Olen eronnut ja asun 11 -vuotiaan poikani kanssa kahdestaan. Noin puoli vuotta sitten aloitin suhteen erään miehen kanssa, joka on ollut luonani lähes päivittäin.
Poika ei hänestä erityisemmin piittaa, koska mies komentelee häntä, yrittää kasvattaa omalla tavallaan.
Poika on ollut minulle aina tärkeä ja ehkä olen antanut paljon asioita periksi korvatakseni avioeroani.
Meillä menee hyvin pojan kanssa kun olemme kahdestaan, mutta heti kun mies astuu kuvioon juonittelu ja mökötys alkaa.
Mies ei ole ollut väkivaltainen, komennellut ainoastaan ja sekin aiheesta (kai) kun poika on sanonut minulle pahasti.
Suhde tämän miehen kanssa on ollut katkolla aina välillä, koska olen halunnut olla pojalleni mieliksi. Nyt tuntuu, että olen puun ja kuoren välissä, koska mies ei anna periksi, kun tietää, että kysymyksessä on valtataistelu.
Hän sanoo rakastavansa minua ja uskon sen, koska hän on tehnyt minulle paljon hyviä tekoja.
Itse olen pistänyt hänet pihalle tuon tuostakin kun pojan ja hänen välillään on tullut ristiriitoja.
Käytämme tämän miehen kanssa alkoholia, mutta emme koskaan riitele humalassa, joten siitä pikkupoika ei voi kärsiä.
Arvelin, että poika on mustasukkainen kun mies vaatii aikaani ja kaveruutta.
Kertokaapa mitä tehdä, pidän siitä miehestä kuitenkin paljon, jopa rakastan.
Mummeli
Poika ei hänestä erityisemmin piittaa, koska mies komentelee häntä, yrittää kasvattaa omalla tavallaan.
Poika on ollut minulle aina tärkeä ja ehkä olen antanut paljon asioita periksi korvatakseni avioeroani.
Meillä menee hyvin pojan kanssa kun olemme kahdestaan, mutta heti kun mies astuu kuvioon juonittelu ja mökötys alkaa.
Mies ei ole ollut väkivaltainen, komennellut ainoastaan ja sekin aiheesta (kai) kun poika on sanonut minulle pahasti.
Suhde tämän miehen kanssa on ollut katkolla aina välillä, koska olen halunnut olla pojalleni mieliksi. Nyt tuntuu, että olen puun ja kuoren välissä, koska mies ei anna periksi, kun tietää, että kysymyksessä on valtataistelu.
Hän sanoo rakastavansa minua ja uskon sen, koska hän on tehnyt minulle paljon hyviä tekoja.
Itse olen pistänyt hänet pihalle tuon tuostakin kun pojan ja hänen välillään on tullut ristiriitoja.
Käytämme tämän miehen kanssa alkoholia, mutta emme koskaan riitele humalassa, joten siitä pikkupoika ei voi kärsiä.
Arvelin, että poika on mustasukkainen kun mies vaatii aikaani ja kaveruutta.
Kertokaapa mitä tehdä, pidän siitä miehestä kuitenkin paljon, jopa rakastan.
Mummeli
Vastaukset 10
Vanhimmat
Varmasti poikaa harmittaa, jos täytyy luopua saavutetuista eduista. Näyttää siltä, että sinun täytyisi pikimiten keskustella miesystäväsi kanssa
elämänarvoista, siitä mikä on kummallekin tärkeää elämässä ja arjessa. Siitä miten kohdellaan toisia ystävällisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen.
Kuten jokaisessa perheessä, teidänkin pitäisi sopia, mitä poika saa tehdä ja mitä ei ja miksi.
On tärkeää, ettei toinen kumoa toisen sanomisia. Keskustelkaa sitten asioista pojankin kanssa, perhekokous on paikallaan, pieni perheneuvottelu. Laatikaa mahdollisimman yksityiskohtainen ja oikeudenmukainen sopimus, ja sopimussakko jos tekee sopimuksen vastaisesti, ja täydentäkää aikaa myöten. Varatkaa aika perheneuvojalta.
Poika on käyttänyt jo valtaa äitiinsä ja pelkää menettävänsä valtansa. Poika ei ole vielä huomannut, että hänellä olisi mahdollisuus saada miehestä uusi ystävä, 'kaveri kalareissuille'.
Pojan olisi aika oppia arvostamaan äitiään.
Työtä ja aikaa tuo tilanteen käsittely vaatii. Ei ole helppoa neuvoa, ei mitään taikatemppua. Ehkä löydätte jonkun kirjan rakentavasta vanhemmuudesta ja positiivisesta vanhemman vallasta.
Olen nähnyt tilanteen, jossa 18v. nuori mökötti äidilleen, koska äiti ja äidin miesystävä nauhoittivat videota ja käyttivät apuna talouden ainoata TV:tä, ja näytti uhkaavasti siltä, että nuorelta jää Dawson's Creek näkemättä. Nuori ilmoitti ohjelman alkavan parin minuutin kuluttua, ei osannut varoittaa yhtään aikaisemmin, joten nuori kääntyi heti kannoillaan, meni huoneeseensa loukkaantuneena. Nuori ei ollut yhtään leppynyt, vaikka miesystävä saikin ajoissa näkyviin sekä TV:n, että jatkumaan nauhoituksen videolta toiselle äitä varten. Nuori ei enää tullut huoneestaan, vaan jäi mielenosoituksellisesti sinne. Eikä muuten sen jälkeen enää koskaan puhunut miesystävälle. No miesystävästähän tuli entinen miesystävä. Tässäkin tapauksessa äiti oli hyvin herttainen ja kiltti ihminen, täysin kunnollinen. 18v. nuori pystyy kuitenkin sabotoimaan äidin lupaavan ihmissuhteen, jos nuori ei osaa tai halua ajatella positiivisesti. 11-vuotiaalle ehtii opettaa positiivista ja rakentavaa ajattelua. Mutta teidän täytyy toimia yhdessä yhteisillä periaatteilla.
Ehdotan, että teet pojallesi selväksi,että myös sinulla on oikeus aaikuiseen seuraan ja elää itsellesi. Eihän se tarkoita, että lakkaat rakastamasta poikaasi. Toisinsanoen älä anna poikasi "terrorisoida"hyvää ihmissuhdettasi, myös asialliset keskustelut miehen kanssa on paikallaan, ettei tilanteet pääse tulehtumaam.
Hei!
Luepas oma tarinani, joka on aivan päinvastainen, alempaa tällä palstalla. Nimenä "Uusi mies ja lapset".
Oma poikani on pian 11v. Hän on myös saanut multa hellän kohtelun, koska en ole jaksanut (olemmehan vain ihmisiä) tapella joka asiasta hyvin itsepäisen luonteen omaavan poikani kanssa. Yksin arkiset taistelut on raskasta hoitaa, mehän , sinä ja minä sen tiedämme.
Eli todella OLISIN TYYTYVÄINEN, jos miesystäväni puuttuisi sanoin tilanteeseen, jossa poikani käyttäytyy rumasti mua kohtaan. Tuossa iässä pojilla on selvästi alkavaa murrosikää seassa. Eli teksti on aika kovaa välillä. Samalla tietysti mustasukkaisuus kalvaa lasten mieltä. Olen silti aina hellinyt sanoin ja teoin lapsiani, vaikka seurustellut olenkin. Enkä ole jättänyt heitä vähälle huomiolle.
Mun mielestäni miesystäväsi tekee sulle suuren PALVELUKSEN ottamalla tarvittaessa ohjat käsiinsä. Koska tiedämmehän me, että lapset ovat lapsia, eivä saisi määrätä ja manipuloida. Tiedän äitejä , jotka ovat "kuunnelleet" lapsiaan ja jättäneet hyvän kunnollisen miesystävän, koska lapset ovat sattuneet niin päättämään. Mielestäni järjetöntä. Koska onhan lapsen hyväksyttävä se, että äidillä on oikeus rakastaa. Ja varmasti niin äiti kuin lapsetkin voivat paremmin, jos äidin ihmissuhteet ovat kunnossa ja elämä onnellista!!
Keskustelkaa!! Mutta antaisin todella arvon miehellesi. Mikäli hän ei "turhasta" tai "piruuttaan" alista tai komentele poikaasi.
Ettet itse sitten kuitenkin nauttisi tilanteesta?
Kyllä sinun itsesi pitäisi osata laittaa lapsi kuriin esim. mikäli sanoo rumasti. Älä käytä miestäsi välikappaleena.
Oletko itse aikaisemmin osannut asettaa rajat ja ohjata poikaa? Vai tuleeko mies nyt siihen tarpeeseen?
Jos aikaisemmin on mennyt pojan kanssa hyvin, niin sinulla on ilmeisesti vallan hyvät kyvyt olla tomera kasvattaja. Silloin pystyt ratkaisemaan tämänkin tilanteen. Mieti, olisiko miehesi sittenkin jotenkin kohtuuton poikaa kohtaan (tai sinä itse). Hänhän on vasta 11 -vuotias, ei häneltä voi edellyttää aikuisen ymmärrystä teitä kohtaan.
Miksi miehesi ylipäätään komentaa häntä ja "yrittää kasvattaa omalla tavallaan"? Mitä se tarkoittaa ja mitä ihmettä poika on tehnyt? Ei kai tuon ikäinen lapsi nyt mitään erityistä kamaluutta harrasta. Tavallinen yhdessöolo ja ohjaus riittää.
Miksi teidän pitää juoda alkoholia pojan seurassa? Vieläpä senkin jökeen, kun hän on osoittanut, että se tuntuu pahalta. Ei siinä mitään erityistä väkivaltaa tarvita, että se tuntuu lapsesta kurjalta. Poikasihan saattaa olla vallan hyvin oikeassa ollessaan huolestunut.
Arvelet, että poikasi on mustasukkainen. Entäpä, jos mustasukkainen onkin sinun miesystäväsi? Ja että tilanne palvelee jotenkin sinun omia tarpeitasi? Yrittääkö miesystäväsi tällä tavoin saada sinun aikasi omaan käyttöösi? Mieti sitä, sillä pojan lapsuus on ainutkertainen tuhlattavaksi omistushaluisen miehen kanssa pelleilyyn.
Olipas tuo vieraan ihmisen syyttely melko ikävää luettavaa!!
Huomaa, että kirjoittaja tuskin on yksinhuoltaja.
Pitäisi katsoa peiliin ennen kuin tuollaisia kirjoittelee.
Otetaanpas esimerkki. Sinä YKSIN todella huollat, ruokit, vaatetat, vietät kaiken vapaa-aikasi (=TODELLA VAPAATA aikaa sinulla ei ole) lasten kanssa. Käyt töissä, juokset pää kolmantena jalkana kotiin, teet ruoan, siivoat, kuuntelet lasten murheet, kiukuttelut, jne. YKSIN. Yksin vuodesta toiseen.
Siinä on kuule, arvon yksilö, TODELLA TYÖTÄ YHDELLE!! Kuka tahansa saisi vaihtaa osia kanssani milloin vain, vaikkapa muutaman kuukauden eläisi sitä yksinhuoltajan elämää.
Esim. minulla ei ole sitä ex-miestä, joka välillä katsoisi lapsia. Ei ole mummuja/muita, jotka katsoisivat lapsia, hankkisivat heille vaatteita, etelänmatkoja, milloin mitäkin. Onnekseni oma taloudellinen tilanteeni ei ole surkea. Mutta arjen pyörittäminen yksin kahdenkin lapsen huoltajana on kaikkea muuta kuin pelkkää tanssia.
Etukäteen näet ei koskaan voi tietää, kenelle se ero eteen tulee.
Toivottavasti moni tätä lukeva miettisi, miten voisi yksinhuoltajaystävää/-sukulaista/-työkaveria auttaa. Ihan pienikin apu on iso asia!!
Hyvää kevättä, ajatellaan välillä toisia, joilla saattaa olla huomattavasti rankempaa elämää kuin itsellämme!
Vikaan meni heittosi. Olen itsekin yksinhuoltaja. Eikä ole eksää mailla halmeilla. Lapsiakin on useampia ja melkoisen rankkoen aikojen lävitse olen perhettäni luotsannut.
Siksi ihan kokemuksesta voin sanoa, että kyllä naisen tulee olla itsenäinen eikä jäädä murehtimaan sitä, ettei ole miehenpuolta auttamassa.
Siinä olet kyllä oikeassa, että pienikin apu on merkittävä yksinhuoltajalle ja että yksin lapsista vatuussaolemisen merkitystä ja vaatimuksia ei useinkaan ymmärretä.
Yksi asia muuten, mikä välillä paistaa ihmisten asenteista. Meiltä yksinhuoltajilta haluttaisiin "kieltää" kaikki inhimillinen.
Tarkoitan, että jotkut olettavat, että ihminen muuttuu seksittömäksi/koneeksi,jonka tarpeista viis. Oletetaan, että kaikki yksinhuoltajat ovat suunnilleen alkoholisoituneita sos.pummeja, jotka vain vonkuvat rahallisia avustuksia joka puolelta.
Itse oon nainen parhaassa iässä. Pidän seksistä, nekään tarpeeni ja haluni eivät kuolleet siihen, että minusta tuli yksinhuoltaja. Otan myös alkoholia silloin kun haluan. Ja koska ex-mieheni on mullan alla eikä muita sukulaisia ole lapsiani hoitoon ottamaan, joudun tekemään sen missäpä muualla kuin kotonani. Ellen sitten maksa hoitajaa lapsilleni ja lähde ravintolaan. Sitä en usein mielelläni tee.
Eikä mielestäni yksinhuoltajan rakastumisessa ole mielestäni mitään kyseenalaista. Monet meistä kuten muistakin ihmisistä nauttivat yksinelämisestä. En kuulu heidän joukkoonsa. Haluan nauttia naiseudestani ja elämästäni. Haluan nauttia seksuallisuudestani. Sen tarpeeni tyydyttämiseen haluan mieluummin yhden vakikumppanin, ja toivon vielä yhteistä tulevaisuuttakin. Eri asia olisi, yh:na voisin elämäni viettää, JOS inhoaisin seksiä, läheisyyttä, jne.
Kevät tulee...
Ei se sinkkuäidinkään suu tuohesta ole. Muusta nyt puhumattakaan.
Syynä noihin yh -negatiivisiin asenteisiin on varmaankin se, etteivät parilliset omalta kateudelta aina pysty näkemään kuin yhden puolen yksinelävän elämästä. Tämän vapauden ja itsemääräämisoikeuden. Kateus ja sitä myötä negatiiviset asenteet ovat sitä suuremmat, mitä ahtaammaksi ja rajoittavammiksi nämä kokevat oman elämänsä puitteet. Ja parisuhteensa... Siinä helposti jää näkemättä ja ymmärtämättä ”vapauteen”, yksinhuoltajuuteen liittyvä suurempi vastuu ja käytännön ongelmat. Kummallakin elämäntavalla on omat hyvät ja omat huonot puolensa; pullasta ei voi rusinoita valita.
Sinkkuäidin alkoholinkäytöstä vielä sen verran, että hän saattaa joissakin tapauksissa joutua miettimään alkoholinkäyttöään hieman muita tarkemmin. Esimerkiksi silloin, mikäli lapsen isästä on tullut ero tämän alkoholismin vuoksi tai mikäli lapsi on muutoin nähnyt lähipiirissään runsasta alkoholinkäyttöä ja sen myötä tullutta epävakaata elämää. Silloin lapsi saattaa alkaa pelätä, että hänen ainoa tukensa ja turvansa saattaa mennä samaa rataa ja kohta hän on yksin. Aikuisen silmin meno ei ole sinne päinkään, mutta lapsi ei ymmärrä vivahteita. Silloin kannattaa ottaa asia lapsen kanssa reilusti puheeksi ja ehkä korostetusti näyttää, että homma on hanskassa.
... ja eikun menoksi!
Ehdottomasti miehelle kenkää! Herää! Poikasi on sinun lapsesi ja ainakin minulle oma lapseni menisi kaiken edelle, varsinkin jonkun ryyppykaverin!!!
Pojalla on varmasti muutenkin vaikeaa, kun ei ole omaa isää, älä sitä tietentahtoen vielä vaikeuta. Etsi parempi mies!
Asia, joka pistää silmään aina tällaisia asioita käsiteltäessä, on se, että meillä yksinhuoltajilla ei ole oikeutta omaan elämään. Meitä pidetään niin kauan hyvinä ihmisinä, kun annamme lasten määrätä elämästämme, emme hauku mahdollista exäämme, vaikka hän mitä olisi tehnyt, emmekä kauhistus sentään harrasta seksiä emmekä ravintolassa käyntiä. Samalla hetkellä "syyttömät" ex-miehet rellestävät ja ottavat lapsia luokseen miten sattuu, antavat elatusmaksujen mennä ulosottomiehelle asti unohtaen kaiken vastuun siitä, mitä merkitsi tehdä yhteisiä lapsia.
Itselläni on uusi miesystävä, eivätkä lapseni häntä välttämmättä haluaisi elämäämme. Kas kun ex-mieheni mielestä minun pitäisi olla olemassa vain heitä varten. Ne harvat kerrat kun lapseni ovat ex-miehen luona, voin oikein aistia, kuinka he puhuvat lasten suulla ex-mieheni ajatuksia. Rakastan lapsiani, mutta silti haluan pitää kiinni myös omista oikeuksistani. Tuomitkoon minut ken haluaa, mutta oikeus onneen on kai jokaisella. Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville.