askelklinikat

Kävin asicsin askelklinkalla ja todettiin ylipronaatio,kas,itse kun olin diagnosoinut aivan päinvastoin.Olen juossut kaksi maratonia ilman polvivaivoja Niken Pegaksuksilla,jotka on normaalin ja supinoivan juoksijan kengät.Kysymys kuuluu onkohan tuo askelklinikka homma huuhaata,ja myös jaottelu eri askellustyyleihin?Rupeaa vaan mietityttämään,miten ennen aikaan juoksijat pystyivät treenaamaan,kun alla oli jos jonkinlaista kenkää?Vai onko nykyajan jalat jotenkin erillaiset?Onkohan ennen aikaan ollut polvivaivoja enemmän?Ostin nimittäin 2 vkoa sitten uudet Pegaksukset,ja ne onkin näköjään aivan väärät kengät mulle.
82590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minulla on korkea holvikaari ja tästä syystä jäykät nilkat..jompaa kumpaa pronaatiota löytyy, vissiin sisäänpäin. Lenkkareiden tulisi olla todella tukevat.

Äänestä
  • Itselläni on kanssa korkea holvikaari ja siihen yleisesti liittyvä jäykkä nilkka. Tämähän minun mielestäni tarkoittaa, että pronaatio eli nilkan luonnollinen jousto sisäänpäin (iskunvaimennus) on rajoittunut. Tästä seuraa se, että lenkkareiden tulisi olla hyvin vaimennetut. Ylipronaatiotuki ei ainakaan paranna asiaa iskunvaimennusta.

    Äänestä

  • antsa kirjoitti:

    Itselläni on kanssa korkea holvikaari ja siihen yleisesti liittyvä jäykkä nilkka. Tämähän minun mielestäni tarkoittaa, että pronaatio eli nilkan luonnollinen jousto sisäänpäin (iskunvaimennus) on rajoittunut. Tästä seuraa se, että lenkkareiden tulisi olla hyvin vaimennetut. Ylipronaatiotuki ei ainakaan paranna asiaa iskunvaimennusta.

    Eli molskis vaan. Tietäisiköhän kukaan miten jäykkä nilkka ja korkea holvikaari liittyvät yhteen? Fysiologisesti siis. Itselläni on suht korkea holvikaari ja aivan hel....n jäykkä nilkka.
    Olen harrastanut lenkkeilyä monta vuotta ns. täyte ja palauttavana liikuntana, yleensä 5-8km. Tänä kesänä ajattelin ottaa juoksun ns. päälajiksi ja kuinkas kävikään: hirveä penikkatautimainen kipu sisäsääressä molemmissa jaloissa. Ennen kivun alkoa juoksin n. 10-15km. lenkkejä. Askeleeni kävin mittauttamassa asiantuntevassa liikkeessä ja sanoivat että pitäisi olla hyvin vaimennettu ja lievästi pronaatiotuettu kenkä. Tällä hetkellä olen juossut pegasuksella.
    Voiko tuo kipu siis johtua lenkin pidennyksestä (aiemmin ei ole ollut vaivoja, vaikka sama kenkä), vai pitäisikö syyttää kenkää ja juoksijaa (huono juoksutekniikka?).

    Kaikille tasapuolisesti aurinkoisia ja hyviä lenkkejä:)

    Äänestä

Kaupoissa järjestettävät askelklinikat eivät välttämättä vastaa asiantuntevaa fysioterapeuttia. Se on ihan helppo todeta, jos käyt testauttamassa jalkasi eri kenkämerkkien testeissä, menetelmät ovat erilaisia ja terminologiassakin on eroja. Itse olen joskus niinikään testauttanut jalkani ihan mielenkiinnosta, kun on esittelytilaisuus osunut kohdalle ja diagnoosit ovat vaihdelleet melkoisesti. Kaverillani todettiin saman päivän aikana sekä ylipronaatio että vahva alipronaatio. Kenkämyyjälle askelklinikka on vain yksi keino myydä kenkiä, mutta varsinkin aloittelevalle lenkkeilijälle diagnoosi pitäisi onnistua kerralla. Voi vain kuvitella miten innostus lenkkeilyyn lopahtaa, jos ostaa asiantuntijan mielestä itselleen sopivat ja kalliit kengät, joissa jalat kipeytyvät.

Itse sain kyllä myös apua tällaisesta klinikasta, käyttämäni kenkämalli oli mielestäni ihan ok, lukuunottamatta toisen jalan kipeytymistä tietystä kohdasta aina silloin tällöin. Tähän klinikan pitäjällä oli tarjota kengän säätövinkkejä, jotka todella toimivat käytännössä.

Jospa Paten askel on kuitenkin normaali, silloin voisi kuvitella sekä Pegasuksen että esim. Asics Trainerin (jos ei paino-ongelmia) käyvän ihan hyvin. Suurin osa kuitenkin juoksee normaalilla askelluksella, eihän se muuten olisi normaali.

Äänestä

Kävin tuossa jokin aika sitten Niken järjestämillä askelklinikkapäivilliä. Kattelin hommaa sujuvasti sivusta, jäi nimittäi sellainen myyntitempauspäivä tunnelma. Ei varmaankaan kannata aina ostaa niitä kenkä mitä ne tyrkyttää.
Mielestäni vähin, mitä tuollaisissa päivissä tulee olla on kunnon juoksumatto.

Kaikista paras olisi, sellainen tyytyväisyystakuu kuten aditaksella joskus. Jos kengät ei passaa, rahat 100% takaisin.

Äänestä

Juttu on kyllä niin, että kannattaa kuunnella omia jalkojaan, jos olet hyvät kengät löytänyt juokse niillä sanoo muut mitä vaan. Itse juoksen vain ds trainereilla, vaikka muut niitä haukkuisi, koska juoksu niillä on helppoa ja mukavaa, joku muu merkki/malli sopii muille paremmin, olkoon niin. Juoksisin vaikka kumisaappailla, jos ne parhaimmilta tuntuisi. Juupajuu :))

Äänestä
  • Vuosi sitten kävin Reebokin markettiklinikalla. Oli kyllä itsekin sangen selkeä nähdä oma pronaatio. Kaverit kuvasivat juoksua ja sitä katteltiin sitten kimpassa videolta. Sanottiin, että ylipronaatio ei ole kovin paha. Mutta touhu näytti hidastetusta videokuvasta katsottuna tosi pahalta. Kantapää taittui abaut 45° kulmassa säären alta pois. Sitä tosiaan kun katseli niin tuntui, että miten tuo jalka ja nilkka voi mitenkään kestää juoksua.

    Äänestä

Onhan se niin että osittain askelklinikat ovat myynti kikka jolla yritetään edistää myyntiä. mutta siitä olen varma, että esittelijät ovat ammatti ihmisiä ja oikeita juoksijoita. (esim. Teppo Syrjälä, Brooks)
Nämä henkilöt kyllä näkevät laitteillaan ja silmillään millaisen kengän asiakas periaatteessa tarvii. mutta käytäntö on aina eri asia koska jalka ja sen käyttäytyminen on aina yksilöllistä. ainoa oikea vaihtoehto on kokeilla. tuleehan se kalliiksi ostaa kengät ja sitten ne ovatkin huonot, mutta kun löytää hyvät kannattaa ostaa samanlaiset tai vastaavat uudemmat mallit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pate kirjoitti:

Kävin asicsin askelklinkalla ja todettiin ylipronaatio,kas,itse kun olin diagnosoinut aivan päinvastoin.Olen juossut kaksi maratonia ilman polvivaivoja Niken Pegaksuksilla,jotka on normaalin ja supinoivan juoksijan kengät.Kysymys kuuluu onkohan tuo askelklinikka homma huuhaata,ja myös jaottelu eri askellustyyleihin?Rupeaa vaan mietityttämään,miten ennen aikaan juoksijat pystyivät treenaamaan,kun alla oli jos jonkinlaista kenkää?Vai onko nykyajan jalat jotenkin erillaiset?Onkohan ennen aikaan ollut polvivaivoja enemmän?Ostin nimittäin 2 vkoa sitten uudet Pegaksukset,ja ne onkin näköjään aivan väärät kengät mulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu