MIKÄ

Kuulkaa, missä on vika kun jos juoksen varsinkin asfaltilla ilman pitkää kävelylämmittelyä, tulee penikat aina kipeiksi? Täriseekö askellus jotenkin liikaa? Mitä pitää tehdä? Onko kenkien vaihto paikallaan, vaikka olenkin niihin muuten tyytyväinen, vai pitääkö vain lämmitellä kovasti ennen juoksua? En ole mikään himojuoksija, eli en osaa sanoa, voisiko kyseessä olla ihan oikeasti penikkatauti, mutten oikein usko, kun kivut on aina kovemmat kun alotan harjottelun pitkästä aikaa ja sitten vähitellen tasaantuu kun ensin lepään ja sitten muistan lämmitellä ennen juoksua.

Onko hyviä neuvoja ja vinkkejä?
71433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tarkennan, kun tuo ei kai ollut ihan selvä:

Mulla kipeytyy siis säären etupuolelta polven alapuolelta ulkoreunan lihas jo heti ensimmäisen lenkkikerran jälkeen. Joskus se voi olla tosi paha ja kävelykin saattaa sitten olla tuskallista. Venyttelyn en ole huomannut siihen auttavan mitenkään, eikä sitä lihasta helposti venytelläkään. Lepo puree, mutta on tosi kurjaa kun tämän takia sitten pitäisi olla juksematta. Onko kyseessä jonkinlainen rasitusvamma vai voinko lähteä juoksemaan, vaikka kipua onkin (siis muutkin lihakset on kyllä juoksun jälkeen kipeinä, mutta se on ihan normaalia, ne on siitä että ovat tehneet töitä, eikä se pelota).

Mitä mieltä olette?

Äänestä

Penikkatauti tuo on. Hoidoksi lepoa, kylmää, hierontaa ja ehkä tulehduskipulääkekuuri.

Äänestä

Ei kannata juosta asfaltilla. liian kova alusta. Juostessasi asfaltilla jokainen askel luo jalkaasi 700 kertaa oman painosi verran iskua. hyvät kengät helpottaa hieman mutta suosittelen maasto ja hiekka teitä.

hoidoksi, kylmää, hierontaa ja voltaren emul geeliä.

Äänestä

Kun nuorena poikana tuli harrastettua juoksua tosissaan ja alkoi penikka vaivaan, niin silloin valmentaja hieroi aika rajustikin, sillalailla lihoja luista irrottaen, poikittain. Sattuihan se pirusti mutta auttoi. Ja kylmää myös.

Äänestä

lisännyt juoksua yht`äkkiä,vai onko tasaisen jumputuksen tulosta.Usein kun aloittaa juoksemisen alussa ko.paikat kipeytyvät,ne ei ole penikkatautia,mikä tulee ylirasittamisesta.

Äänestä
  • Joo, olen vasta taas alottanut juoksemisen ja ekan kerran jälkeen heti tuli jalat kipeiksi. Siksi ihmettelinkin että miten ne jalat niin nopeasti vois tulla jos olis penikkatautia. Kai se sitten on ihan tavallinen rasitusvamma, mutta jotain ilmeisesti kuitenkin teen väärin, kun kipua ylipäätään on. Mistä mahtaa johtua? Asfaltilla on ikävä kyllä pakko juosta, kun asun isossa kaupungissa, mutta yritän ehkä lämmitellä vielä tehokkaammin. Suurkiitos kaikille neuvoista! Jos lisää löytyy, ne otetaan lämmöllä vastaa.

    Äänestä

Mulla ainakin yks varma tekijä on hyvät lenkkarit. Aikoinaan mulla tosiaan auttoi juoksukenkien vaihto, samat vielä käytössä, eikä penikat oo vaivannu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VAIVAA?? kirjoitti:

Kuulkaa, missä on vika kun jos juoksen varsinkin asfaltilla ilman pitkää kävelylämmittelyä, tulee penikat aina kipeiksi? Täriseekö askellus jotenkin liikaa? Mitä pitää tehdä? Onko kenkien vaihto paikallaan, vaikka olenkin niihin muuten tyytyväinen, vai pitääkö vain lämmitellä kovasti ennen juoksua? En ole mikään himojuoksija, eli en osaa sanoa, voisiko kyseessä olla ihan oikeasti penikkatauti, mutten oikein usko, kun kivut on aina kovemmat kun alotan harjottelun pitkästä aikaa ja sitten vähitellen tasaantuu kun ensin lepään ja sitten muistan lämmitellä ennen juoksua.

Onko hyviä neuvoja ja vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu