Laihtuminen ei onnistu

Anonyymi

Viimeksi kun pistin jutun, niin pilkattiin, että syön pelkkää täytekakkua ja ahmin namia yms.

Mutta silti minun on hankala hahmottaa liikaenergian saantia.

Rupesin lihomaan liikaa joku vuosi sitten. Housut eivät enää mahtuneet. No jätin aterioita pois, kun paino tippui. Se ei auttanut rasvan määrään.

Sitten yritin lisätä aterioita. No se ei ole vielä onnistunut. Syön aamiaisen ja toisen aterian. Muuten napostelen jotain pientä. Terveellisempää tai namia.

No olen vain lihonnut. Nyt painan 66 kiloa. 158 cm pituutta. Olen täysin passiivinen elämäntavoilta. Kävelylenkit on vähän jäänyt.

Tavoitteena on käydä välillä kuntosalilla. Ehkä joskus uimassa.

Nettiriippuvuus vaivaa. En malta syödä välillä. Sitten kun ei syö oikeita aterioita, tulee liian nälkä ja tulee ahmittua namia tai jotain runsasenergistä juttua.

Starbucksin kaakaoita menee usein välipalana. Ehkä ne pitäisi lopettaa. Suklaata, namia helposti tulee naposteltua.

Tapana syödä tuhdisti. Taustaa tälle: olin alle 20-vuotiaana 10 kiloa alipainoinen. Painoin 42 kiloa. Kärsin siitä. Luulin etten ole naisellinen ja yritin lihoa, että eräs poika pitäisi minusta.

Siksi olen aina pyrkinyt syömään energiatiheitä ruokia ja olen tottunut siihen, että voin syödä mitä tahansa enkä liho lainkaan.

□□□□□

Nyt tämä on uusi tilanne ja pitäisi opetella ihan uudet syömäajatukset.

Olen 42 vuotias. Lihoin 50 kiloiseksi 20-vuotiaana. Paino vaihdellut aikuisiän.

No minulla puhkesi skitsofrenia 2006. Myöhemmin laihduin ehkä 2008-2015 välillä 54 kilosta 38,5 kiloon. Sairauden, elämäntapojen ja -tilanteen myötä.

No esim. tuon vuoksi jouduin suljetulle osastolle. Siellä aloitettiin psyykenlääkitys. Ensimmäinen oli Risperdal. No se on lihottava lääke.

Joten pikkuhiljaa paino nousi ylöspäin. Lisäsi ruokahalua ja makeanhimoa. Sitä oli puoli vuotta... vaihdettiin Abilifyyn. En tiedä lihottaako se. Joka tapauksessa paino jatkoi nousemista.

55-56 kg on mun mielestä hyvä paino. Se olisi niinkuin 22,5 painoindeksi. Puolivälissä normaalin painon haarukkaa. Ja kaikki farkkuni mahtuvat silloin. Joten se on tavoite.

No joku vuosi sitten vaihdettiin sivuvaikutusten takia taas lääke. Nyt on Latuda. Se ehkä vähentää ruokahalua.

Psyykenlääkkeillä kyllä on vähän sellainen maine, että ne lihottavat kymmeniä kiloja. Mutta en koe tuota lannistavana, vaan ajattelen, että pystyn saada painon hallintaan.

☆☆☆

Muutenkin pitäisi opetella uudet, terveet elämäntavat. Kolesterolit on myös koholla. Nuorena pidin ihan hömpötyksenä kolesteroli-asiaa ja olen aina syönyt paljon eläinrasvoja. No sitä on vaikea muuttaa. Triglyseridit ovat koholla ja niihin vaikuttaa namin syönti. Rautaakin saan liian vähän.

Hedelmiä ja kasveja pitäisi syödä. Suositus on 5 annosta. Mutta veljeni luki tutkimuksesta, jossa todettiin, että 8 annosta syömällä onnellisuus nousi eniten. Tai siihen asti.

Ja tietysti terveellinen ruokavalio olisi muutenkin hyvä ja eläisi pidempään. Välimeren ruokavalio on esim. sellainen, mitä pidän hyvänä. En halua sekoilla ruokavalioiden kanssa. Kokeilla mitään extreemiä.

No lihomiseen ja vartalonmuotoihin. Masu lihoo eniten ja se on terveysriski. Rinnat ja lantio on tietenkin kasvanut. En tiedä miten suhtautua niihin. Haluaisinko, että rinnat pysyvät isona? Lähinnä ehkä haluaisin muokata vartaloa, enemmän kuin laihtua.

Mahasta pois ja rinnat voi jäädä. Tosin sitten ei vanhat paidat mahdu. Sekin on hämmentävä kokemus, että rinnat ovat isot. Koen ne naisellisiksi. Alipainoisena nimittäin kärsin, että rinnat olivat hyvin pienet.

■■■■

Mutta joo hyödyllisiä kommentteja, ei kauheaa pilkkaa kiitos, että mitäs syöt kakkuja.

34

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ”Tapana syödä tuhdisti” <-- Tämä on se ongelma, eikä se ole tapa vaan varsinainen tarve eli vaisto.

      Onko verensokereitasi mitattu? Jos ne ovat korkealla, saattaisit tietyin edellytyksin olla oikeutettu Kelan 40- tai 65-prosenttisesti korvaamaan Ozempic-lääkkeeseen, jolla on harvinaisen voimakas laihduttava vaikutus. Se on suolistohormoni, joka hidastaa ruoansulatusta. Todennäköisesti sitä ei sinulle myönnetä nykyisin kriteerein, en tiedä, mutta ne kriteeerit ovat täällä https://www.kela.fi/laake346 Pistä edellä mainitun lääkkeen nimi kuitenkin "korvan taakse”, sillä korvausoikeuden edellytykset saattavat piankin muuttua. Liraglutidilla on jo lihavuusindikaatio, kohta varmaan Ozempicillakin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Joo onneksi verensokerit ei ole koholla. Painoindeksikin on 26 päälle. En ole kuin jotain 4 kiloa ylipainoinen. Kiinnitin huomiota painonnousuun jo 55 kilosta 58 kiloon, kun housut eivät enää mahtuneet.

        Mutta kai se on vaan opeteltava syömään terveellisesti ja useita aterioita, kasviksia, hedelmiä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai jaa luulin, että sinulla on montakymmentä kiloa ylimääräistä.

        Terveellinen syöminen on kyllä aika vaikeaa.

        1) ei suolaa (ei eineksiä)
        2) ei punaista lihaa, ei leikkeleitä, ei makkaroita
        3) ei huonoja hiilihydraatteja
        4) ei tyydyttynyttä rasvaa (maks. 10 % energiasta)
        5) runsaasti kasviksia ja papuja

        Ei jäätelöä, ei pullaa, leivässäkin on suolaa liikaa, kananmunia korkeintaan 2-3/viikko

        Jos katson Lidlin tarjouksia, niin suurin osa joutaisi hylkylistalle

        Lidelin kaupat vaihtelevat varmasti.. Täällä on uudistettu ja tuoreita vihanneksia ja hedelmiä saa valtavan valikoiman. Jos vaivautuu aamulla kauppaan, niin saa ison kassillisen poistettuja vihanneksia ja hedelmiä ja eilistä leipää vähällä rahalla.
        Sieltä saa edullisesti mihin dieettiin tahansa sopivia aineita.

        Aloittajan veli tuntuu olevan sisarensa hyvinvoinnista kiinnostunut, joten suosittelen hänen neuvojensa noudattamista. 5 kertaa vähän vihanneksia ja hedelmiä terveydeksi ja 8 kertaa onnellisuudeksi. Ja sitten sitä arkiaskaretta ja liikuntaa netillä roikkumisen vastapainoksi.

        JA pääasia aikuiselle naiselle olisi ymmärtää, että oma terveys on elintärkeää.
        Nuoret naiset voivat muuttaa ulkonäköään jonkun ihastumisen tähden, mutta
        aikuiset naiset parantavat hyvinvointiaan omaksi hyväkseen.

        Minulla ei ole mitään rationaalista syytä tutkia lähialueiden Lidlien valikoimia, vaikka tässä 10 kilometrin säteellä onkin n. 7 Lidliä. Oman Lidlin valikoima on riittävä, ja tää-on-mun-juttu-hiutaleita saan tarvittaessa S-marketista tai muutaman kilometrin päässä olevasta Prismasta. Kritiikkini kärki ei edes kohdistunut Lidlin valikoimaan, vaan sen tarjouslehtisen edustamaan ruokamaailmaan. Terv. eläkkeellä oleva veli hyvin nukutun yön jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai jaa luulin, että sinulla on montakymmentä kiloa ylimääräistä.

        Terveellinen syöminen on kyllä aika vaikeaa.

        1) ei suolaa (ei eineksiä)
        2) ei punaista lihaa, ei leikkeleitä, ei makkaroita
        3) ei huonoja hiilihydraatteja
        4) ei tyydyttynyttä rasvaa (maks. 10 % energiasta)
        5) runsaasti kasviksia ja papuja

        Ei jäätelöä, ei pullaa, leivässäkin on suolaa liikaa, kananmunia korkeintaan 2-3/viikko

        Jos katson Lidlin tarjouksia, niin suurin osa joutaisi hylkylistalle

        "Jos katson Lidlin tarjouksia, niin suurin osa joutaisi hylkylistalle"

        Niin siinä käy kun ei ymmärrä mistä VHH:ssa on kysymys

        Ymmärrän toki hyvin, mistä vähähiilihydraattisessa dieetissä on kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla ei ole mitään rationaalista syytä tutkia lähialueiden Lidlien valikoimia, vaikka tässä 10 kilometrin säteellä onkin n. 7 Lidliä. Oman Lidlin valikoima on riittävä, ja tää-on-mun-juttu-hiutaleita saan tarvittaessa S-marketista tai muutaman kilometrin päässä olevasta Prismasta. Kritiikkini kärki ei edes kohdistunut Lidlin valikoimaan, vaan sen tarjouslehtisen edustamaan ruokamaailmaan. Terv. eläkkeellä oleva veli hyvin nukutun yön jälkeen.

        Kuka on kehoittanut aloittajan veljeä tutkimaan Lidelin valikoimia?
        Ymmärtääkseni aloittajalle ehdotettiin kuunnella veljensä neuvoja, mutta mahtaako se olla viisas ehdotus. Aloittaja ei taida olla ainoa mielenterveydestä kärsivä siinä perheessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai jaa luulin, että sinulla on montakymmentä kiloa ylimääräistä.

        Terveellinen syöminen on kyllä aika vaikeaa.

        1) ei suolaa (ei eineksiä)
        2) ei punaista lihaa, ei leikkeleitä, ei makkaroita
        3) ei huonoja hiilihydraatteja
        4) ei tyydyttynyttä rasvaa (maks. 10 % energiasta)
        5) runsaasti kasviksia ja papuja

        Ei jäätelöä, ei pullaa, leivässäkin on suolaa liikaa, kananmunia korkeintaan 2-3/viikko

        Jos katson Lidlin tarjouksia, niin suurin osa joutaisi hylkylistalle

        Suurin osa kaikkien elintarvikekauppojen tuotteista on pilattu sokerin korvikkeilla, kemikaaleilla, huonolla rasvalla, vaihdetuilla päivä äärillä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo onneksi verensokerit ei ole koholla. Painoindeksikin on 26 päälle. En ole kuin jotain 4 kiloa ylipainoinen. Kiinnitin huomiota painonnousuun jo 55 kilosta 58 kiloon, kun housut eivät enää mahtuneet.

        Mutta kai se on vaan opeteltava syömään terveellisesti ja useita aterioita, kasviksia, hedelmiä...

        Jos 55kg oli mukava paino jolloin mahduit housuihisi ja 58kg alkoi paino haittaamaan niin miten päästit itsesi lihomaan 66kg eli noin 10kg lihavammaksi kuin halusit?
        Luultavasti kaikki pallerot ja pullerot ovat olleet laihoja ennenkuin itsensä lihottivat.
        Suurimman osan täytyy miettiä mitä suuhunsa pistää ja harjoittaa liikuntaa.
        Mutta jos valitset istua ja mässytellä hyvää suklaata niin saat ostaa uusia farkkuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on kehoittanut aloittajan veljeä tutkimaan Lidelin valikoimia?
        Ymmärtääkseni aloittajalle ehdotettiin kuunnella veljensä neuvoja, mutta mahtaako se olla viisas ehdotus. Aloittaja ei taida olla ainoa mielenterveydestä kärsivä siinä perheessä.

        No ajattelin vaan kun yöllinen kirjoittaja otti puheeksi Lidl-kommenttini jälkeen eri Lidlien erilaiset valikoimat, niin käsittikö hän minut väärin.

        Joo olet oikeassa, olen mielenterveydellisistä syistä eläkkeellä, mutta tiennyt, että sen voi kirjoituksistani voi päätellä. Oikeasti en tietenkään ole aloittajan veli, se on aamuöisen kirjoittajan keksintöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla ei ole mitään rationaalista syytä tutkia lähialueiden Lidlien valikoimia, vaikka tässä 10 kilometrin säteellä onkin n. 7 Lidliä. Oman Lidlin valikoima on riittävä, ja tää-on-mun-juttu-hiutaleita saan tarvittaessa S-marketista tai muutaman kilometrin päässä olevasta Prismasta. Kritiikkini kärki ei edes kohdistunut Lidlin valikoimaan, vaan sen tarjouslehtisen edustamaan ruokamaailmaan. Terv. eläkkeellä oleva veli hyvin nukutun yön jälkeen.

        Ai, tarjouslehtisten valikoima ratkaisee onko kauppa käymisen arvoinen! Minä kun olen pitänyt tarjouslehtisten valikoimia vain tarjouksia ja osana kaupan tuotteista.
        Eläkeikäisillä tuntuu olevan muitakin ongelmia kuin pelkästään fyysisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai, tarjouslehtisten valikoima ratkaisee onko kauppa käymisen arvoinen! Minä kun olen pitänyt tarjouslehtisten valikoimia vain tarjouksia ja osana kaupan tuotteista.
        Eläkeikäisillä tuntuu olevan muitakin ongelmia kuin pelkästään fyysisiä.

        En ole kylläkään puhunut käymisenarvoisuudesta mitään, käyn itse Lidlissä useammin kuin missään muussa kaupassa. Kritisoin vain Lidlin tarjouslehtisten edustamaa ruokamaailmaa, en Lidliä sinänsä tai Lidlin valikoimia.

        ”Minä kun olen pitänyt tarjouslehtisten valikoimia vain tarjouksia ja osana kaupan tuotteista”

        Luin tuon virkkeen kolmesti, mutta en ymmärtänyt sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän toki hyvin, mistä vähähiilihydraattisessa dieetissä on kysymys.

        "Ymmärrän toki hyvin, mistä vähähiilihydraattisessa dieetissä on kysymys."

        Todellako, kerropa lisää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ymmärrän toki hyvin, mistä vähähiilihydraattisessa dieetissä on kysymys."

        Todellako, kerropa lisää

        Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa rajoitetaan ruokavalion hiilihydraattien määrää ravinnossa.

        Olipa hyvä, etten mennyt ravintolaan lässyttämään, koska sen voi tehdä ilmaiseksi täälläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole kylläkään puhunut käymisenarvoisuudesta mitään, käyn itse Lidlissä useammin kuin missään muussa kaupassa. Kritisoin vain Lidlin tarjouslehtisten edustamaa ruokamaailmaa, en Lidliä sinänsä tai Lidlin valikoimia.

        ”Minä kun olen pitänyt tarjouslehtisten valikoimia vain tarjouksia ja osana kaupan tuotteista”

        Luin tuon virkkeen kolmesti, mutta en ymmärtänyt sitä.

        Emme kuulu samaan kuppikuntaan, joten ei sinun tarvitsekaan ymmärtää sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme kuulu samaan kuppikuntaan, joten ei sinun tarvitsekaan ymmärtää sitä.

        Ahaa viestisi olikin tarkoitettu samaan kuppikuntaan kuuluville? Siskollesiko kirjoitit? Kätevää näin Suomi24-palstan välityksellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa viestisi olikin tarkoitettu samaan kuppikuntaan kuuluville? Siskollesiko kirjoitit? Kätevää näin Suomi24-palstan välityksellä.

        En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta minäkin huomaan mitä hän tarkoitti.

        Ilmeisesti luetunymmärtämisessäsi on ongelmia.

        Mielestäni se ei ollut kieliopillisesti aivan oikein muodostettu virke, mutta minun olisi pitänyt arvata hänen ajatuksensa. Puolustuksekseni sanon, että hänellä itsellään tuntuu olevan vielä pahempia luetunymmärtämisvaikeuksia.

        Tuo yökirjoittaja ja aamupäiväkirjoittaja käyttävät muuten samanlaista virheellisesti muodostettua Lidl-nimen genetiiviä. Onkohan kyse samasta ihmisestä? Jos on, niin se että teeskentelee keskustelussa olevansa useita eri ihmisiä, on nettikeskustelun sotkemista eli trollaamista.

        Mites, olisko sulla laihtumisesta mitään kirjoitettavaa? Tässä olisi palsta sellaisella touhulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa viestisi olikin tarkoitettu samaan kuppikuntaan kuuluville? Siskollesiko kirjoitit? Kätevää näin Suomi24-palstan välityksellä.

        Kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä, sanotaan.
        Sinunlaisesi kierrän kaukaa, mikäli mahdollista.
        Minulla on aivan oma tapani ilmaista asioita ja olen siihen tyytyväinen.
        Jatka sinä omalla sinä omalla si. Muuhun et kykenekään! 😝

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä, sanotaan.
        Sinunlaisesi kierrän kaukaa, mikäli mahdollista.
        Minulla on aivan oma tapani ilmaista asioita ja olen siihen tyytyväinen.
        Jatka sinä omalla sinä omalla si. Muuhun et kykenekään! 😝

        En ole tuo kenelle kommenttisi kohdistat mutta olisko laihduttamisesta mitään sanottavaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole tuo kenelle kommenttisi kohdistat mutta olisko laihduttamisesta mitään sanottavaa?

        Sinulla ei ole toistuvasti itselläsi mitään laihduttamisesta, vaan ainoastaan toisten kommenttien kritisoinnista! Miten paljon sinulle on kertynyt ylipainoa, kun täällä olet piruilemssa? Käyttäisit senkin ajan omien silaviesi tirisyttämiseen.
        Keskustelijaksi sinusta ei ole.

        Keskustelen paljonkin laihduttamisesta, enkä ole kritisoinut kenenkään sanomisia. Jos kysymys on mielestäsi kritisoimista, kenties kysymykseni osui johonkin mitä sinun pitää miettiä.

        Piruilu? En ole piruillut kenellekään. Ylipainoa minulla ei enää ole, mutta laihdutan edelleenkin.

        Sanoisin nyt sellaisen ohjeen, että kannattaisiko sinun pitää pieni tauko tältä palstalta jos kerran noin paha olo on, ja se pitää vielä kohdistaa meihin kanssaihmisiin.

        Mielelläni näkisin edelleenkin sitä laihdutuskeskustelua, tuolle mitä tuossa värkkäsit, sopii ehkä enemmän mielenterveys-palstalle.

        Ihan rakentavassa mielessä kirjoitettuna, eikä tarkoituksena aiheuttaa kenellekään mielipahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites, olisko sulla laihtumisesta mitään kirjoitettavaa? Tässä olisi palsta sellaisella touhulle.

        Olen kuule kyllä kommentoinut aloittajan viestejä asiallisesti. Sen jälkeen olen vastannut vain minulle esitettyihin kommentteihin. Keskustelu elää ja rönsyilee, vaikka ketjun aloittaja vaikuttaa kadonneen. Vai oletko sinä aloittaja? Sitten kyllä ymmärrän viestisi, sillä sinä olet tämän ketjun ”omistaja”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelen paljonkin laihduttamisesta, enkä ole kritisoinut kenenkään sanomisia. Jos kysymys on mielestäsi kritisoimista, kenties kysymykseni osui johonkin mitä sinun pitää miettiä.

        Piruilu? En ole piruillut kenellekään. Ylipainoa minulla ei enää ole, mutta laihdutan edelleenkin.

        Sanoisin nyt sellaisen ohjeen, että kannattaisiko sinun pitää pieni tauko tältä palstalta jos kerran noin paha olo on, ja se pitää vielä kohdistaa meihin kanssaihmisiin.

        Mielelläni näkisin edelleenkin sitä laihdutuskeskustelua, tuolle mitä tuossa värkkäsit, sopii ehkä enemmän mielenterveys-palstalle.

        Ihan rakentavassa mielessä kirjoitettuna, eikä tarkoituksena aiheuttaa kenellekään mielipahaa.

        ”Ihan rakentavassa mielessä kirjoitettuna, eikä tarkoituksena aiheuttaa kenellekään mielipahaa.”

        Vai rakentavassa, eikä kenellekään mielipahaa? Katsoisitko hieman lauseitasi?

        "oisko sulla"... ”Tässä olisi palsta sellaisella touhulle.”

        Aika tylyä kielenkäyttöä, eli aivan rehellinen et älyllisesti ole, pikemminkin kopea ja ehkä ylimielinenkin.

        Kiitos vastausksestasi. Olen siis paha ihminen, aivan yllätti tuo tieto kun en ole sellaista itsestäni aiemmin huomannut, enkä ole sellaista palautettakaan saanut muualta.

        Tämä muuten on ihan oikeasti laihdutuspalsta, eikö sitä saisi sanoa ääneen? Miksi siitä pitää hermonsa menettää?

        Tiedän tiedän, ei kannettu vesi kaivossa pysy, joten siirryn ns takavasemmalle ja jatkan sitten jos joku joskus sanoo jotakin painonhallinnasta.

        Mukavaa, tai ainakin parempaa jatkoa sinulle.

        Lähinnä tarkoitin, että kopea kielenkäyttösi oli kyllä sellaista, että jos sellaista työelämässä teet, saat kyllä vastustajia. Eli kovin "rakentava" et ole ollut, vaikka niin kehuit. En ole sanonut sinua pahaksi, älä väännä. En ole myöskään hermojani menettänyt. Tuossa yksi toinen kyllä tiuskaisi sinulle loukkaantuneena yhden kerran.

        Jos katsotte tämän palstan noin 50:tä viimeistä viestiketjua, niin onko niistä yksikään ollut asiapitoinen? Tämän takavasemmalle siirtyneen kirjoittajan käskyttelyt nimenomaan tässä ketjussa ihmetyttävät. En tunnista hänen tylyä älykkötyyliään viime kuukausien ajalta tämän palstan kirjoituksista. Ehkä hän on sitten kirjoitellut eri tyylillä. Vahva epäilykseni kuitenkin on, että tässä ketjussa on joku trollaillut useammassakin viestissä eikä kirjoitellut tosissaan, vaan enemmänkin kokeellisesti ja provosoiden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos vastausksestasi. Olen siis paha ihminen, aivan yllätti tuo tieto kun en ole sellaista itsestäni aiemmin huomannut, enkä ole sellaista palautettakaan saanut muualta.

        Tämä muuten on ihan oikeasti laihdutuspalsta, eikö sitä saisi sanoa ääneen? Miksi siitä pitää hermonsa menettää?

        Tiedän tiedän, ei kannettu vesi kaivossa pysy, joten siirryn ns takavasemmalle ja jatkan sitten jos joku joskus sanoo jotakin painonhallinnasta.

        Mukavaa, tai ainakin parempaa jatkoa sinulle.

        Vaadit toisia keskittymään laihdutus palstalla laihdutukseen, mutta itse kritisoit toisia väärin kirjoituksista sun muusta mainitsematta mitään laihdutuksesta.
        Kaiken kukkuraksi kohdistat toisten huomion omaan persoonallisuuteesi!
        Tarkoitatko, että laihduttelet täällä pahuuttasi, vaikka minusta lisäät sitä ärsyttämällä toisia.
        Useampi kommenttisi on ilman minkäänlaista aineistoa laihdutuksesta.
        Häiriköit muita, jotka haluavat ottaa eri näkökulmia palstan aiheesta.
        Kuvottava tyyppi!

        Huomasitko, että hänen lopputoivotuksensakin oli puhdasta vittuilua?

        "Mukavaa, tai ainakin parempaa jatkoa sinulle."

    • Anonyymi

      Olen nähnyt läheltä kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääkityksen vaikutuksen painon nousuun joka on vaatinut oman lisäenergiansa.
      Tyhjästä ei pullahdeta mutta eiköhän mielenterveyden lääkitys ole muutamaa , tais useitakin lisäkiloja tärkeämpi?

    • Anonyymi

      Harva on ollut lapsesta asti lihava. Melkein kaikki ovat olleet jossain kasvuvaiheessa laihoja. Keski-iässä sitä höttöä alkaa kerääntymään, kiitos hormooneille. 158cm ja 66kg? Syksyllä pimeässä ja liukkailla teillä jää vähän valoista aikaa kävelylle. Parasta alkaa uimaan ja kuntosalilla niin lyhyemmällä ajalla saa enemmän tuloksia. Pituus - 100 on hyvä paino noin yleensä. Keskity terveellisen lisäämiseen niin lihottava jää itsestään pois. Anna sille aikaa. Kesään on vielä 6 kuukautta aikaa.

    • Anonyymi

      Voisikohan suklaa auttaa jos Lidl myy veljelle sitä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      256
      2442
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      73
      1836
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      336
      1568
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1085
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      89
      985
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      180
      811
    8. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      216
      773
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe