Koronaa tulee vaan lisää suomeen eikä hallitus tee mitään.
Oi voi sentään
11
88
Vastaukset
- Anonyymi
Fasistihallitus kyllä tekee.
Kaksi piikkiä saaneet ei enää rokotettu ja, siksi täytyy keksiä syy miksi ottaa kolmas myrkky.
Etelä-Afrikka ei halunnut enää myrkkypiikkejä ja Pfizer kosti keksimällä uuden variantin. Paikalla asuvat sanovat, ettei mitään varianttia ole, mutta idiootit Suomessa uskovat.
Piikittömät leireille tai vankilaan. - Anonyymi
Kaikki joillaon maski naamassa ovat uhka kansakunnalle eli terveille ihmisille.
- Anonyymi
Ei sille hallitus mitään voi, tämä on tilanne nyt ja tulevaisuudessa kunnes tauti poistuu luonnollisesti kuten taudit poistuvat, eli resistanssin kautta, oli se sitten luonnollinen resistanssi tai rokote.
Kannattaa lopettaa rahojen tuhlaus ja elvyttää taloutta sen minkä pystyy. Valtionvelkaa ei voi enää lisätä. Jokainen kansalainen suojelkoot itseään sen minkä itse haluaa=naamari, etätyöt, rokotukset.
Olen joutunut hämmästykaellä seuraamaan millaista riitelyä asiasta pidetään. Korona stressaa varmasti kaikkia. Onko se todellakin tarpeellista lisätä toisten ihmisten taakkaa riitelemällä, syyttämällä ja haukkumalla?
Itse näen sen, että halutaan vaan määrätä ja syyllistää.
Suomessa on 5 miljoonaa ihmistä ja teholla muutamia kymmeniä. Kaikenlainen syyttely on suhteellisesti aivan naurettavaa. Tietyn kuntoiset ihmiset saavat koronan ja joutuvat teholle, jotkut kuolevat ja tälle ei voi mitään.
#StopKoronasota - Anonyymi
Korona kuolee kun ihmiset kuolee.
- Anonyymi
Miksi ne sitä estelisi. Se koronakiuru on siellä oikein odottanut syytä julistaa lisää lockdowneja ja rajoituksia.
- Anonyymi
Niin hallituksen se pitäisi tehdä kaikki. Hyvä, ettei pyydetä jo p....ttä pyyhkimään. Ihmisistä on tullut, kuin pikkulapsia.
Milloinkahan kansa itse tekee asialle jotain?
- Anonyymi
Uusi afrikan virus saapunut suomee nyt jo. Hallitus on vaan hiljaa ja antaa ihmisten tulla sairaina maahan.
- Anonyymi
Evvk. Kpassi ja kiinalainen sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä tässä on se mitä ajetaan.
- Anonyymi
Älä nyt edes viitsi valehdella. Joku heikkomielinen pian uskoo. Sinäkin vain kuvittelet kaikkea pahaa, koska mielestäsi on väärä hallitus.
- Anonyymi
Koronasta ei pääse eroon 10 vuoteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1263730Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292423Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442078Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701031Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5950- 45881
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61845En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30840- 43761
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies96750