Olen ihmeissäni

uhreja syyllistä. Väkivaltaista äijää voidaan kyllä syyllistää niin paljon kuin sielu sietää, ja pitääkin. Lyöjässä on aina vika, ei hänen uhrissaan.

On todella hyvä, että on edes tällainen palsta niille, jotka elävät hektisessä hetkessä, ja muutakaan ei ole.

Kysyit, onko merkkejä nähtävissä. Kyllä niitä on jo alusta asti. Kaverin yleinen asenne kanssaihmisiin kertoo paljon ja ennen kaikkea käyttäytymisen linja humalassa mm. Näitä seikkoja vaan ei tahdo nähdä tai uskoa, jos suhde on alussa ja/tai mukana on niin monta hyvää asiaa ja vuottakin kenties, joiden alle tällainen havannointi hautautuu/haudataan.

Itselläni on tällainen suhde, ollut jo yli 20 v, joten tiedän mistä puhun.
Olemme mieheni kanssa sillai ristiin voimakkaita, että hän toki voimallaan nujertaa ja minä sanoin ja päinvastoin ei onnistu. Olemme käyneet lujilla ja kokeneet kovia, mutta yhä edelleen on elossa toive ja välittäminen. Tiedän, että molemmilla.

Sarkastisesti voisi sanoa, että niin kauan on elämää kun on toivoa.... Ja kun kerran rakkauden sinetein suhteensa sinetöi, ei siitä kovin helposti irti tahdo päästää, rakkaus on juurtunut syvälle niiden hyvien asioiden ja aikojen vuoksi.

Ja kun katsoo hiljaa omaan ja puolison sydämeen, näkee sen, että vaikka tahtoa olisi, stressi ja/tai alkoholi tai muu riippuvuus on ottanut koukkuun persoonan ja saa käyttäytymään ala-arvoisella tavalla, satuttamaan sitä ainoaa ihmistä, joka samassa veneessä yrittää soutaa samaan suuntaan, sitä ainoaa, joka välittää...

Jokainen kyllä tietää, milloin toivo on kuollut ja silloin täytyisi jaksaa lähteä....
poistaa mätä peruna, ennen kuin koko laari on pilalla...

Olipa hienoa, että joku tasapainoinen, onnellisessa elämäntilanteessa oleva haluaa ottaa osaa keskusteluun. Tällaista positiivista viestiä siitä, että kaikki miehet eivät ole samanlaisia, tarvitaan todella. Useinhan käy niin, että huonon kokemuksen jälkeen on vaikea uskoa miehiin yleisesti: tyypitellään kaikki samaan kategoriaan. Onnea odotukseen! :)

alkuperäinen kirjoittaja elät? Tunnen monia kaltaisiasi, jotka eivät tiedä elämän ns. varjopuolista yhtään mitään. Kaltaisesi ihmiset ovat juuri niitä, jotka hämmästelevät pitkäaikaistyöttömän velkaantumista, ja ihmettelevät eikö rahat todellakaan riitä kun säästäväisesti elää, ja eivät yleensä älyä elämänmenosta yhtään mitään muutenkaan. Kas, kun ystävä- ja tuttavapiiri koostuu samanlaisista umpioissaan tavaroita keräilevistä pikkuporvareista.

hakkaa vaimoaan. Jos joka viides suomalainen mies keskimäärin on väkivaltanen puolisoaan kohtaan niin sunkin tuttavapiiriin kuuluu monta.
Se ei oo sellanen asia jota mainostetaan lätkätreeneissä tyyliin "hakkasin muuten muijan eilen kännissä"
Suurinosa varmasti kuitenkin katuu jälkeenpäin kovasti mutta kun ei ole kotoa isältä parempaakaan oppia saatu.....Asiallehan voi tehdä paljonkin jos ihan oikeasti haluaa.

Ihanaa luettavaa kuulla ihan normaalista parisuhteesta. Alkuperäinen, onnea teille koko sydämestä.

Itse eli suhteessa, jossa oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja alistamista. Rakastuin kunnolliseen, hyvässä asemassa olevaan mieheen, jolla oli ns. ulkokuori oheisjuttuinen kunnosssa (asunnot, autot jne). Ainut asia mikä ei ollut ok, huomasin hiljalleen, että mies joi alkoholia joka päivä - oli siitä riippuvainen vaikka harvoin oli kännissä. Mies oli romanttinen ja osasi olla ihana. Omituisuuksi rupesi hiljalleen ilmenemään ja kun olimme asuneet yhdessä muutaman vuoden niin kuin salama kirkaalta taivaalta tapahtui ensimmäiset väkivaltaiset (fyysiset) teot. Ei ollut edes riitaa tai mitään. Kaikki tuli shokkina minulle - en yksinkertaisesti ikinä voinut uskoa, että rakastamani mies oli myös sellainen hirviö. Hän oli ihminen, jossa oli se hyvä ja paha puoli.
Naiviisti uskoin, että se oli vain ainut kerta eikä sitä toiste tapahdu, mutta samaan aikaan henkinen alistaminen paheni ja paheni - väkivalta piti kieltää...sitä ei koskaan ollutkaan ja niin se syy oli tietysti minussa. Ei se kuitenkaan jäänyt yhteen kertaan, ei tietenkään koska hän ei edes myöntänyt käyttäytyvänsä väkivaltaisesti ja se syy oli taas minussa.

Se henkinen väkivalta oli ehkä vielä pahempaa. Siihen kuului alistaminen, minun aliarvoimiseni, ihmissarvon vieminen, rahallinen vallankäyttö ja todella mies nautti siitä kun kärsin. Hän nautti siitä kuin itkin ja mitä minä enää viimeisinä vuosina tehnyt kuin itkenyt. Hän halusi koko ajan satuttaa.

Miksi en lähtenyt heti? Nyt tiedän sen mitä en ennen ymmärtänyt. En ymmärtänyt naisia, jotka elivät väkivaltaisessa suhteessa. Syy on siinä, että ensin ja samaan aikaan nujerretaan henkisesti, viedään itsearvostus ja kunnioitus, syyllistetään ja toiseksi ensimmäinen kerta on shokki. Shokkivaiheeseen kuuluu kieltäminen. Minä yksinkertaisesti tarvitsin aikaa irrottautumiseen ja oikeastaan siihen, että sain kerätä kokokoon itseäni. Tuntui että minut oli rikottu sirpaleiksi - olin täysin hajalla. Niitä palasia keräsin ja lopulta pääsin lähtemään (vaikka se lähtemisen aikaan kuului soutamista ja huopaamista). Eroprosessini alkoi jo suhteen aikana ja eron jälkeen jatkoin oman minäni uudelleen rakentamista. Oma syyllisyys on kamalaa silti, syyllisyys siitä miksi antoi miehen kohdella niin, miksi ei pystynyt lähtemään heti vaikka järjellä ymmärrän jo miksi se ei ollut niin helppoa.

Sen sanon vain, että lähteminen kannatti. Se oli elämäni paras ratkaisu. Tämän jälkeen osaan arvostaa itseäni ja odotan myös kumppaniltani, että hän arvostaa minua. On ollut ihanaa huomata, että täällä todella on olemassa tosi hyviä miehiä -oikein herrasmiehiä, jotka arvostavat ja kunnioittavat naistaan.