Menetänkö parhaankaverini?

Moi, Oikeastaan otsikko kertoo minun asiani. Eli seiskaluokalla minä ja Elli(nimi muutettu) oltiin oikeastaan koko ajan kahestaan ja yhden toisen kaverimiehet kanssa.Meillä oli aina niin hauskaa ja parhaat kokemukset:D Noh sitten tälle Elille tuli koulussa tietynlaisia ongelmia ja hän kertoi minulle yhtenä kouluaamuna vaihtavansa koulua, koitappa siinä kyyneleet silmissä koittaa vakuuttaa että tulet pärjäämään koulussa. Hän kyllä huomasi kyyneleeni jotka olivat pian valumassa ja koitti lohduttaa. Mutta nyt ollaan kasilla hän on ollut koko kasiluokan eri koulussa ja minä täällä. Itse olen pärjännyt hyvin ja mulla on hyvä kaveriporukka. Mutta Elillä taas on jo kunnon parhaat kaverit keiden kanssa hän koko ajan yökyläilee ja tälleen, mutta minulle ja toiselle kaverille ei oikeastaan yhtään.:( minä olen aina se joka suunnittelee menot sillä en halua menettää häntä sillä ollaan oltu hyviä/parhaista kavereita 5lk lähtien :( Ymmärrän todellakin että hänellä on uusia kavereita ja hyvä niin mutta haluaisin joskus nähdä häntä myös. ;( Kellään vinkkejä?
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moi, Oikeastaan otsikko kertoo minun asiani. Eli seiskaluokalla minä ja Elli(nimi muutettu) oltiin oikeastaan koko ajan kahestaan ja yhden toisen kaverimiehet kanssa.Meillä oli aina niin hauskaa ja parhaat kokemukset:D Noh sitten tälle Elille tuli koulussa tietynlaisia ongelmia ja hän kertoi minulle yhtenä kouluaamuna vaihtavansa koulua, koitappa siinä kyyneleet silmissä koittaa vakuuttaa että tulet pärjäämään koulussa. Hän kyllä huomasi kyyneleeni jotka olivat pian valumassa ja koitti lohduttaa. Mutta nyt ollaan kasilla hän on ollut koko kasiluokan eri koulussa ja minä täällä. Itse olen pärjännyt hyvin ja mulla on hyvä kaveriporukka. Mutta Elillä taas on jo kunnon parhaat kaverit keiden kanssa hän koko ajan yökyläilee ja tälleen, mutta minulle ja toiselle kaverille ei oikeastaan yhtään.:( minä olen aina se joka suunnittelee menot sillä en halua menettää häntä sillä ollaan oltu hyviä/parhaista kavereita 5lk lähtien :( Ymmärrän todellakin että hänellä on uusia kavereita ja hyvä niin mutta haluaisin joskus nähdä häntä myös. ;( Kellään vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu