja turvan.Ovat kyllä ihania, ka raamikkaita😍🥰😘

        Juu, nämä palomiehet niin ihanasti pettää aviovaimojaan ja ylen komeasti ahdistelee harjoittelijatyttöjä. Niin miehekästä että a vot! Yögh, siinä ei raamit auta jos pää on sahanpurua ja kuonaa täynnä. Mutta makunsa kullakin.

    • Anonyymi

      Tossa just instagrammin #emergencyservicestoo tarinoita luen.
      Sinänsä ei yllätä, ympäri maailmaa juuri pelastustoimessa aikamoinen machoilu-kulttuuri.

      • Anonyymi

        Raskas työ vaatii raskaat huvit ja jutut ovat sen mukaisia. Siihen pitää vain sopeutua jos meinaa porukoissa olla. Pakkohan ei kenenkään ole alalle tulla. Työilmapiiri kärsii kun joku alkaa niuhottamaan.

        Työilmapiiri kärsii seksuaalisesta häirinnästä. Niuhotus on pikkujuttu sen rinnalla. Eikä seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun puuttuminen ole niuhotusta, vaan oikeus ja velvollisuus.

        Rikosilmoituksia vaan kehiin niin loppuu miesvaltaisten työpaikkojen epäasiallinen käytös.

        Kyllähän ne eräissä kunnissa ovat puoliväkisin ja väkisin aivopesemässä ja pakottamassa naisia töihin pelastusalalle samoin kuin armeijaan.. Ahdisteltavaksiko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän ne eräissä kunnissa ovat puoliväkisin ja väkisin aivopesemässä ja pakottamassa naisia töihin pelastusalalle samoin kuin armeijaan.. Ahdisteltavaksiko?

        Suurin osa miehistä on sairaita-ei koske pelkästää palopoikasia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työilmapiiri kärsii seksuaalisesta häirinnästä. Niuhotus on pikkujuttu sen rinnalla. Eikä seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun puuttuminen ole niuhotusta, vaan oikeus ja velvollisuus.

        Rikosilmoituksia vaan kehiin niin loppuu miesvaltaisten työpaikkojen epäasiallinen käytös.

        Pelastuslaitoksille pitää saada samanlaiset anonyymit ilmiantolinjat kuin on nyt armeijassakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelastuslaitoksille pitää saada samanlaiset anonyymit ilmiantolinjat kuin on nyt armeijassakin

        Ai siis että kun se naimisissa oleva pienten lasten isä ei työkaveristaan syty, voi sen näppärästi ilmiantaa salaisia ilmiantolinjoja pitkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai siis että kun se naimisissa oleva pienten lasten isä ei työkaveristaan syty, voi sen näppärästi ilmiantaa salaisia ilmiantolinjoja pitkin.

        Siinä tapauksessa kyllä jos tämä aiheuttaa asiatonta käyttäytymistä joka ei työpaikalle kuulu!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raskas työ vaatii raskaat huvit ja jutut ovat sen mukaisia. Siihen pitää vain sopeutua jos meinaa porukoissa olla. Pakkohan ei kenenkään ole alalle tulla. Työilmapiiri kärsii kun joku alkaa niuhottamaan.

        Tässä taas näämme, että maailmaa yhä rakennetaan miehille.

    • Anonyymi

      Täytyy myös muistaa että tämä on sisäministeriön vastuulla ja vihreiden Maria Ohisalo ei ole tehnyt asialle yhtään mitään vaikka on taatusti tiennyt alan tilanteesta ministeripestin alusta lähtien.

      • Anonyymi

        Valittakaa vaan vihreille, laittavat pelastuslaitokselle jotain ituhippejä, jotka ei letkua saa kannettua, eikä parta kasva. Siinä ketään enää pelasteta😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valittakaa vaan vihreille, laittavat pelastuslaitokselle jotain ituhippejä, jotka ei letkua saa kannettua, eikä parta kasva. Siinä ketään enää pelasteta😆

        Niin... Tukholmassahan on se feministinen lumenauraus (Feministisk snöröjning) joka saa kaupungin kaaokseen aina lumisateen jälkeen. Pitäisköhän siis Suomessa tosiaan kokeilla ohisalolaista tasa-arvoista tulentorjuntaa tai vastaavaa? (Ei, ei pitäisi!)

      • Anonyymi

        Eiköhän tämä tyyli ole ollut jo 50-60 -luvulta lähtien muu maailma on mennyt eteenpäin palo-pelastuslaitos on jäänyt paikalleen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin... Tukholmassahan on se feministinen lumenauraus (Feministisk snöröjning) joka saa kaupungin kaaokseen aina lumisateen jälkeen. Pitäisköhän siis Suomessa tosiaan kokeilla ohisalolaista tasa-arvoista tulentorjuntaa tai vastaavaa? (Ei, ei pitäisi!)

        Autolla pääsee helpommin kinosten yli kuin lastenvaunujen kanssa jalan.

      • Anonyymi

        Ohisalo antaa lausunnon asap. Suomeksi tosin sitä ei ymmärrä kuin vihreät

    • Anonyymi

      Miksi naiset änkeeä tuollaiselle alalle?

      En minäkään menisi miehenä naisvaltaiselle alalle, koska tiedän, etten voisi sietää sitä kaakatusta ja seläntakana juoruamista.

      • Anonyymi

        Syyllistätkö nyt naisia tässä asiassa jossa on kyse miesten epänormaalista käytöksestä työtovereitaan kohtaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyllistätkö nyt naisia tässä asiassa jossa on kyse miesten epänormaalista käytöksestä työtovereitaan kohtaan?

        Onhan se äärimmäisen typerää mennä sellaiseen paikkaan, missä ei viihdy ja on itselle epämiellyttävä ilmapiiri. En minä ainakaan menisi, saati jäisi sellaiseen paikkaa ja alkaisi valittamaan. Tiedän että sellaisia itselle sopimattomia työpaikkoja on paljon, ei niitä voi millään lailla poistaa.

        Tuo on sinun henkilökohtainen mielipiteesi mutta ei kaikkien muiden ammatinvalinnassaan. Armeijassakin on jo nykyään naisia joten sulla on melkoisen vanhakantainen asenne naisten ammatinvalinnassa.

        Kysyn edelleen. Miksi pitää ägetä alalle, missä on itselle epämiellyttävä ilmapiiri?

        Maailmassa ja suomessa on paljon aloja, jossa naiset ovat enemmistönä, siellä luulisi naisella olevan helpompaa, kuin ns miestenaloilla.

        ägetä itsesi nykymaailmaan, ei ole enää juurikaan mitään miesten ja naisten ammatteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyllistätkö nyt naisia tässä asiassa jossa on kyse miesten epänormaalista käytöksestä työtovereitaan kohtaan?

        Onko jutussa kerrottu, että kyse oli juuri miehistä ? Olen kokenut senkin, kun nainen harrastaa sukupuolista ahdistelua. Sitäkin löytyy. Muutamia vuosia sitten erään kaupungin virkanainen syyllistyi ahdisteluun ja uhri joutui eroamaan tehtävistään, kun ei saanut olla rauhassa. Kaiken kaikkiaan ihan turha tehdä tästäkään sukupuolikysymystä, kun molemmat puolet syyllistyvät samaan touhuun.

      • Anonyymi

        Miesten ja naisten ammattien katoamisen julistaminen ei ole sama asia, kuin niiden katoaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se äärimmäisen typerää mennä sellaiseen paikkaan, missä ei viihdy ja on itselle epämiellyttävä ilmapiiri. En minä ainakaan menisi, saati jäisi sellaiseen paikkaa ja alkaisi valittamaan. Tiedän että sellaisia itselle sopimattomia työpaikkoja on paljon, ei niitä voi millään lailla poistaa.

        Ja sitten kun tulee puheeksi naisvaltaisten alojen heikko palkkataso, aletaan lällättämään että itsehän akat niille aloille menevät. Että menisivät paremmin palkatuille miesvaltaisille aloille. Niin tai näin..

        Huono asenne. "ei tällaisia työpaikkoja voi poistaa eikä asenteita muuttaa". Jos asenne olisi aina kuten sinulla, ei kulttuuri kehittyisi lainkaan eivätkä asiat etenisi.

        Plus tuo, että syyllistät uhria, on toksisen maskuliinisuuden ja patriarkaalisen kulttuurin aivopesun ilmentymä.

        Onneksi ajat muuttuvat. Tuskallisen hitaasti, mutta silti muuttuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on sinun henkilökohtainen mielipiteesi mutta ei kaikkien muiden ammatinvalinnassaan. Armeijassakin on jo nykyään naisia joten sulla on melkoisen vanhakantainen asenne naisten ammatinvalinnassa.

        Valitettavasti armeijassa on nykyään naisia. Eivät todellakaan sinne sovi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti armeijassa on nykyään naisia. Eivät todellakaan sinne sovi.

        Miksi eivät sovi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ägetä itsesi nykymaailmaan, ei ole enää juurikaan mitään miesten ja naisten ammatteja.

        On paljon aloja, jotka sopivat paremmin vain toiselle sukupuolelle. Kaikilla miesvaltaisilla aloilla naisilla on samat ongelmat, tosin heillä ei ole hyvä oikein missään. Missä nainen, siellä ongelma. Aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ägetä itsesi nykymaailmaan, ei ole enää juurikaan mitään miesten ja naisten ammatteja.

        Palomies?
        Naisen pitää olla melkoinen valas pärjätäkseen niiden kyydissä🙊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi eivät sovi?

        Samat ongelmat armeijassa naisilla ja valittaminen, kuin pelastusaloillakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ägetä itsesi nykymaailmaan, ei ole enää juurikaan mitään miesten ja naisten ammatteja.

        Ei olekaan, mutta eri ilmapiirin luovat helposti, siinä on vielä eroa. Naiset ei uskalla toimia heti ja suoraan, keräävät aineistoa ja jostain tukea isompaan draamaan. Tekee helposti heikomman vaikutelman. Naistyöpaikoilla toimtaan näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ägetä itsesi nykymaailmaan, ei ole enää juurikaan mitään miesten ja naisten ammatteja.

        Kyllä on edelleen miesten ja naisten ammatteja. Naisille sopivat alat ovat mm. Hoitoala, sihteeri eli hyvä kahvinkeittäjä, kokki, siivooja. Näissä nainen pärjää ja on luontaisesti luotu tekemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On paljon aloja, jotka sopivat paremmin vain toiselle sukupuolelle. Kaikilla miesvaltaisilla aloilla naisilla on samat ongelmat, tosin heillä ei ole hyvä oikein missään. Missä nainen, siellä ongelma. Aina.

        Missä luonnevikainen misogynisti, siellä ongelma! Henkiset rajoitteet ovat todellisia rajoitteita.

      • Anonyymi

        Kaikki naiset eivät onneksi ole niin tyhmiä ja naiiveja, että änkeäisivät tuollaisille aloille ahdisteltavaksi, raiskattavaksi jne. omasta vapaasta tahdostaan..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyllistätkö nyt naisia tässä asiassa jossa on kyse miesten epänormaalista käytöksestä työtovereitaan kohtaan?

        Jos haluaa panomieheksi niin kannattaa ryhtyä mielummin miesescortiksi kuin palomieheksi. Ei pelastusalalla ole mitään tekemistä panemisen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on sinun henkilökohtainen mielipiteesi mutta ei kaikkien muiden ammatinvalinnassaan. Armeijassakin on jo nykyään naisia joten sulla on melkoisen vanhakantainen asenne naisten ammatinvalinnassa.

        Joillakin naisilla on äärimmäisen naiivi mielikuva eräistä ammattialoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti armeijassa on nykyään naisia. Eivät todellakaan sinne sovi.

        Ehkä harvat sopii, suurin osa ei sovi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on edelleen miesten ja naisten ammatteja. Naisille sopivat alat ovat mm. Hoitoala, sihteeri eli hyvä kahvinkeittäjä, kokki, siivooja. Näissä nainen pärjää ja on luontaisesti luotu tekemään.

        Nykyajan sihteerit eivät keitä kahvia. Ja itseasiassa hyväkuntoiset miehet ovat useimmiten parempia siivoomaan esim. afrikkalaiset ja aasialaiset miehet. Nimenomasn miehet.

        Hyväkuntoinen, hyvät juoksijan geenit omaava afrikkalainen mies on miljoona kertaa tehokkaampi siivooja kuin suomalainen valkonaama lihava ja huonokuntoinen nainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on edelleen miesten ja naisten ammatteja. Naisille sopivat alat ovat mm. Hoitoala, sihteeri eli hyvä kahvinkeittäjä, kokki, siivooja. Näissä nainen pärjää ja on luontaisesti luotu tekemään.

        Naisia vetää hoitoalalle heidän luontainen hoitovietti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki naiset eivät onneksi ole niin tyhmiä ja naiiveja, että änkeäisivät tuollaisille aloille ahdisteltavaksi, raiskattavaksi jne. omasta vapaasta tahdostaan..

        Kamala kommentti. Aivan kuin meidän tulisi hyväksyä naisille "vaarallisten" miesvaltaisten alojen olemassaolo. Naisten no-go duunit. Että mitäs läksit ja se siitä. Olen pöyristynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sitten kun tulee puheeksi naisvaltaisten alojen heikko palkkataso, aletaan lällättämään että itsehän akat niille aloille menevät. Että menisivät paremmin palkatuille miesvaltaisille aloille. Niin tai näin..

        Äärimmäisen hyvin sanottu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kamala kommentti. Aivan kuin meidän tulisi hyväksyä naisille "vaarallisten" miesvaltaisten alojen olemassaolo. Naisten no-go duunit. Että mitäs läksit ja se siitä. Olen pöyristynyt.

        Saathan sinä pöyristyä, itsensä sellaisella vaan nolaa. Naisten pitäisi itse muuttua ja ymmärtää, arvostus pitää ansaita, sitä ei voi vaatia.
        Se ettei saa suutaan auki ja osaa puolustautua tilanteen ollessa päällä, ruokkii kaikenlaista epätoivottua ilmiötä, aivan kuten sekin, että asioita aletaan jälkikäteen vuosien päästä kaivelemaan.
        Nainen on luonteeltaan flegmaattisempi, ymmärtää heikommin tekniikkaa ja fyysisessa toiminassa tarvitsee usein muiden apua. Sellainen ihminen on taakka muille, joka taas aiheuttaa närää.

        Ihan todellakin siis uskot, että kasvatuksella ja patriarkaaliseen, misogyyniseen kulttuuriin sosiaalistamisella ei ole osaa eikä arpaa tässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palomies?
        Naisen pitää olla melkoinen valas pärjätäkseen niiden kyydissä🙊

        Naisia on palomiehinä todella vähän, tuossa fyysiset vaatimukset.
        https://yle.fi/uutiset/3-6674751

        Palomiehestä tulee mieleen kuntosalipullistelija, liekö hormonejankin käyttävät. Paloasemilla siis leikitään kotista, miehet yleensä siis ihan keskenään....Voi viehättää samasta sukupuolesta kiinnostuneita tuo asetelma.

        Ensihoitopuoli paljon fiksumpi naisillekkin, ikävää jos siellä tuollaista on.

      • Anonyymi

        Aivan samaa mieltä..baiset osaavat myös kertoa rivoja juttuja mies puolisista työ kavereista..kuinka kivaa ois tarttua perustuksiin ynnä muuta..kuullut paljonkin näitä juttuja..älkää ihmiset olko niin ahdasmielisiä..

        Sitähän tapahtuu tosi paljon. Myös toimistotyössä. Vanhemmat naiset ovat nuorten miesten etumuksissa kiinni taukotilassa, vahingossa ollaan tulossa samaan vessaan, silmäniskuja hississä, kourimista, kyllä vanhat naiset osaavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jutussa kerrottu, että kyse oli juuri miehistä ? Olen kokenut senkin, kun nainen harrastaa sukupuolista ahdistelua. Sitäkin löytyy. Muutamia vuosia sitten erään kaupungin virkanainen syyllistyi ahdisteluun ja uhri joutui eroamaan tehtävistään, kun ei saanut olla rauhassa. Kaiken kaikkiaan ihan turha tehdä tästäkään sukupuolikysymystä, kun molemmat puolet syyllistyvät samaan touhuun.

        Poliisimiehet taitavat olla eniten ahdistelluin ammatti. Ahdistelijoina humalaiset naiset. Mutta onhan poliisimiehet saamarin hyvännäköisiä....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se äärimmäisen typerää mennä sellaiseen paikkaan, missä ei viihdy ja on itselle epämiellyttävä ilmapiiri. En minä ainakaan menisi, saati jäisi sellaiseen paikkaa ja alkaisi valittamaan. Tiedän että sellaisia itselle sopimattomia työpaikkoja on paljon, ei niitä voi millään lailla poistaa.

        Itsehän miehet ovat jo vuosia valittaneet, etteivät naiset mene armeijaan ja kun he menevät, niin miehet valittavat, etteivät naiset tanssi heidän pillinsä mukaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei olekaan, mutta eri ilmapiirin luovat helposti, siinä on vielä eroa. Naiset ei uskalla toimia heti ja suoraan, keräävät aineistoa ja jostain tukea isompaan draamaan. Tekee helposti heikomman vaikutelman. Naistyöpaikoilla toimtaan näin.

        Ei naisen kuulukaan tavoitella miehen luonnetta.

        Kärjistetysti:
        Kun vihollisjoukon läpi pitäisi päästä, niin mies nappaa miekan ja lähtee juoksemaan huutamalla tämä ojossa ihmismassasta.
        Nainen hankkii sen sijaan valeasun ja kulkee mahdollisimman huomaamattomasti kaikkien ohi.

        Mies ja nainen toimivat eri tavoin eikä mies ole mikään prototyyppi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki naiset eivät onneksi ole niin tyhmiä ja naiiveja, että änkeäisivät tuollaisille aloille ahdisteltavaksi, raiskattavaksi jne. omasta vapaasta tahdostaan..

        Täällä taas syyllistetään uhreja kun ei voida myöntää, että vika on miesten asenteessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan todellakin siis uskot, että kasvatuksella ja patriarkaaliseen, misogyyniseen kulttuuriin sosiaalistamisella ei ole osaa eikä arpaa tässä.

        Hän tahtoo yhä ajatella, että maailma on miesten.

      • Anonyymi

        Hah! Naispuoliset esimiehet itse valitsevat kaikki miehet hakijoiden joukosta hoitoalalla. Jos kahteen paikkaan on kymmenen hakijaa, joista kahdeksan on naista, miehet tulevat valituiksi. Ja naispuoleiset työkaverit peesaa pomoa että tänne päivystykseen tarvitaan lisää silmänkarkkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan todellakin siis uskot, että kasvatuksella ja patriarkaaliseen, misogyyniseen kulttuuriin sosiaalistamisella ei ole osaa eikä arpaa tässä.

        Mitä sinä yrität sopertaa, oleko kännissä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä yrität sopertaa, oleko kännissä?

        KVG

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyn edelleen. Miksi pitää ägetä alalle, missä on itselle epämiellyttävä ilmapiiri?

        Maailmassa ja suomessa on paljon aloja, jossa naiset ovat enemmistönä, siellä luulisi naisella olevan helpompaa, kuin ns miestenaloilla.

        Mutta tasaarvoo hei! Muutamia vuosia sit oli tämä tasa arvo ja feministisyys tapetilla! Kyllä tasa arvo täytyy olla!!!. Mutta taas ääripää tartteeko nainen lähtee kilpasille olla rekkakuski ja armeijaan! Nasellisuus ja miehisyys terveellä järjellä!!.

        Jos nainen tahtoo lähteä kilpasille, olla rekkakuski tai mennä armeijaan, niin miksi häntä pitäisi estää?

      • Anonyymi

        Sama kaakatus eli whatsapp känniviestittely ja seläntakana juoruaminen tapahtuu myös ensihoidossa meidän miehisten miesten toimesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisia vetää hoitoalalle heidän luontainen hoitovietti.

        Niin miehiäkin ohjaa hoitoalalle hoitovietti. Kotona on hoidettu omaa alkoholisti isää ja jääty vaille huomiota ja hoivaa. sitten lähdetään hoitoalalle hoitamaan toisia eri tavoin riippuvaisia ja ongelmaisia työkavereita.

        Tuu katsomaan

        #Kp

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan samaa mieltä..baiset osaavat myös kertoa rivoja juttuja mies puolisista työ kavereista..kuinka kivaa ois tarttua perustuksiin ynnä muuta..kuullut paljonkin näitä juttuja..älkää ihmiset olko niin ahdasmielisiä..

        Hyvin harvoin ensihoidossa puhuttiin miehistä alentavasti naistrn kesken.

        Osa naisista halusi kyllä aktiivisesti juoruta siitä, kuka miehistä oli nyt pannut ketäkin työntekijäö tai tuonut tyttöystäviä asemalle..

        Tämö oli niin yleistä ja ällöttävää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyn edelleen. Miksi pitää ägetä alalle, missä on itselle epämiellyttävä ilmapiiri?

        Maailmassa ja suomessa on paljon aloja, jossa naiset ovat enemmistönä, siellä luulisi naisella olevan helpompaa, kuin ns miestenaloilla.

        Entäs jos on nainen, joka ei voi sietää sitä kaakatusta ja seläntakana juoruamista? Muttei myöskään halua ääliökommentteja tisseistään?

    • Anonyymi

      Miksiköhän mieleen tulee taas "operation mockingbird".
      Varmaan jokaisessa suuressa yhteisössä on aina joku m2.

    • Anonyymi

      Kyl siel naidaan ihan ilman syylistämistäkin.

      • Anonyymi

        Tulipaloilla ja panemisella ei ole mitään tekemistä keskenään.

    • Anonyymi

      Kannattaa jättää koko pelastusala pelkästään naisoletettujen hoitamaksi, niin ei tule enää valituksia miesten tekemisistä.

      • Anonyymi

        Riittää, kun alalla työskentelevä pieni naisia ahdisteleva miehenkuvatusvähemmistö muuttuu miehiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riittää, kun alalla työskentelevä pieni naisia ahdisteleva miehenkuvatusvähemmistö muuttuu miehiksi.

        Sinulla tuskin ollu ongelma🐭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riittää, kun alalla työskentelevä pieni naisia ahdisteleva miehenkuvatusvähemmistö muuttuu miehiksi.

        Aivan. Riittää, että miehet muuttuvat normaaleiksi. Pelastusalan naiset ovat mahtavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Riittää, että miehet muuttuvat normaaleiksi. Pelastusalan naiset ovat mahtavia.

        Naisissa on tulevaisuus. Niinhän sitä sanotaan, että Future is Female. Näitä juttuja ja keskusteluketjuja kun lukee, ymmärtää totisesti miksi Future is Female.

    • Anonyymi

      Taas joku ammattimielensäpahoittaja asialla.

      Aina sama kuvio. Joku alkaa kuluttaa keksimästään "ongelmasta" osoittaakseen oman "erinomaisuutensa".

      • Anonyymi

        Validi linkki väitteeseesi, muutoin valetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Validi linkki väitteeseesi, muutoin valetta.

        Linkki tieteelliseen, vertaisarvioituun tutkimusjulkaisuun linkin tarpeellisuudesta, muutoin tyhjänpäiväistä linkkivalitusta.

      • Anonyymi

        Nää on ”näitä”. Kun muuta elämää ei ole.

    • Anonyymi

      Kieltämättä härskiä.

    • Anonyymi

      Rankka työ vaatii rankat huvit ja rankan huumorin.

      • Anonyymi

        Osoittaa että palomiehillä on alhainen sivistystaso jo noin väittävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoittaa että palomiehillä on alhainen sivistystaso jo noin väittävät.

        Onko kaikki henkisesti alamittaiset pelastusalalla? Se selittäisi kyllä paljon...

      • Anonyymi

        Kyllä tiedän mitä ala-arvoista käytöstä on myös mies ensihoitajilla potilasta kohtaan. Ovat jotkut niin ollakseen suurta että varsinkin avutonta potilasta kohdellaan karmivasti niin käsiteltäessä kuin herjaamalla. Kun potilasvakuutukseen tekee heistä valituksen ensihoitajat oman nahkansa pelastaakseen keksivät paikkansa pitämättömiä juttuja potilaasta. Heillä kaikilla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja. Eivätkä kuuluisi hoitoalalla ollenkaan.

        Minäkin jouduin hädässä kutsumaan itselleni ambulanssin ja toinen mieshoitaja välinpitämättömästi yritti kammeta asian niin että jäisin ilman apua.
        Toinen mieshoitaja sanoi "ei kai häntä (minua) voi tännekään jättää".
        No sairaalassa jouduin kuitenkin kitumaan nälässä odottaessani 4 päivää hätäleikkausta.

        Onneksi sairaaloita ei pian enää ole kun pahuuden yhteiskunta tuhoutuu kokonaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoittaa että palomiehillä on alhainen sivistystaso jo noin väittävät.

        No ryhdy sitten palomieheksi, ja paranna maailmaa ja pelasta siinä ohessa koko ala. Onnea ja menestystä, reppana. Et taitaisi päästä edes alkuseulasta läpi. Suunsoitolla ja viisastelulla ei pelastushommiin pätevöidytä.

        Hommassa tarvitaan myös käytöstapoja joten itse olet reppana viisastelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tiedän mitä ala-arvoista käytöstä on myös mies ensihoitajilla potilasta kohtaan. Ovat jotkut niin ollakseen suurta että varsinkin avutonta potilasta kohdellaan karmivasti niin käsiteltäessä kuin herjaamalla. Kun potilasvakuutukseen tekee heistä valituksen ensihoitajat oman nahkansa pelastaakseen keksivät paikkansa pitämättömiä juttuja potilaasta. Heillä kaikilla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja. Eivätkä kuuluisi hoitoalalla ollenkaan.

        Sama kokemus täällä. Iäkäs sukulaismies sai parempaa kohtelua ensiapuhoitotilanteessa kuin iäkäs sukulaisnainen. Tapahtuivat eri kertoina, mutta silti, tämä on kokemus.

        Tästäkö johtuu se, että miesten vaivat ylipäätään otetaan vakavammin kuin naisten? Naisen kipu on sosiaalinen konstruktio, naisen tulee kestää niin kivut kuin solvaukset ja häirintäkin!? Jos kerran yleisesti näillä aloilla vähätellään ja vihataan naisia.

        Minullekin miesensihoitaja miesselitti (omaan hoitoalan taustan) hoitotapahtumaa ja esitti tyytymättömyytensä kun minä, potilaan läheinen "olen niin ärtynyt". Olin huolissani siitä, että pahan sairaskohtauksen saanutta naista ei viedä yöksi tarkkailuun. Olin asiallinen, en edes korottanut ääntäni. Mutta ilmeisesti olin hänen mielestään hankala naikkonen kun ilmaisin huoleni läheiseni voinnista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoittaa että palomiehillä on alhainen sivistystaso jo noin väittävät.

        Ei vaadi kummoistakaan koulutustasoa.

        Voisivat kohdistaa sen " rankan huvin" pilkkamaala toisiaan, esim toistensa pippeleiden kokoa ja jättäisivät naiset rauhaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kaikki henkisesti alamittaiset pelastusalalla? Se selittäisi kyllä paljon...

        Onhan otsikoissa ollut sankaritekoja runsaasti. Jos taloni on tulessa on sama onko henkilö henkisesti yli- vai alimittainen, kunhan osaa ja jaksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kaikki henkisesti alamittaiset pelastusalalla? Se selittäisi kyllä paljon...

        Ei ole. He ovat turvallisuusalalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tiedän mitä ala-arvoista käytöstä on myös mies ensihoitajilla potilasta kohtaan. Ovat jotkut niin ollakseen suurta että varsinkin avutonta potilasta kohdellaan karmivasti niin käsiteltäessä kuin herjaamalla. Kun potilasvakuutukseen tekee heistä valituksen ensihoitajat oman nahkansa pelastaakseen keksivät paikkansa pitämättömiä juttuja potilaasta. Heillä kaikilla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja. Eivätkä kuuluisi hoitoalalla ollenkaan.

        Kuuluuko palomiesten ja ensihoitajien psykologisiin vaatimuksiin kylmähermoinen paineensieto ja toimintakyvyn säilyttäminen kaaosoloissa. Nämä piirteet kuuluvat psykopatiaan. Esimerkiksi poliiseissa on yliedustus psykopaattisia piirteitä omaavia ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama kokemus täällä. Iäkäs sukulaismies sai parempaa kohtelua ensiapuhoitotilanteessa kuin iäkäs sukulaisnainen. Tapahtuivat eri kertoina, mutta silti, tämä on kokemus.

        Tästäkö johtuu se, että miesten vaivat ylipäätään otetaan vakavammin kuin naisten? Naisen kipu on sosiaalinen konstruktio, naisen tulee kestää niin kivut kuin solvaukset ja häirintäkin!? Jos kerran yleisesti näillä aloilla vähätellään ja vihataan naisia.

        Minullekin miesensihoitaja miesselitti (omaan hoitoalan taustan) hoitotapahtumaa ja esitti tyytymättömyytensä kun minä, potilaan läheinen "olen niin ärtynyt". Olin huolissani siitä, että pahan sairaskohtauksen saanutta naista ei viedä yöksi tarkkailuun. Olin asiallinen, en edes korottanut ääntäni. Mutta ilmeisesti olin hänen mielestään hankala naikkonen kun ilmaisin huoleni läheiseni voinnista.

        Ei ne ensihoitajat sinunkaan työpaikallesi tule selittämään miten sun pitää työsi tehdä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaadi kummoistakaan koulutustasoa.

        Voisivat kohdistaa sen " rankan huvin" pilkkamaala toisiaan, esim toistensa pippeleiden kokoa ja jättäisivät naiset rauhaan.

        Leikkisivät omilla "letkuillaan" kun kerran ovat palomiehiä. Oikeilla letkuilla autetaan toisia ja kun tulee "hätä" niin juostaan huussiin ja oma letku pelastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kaikki henkisesti alamittaiset pelastusalalla? Se selittäisi kyllä paljon...

        Eikun persut

        Meillä työaikana kerättiin perussuomalaisten jäsenkirjoja työntekijöiltä ja kuljetettiin ne sitten lanssilla torille puoluejohtajalle.

        Suurimmat öyhääjät löytyi näistä jäsenkirjoista.

    • Anonyymi

      Suvaitsemattomaksi on mennyt ihmiset. Rankkaa työtä tekevien vaaditaan lähtemään mukaan suvakkien ja neo-marxilaisten pelleilyyn.

      • Anonyymi

        Mikä siinä työssä nyt niin rankkaa on? Päivät pitkät saunotaan ja katsotaan por.noa.

      • Anonyymi

        HUONOA KÄYTÖSTÄ EI TARVITSE SUVAITA MILLÄÄN TYÖPAIKALLA.

      • Anonyymi

        Vartijat ovat alempaa kastia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä siinä työssä nyt niin rankkaa on? Päivät pitkät saunotaan ja katsotaan por.noa.

        Homososiaalisuus, tai miessidos, kuten Arto Jokinen (2000) sen nimeää, on ”tiettyjen normien rajaama miesten välisen kumppanuuden ja yhteis-ymmärryksen muoto, joka tukee maskuliinista he gemoniaa”

        Veljeys, katsotaan yhdessä pornoa, ehkä runkataankin ja varmaan myös pannaan. Nämä näiden kalenteritki ku jotain Tom of Finland sceneä

      • Anonyymi

        En pitäisi kovin arvostettavana sitä, että lääpitään ja käyttäydytään öykkärimäisesti alemmassa asemassa oleviaan kohtaan. Miksi ihmeessä näin pitäisi saada tehdä ja moista sietää??? Suvaita? No ei kyllä tarvitse sietää eikä suvaita yhtään kenenkään ellei ole pakko ja silloinkin maksaa tasan samalla mitalla takaisin heti kun voi.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ongelma on vaan se että Ohisalo avustajineen on tiennyt tästä tilanteesta jo pitkän tovin mutta ollut hiljaa ja päättänyt olla tekemättä mitään mutta nyt vasta media paineen alla näyttää mukamas välittävänsä, toimivansa mutta todellisuudessa koittaa ainoastaan kerätä irtopisteitä.

        Mikä on sääli sillä ongelma aito ja siihen pitäisi puuttua aidosti ei hyvesignaloimalla niinkuin Ohisalo tekee.

      • Anonyymi

        kepulaiset taas paniikissa?

        Joo tuskin voi väittää olleensa tietämätön kun nuo palolaitosten tavat änkesi muihinkiin laitoksiin mihin ne oli yhteydessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma on vaan se että Ohisalo avustajineen on tiennyt tästä tilanteesta jo pitkän tovin mutta ollut hiljaa ja päättänyt olla tekemättä mitään mutta nyt vasta media paineen alla näyttää mukamas välittävänsä, toimivansa mutta todellisuudessa koittaa ainoastaan kerätä irtopisteitä.

        Mikä on sääli sillä ongelma aito ja siihen pitäisi puuttua aidosti ei hyvesignaloimalla niinkuin Ohisalo tekee.

        Validi linkki väitteeseesi, muutoin omaa luulotteluasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Validi linkki väitteeseesi, muutoin omaa luulotteluasi.

        Keskustelupalstoilla keskustellaan ja esitetään näkemyksiä, ainostaan etuoikeutetut keskustelutaidottomat ovat koko ajan vaatimassa linkkejä. Jos ei ole omia näkemyksiä eikä mitään omaa sanomista niin ruikutetaan linkkejä.

        Totta helskutissa itseään feministiksi kutsuva Ohisalo on tiennyt näistä, onhan näistä jo puhuttu jo ennen YLEN:n artikkeliakin ja onhan se insta-tilikin ja hashtag ollut olemassa. Nyt kun valtamedia nosti (hyvä että nosti!) jutun esiin Ohisalonkin oli pakko reagoida, vaikka olisi voinut tehdä sen jo aikoja sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma on vaan se että Ohisalo avustajineen on tiennyt tästä tilanteesta jo pitkän tovin mutta ollut hiljaa ja päättänyt olla tekemättä mitään mutta nyt vasta media paineen alla näyttää mukamas välittävänsä, toimivansa mutta todellisuudessa koittaa ainoastaan kerätä irtopisteitä.

        Mikä on sääli sillä ongelma aito ja siihen pitäisi puuttua aidosti ei hyvesignaloimalla niinkuin Ohisalo tekee.

        Millä perusteella väität juuri Ohisalon tienneen ongelmasta? Miksei edellinen sisäministeri tehnyt mitään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä perusteella väität juuri Ohisalon tienneen ongelmasta? Miksei edellinen sisäministeri tehnyt mitään?

        Jos sisäministeri avustajakaarteineen ei tiennyt niin voidaan sanoa että sisämininisteri Ohisalo ei ole ollut tehtäviensä tasolla. Siis väärässä hommassa. Mutta tottakai häntä oli informoitu tästä työpaikkakulttuurista jo iät ajat sitten onhan tästä ollut juttua jo ennen tämänpäiväistä isoa uutista. Onhan se insta tilikin mikä näitä julki yritti tuoda jo kuukausia vanha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma on vaan se että Ohisalo avustajineen on tiennyt tästä tilanteesta jo pitkän tovin mutta ollut hiljaa ja päättänyt olla tekemättä mitään mutta nyt vasta media paineen alla näyttää mukamas välittävänsä, toimivansa mutta todellisuudessa koittaa ainoastaan kerätä irtopisteitä.

        Mikä on sääli sillä ongelma aito ja siihen pitäisi puuttua aidosti ei hyvesignaloimalla niinkuin Ohisalo tekee.

        Kuinka sattuikaan tuo median paine just nyt. Vaikka ilmiö on kuulema ollut iät ja ajat. Suomessakin on naisryhmiä vailla mitään oikeuksia eikä korvaansa lotkauta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sisäministeri avustajakaarteineen ei tiennyt niin voidaan sanoa että sisämininisteri Ohisalo ei ole ollut tehtäviensä tasolla. Siis väärässä hommassa. Mutta tottakai häntä oli informoitu tästä työpaikkakulttuurista jo iät ajat sitten onhan tästä ollut juttua jo ennen tämänpäiväistä isoa uutista. Onhan se insta tilikin mikä näitä julki yritti tuoda jo kuukausia vanha.

        Jos laki häirinnästä on olemassa, ja naiset vain sopeutuu ja huutaa lopuksi apua medialta, niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka sattuikaan tuo median paine just nyt. Vaikka ilmiö on kuulema ollut iät ja ajat. Suomessakin on naisryhmiä vailla mitään oikeuksia eikä korvaansa lotkauta.

        No kepulaiset nyt ei ainakaan puutu millään lailla omiensa puuhasteluihin joka kehtaa huomauttaakin saa huomata olevansa itse se suurin ongelma

      • Kerrankin Ohisalon kanssa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kepulaiset nyt ei ainakaan puutu millään lailla omiensa puuhasteluihin joka kehtaa huomauttaakin saa huomata olevansa itse se suurin ongelma

        Miten kepulaiset tähän oikein liittyvät? Sisäministeri Ohisalo jota naisten hätä pelastusalalla ei näyttänyt kiinnostavan pätkääkään ennen kuin YLE:n uutisten pakottamana kuuluu vihreisiin.

    • Anonyymi

      Tuota on monessa muussakin työpaikassa. Terveyskeskuksissakin hiljaisena hetkenä tapahtuu perseeseen vetoa ja siitä tulee raiskaus jos kemiat myöhemmin menee ristiin!

      Tuo pornon katsominenkin taitaa olla ihan mahdollista.

      • Anonyymi

        Ai kuten se tapaus, kun yöhoitaja raiskasi vaikeasti kehitysvammaisen naisen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai kuten se tapaus, kun yöhoitaja raiskasi vaikeasti kehitysvammaisen naisen?

        Niin jännä ettei se aiheuttanut yhdeltäkään ministeriltä "järkyttävää" kommenttia. Tai oikeastaan yhtään minkäänlaista kommenttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin jännä ettei se aiheuttanut yhdeltäkään ministeriltä "järkyttävää" kommenttia. Tai oikeastaan yhtään minkäänlaista kommenttia.

        Mitä jännää siinä on? Miehet raiskaavat Suomessa joka päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai kuten se tapaus, kun yöhoitaja raiskasi vaikeasti kehitysvammaisen naisen?

        Jo on pahassa puutteessa jos sellasta pitää mennä tekemään! Mutta miksei hallitus tee seksiongelmille mitään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo on pahassa puutteessa jos sellasta pitää mennä tekemään! Mutta miksei hallitus tee seksiongelmille mitään?

        Seksiongelmia, jotka ratkeavat raiskaamalla tai ahdistelemalla, ei ole olemassakaan. On asenneongelmia ja syvälle yhteiskuntaan juurtunut misogynia.

      • Anonyymi

        Kyllä sitä katsotaan ihan valtion virastoissakin torkkupeiton kera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo on pahassa puutteessa jos sellasta pitää mennä tekemään! Mutta miksei hallitus tee seksiongelmille mitään?

        Raiskaus on vallankäyttöä ja väkivaltaa. Älä sotke seksinpuutetta tähän.

      • Anonyymi

        tulee mieleen terveyskeskuksen pikkujoulut ja känniset akkahoitajat . voi jeesus sitä panoehdotusten määräää joa varatuilta ja lääppimistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raiskaus on vallankäyttöä ja väkivaltaa. Älä sotke seksinpuutetta tähän.

        Työterveyslakiin ja huoltoon pitää sisällyttää seksuaaliterapia. Entä rauhottuisiko tilanne niin, että olisi ihan lakisääteinen runkkaustauko 😂
        Työpaikkakiusaamisen sijaan puhutaan mielummin henkisestävakivallasta ja sitten ne koulukiusaajat joita evoluutiokaan ei kyennyt aikuistamaan joutuisi ihan sinne lakisääteiseen seksuaaliterapiaan kengänkuva perseessä

        Joka asemalle pitäisi tilata fleslight ja muoviämmiä!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jännää siinä on? Miehet raiskaavat Suomessa joka päivä.

        Eräs ryhmä hoitaa 30% tästä, sanottiin uutisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tulee mieleen terveyskeskuksen pikkujoulut ja känniset akkahoitajat . voi jeesus sitä panoehdotusten määräää joa varatuilta ja lääppimistä

        Yyh. Kannattaa alkaa puhua tästä, oikeesti. Ei miestenkään kuulu tuollaista sietää. Ihan yhtä väärin naisilta kuin miehiltäkin käydä käsiksi toiseen. Toivottavasti kerroit suoraan, ettei kiinnosta.

    • Anonyymi

      Palomieskalenteri silti kelpaa naisoletetuille.

      • Anonyymi

        Ei kelpaa enää.

      • Anonyymi

        Ei ole koskaan kelvannut.

    • Anonyymi

      Näin on Sodoma tullut keskellemme niinkuin on kirjoitettu.....

    • Anonyymi

      Koronan vika kun pikkujouluja ei enää ole. Vanhaan hyvään aikaan kaadettiin joulukuusi ja herättiin ilman housuja ties mistä. Kaikki olivat taas nöyriä koko vuoden. Pikkujoulut takaisin !

    • Anonyymi

      Maassa ei ole ainuttakaan luotettavaa alaa,
      kaikki ne joihin luotti ovat sekaisin päästään.

      Lääkärit ja hullulan lääkärit ovat pahimpia.

    • Anonyymi

      Meno on kuin ryccissä?

    • Anonyymi

      Itse kymmeniä vuosia vuorotöitä tehneenä en osoittelisi sormella mitään tiettyä työpaikkaa; samaa se lienee joka paikassa. (ainakin siellä, missä itse olin)

      • Anonyymi

        Missäs olitte ?

    • Anonyymi

      Tämä uutinen ehkä selittää sen että alalle jää yhä enemmän raakoja sadisteja ja yhä vähemmän ihmisläheisiä välittäjiä.

    • Anonyymi

      On järkyttävää, että näinkin tasa-arvoisessa maassa naisviha ja sovinismi saa ihan avoimesti ja hyväksytysti rehottaa ja varsinkin tällaisella alalla, jossa varsinkin asiakkaat ovat hyvin haavoittuvia. Kuulin, että jopa asiakkaita on arvioitu seksistiseen sävyyn. Nyt huolettaa ja toivonkin, ettei koskaan tarvitsisi käyttää kyseisiä palveluita.

      Tapaturman hetkellä paikalle tarvitaan asiallista ja ammattitaitoista henkilökuntaa, ei vajaamielisiä sovinistiöyhöjä t*ssejä kuolaamaan hädän hetkellä. Alalle kaivataan selkeästi enemmän empaattisia, tasa-arvoisia naisia!

      • Anonyymi

        Oikeassa olet.

      • Anonyymi

        Täysipäiset ihmiset saavat muitakin töitä kuin narkkien ja zombivanhusten kärräämistä ja raatojen irroittelua kolariautoista.

      • Anonyymi

        Ei muuta kuin tekemään niitä empaattisia naisia tai voihan Pekan laittaa hakemaan niitä Afrikan kehittyneistä valtioista. Samalla voisi tuoda lisää empaatteja vanhuksien hoitoon ja lähihoitajiksi ja sairaanhoitajiksi ja lääkäreiksi. Empaatteja tarvitaan myös poliiseksi muutama tuhat jne.

      • Anonyymi

        No ootappas ku hoivakotiin pääset, sinne palkataan tulevaisuudessa enää pelkkiä mamuja. Kannattas kohdella hyvin tai kosto tulee olemaan suloinen heille.

    • Anonyymi

      Ruotsalaisessa ohjelmassa "Ambulanssin matkassa" taisi vilahtaa tämän tyyppinen tapaus.

      Kova välinpitämätön äijä laittoi tyttöharjoittelijan vastuulle yksin hoitaa sydänsairas kuljetettava potilas.
      Myöhemmin sama äijä selitti kylmästi "on hyvä ajoissa huomata ettei kykene tälle alalle".

      Ymmärtääkseni harjoittelijat, koululaiset, opiskelijat ovat OPPIMASSA eikä suorittamassa suurta vaatimustaakkaa ja sen ratkaisuja hatusta vedettyinä.

      • Anonyymi

        Kauheata, potilaan kannalta ajateltuna. Egoistiset sovinistit tulisi karsia pois aloilta, joissa hoidetaan tai pelastetaan ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauheata, potilaan kannalta ajateltuna. Egoistiset sovinistit tulisi karsia pois aloilta, joissa hoidetaan tai pelastetaan ihmisiä.

        Juuri näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauheata, potilaan kannalta ajateltuna. Egoistiset sovinistit tulisi karsia pois aloilta, joissa hoidetaan tai pelastetaan ihmisiä.

        Niinpä, mutta esim lähihoitajaksi koulutetaan täysin alalle sopimatonta väkeä. Monia ongelmallisia ihmisiä pakotetaan lähihoitajakoulutukseen. Ilmeisesti ko koulutukseen ei ole pääsykokeita tai ne ovat tasoltaan sellaisia, minkä läpäisee kieltä osaamaton, luku ja kirjoitustaidoton huumekauppias.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauheata, potilaan kannalta ajateltuna. Egoistiset sovinistit tulisi karsia pois aloilta, joissa hoidetaan tai pelastetaan ihmisiä.

        Olen itsekin ollut todistamassa tapahtumaa kun tajuttomalle alettiin luetella syitä miksi he eivät voi sitä kuljettaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen itsekin ollut todistamassa tapahtumaa kun tajuttomalle alettiin luetella syitä miksi he eivät voi sitä kuljettaa

        Täh??? :,D

    • Anonyymi

      Selvähän se on, että esim. savusukelluspelastuksessa ei jokainen nainen pärjää. Mutta siellä ensihoidon päässä varmasti kyllä. Ja se lihaskimppu ei välttämättä ole tarkkuustyössä paras.
      Eikös joka paikassa haeta sille työntekijälle sopivin pesti, eli varastomies hoitaa sen varastopuolen ja sihteeri ja kirjanpitäjä toimistoasioita ? Jos sekoitetaan pakkaa, niin homma ei välttämättä enää luonnistu.
      Kaikkia tarvitaan!

    • Anonyymi

      Uskomatonta jos tämä jotenkin yllätti... Noilla aloilla naisetkin on usein machoja. Miehissäkin riittää niitä vastenmielisiä ahdistelijoita tasan niin kauan kuin sen annetaan tapahtua, eli luultavasti ikuisesti.

    • Anonyymi

      Miksei Ohisalo järkyty suojattiensa rikoksista?

      • Anonyymi

        Ullatus, äänestän ohsaloja.

    • Anonyymi

      Jos on ruumiinrakenteeltaan kahvinkeittäjä, sille annetaan kahvinkeittotehtäviä. Se on hyvin vastuullista hommaa. Miehillä täytyy olla aina tuoretta kahvia kun tulevat keikalta.

      • Anonyymi

        Naisen tärkein ja ainoa tehtävä paloasemalla. No ehkä siivoukseenkin vielä riittää meriitit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisen tärkein ja ainoa tehtävä paloasemalla. No ehkä siivoukseenkin vielä riittää meriitit.

        Mitä enemmän tämän kaltaisia viestejä esiintyy, sitä enemmän tasa-arvon suhteen on tehtävä vielä töitä. Hyvä että sovinistit paljastavat aivo-oksentelullaan ympärillä rehottavan naisvihan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä enemmän tämän kaltaisia viestejä esiintyy, sitä enemmän tasa-arvon suhteen on tehtävä vielä töitä. Hyvä että sovinistit paljastavat aivo-oksentelullaan ympärillä rehottavan naisvihan.

        Jonkun ne makkaratkin on paistettava ja pisuaarit pestävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jonkun ne makkaratkin on paistettava ja pisuaarit pestävä.

        Kyllä paloasemilla naisia tarvitaan, kahvit on keitettävä ja kipitettävä kaupasta pullaa hakemaan. Työvaatteita voi pestä ja pyyhkiä siistimmiksi ja aina löytyy tiskattavaa tai imuroitavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jonkun ne makkaratkin on paistettava ja pisuaarit pestävä.

        Pakko kommentoida tähän sen verran, että siivoojina, laitos- ja sairaalahuoltajina työskentelee koko ajan enemmän miehiä. Se on mielestäni hyvä juttu. Eivätkä naispuoliset siivoojat, laitos ja sairaalahuoltajat kohtele alalle tulevia miehiä seksistisesti. "Naisten"aloille miesten on hyvä tulla, kohtelu on hyvää. Ikävää, että naisia kohdellaan liian usein huonosti" miesten"aloilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä enemmän tämän kaltaisia viestejä esiintyy, sitä enemmän tasa-arvon suhteen on tehtävä vielä töitä. Hyvä että sovinistit paljastavat aivo-oksentelullaan ympärillä rehottavan naisvihan.

        Voihan sitä sutaista viikseen. Siis jos siltä siivoamiseltaan jäis luppoaikaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä paloasemilla naisia tarvitaan, kahvit on keitettävä ja kipitettävä kaupasta pullaa hakemaan. Työvaatteita voi pestä ja pyyhkiä siistimmiksi ja aina löytyy tiskattavaa tai imuroitavaa.

        Tämä oli ennen naisten toimenkuva alalla, mutta joku idiootti kelpuutti ne operatiiviselle puolelle ja siitä nämä ongelmat alkoivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä enemmän tämän kaltaisia viestejä esiintyy, sitä enemmän tasa-arvon suhteen on tehtävä vielä töitä. Hyvä että sovinistit paljastavat aivo-oksentelullaan ympärillä rehottavan naisvihan.

        Hyvä kommentti.

    • Anonyymi

      Palomiesten ammatti on yksi raskaimmista mitä tulee olosuhteisiin. Jotenkin voisin kuvitella miesten mieluummin ajattelevan mukavia seksin muodossa kuin tuskaa, kärsimystä, kipua ym epämukavuuksia pelastajan työssään kuin mitä näkevät vaikkapa palaneissa uhreissa.

      • Anonyymi

        Pelkkä sen ajattelu on seksuaalista ahdistelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkkä sen ajattelu on seksuaalista ahdistelua.

        Ääneen ajattelu on eri juttu kuin ajatella mielessään, eli hiljaa mölinöt mahassa pitäen. Ei miehistä pidä eunukkeja tehdä vain siksi, että naisia työskentelee samassa ammatissa.

    • Anonyymi

      Tutustuin tuohon Instagramtiliin ja olen syvästi järkyttynyt. En voi ymmärtää, kuinka jälkeenjääneitä miehiä voi olla noinkin vaativilla aloilla. Toki ymmärrän, ettei alalle välttämättä vaadita korkeakoulutusta, jutut instagramtilillä olivatkin kuin pahimmilta yläasteen tarkkailuluokkalaisilta ja amiksen röökikaljapinnariporukoista. Jos jutut pyörivät koko ajan navan alapuolella, kuinka henkilöä voi edes ottaa työnsä puolesta vakavasti?

      Sivuhuomautuksena, että Ei ihme, että naiset suosivat siviilissä korkeasti koulutettuja miehiä. Kuka jaksaisi kotona kuunnella p*erse ja p*no juttuja.

      • Anonyymi

        Et taida ääliö ymmärtää, että suurin osa seksuaalirikollisuudesta tapahtuu juurikin siellä niin ihanien, puhtoisten ja täydellisten korkeakoulutettujen joukossa. Ihan kuten päihdeongelmat, perheväkivalta jne.

      • Anonyymi

        Misogyynillä taisi mennä tunteisiin..

        Lähde?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähde?

        Todellisuus. Tervetuloa joskus käymään täälläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuus. Tervetuloa joskus käymään täälläkin.

        Montakohan palomieskalenteria joltain humanististen tieteiden laitokselta löytyy roikkumasta? Ei niitä varmaan paheksuttavaksi ole esille pistetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuus. Tervetuloa joskus käymään täälläkin.

        Eli ei löydy.

        Sen mitä itse olen asiaan perehtynyt, Perheväkivaltaa on tutkittu ja valitettavaa on, kuinka sitä esiintyy kaikissa sosioekonomisissa luokissa, mutta tutkimusten mukaan korkeakoulutetut eivät ole mitenkään korostuneessa roolissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montakohan palomieskalenteria joltain humanististen tieteiden laitokselta löytyy roikkumasta? Ei niitä varmaan paheksuttavaksi ole esille pistetty.

        En ole törmännyt sostervalan ja yliopiston vuosinani yhteenkään mieskalenteriin. Aika monta paikkaa ja kaupunkia tullut tähän ikään koluttua. (kommentti sivusta)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misogyynillä taisi mennä tunteisiin..

        Olen misogyyni naisvihaaja. Pistätkö linnaan chadin naidessa sinua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen misogyyni naisvihaaja. Pistätkö linnaan chadin naidessa sinua?

        Saitko käytyä peruskoulun loppuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montakohan palomieskalenteria joltain humanististen tieteiden laitokselta löytyy roikkumasta? Ei niitä varmaan paheksuttavaksi ole esille pistetty.

        Ei yhtäkään. Jossain terveyskeskyksen hoitsujen huoneessa voi olla. Humanistien seinällä on kukka- ja koiranpentukalentereita. Tai maisemia.

    • Anonyymi

      Jopa on aikoihin eletty kun lanssari ja brankkarihuumoristakin loukkaannutaan. Mitä asemalla tapahtuu ja mitä asemalla puhutaan, jää asemalle. Näin on ollut vuosia.

      • Anonyymi

        Ei ole näköjään enää. Oli ilmeisesti vain pakko vetää lopulta nämäkin alat mukaan tuohon meetoo-pelleilyyn, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

      • Anonyymi

        Sovinistiöyhöt löytäneet keskusteluun. On hyvä, että ilmaantuu juuri niitä kommentteja, jotka todistavat naisvihan ja sovinistisen, seksistisen kulttuurin olemassaolon.

        Me too on todellakin tarpeellinen ilmiö.

        Eihän se ole naisvihaa, jos kehuu naisen takamusta ja pyytää keittämään osastolle kahvit, samalla voi kipittää hakemaan pullat. Päinvastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se ole naisvihaa, jos kehuu naisen takamusta ja pyytää keittämään osastolle kahvit, samalla voi kipittää hakemaan pullat. Päinvastoin.

        Kyllä se vain on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole näköjään enää. Oli ilmeisesti vain pakko vetää lopulta nämäkin alat mukaan tuohon meetoo-pelleilyyn, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

        Oli jossain vaiheessa pakko vetää esiin vaimonhakkauksetkin, vaikka sitä oli tapahtunut niin kauan kuin miehiä oli olemassa. Varmasti miehet suhtautuivat vaimonhakkauskieltoon yhtä vihaisesti kuin nykyisiin uudistuksiin, mutta eihän se nyrkkeily toisella ihmisellä enää niin tarpeelliselta tunnukaan. Kyllä muutoksiin aina sopeudutaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sovinistiöyhöt löytäneet keskusteluun. On hyvä, että ilmaantuu juuri niitä kommentteja, jotka todistavat naisvihan ja sovinistisen, seksistisen kulttuurin olemassaolon.

        Me too on todellakin tarpeellinen ilmiö.

        Mitäs naitte chadeja koulussa ja sitten itkette niiden jatkaessa pumppaamista ja dumpaamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se vain on.

        Miten? Uuno-elokuvassakin johtaja Turhapuro pyytää Unelmaa hakemaan kahvit, ja sanoo, että peppu on jumissa.

    • Anonyymi

      Taas vain pelkkä aiheeton hyökkäys miehiä kohtaan! Ja toki sairaiden feministien valtaama YLE jälleen asialla!

      • Anonyymi

        Naisvihaa tihkuva kommentti. Vähättelet naisten kokemaa ahdistelua ja väkivaltaa. Mielestäsi on aiheetonta tuoda julki työpaikoilla rehottavaa ahdistelua ja seksuaalista väkivaltaa. Ainoana ongelmana tässä pidät sitä, että seksuaalisen väkivallan ja häirinnän kokeneiden naisten kokemukset tuotiin julki ja asia on nyt kaikkien tiedossa.

        Tietoisku:naiset eivät nauti miesten seksistisistä, rasvaisista, vähättelevistä kommenteista. Ei, et saa koskea ilman lupaa. Ei, nainen ei ole sinulle velkaa MITÄÄN, ei hymyä, ei huomiota, ei MITÄÄN! Ei tarkoittaa tosielämässä aina ei, vaikka aikuisviihteessä tapahtuisi mitä.

        Toivottavasti joku journalisti seuraa tätäkin keskustelua.

      • Anonyymi

        Ja Annushka oli valinut Chad-Viitaniemen kommentoimaan asiaa A-studioon. Pöksyt oli varmaan niin koteat että ukko sai niistä teet yöksi.

    • Anonyymi

      Vain seksivammainen ahdistuu pornosta.

      Onneksi porno nauttii sananvapauden suojaa.

      • Anonyymi

        Miksi estyneiden naisten on hakeuduttava miesten töihin miesten keskelle ja yrittää sen jälkeen tuoda sinne omia fantasioitaan ja sitten suuttua kun todellisuus tulee silmille?

        Pakko kommentoida, etteivät kaikki miehetkään tunne tätä äijäöyhöilypan*kuolakulttuuria omakseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi estyneiden naisten on hakeuduttava miesten töihin miesten keskelle ja yrittää sen jälkeen tuoda sinne omia fantasioitaan ja sitten suuttua kun todellisuus tulee silmille?

        Nainen ei ole estynyt jos hän vaatii miehiltä ja työyhteisöltä hyviä, asiallisia käytöstapoja ja pitää kiinni itsemääräämisoikeudestaan.

        Nainen ei ole estynyt jos hän ei suostu miesten vaatimiin p*rnos*ksi juttuihin, vaan hän pitää huolta itsestään ja rajoistaan, sillä eipä sitä mies ainakaan naisen puolesta tee!

      • Myös kuvattava ahdistuu pornosta, koska ne ovat pääasiassa kuvattuja raiskauksia, aivan oikeita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi estyneiden naisten on hakeuduttava miesten töihin miesten keskelle ja yrittää sen jälkeen tuoda sinne omia fantasioitaan ja sitten suuttua kun todellisuus tulee silmille?

        Todellisuutta voi muuttaa, eikä se ole aina naisten tehtävä.

    • Anonyymi

      Palomies luulee olevansa maailman komen mies

      Pörssi hai on kuitenkin
      Rikkssmpi

      • Anonyymi

        Varmaan sinua komeampi on jo lähin spurgu.

    • Anonyymi

      Palo ala rankkaa ja huumorikin
      Käydää usein uimassa ja kastutaan

      Kepposyrllssn joka päivä
      Jotta kedtrtään

      Tainr laho

    • Anonyymi

      On se ihme, ettei enää ihmisyydestä ymmärretä. Käytöshän on suht normaalia miehille. Ei niistä mitään koneita töissä tule. Kuitenkin huomaavaisuutta saisi olla paljon enemmän, ja se, että seksin puute näyttäisi olevan ongelma, on sama kun yksinäisyyskin - hallitusta ei kiinnosta. Sitä ei myöskään kiinnosta seksi sen puoleen saako pakolaisiksi tänne tulevat sitä tarpeaksi vai ei.
      Yksityisyydestä on tehty ylenpalttinen hysteerinen arvo, joka antaa aihetta naisille ymmärtää, että heidän pitäisi olla naisina niskan päällä siinä, miten "hallitsevat omaa vartaloaan" ja tappavat lapsiaan (abortoivat), vaikka pätevää syytä ei aina edes ole.
      Eräs tutkija oli oikeassa - Suomeen pitäisi saada uusi "epätasa-arvo". Perinteiset sukupuoliroolit täytyisi saada takaisin. Toisekseen, miten on mahdollista, että avioeroja on niin paljon? Eikö suomalaiset tiedä mitä on toisilleen sopiva luonne? Jos ei, miksi hallitus ei auta? Koska valtakunta perustuu virallisesti ateismille?
      Ei muuta kun avioliitto toimistot mihin eronneet ja yksinäiset saa ilmoittautua. Siellä katsotaan luonteen mukaan kenen kanssa tyyppi voidaan laittaa koeajalle.

      • Anonyymi

        Sekopäiset feministit eivät enää edes ymmärrä mikä on luonnollista, normaalia ja hyväksyttävää ja mikä ei.
        Aivan sekopäistä sakkia.

      • Anonyymi

        Siis olet sitä mieltä, että ahdistelu ja seksuaalisen häirintä sekä väkivalta kuuluvat mieheyteen. Pojat on poikii, ne lyö ja rais kaa kun ne vaan niin kovasti tykkää. Ei siitä saa meteliä pitää, tyttöjen tulee kestää vaan ja tyttöjen kehotkin on enempi muitten kuin niiden omat. Sikiölläkin on enempi oikeuksia kuin tytöllä kun se sikiö voi olla poikakin, jos siis hyvin sattuu.

        Koko kirjoituksesi huokuu kuinka sinut on selkeästi aivopesty toksisen maskuliinisuuden kulttiin.

        Ja tämä koko metoo on toki tarpeellinen, mutta tekee minut niin surulliseksi, kun huomaan, kuinka paljon tehtävää on vielä. Tasa arvo on aivan kesken.

      • Anonyymi

        Muuta Afganistaniin, se on henkinen kotisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekopäiset feministit eivät enää edes ymmärrä mikä on luonnollista, normaalia ja hyväksyttävää ja mikä ei.
        Aivan sekopäistä sakkia.

        Säälittävä äijänkääpä luulee tietävänsä mikä on normaalia.:D:D

      • Vaikka seksuaalirikokset olisivat normaaleja miehille, ei se tarkoita, että he saavat sellaista tehdä.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Vaikka seksuaalirikokset olisivat normaaleja miehille, ei se tarkoita, että he saavat sellaista tehdä.

        Saahan Kabulissakin kadulta raahat muijan himaansa.

    • Anonyymi

      Yle:n feministi-propagandaa! Kymmenen peukkuakin ilmestyi aloitukseen välittömästi, eli järjestelmällisestä valehtelusta on kyse.

    • Anonyymi

      Jotkut puutteessa elävät naiset yrittävät iskeä palomiestä itselleen mieheksi, jäävät ilman ja loukkaantuvat. Onhan näitä.

      • Anonyymi

        Ei. Älä nyt järkyty, mutta kaikki naisen elämässä ei pyöri pelkästään miesten ympärillä.

        Ainut mitä enää miehiltä kaipaa, on hyvä, asiallinen käytös. Ei luulisi olevan kovat kriteerit.

        Munaa sinä kaipaat, ja paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Munaa sinä kaipaat, ja paljon.

        Olet esimerkki miehestä, joka luulee tietävänsä naisen toiveet ja tarpeet naista itseään paremmin. Teitä on aivan liikaa.

    • Anonyymi

      Näyttää olevan palolaitoksen hommatkin paskaduuneja...no, kait tuonnekkin joku erehtyy jos ei koulu ole kiinnostanut...

      • Anonyymi

        Miten? Nehän just saa pillua pilviveikkojen tavoin. Nää on niitä jotka jäi ilman.

    • Anonyymi

      Voisiko naisasia-aktivistit jättää miesvaltaiset alat rauhaan? Emme me miehetkään tule keittiöhommiin teitä sättimään ja nälvimään.

      • Anonyymi

        Näin on. En minäkään neuvo kahvinkeitossa tai imuroinnissa. Joskus tietysti tulee tarkistettua työnjälki.

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu.

      • Naisasia-aktivistit kotouttavat suomalaisia miehiä nykyaikaan.
        Homobaariin tai miesten saunoihin he eivät tule, mutta ei täältä juuri löydy enää montakaan "Only men" paikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. En minäkään neuvo kahvinkeitossa tai imuroinnissa. Joskus tietysti tulee tarkistettua työnjälki.

        Feministiäkin naurattaa tämä vitsi 😂😂

    • Anonyymi

      Ohoh, onhan se kamalaa kun seksuaaliseksi ahdisteluksi koetaan pikkutuhmat kahvipöytäjutut. Raskaat työt, raskas huumori!
      Kannattaisiko näiden "seksuaalista häirintää" tällä tavoin kokeneiden kasvattaa omaa sietokykyään sen sijaan että pyritään muuttamaan intersektionaalisen feminismin opein ihan tervettä yhteisöä.
      On tietysti itsestään selvää että fyysinen sekä henkisessä vahingoittamismielessä tarkoituksella tehty seksuaalinen häirintä ei ole hyväksyttävää.
      Mihin yhteiskunnan arvot ovat menossa uhriutujien ja afrikan tähti kriisiapujen ohjaamina?

      • Anonyymi

        "Mihin yhteiskunnan arvot ovat menossa uhriutujien ja afrikan tähti kriisiapujen ohjaamina?"

        Sivistykseen ja tasavertaisuuteen, jotka ovat olleet yli 50 vuotta Suomen arvoja. Enemmistö suomalaisista niitä kannattaa. Neanderthalienkin on aika ryömiä ulos luolastaan, sillä vaihtoehtona on sukupuuttoon kuoleminen.

      • Kähmintää ei oikeuteta millään "raskaalla työllä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mihin yhteiskunnan arvot ovat menossa uhriutujien ja afrikan tähti kriisiapujen ohjaamina?"

        Sivistykseen ja tasavertaisuuteen, jotka ovat olleet yli 50 vuotta Suomen arvoja. Enemmistö suomalaisista niitä kannattaa. Neanderthalienkin on aika ryömiä ulos luolastaan, sillä vaihtoehtona on sukupuuttoon kuoleminen.

        Naisten pihtaamisen takia moni suomalainen mies on jo lajinsa viimeinen. Valittavat akat on chad-leskiä, eli chad-widowja, kuten jätkät rapakon takana sanoo.

    • Anonyymi

      Roskaa,vihervassemisto tekee vain roska uutisia.
      Aina tätä samaa uutispaskaa.
      Meidän tuttihallitus ja YLE ROSKA,tekee kaikesta mahdollisesta huomion.
      Kiesus miksi tämä yhteiskunta on mennyt vihersosialistien takia!!
      Oiskeesti jos ruvetaan kaivelemaan kaikkien alojen itkupilli ääliöitä,niin jokainen ala on YLE ROSKAN uutisissa.
      Ei sille voi mitää,että allani naureskellaan pridelle,homoseksuaaleille sekö himoseksuaaleille.
      Ei ihmisen mieltä voi vihersosialistin akkojen määkimis hallito kääntää.
      Minä en muutu koskaa,pride on oksettavaa,homous on ällöttävää,mutta en mesoo siitä..
      He nämä viher ohisalot ja sanna marin paskat mesoo,oksettavat akat!
      Ei kiinnosta epänormaali ja ei kuulu mulle.

      • Anonyymi

        Oletko humalassa?

    • Anonyymi

      Oli miten oli mutta nuoruuden kokemuksesta tiedän, että 50 nainen on humalassa pahin ahdistelijja ja seksin vonkaaja. Miehenä ei tullut kuitenkaan mieleenkään tehdä siitä numeroa. Nyt ongelma on jo ratkennut eli ikä. Ymmärrän kuitenkin, että lesbot eivät tykkää mistään, mitä mies sanoo tai tekee.Niin varmaan pelastusalallakin.

    • Anonyymi

      Jos kaikesta vääryydestä alkaisi valittamaan ei muuta ehtisi tehdäkään.

    • Anonyymi

      Yle n uutinen, no eipä yllätä heiltä. Vihaavat valkoista miestä, se tiedetään.

      Yle en EN luota kyllä yhtään😜😝

      • Anonyymi

        Eihän ne faktat sinun luuloistasi riipu.

    • Osaa ärtyneistä vastaajista kismittää ehkä se että he tunnistavat itsensä jutusta jonkinasteisesti ja heitä vaivaa se että on mahdollista että he voivat jäädä sellaisesta itsekin kiinni.

      ⸻ ♫✧♫ ⸻

      Battle Beast – Master Of Illusion
      https://youtu.be/6sLSyTEXfCI

      • Anonyymi

        Tämä sama ajatus nousi mieleeni. Joko potentiaalisia ahdistelu joita tai jo "ansioituneita" seksuaalirikoksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä sama ajatus nousi mieleeni. Joko potentiaalisia ahdistelu joita tai jo "ansioituneita" seksuaalirikoksissa.

        Suomessa ruma mies ahdistelee jo sanomalla 'päivää'.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ruma mies ahdistelee jo sanomalla 'päivää'.

        Ulkonäkö nyt on mitä on. Se mitä oikeastaan vihjailee tai vielä enemmän se mitä tekee ratkaisee.

        Se mitä tässä sanot tarkoittaa joko että naiset tuomitsevat automaattisesti ulkonäön perusteella miehen luonteen tai että ulkonäkö tarkoittaa automaattisesti sitä että miehellä on tietty luonne. Molemmat ovat epätosia.

    • Anonyymi

      Tämä uuspuritanismi ja mielensäpahoittaminen on mennyt jo liian pitkälle? Ei olisi nykynaisista lotiksi ruumiita paikkaamaan ja pesemään tai rintamalle vaarantamaan henkensä.

      • Eivät taida olla verrattavissa toisiinsa.
        Mielensäpahoittaminen tai pelkääminen seksuaalisenahdistelun tähden on vähän eri juttu kuin hoitaa kuntoon luodista saaneita miehiä.

        Aika kömpelö puolustautuminen sinulta.

      • Anonyymi

        Eivät lotatkaan halunneet että heitä seksuaalisesti ahdistellaan tai että seksuaalisen väkivallan uhka leijuu päällä joka päivä kun yrittää työtään hoitaa.

    • Anonyymi

      Perinteisesti vasurien työpaikka. SDP taas munimassa.

    • Anonyymi

      Melkoista kaksinaismoralismia YLE:ltä!!!

      Nimittäin myös YLE harrastaa itse seksuaalista häirintää: https://areena.yle.fi/1-50688813?seek=955

      Katsokaa vaikka itse kuinka vaivaantuneeksi miespuolinen YLE:n työntekijä menee, kun naiset alkavat ruotimaan kesken työpäivän seksijuttuja ja keskustelemaan toosansa toiminnasta.

      Miten asiaan olisikaan suhtauduttu, jos kaksi miestä olisi keskustellut seksijutuista ja
      haijarinsa toiminnasta, ja nainen olisi joutunut kuuntelemaan?
      Olisiko asiasta noussut välittömästi sensaatio, että YLE on sovinistinen työpaikka?

      Mutta kun kysymyksessä oli naisten seksuaalisävyttäinen keskustelu, jota uhriksi joutunut miespuolinen toimittaja joutui vaivaantuneena kuuntelemaan, niin asia kuitataan vain olan kohautuksella, tyyliin että feminismi on sallittua ja muodikasta...

      Tämäkö on sitä YLE:n toitottamaa tasa-arvoa???

      • Anonyymi

        Varmasti olisi syntynyt hirveä paskamyrsky jos tuolla olisikin sanottu naisen P I L L U N sijasta näin:
        "Aivan ihana meidän K Y R P Ä, oi oi oi oi oi!
        K Y R P Ä sehän laulaa rallattelee kun K Y R P Ä saa seksiä, siis sehän on ihan mieletön elin, siis K Y R P Ä.
        Siis sen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää... Kyllä, erittäin tärkeää"

      • Anonyymi

        tuosta samaisesta ohjelmasta muistan muutaman vuoden takaa kun se kaljukunnas kävi naistoimittajaan kiinni eikä sille mitään tuomioita tullut eikä erotettu mistään

    • Anonyymi

      Ei tuo pelastuslaitos touhu eroa muista työpaikoista.
      Olen ollut useissa duuneissa, ja kaikissa on ollut samanlaista huulenheittoa. Sitä kuuluu myös naisilta.
      Pari tuttavaa on kertonut paljon rankempia kokemuksia, jotka ovat kyllä tulleet asiakkaiden puolelta. Nimittäin kiinnikäymisiä. Toinen ajaa taksia, ja toinen on sairaanhoitaja.

      • Anonyymi

        Se, että seksuaalista häirintää on kaikkialla, ei tee häirinnästä yhtään sen hyväksyttävämpää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, että seksuaalista häirintää on kaikkialla, ei tee häirinnästä yhtään sen hyväksyttävämpää.

        Tosin monessa tapauksessa se häirintä on ihan vain omien korvien välissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin monessa tapauksessa se häirintä on ihan vain omien korvien välissä.

        Sama se missä välissä se häirintä on.

        Minkäänlaista häirintää pidä katsoa läpi sormien.
        Olkoonkin että muutkin häiritsee .Se ei oikeuta vastenmielistä toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin monessa tapauksessa se häirintä on ihan vain omien korvien välissä.

        Sinun tulkinta häirinnästä voi toisen silmistä olla eri tavalla. Jos koet, että sua ei ole häiritty niin toinen voi kokea tilanteen eri tavalla. Kyse on toisen kunnioittamisesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama se missä välissä se häirintä on.

        Minkäänlaista häirintää pidä katsoa läpi sormien.
        Olkoonkin että muutkin häiritsee .Se ei oikeuta vastenmielistä toimintaa.

        Tissihuumori ei ole häirintää, se on rentouttavaa huulenheittoa. Herkkämielisten loukkaantujien ei tarvitse pyrkiä kaikille aloille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tissihuumori ei ole häirintää, se on rentouttavaa huulenheittoa. Herkkämielisten loukkaantujien ei tarvitse pyrkiä kaikille aloille.

        Kommentoi sitten miestissejä, katso kuinka käy. Aloita vaikka omistasi.

        Väitän jotta alkaisi setien alahuuli väpättää jos alettaisiin kuorossa teidänkin kriittisiä paikkoja haukkua ja arvioida epäsuotuisasti työpaikoillanne.

        Kiusaaminen on väärin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tissihuumori ei ole häirintää, se on rentouttavaa huulenheittoa. Herkkämielisten loukkaantujien ei tarvitse pyrkiä kaikille aloille.

        hyi helewetti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, että seksuaalista häirintää on kaikkialla, ei tee häirinnästä yhtään sen hyväksyttävämpää.

        Kyllä tekee hyväksyttävää. Se on osa kulttuuriamme. Naisten tulisi sopeutua huumoriin, jos mielivät miesvaltaisille aloille töihin. Ellei tämä käy, niin ammattioppilaitokset kouluttavat vuosittain tuhansia esim parturi-kampaajiksi.

        Se on sitten vain kytkettävä pois kulttuurista.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Se on sitten vain kytkettävä pois kulttuurista.

        Jatketaan kuitenkin vanhalla tyylillä. Mies on mies ja se vahvempi sukupuoli. Naisten tulisi aina muistaa tämä. Tiukkapipoiset kaikesta loukkaantuvat feministit, voivat vaihtaa alaa. Lastentarhatätsyistä on kuulemma huutava pula nyt ja tulevaisuudessa. Siinä työssä ei tarvinne vetää herneitä nenään paloMIESTEN jutuista.

        Sukupuoliroolieja ollaan jo pitkään rikottu ja ikäväksesi luulen sen jatkuvan.
        Ei miehillä ole oikeutta seksismiin sen enempää kuin hakkaamiseenkaan, vaikka sekin oli ennen osa kulttuuria.

        Eli tässähän se tuli: vahvemman oikeudella harjoitettu väkivalta heikompaa kohtaan on ihan ok.
        Ihannoidaan miehistä aggressiivisuutta ja väkivallan tekoja. Hallitaan nyrkillä ja pelolla.

        Se vaan on tosiasia, että aina joku on sitä vahvaakin vahvempi.

        Tällaisessa pelon ja väkivallan kulttuurissa ei ole KENENKÄÄN hyvä elää ja väkivallan kierre tulee katkaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, että seksuaalista häirintää on kaikkialla, ei tee häirinnästä yhtään sen hyväksyttävämpää.

        Paitsi jos on suojaväri tai suojauskonto.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Sukupuoliroolieja ollaan jo pitkään rikottu ja ikäväksesi luulen sen jatkuvan.
        Ei miehillä ole oikeutta seksismiin sen enempää kuin hakkaamiseenkaan, vaikka sekin oli ennen osa kulttuuria.

        Pelastusalalla tuskin hakataan naisia. Seksismiä tulee olemaan aina, sillä seksistinen provoaminen kuuluu perusvietteihin. Se on osa luontoa. Niin miesten kuin naistenkin. Miesten eritoten hallitsevana sukupuolena tulee olla enemmän seksistisiä kuin naisten.

        Tiesitkö, että ennen miehillä oli lupa hakata vaimojaan, mutta myöhemmin se oikeus riistettiin?
        Mies ei ole mikään hallitseva sukupuoli, muuta kuin mielikuvituksessa.

    • Anonyymi

      Hah hah hah. Kyllä naurattaa kun totuus lopultakin paljastuu.

    • Anonyymi

      Ei muuta kuin rikosilmoituksia tekemään aina kun seksuaalista häirintää esiintyy. Sivustakatsojien lopetettava hiljainen hyväksyntä ja puututtava häirintätilanteisiin niitä havaitessaan. Loppuu viimein häirintä miesvaltaisilta aloilta.

      Eläimetkin on opetettavissa uusille tavoille, luulisi olevan helppoa ihmisten ollessa kyseessä.

      • Anonyymi

        Voiko rikosilmoituksen tehdä myös kuntosaleilla nuoria miehiä kyttäävistä ja suorasti ehdottelevista 50 puumista vai ovatko he kaiken arvostelun yläpuolella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko rikosilmoituksen tehdä myös kuntosaleilla nuoria miehiä kyttäävistä ja suorasti ehdottelevista 50 puumista vai ovatko he kaiken arvostelun yläpuolella?

        Voi, jos eivät selkeää kieltoa usko ja/tai käyvät käsiksi. Kaikenlaisen seksuaalisen häirinnän tulee loppua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko rikosilmoituksen tehdä myös kuntosaleilla nuoria miehiä kyttäävistä ja suorasti ehdottelevista 50 puumista vai ovatko he kaiken arvostelun yläpuolella?

        Lukuisista omakohtaisista kokemuksista, voin kertoa kuinka 30-45 vuotiaat naiset tyttöporukalla reisuun lähtiessään harjoittavat todella raskasta seksuaalista häirintää. Katsoivat että ovat oikeutettuja mm hieromaan matkanjohtajan etumusta ja avaamaan housujen vetoketjun, jne. Miehenä en kuitenkaan vetänyt herneitä nenään, vaan päätin vetäistä muutamalla koeajot.

        Eli et mielestäsi kokenut seksuaalista häirintää, vaan nautit huomiosta. Seksuaalinen häirintä on uhrille epämieluisaa, tekijältä ei- toivottua käytöstä. Mitä ilmeisimmin myös suomalaiset miehet voisi kurssittaa seksuaalisen väkivallan tunnistajiksi (tätähän ehdotettiin aikoinaan mamuille) . Ehkä siten saisimme häirinnän vähenemään merkittävästi.

        En todellakaan nauttinut huomiosta, sillä ahdistelijoina olivat etupäässä ne laardikkaat ja ilmeisen ajetut 40-45v naiset joihin ei tehnyt mieli koskea edes pitkällä tikulla. Mutta onneksi pari löyhämoraalista ok-timmiä nuorempaa naista samasta ryhmästä ilmaisi halunsa antaa pesää. Sinne siis...

        Älä unta nää koska todellisuudessa jouduit tumputtamaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli et mielestäsi kokenut seksuaalista häirintää, vaan nautit huomiosta. Seksuaalinen häirintä on uhrille epämieluisaa, tekijältä ei- toivottua käytöstä. Mitä ilmeisimmin myös suomalaiset miehet voisi kurssittaa seksuaalisen väkivallan tunnistajiksi (tätähän ehdotettiin aikoinaan mamuille) . Ehkä siten saisimme häirinnän vähenemään merkittävästi.

        Miehet eivät ymmärrä sitä, koska nainen joka häntä lähestyy on pienempi ja hänet voi kaataa kumoon, mutta nainen ei miehen kohdalla pysty samaan.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Miehet eivät ymmärrä sitä, koska nainen joka häntä lähestyy on pienempi ja hänet voi kaataa kumoon, mutta nainen ei miehen kohdalla pysty samaan.

        Ketä pelastusalalla on kaadettu kumoon? Mistä tämä heikko aasinsilta raiskauksiin? Ei todellakaan toimi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ketä pelastusalalla on kaadettu kumoon? Mistä tämä heikko aasinsilta raiskauksiin? Ei todellakaan toimi.

        Et nyt ymmärrä, että vahvempana miehen on vaikea samaistua naiseen, joka joutuu pelkäämään itseään vahvempaa ahdistelijaa.

    • Anonyymi

      Sankareita ei ole ne ketkä kiusaa vaan ne ketkä kiusaamiseen ja häiriköintiin puuttuu!!!

    • Anonyymi

      No onkohan se noin paha tuo tilanne bvai onko tää taas niitä setatätien karrikoimia juttuja. Tuntuu, että jos vähän heittää herjaa niin kirjataan ahdisteluksi.Syntyvyys alkaa laskemaan, kun miehet ei enää uskalla lähestyä naisia...

    • Anonyymi

      Kyllä me kuoltais sukupuuttuun jos miehet ei olisi asiattomia :D

      • Anonyymi

        Ilmeisesti on ok, että sinut raiskataan töissä? Koska muuten kuoltais sukupuuttoon. HÄH??? Ihme bimboilua.

    • Anonyymi

      Ketä yllätti, joka firmassahan on tuollaista jossa on miehiä ja naisia.

      • Anonyymi

        Työpaikan johdosta se lähtee, että millainen kulttuuri on sallittua... jos johto ei puutu epäkohtiin niin peli on menetetty heikompien puolesta

      • Anonyymi

        Johdon asia on pistää häiriköt kuriin tai se ei ole tehtäviensä tasalla.

    • Anonyymi

      Tärkeintä on, että suomella on puolustus kunnossa jos vaikka Putte-possu hyökkää.Suomen pommikonelaivue on maailman suurimpia...yli 100 kg naisia nimittäin löytyy yli 100000 ja se on hyvä pelote idän miehille....

    • Anonyymi

      Tytöttely on vielä pientä, kun kirkonmiehillä jöpöttää

      IS: "Ranskan katolisessa kirkossa 216 000 ihmistä on joutunut alaikäisenä pappien seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi vuosien 1950–2020 aikana. Kun mukaan luetaan myös kirkon maallikkojäsenet, kuten katolisten koulujen opettajat, hyväksikäytettyjen lasten määrä nousee arviolta noin 330 000:een."

      • Anonyymi

        Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan niin kuin sanotaan. Onhan meilläkin Suomessa lestadiolaisten pedofiilitouhut jne...

    • Anonyymi

      Minusta (92-v) ei monellekaan alalle sovi paljoakaan naisia ja miehiä samalle työmaalle.
      Olen kokenut naisparina työskentelyn telakalla ja vaikka oli kuinka innokas nainen ja aikomus lukea insinööriksi kun kouluun pääsisi, ei ollut oikein fiksu.
      En olisi koskaan halunnut katsella hänen velxxxja rintojaan tai muutakaan. Mehän oltiin töissä.
      Ei sieltä vyötäröltäkään mitään kaunista näkynyt, päinvastoin.
      Olisi halunnut että hän peittää itsensä kuten minäkin, eikä meikkaa ennen kun minäkään.

      • Anonyymi

        En kyllä ymmärrä että miehet ja naiset on samassa tuvassa.
        Heidän mielestäni pitäisi olla eri rakennuksessa.
        Itsekin ajelen parran parikertaa viikossa, en tosiaan haluaisi olla sellaisena partaisena samassa tuvassa naisen kanssa.
        On kyllä kokemuksia naisista 1 ite teossa mukana olleena ja lisäksi 4 poikaa . Sitten heidän jälkeläisiä 12. Ja vaimo yli 70 kateltu, nyt tosin viettää yöt hoitolaitoksessa.

    • Anonyymi

      Oli kyllä taas niin turha "kohu".

      Naiset haluaa miesten töihin ja harmittaa, kun miehet ei käyttäydytään kuin suvakkiakat.

      • Anonyymi

        Pelastusalalla on valitettavasti miehiä, jotka ovat väärällä alalla.

    • Anonyymi

      Koulukiusaajat näköjään pärjää myös pelastusalalla kenties jopa ylenneenä jonkin sortin esimies asemaan?

      • Anonyymi

        Sosiaalisessa hierarkiassa ei etene kuin dopingilla jos dopingia käytetään, ja miksei käytettäisi, onhan menestys tavoiteltua.

    • Anonyymi

      Ensihoito on raskasta työtä kun kyse on ihmishengistä, raskas työ vaatii raskaat huvit niinhän sitä sanotaan. Sama homma ravintola-alalla ja urheilussa. Ahdistelussa liika on kuitenkin liikaa, hyvä että näitäkin asioita tuodaan ilmi.

      • Anonyymi

        Mikä sitten on ahdistelua ja mikä ei, jos ensihoitaja tai alan opiskelija tulee miesporukalle esittelemään provosoivasti tissejään ja niistä sitten sanotaan jotain, ei se ole ahdistelua. Se on sitä mitä on ollut vailla.

    • Anonyymi

      Rankka työ, rankat jutut.
      Silloin kun parisuhteita vielä rakennettiin lehtien henk.koht.- kirjeenvaihtoilmoituksilla, treffasin yhden yh-typyn, joka oli viimeksi ollut palokunnan siivoojana (ihan kiva ihminen, mutta ei meistä olisi yhteensopivaa paria tullut). Sieltä oli kuukauden kuluessa kaksi siivoojaa lähtenyt, kun eivät kestäneet isojen poikien huumoria, mutta hän oli elänyt rankan lapsuuden ja osasi antaa samalla mitalla takaisin. Hän joutui lähtemään pesuaineallergian takia ja etsikeli uutta työtä. Soittelin hänelle muutaman kerran, ihan vain juttuseuran vuoksi, kun olin ottanut sen verran neuvoa-antavia, etten ehkä olisi päässyt kapakkaan. Joskus puolen vuoden päästä hän oli niin onnessaan, kun oli päässyt kauppaan töihin ja kihloissa — palomiehen kanssa. Eli tarinalla oli onnellinen loppu.

      • Eli tyttöjen pitäisi elää rankka lapsuus osatakseen käyttäytyä miesten kulttuurissa aikuisina?
        En kannata.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Eli tyttöjen pitäisi elää rankka lapsuus osatakseen käyttäytyä miesten kulttuurissa aikuisina?
        En kannata.

        Toki se auttaa pärjäämään, jos on nostanut lapsena faijan seinälle, tai soittanut poliisin hakemaan. Mutta ei sen pitäisi olla edellytys miesvaltaisella alalla toimimiselle. Työpaikoilla on tarkoitus tehdä töitä. Ja seksuaalinen häirintä on rikos.

    • Anonyymi

      Tätä henkistä väkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa ja kiusaamista ja naisten alentamista on kaikilla aloilla. Myös älyllisillä ja luovilla. Näennäisen fiksut ihmisetkin..
      On pysyvät rakenteet, sukupuoliroolit, sisäänrakentuneet stereotypiat ja erilaiset seksuaaliset pakkomielteet ja perversioiden fantasiat jotka tihkuu enemmän tai vähemmän....
      vaikkei ilmaisisikaan, silti ajatustasolla pysyy. Estää ihmisellisen vuorovaikutuksen.
      Ehkä stressissä puretaan tiedostamatonta ahdistusta naisiin, seksuaalisen ylikorostus
      varaventtiilinä..
      lisäksi ihminen on valitettavan automaattinen otus, eläimen alapuolella.

    • Anonyymi

      Siellä missä ihminen, siellä tapahtuu.

      • Anonyymi

        Mutta joskus se mitä tapahtuu ON RIKOS. Ja ellei siihen puuta, niin sekin ON RIKOS.

    • Anonyymi

      Suurin osa suomimetoo-vouhkaajista on niitä naisia, jotka ovat saaneet tylyt pakit himoitsemaltaan urokselta. Ymmärtäähän sen, että päähän ottaa kun mieli tekisi, mutta ei heru ... Valitettavan monilla naisilla on aivan liian suuret luulot itsestään ja haluttavuudestaan.

      • Anonyymi

        Kerroit juuri syyn, miksi miehet meuhkaavat tässä ketjussa. Ne miehet, jotka ovat saaneet tylyt pakit himoitsemaltaan naiselta meuhkaavat feminismiä vastaan. Ymmärtäähän sen, että päähän ottaa kun mieli tekisi, mutta ei heru ... Valitettavan monilla miehillä on aivan liian suuret luulot itsestään ja haluttavuudestaan. Lisäksi liian iso osa miehistä luulee tietävänsä mitä naiset haluavat ja tarvitsevat naisia paremmin, eivätkä nämä miehet edes viitsi kysyä naisen mielipidettä, jolloin naisen EI tulee näille miehille yllätyksenä. Osa miehistä ei ota kieltäytymistä kuuleviin korviinsa ja syyllistyvät seksuaaliseen väkivaltaan ja häirintään.

    • Anonyymi

      Onko palo- ja pelastuslaitos kokonaan talebaanien hallussa?

      • Anonyymi

        Ei siellä nyt sentään raiskata ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siellä nyt sentään raiskata ketään.

        Nimenomaan on raiskattu. Päivystysvuoron aikana!!

    • Anonyymi

      Mutta jos naapurusto js heidän tuttijaan ja sukulaisiaan on 15 vuotta jopa vainonnut jotain naista jahänen lapsiaan. Yritysten kunnanpoliisin pelastuslaitoksen puolusttusvoimien trtveydenhuollon ym väkeä näissä tutuissa ja sukulaisissa. Puoli kylää tietää vsinosta, kukaan ei auttaisi tai ilmiantaisi kun naisenja läheisten yksityisyys, viestintö, rikottu salakatselulla, kuuntelulla. Varsimkin alueen miehet katoksissa tai kotona. Missä muuten muiden alueiden kun en yleensä näe ketään. Töissä, harrsstulsissa, sisällä?

      15 v lähes tauoton sisälle kuuluva meteli joka puolellakotia.

      Esim insinööri, opinto-ohjaajaperhe jonka luona perheen nuorin käynyt mukana alusta saakka viharikoksessa meluhäirinnässä tutkinapyyntökampanjassa.

      Voitko kuvitella että itse vainoat jotainhemkilöö ja hönen lastensa elämäätatkoituksena lopettaa elämä.

      Onko ihminen paha vai onko relisan/raksatatvikemyyjö ja vaimonsa kassa tonnkinut osan elämää ja kkristää, uhkailee vai jatkavatko 15v pelkästään koska ovat vainoonryhtyneet ajattelevat ettö parempi että uhri kuolee eli jatkavat kuin he myöntävätja lopettavat.

      • Anonyymi

        Oikeusjärjestelmän hyväksikäyttö osana yhteisövainoa.

        Esimerkiksi sadat tai tuhannet perheet/ihmiaet tuhoavat yhden perheen elämää kiimaisesti mutta eivät rehellisesti vaan uhria, marttyyria esittäen. Heille toiminta tuo elämään merkityksen. Antaa energiaa, pitää parisuhteen kunnossa.

        Rikkovat tahallisesti suunnitelmallisesti järjestelmällisesti systeemisesti uhrinsa kotirauhaa nautiskellen ja addiktoituneena. Tehden kuitenkin uhristaam kotirauhatutkintapyyntöjä.

        Rikkovat uhrinsa kunniaa levittäen valheita, mustamaalaten, esittäen uhria. Mutta tekevät uhristaan kunnianloukkaustutkintapyyntöjä.

        Kaikki tämä tehdään uhrin läheisille, eli koko lapsuuden ajan satojen ihmisten vihan ja melukampanjan kohde. Ei yhtään taukoa.

        Voiko selvitä hengissä.

        Jos yksi potkii niin hengissä voi selvitä mutta jos 50 perhettä 3 polvessa potkii yhtö eli sadat ihniaet potkivat yhtä perhettä, ihminen todennäköisesti kuolee sydämen pysäytykseen, aivoninfarktiin tai kaiklo elintoiminnot vain loppuvat koska ihminen om rikki.

        Jos tällaista voidaan tehdä minulle se voi yleistyä. Mitä ihmisestä on tullut?

    • Anonyymi

      Elämämkoululaisilta tuskin voikaan kovin sivistynyttä ulosantia kahvipöydässä odottaa. Noihin ammatteihin ei vaadita muuta kuin fyysisiä kykyjä - henkisiä lähes nolla.

      • Anonyymi

        Jokaisella alalla on ne omat häiriköt jotka tulee saada pois,en usko että kovinkaan kauaa ovat töissä jos ovat häiriöksi tai jopa ahdistelevat seksualisesti muita.
        Kuitenkin suurin osa porukasta on ihan asiallista joka työssä,aina voidaan tehdä toisesta syyllienn jos tahdotaan olla ilkeä ja tehdä kiusaa.
        Aivan lapsellista hommaa aikuisilla jos tuommosta tekevät,työpaikalle ei kuulu mikään ahdistelu,varkaat,nautintoaineet eikä mikään syrjintä.
        Jokaisen pitää pystyä tehdä työnsä rauhassa kuten omalla alallaan täytyy.

      • Anonyymi

        Noniin, et sitten arvosta ihmistä kun kirjoitat noin.

        Suurin osa ei ole idiootteja, mutta häiriköt pilaavat alan maineen. Yksi asia on varma. Jos pelastusalan ongelmat olisi hoidettu asiallisesti, niin niistä ei olisi tullut julkisia.

    • Anonyymi

      Ja seurakin auttaa. Ps. 46: 2–3

    • Anonyymi

      On se kumma miten toiset naiset alalla kestää ja pärjää jopa koko työuran ajan, vuosikymmeniä. Mutta kyllä heistä huomaa että ne ei ole niin herkkiä, ovat vahvoja naisia ja onko huono puoli.. Näille ei uskalla mennä sanomaan kukaan mitään juttuja rinnoista sun muusta, koskettelusta puhumattakaan.

      Uusia aina koetellaan, siinä on hyvä oppikoulu ja huomaa että ihmiset ei ole niin samanlaisia aina.

      Mutta kuten yleensäkin, porukassa tyhmyys tiivistyy ja bensaa heitetään liekkeihin, leikkeihin että varmasti palaa. Se pitää esittää, samat jutut ja levyt pyörii tietyillä tyypeillä päivästä toiseen, vuodesta toiseen..

      Ala on sellainen että muunkinlaisia haasteita ihmisten kohtaamisissa tulee eteen ja jos on liian herkkäkin niin onko alalle sopiva edes, aina voi oppia. Omalla jo pitkällä urallani olen laittanut merkille että työporukka mikä hyvänsä niin yleensä 10 hengestä löytyy 1 joka on sellainen kaikkien kanssa toimeentuleva, eli hyvin monipuolinen ja aito ihmissuhteissa, ei väheksy ketään ja on helppo lähestyä jne.

      • Anonyymi

        Ensihoidon koulutukseen pääsyyn otettava jo halun yhteyteen FYYSISET TESTIT ettei sinne ajaudu xs- tyttöjä, hyvä jos 150 cm pituutta. Tuollaiset saavat kyllä osansa jatkossa ulkonäön puolesta ja ihan syystäkin ( pituus / koko = kuuluu ulkonäköön ) jos vielä on sellainen persoona joka ei kestä yhtään arvostelua vaikka kyse on vain potilas-/ työturvallisuus. Ensihoito on parityöskentelyä pääosin eikä tarkoitus että paikan päälle tulee erikseen kantajat / nostajat.

      • Jotkut naiset pitävät itsestäänselvyytenä, että naisia saa häiritä ja ahdistella eivätkä siksi välitä siitä. Toiset ovat sitä mieltä, että sellainen on jo aika lopettaa ja siksi puuttuvat miesten asiattomaan käytökseen.
        Kaikilla on tietysti takanaan myös oma elämäntarinansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensihoidon koulutukseen pääsyyn otettava jo halun yhteyteen FYYSISET TESTIT ettei sinne ajaudu xs- tyttöjä, hyvä jos 150 cm pituutta. Tuollaiset saavat kyllä osansa jatkossa ulkonäön puolesta ja ihan syystäkin ( pituus / koko = kuuluu ulkonäköön ) jos vielä on sellainen persoona joka ei kestä yhtään arvostelua vaikka kyse on vain potilas-/ työturvallisuus. Ensihoito on parityöskentelyä pääosin eikä tarkoitus että paikan päälle tulee erikseen kantajat / nostajat.

        Nykyisin tekniikan vois kehittää sellaiseksi että hentokin saa painavan potilaan ambulanssin kyytiin ja sairaalaan. On olemassa monenlaisia nostureita ja sähköavusteisia sänkyjä joista vois kehitellä baarit nostimella ambulanssiin jotta ei tarvitse itse nostaa mitään onnettomuuspaikalla.
        Ja palo paikoilla paloautoja ruiskuilla ilman letkun vetoja pystyy käyttämään kuka vaan,joten pelastustehtävissäkään työskentely ei enää vaadi niin suurta fyysistä voimaa kuin on ennen ollut.

    • Anonyymi

      Voin vain kuvitella kuinka joku 50 puuma menee aivan sekaisin paloasemalla kun ympärillä vipeltää nuoria miehiä. Ja sitten kun ne eivät syty, se on meetoo jutun paikka kostoksi.

      • Anonyymi

        Juuri näin! Iso Peukku!!!

      • Anonyymi

        Oletko huumeissa?

      • Anonyymi

        Miehet ovat tunnetusti hyviä kuvittelemaan. Varsinaisia legendoja omasta mielestään. Nainen haluaa tehdä töitä työpaikalla. PISTE.

    • Anonyymi

      Palomiehet ja muut pelastajat ovat hyväkuntoisia miehiä, jotka elävät tuhon ja kuoleman keskellä. Tutkitusti tällainen ympäristö lisää seksuaalista viettiä.

      • Anonyymi

        Mitä v*ttua seksivietit TYÖPAIKALLE KUULUU!

    • Anonyymi

      Kyllä asemilla naisia tarvitaan. On kokkausta ja siivousta. Myös pyykkiä kertyy. Nohevimmat naiset voi jopa kaupassa käydä.

    • Anonyymi

      sen jälkeen alkoi miituut kun naisia tuli miesten aloille.

    • Anonyymi

      Jos haluaa talonsa palavan kunnolla voi pyytää vain palonaisia paikalle.

      • Anonyymi

        Kommentit kertovat ameeban aivotoiminnasta.

    • Anonyymi

      Itsekin olin joskus miesvaltaisella alalla. Ei tämä ala. Ja olin sellanen nuori 2-kymppinen sillo. Sain jo sillo kuulla vähä kaksmielistä juttua mutta pidin huumorina. En välittänyt. Suurin osa asiallista porukkaa. Nykyään kaikki otetaan nii kirjaimellisesti. Mitä jos menis leikiii mukaan. Nyt ku oon vanhempi nii uskaltaisikin. Saisinko sitte itse syytteen? Kyllä huumori piristää mieltä. Eikö nuo ensihoitajat ja palomiehet oo iha sexyjä. 🤣👲👨‍🚒👨‍⚕️💋

      • Anonyymi

        Ai keskusteltiinko siinä huumorista? Kyllä ne oli vakavia ja lainvastaisia juttuja mistä puhuttiin.
        Tuntuu ottavan koville, ettei "kiiltokuvakalenteripojat" olekaan sitä mitä esittävät. Eniten ihmetyttää nämä niiden nuoleskelijat. Hyvä totuus tulee esiin.

      • Anonyymi

        Paloasemalla raiskattu työntekijä otti kirjaimellisesti ja niin otti tuomarikin. Minä pystyn naulaamaan miehen kravatista seinälle tai pilkkomaan sanallisesti päreiksi. Mutta miksi kenenkään pitäisi joutua sellaiseen tilanteeseen TYÖPAIKALLA vuonna 2021?

    • Anonyymi

      TV-sarjoissa, ja tosi-tv ohjelmissa seksismi on nykyisin pääosassa.
      Eikö sieltä puhdistus pitäisi aloittaa. Sieltä pikkulapsista alkaen saadaan käyttäytymisohjeita.
      Nuorten suosikki, Salkkareissa, uskottomuus on kuin normaali aamukahvi.

    • Anonyymi

      Mies kaipaa seksiä ja pillu on aina mielessä. Naiselle seksi taas on maailman kamalin asia. Meetoo. Näiden asioiden yteensovittaminen ei onnistu. Ainoa keino on erottaa miehet ja naiset toisistaan koulussa, liikenteessä, työssä, kaupoissa, harrastuksissa jne.

    • Anonyymi

      Eipä nämä persvakoäijä-alat paljon älyä vaadi. On se vaan huolestuttavaa, että onko näillä p...u aina mielessä tulipaloa sammuttaessa ja ensihoidolla elvytettäessä.

      • Tuollaisesta saisi hyvän pilakuvan. Palomies sammuttamassa tulipaloa ja ajatuskuplassa "pillu".

    • Anonyymi

      Mitä muuta naisesta voi olla mielessä, kuin pillu ja tissit? No ehkä perse.... siinä ne oli.

      • Anonyymi

        Aivan. Aina kun naisen näkee tekee mieli nuolaista. Elämän karu tosiasia on ettei pillua saa pytämättä.

    • Anonyymi

      Wänkkerit ymmärtää ja myötäilee. Koskaan eivät naista saa, oma käsi kullan kallis.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ihminen on aina ihminen, joka toimii viettiensä ja moraalinsa keskinäisen kilpailun perusteella. Toisilla vietit voittaa ja toisilla moraali. Sillä ei ole mitään merkitystä asiassa, mitä ammattia kukakin harjoittaa, mutta se voi olla ohittamaton vaikutin uutisen tehon lisäämiseksi, sekä viettien aiheuttamien seurausten dramatisoimiseksi.

        mutta asiakkaita seksuaalisesti häiritseminen on rikollista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta asiakkaita seksuaalisesti häiritseminen on rikollista

        Seksuaalinen häirintä on rikos, oli kohde kuka tahansa!!

    • Anonyymi

      Tuo on kuuma paljastus vaatisi hieman enemmän valotusta. Kummallisesti poistuu täältä polpon nettipoliisi pinokkioitten toimesta välillä. Oma lehmä syvällä suossa hehe

    • Anonyymi

      Pitäisikö paloaseman viereen perustaa ilotalo?

      • Sinne voisi palkata miehiä töihin, koska ei ole enää miehille ja naisille jaettuja töitä.

    • Anonyymi

      Miten liittyy aloitukseen
      Palopäällikkö vpk

      • Anonyymi

        Eikö poliisit kuulu myös pelastusalalle? ai eikö kuulukaan enää no tämäpä uutinen

    • Anonyymi

      Taas nähdään naisten epäjohdonmukaisuus.

      Osalla pelastuslaitoksia ei ole erikseen pukuhuoneita miehille ja naisille. Eli ovat modernisti sukupuolineutraaleja.

      Nyt sitten naiset vaatii sukupuolierottelun käyttöönottoa.

      • Anonyymi

        Myös leipomossa on naisia ja miehiä,
        molemmille omat pukuohuoneet.
        Kouluissa on tytöille ja pojille eri pukkarit.
        Salilla on naisten ja miesten pukkarit.

        Mikä ongelma?

        Onko PELA alalla jotenkin heikompia miehiä,
        kun ei voi rakentaa naisille ja miehille
        eri pukuhuoneita?

        Eihän tuo miehille ole ongelma. Naiset niistä unisex-tiloista nalkuttaa. Ja samalla nimenomaan naiset vastustaa "sukupuolittamista".

        Speden naisen logiikka -sketsit kuvasivat ilmiötä erinomaisesti.

        yli 70 vuotias puhelinmyyntifirman pomo etsi lehti-ilmoituksilla naisia kähmittäväksi toimistoonsa viagara pitäisi kieltää liian yli-ikäisiltä

        https://jouniniskanen.wordpress.com/2020/08/31/scanetto-mikavirta/

      • Anonyymi

      • Naisasia-aktivistit eivät halua unisext-tiloja, vaan transaktivistit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tuo miehille ole ongelma. Naiset niistä unisex-tiloista nalkuttaa. Ja samalla nimenomaan naiset vastustaa "sukupuolittamista".

        Speden naisen logiikka -sketsit kuvasivat ilmiötä erinomaisesti.

        Hanki aivot! Ja googleta sen jälkeen sukupuolittaminen.

    • Anonyymi

      Biubau Eva on onnistunut tunkemaan itsensä telkkuun puhumaan naisten häirinnästä, aika ristiriitasta kun muistellaan sen aikasempia touhuja joissa järjesteli muhametteja suomalaisten riesaksi.

      • Anonyymi

        Niin juuri !!!!. Valta on ihanaa!!. Siinä yksi mitään!!!!!!......

    • Anonyymi

      Onneksi matujen tekemät raiskaukset kuuluvat kulttuuriin. ei ylitä uutiskynnystä.

      • Anonyymi

        Ihan yhtä vakavia ovat seksuaalirikokset, oli tekijän etninen tausta mikä hyvänsä. Taitaa ottaa koville nämä faktat, että kantaväestön miehet syyllistyväy ihan yhtä lailla samoihin seksuaalirikoksiin.

    • Anonyymi

      Mies iskee silmää naiselle kadulla. Nainen traumatisoituu ja uhriutuu valtamediassa. Mies saa syytteen ja tuomion seksuaalisesta häirinnästä. Syyte ja tuomio muotoillaan yleispäteväksi miessukupuoleen liittyväksi ongelmaksi. Ja tämä poikii lisää uhriutumista, josta valtamedia hyötyy klikkien ja levikin merkeissä.

      Tämä sarkasmi ei ole vain sarkasmi, vaan autenttista kuvausta radikalisoituneen feminismin version syventämästä kuilusta sukupuolien välillä.

      • Anonyymi

        Puhut silmäniskusta, kun todellisuus on se, että miehet koskettelevat naisia ilman lupaa, puhuvat naisille rivoja ja epäasiallisia, pakottavat naiset katsomaan pornoa ja jopa raiskaavat naisia, ja pahimmillaan tämä kaikki tapahtuu jopa töissä. Aika kaukana silmäniskusta.

        Jostain syystä et edes halua ymmärtää tätä ongelmaa.. Soimaako omatunto..

        Onko jonkin taukotilan televisiossa pyörinyt porno jota naiset on pakotettu katselemaan?

    • Anonyymi

      Normaali kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat ovat tarpeen myös vuodeosaston hoitajien tervehtiminen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Laulaa ja rallattelee, heh

    • Anonyymi

      Tää on niin tätä päivää, kun pää avattiin niin joka paikasta halutaan saada toi kuva.. voivat katsoa ja miettiä enben kuin alkavat purnaamaan.

    • Anonyymi

      Mites noi interseksuaalisetfemmat? Ovatko jo tietoisia tästä biologisesta perusasiasta ????

    • Anonyymi

      Jos teillä oli ennakkokuva pelastusalan mukavista ja fiksuista miehistä, koitte kyllä kolauksen.

      Jokainen, joka on työskennellyt miesvaltaisella alalla naisena, tietää tosiasian: miehet puhuvat paskaa naisista, olivat he sitten avio-avo-pikapano-thaimaa-viro-venäjä -akselilla olevia.

      Miehillä on merkillinen tapa puhua aina ja kaikkialla ilkeitä, rumia ja epämiellyttäviä juttuja naisista. Jos nainen ei anna, hän on lesbo. Jos hän pukeutuu eri tavalla, hän on huora. Madonnaa heille ei ole kuin katolisen kirkon patsaissa tai kenties oma äitikulta.

      Kaikki muut naiset ovat uhka, pahojen puheiden jatkuva mylly. Miehet pitäisi kaikki lähettää Marsiin menolipulla. Eikä paluuta saisi olla missään tapauksessa.

      Lähetetään ensin nuo törkyturvat nippuina sinne ja katsotaan, miten ilmapiiri puhdistuu ja monen olo kevenee ilman jatkuvaa seksististä ilmapiiriä tai painostavaa työpaikkameininkiä.

      Minkintappajat ja ravihevosten pahoinpitelijät samaan nippuun ja menoksi taivaan sfääreihin katsomaan tähtiä.

      • Anonyymi

        Miesten ja naisten ajattelun rakenne poikkeaa perusteellisesti toisistaan.

        Miehet menevät ja tekevät. Puheita ei sen kummemmin muistella. Naisista puhutaan paljon koska pillu on aina mielessä.

        Naiset taas pelaavat keskenään loputonta sanapeliä. "Mitähän se silläkään tarkoitti." Siksi myös naisten ja miesten on vaikea mmärtää toisiaan.

        Ilmiö näki hvin kun aikoinaan vielä tehtiin joukkokeuhkoröntgenkuvauksia. Miesten kuvaus tapahtui kaksi kertaa nopeammin kuin naisten.

      • Anonyymi

        Ja naisetkin ei muka puhumuuta kuin kauniisti miehistä ja muista henkilöistä jos näin luulet et ole ollut naisvaltaisella työpaikalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja naisetkin ei muka puhumuuta kuin kauniisti miehistä ja muista henkilöistä jos näin luulet et ole ollut naisvaltaisella työpaikalla.

        En ole ikinä puhunut miehistä töissä. On ollut tärkeämpääkin tekemistä. Työkavereiden avoin seksualisoiminen ei edistä luottamuksellista ja kunnioittavaa ilmapiiriä. Oletteko te varhaisteinin tasolle jääneitä nulikoita?

    • Anonyymi

      Fiksut miehet ei ole kypärä päässä eikä leiju seinäkalentereissa ilman paitaa ja housutkin saattavat puuttua.

      eli opimmeko tästä jotain.

      • Anonyymi

        Palomies- ja hoitsukalenterit eivät ole tätä päivää.

    • Anonyymi

      Narsistit pesiytyneet myös vaatimattomiin esimiesasemiin etenkin vielä urakehityksen kannalta näemmä siis taas kerran.

    • Anonyymi

      Uusi aika on alkanut Suomessa. Nyt eletään feminismin aikakautta. Miesvaltaiset alat kahvikeskusteluineen murretaan eikä mies saa millään tavoin kommentoida naista. Kaikkiin töihin tulee 50:50 miehiä ja naisia, eikä miesvaltaisia aloja enää ole. Naiset ovat voimaantuneet kovin kuluneena vuosikymmenenä.

      • Anonyymi

        Naiset "voimaantuvat" pyllistämällä lehdessä tai netissä. Vaikka miehet mielellään sitä katsovatkin niin sen "voimaannuttavaa" mekanismia he eivät ymmärrä.

      • Anonyymi

        Suurin osa miehistäkin huokaisee helpotuksesta kun alatyyliset jutut häviävät työpaikoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa miehistäkin huokaisee helpotuksesta kun alatyyliset jutut häviävät työpaikoilta.

        Uskon, että suuri osa miehistäkin huokaisee helpotuksesta. Tein itse uran miesvaltaisella alalla, jossa monet miehet sanoivat samaa. Työpaikalla on kiva keskittyä työntekoon. Eikä se tarkoita huumorintajuttomuutta, ainoastaan käytöstapoja.

    • Anonyymi

      > Ja kyllä, naisetkin jaksavat kantaa niitä paareja.

      Kyllä, jos on kehonrakentaja tai painonnostaja. Suuri osa alan nostokykyisistä naisista on kuitenkin melkoisia sotanorsuja.

    • Anonyymi

      Nyt siskot on tullut aika kammeta miehet pois valtaistuimiltaan ja viedä valoa näihin viimeisiin sovinismin linnakkeisiin, pelastuslaitoksille ja armeijaan! Ilmiannetaan kaikki ahdistelijat! Muistakaa, ahdistelua on kaikki se mikä koetaan ahdisteluksi, eli katseet, äänenpainot, vihjailut, koskettelusta puhumattakaan. Näistä kaikista voi mies saada tuomion kun tarpeeksi voimakkaasti vie asiaansa eteenpäin.

      • Anonyymi

        Uhkaat tässä avoimesti naisia seksuaalisella väkivallan teolla.

      • Väkisin nussiminen kuule on. Et varmaankaan ajatellut lupaa kysyä?

      • Anonyymi

        Tuskin halu aktiin on molemminpuolinen, jos joku on mielestäsi niin kelvoton, että hänet pitää n****a uusiksi. Älä usko hetkeäkään, että väkivalloin olisit jollekulle avuksi. Jätä naiset rauhaan.

      • Anonyymi

        Kusipäät kuriin. Tarvittaessa raastuvan kautta.

      • Anonyymi

        Testosteronia on selvästi käytetty. Toksinen maskuliinisuus mielenhäiriön tasoa. Onneksi raiskauslainsäädäntö uudistuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin halu aktiin on molemminpuolinen, jos joku on mielestäsi niin kelvoton, että hänet pitää n****a uusiksi. Älä usko hetkeäkään, että väkivalloin olisit jollekulle avuksi. Jätä naiset rauhaan.

        Naiset ainakin jättävät hänet rauhaan.

    • Anonyymi

      Suurin tabu on naisvaltaisilla työpaikoilla yleisesti esiintyvä ahdistelu joka kohdistuu miehiin.
      Täysin vastaavaa ja yhtä tuomittavaa kuin tuo ”tulipalo” pelastuslaitoksen puolella.
      Muutama vuosi sitten oli esillä vastaava häirintä poliisiorganisaatioissa. Siellä taas olivat naiset häirinnän kohteena.

      • Anonyymi

        Sama se on kuka ahdistelee. Seksuaalinen häirintä on rikos.

    • Anonyymi

      Tuon jutun jälkeen en annakaan enään liikenteessä tilaa , jos näen peilistä että ambulanssin ratissa on mies.

      Nyt ymmärrän miksi läheiseni saivat vuosikausia niin monasti huonoa kohtelua ambulanssimiehistöiltä. Kertomuksissa oli aina se yksi äijä porukasta joka oli se kusipää ja naiset olivat hiljaa.

      Nyt tiedän miksi.

      • Anonyymi

        Sama kokemus. Ikävää, jos saa huonoa kohtelua hädän hetkellä. Nyt pelottaa soittaa apua, jos joskus sattuisi jotain.

    • Anonyymi

      Ylen selvitys: seksuaalinen häirintä arkipäivää pelastusalalla.
      Kyllä miehet on taas pahoja.
      Kukaan ei kuitenkaan huomaa että naiset ovat pahimpia seksi häiritsijöitä, kiristetään perää, esiinnytään paksu pakkelinaamalla, korostetaan naisellisia ominaisuuksia jolla pyritään saamaan miesten huomio ja kunnioitus.
      Jos naiset esiintyisivät luonnollisina, heistä ei kukaan välittäisi hevon paskaakaan ja saisivat elää häiriö vapaasti.
      Minä järkytyin kuin näin yökylässä ohjelmassa meikkaamattoman pääministerin aamutoimissa, minkä hirveän näköinen riivinrauta hän todellisuudessa on, kuitinkin vahvalla meikillä hänet saadaan ihan lähes ihmisen näköiseksi.
      Näin on varmaa lähes 95% suomalaisnaisista, meikkaamattomana ei heidän kanssa viitsisi tulla julkiselle paikalle,eikä heitä viitsisi kukaan vaivautua häiritsemään huomiollaan.

      • Niin että jos hijabissa kulkisivat, niin jättäisitte rivot jutut pois?

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Niin että jos hijabissa kulkisivat, niin jättäisitte rivot jutut pois?

        Hyvä pointti. Ei taida ollakaan kovin kaukana kantisten käytös paljon parjaamistaan mamuista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä pointti. Ei taida ollakaan kovin kaukana kantisten käytös paljon parjaamistaan mamuista.

        Samasta puusta veistettyjähän nuo ovat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä pointti. Ei taida ollakaan kovin kaukana kantisten käytös paljon parjaamistaan mamuista.

        Mitähän tapahtuisi jos kaikki naiset pukisivat hijabit?
        Sellaistahan pitäisi oikeasti kokeilla.
        Suostuvatko miehet katselemaan pelkkiä "mörköjä" ja onko miesten tisseissä tarpeeksi ainesta tissihuumoriin vai suostuisivatko ukot pitämään suunsa kiinni jos naiset pukeutuisivat taas normaalisti.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Mitähän tapahtuisi jos kaikki naiset pukisivat hijabit?
        Sellaistahan pitäisi oikeasti kokeilla.
        Suostuvatko miehet katselemaan pelkkiä "mörköjä" ja onko miesten tisseissä tarpeeksi ainesta tissihuumoriin vai suostuisivatko ukot pitämään suunsa kiinni jos naiset pukeutuisivat taas normaalisti.

        En usko hetkeäkään, että hijabin käyttö muuttaisi huonosti käyttäytyvien miesten käytöstä vaan pelkästään pahentaisi sitä. Yhtä lailla jauhaisivat seksijuttuja arvioiden hijabien sisältöä.
        Mielenkiintoinen kysymys kylläkin. Olisi hyvä, jos miehet pysähtyisivät tätä pohtimaan. Välillä tuntuu, että nämä palstaöyhöt eivät juurikaan ajattele, ovat niin yksinkertaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä pointti. Ei taida ollakaan kovin kaukana kantisten käytös paljon parjaamistaan mamuista.

        Olen persujen kanssa samaa mieltä, että ei voida ottaa maahanmuuttajia, koska omakaan väki ei osaa vielä käyttäytyä, suomalaisen perusmiehen työkuntoon ja työkäyttäytymiskuntoon saattamiseksi tulee nyt heti varata miljoonittain euroja

        Loppuu se sohvan nurkassa nyhjäys ja pussikaljan kittaaminen.

        Alkuliman tasolle ovat jääneet suomalaiset miehet.
        Pitää alkaa kehittämään näistä ihmisiä, mutta se voi kestää useamman miljoona vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä pointti. Ei taida ollakaan kovin kaukana kantisten käytös paljon parjaamistaan mamuista.

        Tämän tyyppiset miehet ovat toistensa peilikuvia kulttuurista riippumatta.

    • Anonyymi

      Itseppä paljastelevat kalentereissaan. Sitä saa mitä tilaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Demarien työpaikka ja nyt naiset ei enään hyväksy menoa. Näissä työpaikoissa demari varmuudella työsuojeluvaltuutettu ja sen näkee. SDP munii kaikkialla.

    • Anonyymi

      Miksi miehet eivät voi hillitä munaansa?

      • Anonyymi

        Silloinhan naiset jäisivät ilman.

      • Anonyymi

        Kyllä vaan voi. Siis jos niin haluaa. Itsestä ja omasta ajattelusta se on vain kiinni.
        Ja voihan sitä harjoittaa vaikka mielikuvaharjoittelua, että itseltä menee, tai voi mennä ne vehkeet poikki, kun lähestyy väärin ajatuksin amatsonia.

        Kyllä se ainakin viilentää liian kuumaksi menneitä himoja.

      • Anonyymi

        Korvien välin heikkous heijastuu munaan.

    • Anonyymi

      Vihdoin asiasta puhutaan julkisesti. Sympatiat heidän puolisoista. Tuskin moni tietää mitä töissä ja vapaa-ajalla tapahtuu.

    • Anonyymi

      Naiset valittaa ja uhriutuu aina. Ikävä puoli tuossa vaan on se että uhriutumiseen tarvitaan sika ja tiiätte kuka se on.

      • Anonyymi

        Ensihoitajamies voi olla hirveä sika.

      • Anonyymi

        Saattavathan jotkut sitäkin tehdä. Mutta eiköhän tässä kaikessa ole enemmän kyse sukupuoli ja niihin liittyvistä eroista. Miehet hyväksyvät ronskin ja roisin kielenkäytön, lähentelyn ja jopa sopimattoman käytöksen.

        Ja koska miehet, ainakin yleensä, ovat naisia fyysisesti vahvempia ja isokokoisempia, ja jos yhteisössä hyväksytään ahdistelu, tai epäasiallinen kielenkäyttö, tai kohtelu, se antaa mahdollisuuden ja avaa portteja tehdä noita edellä mainittuja asioita.

        Jokainen meistä voi, tai ainakin pitäisi, miettiä omaa ajatteluaan ja arvomaailmaansa; ja sitä mitä hyväksyy omalta kohdalta ja mikä on sopivaa, ja ei-hyväksyttyä. Samoin voisi miettiä sitä, että haluaisiko itse tulla kohdelluksi seksiobjektina. Ehkä jotkut haluavat olla sitäkin. Siis jotkut miehet. Mutta jos et tiedä toisen reaktioita, tai omaa ajattelua, niin ehkä kannattaa miettiä omaa käytöstään ja mitä ei kannata tehdä. Tuskin siinä mitään häviää, jos niin tekee.

    • Anonyymi

      Ala on ei-nyhveröille tarkoitettu. Piste ja pulinat pois. Ei nynnyt pysty ketään pelastaa, nehän pelkää kaikkea!!!

      • Anonyymi

        Kukaan ei halua tosipaikan tullen huonosti käyttäytyvää karjua paikalle.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Koittakaa nyt hyvät ihmiset panna kaikki samaan muottiin, miksette saatana kehitä robotteja jotka on kaikki samanlaisia?

      Vituttaa, että nykyihminen ei osaa olla osa luontoa, vaan kaikki luonne kitketään vittuun ja ollaan pelkkiä nöyriä hissukoita beigessä takissa.

      • Anonyymi

        Jos on niin huono luonne, että seksuaalisesti ahdistelee muita ja harjoittaa seksuaalista väkivaltaa, sellainen luonne tuleekin karsia pois.

        Toisen tunteiden huomioiminen ja ruumiillisen koskemattomuuden sekä itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ei tee kenestäkään nöyrää hissukkaa, vaan ihan tavallisen, normaalisti käyttäytyvän ihmisen.

      • Anonyymi

        Psykologiset testit kaikille ihmisten kanssa työskenteleville.

    • Anonyymi

      Muistakaa pelätä kaikkea, eniten pelottaa poliisi! Hui!

    • Anonyymi

      Äärimmäisen suuri virhe oli päästää naiset palo- ja pelastusalalle operatiiviseen toimintaan. Niiden määrää tulee lähitulevaisuudessa vähentää määrätietoisesti, niin metoo-ongelmat poistuvat itsestään.

      • Anonyymi

        joo, haetaan naiset pois Afganistanista.

    • Anonyymi

      Tuli mieleeni, kuinka vuosia sitten tutustuin illanustujaisissa kaverin miehen serkkuun joka oli palomies. Ajattelin ensin että kyseessä on asiallinen ja turvallinen henkilö, tällainen mielikuva oli sen alan tyypeistä kun en tuntenut yhtäkään. Illan aikana totuus paljastui. Hän oli parin työkaverinsa kanssa paikalla. Karmeat jutut. Kehuskelivat pettämisillään, ryyppäämisillään ja panoillaan. Mitään muuta aihetta heiltä ei tuntunut löytyvän. Eikä kyseessä ollut mitkään pojat vaan Keski ikäiset miehet. En viihtynyt kauan paikalla.
      Mutta alan imago mureni viimeistään nyt, kun tutustuin pelastusalan me too Instagram sivuun. Uskon kaiken mitä siellä luki. Voimia kaikille uhreille.

    • Anonyymi

      Kylää sitä on ihan kerrostaloissakin. Ei tarvii olla julkinen virka. On vain tabu josta ei puhuta.

      • Anonyymi

        Kyllä ainakin meidän kerrostalossa puhutaan ja etenkin touhutaan hyvinkin avoimesti. Swingausta riittää. Olen painanut erästä yh-äitiä aina silloin tällöin, sekä myös erästä omaehtoista sinkkunaista. Kerran päässyt myös opiskelijatytön jalkoväliin työstämään. Ja hieman muutakin yksittäispainausta on ollut. Toisaalta naiset hoidattavat itseään myös muilla ukoilla. Pillusta, mulkuista ja panemisesta puhutaan tupakointipaikalla kuin päivän säästä. Välillä kokoonnumme jonkun asuntoon harrastamaan seksiä muutamien naapureiden kesken. On seksuaalista ahdistelua puolin ja toisin. Kaikki kiihottuvat ja nauttivat siitä.

        Kuvaamasi toiminta tapahtuu mitä ilmeisimmin yhteisymmärryksessä. Kyseessä ei ole seksuaalinen väkivalta tai ahdistelu, jos osapuolet haluavat jutella yhdessä seksuaalissävytteisiä juttuja ja harrastaa seksiä keskenään.

        Näköjään olisi todellakin tarpeen laittaa kaikki kansalaiset kurssille oppimaan kunnioittavaa, asiallista käyttäytymistä. Alkeista lähtien.

        Kuulostaa siltä, että suomalaiset miehet tarvitsevat opetusta naisten koskemattomuudesta ihan yhtä paljon kuin irakilaisetkin.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Kuulostaa siltä, että suomalaiset miehet tarvitsevat opetusta naisten koskemattomuudesta ihan yhtä paljon kuin irakilaisetkin.

        Kyllä, kurssille vaan uskontokunnasta ja etnisyydestä riippumatta.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Kuulostaa siltä, että suomalaiset miehet tarvitsevat opetusta naisten koskemattomuudesta ihan yhtä paljon kuin irakilaisetkin.

        Tuskin tarvitsevat. Irakilainen ottaa joka tapauksessa, mutta suomalainen mies ottaa vain, jos hänelle suorastaan väkisin heruttaen tyrkytetään "persettä". Aktin jälkeen metoo!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin tarvitsevat. Irakilainen ottaa joka tapauksessa, mutta suomalainen mies ottaa vain, jos hänelle suorastaan väkisin heruttaen tyrkytetään "persettä". Aktin jälkeen metoo!!!

        Usein se "tyrkyttävä" nainen vain sanoo useampaan otteeseen, että "ei".
        Mistähän se johtuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvaamasi toiminta tapahtuu mitä ilmeisimmin yhteisymmärryksessä. Kyseessä ei ole seksuaalinen väkivalta tai ahdistelu, jos osapuolet haluavat jutella yhdessä seksuaalissävytteisiä juttuja ja harrastaa seksiä keskenään.

        Näköjään olisi todellakin tarpeen laittaa kaikki kansalaiset kurssille oppimaan kunnioittavaa, asiallista käyttäytymistä. Alkeista lähtien.

        "Näköjään olisi todellakin tarpeen laittaa kaikki kansalaiset kurssille oppimaan kunnioittavaa, asiallista käyttäytymistä. Alkeista lähtien."

        Ennen nämä asiat opittiin jo kotona. Säälittävää, että aikuisia miehiä pitää opettaa käyttäytymään kuten ihminen.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Kuulostaa siltä, että suomalaiset miehet tarvitsevat opetusta naisten koskemattomuudesta ihan yhtä paljon kuin irakilaisetkin.

        Tämä on ollut tiedossa. Opetusta tarvitsevat usein eniten ne, jotka huutelevat itse mamuista.

    • Anonyymi

      Jatkossa pelastusasemien työntekijöille ja ensihoitajille on annettava koulutusta intersektionaaliseen feminismiin. Naisten määrää johtoasemissa ja henkilöstössä on reilusti lisättävä. Miehistä pitää tehdä vähemmistö. Ensimmäisestä häirintäilmoituksesta on tultava heti potkut.

      • Anonyymi

        Oikaistaanpa hieman. Ensimmäisestä häirintäilmoituksesta esimieskurssille, toisesta esimieheksi ja kolmannesta tai selvästä kaadosta Paloristi. Valittajalle kenkää....tai keventävissä asianhaaroissa, vuoden kiinteä komennus letkuhuoltoon.

    • Anonyymi

      Joskus tulee väistämättä mieleen että tulisipa sota, oikein iso ja kaikki mantereet kattava maailmansota. Sitten kun on puutetta kaikesta, vedestä ja lämmöstä eikä ruokaakaan saa, kuolemanpelko koko ajan läsnä, voisi nämä vouhotukset pikku hiljaa unohtua.

      • Anonyymi

        No voi hellanlettas.:D Tulisipa sota, koska ei saa harrastaa seksuaalista häirintää. Mistä teitä oikein sikiää?

    • Anonyymi

      Montako feministiä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?

      Yksi. Hän laittaa lampun paikoilleen ja odottaa, että maailma pyörii hänen ympärillään.

      • Anonyymi

        Hauskasti veistelty :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauskasti veistelty :D

        Tuollaiset vitsit ovat hauskoja vain niille, joilla on ÄO 80 luokkaa.

    • Anonyymi

      Kun on väörii tyyppejä radalla, kakaroita osa, ni ei voi muuta oottaakaan

    • Anonyymi

      Eiköhän vihreät huumepäissään ole tehnyt tämän jutun?
      Ohisalolla hormonit hyrrää vain?

    • Anonyymi

      Kuka tämän metoo jauhannan muka pelastusalalla esiintyvästä seksuaalisesta häirinnästä aloitti? Itsestään tämä tyhjä kuohunta ei ole syntynyt. Joku tai jotkut ovat ottaneet asiakseen pelastusalan törkeän mustamaalaamisen.

      • Niin että palomiehen kunnia on tärkeämpi kuin naisen turvallisuus?

      • Anonyymi

        Syyllinen löytyy peilistä.

        Miehinen kunnia ei ole naisen vastuulla, vaan ihan miehen omaan käytökseen perustuvaa.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Niin että palomiehen kunnia on tärkeämpi kuin naisen turvallisuus?

        Tässäkään asiassa miehet eivät ole kovin erilaisia uskontokuntien kesken..

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Niin että palomiehen kunnia on tärkeämpi kuin naisen turvallisuus?

        Jos nuo ovat vastakkain niin kyllä! MIES- Pelastajan kunnia on tärkeämpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyllinen löytyy peilistä.

        Miehinen kunnia ei ole naisen vastuulla, vaan ihan miehen omaan käytökseen perustuvaa.

        ...ja sen MIEHEN keppiä kerjäävän naisen suorittamien kestoprovokaatioiden.

      • Anonyymi

        Miloin mikin työpaikka vuorollaan ! Teatteri kirkko nyt pelastus ja ensihoito armeija poliisit sairaala rakennus ala ynnä muut!! . Onko enää järkee. Ei Oooo.

      • Anonyymi

        Pelastusalan miehet sen aloittivat.

    • Anonyymi

      Jos suomalaisessa miehessä asuu tällainen naisviha,
      se on heikkous.

      Ei ihme, että mamut päästettiin maahan ra skaamaan naisia ja lapsia.
      Ei ihme, että saksa valtasi suomen, ei ollut edes vaikeaa.
      Joka ukko haluaa ajaa saksalaisella autolla.
      Ei ollut edes vaikea manipuloitavissa oleva porukka.

      Jos viha on olemassa, eikä äijät näe siinä mitään vikaa,
      ilmankos pareja ei muodostu. Ilmankos miehet jää ilman.

      En soittais pelaa tai lissua paikalle
      hädän hetkellä.

      • Anonyymi

        miehet ja laumaantuminen, ikuisuusteema.
        Mies ei uskalla valita edes tyttöystävää,
        ennenkuin on näyttänyt sen kavereilleen.

        Tää on fakta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miehet ja laumaantuminen, ikuisuusteema.
        Mies ei uskalla valita edes tyttöystävää,
        ennenkuin on näyttänyt sen kavereilleen.

        Tää on fakta.

        Ihan täyttä feministituubaa. Olen vuosikymmeninä valinnut itselleni useitakin tyttöystäviä, enkä koskaan ole esitellyt niitä kavereilleni etukäteen. Valintatilanne on aina alkanut koeajolla.

      • Anonyymi

        Tämän ketjun naisviha selittää kaverin toteamuksen: mitä vaan, ettei tartte suomalaista panna.

    • Anonyymi
      • Monet miehet runkkaa kuvatuille raiskauksille. On kai haluttu luoda omaa p*ruoan.

    • Anonyymi

      Mielestäni pelastusalan työntekijät tekevät ns. kriisityötä ja heidän kuuluisi olla silloin vahingon kohdannutta kohtaan hyvin asiallisia ja myötätuntoisia.
      Esim. tulipalotilanteessa voi sokissa oleva asukas tehdä ns. tyhmiä kysymyksiä, silloin pelastyöntekijän vastauksen pitää olla asiallinen ei nälvivä ja ylimielinen.
      Tällaisen olen itse kokenut, kun talossamme oli tulipalo ja palopäälliköltä kysyessäni muutamia kotiimme liittyviä asioita, hän otti oikein machoasenteen, katsoi virnuillen ja vastasi hyvin ilkeästi.
      Olisiko ollut kenties vielä naisvihaakin, kun miespuolinen perheenjäsen sai vastaavanlaisiin kysymyksiin asiallisen vastauksen.

      Palomiehet toimivat asiallisesti ja olivat ystävällisiä. kiitos heille kotimme pelastamisesta.

      Sisältyykö koulutukseen ilmaisutaidon opetusta ja kriisitilanteessa toimimista vahingon kohdannutta kohtaan?

      • Anonyymi

        Pahimmillaanhan koulutukset vain käydään, mutta niitä ei oteta käyttöön. Machoillaan samaan tapaan ja viitataan kintaalla tunnetuuballe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahimmillaanhan koulutukset vain käydään, mutta niitä ei oteta käyttöön. Machoillaan samaan tapaan ja viitataan kintaalla tunnetuuballe.

        Machoilusta johtuu osaksi varmaan korkeat työtapaturmaluvut miehisillä aloilla. Kun on äijäiltävä ja näytettävä että uskaltaa ja että turvallisuusmääräykset on akkoja varten. Harmittaa vaan nuorten miesten puolesta, toivottavasti uskaltavat vaatia työturvallisuusasioiden päivittämistä, jos siltä näyttää, että työturvallisuusasiat ovat retuperällä.
        Nyt viimein olisi tuotava kaikki miehisten alojen toksisen maskuliinisuuden käytänteet esiin ja puututtava niihin!

    • Anonyymi

      No kun työ ei paljon älyn lahjoja vaadi, niin ei voi paljoa odottaa.

    • Anonyymi

      Tästä lienee seuraava jatkumo. Ruvetaan tutkimaan avioliiton ja parisuhteen seksuaalista häirintää, tyliin kyllä minä niin mieleni pahoitin kun se katsoi minua silleen.

      • Anonyymi

        Älä pelleile. On huomattavaa, että raiskaus avioliitossa muuttui Suomessa rangaistavaksi vasta vuonna 1994. Eli sitä ennen seksuaalista väkivaltaa ei tunnustettu avioliitossa.

        Jos elätät muijaasi, niin kenellä tahansa miehistä on kiistaton etuotto-oikeus. Jos ei niin muija surutta kadulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos elätät muijaasi, niin kenellä tahansa miehistä on kiistaton etuotto-oikeus. Jos ei niin muija surutta kadulle.

        Järkyttävä kommentti. Kuinka hirveitä miehiä sitä onkin vielä olemassa.

        Olen onnellinen, että minulla on hyvä mies, ketä pitää hyvänä.

    • Kommentoijien asenne kuulostaa siltä että
      "Pojat ovat poikia, mutta tytöt eivät ole tyttöjä, ma kerron!"
      Repomiestä lainaten.

    • Anonyymi

      Taliban oli siis oikeassa. Burqat päälle jotta ahdistelu loppuu.

      • Anonyymi

        Ei se burkha auta. Mutta nosturin nokassa ahdistelu loppuun.

    • Anonyymi

      Tällä hetkellä 46 poistettu viestiä. Ketjussa on näkyvillä jo ihan tarpeeksi pahoja misogyynisiä, sovinistisia kommentteja, voi vain arvella, kuinka pahoja kommentteja täältä on poistunut. Tämä ketju todisti me toon tarpeen ja sen, että tasa-arvon vuoksi tulee tehdä vielä paljon töitä.
      Olen kiitollinen, sillä omassa yksityisessä elämässäni on tasa-arvoisia hienoja miehiä, en muita elämääni huolisikaan. Työelämässä työtovereitaan ei voi valita. Voi vain toivoa, että ei itse joudu ahdistelluksi. Jos huonosti kävisi, asia ei toki jäisi siihen, vaan heti seuraisi rikosilmoitus. Kaikkien naisten tulisi toimia näin. Vaikka pahimmillaan ilmoituksen ottaja vähättelisi ja naureskelisikin. Kulttuurin muutos on käynnissä, jatkakaamme sitä. Sanotaan ei kaikelle häirinnälle!

      • Anonyymi

        Feminismin vallankaappaus ja islamin maihinnousua menossa.

        Ztaah. Jatketaan taas afrikan tähti peliä

      • Tämä ketju tosiaan todistaa siitä, että naisasialiikettä tarvitaan Suomessa vielä hyvin.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Tämä ketju tosiaan todistaa siitä, että naisasialiikettä tarvitaan Suomessa vielä hyvin.

        Kyllä!
        Tämä on silmiä avaavaa, feminismiä tarvitaan kipeästi. Kun on tekemisissä vain kaltaistensa kanssa, saattaa kuvitella, että kaikki on jo mallillaan. Koulutuksella, sosioekonomisella taustalla sekä erilaisilla kulttuureilla(mm. perhe, työ, uskonto, tapa) on todellakin merkitystä. Kulttuurien yhteentörmäyksiä tarvitaan. On hyvä ja jopa velvollisuus ravistella tiettyjä tapoja, käytäntöjä, tradioita ja työaloja tähän päivään. Kaikki miehetkin on saatava tähän päivään.

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Tämä ketju tosiaan todistaa siitä, että naisasialiikettä tarvitaan Suomessa vielä hyvin.

        ...mutta ei pelastusalalla. Te naiset ette kuulu joukkoon. Olette nyt itse sen todistaneet. De Facto!

      • Anonyymi kirjoitti:

        ...mutta ei pelastusalalla. Te naiset ette kuulu joukkoon. Olette nyt itse sen todistaneet. De Facto!

        Juuri nythän naisasialiike aikoo puuttua pelastusalan toimintaan. Sitä on aika päivittää, koska sinne hakeutuu nykyään myös naisia.

        Sano hyvästi "pelastusper*oilulle"!

      • Anonyymi
        IltakuntoHoo kirjoitti:

        Juuri nythän naisasialiike aikoo puuttua pelastusalan toimintaan. Sitä on aika päivittää, koska sinne hakeutuu nykyään myös naisia.

        Sano hyvästi "pelastusper*oilulle"!

        Hakuprosessi tulee muuttumaan radikaalisti. Ei tarvita kuin lihaskunto ja kuntotestimuutokset, niin hiivamirrit ovat ulkona.

    • Anonyymi

      Ihmettelen miksi nainen hakeutuu aloille missä hän ei kykene toimimaan . Huomaamme että heillä on vaikeuksia melkein jokaisella alueella joten sutturat pois pelistä .

    • Anonyymi

      Naiset eivät yksinkertaisesti sovi pelastusalalle. Heillä ei ole paineensietokykyä. On parempi poistaa naiset ko alalta, kuin tappaa ammattikunta pakkosyötetyllä feminismillä.

      • Luovutetaanko ne paikat homoille, jotka heittävät keskenään toisistaan hyvin rumaa läppää? Ehkä pitäisitte heidän huumoristaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mitehän naiset pärjää poliiseina. Onkohan niitä naispareina ollenkaan. Vai pitääkö olla mies turvana. Tai häiritsemässä.

      • Anonyymi

        Toivottavasti poliiseihin ei ole päätynyt samanlaisia mulukkukielteisiä hiivahaarafeministejä, kuin pelastusalalle näyttää rynnineen.

    • Anonyymi

      Panohomot ronkkineet työkavereiden värkkejä luvatta? Eikös ne olekkaan nuo poijjaat niin kivoja kun ovat sentään kalentereissakin?

      • Anonyymi

        Antaa homojen keskenään ronkkia jos sellainen hyvältä tuntuu - eivät sentään mustamaalaa perusteettomasti koko pelastusalaa.

      • Anonyymi

        Hienon homokalenterin ainakin ovat tehneet.

    • Anonyymi

      On väärin syrjiä henkilöä sukupuolen perusteella, mutta pitää ymmärtää myös se, että keskimääräinen suomalainen on ylipainoinen ja ylipainoisen henkilön kantaminen, siirtäminen ja hoitaminen vaatii fyysistä voimaa. Jos kaverina sata viisikymmentä kiloisen "Jorman" hoitamisessa on "Jaana 50 kg" joka ei jaksa nostaa kuin Jorman vasemman käden, joutuu toinen hoitaja tekemään paljon enemmän töitä.

      • Anonyymi

        Mutta palkka on sama. Samasta työstä sama palkka. Joten toinen hoitaja eii saa tehdä enemmän töitä koska palkka on sama. Tarvitaan siis lisää hoitajia.

      • Anonyymi

        50 kg Jaana ei selviä siitä, mihin 80-90 kiloinen treenattu lihaskimppu Jorma kykenee heittämällä ja turvaa tiukassa tilanteessa vielä jopa pelastajaparinsa. Jaanan kyvyt eivät ole tasavertaiset JORMAN kanssa. Miksi siis maksaa Jaanalle samaa palkkaa paloasemalla vietetystä vapaa-ajasta. Jaana ei suorita kuten JORMA.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti tämä nykyinen feministien rekkalesbokulttuuri pyrkii pelastusalalla härskiin nurkan valtaukseen olemattomin perustein häirinnästä, jota ovat itse ruokkineet kuin pyromaani tulipaloa bentsiinillä. Tämän jälkeen ilmeisesti feminisoivat munattomaksi koko ammattikunnan niin, että tuiki tavallinen roskakatospalokin uutisoidaan estrogeenipuutteisten pelastajien vastuussa ollessa "se hallitseva pelastusalan sukupuoli" - SUURPALO - tilanne mahdoton.

    • Anonyymi

      Akat tarvitaan tulipaloissa vain ämpäriketjuun.... ja tuo aika ohitettiin 1930-luvulla.

    • Anonyymi

      Naiset on naisia ja naisia saa aina huomioida

      • Anonyymi

        Tuo huomio jota pelastusalan naiset nyt turpa verillä kerjäävät, ei välttämättä tule olemaan heidän mieleen. Noh mutta:....itsehän tilasivat satasella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo huomio jota pelastusalan naiset nyt turpa verillä kerjäävät, ei välttämättä tule olemaan heidän mieleen. Noh mutta:....itsehän tilasivat satasella.

        Pimpsukka ilakoi kaikesta huomiosta.

    • Anonyymi

      Tuntuu todella pahalta katsoa sivusta, kun muutamat heikkoitsetuntoiset naiset brutaalisti mustamaalaavat koko pelastusalan sensaationälkäisen median avustuksella. Mitä nuo onnettomat naikkoset ajattelivat, kun hakivat medialta myötätuntoa omalle surkeudelleen? Vahinko on nyt tapahtunut ja pelastusalan tulee tulevaisuudessa varmistautua siitä, etteivät vastaavat enää pääse sabotoimaan täysin perusteettomasti kyseistä ammattikuntaa sisältäpäin. Jos olisin nainen, niin häpeäisin silmät päästäni.

    • Anonyymi

      Miksei kukaan huolestu kauppakeskuksien matujen naisten ja tyttöjen perään huutelusta? Sitä tapahtuu päivittäin...

      • Anonyymi

        Minä kyllä huolestun täysin... nurkkaan jo valmiiksi ruoskittujen matutyttärien isien ja matumuijien aviomieten pil*unnälkäisistä huuteluista kantasuomalaisten sakkolihojen perään. Eikä nuo ole olleet pelkkää huutelua. Ihan on kiinni käyty ja mokkamunaa laitettu sakkopimppiin pakolla. Kertoo rikostilastomme ja myös poliisi sekä oikeuslaitos. Myös suomen eri poliisilaitokset ynnä KRP lienevät huolestuneita samasta asiasta.

      • Anonyymi

        Tai oikeestaan miksei naiset ja tytöt huolestu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai oikeestaan miksei naiset ja tytöt huolestu

        Ehei, ehei. Tuohan on sitä parempaa seksististä- ja etenkin raiskauskulttuuria, sillä se on MADE IN ULKOMAAT.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Otetaanpa nyt kaikki ne pelastusalalle väkisin pesiytyneet läskilissut puntariin ja kuntotestiin, jotka ovat viimepäivinä märmättäneet metoo hengessä siitä kuinka palosedät kiusaavat puheillaan heidän pimppejään eli identiteettiä.
      Uskon vakaasti omiin aisti havaintoihini perustuen, ettei todellisuudessa juuri kukaan jos edes ensimmäinenkään noista puolipissiksistä, ole voinut kokea seksuaalista häirintää ammattikuntansa edustajien taholta. = (Ei kenekään mielikuvitus riitä nusssimaan raskaana olevaa valasta) - hyvänen aika!!!
      Vertaus: Ryssäläinen T55 on kyllä vaikuttava ilmestys ja jopa muodokas, mutta se on vain panssarivaunu.

      • Anonyymi

        Tässä yllä hyvä esimerkki typeryydestä, jolloin ei kykene kommentoimaan ja argumentoimaan muuta kuin alatyylillä ulkonäköä solvaavilla kommenteilla.

        Naiset ovat valitettavasti jo lapsesta tottuneet kaikenlaiseen ulkonäkönsä ruotimiseen, haukkumiseen ja arviointiin, palstasedän aivo-oksennukset ei tässä enää paljon paina.

        Naisten paikka on miehen alla.

      • Anonyymi

        Miten joku 155cm vatsakas, terveytensä ja erektiona juonut mies sitten saa jatkaa ensihoidossa?

        Jos hhtään piti kantaa, niin palokunta soitettiin kantamaan. Olisi äijä saanut muuten slaagin keikalle.

    • Anonyymi

      Feministien provokaationomainen rynnistys pelastusalan olemattomien seksuaalihäirintätapausten kimppuun, on vain heidän avuton yritys saavuttaa perusteettomien uhkakuvien avulla lisää päällystövirkoja eri pelastuslaitoksilla. Tämän myötä pääsisivät polkemaan miespuoleisa pelastajia vieläkin alemmas hierarkiassa.

    • Anonyymi

      Koittakaapas nyt pelastajauroot ryhdistäytyä ja hieman laskelmoida: Kehukaa niitäkin ensihoitotissejä ja -ruhoja joihin ei tee mieli tarttua saati tunkeutua. Pyylevän feministikolleegan yltiöpäinen kehuminen rauhoittaa nykyisen pill^kapinan.

    • Anonyymi

      Naista on pidettävä kuin kukkaa kämmenellä. Tämä ei sitten ole pyyntö vaan käsky.

    • Pelastusala on toksisen maskuliinisuuden pyhäkkö.
      Minusta tuo muistuttaa jo saluunaa, jossa naiset ovat tavaraa, tummaihoiset ovat vajavaisia ihmisiä ja homous on synti.

    • Anonyymi

      Naiset ovat nykyään niin ylimielisiä kusipäitä ettei mitään rajaa. Ennen en nähnyt eroa miehen ja naisen välillä, mutta onneksi olkoon, olen muuttunut. Tämä naiset jalustalle nostava jatkuva vouhotus on myös tehnyt osaltaan tehtävänsä sen suhteen.

    • Anonyymi

      Pelastajien ja ensihoitajien kahvipöydissä ruoditaan muun muassa työkavereiden seksielämää, ulkonäköä ja seksuaalista suuntautumista.

      – 75 prosenttia kahvipöytäkeskusteluista käsittelee seksiä, luonnehtii yli 10 vuotta ensihoitajana työskennellyt nainen

      https://yle.fi/uutiset/3-12149230

      Rekkalesbot häiriintyy panomiesten hommista. Tunnen muutaman "ensihoitonaisen", enkä kyllä haluaisi heiltä mitään "hoitoa".

    • Anonyymi

      Kannattaisi tehdä tutkimus myös ensihoitajien, varsinkin naisten harjoittelijoiden kohtelu. Tehdään kaikkensa, että harjoittelu saadaan hylätyksi! Myös joidenkin miesten alkoholin käyttö, puhallutukset olisi hyvä käytänne.

      • Anonyymi

        Pitäisikö harjoittelu hyväksyä aina siksi koska harjoittelija on nainen? Ensihoito on raskasta työtä, ei se sovi heikoille naisille. Jos on henkisesti heikko silloin kuuluukin saada hylätty.

      • Anonyymi

        Puhallutuksen pitäisi olla jo nyt jokaisen vuoron alussa niillä aloilla, jossa ollaan ajoneuvoilla liikenteessä.

    • Anonyymi

      Ei ole hyvä uskoa kaikkea mitä joukkoviestinnän avulla kerrotaan. Moni yleistää yksittäistapahtumien perusteella. Ainakaan ensihoidon ei ole mahdollista suhtautua mainitulla tavalla naisiin työtehtävien intiimin luonteen vuoksi. Olisi aika mahdotonta sen jälkeen tehdä yhteistyötä naiskolleegansa kanssa.

      Tosin Suomessa on moni asia henkisesti pois paikaltaan että kaikki alkaa olla mahdollista. Kanssaihmisten kunnioitus puuttuu viranomaisilta mm. Te-palvelun piiristä. Eihän tässä itsekään kohta kykenekään muuhun kuin primitiiviseen naimiseen. Naisten kannattaisi pysytellä kaukana - ainakin sellaisten joilla muodot ovat kohdillaan.

    • Anonyymi

      Ylläolevien kirjoitustenn peruusteella pelastus ja ensihoitoalalle on valikoitunut lähinnä sellaisia ihmisiä joilta on valintaperusteissa vaadittu pääasiassa hyvää fyysistä kuntoa.

      Kenties psyykkiseltä puolelta on haarukoitu paineesietokykyä mutta unodoettu täysin henkilön psyykkisen tasapainon selvittäminen . Tästä voi vetää mutkat suoriksi johtopäätöksen että kyseisissä työtehtävissä ei liiemmin vaadita kykyä tunnistaa epäkohtia ja näinollen ongemien ratkaisukykyäkään ei tarvitse olla.Eli minkäänlaista pohjaa ei näytä olevan esimerkiksi omavalvonnalle työyhteisöissä joissa he toimivat. Puuttuuko koulutus riskienhallinnasta vai eikö oppi ole mennyt perille., vai puuttuuko valvonta .

      Tähänmennessä on tullut esille epäkohtia ja laittomuuksia. On myös tullut varsin selväksi kuina epäkohtiin ja laittomuuksiin kyseisissä tehtävissä suhtaudutaan. On myös tullut selväksi kuinka heikosti häirintään ja epäkohtiin on puututtu. Eikä mainetta puhdista sekään että ylin johto on ollut epäkohdista ja häirinnästä tietoinen , ei kaikista mutta ilmoitetuista tapauksista ja se ei ole johtanut koko henkilöstön koulutuksiin tai edes siihen että joku olisii määrätty yksiköissä vastuhenkilöksi.

      Ensimmäinen toimenpide olisi vaatia johdolta laadittavaksi kirjalliset toimintaohjeet miten menetellä epäkohdan, häirinnän tai laittomuuden tapahtuessa työyhteisössä.

      Tällaisen ohjeen laatiminen asiansa osaavalta johdolta kestää vain 2- 3 tuntia ja sen jälkeen se on jaettu sähköisesti kaikille muutamassa sekunnissa.
      3- 4 päivän jälkeen voidaan katsoa kaikkien saaneen siitä tiedon . Luettuaan ja ymmärrettyään lukemansa jokainen kuittaa allekirjoituksellaan ja laittaa dokumentoitavaksi arkistokopion josta koulutus käy myöhemmin ilmi.

      Sen jälkeen valvotaan ja seurataan tuleeko niitä ilmoituksia. Jos ei tule niin aivan varmaa on että asia ei ole korjaantunut vaan entinen käytös jatkuu. Jatkuu työyhteisön ja johdon hiljaisella hyväksynnällä .

      • Anonyymi

        Tuo mitä kirjoitit on kuilunut armeijan ja poliisien käytäntöihin Suomessa koko ajan. Yhteiskunta nimenomaan pidettiin kurissajuuri tunteettoman simputuksen avulla jossa ns heikommat ja tavallisemmat armotta tippuu kelkasta kun vain narsistinen mielenlaatu hyväksytään. On monia diktatuureja maailmassa missä on sama ongelma,nyt pahimpina vanhat kommunisti maat ,ennen oli natsismi jota vieläkin harjoitetaan maailmassa,esim. täällä Suomessa.Näitten ilmiöoden takia nämä yhteiskunnnat usein yskii ja ihmiset alkaa voimaan pahoin.
        Länsimaat yrittää muuttaa juurikin näiden diktatuurimaiden käytäntöjä mutta vain tiettyyn rajaan asti ja jos viesti ei mene perille ,ja oikeaa moraalia ei synny pahisvaltioihin ,yleensä länsimaat julistaa vain sitten sodan ja yrittää hävittää pahikset pois pallon päältä kuten jenkit on tehneet jo toista sataa vuotta ja joutuvat näin tekemään vielä tulevaisuudessakin jottei totaalipaha valtaa planeettaa ja ei oikeutettu tappaminen ja orjuutus. Tosin länsimailla on kyllä omakin orjuutustausta mutta nykyään sen pitäisi kyllä virallisesti olla lakkautettu.
        Simputuksella ja raa'alla alistamisella on suuria ihmisjoukkoja aina hallittu maailmassa.

        Älykkäämmät ymmärtävät kuvion ,vähän tyhmemmät ei vaan haluavat jatkaa sitä ja syyllistyvät itse toisien alistamiseen ja ehkä heidän elämänsä tuhoamiseenkin.

    • Anonyymi

      Samalla lailla siellä on suojeltu päihdeongelmaisia. Osin päihdeongrlma ja häirintä on kulkenut käsi kädessä.

      Minun työpaikalla on naureskeltu yhden perusmiehen alkoholismille vuosia. Sen käsien tärinä oli vuosia kahvipöydäsdä vitsailun aihe, päin naamaa vittuiltiin eri tavoin riippuvuudesta, kaikin puolin epäsiisti mies oli. Vieroitusoireet alkoi töissä ilta-aikaan, mutta kukaan ei puuttunut. Toiset miehet johtoa myöden siivosivat tämän oksennuksia. Työpaikan yhteisen vessan mysteeripaskoja selvitettiin useean kertaan, mutta syyllistä ei löytynyt kun kaikki sen tiesivät. Ruuantähteet valui rinnuksille ja sohvillr kun tämä söi. Lomilta palasi krapulassa ja sillekin asialle vain naurettiin etukäteen.

      Ei ensihoidossa ole mitään kykyä käsitellä työturvallisuusongelmia..

      • Anonyymi

        ´´ Ei ensihoidossa ole mitään kykyä käsitellä työturvallisuusongelmia..´´

        Ja silti uskotaan olevan kykyä auttaa niitä ihmisiä jotka ovat 112 kautta apua pyytäneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ´´ Ei ensihoidossa ole mitään kykyä käsitellä työturvallisuusongelmia..´´

        Ja silti uskotaan olevan kykyä auttaa niitä ihmisiä jotka ovat 112 kautta apua pyytäneet.

        Niin se siinä ristiriitaista onkin. Hanskat ja osaaminen putoaa käsistä heti kun auton saa halliin parkkiin.

        Suurin osa tehtävistä liittyy päihteisiin ja jokainen on nähnyt kuinka hoitamaton päiheongelma johtaa siihen että ulosteet on liimautuneet ihoon kiinni, kun ihmisjäänne vihdoin kannetaan hoitoon. Silti se kieltäydytään näkemästä, kun oma työntekijä liukuu jatkuvasti huonompaan kuntoon.

        Päihdeongelmaisia käsitellään asiakkaina myös todella huonosti. Asemalla sitten nöyrästi kuljetaan luutun kanssa siivoamassa ruoantähteitä ja rasvaisia sormenjälkiä oman juopon toimesta, oksennukset pyyhitään ja krapulapaskoja pyydetään sol siivoamaan.

        Työkaverin aivoverenvuoto saadaan hoidettua, mutta alkoholismin kanssa odotetaan, että sisäilma hoitaa ongelmat.

    • Anonyymi

      Sairaalamaailmassa hyvin yleistä tuhmien puhuminen. Mamuista laskettiin todella reipasta huumoria. Mamut vaatii sitä mamut vaatii tätä. Sitten kun mamujej ahneus loppuu niin rasismi vähenee. Miks hunnutettu perhe sai sossulta 6 uutta polkupyörää. Seuraavana päivänä kävivät myymässä pyörät. Hunnut ois sotkeetunna. Lista on loputon ahneudessa

      • Anonyymi

        Herra varjele, burghassa polkeva muslimi-mummo?

    • Pimeys on aina saatanasta.

      Hekin tarvitse Jeesusta päästäkseen pimeydestä !!!

    • Jotta suku jatkuisi niin urosten on häirittävä ja ahdisteltava naaraita. Näin se on monilla lajeilla ja ihmislaji on yksi niistä lajeista. Naaraat taas saavat ja haluavat valita ja mieluiten valitsevat agressiivisen alfauroksen jos mahdollista.

      Kun suomalaisten heikosta lisääntymishalusta ollaan huolestuneita niin miesten henkinen kuohitseminen ei juurikaan auta asiaa. No, agressiivisten urosten tuonti etelästä paikkaa tilannetta ja sitähän feministien johtamat puolueet tänä päivänä innokkaasti kannattavat.

      Kiltimpiä suomalaismiehiä voi kyllä lohduttaa, että onhan tämä parisuhdejuttu. Linnuilla se toimii hyvin, kumppanit ovat kilttejä toisilleen ja hoitavat poikasia yhdessä. Ihmislajin evoluutiossa parisuhdevaistot kuitenkin kehittyivät varsin myöhään eivätkä ne toimi vieläkään ainakaan yhtä hyvin kuin linnuilla. Hyvällä tuurilla kuitenkin kilttikin mies voi löytää kiltin ei-feministisen naisen, jonka kanssa voi elää onnellisena vaikka koko elämän tehden asioita ja lapsia, yhdessä.

      • Anonyymi

        ´´Jotta suku jatkuisi niin urosten on häirittävä ja ahdisteltava naaraita. Näin se on monilla lajeilla ja ihmislaji on yksi niistä lajeista. Naaraat taas saavat ja haluavat valita ja mieluiten valitsevat agressiivisen alfauroksen jos mahdollista. ´´

        Naisen ahdistelijan ja hyväksikäyttäjän paras työkalu on eristäminen.

        Eläinkunnassa ei keskitytä naaraan ahdisteluun vaan ahdistelu ja taistelu käydään naaraasta urosten kesken.

        Eli ohjeeksi sinne pelastuslaitokseen jossa ahdistelu kohdistuu naisiin. Miettikääpä miehet ja katsokaa sitä miespuolista työkaverianne haluaisitteko ja kykenisittekö kohtaamaan haasteen ja taistelemaan vahvinta urosta vastaan saadaksenne tämän naaraan astuttavaksenne. Naaraan jota aktin jälkeen suojelisitte ja pulustaisitte muilta uroksilta.

    • Anonyymi

      Virassa toimivaa henkilöä koskee myös virkamieslaki. Erityisen raskauttavaksi asian tekee nyt se, että laittomuuksiin syyllistyneet ja virassa toimivat pelastusalan henkilöt ovat rikkoneet usean eri lain kohtaa ilmeisen tietoisesti.
      Tällainen henkilö ei ole sopiva henkilö virkaan ja irtisanominen on lain mukaan perusteltua, koska henkilö on laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan, eikä ole kyennyt hoitamaan asianmukaisesti virkatehtäviään.
      Uutta reippaampaa ja asiallisesti käyttäytyvää sukupolvea tilalle.

      • Anonyymi

        Jos nyt suoraan sanotaan niin naiset eivät sovi pelastus/ ensihoito tehtäville. Tiukan paikan tullessa huudetaan apuun.

    • Anonyymi

      Samaa tapahtuu myös poliisissa...

    • Anonyymi

      Kyllä vanhaksi on pitäny elää et ymmärtää miten sairas maailma! Aamu uutisissakin joku muualla maailmassa tuomittu seksuaallisesta häirinnästä!!!!. Joka puolella tämä kuohunta misdä pimennossa on eletty? Nimetään työpaikkoja !!! Tuntuu myös et näissä jutuissa on ylilyöntejä!!. En väitä ettei olisi totta. Mutta !!!

    • Anonyymi

      Naisilla kova jonku miesten aloille, sit ei kestä alaan liittyvää huumoria.

      • Anonyymi

        Ehkä pelastuslaitokseen ollaan pettyneitä koska kaikki ei vastannut odotuksia. Tällä tarkoitan lähinnä sitä että koulutuksen jälkeen arkitotuus iski silmille ja he ovat huomanneet olevansa laitoksessa joka on lähinnä vitsi. Vitsi jota ylläpidetään huumoriin vedoten ja pääasiassa miespuolisten toimesta. On erittäin haasteellista toimia sellaisten ihmisten kanssa jotka eivät osaa suhtautua asioihin vakavasti . On kaikkien kannalta hyvä asia että nämä puutteet ja epäkohdat ovat tulleet esiin ja tutkintaan. Kyse on ihmisten turvallisuudesta ja suojelusta verovaroin.

        Siivotkaa pesänne ja kasvakaa aikuisiksi tai vaihtakaa alaa.

        Ei yksikään yritys halua tuollaisia jälkeenjääneitä palkkalistoilleen, ei varsinkaan yritykset jotka tekevät tulosta viivan alle.

      • Onhan sitä jätetty pois "neekerikin". Tuskin palomiesten koulutukseen kuuluu läpäistä mitään tissihuumori koetta. Se on vain vanha juurtunut tapa miesten kesken, joka on nyt aika kitkeä pois.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tulee mieleen JuhaWatti Vainion ralli; Mullon kylän suurin kypärä ja letku letkeä....

    • Anonyymi

      Tiivistetynä: Suomalainen on kestokusipää!

    Ketjusta on poistettu 78 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe