Mieheni kertoi, että aikoo muuttaa pois. Emme ole avioliitossa, vain avoliitossa, mutta meillä on yhteinen pieni lapsi. Osasin kyllä odottaa tätä, koska hän on paljon puhunut asiasta. Mutta nyt, kun on sen aika, niin en olekaan niin valmis kuin luulin olevani. Nyt, kun kaikki onkin todellista niin minua pelottaa. Tulenko aina olemaan yksin? (kukaan ei varmaan halua yksinhuoltajaäitiä rinnalleen, vaikka nuori vielä olenkin). Kärsin jo nyt hellyyden puutteesta, mitenkäs sitten, kun en voi halata ketään edes satunnaisesti. Välitän miehestäni, vaikka hän meidät jättääkin. Miten tulen suhtautumaan mahdolliseen uuteen tyttöystävään? Miten hän suhtautuu lapseeni?
Minulla on hirveästi kysymyksiä. Pelottaa, että en pärjää. Mieheni on minun ensimmäinen rakkaus ja nyt hän lähtee, haluaa kuulemma itsenäisyyttä. Älkää kirjoittako, että hän palaa. Joutuisin vain kestämään tämän kaiken uudestaan, jos hän palaisi. Haluan kuulla kokemuksia, selviytymistarinoita. Mikä teitä on auttanut? Miten ja minne te lähditte, kun piti potkia itsensä ulos ja ottaa niskasta kiinni. Lapsen takia en voi hautautua itsesääliin. En myös aio anella miestäni tulemaan takaisin.
Auttakaa minua?
Minulla on hirveästi kysymyksiä. Pelottaa, että en pärjää. Mieheni on minun ensimmäinen rakkaus ja nyt hän lähtee, haluaa kuulemma itsenäisyyttä. Älkää kirjoittako, että hän palaa. Joutuisin vain kestämään tämän kaiken uudestaan, jos hän palaisi. Haluan kuulla kokemuksia, selviytymistarinoita. Mikä teitä on auttanut? Miten ja minne te lähditte, kun piti potkia itsensä ulos ja ottaa niskasta kiinni. Lapsen takia en voi hautautua itsesääliin. En myös aio anella miestäni tulemaan takaisin.
Auttakaa minua?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ota nyt päivä kerrallaan, tai viikko kerrallaan. Älä huolehdi noista asioista, jotka eivät juuri nyt ole tärkeitä, kuten uudet kumppanit. Jätä muutenkin mielestäsi nuo "en kelpaa enää koskaan kellekään"-ajatukset, koska ne eivät pidä paikkaansa.
Tee vaikka lista asioista, jotka ovat kivoja ja joista nautit. Tee niitä juttuja, jotka saavat sinut hyvälle mielelle. Onko sinulla ystäviä? Ota heihin yhteyttä. Puhu jonkun kanssa, se helpottaa ja auttaa saamaan asioita oikeaan mittakaavaan.
Sinä pärjäät ihan varmasti! Maailma ei lopu tähän - usko pois! Muutaman kuukauden kuluttua voit jo paljon paremmin.
Yksinhuoltajassa ei ole mitään vikaa. Onhan maailma puolollaan viikonloppuisiä jotka parisuhdetta perustaessaan katselevat parhaita mahdollisia äitipuoli ehdokkaita.
Ja muutenkin, erosta selviää ajan kanssa. Hanki elämä, tekemistä, harrastusta, jotain mihin voit purkaa pahaa oloa. Tekemistä.
Kyllä se siitä.
Ja ne ystävätkin auttavat asiaan.
Ota rennosti. Ero vie aikaa henkisesti mutta pysy vahvana ja katsele maailmaa vapaan naisen silmin.
Sinulla on kokonaan uusi ja upea maailma koettavana. Ajattele tämä voittona, nyt sinä pääset näkemaan aivan uusia asioita uusilta näkökannoilta!
ja joskus - joskus se ihan oikeakin löytyy :)
Ajattele että hyvä puoli se että lähtee nyt eikä 15 vuoden päästä.
Minun mies lähti 18 vuoden yhdessäolon jälkeen kun halusi itsenäistä elämää.
Meillä onn kolme lasta ja nekin lähtee kohta omilleen!
Minä olin ajatellut vanheta tämän miehen kanssa.
Hänpä oli ajatellut toisin.
Kuulemma jo monta vuotta.
Odotteli vaan että lapset kasvaa isommiksi ja minä siinä ohella vanhenen koko ajan.
Tuntui kyllä siltä että minua on petetty!
Nyt pitäisi sitten lähteä iskemään uutta kaveria nelikymppisenä kolmen lapsen yh-äitinä???????
Tai vanheta yksin?
Sinulla vielä edessä vaikka mitä!!!!
Niin sinullakin!!!!!!!!
sama tilanne kokolailla täällä.meilläkin pieni lapsi ja mies uhkaa erolla.käymme tosin nyt perheneuvolassa ja katsomme mihin johtaa,päätimme nyt käyttää tuon terapia mshdollisuuden..ainakin voi sanoa että kaikkemme ollaan yritetty..miehestä en tosin tiedä..mielipide vaihtuu joka päivä samasta asiasta,syyllistää minua KAIKESTA.EI TÄMÄKÄÄN KIVAA OLE.miestä odottaa pitkä henkilökohtanen terapiajakso.toivon tosiaan että se ihme tapahtusi että saamme asiamme kuntoon.ajatus erosta on liian pelottava varsinkin kun erolle ei ole mitään järkevää perustetta.onko se niin että jos toinen on oikein pahasti masentunut, uhkaa tälläisillä asioilla,on haluton kumppaniaan kohtaa,syyllistää...voiko tälläisestä selvitä,haluaisin tietää.
Olen vatvonut noita samoja ajatuksia muutamia kuukausia sitten ja tuntui,ettei asian yli voi kertakaikkiaan päästä.Mutta kun muutin pois ja järjesteltyä käytännön asioita,rupesi tilanne helpottamaan.Välillä tulee epätoivon hyökyaaltoja ja usein tunnen itseni alakuloiseksi,mutta myös tunnetta siitä,että ehkä tämä olikin oikea ratkaisu ja olen ajoittain jopa onnellinen!
Aluksi itkin ja huusin,puhuin ystävieni kanssa todella paljon,enää itkettää tosi harvoin.
Ja mietin myös,että kelpaanko enää kellekään ja se ajatus on kääntynyt toisin päin,nyt ajattelen että kukahan on niin hyvä,että minä annan hänelle tämän pienen perheeni.Häntä pystyyn,tiedän varmasti,että kyllä se vielä helpottaa!
juuri näin:epätoivon hyökyaaltoja mutta niistä selviää!Aurinko ja lämmin kesätuuli tulee vielä varmasti....
Olen itse rypenyt 24:n vuoden suhteen päättymisen
jälkeen ihan tarpeeksi. On ilmeisen "trendikästä"
lopettaa perhe-elämä, ja itsenäistyä ja etsiä itseään...... Ja paskat. Kaikenmaailman naistenlehdet ja tv- ohjelmat kehottaa pareja
tutkimaan suhdettaan, onko se kunnossa. No eihän se yleensä ole. Se vaan on normaalia elämää. Asioista pitää pystyä keskustelemaan ja ratkomaan ongelmia.
Jos se on mahdotonta, niin silloin vaan pitää irtautua suhteesta ja aloittaa elämä ns. "puhtaalta pöydältä", niin paljon kuin se se sattuukaan. Toivotan pitkämielisyyttä ja tervettä
itsetuntoa sinulle elämässäsi.