Mitä pitäisi ajatella työkaverin käytöksestä?

Anonyymi

Elikkä tämmöinen klassinen tapaus, tehdään töitä vähän tiiviimmin yhdessä ja satuin ihastumaan 20 vuotta vanhempaan, sinkkuun työkaveriini.

Mutta ennen tätä, hän on jo parin vuoden ajan silmäillyt minua työpaikalla, annoin tämän asian olla.

Nyt hän tuli avuksi projektiini ja joka kerta kun on ollut mahdollista, tulee aivan iholle, seisoo aivan seläntakana, vitsailee paljon ja haki töihin pyynnöstäni, kun itselläni ei ollut autoa käytössä.

Jutelessa on aina tiivos katsekontakti, huomaan myös hänen vilkuilevan minua kun yritän keskittyä töihin ja hän luulee etten huomaa.

Tätä jatkui kuukauden verran ja en pystynyt enää hillitsemään ihastumistani, mikä hieman ehkä harmittaa, koska olen aina ollut vastaan työpaikka romansseja mutta tunteille ei vain voi mitään.

Menin projektin päätöksen jälkeen laittamaan hänelle viestin että mukavaa oli yms ja olisin häntä halunnut halata, tähän hän vastasi seuraavana päivänä, että kiitos, mukavaa oli ja olisit halannut.

Muutoin todella huonosti vastaa viesteihin ja humalassa viikonloppuna laitoin hänelle viestin että olen häneen todella ihastunut, tähän en saanut mitään vastausta.

Olenko tulkinnut kaiken nyt ihan väärin vai pelailiko työkaveri minulla huvikseen ja nyt kun tunteet syttyivät, niin on tyytyväinen ja jatkaa omaa matkaansa.

Todella paskamainen olotila koska olen reilu 3 vuotta ollut sinkkuna, huonon suhteen jälkeen päätin ettei nämä hommat enää ole minua varten ja näin tässä sitten kävi. Todella inhoittavaa kun ei tiedä mikä oli toisen motiivi ja yksipuolinen ihastuminen on kyllä raastavaa.

Antakaahan vähän analyysia tilanteesta ja mitä tehdä seuraavaksi?

2

1419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oletko varma että hän on sinkku, ehkä hänellä on jotain meneillään/aluillaan?
      Se saattaisi selittää sen että hän vastailee huonosti viesteihisi -tai ei ollenkaan .
      Hän voi olla myös peluri joka vain testailee viehätysvoimaansa.
      Tuo humalassa lähetetty viesti oli ehkä virhe (tosin ihan inhimillinen)
      Laitoitko viestin kovin myöhään illalla/yöllä? Jos et enää töissä tapaa häntä niin voisitko soittaa hänelle, sopia neutraali tapaaminen esim. kahvilassa, ja puhua epäselvyydet? Toivottavasti teillä asiat järjestyvät parhain päin.

    • Anonyymi

      Kyllähän tuollaisesta käytöksestä ensimmäiseksi tulkitsisi juurikin että toinen on kovin kiinnostunut. Etenkin kun sanotaan että miehet ovat juuri sellaisia yksinkertaisia näyttämään sen kun on oikeasti kiinnostunut.

      En osaa sanoa miksi noin kuitenkin kävi ettei hänestä kuulu, varsinkin jos on sinkku. Mutta yhtenä näkökulmana kerron että vaikka olenkin nainen niin käyttäydyn itsekkin juuri noin miesten seurassa. Se on minulle luonnollista sillä olen kasvanut aina poikien parissa ja olen hyvin ystävällinen luonteltani. Tämä tulkitaankin sitten usein juuri ihastumiseksi ja tuntuu joka kerta pahalta torjua harmitellen jos toinen onkin ymmärtänyt väärin. Valitettavasti saanut siitä myös pettyneitä ja kiukkuisia miehiä solvauksineen perään, joka taas on tehnyt sen etten enää uskalla aina vastata edes mitään. Juurikin siinä pelossa että kun joutuu torjumaan, vaikka kuinka ystävällisesti, niin saa lokaa niskaan. Se on todella kurjaa.

      Jos olen ihastunut niin käyttäydyn aivan päinvastoin luonnettani olemalla enemminkin ujo, välttelen katsekontaktia, olen hiljainen ellei puhutella ja saatan kiertää kuin kissa kuumaa puuroa. On helpompi spontaanisti vitsailla ja nauraa sellaisten miesten kanssa joita kohtaan ei ole kaverillisuutta suurempia tunteita.

      Toivon kuitenkin että saat jonkinlaisen päätöksen tuojon asiaan.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe