Tuletteko onnelliseksi

Koko nykyajan onnellisuus-homma on aivan perseestä. Onnellisuus on jokin pieni valonpilkahdus pilven raosta - ei mikään päätös.

Ei toimi.

Olin pettynyt ja olen.

Onnellisuus ei ole mikään pysyvä tila, jona sitä virheellisesti markkinoidaan. Tunnetilat vaihtelevat ihmisellä päivänkin mittaan. Keskimääräisen tyytyväisyyden "sahanteräkuvio" sitä paremmin kuvaa.

Jännä ilmiö tosiaan tuo, että tänä päivänä moni hehkuttaa omaa onnellisuuttaan ja se on mielestäni olevinaan jonkinlainen meriitti muiden silmissä, enemmän kuin yksilön subjektiivinen kokemus 🙄

Mäkin olen joskus eri aiheista uskotellut itselleni olevani onnellinen, ja monesta olenkin kyllä, mutta harvemmin niitä asioita mitkä oikeasti tekee onnelliseksi, tarvitsee itselleen sen kummemmin hokea, tai niistä jauhaa someissa ääri-itsevarmojen kuvatekstien kera. Jaguarin tarinan te jo tiedättekin, monesti ennen sitä viimekesäistä sairauslomaani saatoin puhua työstäni ja arjestani ihmisille innostuneemmin miltä se silloin itsestä todellisuudessa tuntui, suhdejuttujen aikana olen monesti ollut samaan aikaan onnellinen, mutta myös äärimmäisen stressaantunut ja ahdistunut jne.

Siitähän mä olen palstalla kertonutkin, että mulla meinasi muutama vuosi sitten oikeasti järki lähteä kun pikkuhiljaa alkoi paljastumaan, ja varhaisaikuisuudessa aloin ymmärtämään että hieman eri tähtien alla olisi voinut tulla perintöä reilut puoli miljoonaa enemmän. Peliriippuvuus on pirullinen sairaus, joka osui äitini kohdalle. Ei siitä varmaan koskaan pääse kokonaan yli, varsinkin kun se jo sinänsä omalla tavallaan traumaattinen ja kuormittava liki 4,5 vuoden ajanjakso jonkinlaisena omaishoitajana osui heti noiden rahariitojen perään, mutta on sen asian kanssa oppinut elämään jotenkuten. Ja periaatteessa olen silti ihan tyytyväinen edes tähän, ettei mun tarvinne ottaa koskaan asuntolainaa tai lainaa firman tiloja varten, ja siihen ettei mulla ole sisaruksia. Sen kun sisäistää ja ymmärtää, että asioihin ei voi enää mitenkään vaikuttaa takautuvasti, eikä se ollut omaa syytä, niin asian kanssa voi elää. Ja tiedostan toki senkin, että joillekin tilanteeni olisi ihan "lottovoitto" ja onhan se mullekin tavallaan, mutta voin sanoa että kovempaa se sattuu kun tippuu korkealta. Tässä asiassa en siis edes yritä esittää erityisen onnellista, joskaan en asiasta ihmisille irl myöskään valita.

Mutta jotenkin kaikkien noiden kokemusten kautta, ja ihan tarkoituksellisestikin olen ikäänkuin oppinut luopumaan monista haluista ja tavoitteista, vaikka en mä tietenkään mikään buddhalainen ole 😂 Eräänlainen minimalisti ennemminkin. Ja se on itse asiassa yllättävän helppoakin, mutta ei tietenkään ole mikään automaattinen avain onneen sekään, varsinkin jos oman identiteettinsä muiden silmissä rakentaa lähinnä sellaisen elämäntyylin varaan. Eli tavallaan välinpitämättömyyskin voi olla hampaiden kiristelyä ja suorittamista, ideaalitilanteessa aitoa, ja monesti varmaan jotain noiden väliltä 🙄 Omalla kohdallani aika aitoa, vaikka se ei tietenkään tarkoita että laiminlöisi asioita tai itseään, mutta lähinnä sitä ettei se onnellisuus oikein etsimälläkään löydy, tai rakennu minkään ulkoisen materian ja sen julkisen esittelyn /hehkuttamisen varaan.

Mistä tullaankin asiaan mitä olen välillä viime aikoina pohtinut. Meinaan että jos ihminen (mies) ei vaikuta erityisen kunnianhimoiselta ulospäin, ei etsi "väkisin" tai kovin innokkaasti seuraa, omalla kohdallani on aina ollut mukana piirteitä aseksuaalisuudesta jne. niin mitenköhän paljon tuollainen näkyy alitajuisesti ihmisen olemuksessa ja jossain feromoneissa silloin kun pitäisi toiseen tutustua 🙄 Tuntuu että mitä enemmän "zen" olen ollut itseni kanssa, niin sen heikommin on mennyt naisasioissa. En kylläkään usko minkään yli-innokkuudenkaan antavan kovin hyvää tai itsevarmaa kuvaa naisten silmissä, mutta tuntuu että ihminen joka ei hehkuta sitä onnellisuuttaan erityisemmin, eikä toisaalta multitaskaa mielessään jatkuvasti erilaisia tavoitteita, on myöskin myrkkyä joillekin.

Hienosti on markkinavoimat ja somejen algoritmit onnistuneet omissa tavoitteissaan, eli luomaan illuusion tilasta, jossa ihmisen kuuluu olla aina yhden hankinnan tai saavutuksen päässä onnellisuudesta 🙄

Ei se onnellisuuden tunne tule sanomalla itselle sitä ainakaan. Minulle onnellinen olo/tunne tulee silloin, jos saan jonkun ongelman ratkaistua tai sitten vaan pysähdyn miettimään, miten hyvin mulla on asiat.

Välillä kun mieli livahtaa syviin vesiin ja tuntuu, että kaikki potkii päähän, mä ainakin vetäydyn omiin oloihin hetkeks. Järjestän asiat niin. Sitten vaan olen itseni kanssa ja kohtaan mieluusti ääneen ne omat mietteet. Olihan sille joku hieno termikin? Itsereflektointi? 🤔

Jos onnellisuutta tavoittelee pää kolmantena jalkana, yleensä ei saa sitä fiilistä kiinni. Tavallaan se on kokoajan selkärepussa, ettei sitä saakaan kiinni, jos ei pysähdy ja katso sinne reppuun. 😁

Itselleni onnellisuus syntyy kiitollisuuden kautta. Pienet asiat merkkaa ja niistä tulee kiitollinen olo. Onnellisuus on pohjalla vaikka elämä on heitellyt isojakin kivenmurikoita reppuun.

Ei sitä hokemalla ole saanut aikaan, vaan kokemalla kaikki tunteet mitä on tuntenut ja olemalla jokaiselle tunteelle kiitollinen.

Jotenkin noin se itsellä on mennyt. ❤️

Kotona on rauha ja siitä olen onnellinen. Kaikki minun ongelmat ovat kodin ulkopuolella.

Kompuroi kuim Komperssori, ja Rimpuile kuimn Riiviö

Kun puhutaan onnellisuudesta, on ainakin minulle epäselvää mitä onnellisuudella tarkoitetaan.

Mitkä ovat onnellisuuden tunnusmerkit? Tunnistaako ihminen ylipäätään olevansa onnellinen?

Ymmärrän tyytyväisyyden.

Kun saavutan jonkin joko itse taikka jonkun muun asettaman tavoitteen, olen tyytyväinen. Tätä tyytyväisyyttä ei tietenkään kestä kovin kauan aikaa, koska uusia tavoitteita tulee jatkuvasti. Saatan kuitenkin olla onnellinen jo tavoitellessani uutta tyytyväisyyden tuovaa etappia.

Tyytyväisyys ei siis välttämättä ole mikään onnellisuuden mittari.

Ymmärrän kivun ja kivuttomuuden. Elämä kivun kanssa ei ole nautinto, mutta siedettävän ja hallitun kivun kanssa elävä voi olla tyytyväinen ja onnellinenkin. Toisaalta elämä ilman fyysistä kipua voi olla vähintäänkin onnetonta, vaikkei se niin rajoitettua olisikaan kuin kovista kivuista kärsivän ihmisen elämä on.

Yksinäisyys: Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin, joten yksinäinen ja ulkopuoliseksi itsensä kokeva on yleensä onneton.

Rakkauden kokeminen ja sen antaminen: Ihmisen elämään kuuluu kokemus rakastetuksi tulemisesta kuin myös rakkauden ilmaisemisesta. Onnellisuuden yhtenä tunnusmerkkinä voitaisiin pitää kykyä ottaa vastaan rakkautta ja ilmaista vastarakkautta.

Puute, turvallisuus, huolenpito: Jokainen ihminen tarvitsee perustarpeiden tyydyttämiseen ravintoa, suojaa ja lämpöä. Kukaan ei myöskään voi olla onnellinen kokiessaan olevansa uhattuna taikka vailla huolenpitoa (lapsuudessaan).

Mitä onnellisuus siis on? Onko se yltäkylläisyyttä, turvallisuutta, huolenpitoa, molemminpuolista rakkautta, olemista ilman sietämätöntä kipua ja tyytyväisyyttä?

Minä sanoisin, että onnellisuutta on toive ja tekemisen tavoite yllämainituista, ei välttämättä niiden aikaansaaminen.

Ihminen ei ole niinkään onnellinen ensimmäisenä maalissa kuin kakkosena kilparadalla.