Kesällä tutustuin mukavaan ja tasapainoisen oloiseen mieheen.
Käy töissä, ei rikollistaustaa ja kaikki vaikutti olevan ok.
Hänestä on kuitenkin paljastunut todella pahasti läheisriippuvainen joka tarttuu minuun ku hukkuva oljenkorteen.
Hän on tauotta vaatimassa rakkauden tunnustuksia ja varmistusta sille että hän todellakin riittää, epävarmuus on ihan uskomattomissa mittasuhteissa..
Hän vahtii puhelintaan tauotta, hyvä kun olen ehtinyt laittaa viestiä, niin siihen on tullut super imelä vastaus ja se vain lähinnä ärsyttää ja ahdistaa nykyään.
Olen kauniisti yrittänyt sanoa että tarvitsen omaa tilaa, jolloin hän vaikenee täysin.
Ikää hänellä on kuitenkin kohta 40-vuotta ja vaikka hän kuinka vakuuttaa että hänen menneisyys on ok ja käsitelty, sitä se ei selvästikään ole.
Eikö muutaman kuukauden "seurustelun" jälkeen pitäisi kuitenkin olla vielä rakkauden huumassa?
Koen todella paljon syyllisyyttä että kumppani ahdistaa minua niin paljon.
Meillä on selvästi täysin erilaiset läheisyyden tarpeet ja vaikka aluksi näytti että ollaan hyvin samanlaisia, niin todellisuudessa ollaan todella erilaisia.
Mietin jo pitäisikö erota, ajatuksena se vain tuntuu helpottavalta, enkä jäisi ikävöimään häntä, en tee niin nytkään.
En selvästikään ole vielä valmis suhteeseen, enkä varsinkaan sellaiseen missä minun on kannateltava itseni lisäksi toista.
Olen niin helvetin pettynyt kun tämä(kään) ei onnistunut..
Ajattelin etten luovuta helpolla, mutta nyt tuntuisi helpommalta vain viheltää peli poikki.
Se tulee särkemään totaalisesti miehen sydämen, hän on niin umpi rakastunut kun ihminen voi olla, valitettavasti minä en tunne samoin.
Käy töissä, ei rikollistaustaa ja kaikki vaikutti olevan ok.
Hänestä on kuitenkin paljastunut todella pahasti läheisriippuvainen joka tarttuu minuun ku hukkuva oljenkorteen.
Hän on tauotta vaatimassa rakkauden tunnustuksia ja varmistusta sille että hän todellakin riittää, epävarmuus on ihan uskomattomissa mittasuhteissa..
Hän vahtii puhelintaan tauotta, hyvä kun olen ehtinyt laittaa viestiä, niin siihen on tullut super imelä vastaus ja se vain lähinnä ärsyttää ja ahdistaa nykyään.
Olen kauniisti yrittänyt sanoa että tarvitsen omaa tilaa, jolloin hän vaikenee täysin.
Ikää hänellä on kuitenkin kohta 40-vuotta ja vaikka hän kuinka vakuuttaa että hänen menneisyys on ok ja käsitelty, sitä se ei selvästikään ole.
Eikö muutaman kuukauden "seurustelun" jälkeen pitäisi kuitenkin olla vielä rakkauden huumassa?
Koen todella paljon syyllisyyttä että kumppani ahdistaa minua niin paljon.
Meillä on selvästi täysin erilaiset läheisyyden tarpeet ja vaikka aluksi näytti että ollaan hyvin samanlaisia, niin todellisuudessa ollaan todella erilaisia.
Mietin jo pitäisikö erota, ajatuksena se vain tuntuu helpottavalta, enkä jäisi ikävöimään häntä, en tee niin nytkään.
En selvästikään ole vielä valmis suhteeseen, enkä varsinkaan sellaiseen missä minun on kannateltava itseni lisäksi toista.
Olen niin helvetin pettynyt kun tämä(kään) ei onnistunut..
Ajattelin etten luovuta helpolla, mutta nyt tuntuisi helpommalta vain viheltää peli poikki.
Se tulee särkemään totaalisesti miehen sydämen, hän on niin umpi rakastunut kun ihminen voi olla, valitettavasti minä en tunne samoin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minä en vaadi niin paljon huomiota enkä rakkaus tunnustuksia joka päivä. En vahdi puhelinta edes, käytän puhelinta hyvä jos kerran päivässä. Ei toista voi omistaa vaikka seurustelee eikä se ole hyvä jos pitää toisesta niin kiinni ettei voi omia juttuja tehdä.
Kai sun on pakko vaan erota mutta se on elämää.
Mies parka ja toisinkin päin voi sinua. Haluat selvästi välillä kurinpalautusta ja miehen joka makaa sofalla ja juo kaljaa ja katselee televisiosta jalkapalloa ja ei välitä sinusta tippaakaan. Vapautta saa kun häipyy.
Kiitos taas aloituksesta.
Nämä suominaisten tunteenpurkaukset, ovat ihan parasta.
Ei alkeellisiakaan parisuhdetaitoja, sitten syyllistetään miestä ja uhriudutaan.
Erolla uhkailu on jo ihan premium kamaa.
Itselläni on kunnollinen rakastava nainen, elämä on varsin toisenlaista.
Rakkauden osoituksista ei pahastuta, vaan niitä odotetaan. Kun tiedän olevani aina etusijalla, niin aivan hyvin hän voi tehdä myös omia juttujaan. Se ei ole minulta pois.
Me olemme ne tärkeimmät. Kaikki tehdään meidän onnellisuuden eteen. Yksin ei voi suhteessa olla onnellinen.
Ai sinä kuulut samaan leiriin mun miehen kanssa, onnea teille.
Läheisriippuvuus on kuitenkin riippuvaisia itseään ja toisia kuormittava vaikea riippuvuus, jota riippuvainen itse ei tunnista/myönnä.
Se saa kuitenkin aikaan monenlaista kitkaa suhteessa.
Epäilyä, mustasukkaisuutta, turhaa draamaa kun toinen on niin tarvitseva ja epävarma kaikesta että se väkisinkin vaikuttaa luotaan työntävästi puolisoon, vanhempiin tai kavereihin.
Kaikilla meillä on erilaiset tarpeet, jotkut tykkää kadottaa itsensä ja olla suhteessa "me".
Aikuiset osaa nähdä kaksi yksilöä suhteessa puhaltamaan yhteen hiileen, tehdä omia juttujaan sekä nauttia yhteisestä ajasta.
Kaikki tyylillään
Juuri sitähän sinä et osaa. Sinä haluat puhaltaa ikiomaan hiileesi.
Aikuiset sitoutuessaan sitoutuvat. Sinä taas etsit itsellesi lakeijaa, et tasavertaista kumppania.
Kyllä me on tärkeämpi kuin minä. Me tarkoittaa koko meidän uusioperhettä. Jokaisen meidän tulee olla onnellinen ja jokainen on siitä vastuussa. Myös jälkikasvu.
Se on paljon parempi minulle, kuin suomi versio, jossa kaikki perustuu taisteluun elintilasta, syytöksiin, vikojen keksimiseen.
Minusta on varsin kiva kun saan kaiken tarvitsemani, pyytämättä, riitelemättä ilman mitään draamaa. Kiva kun on seesteinen koti jossa on kaikilla hyvä olla.
Meillä saa olla myös mustasukkainen. Me ollaan molemmat. Minkäänlaista ongelmaa en ole asiantiimoilta havainnut. Se että rakkaani tietää missä olen, ei kovin suuri myönnytys onnellisuudesta ole. Meillä ei ole salattavaa, niin mitään ongelmiakaan ei ole. Päinvastoin. Saan kotoa kaiken haluamani. Vihreämpää ruohoa ei ole eikä tule, turha etsiä. Kaikki se sujuu ilman riitelyä ilman draamaa.
Rakkaani ei ole syyttänyt minua koskaan mistään. Hän ei ole koskaan pahaa sanaa sanonut.
Syyttelyn sijaan onkin tullut kannustus.
Me olemme molemmat varsin kiireisiä. Silti tiedän, minulle on aina aikaa. Eikä yhteinen aika mene riitelyksi.
Mut kuten sanoit. Kukin tyylillään. Hauku sä miestäsi, jos siitä jotain sairaita kiksejä suomalaiseen tapaan saat.
Ootko mielenterveyden ammattilainen ku teet muutamasta tekstistä tuollaisen analyysin?
Minä en vaan rakasta tuota miestä, enkä oo kai koskaan aidosti rakastanut, miksi pitäisi sitten jäädä väkisin suhteeseen missä kumpikaan ei voi hyvin?
Aika todella jyrkkä ja mustavalkoinen kuva sulla kyllä.
Mieleen herää kysymys että käyttekö te sitte yhdessä paskallakin, kun tuota yhteen hiileen puhaltamista niin kovasti liputat?
Et varmaa oo ikinä elänyt etäsuhteessa? Tai osaatko näkeä yksilöä? Vai oletko kadottanut itsesi kokonaan "meille" koska et osaa elää muuten tai tiedä mitä itse todella haluat?
Miksi elät muiden kautta?
Kysymys on ennemminkin, että miksi ihmeessä jäisit suhteeseen, kun olette selvästi ihan liian erilaisia? Niin usein on aloituksia, joissa kerrotaan lähinnä suhteen negatiivisia puolia, mutta ei mitään syytä, miksi pitäisi jatkaa suhdetta. Joten mitä muuta vastausta oikein odotatte, kuin kehotusta erota? Ei sen vuoksi voi jatkaa suhdetta, että toiselle ero olisi vaikea. Ei suhteessa voi olla toisen vuoksi.
Käyt nyt vain kunnon keskustelun siitä, että mitä sinä haluat suhteelta, ja kuuntelet, mitä hän haluaa. Jos halunne eivät kohtaa, ettekä saa niitä soviteltua yhteen, niin sitten eroatte - se on parasta molemmille, sillä ei toisellekaan ole kiva, jos sinä et ole täysillä mukana. Niin yksinkertaista
Onpa ihanaa lukea että joku kokee ihan samoja ahdistuksen tunteita kuin itse! Ihastuin kumppanini järisyttävän paljon aluksi, mutta jo pian alkoi ahdistamaan juuri vastaavan käytöksen vuoksi mitä avasit itsekin. En ymmärrä, miten hän ei itse osaa painaa jarrua käytöksestään vaikka olen tuonut useaan otteeseen, että hänen läheisyyden kaipuunsa ja hellittelynsä valitettavasti ahdistaa, vaikka hänestä kovastikin pidän ja tämän sanoittanut myös hänelle. Alkuun olin jopa varma, että tässä se loppuelämän tyyppi nyt on kunnes paljastui tämä läheisriippuvainen käytös. Voiko se mennä ohi ja mies ”normalisoitua”, mietin. Eihän hän vastaavalla tavalla takerru muihinkaan ihmisiin ja silloin kun näen hänet ”normaalissa valossa” niin ihastuksen tunteet palaavat. Mutta heti kun alkaa takertuminen niin tekee mieli painaa kytkintä..
Millaista viestiä sinä,ap, olet lähellyt miehelle?
Teitkö heti alussa selväksi että kaveruutenne pysyy ystävyysasteella, kunnes näette kuinka kemiat toimivat? Liian aikaisin hyökätä “suhteeseen” tekee halla kummallekin osapuolelle. Niinkuin nyt kerrot lukijoille sinun Uskoit ja luulit että mies on aivan erilainen. Luulo EI ole tiedon valtti!
Tuo mies on täydellisen hyvin sopiva jollekin toisenlaiselle naiselle. Siinä ei ole mitään pahaa.
Sinulle sopii aivan toisenlainen kumppani. Siinäkään ei ole mitään pahaa.
Tuo kaikki olisi tullut esille jo seurusteluvaiheessa, jolloin teillä kummallaakin olisi ollut tilaisuus jatkaa kaveriena. Tapailla silloin tällöin, kerran pari kuukaudessa vaihtaaksenne uutisia.
Nyt etenitte ( kertomasi mukaan) liian nopeasti.
Erotessanne jompikumpi tai kumpikin “ menettää kasvonsa” ja kummallekin jää paha maku muistiin.
Ottakaa opia kokemastanne ja toimikaa viisaammin seuraavan “ suhteen” kanssa.
Ei kai voi edetä liian nopeasti? Eikö kyse ole silloin siitä, että henkilö on väärä? Ja kun tietää toisen olevan väärä, niin silloin toinen pitää päästää pian vapaaksi. On vain itsekästä antaa toisen jatkaa suhdetta, vaikkei itse edes usko siihen.
Vai miten itse näet syyn siihen, että jatkat suhdetta?
Naisia ahdistaa kunnollinen mies. Naiset haluaa miehen olevan jännämies eli väkivaltainen joka juo viinaa ja pää menee sekaisin viinasta ja sitten se hakkaa naista ja silloin naiset tuntee kemiaa miehen kanssa.
Oisko se mies siinä rakkauden huumassa? Kyllä se siitä tasoittuu. Muutaman vuoden päästä kysely täällä että miksi mies sano koskaan että rakastan sinua tai läheisyyttä ei ole tarpeeksi. Oletko itse rakastanut? Ei rakkauden huuma häviä oli ikä mikä tahansa.