Aitous ja rehellisyys työhaastatteluissa

Anonyymi

Olen itse aito ja rehellinen ihminen aina ja myös työhaastatteluissa. En esitä mitään roolia tai liioittele mitään hakemukseen enkä haastatteluun, kuten enin osa selkeästi tekee. Tämä rehellisyys on koitunut kohtalokseni. En osaa olla epärehellinen. Jos kysytään vaikka miksi olen vaihtamassa työpaikkaa, niin kerron suoraan mikä siinä työpaikassa on tai oli vikana - koska enhän minä vaihtaisi työpaikkaa muuten. Totta kait markkinoin itseäni. Tuntuu että rehellisyyttäni pelätään.

Olen sote-alalle korkeakoulutettu ja ollut esimerkiksi valtion virastoissa töissä. Etenkin valtiolla omien aivojen käyttö ja omat rakentavat mielipiteet on suoraan sanottuna kiellettyä. Lakia rikotaan todella paljon ja ihmisoikeuksia poljetaan tilastojen kiilloittamiseksi. Suhteilla jaellaan työpaikat perse edellä puuhun meneville.

Millaisia kokemuksia muilla?

28

1074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ihmisellä on oikeastansa monta roolia. Ei siinä ole mitään epäaitoa tai epärehellisyyttä.
      Jokaisella meillä on omat mielipiteemme ja näkemyksemme oikeasta tavasta tehdä asioita. Toisaalta jos jokainen tekisi vain oman päänsä mukaan yhteisiä asioita ns. fiksusti siitä syntyisi helposti valtaisa kaaos.

      • Anonyymi

        Ai ei ole epäaitoa jos vaikka esittää epämiellyttävässä asiassa suhtautuvansa asiaan positiivisesti. Tai kun kertoo osaavansa täydellisesti saksaa, vaikka ei sitä osaa täydellisesti. Taidat olla melkoinen jakautunut persoona?


      • Anonyymi

        Olet kyllä paha feikki ja perseennuolija peesailija. Taitaa olla aika kaaos sinun pään sisällä? Ei ihme ettei Suomessa mikään toimi ja kehity .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17190065/suomalaisten-tavassa-keskustella-nahdaan-paljon-ongelmia---suomi24-mukana-hyvin-sanottu--hankkeessa

        Suomessa ei saa olla omaa aivotoimintaa ja mielipiteitä.

        Suomessa ei saa yksilöllä olla omaa tahtoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei saa yksilöllä olla omaa tahtoa.

        Suomessa ei saa olla myöskään yksilöllä omia mielipiteitä eikä sananvapautta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai ei ole epäaitoa jos vaikka esittää epämiellyttävässä asiassa suhtautuvansa asiaan positiivisesti. Tai kun kertoo osaavansa täydellisesti saksaa, vaikka ei sitä osaa täydellisesti. Taidat olla melkoinen jakautunut persoona?

        Entä jos valehtee ettei osaa saksaa vaikka osaakin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jos valehtee ettei osaa saksaa vaikka osaakin?

        Miksi valehtelisi noin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei saa olla myöskään yksilöllä omia mielipiteitä eikä sananvapautta.

        Eikä omia aivoja ja ajatuksia .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi valehtelisi noin?

        Siksi kun haluaa päteä.


    • Anonyymi

      niin ja ne muut ihmiset eivät tietenkään ole läheskään yhtä aitoja ja rehellisiä. He näyttelevät mutta minä en.
      ihmiset vaihtavat työpaikkaa monestakin syystä. Yleensä syy on ihan muu kuin edellisen työpaikan viat tai ongelmat ihmissuhteissa. Itse en ole koskaan vaihtanut työpaikkaa siksi että työapaikassa olisi jotain pahasti pielessä. Voin sen rehellisesti sanoa. Monta työtä ja työpaikkaa on uran varrella ollut. Nyt jo eläkkeellä

      • Anonyymi

        Valitettavasti yksilö ei saa vaihtaa työpaikkaa eikä ammattialaa jos itse tahtoo. Yksilön työpaikasta, ammattialasta, asuinpaikakunnasta, asuinmuodosta, kumppanista, kaverista, seksuaalisuudesta, mieltymyksistä, harrastuksista, vapaa-ajasta päättää se ”joku muu”.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti yksilö ei saa vaihtaa työpaikkaa eikä ammattialaa jos itse tahtoo. Yksilön työpaikasta, ammattialasta, asuinpaikakunnasta, asuinmuodosta, kumppanista, kaverista, seksuaalisuudesta, mieltymyksistä, harrastuksista, vapaa-ajasta päättää se ”joku muu”.

        Itselläni ei ole tuollaista ongelmaa.


      • Anonyymi

        Miksi sitten olet vaihtanut työpaikkaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti yksilö ei saa vaihtaa työpaikkaa eikä ammattialaa jos itse tahtoo. Yksilön työpaikasta, ammattialasta, asuinpaikakunnasta, asuinmuodosta, kumppanista, kaverista, seksuaalisuudesta, mieltymyksistä, harrastuksista, vapaa-ajasta päättää se ”joku muu”.

        Totta. Sitä ohjailee joku muu kuin yksilö. Siihen suomalaiset on aivopesty jo koulussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itselläni ei ole tuollaista ongelmaa.

        Ehkä sinä elät jossakin omassa kuplassasi, kun olet pelkuri?


    • Anonyymi

      On tullut selväksi tämä suhteilla töiden jakelu. Ennen ei ollut näin. Pystyi luottamaan hakuprosessiin. Valittaminen kielletty. No, onneksi on muitakin paikkoja. Ei ennen päässyt suoraan "huipulle".

      • Anonyymi

        Aina on suhteilla menty. Ennen se ei vain näkynyt, kun oli enemmän työpaikkoja tarjolla. Eikä siitä ennen uskalleta puhua.


    • Anonyymi

      Kyllä aito typerä minäni on saanut työpaikan mitä hakenutkin ja koskaan en ole ollut työtän! Työtä olen hakenut ollessani työsuhteessa ja kertonut halusta firmaan tai yleensä muutokseen elämässä.

      Pisin työnhaku kesti yli 2 vuotta jotta pääsin työpaikkaan ja tehtävään jota halusin, kehitin samalla itseäni kyseiset vuodet!
      Kyseisessä työpaikassa lopulta olin 33 vuotta yhtäjaksoisesti!

      • Anonyymi

        Sekin on totta että tyhmiä otetaan mieluummin töihin, koska tyhmillä ei ole ole näkemyksiä ja he eivät uhkaa kenenkään asemaa.

        Kannattaa muistaa se, että työelämä on muuttunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekin on totta että tyhmiä otetaan mieluummin töihin, koska tyhmillä ei ole ole näkemyksiä ja he eivät uhkaa kenenkään asemaa.

        Kannattaa muistaa se, että työelämä on muuttunut.

        Näin se tuntuu olevan, tietäjä on uhka mutta silti se halpa hömelö valitaan. Miksi vaaditaan kuuta taivaalta jos kuitenkin valitaan nuori ilman työkokemusta tai elämänkokemusta? Tai sitten koko haastattelu menee entisten työsuhteiden pohdiskeluun, onko työnantajat todellakin näin pihalla nykyään? Jos sanon että olen tehnyt näitä hommia 20v ja kaikki pätevyydet löytyy niin silti kysellään miksi lähdit sieltä ja täältä? No, siksi kun ei kiinnosta taluttaa diplomi insinööriä joka mutkassa teknikon papereilla.. :) on tämä maa menossa sinne ja syvälle :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se tuntuu olevan, tietäjä on uhka mutta silti se halpa hömelö valitaan. Miksi vaaditaan kuuta taivaalta jos kuitenkin valitaan nuori ilman työkokemusta tai elämänkokemusta? Tai sitten koko haastattelu menee entisten työsuhteiden pohdiskeluun, onko työnantajat todellakin näin pihalla nykyään? Jos sanon että olen tehnyt näitä hommia 20v ja kaikki pätevyydet löytyy niin silti kysellään miksi lähdit sieltä ja täältä? No, siksi kun ei kiinnosta taluttaa diplomi insinööriä joka mutkassa teknikon papereilla.. :) on tämä maa menossa sinne ja syvälle :)

        Totta. Liikaa arvostetaan yliopiston idiootteja joilla helpot asiat on vaikeita .
        Periaatteessa paljon toitä vaihtavat on niitä päteviä. Heillä on itseluottamusta vaihtaa työpaikkaa.


    • Anonyymi

      Juu, mutta tyhmän kanssa on hirveä työskennellä. Päälle vielä pinnaaminen, niin eikun äkkiä karkuun!

      • Anonyymi

        Ikävä kyllä tyhmiä on Suomen työelämä täynnä ja yleensäkin tässä kansassa.


    • Anonyymi

      Rehellisyys ei kannata työnantajaa kohtaan. Sellaisille nauretaan ja niitä pidetään tyhminä. Itsellä jäi kaikki paikat saamatta niissä haastatteluissa, joissa ollut rehdin oloinen ja kerroin rehellisesti etten ollut niin kovin hyvä vaikka asiassa x mut haluaisin kehittyä siinä, niin kattoivat vähän jo kieroon ja yrittivät kääntää haastattelun siihen, että olen aivan huono.

      Tulet vielä oppimaan sen. Älä kerro kaikkea työnantajalle, koska ei sekään kerro kaikkea sinulle vaan tyhjiä lupauksia jatkohommista, ylennyksistä ja vaihtelevista työtehtävistä sekä palkankorotuksista. Meidän pitäisi olla kuten Italiaiset tms. jotka kertovat valkoisia valheita ja jättävät joitain asioita kertomatta sekä kaunistelevat. Olemme monesti liian tunnollisia sekä vakavia ja sitä ei työnantajat arvosta.

    • Anonyymi

      Hmmm...näitä "rehellisiä" tapaa aina silloin tällöin rekryissä. En ymmärrä mikä pointti on hakkua tai kritisoida aiempaa työnantajaa tai työtehtäviään; mitähän sillä kuvittelee voittavansa paitsi tietenkin sen, että kuvittelee olevansa hyvinkin rehellinen. Negatiivisuus on tympeää ja kuka haluaa valittavan ja "rehellisen" työkaverin. Kai työnantajakin saa olla rehellinen ja sanoa, että tuollaista vinkujaa meille oteta, olipa koulutus mikä tahansa!

    • Anonyymi

      Esteenä saattaa olla, että olet haastattelijaa (esimiestä) korkeammin koulutettu tai et satu olemaan sukulainen / tuttava, valtion ja kunnan virastoissa paikat täytetään aina ensin näillä perusteilla ja jos jotain jää ..., voi onnistua.

    • Anonyymi

      rehellisyys on eri asia kuin avoimuus, Ei työntekijää hakeva työnantaja ole kiinnostunut omista uskomuksistasi ja maailmanvisioistasi, Ei työnantaja saa edes lain mukaan sellaista udelllakaan. Työnantajaa kiinnostaa vain haluatko tehdä tarjolla olevaa työtä, oletko kyvykäs työntekoon, noudatatko työaikoja, tuletko toimeen ihmisten kanssa jne. Työhaastattelussa on turha luennoida omista moraaliarvoista ja omista totuuksista. Ollaan hakemassa työtä eikä parantamassa maailmaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      246
      3342
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      364
      2992
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      20
      2008
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      82
      1861
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      65
      1788
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1662
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1553
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      125
      1512
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      485
      1429
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1414
    Aihe