Minusta on jännittävää sivusta seurata sitä, kuinka asuntoni ovi synnyttää sanomalehden varhain aamulla ennen päivittäisiä töitään. Oven arki on varsin mielenkiintoinen tutkimuskohde, mutta sen synnytystilaisuudet sitäkin mielenkiintoisempia.
Laji synnyttää toisen lajin edustajan, on evoluution historiassa melkoinen saavutus, ellei peräti mullistus.
Kun kuulen oven liepeiltä ohutta rapinaa, tiedän, että synnytys on alkanut. Kiirehdin katsomaan luomistyön ihmettä varoen läikyttämästä kahvia lattialle. Inhosin kahvia, punaviiniläikkiä ja meikkitahroja lattialla. Onneksi lehden syntymä oli hämmentävän siisti toimitus. Lehti yksinkertaisesti vain solahti sisälle asuntoon. Vaivatta. Kukaan ei kiljunut, kirkunut eikä kiroillut pää violettina, vaan ovi suoritti jokaisena aamuna synnytyksen eleganssilla rutiinilla, jossa ei ollut häivääkään paniikista tai tuskasta, saati verestä tai muusta sotkusta. Edes sunnuntaina, jolloin lehti oli suurimmillaan ja paksuimmillaan, ovi ei inahtanutkaan, vaan tarjosi lapsensa taiteltuna puoliväliin synnytyskanavaa siitä poimittavaksi.
Nuuskin tuoretta lehteä kuin olisin itse synnyttänyt sen. Kohtelin sitä kuin elävää olentoa, lasta tai avutonta vastasyntynyttä varsaa, joka oli sujautettu maailman kylmyyteen lämpimästä kohdusta, poistettu sen suojista ankaruuteen ja kylmyyteen petojen revittäväksi kylmälle niitylle. Halasin lehteä. Se tuoksui huumaavalta. Silitin sitä ja puhuin sille rauhoittavia sanoja. Suojelisin sitä viimeiseen veripisaraan asti kaikelta maailman pahuudelta kaikin mahdollisin keinoin ja voimin.
(hihitystä)
Laji synnyttää toisen lajin edustajan, on evoluution historiassa melkoinen saavutus, ellei peräti mullistus.
Kun kuulen oven liepeiltä ohutta rapinaa, tiedän, että synnytys on alkanut. Kiirehdin katsomaan luomistyön ihmettä varoen läikyttämästä kahvia lattialle. Inhosin kahvia, punaviiniläikkiä ja meikkitahroja lattialla. Onneksi lehden syntymä oli hämmentävän siisti toimitus. Lehti yksinkertaisesti vain solahti sisälle asuntoon. Vaivatta. Kukaan ei kiljunut, kirkunut eikä kiroillut pää violettina, vaan ovi suoritti jokaisena aamuna synnytyksen eleganssilla rutiinilla, jossa ei ollut häivääkään paniikista tai tuskasta, saati verestä tai muusta sotkusta. Edes sunnuntaina, jolloin lehti oli suurimmillaan ja paksuimmillaan, ovi ei inahtanutkaan, vaan tarjosi lapsensa taiteltuna puoliväliin synnytyskanavaa siitä poimittavaksi.
Nuuskin tuoretta lehteä kuin olisin itse synnyttänyt sen. Kohtelin sitä kuin elävää olentoa, lasta tai avutonta vastasyntynyttä varsaa, joka oli sujautettu maailman kylmyyteen lämpimästä kohdusta, poistettu sen suojista ankaruuteen ja kylmyyteen petojen revittäväksi kylmälle niitylle. Halasin lehteä. Se tuoksui huumaavalta. Silitin sitä ja puhuin sille rauhoittavia sanoja. Suojelisin sitä viimeiseen veripisaraan asti kaikelta maailman pahuudelta kaikin mahdollisin keinoin ja voimin.
(hihitystä)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Istuuduin alas ja taittelin lehden auki. Juhlavana se lepäsi reisilläni neitseellisenä ja tuoreena, täynnä merkkejä ja ikkunoita toisiin maailmoihin, jollaisiin en ollut vielä itseäni avannut. Lehdellä oli luonne, ulottuvuudet ja henkinen päämäärä ja olemassaololleen selvä tarkoitus. Se oli lehti. Se oli sanomalehti. Se ei ollut mitään muuta kuin sanomalehti. Vaikka siitä tehtäisiin sen elämän loppupuolella maalaussuoja keittiöremontille ja se teipattaisiin lattiaan kiinni, niin se silti olisi sanomalehti, eikä mitään muuta.
Tutustuin siihen harkiten. En pitänyt koskaan aamulla lehden kanssa mitään kiirettä, sillä prosessoimaton lukukokemus oli alitajunnan floppi tiedostavassa ja älyllisessä elämässä. Katsoin tarkkaavaisesti myös kuvat, sillä kuvat kirjoittavat joskus paremmin kuin sanat. Toisinaan taas kirjoitukset ovat kuvaavampia kuin kuvat. Pidän tällaisesta heilahtelusta, sillä se osoittaa sen että rajoja ei periaatteessa liikkeelle ja sen ratakäyttäytymiselle ole. Yksinkertaisuus on kaunista, kahleetonta ja olemukseltaan vapaata.
(hirn)
Historiaa
Lapsena luin sanomalehdestä sarjakuvat heti sen jälkeen, kun isäni oli saanut lehden luettua; hän ei suostunut, nihilistinä, purkamaan kallisarvoista lehteään, ja antamaan minulle hyvää hyvyyttään sarjakuvasivua, vaan piti paketin kasassa viimeiseen pisteeseen asti.
Kun vihdoin sain lehden käsiini, luin sarjakuvat. Tämän jälkeen unohdin lehden niille sijoilleen. Se lakkasi olemasta. Se hävisi mielestä fyysisenä kappaleena, mutta jäi hauskuuttamaan mielen käytäville näiden risteyksissä seisovia turhantärkeitä liikennemerkkejä. Tienviittoja oli vaikea saada nauramaan. Ne olivat sellaisia komentosarjoja, jotka näyttivät tietä joko tuonne tai tuonne. Oli ykkösiä ja oli nollia. Oli yksisuuntaisia reittejä ja monikaistaisia valtaväyliä. Oli vähän kaikenlaista kinttupolkua ja umpikujaa. Kaikkea tätä määräsivät nämä pilkuntarkat tienviitat ja kadunnimet. Ne pitivät koko systeemiä pystyssä. Ilman sääntöjä syntyisi kaaos ja järjettömyys valtaisi rakennelman. Tällainen ei ollut vaihtoehto, vaan äärimmäinen vihollinen.
Nyttemmin en enää lue sarjakuvia, sillä en tunne tarvitsevani enää niitä. Tämä siksi, että kuolinilmoitukset ovat alkaneet kiinnostaa minua.
(hihitystä)
Kesäduuni
Olen ollut vallan keskiössä kesätöissä vuonna 0. Vaikutusvalta on sitä, että siitä ei näy missään merkkiäkään. Jos vaikutusvaltaa etsii sen löytääkseen, niin pettyy pahemman kerran. Vaikutusvallalla ei ole kasvoja, ei raajoja eikä olemusta. Vaikutusvalta on jossain, mutta missä, sitä kukaan ei tiedä. Vaikutusvalta ei ole sitä, että ostetaan jotain joltakin ja hallinnoidaan sitä jonkin tarkoituksen vuoksi. Vaikutusvalta ei myöskään ole sitä, että saavutetaan jokin korkea asema ja visioidaan sieltä käsin tulevaisuus konkretiaksi. Vaikutusvalta ei ole ihminen eikä mikään masiina, kone, tai systeemi.
Vaikka näin olisi, niin en kesäduunissa tällaisia paljon ajatellut. Olin nimittäin itselleni täysin sokea noina vuosina. En nimittäin käsittänyt tai nähnyt sitä, että minulla itselläni oli valtavasti vaikutusvaltaa, vaikka oli vain typerä purkkaa jauhava teini.
(naurua)
Purkkapallo
Kun sanotaan että neitsyys menetetään, viitataan jonkin oleellisen seikan menettämiseen. Jalkapallossa ja jääkiekossa tätä samaa hokemaa käytetään tuon tuosta. Pallo menetetään siinä missä kiekkokin. Kysymys on siis pelivälineestä. Erona jääkiekkoon ja jalkapalloon, neitsyyden menettäminen on pelivälineestä luopumista lopullisesti. Tämä ei kuitenkaan aiheuta sitä että peli loppuisi, vaan että peli vasta alkaa.
Itse menetin neitsyyteni hieman hullunkurisella tavalla, sillä takapuoleeni painautui session aikana näppäimistön kuva. Ehkä juuri tämän vuoksi kirjoitukseni tuntuvat toisinaan olevan hieman 'perseestä'.
Muita muistikuvia minulla ei ole toimitustyöstä. Kesä oli superkuuma.
(naurua)
Kummallisia juttuja ja sitten ihan tavallisia
Aina kun siirrän käteni näppikselle, näen tuon kaukaisen kesäillan toimituksessa palaavan eteeni yhtä elävänä kuin aina ennen. Tämä asetelma on jokaisen tekstini alkuruutu. Tässä ruudussa purkkalapsi seisoo vielä kahdella jalalla, mutta kohta tulisi seistä vain yhdellä ja tasapainoilla sillä. Kaatumatta. Minun on mahdotonta välttää tätä kokemusta, kiertää sitä jollain tapaa tai unohtaa se. Ei. Se on ja pysyy graniittijärkäleenä keskellä niittyäni. Sitä ei voi peittää, siirtää tai taikoa näkymättömiin. Sitä ei voi naamioida, paloitella eikä räjäyttää. Tämä kaikki sen vuoksi, että se on muistikuvista vahvin, täydellisin ja värikylläisin. Lisäksi siihen liittyy muutakin kuin teksti, sillä sen olemus on kaikkivoipa. Jokainen aistini liittyy siihen. Kaikki minussa on sitä. Jokainen hetki on siinä yhtä ikuinen kuin olen itse.
Massiivinen alkuruutu.
(hirn)
Fiktiivinen dialogi
Raitiovaunuun nousi nuhjuinen tyyppi oopperan pysäkiltä ja istuutui viereeni.
- Saaks tähän istua?
- Johan sä istuit.
- Ootsä duunista tulossa?
- Olen.
- Missä sä oot töissä?
- HS:llä
- Hesarilla?
- Niin.
- Ootsä toimittaja?
- Kesäharjoittelija, tms.
- Milloin sua viimeksi naitiin?
- Noin kolme varttia sitten.
- Paniko paljaalla?
- Jep.
- Susta tulee varmaan hyvä mami, mutta ei susta kyllä toimittajaa tule.
- Ai miksi ei?
Tähän nuhjumytty ei vastannut enää mitään. Hän hyppäsi Linnanmäen kohdalla pois raitiovaunusta.
(hihitystä)
Kaikki lähti liikkeelle siitä että en voinut sietää aikatauluja väsäävää vaimoani, Petraa. Hän suunnittelee kaiken mahdollisen sekuntikello kädessään kasvoillaan patologinen tuijotus olennaiseksi määrittelemäänsä. Minun oli säädettävä kaikkia omia menojani hänen mukaansa sitä mukaa kun hän omia suunnitelmiaan muutti. Jos olin menossa pelaamaa tennistä tiistaina kello kuusi illalla, niin tämä piti tarkistaa Petralta, että sopiko aika hänelle, vai pitikö silloin olla jossain toisaalla, vaikka Petra ei ollut edes pelikaveri, vaan Anssi. Lisäksi Petra suhtautui viinanjuontiini nihkeästi. Viimeistään tämän nollaavan harrastuksen rajoittaminen sai minut takajaloilleni, ja lähdimme kantabaariin vetämään pään täyteen. Kotona odotti ihmemaa Oz. Eteisen peili hajosi ja parisuhde natisi ja kitisi.
Ensinnäkin minulla oli aivan saatanallinen krapula töissä aamulla, ja linnoittauduin mahdollisimman kauas kaikesta toimituspaskasta. Valitsin kesälomalla olevan kollegani toimiston, sillä siellä saisi olla rauhassa. Kolusin kaikki laatikostot ja kaapit, mutta en löytänyt korjaussarjaa mistään. Kuka helvetti nyt ei tuo viinaa töihin, mietin ja sätin toimiston haltijaa kusipääksi ja alkoholistiksi. Varmaan kitannut itse kaikki putelit tyhjäksi ja sitten hiippaillut mökilleen kittaamaan lisää. Mitä helvetin sosialismia se on, kyselin. Missä oli solidaarisuus, hän, huutelin.
Rojahdin pumpputuolille ja yritin ajatella Afganistanin kansaa ja suurvaltapolitiikkaa. En yksinkertaisesti jaksanut. Yritin ajatella kirjoittaa jotain, mutta olin oksentaa. Lisäksi toimistoon eksyi kesäharjoittelija, jonka nimi oli Petra. Maailmani oli nurinniskoin ja jostain pitäisi hankkia rahat pojan moottoripyörään. Kesäharjoittelija seisoi oviaukossa kuin olisi jossain komediassa sen sivuroolin esittäjä, bimbo, joka oli töissä sen vuoksi, että tällä sattui olemaan siihen tärkeitä ominaisuuksia, kuten äly ja lyhyt työmatka.
(naurua)
Kliseiden seitistö
Minusta hän on oikein hauskan näköinen daami. Tuollainen sirpsakka ja nokkela, jollaisia toimiston muutkin naiset olivat joskus olleet. Tiettävästi. Nyt nämä samat korppikotkat jo virittelevät kaikenlaisia ansoja toimituksessa hoipertelevalle typsylle, sillä sellaista elämä vain on. Asioita pitää nuijia alemmas ja leikata muotoonsa. Ei tänne nyt vain astella ja oteta hommaa haltuun kättä kääntämällä ja sivuuteta muut. On olemassa sekä näkyviä että näkymättömiä hierarkioita, joita tulee kunnioittaa ja ylläpitää kaiken yhteisen edun nimissä, ajattelin ja pidin sitä terveenä kilpailuasetelmana, mutta ymmärsin kuitenkin olevani vain humoristi, jolla oli perkeleellinen krapula, eikä aikomustakaan olla mistään paskasta mitään mieltä. Puhuin hyvin usein itselleni pelkkää paskaa, sillä olin paska luonne. Paskat luonteet ovat todellisempia kuin harjoittelijat, joilla ei ole luonnetta juuri miksikään. Minusta on ärsyttävää ihmisissä se että nämä eivät tiedä mitä tehdä tai sanoa.
Mitä helvetin ihmisiä sellaiset ovat?
- Mikä sulta on kadonnut, kysyin.
- Ööö...
- Printteri?
- Just juu.
(hihitystä)
Yleisesti luullaan, että lehden toimituksissa ei naida harjoittelijoita, vaan heille avataan toimittajan työn kuvaa, eikä heidän reisiään. Perusteellinen perehdytys on pitkä prosessi. Toimitustyö on pitkälti tiimityöskentelyä, puhelimessa roikkumista ja tuuttailun kuuntelemista. Lopun jäljelle jääneestä työajasta voi kuluttaa surffaamiseen, sillä kaikki hyvät toimittajadekkarit surffaavat mielellään. Se on oikeaa salapoliisityötä. Osittain jopa hauskaa. Ja jos työ on hauskaa, niin ihminen työssään on hauska. Lisäksi on mainittava, että nimi Petra on kuin marmorikuula lasipurkissa, joka on annettu marakatille. Ääni oli raivostuttava. Puhun nyt vaimostani. Oikeastaan tämä on kosto vaimolleni. Olen kurkkua myöten täynnä sitä ämmää. Jokainen työntö Petraan on kepin paukautus Petran päähän... tai perseeseen. Ymmärsin seisovani Petrassa kuin voodoo-keppi poppamiehen taikavoimissa.
Onko ovi lukossa, vai ei, kyselen. Ja mikä on naisen todellinen asema modernissa yhteiskunnassa, ajattelen. Mikä on Petran reaaliarvo, pohdin. Lopulta en enää jaksanut kepittää vaimoani. Hän alkoi olla lähes merkityksetön pelimerkki elämässäni. Miksi minun täytyy sietää kaikenlaisia sosiopaatteja, bipolaareja ja neurootikkoja, vaikka minulle ei edes makseta siitä. Tämähän on aivan järjetöntä, ajattelen. Samalla huomasin harjoittelijan teeskentelevän. Hän yritti vaikuttaa kokeneemmalta kuin on.
Alun harjoittelija veti mallikkaasti ja lipsahdin väärälle puolelle aivojani. Mutta kun toiminta eteni rajummaksi, niin hän alkoi päästellä kaikenlaisia ääniä suustaan, joiden perusteella hän saattoi olla jopa neitsyt. Harjoittelija puhui raskauden mahdollisuudesta, abortista, vaipanvaihdosta, parisuhteesta ja perheidyllin aurasta kuin unissaan. Hän puhui äitiydestä, äidistään ja isoäidistään. Sitten hän puhui serkuistaan ja sodassa kaatuneesta isoisoisoisästään. Kohta pöydällä oli koko suku levällään, eivätkä vain reidet, tuumin ja tunsin vaimoni varjon väistyvän mielestäni. Petra oli kuin musta pilvi korvieni välissä. Mitä syvemmälle ylsin Petraan, niin sitä kauemmas Petra feidasi, filosofoin.
(hirn)
Petran orgasmi oli lähes järkyttävää katseltavaa. En kuuna kullan valkeana ole nähnyt missään mitään samanlaista, tai edes siihen suuntaan viittaavaa. Olen toimittaja, ja minun tulisi osata tämä ihme jollain tasolla kuvailla, mutta tunnen olevani itse kuin harjoittelija sellaisen jyrkänteen edessä, kuin Petran huippuhetket olivat. Kahdella sanalla sanottuna: lähti käsistä.
Minun oli painettava kämmen hänen suulleen, sillä ääni ei ollut tästä maailmasta kotoisin. Kohta ovelle kolkuttaisivat ufotutkijat ja maahanmuuttovirasto, pelkäsin.
Petra vapisi ja sätki kuin kohtauksessa allani, ja hänen silmänsä kääntyilivät ympäri. Olin lähes sokissa. Olin ainakin järkyttynyt, jos en sokissa. Olin tilanteessa, jollaisessa en ollut koskaan ollut. Olin tilanteessa, jollaista en tiennyt edes olevan. En uskonut silmiäni enkä korviani enkä mulkkuani. Olin aivan kujalla, pihalla ja kuutamolla.
(naurua)
Ihminen
Ihminen on refleksiapina. Tässä mielessä en eroa muista. Minun oli otettava kaksi askelta taakse ja vetäydyttävä kauemmas Petrasta, sillä hän saattaisi seuraavaksi räjähtää tai muuttua ydinonnettomuudeksi. Kuitenkin hän jäi pöydälle makaamaan silmät kiinni ja hengittäen raskaasti ja nopeasti. En uskaltanut mitata pulssia, sillä lukema olisi ollut luultavasti hengenvaarallinen. Pelkäsin Petran saaneen jonkin psyykkisen vamman, joka oli puhjennut kesken kaiken. Ehkä hän lähtisi lainatoimistostani rullatuolissa tai paareilla, ja minun sen päivän työt olisivat tehty.
Petra näytti irvokkaalta työpöydällä. Veltot raajat roikkuivat pitkin huonekalujen kylkiä, eikä hänellä ollut lainkaan voimia edes peitellä itseään. Hän tuntui tyhjentyneen. Hänessä ei ollut enää ketään paikalla käskemässä, vaan hän tuntui matkustelevan aivan toisaalla, missä vartalo lojui. Olin sotkenut koko tytön elämän. Olin tehnyt lähes rikokseen verrattavan teon, sillä eihän tämä nyt herra nähköön ollut tervettä... enää.
Kului minuutti toisensa jälkeen, kunnes Petran huohotus tasaantui, silmät avautuivat ja hän kääntyi kyljelleen, sitten nousi pöydälle istumaan ja lopulta katsahti minuun. Katseessa oli kaikki. Se oli naisen katse, joka oli saanut kokea naiseuden riemut, surut ja kaaoksen systemaattisuuden yhdellä kertaa. Lisäksi vielä ensimmäistä kertaa. Olin siitä nyt täysin varma. Petra napitti puseronsa, oikoi alushousunsa ja veti hameensa alas. Sitten hän nousi seisomaan, otti mappinsa ja poistui huoneesta sanomatta sanaakaan.
(hirn)
Korppikotkakierros taivaalla
Yleensähän on niin, että sellainen käsite kuin salaisuus, on kaikkea muuta kuin salaisuus. Salaisuus on naiivi sana, jolla ei ole oikein mitään tarkoitusta. Se on eräänlainen leikkisana. Näitä leikkisanoja käyttävät mielellään pikkutytöt, jotka generoivat salaisuuksia milloin mistäkin. Salaisuudessa osa totuudesta kuuluu tietylle ryhmälle ja toinen osa toiselle. Yleensä salaisuudet käsittelevät sellaisia asioita kuin "kuka pani ketä ja missä", ja "seuraavaksi se meinaa panna ehkä sitä tai ehkä tuota, mutta ainakin tätä".
Petra narahti wc:ssä. Yksi vilkaisu, ja neljässä minuutissa koko parvi tiesi mitä oli tapahtunut. Petran toimittajan ura kääntyi laskuun. Periaatteessa se ei ollut vielä edes alkanutkaan, kun se jo lähti selvään ja jyrkkään laskuun. Erityisen ponnekkaasti Petraa ryhtyi painostamaan toimituspäällikkö, jonka aviomiestä Petra oli käynyt nusaisemassa. Hänkin oli nimeltään Petra.
Ehkä toimituksessa oli liikaa Petroja, Petra mietti ja oli hyvin vähän huolissaan omasta tulevaisuudestaan. muilla tuntui olevan suurempi ongelmia kuin hänellä.
(hirn)
Joutavaa sitten sinulla elätillä on sitten aikaa kirjoittaa sinkkupalstalle? BUAHAHHAA! Ällös huoli, niin on minullakin. Osaan vain tiivistää asiani yhteen viestiin, enkä leiki epäonnnistunutta kirjailijapoloa.
Minkalainen sää muuten on siellä Tur.. turjakkeen tiellä?
Aika kehno.
Musta nämä syksyt ovat jotenkin... litistyneet vuosien saatossa.
(hirn)
Jos omistaa mielipiteen, sekin on aika arvokas omaisuus, milloinkahan tulee mielikuvitus-vero, eli pitää maksaa veroa jokaisesta ajatuksesta 124euroa/ajatus.