Lohikuolemat

Taisi löytyä selitys lohikuolemille. Kaunisvaaran kaivokselta on päästetty moninkertaisesti liikaa uraania ja muita raskasmetalleja vesistöön.
https://yle.fi/uutiset/3-12174392
Mitenkähän turisteja tämän jälkeen kiinnostaa uraanilohien pyytäminen?
641663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Åsa Allan, Kaunis Ironin johtaja, uskoo omiensa tutkimuksiin, ettei lisäpäästöt haittaa Torniojoessa.
Pelottava tuollainen usko. Harhauttava myös.

Äänestä
  • Ei tuollaiset asiat saisi olla pelkän uskon varassa. Mitähän Åsa sanoo sitten kun käy ilmi, että hänen uskonsa ei riittänyt, vaan joet ovat saastuneet ja ihmisiä sairastunut, ehkä kuollutkin.
    Siinä vaiheessa pitää alkaa puhumaan vähintään kuolemantuottamuksesta.

    Äänestä

  • Tuskin sen pelottomampi kuin valheet joita Ylläksen tyntyripuolue levittää

    Äänestä

Lohen maku voi olla liian kallioinen, kun on kurlannut aikansa? Virvelit ja suuret kumisaappaat voi heittää roskikseen!☢️☢️☢️

Äänestä
  • Eipähän ole etelän kalastajat riesana enää.

    Äänestä

No mutta,nyt teillä ajatus on tainut kadota.Miksi vain lohet kuoli,eikö meän väylässä muita kalalajeja ole ?
Esimerkiksi harrit taitaa sitten olla teräskaloja ku pysyvät hengissä.
Ja nämä sadat lapset ne vasta on, kun pystyvät uimaan väylässä olematta milläänsäkään ja aamusta ollaan menossa uudelleen.Ei mitään esim. iho ongelmia
Ajatteleminen on suotavaa,muttei kaikilla vissiin ihan pakko...

Äänestä
  • Toiset on herkempiä ko toiset ja isot kuolleet kalat herättää enemmän huomiota kuin pikku sintit. Kuoleehan harreja varmasti vanhuuttaankin eikä niitäkään näy juuri missään.
    Ihmisillä syöpä kehittyy hiljalleen vuosien kuluessa ja eikös se uraani aiheuta juuri syöpää. Päästöt varmaan näkyvät ennen pitkää syöpätapausten lisääntymisen.

    Äänestä

Väylän lohi ei ole syömäkelposta, pyyän kyllä mutta nelijalkaiset sa syyä ne jos kelpaa ei aina kelpaa.

Äänestä
  • Väylän lohessa on sitten sekaisin Itämeren dioksiinit ja Lapin uraani. Melkoinen cocktail.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väylän lohessa on sitten sekaisin Itämeren dioksiinit ja Lapin uraani. Melkoinen cocktail.

    Unohtamatta hiihtolatujen suksivoiteita jotka huuhtoutuneet sulamisvesissä väylään,sieltä sitä myrkkyä vasta tulee

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unohtamatta hiihtolatujen suksivoiteita jotka huuhtoutuneet sulamisvesissä väylään,sieltä sitä myrkkyä vasta tulee

    "Suksien voitelussa käytettyjen fluorivoiteiden haitat ympäristölle ja terveydelle ovat olleet tiedossa vuosia. Ylivertaisten luisto-ominaisuuksien takia fluorivoiteista ei kuitenkaan ole luovuttu.

    Nyt tuuli on kääntynyt.

    EU:n kemikaalivirasto on asettanut fluoratuille yhdisteille raja-arvot. "

    Niinkuin tutkijat suuressa viisaudessaan ovat tulleet siihen tulokseen,että matkailu on maapallon pahimpia saastuttajia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkuin tutkijat suuressa viisaudessaan ovat tulleet siihen tulokseen,että matkailu on maapallon pahimpia saastuttajia

    Jos kerran hillitään suksivoiteiden käyttöä, niin pitäisi estää myös radioaktiivisten raskasmetallien laskeminen vesistöön.

    Äänestä

  • Väylän lohesta ei ole muuhun ko pottumaan höystöksi .Kyllä lohen on pilanheet ilmeisen ahneus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkuin tutkijat suuressa viisaudessaan ovat tulleet siihen tulokseen,että matkailu on maapallon pahimpia saastuttajia

    Sitä ei uskalla meän kolarissa kukhan viisas ottaa puheeksi.

    Äänestä

lompolon jäällä tuhansia menijöitä. Ajatelkaa millainen pien hiukkasmäärä muovia on vesissä. Miksi kukaan ei ole kiinnostunut lompolon kylän tuottamasta pienhiukkasmuovimäärästä vesistöihin. Jos näitä oli jo näätämössä haittallisia määriä miksi niitä ei olisi myös äkäsjoessa...sitä kautta väylässä . Siihen isoon virtaan kuitenkin meittien kaikki Paska valuu.. jopa näitten turistien Paska.
Leisti on aattellinen ja Leiffin talutusnuorassa. Ylen pitäisi poistaa moinen jutun tekijä pois joka ei osaa puolueettomasti juttuja kirjoittaa.. Ystävät ylläksen kiinnostukaa nyt näistä muovijätteistä ... Olkaa nyt jonakin ja lopettakaa se turha vinkuminen ..nauttikaa elämästä kun olette nyt siinä iässä.
moottorikelkat takaisin lompolon jäälle

Äänestä
  • Jep. Tämä YLE ja lapin kansa lehti on vihreiden risu ja hamppupartojen nuoleskelijoita.

    Äänestä

  • ELY-keskuksen ja avin pitäisi kiinnostua näistä lompolon saasteista

    Äänestä

lompolon kaikki hulevedet valuvat käsiteltämättöminä lompolon kautta äkäjokeen.. Miksi kukaan ei puutu ja aidosti ole huolissaan .. Moottorikelkat takaisin jäälle ja kylälle.

Äänestä

Oli nähty lohi jonka kyljessä oli teksti neverwax.... ja toisella puolella luistovoide.
Toiset menee kohti olympialaisia niin kalat ui kohti äkäslompoloa kahtomaan kuinka ne eläkeläiset viherhumppaaa rannoilla tanssii... Leis.i ja lei..i käsikäjes. ruotsalaisia juomalauluja laulellen..

Äänestä
  • Hyvät naurut sain.oot huumormies

    Äänestä

Esimerkiksi vaatteista tulee yli tuhatkertainen määrä fluoria luontoon kuin suksista. Tuo fluorikielto on taas täyttä viherpesua.

Pelkät yhdet silikonirinnat ovat myrkyllisemmät kuin Lapin kaikki suksenpohjat.

Äänestä
  • pitääkö varoa kun uimaa menee... lompolon vedessä oli nähty yhdet rinnat ja niissä luki : älä koske

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    pitääkö varoa kun uimaa menee... lompolon vedessä oli nähty yhdet rinnat ja niissä luki : älä koske

    Ainaski uraani on myrkyllisempää ko tissit vaikka olis kuinka suuret ja riippuvat tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainaski uraani on myrkyllisempää ko tissit vaikka olis kuinka suuret ja riippuvat tahansa.

    Suomen paras uraani esiintymähän on lompolon sivussa Kesängin alla..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen paras uraani esiintymähän on lompolon sivussa Kesängin alla..

    Uraanit ylös vaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uraanit ylös vaan

    Kolarilaiset päihittävät pöljyyessä pellolaisetki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kolarilaiset päihittävät pöljyyessä pellolaisetki.

    Uraanit ylös vaan,on hamppuparroillakin puheenaihetta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uraanit ylös vaan,on hamppuparroillakin puheenaihetta

    Olet ymmärtänyt väärin. Ei sitä uraania Kaunisvaarassa ylös kaiveta, vaan lasketaan myötävirtaan Perämertä kohti samalla saastuttaen kalat ja aiheuttaen syöpää kaloja syöville ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet ymmärtänyt väärin. Ei sitä uraania Kaunisvaarassa ylös kaiveta, vaan lasketaan myötävirtaan Perämertä kohti samalla saastuttaen kalat ja aiheuttaen syöpää kaloja syöville ihmisille.

    Otappa selvää tarkemmin . Kaunisvaarankivi uraani on liukenematonta . Veden kanssa tekemisiin joutuessaan ei liukenemista ei taphdu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Otappa selvää tarkemmin . Kaunisvaarankivi uraani on liukenematonta . Veden kanssa tekemisiin joutuessaan ei liukenemista ei taphdu.

    Ei uraanin tarvitse liueta. Siitä lähtee radioaktiivista säteilyä, joka aiheuttaa esim. syöpää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet ymmärtänyt väärin. Ei sitä uraania Kaunisvaarassa ylös kaiveta, vaan lasketaan myötävirtaan Perämertä kohti samalla saastuttaen kalat ja aiheuttaen syöpää kaloja syöville ihmisille.

    Kesängn alta uraani ylös,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei uraanin tarvitse liueta. Siitä lähtee radioaktiivista säteilyä, joka aiheuttaa esim. syöpää.

    Kylä nämä turistien paskat saastuttaa luontoa valtavasti,tutkijat tulleet siihen tulokseen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    pitääkö varoa kun uimaa menee... lompolon vedessä oli nähty yhdet rinnat ja niissä luki : älä koske

    Mutta koski se... Pauhaa, ei anna Rauhaa...

    Äänestä

Uraanin+terveyshaitatLuonnonuraanin+säteilyvaikutus+talousvedessä+on+pieni.+Efektiivinen+säteilyannos+porakaivovedestä+on+noin+10+mikrosievertiä+vuodessa+(µSv/v),+mikä+on+vain+0,3+%+suomalaisten+keskimääräisestä+säteilyannoksesta.+Säteilyn+vuoksi+uraani+ei+siis+ole+merkittävä+terveysriski.

Äänestä
  • Kaivoksessa ei ole kysymys porakaivosta eikä talousvedestä. Kaunisvaarasta on päästelty moninkertaisesti yli sallitun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaivoksessa ei ole kysymys porakaivosta eikä talousvedestä. Kaunisvaarasta on päästelty moninkertaisesti yli sallitun.

    Mitä sieltä on päässyt luontoon?
    En löydä tarkemmin mistään mitä aineksia on mennyt Torniojokeen.
    Auttakaa vähän mistä löytää tarkempaa varmaa tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sieltä on päässyt luontoon?
    En löydä tarkemmin mistään mitä aineksia on mennyt Torniojokeen.
    Auttakaa vähän mistä löytää tarkempaa varmaa tietoa.

    Näillä sivuilla on vihreitten hamppupartojen toiveunta,ei niihin kannate kiinnittää huomiota

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sieltä on päässyt luontoon?
    En löydä tarkemmin mistään mitä aineksia on mennyt Torniojokeen.
    Auttakaa vähän mistä löytää tarkempaa varmaa tietoa.

    Eihän ne kelmit kerro sitä. Uutisten mukaan uraania ja muita raskasmetalleja kolme kertaa yli sallitun.

    Äänestä

tunturipuolue nostatti veroäyrin muistakaa

Äänestä

Mitä Saksan 20. vuoristoarmeija ei saanut hävitettyä, sen tekee nämä kaivosuskovaiset, ilmeisesti ihan tiedostamatta edes sitä mitä ajavat.

Äänestä
  • kurjuttaa kylvää tunturi tää
    kolkyt vuot on matkailu koitanut rahaa takoa
    on vain Kolarin kurjemaks saanut

    Äänestä

  • Vihreät hamppuparrat ne elää omassa kuplassaan kera hutisalon

    Äänestä

Harraste matkailu koittanut kuntaa elättää
se kuntalaisia selättää.
On palkat pienet alelaput ruuassa lienet.
Pelastusta oteellaan kuin lompolon jäälle kelkkaa oikeaa.
Matkailu turmion aiheuttaa mut kaivos voisi sen pelastaa.

Äänestä
  • Surkea runontapainen.

    Äänestä

  • Täyttä asiaa runoilette. Totta joka sana

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täyttä asiaa runoilette. Totta joka sana

    tarkemmin asiaa mietittyä

    Täyttä paskaa runoiletta.

    tässä Totta joka sana

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Surkea runontapainen.

    Humpuukimatkailu maapallon pahin saastuttaja..matkailun lopettaa saisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Humpuukimatkailu maapallon pahin saastuttaja..matkailun lopettaa saisi.

    Niin saiski ja kaivokset täysin suljetulle veen kierrolle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin saiski ja kaivokset täysin suljetulle veen kierrolle.

    Samaa vettäkierrätetään mahdollisimman kauan,sisäinen kierto

    Äänestä

Suljettu sisäinen kierto = suljettu kaivos.

Äänestä
  • Ituhipit ja hamppuparrat unta näkee utopiasta kera hutisalon

    Äänestä

Peruivatko jo vanhan luvan vai miten kävi oikeudessa.

Äänestä
  • Ei ole vielä päätetty. Sitten kun päätetään niin sen kyllä huomaa. Käy kummin tahansa niin nousee helvetimoinen mökä.

    Äänestä

  • Ei peruta.varmaa tietoa,että sillee

    Äänestä

mikromuovi vallannut väylän . Omien askojen joukossa on turistien tuoma mikromuovi. Turismi tuhoaa väylän.

Äänestä

Tänhään oli ollu istunto. Kauan on annettu kyllä jatkaa holtitonta toimintaa. Jätevesiä valuu pitkin jänkkiä ja ojat on talvelaki sulina vaikkei hetheestä olekhaan kyse. Maanomistajat kuulema hermostunheet.

Äänestä

Voi ei täälläkin latujen varsilla ojat sulia ja turistin aska haisee.. kätevää.. viime keväänä paperien kanssa meni kohti ylläsjärveä...

Äänestä
  • Joko tet hiihättä kolarista ylläsjärhveen ja paskotta lau’lle? Vai tulekko sippijänkältä asti? Tunnetustihan tet paskotta omhaan pessään.

    Äänestä

  • Tosi saastuttajia nämä turistit on.kairaan jätetään tyhjiä olut tölkkejä,muovipusseja ym kaikenlaista roinaa.eikä mikään ihme,että turistien paskat huilailee siellä sun täällä

    Äänestä

Kolariin tulee kuulema uusi turistikylä. Samantapanen ko luppioon on tulossa. Pitäs kieltää kyläle rakentaminen ettei valu paskat väyhlään. Turistit ja asukkaat lompoloon vain kaikki

Äänestä
  • Turistit saa mennä vaikka Leville

    Äänestä

Syökää lohta, jahka saos-altaat pillaa loputkin ko vuotava jokkee, lohikin katuvaa

Äänestä

JA VIELÄ JOKU PUOLUSTAA HANNUKAISTA KOLARIIN😵

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Taisi löytyä selitys lohikuolemille. Kaunisvaaran kaivokselta on päästetty moninkertaisesti liikaa uraania ja muita raskasmetalleja vesistöön.
https://yle.fi/uutiset/3-12174392
Mitenkähän turisteja tämän jälkeen kiinnostaa uraanilohien pyytäminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu