UPEAA, mutta ...

Hei, ottakaas vähän iisimmin, ei ole hyvän tavan mukaista aukoa täällä päätään nimillä. Onneksi ylläpito on ajan tasalla ja poistaa varsinkin yksityisiin ihmisiin kohdistetut herjat.

Muutama täällä vielä on, mutta niissä nyt on teksti päässyt jo niin ala-arvoiseksi ettei niitä kukaan ota tosissaan.

Yrityksiä/Yrittäjiä saa antimainostaa, mutta muistakaa hyvä tapa, herjasta voi joutua käräjille, samoin kuin perättömistä lausumista.

Mutta jos jossain liikkeessä oli huono palvelu, kertoa siitä saa, mutta kerro mitä tapahtui, jokainen voi itse päätellä, kohdeltiinko sinua väärin vai ei. Tänne kirjoittaja voidaan jäljittää.

Yritetään säilyttää jonkinlainen taso tällä palstalla, nyt on viimeisen parin kuukauden aikana vähän mennyt asiattomaksi kitinäksi nämä jutut.
4779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Käyppäs ottamassa selvää kuinka usein esim. kunnianloukkauksesta käräjöidään. Jos käräjille tahtoo niin taitaapa olla kokonaista 0,01% tapauksista joissa syyttäjä lähtee asiaa viemään. Siviilikanteellahan se toki onnistuu, mutta monikohan viitsii vaivaa nähdä tai ottaa riskiä, että joutuu itsekin hieman makselemaan kuluja?

En toki sano, että ihmisiä saa herjata julkisesti, mutta eiköhän ole parempi, että ihmiset jotka eivät tiedä asioista mitään, jättävät esim. käräjöintiin viittaavat huomautukset kokonaan laittamatta.

Hyvää kesää ja turvallista herjaamista

t. OTL

Äänestä

Tämä nettihän on kuin luotu vapaalle sanalle.
Vihdoinki ihmiset saavat sanoa milipiteitään asioista ja virkamiesten vallan väärinkäytöstä ja poliitikkojen tekemisistä.
HURRAA!!!!
Diktatuuri alkaa murtua täällä totalitäärisissäkin systeemeissä.
Se on hyvä asia.

Äänestä
  • Sananvapaus kunniaan!

    Äänestä

Mitä mahdat oikein viestilläsi tarkoittaa? En ymmärtänyt laisinkaan. Kahden viimeisen kuukauden aikana en ole huomannut ketään henkilöä täällä nimellä solvatun.

Sitäpäitsi yrityksiä saa arvostella asiasta ja asiattomastikin niin paljon kuin sielu sietää, siitä ei voi joutua kunnianloukkaussyytteeseen. Yrityksillä ei ole nk. kunniaa, jos et sitä tiennyt. Sinänsä en ole huomannut täällä mitään yritysten tai yrittäjien asiatonta arvostelua. Kaikki havainnot mm. eräästä torniolaisesta vaateliikkeen tylystä palvelusta ja rautakaupan korkeasta hintatasosta pitävät yhtä omien havaintojeni kanssa. Tamppiksen vaatevalikoimat on osuvasti kuvattu, samoin kuin K-kauppa Ykkösen kalleus. Kemiläisiin yritysarviointeihin en osaa sanoa mitään pl. urheiluliikkeet ja K-rauta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Orginal_Mikko kirjoitti:

Hei, ottakaas vähän iisimmin, ei ole hyvän tavan mukaista aukoa täällä päätään nimillä. Onneksi ylläpito on ajan tasalla ja poistaa varsinkin yksityisiin ihmisiin kohdistetut herjat.

Muutama täällä vielä on, mutta niissä nyt on teksti päässyt jo niin ala-arvoiseksi ettei niitä kukaan ota tosissaan.

Yrityksiä/Yrittäjiä saa antimainostaa, mutta muistakaa hyvä tapa, herjasta voi joutua käräjille, samoin kuin perättömistä lausumista.

Mutta jos jossain liikkeessä oli huono palvelu, kertoa siitä saa, mutta kerro mitä tapahtui, jokainen voi itse päätellä, kohdeltiinko sinua väärin vai ei. Tänne kirjoittaja voidaan jäljittää.

Yritetään säilyttää jonkinlainen taso tällä palstalla, nyt on viimeisen parin kuukauden aikana vähän mennyt asiattomaksi kitinäksi nämä jutut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu