Jättäkää Marin rauhaan.

Anonyymi

Hänellä on ollut pääministerin pesti erittäin vaikeana aikana ja siihen nähden hän on suoriutunut hyvin.
Minne piiloutuivat vanhemmat ja kokeneemmat henkilöt, kun koronakin alkoi jyllätä maailmalla?
Kyllä hän Sipilän ja Rinteen on päihittänyt mennen, tullen.
Meidän tulisi tukea häntä, eikä polkea.

666

10771

7Äänestä

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Hienosti on selvinnyt tosi vaikeasta pääministerikaudesta. Hatunnosto!

      • Anonyymi

        "Ilta Mediat" käy omaa sotaansa hallitusta vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ilta Mediat" käy omaa sotaansa hallitusta vastaan.

        Mistä se kertoo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä se kertoo?

        oho sano eemeli

      • Anonyymi

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        Höpö, höpö. Olet lukenut huonosti lehdet, aviomies oli mukana.

        Itse olet pelkkä vitsi.

      • Anonyymi

        Näin on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ilta Mediat" käy omaa sotaansa hallitusta vastaan.

        Niin törkeää. Missä on toimittajien moraali.varsinkin keltaisen lehdistön
        . Jota on iltapäivälehdet. Ja juoruakkojen ykkönen Seiska.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        Iskä oli mukana. Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä se kertoo?

        Se kertoo siitä, että IS:n ja IL:n mielestä Suomessa on vääränlainen hallitus, pitäisi olla oikeiston johtama perskeko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö. Olet lukenut huonosti lehdet, aviomies oli mukana.

        Misaäs niiden 3 v. lapsi oli taas kerran?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iskä oli mukana. Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.

        Ai bilettä joskus, Sanna on tehnyt sitä jo viime kesästä lähtien. Sannalla on oikein viihteellä olo päällä. Kesärantakin on ollut poppariporukan jatkopaikkana - ja turvaohjeitakin silloin rikottiin. 30-kymppiset kakarat silloin olivat siellä hauskaa pitämässä PM:n johdolla.

        Sanna kahlaa skandaalista toiseen, milloin tulee sellainen keissi, joka katkaisee kamelin selän. Uskonpa, että aika pian!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iskä oli mukana. Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.

        Joskus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin törkeää. Missä on toimittajien moraali.varsinkin keltaisen lehdistön
        . Jota on iltapäivälehdet. Ja juoruakkojen ykkönen Seiska.

        Ai kun harmi, ettei ole vielä saatu aikaan totaalista sensuuria. Siis, suut tukkoon ja kaljalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä se kertoo?

        Sanna Marinin ylenpalttinen maalittaminen juontuu tietenkin persujen uskosta, että SM "tekee" näitä media-aiheita lopullisen sekoamisen edellä.

        Että he saavat tilaisuuden muun opposition kanssa äänestää SM ulos valtioneuvostosta.
        Ihan sama mitä uskovat; Marin tietää toimivansa vapaa-ajallaan sääntöjenmukaisesti.

        PK-puoluejohto sai varmaan uutta yllykettä pääministerin maalittamiseen SDP:tä paremmasta puoluekannatuslukemista.
        Tammikuussa taas uusi puoluekannatus otanta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kertoo siitä, että IS:n ja IL:n mielestä Suomessa on vääränlainen hallitus, pitäisi olla oikeiston johtama perskeko.

        Vai kertoisiko sejotain pääministerimme käyttäytymisestä?
        Mielestäni hänen mokiensa määrään bähden, häntä on mediat kohdellut silkkihansikkain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        Kyllä on vaikea tajuta, maailma muuttun. Jos meidän entiset pääministerit olisivat meneet yökerhoon sielä oltaisiin käsketty papan lähtemään kotiin. Jos sulla sellainen kasvatus että, nuoret isät tai äidit kuuluvat aina olla kotona. Tule nykypäivään, lopeta tyhmät syytökset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin törkeää. Missä on toimittajien moraali.varsinkin keltaisen lehdistön
        . Jota on iltapäivälehdet. Ja juoruakkojen ykkönen Seiska.

        Roskasakkia. Juoruakat ja Persut lukevat, näissä kahdessa ei mitään eroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misaäs niiden 3 v. lapsi oli taas kerran?

        Olisiko ullut isovanhemmilla tai kummeilla.
        Onneksi sinulla ole lapsia. Joutuisivat vielä häpeämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai bilettä joskus, Sanna on tehnyt sitä jo viime kesästä lähtien. Sannalla on oikein viihteellä olo päällä. Kesärantakin on ollut poppariporukan jatkopaikkana - ja turvaohjeitakin silloin rikottiin. 30-kymppiset kakarat silloin olivat siellä hauskaa pitämässä PM:n johdolla.

        Sanna kahlaa skandaalista toiseen, milloin tulee sellainen keissi, joka katkaisee kamelin selän. Uskonpa, että aika pian!

        Vaikka 6 kk kuusikertaa. Entä sitten.
        Hommaa oma elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus?

        Sinäkö vai muut ääliö Persu päättää sopivanmäärän.
        Totelkaa nyt PS JOHTOA 🐑menevät piikille.
        Mää mää mää mää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misaäs niiden 3 v. lapsi oli taas kerran?

        Ei ainakaan yökerhossa.🥴😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä se kertoo?

        Siitä, että Suomessakin tarvitsee alkaa harjoittaa lehdistonvapauden rajoituksia, koska ihan kaikille ”pravdoille” ei aivan vielä ole mennyt jakeluun että mitä tarkoittaa vihreä siirtymä ja oikeusvaltioperiaatteet! :) Stalin über alles!

        Tv: Hallituksen sulottaret

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö. Olet lukenut huonosti lehdet, aviomies oli mukana.

        Oliks Rinne lastenvahtina? :P

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        Pääministerilläkin on oikeus juhlia itsenäisyyspäivän aattoa ystäviensä kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olet pelkkä vitsi.

        Mutta Marinhan on se vitsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        Aviomieshän oli mukana,kommentoimaan piti päästä vaikka faktoista ei tietoakaan.

      • Anonyymi

        No sinä olet varmaan REHELLISIN IHMINEN PÄÄLLÄ MAAN.ONNEA SINULLE ,OLEN 70 V ENKÄ OLE TÄHÄN IKÄÄN NOIN REHELLISTÄ VIELÄ TAVANNUTKAAN.ON SE IHANAA ETTÄ ON NOIN TÄYDELLINEN IHMINEN JOUKOSSAMME.KUHAN ET VAIN TUKEHDU OMAAN ERINOMAISUUTEESI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai kertoisiko sejotain pääministerimme käyttäytymisestä?
        Mielestäni hänen mokiensa määrään bähden, häntä on mediat kohdellut silkkihansikkain.

        Mitähän se on mokannu,media luo koho otsikoita joka lähtöön.Kertoo kyllä paljon täällä kirjoittelevista ,jos uskovat tämän päivän mediaa varsinki lehdistöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä, että Suomessakin tarvitsee alkaa harjoittaa lehdistonvapauden rajoituksia, koska ihan kaikille ”pravdoille” ei aivan vielä ole mennyt jakeluun että mitä tarkoittaa vihreä siirtymä ja oikeusvaltioperiaatteet! :) Stalin über alles!

        Tv: Hallituksen sulottaret

        Olen samaa mieltä ,sananvapaudesta uusi tiukempi laki,ettei jatkuvast maalitettais yhtä ihmistä esim.Kirjoittaa voi rehellisesti ja mitään ylisanoja käyttämättä.Mutta ku tänäpäivänä on kaikki huikeaa ,täräyttävää ym vaikka tekis ihan normaali ihmisen asioita.Yritetään kaikilla toisarvoisilla sanonnoilla saaha jymy juttu vaikkei aihetta olis

      • Anonyymi

        Juuri näin. Marin ei voi millään myöntää omia mokiaan ja pitää kiinni työn suomista omista eduistaan kivenkovaan. Muistuttaa Tytti Yli-kiiveriä tässä suhteessa tosi paljon. odottelen vain tässä miloin valtiosihteeri saa tiedon ettei nauti enää Marinin luottamusta. Silloinhan se tarkoittaa että valtiosihteeri joutuu ottamaan potkut Marinin viestinvastaanottamisista lauantain bileillassaan. Potkuista Marin tietysti sanoo että tyyppi irtisanoi itse itsensä eli taas kerran syyttää toista eikä ota mistään itse vastuuta. Sietämätön tyyli pääministerillämme! Ja on mallina mm. nuorille tyylillään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iskä oli mukana. Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.

        -- Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.--

        Pääministeriksi ryhtyvällä ei ole, jos hän bilettäessä laiminlyö virkavastuutaan. Ja Marin nimenomaan laiminlöi virkavastuutaan. Minkä arvoinen on pääministeri, joka laiminlyö velvollisuutensa vain pitääkseen hauskaa?

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Vastuuton, mitään osaamaton pääministeri.
        Bilettäköön miten paljon jaksaa, mutta työ pitäisi hoitaa kunnolla ja säännösten mukaan.
        Kalliiksi on tullut tuo pääministeri maalle kaikkine isopalkkaisine avustajineen.
        Tämä on vain aina oikeassa oleva kokematon minäminäminä-tyyppi ja alemmat virkamiehet lentää ulos, kun Marin töppää. Syyhän ei ole koskaan Marinissa hänen omasta mielestään.
        Selkärangaton tapaus.
        Ei taida olla sen vertaa älyä, että eroaisi itse, oivon mukaan edes puolueesta löytyisi muitakin kuin ilmarit ja rinteet ja vaihtaisivat pääministeriä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä se kertoo?

        Kertoo siitä, että on "vääränvärinen", pitäis olla sinimusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai kertoisiko sejotain pääministerimme käyttäytymisestä?
        Mielestäni hänen mokiensa määrään bähden, häntä on mediat kohdellut silkkihansikkain.

        Khihihi

      • Anonyymi

        Tules nyt tälle vuosituhannelle!

      • Anonyymi

        Selvinnytkö? Kysehän ei ole julkkiksia vilisevistä ”Selviytyjät”-ohjelman kuvauksista, vaan kokemusta ja taitoa edellyttävästä hyvinkin vaativasta tehtävästä. Marinilla ei ole kokemusta, kykyjä eikä taitoa pääministerin tehtävän hoitamiseen. Hienosti selvinnyt -hokeamaa toistamalla tosiasioita muuksi ei muuteta. Yksinkertaista, eikö olekin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on vaikea tajuta, maailma muuttun. Jos meidän entiset pääministerit olisivat meneet yökerhoon sielä oltaisiin käsketty papan lähtemään kotiin. Jos sulla sellainen kasvatus että, nuoret isät tai äidit kuuluvat aina olla kotona. Tule nykypäivään, lopeta tyhmät syytökset.

        Eihän kyse ole siitä, että etteikö voisi bilettää, mutta altistuneena ei mennä baariin mahdollisesti tarttumaan tautia muihin. Ja koska on olevinaan pääministeri niin virkapuhelin on oltava mukana. Todella vastuutonta teinin touhua. Eivät ole mitään tyhmiä syytöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin törkeää. Missä on toimittajien moraali.varsinkin keltaisen lehdistön
        . Jota on iltapäivälehdet. Ja juoruakkojen ykkönen Seiska.

        Nyt Marinin kannattajat ja muut fanit hiljaa!!
        Suomen pääministeri ei istu kuppiloissa eikä ole yökerhoissa bilettämässä!
        Eikä auta tulla sanomaan, että "ollaan kaikki oltu nuoria" ymv.
        Selvää on vain se, ettei Marinia olisi pitänyt valita pääministeriksi koska on liian nuori tehtävään ja sen mukanaan tuomaan vastuuseen ja uskottavuuteen. Suomen maine on tahraantunut tämän myötä myös ulkomailla.
        Pääministeri on tehnyt niin suuren virheen ettei sitä voi hyväksyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvinnytkö? Kysehän ei ole julkkiksia vilisevistä ”Selviytyjät”-ohjelman kuvauksista, vaan kokemusta ja taitoa edellyttävästä hyvinkin vaativasta tehtävästä. Marinilla ei ole kokemusta, kykyjä eikä taitoa pääministerin tehtävän hoitamiseen. Hienosti selvinnyt -hokeamaa toistamalla tosiasioita muuksi ei muuteta. Yksinkertaista, eikö olekin?

        Sanna voitaisiin korvata puhuvalla päällä / tekoäly avattarealla. Vetäytyy aina "asiantuntijoiden" selän taakse. Ei pysty muodostamaan kokonaiskuvaa, hidastelee päätöksissä koska pelkää kannatusvaikutuksia.
        Aivan liian kokematon pääministeriksi. Kunnallipoliittinen änkyröinti ei vielä pätevöitä valtionpolitiikkaan. Mutta ei kai SDPllä muitakaan vaihtoehtoja ollut.
        Suomi on selvinnyt hyvin jahkailevasta Mariinista huolimatta. Tosin velkaannuttu holtittomasti...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö. Olet lukenut huonosti lehdet, aviomies oli mukana.

        Ihmettelen hallituksen toimintaa, Haavisto toi laittomasti ja salaa Al- Holin leiriltä terroristi epäillyt naiset Suomeen, valtion( veronmaksajien piikkiin). Saa vaan jatkaa ministerinä!
        Marin ei noudata Korona rajoituksia, esimerkillään näyttää että bilettäkää aamuneljään saakka.Kun muilta on kielletty välttämään isoja joukkoja. Ilman maskeja siellä bailataan.
        Eikä tärkeä puhelin ollut mukana, Mites jos olis sattunut joku isompi hätätila? ”Sorry Pääministeriimme emme nyt saa yhteyttä, yrittäkää myöhemmin uudelleen”
        Ym. Aamiaiskohut, kesärannan bileet.
        Kanerva joutui eroamaan kun kysyi Tukiaiselta: Mites sun puutarha voi, ei minusta tuo ole niin paha kuin Haaviston ja Marinin touhut!,,,

      • Anonyymi

        Hahaa, hienosti syönyt ja juonut valtion piikkiin, eikä muka tiennyt, että aamupalat ym ruuat on veronmaksajien piikkiin. Kallista on myös kapakoissa juokseminen, turvamiesten palkat ja kaveritarjoilut mukaan lukien. Marin luulee olevansa prinsessa jonka ei tarvitse huolehtia maksuistaan tai mistään. Marinin pitää erota HETI!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä ,sananvapaudesta uusi tiukempi laki,ettei jatkuvast maalitettais yhtä ihmistä esim.Kirjoittaa voi rehellisesti ja mitään ylisanoja käyttämättä.Mutta ku tänäpäivänä on kaikki huikeaa ,täräyttävää ym vaikka tekis ihan normaali ihmisen asioita.Yritetään kaikilla toisarvoisilla sanonnoilla saaha jymy juttu vaikkei aihetta olis

        Raamattukin kieltää antamasta väärää todistusta toisesta,eli jos ei tiedä totuutta, parempi olla hiljaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna Marinin ylenpalttinen maalittaminen juontuu tietenkin persujen uskosta, että SM "tekee" näitä media-aiheita lopullisen sekoamisen edellä.

        Että he saavat tilaisuuden muun opposition kanssa äänestää SM ulos valtioneuvostosta.
        Ihan sama mitä uskovat; Marin tietää toimivansa vapaa-ajallaan sääntöjenmukaisesti.

        PK-puoluejohto sai varmaan uutta yllykettä pääministerin maalittamiseen SDP:tä paremmasta puoluekannatuslukemista.
        Tammikuussa taas uusi puoluekannatus otanta.

        Nytkihän persujen Juvonen vaatii tuomaan asian eduskuntaan....paraskin puolue vaatimassa mitään..

        Kuinkas paljon maalitettiin aiempia pääministerejä? Sinä varmasti kehuit Sipilää ja Vanhasta hellin hanskoin vaikka heidän käytös oli parasta A-luokkaa. Marin on täysin sopimaton tehtäväänsä, hänethän tuotiin pystymetsästä Rinteen tilalle. Kyllä demarit osaavat juonitella kaikesta töppäilyistään irti. Nyt Marin pois koko eduskunnasta, töpeksinyt liikaa, eikä näytä loppua tulevan, ei usko yhdestä virheestään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Marin ei voi millään myöntää omia mokiaan ja pitää kiinni työn suomista omista eduistaan kivenkovaan. Muistuttaa Tytti Yli-kiiveriä tässä suhteessa tosi paljon. odottelen vain tässä miloin valtiosihteeri saa tiedon ettei nauti enää Marinin luottamusta. Silloinhan se tarkoittaa että valtiosihteeri joutuu ottamaan potkut Marinin viestinvastaanottamisista lauantain bileillassaan. Potkuista Marin tietysti sanoo että tyyppi irtisanoi itse itsensä eli taas kerran syyttää toista eikä ota mistään itse vastuuta. Sietämätön tyyli pääministerillämme! Ja on mallina mm. nuorille tyylillään!

        Ei ole pääministerin arvovallalle sopivaa bilettää yökerhoissa ja myös käyttää virka- asuntoaan biletyspaikkana. Hän sai pääministerin viran kun Rinne suhmuroi postijupakassa eli jäi valheesta kiinni joutui painostuksen vuoksi eroamaan muutenkin Marin liian nuori hoitamaan maan asioita ei näytä kiinnostavan maan asiat , esim. vihreät saavat huseerata hallituksessa maahanmuuton suhteen pääministerillä ei ole mitään sanottavaa on ikäänkuin sivustakatsoja tilanteissa. Ei riitä että poseeraa muotilehtien kansissa ja Brysselissä pokkuroimassa johtajille kun maa on koronan kourissa ja kansa köyhtyy vanhukset kärsivät hoitaja pulasta ym luettelo on pitkä joten tässä tärkeimmät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahaa, hienosti syönyt ja juonut valtion piikkiin, eikä muka tiennyt, että aamupalat ym ruuat on veronmaksajien piikkiin. Kallista on myös kapakoissa juokseminen, turvamiesten palkat ja kaveritarjoilut mukaan lukien. Marin luulee olevansa prinsessa jonka ei tarvitse huolehtia maksuistaan tai mistään. Marinin pitää erota HETI!

        EI EROA! ota itse lopputili jos edes olet koskaan ollut töissä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on vaikea tajuta, maailma muuttun. Jos meidän entiset pääministerit olisivat meneet yökerhoon sielä oltaisiin käsketty papan lähtemään kotiin. Jos sulla sellainen kasvatus että, nuoret isät tai äidit kuuluvat aina olla kotona. Tule nykypäivään, lopeta tyhmät syytökset.

        Mut Sannahan ei ole nuori, vaan varhaiskeski-ikäinen äiti.
        Pääministerin ei oikein soisi riekkuvan yökerhoissa missään iässä.

      • Anonyymi

        Sanna Marin pyrkii SDPn "Teuvo Hakkaraiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministerilläkin on oikeus juhlia itsenäisyyspäivän aattoa ystäviensä kanssa.

        Juhliiko pääministeri punakapinaakin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aviomieshän oli mukana,kommentoimaan piti päästä vaikka faktoista ei tietoakaan.

        No eiköhän pääministerille löydy Groteskista miehiä, vaikka aviomies olisi kotona lastenvahtina?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä ,sananvapaudesta uusi tiukempi laki,ettei jatkuvast maalitettais yhtä ihmistä esim.Kirjoittaa voi rehellisesti ja mitään ylisanoja käyttämättä.Mutta ku tänäpäivänä on kaikki huikeaa ,täräyttävää ym vaikka tekis ihan normaali ihmisen asioita.Yritetään kaikilla toisarvoisilla sanonnoilla saaha jymy juttu vaikkei aihetta olis

        Pääministeri Antti Rinnettä ei maaliteta enää. Kulmunin jälkeen Saarikkokin voisi vaihtaa SDPn puheenjohtajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö. Olet lukenut huonosti lehdet, aviomies oli mukana.

        Persulla luetun ymmärtäminen hieman hakusessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -- Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.--

        Pääministeriksi ryhtyvällä ei ole, jos hän bilettäessä laiminlyö virkavastuutaan. Ja Marin nimenomaan laiminlöi virkavastuutaan. Minkä arvoinen on pääministeri, joka laiminlyö velvollisuutensa vain pitääkseen hauskaa?

        "Tytöt tahtoo pitää hauskaa, ei ne puuroja keittele."

        - Mikko Alatalo -

      • Anonyymi

        Pelkkä puhuja,missä teot ja päätökset .Marin ja kanssakommunistit olis pitäny erottaa jo aikoja sitten.Kommunisti on kommunisti vaikka voissa paistais.Tuhlaa rahaa niinkuin sossut yleensä,maksetaan nämäkin toilailut vielä vuosien päästä.Ammattitaidoton suomen hallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen hallituksen toimintaa, Haavisto toi laittomasti ja salaa Al- Holin leiriltä terroristi epäillyt naiset Suomeen, valtion( veronmaksajien piikkiin). Saa vaan jatkaa ministerinä!
        Marin ei noudata Korona rajoituksia, esimerkillään näyttää että bilettäkää aamuneljään saakka.Kun muilta on kielletty välttämään isoja joukkoja. Ilman maskeja siellä bailataan.
        Eikä tärkeä puhelin ollut mukana, Mites jos olis sattunut joku isompi hätätila? ”Sorry Pääministeriimme emme nyt saa yhteyttä, yrittäkää myöhemmin uudelleen”
        Ym. Aamiaiskohut, kesärannan bileet.
        Kanerva joutui eroamaan kun kysyi Tukiaiselta: Mites sun puutarha voi, ei minusta tuo ole niin paha kuin Haaviston ja Marinin touhut!,,,

        Onko puutarhuri Kanerva kysynyt mitään kasvitieteellistä Sanna Marinilta? Entä puistotyöntekijä Toimi Kankaanniemi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut Sannahan ei ole nuori, vaan varhaiskeski-ikäinen äiti.
        Pääministerin ei oikein soisi riekkuvan yökerhoissa missään iässä.

        Hän on jälkeenjäänyt kehityksessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iskä oli mukana. Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.

        Hmm...ottaa...ottaa vaan...mutta ei sentään velkarahoilla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkas paljon maalitettiin aiempia pääministerejä? Sinä varmasti kehuit Sipilää ja Vanhasta hellin hanskoin vaikka heidän käytös oli parasta A-luokkaa. Marin on täysin sopimaton tehtäväänsä, hänethän tuotiin pystymetsästä Rinteen tilalle. Kyllä demarit osaavat juonitella kaikesta töppäilyistään irti. Nyt Marin pois koko eduskunnasta, töpeksinyt liikaa, eikä näytä loppua tulevan, ei usko yhdestä virheestään.

        Sipilä kannattaa malmin korpikentän muuttamista luonnonsuojelu alueeksi. Avoinna vain saastuttavien ikäloppujen pienkoneen haltijoille. Melko reilua. Olisko "oma lehmä ojassa" kun käyttää kenttää itsekin . On aikoihin eletty.Luulin vappupilaksi. Vanhahanen kerää myös pointseja malmilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        vitsi olet itse.et sopisi Sannan kenkiin,vaikka kuinka tunkisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko ullut isovanhemmilla tai kummeilla.
        Onneksi sinulla ole lapsia. Joutuisivat vielä häpeämään.

        40 kypällä appilanpappilassa hoidetaan ja pidetään herran vihassa ja pukin pelossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -- Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.--

        Pääministeriksi ryhtyvällä ei ole, jos hän bilettäessä laiminlyö virkavastuutaan. Ja Marin nimenomaan laiminlöi virkavastuutaan. Minkä arvoinen on pääministeri, joka laiminlyö velvollisuutensa vain pitääkseen hauskaa?

        sorry,minkä velvollisuuden,en ymmärrä.aina on ollut saatavilla,mutta nyt yritetään samaa
        kuin eräällä toisella naispääministerillä,eli Jäätteenmäki.samanlainen ajojahti päällä.
        turjakkeet ei halua nuorta ihmistä pääministeriksi,ei ole kuulemma kokemusta,eikä
        arvovaltaa.pitäis valita Väyrynen,niin johan arvovaltaa löytyy,mutta elää 60-luvun
        ajatusmaailmaa.ei vain pelitä tässä aikakaudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -- Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.--

        Pääministeriksi ryhtyvällä ei ole, jos hän bilettäessä laiminlyö virkavastuutaan. Ja Marin nimenomaan laiminlöi virkavastuutaan. Minkä arvoinen on pääministeri, joka laiminlyö velvollisuutensa vain pitääkseen hauskaa?

        .. kun tytöt tahtoo pitää hauskaa...ei ne virkoja hoitele... ei hoitele...eikä lapsia vahtile... ei vahtile....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on vaikea tajuta, maailma muuttun. Jos meidän entiset pääministerit olisivat meneet yökerhoon sielä oltaisiin käsketty papan lähtemään kotiin. Jos sulla sellainen kasvatus että, nuoret isät tai äidit kuuluvat aina olla kotona. Tule nykypäivään, lopeta tyhmät syytökset.

        Kyllä se vaan nykypäiväkin pitää pitää lapsista huolta, niinkuin aina ennenkin. Tosin kyllähän näistä bilettäjistä aina silloin tällöin uutisoidaan, jotka jättävät alle 5 vuotiaat lapsensa yksin kotio tai jopa kadulle talven syliin. Tosin sen jälkeen on lapset otettu huostaan.

      • Anonyymi

        Eikai rehellistä ihmistä pääministeriksi edes harkittaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misaäs niiden 3 v. lapsi oli taas kerran?

        Tuskin yksin kotona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä se kertoo?

        ..hmm...että pian pimiässä eletään...ja joka junalle vislataan....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iskä oli mukana. Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.

        Hmm...ei nyt suinkaan lapsen nähären eikä suvun kesken...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roskasakkia. Juoruakat ja Persut lukevat, näissä kahdessa ei mitään eroa.

        ...Samanlaisia kränkkääjiä ne ovat kaikki kun eestupahan pääsevät...

      • Anonyymi

        Samaa mieltä!

        Vaikka Marin välillä juhliikin niin ei sentään edeltäjiensä tavoi kavalla muiden rahoja kuten Sipilä (mm. Talvivaara/Terrafame) tai Rinne (talohallitus) tai kuljettele ihmisiä takakontissa kuten Sipilä.

        Marin on mielestäni vaaleilla valittu Pääministeri! Kun Rinne oli SDP:n pj. niin SDP:n kannatus laski laskemistaan. Kun Marin otti väliaikaisesti paikan niin SDP:n kannatus nousi. Siten Rinne vaihtui valtaan ja kannatus alkoi taas laskemaan, mutta riitti PM:n paikkaan. Joten käytännössä meillä on nyt vaaleilla valittu PM.

        Mielestäni hyvin hoidettu tämä k-plandemia. Kiitettävään olisi paljon prepattavaa.
        Jos Sipilä olisi yhä vallassa niin juhlakaluja kuljeteltaisiin yhä takakonteissa ja kansa olisi jo kuollut nälkään ennen k-passeja. Muurari Sipilä kurjisti kansan oloja jo "hyvänä aikana."
        Onhan meillä nähtävillä, että mitä tapahtuu maissa, joissa on ne kokeneet korruptoituneet äijät. Kansa mellakoi kadulla! Niinkö meilläkin pitäisi olla? Junttien mielestä mellakat on tietty hyväksi, että pääsee harjoittamaan väkivaltaa...
        Onneksi pian tulee tilipäivä niin Sipilälle kuin muille haureellisille kans.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        Eipä tälläistä vinkumista olla nähty kekkosen aikana eikä yhdenkään aiemman valtiojohdon setämiehen kohdalla vaikka on vedetty biinaa kunnes on valuttu pöydän alle. Ei ole herrojen arvovaltaa kyseenalaistettu. Puhumattakaan eräiden valtionjohdon henkilöiden vonkaamisviesteistä kaikille mahdollisille kohunaisille.

        Juuri noin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna Marinin ylenpalttinen maalittaminen juontuu tietenkin persujen uskosta, että SM "tekee" näitä media-aiheita lopullisen sekoamisen edellä.

        Että he saavat tilaisuuden muun opposition kanssa äänestää SM ulos valtioneuvostosta.
        Ihan sama mitä uskovat; Marin tietää toimivansa vapaa-ajallaan sääntöjenmukaisesti.

        PK-puoluejohto sai varmaan uutta yllykettä pääministerin maalittamiseen SDP:tä paremmasta puoluekannatuslukemista.
        Tammikuussa taas uusi puoluekannatus otanta.

        tuota tarvi maalittaa, itsepähän mokailee jatkuvasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iskä oli mukana. Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.

        Jokaisella.... Äly hoi, kyse ei ollutkaan siitä, kaikki demarit yhtä tyhmiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai bilettä joskus, Sanna on tehnyt sitä jo viime kesästä lähtien. Sannalla on oikein viihteellä olo päällä. Kesärantakin on ollut poppariporukan jatkopaikkana - ja turvaohjeitakin silloin rikottiin. 30-kymppiset kakarat silloin olivat siellä hauskaa pitämässä PM:n johdolla.

        Sanna kahlaa skandaalista toiseen, milloin tulee sellainen keissi, joka katkaisee kamelin selän. Uskonpa, että aika pian!

        Alamäki hänellä on jo alkanut.Sen vuoksi häntä ei häiritse vaikka tekisi muutama epäkohta lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        Ilmarin kans bilettää, ukko nyyhkii kotona

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai bilettä joskus, Sanna on tehnyt sitä jo viime kesästä lähtien. Sannalla on oikein viihteellä olo päällä. Kesärantakin on ollut poppariporukan jatkopaikkana - ja turvaohjeitakin silloin rikottiin. 30-kymppiset kakarat silloin olivat siellä hauskaa pitämässä PM:n johdolla.

        Sanna kahlaa skandaalista toiseen, milloin tulee sellainen keissi, joka katkaisee kamelin selän. Uskonpa, että aika pian!

        Bilettikö Rafael Paasio ja Kekkonen,Virolainen, kun olivat Pääministereitä?
        Maailmallakin nauravat marinin biletyksille, joka viikko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliks Rinne lastenvahtina? :P

        Olisko ollu Ilmari?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -- Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.--

        Pääministeriksi ryhtyvällä ei ole, jos hän bilettäessä laiminlyö virkavastuutaan. Ja Marin nimenomaan laiminlöi virkavastuutaan. Minkä arvoinen on pääministeri, joka laiminlyö velvollisuutensa vain pitääkseen hauskaa?

        Oliko kaamea kankkunen kun ei voinut tulla ees eduskuntaan tänään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä!

        Vaikka Marin välillä juhliikin niin ei sentään edeltäjiensä tavoi kavalla muiden rahoja kuten Sipilä (mm. Talvivaara/Terrafame) tai Rinne (talohallitus) tai kuljettele ihmisiä takakontissa kuten Sipilä.

        Marin on mielestäni vaaleilla valittu Pääministeri! Kun Rinne oli SDP:n pj. niin SDP:n kannatus laski laskemistaan. Kun Marin otti väliaikaisesti paikan niin SDP:n kannatus nousi. Siten Rinne vaihtui valtaan ja kannatus alkoi taas laskemaan, mutta riitti PM:n paikkaan. Joten käytännössä meillä on nyt vaaleilla valittu PM.

        Mielestäni hyvin hoidettu tämä k-plandemia. Kiitettävään olisi paljon prepattavaa.
        Jos Sipilä olisi yhä vallassa niin juhlakaluja kuljeteltaisiin yhä takakonteissa ja kansa olisi jo kuollut nälkään ennen k-passeja. Muurari Sipilä kurjisti kansan oloja jo "hyvänä aikana."
        Onhan meillä nähtävillä, että mitä tapahtuu maissa, joissa on ne kokeneet korruptoituneet äijät. Kansa mellakoi kadulla! Niinkö meilläkin pitäisi olla? Junttien mielestä mellakat on tietty hyväksi, että pääsee harjoittamaan väkivaltaa...
        Onneksi pian tulee tilipäivä niin Sipilälle kuin muille haureellisille kans.

        soini kuljetti takakontissa ei sipilä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt Marinin kannattajat ja muut fanit hiljaa!!
        Suomen pääministeri ei istu kuppiloissa eikä ole yökerhoissa bilettämässä!
        Eikä auta tulla sanomaan, että "ollaan kaikki oltu nuoria" ymv.
        Selvää on vain se, ettei Marinia olisi pitänyt valita pääministeriksi koska on liian nuori tehtävään ja sen mukanaan tuomaan vastuuseen ja uskottavuuteen. Suomen maine on tahraantunut tämän myötä myös ulkomailla.
        Pääministeri on tehnyt niin suuren virheen ettei sitä voi hyväksyä.

        Vai pääministeri tahrannut Suomen maineen maailmalla.
        Olette varmaan huomanneet, kuinka häntä arvostetaan maailmalla.
        Oikeisto puolueiden on vaikea kestää Sannan menestystä ja varsinkin kun on kaunis, nuori ja sanavalmis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä se kertoo?

        Siitä että olette kaukaisia paskoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö. Olet lukenut huonosti lehdet, aviomies oli mukana.

        Kuule ,persut ei osaa lukea kuin otsikon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin törkeää. Missä on toimittajien moraali.varsinkin keltaisen lehdistön
        . Jota on iltapäivälehdet. Ja juoruakkojen ykkönen Seiska.

        Ei sitä näytä olevan enää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kertoo siitä, että IS:n ja IL:n mielestä Suomessa on vääränlainen hallitus, pitäisi olla oikeiston johtama perskeko.

        Suunnittelemassa terroritekoa pommien ja varastettujen aseiden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministerilläkin on oikeus juhlia itsenäisyyspäivän aattoa ystäviensä kanssa.

        Pitää vaihtaa helpompiin hommiin, liian isot saappaat hälle annettu. Tietty käytös kuuluu heille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misaäs niiden 3 v. lapsi oli taas kerran?

        Käy kysymässä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko ullut isovanhemmilla tai kummeilla.
        Onneksi sinulla ole lapsia. Joutuisivat vielä häpeämään.

        Näin juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö vai muut ääliö Persu päättää sopivanmäärän.
        Totelkaa nyt PS JOHTOA 🐑menevät piikille.
        Mää mää mää mää.

        Hyvä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliks Rinne lastenvahtina? :P

        Entäpä jos kysyisit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iskä oli mukana. Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.

        Bilettää voi toki, mutta asemaa ei sovi unohtaa. Kännykät mukaan ja virallisia ohjeita noudattaen. Pääministeri on pääministeri 24/7, ja hän on sen tiennyt hommaan ryhtyessään.

        Ei kuninkaallisetkaan voi olla taviksia aina niin halutessaan. Asema velvoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on vaikea tajuta, maailma muuttun. Jos meidän entiset pääministerit olisivat meneet yökerhoon sielä oltaisiin käsketty papan lähtemään kotiin. Jos sulla sellainen kasvatus että, nuoret isät tai äidit kuuluvat aina olla kotona. Tule nykypäivään, lopeta tyhmät syytökset.

        Itse olet tyhmä, todella tyhmä. Et paljoa mistään mitään tajua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aviomieshän oli mukana,kommentoimaan piti päästä vaikka faktoista ei tietoakaan.

        Se on persun tyyli. Vie huomion terroristeistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sinä olet varmaan REHELLISIN IHMINEN PÄÄLLÄ MAAN.ONNEA SINULLE ,OLEN 70 V ENKÄ OLE TÄHÄN IKÄÄN NOIN REHELLISTÄ VIELÄ TAVANNUTKAAN.ON SE IHANAA ETTÄ ON NOIN TÄYDELLINEN IHMINEN JOUKOSSAMME.KUHAN ET VAIN TUKEHDU OMAAN ERINOMAISUUTEESI.

        Hyvä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministerilläkin on oikeus juhlia itsenäisyyspäivän aattoa ystäviensä kanssa.

        Höpö höpö. Ei muuten ole. Tutki lakia, jos osaat lukea!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän se on mokannu,media luo koho otsikoita joka lähtöön.Kertoo kyllä paljon täällä kirjoittelevista ,jos uskovat tämän päivän mediaa varsinki lehdistöä.

        Seiska ja iltaisin. Juorulehdet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä ,sananvapaudesta uusi tiukempi laki,ettei jatkuvast maalitettais yhtä ihmistä esim.Kirjoittaa voi rehellisesti ja mitään ylisanoja käyttämättä.Mutta ku tänäpäivänä on kaikki huikeaa ,täräyttävää ym vaikka tekis ihan normaali ihmisen asioita.Yritetään kaikilla toisarvoisilla sanonnoilla saaha jymy juttu vaikkei aihetta olis

        Moraali kadonnut juorulehdiltä.näitä kohuotsikoita jatkuvasti. Joista hullut saa puhtia. Kaikki uutiset unohtuneet jamenneet roskikseen. Niinkuin persujen välikysymykset ja satutunnit. Esittäjänä valtakunnan suurin itkijät puppeli sepu. Joka tulee taas häviämään rikossyytteet. Entisetkin maksamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Marin ei voi millään myöntää omia mokiaan ja pitää kiinni työn suomista omista eduistaan kivenkovaan. Muistuttaa Tytti Yli-kiiveriä tässä suhteessa tosi paljon. odottelen vain tässä miloin valtiosihteeri saa tiedon ettei nauti enää Marinin luottamusta. Silloinhan se tarkoittaa että valtiosihteeri joutuu ottamaan potkut Marinin viestinvastaanottamisista lauantain bileillassaan. Potkuista Marin tietysti sanoo että tyyppi irtisanoi itse itsensä eli taas kerran syyttää toista eikä ota mistään itse vastuuta. Sietämätön tyyli pääministerillämme! Ja on mallina mm. nuorille tyylillään!

        Tottakai nuoret tykkää nuorekkaasta Marinista. Niin mekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt Marinin kannattajat ja muut fanit hiljaa!!
        Suomen pääministeri ei istu kuppiloissa eikä ole yökerhoissa bilettämässä!
        Eikä auta tulla sanomaan, että "ollaan kaikki oltu nuoria" ymv.
        Selvää on vain se, ettei Marinia olisi pitänyt valita pääministeriksi koska on liian nuori tehtävään ja sen mukanaan tuomaan vastuuseen ja uskottavuuteen. Suomen maine on tahraantunut tämän myötä myös ulkomailla.
        Pääministeri on tehnyt niin suuren virheen ettei sitä voi hyväksyä.

        Ole itse hiljaa ja ota toisellekin jalalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattukin kieltää antamasta väärää todistusta toisesta,eli jos ei tiedä totuutta, parempi olla hiljaa.

        Kaikkein pahimpia ovat raamattua lukevat lahkolaiset. Unohtunut Jeesuksen sanoma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nytkihän persujen Juvonen vaatii tuomaan asian eduskuntaan....paraskin puolue vaatimassa mitään..

        Nuo tekopyhät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misaäs niiden 3 v. lapsi oli taas kerran?

        No ulkona lumihangessa.. no mitäpä luulet? Ehkäpä hoidossa isovanhemmilla yms, mihin yleensä lapset voi viedä. Vai kuvitteletko että tässä on jotain laitonta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI EROA! ota itse lopputili jos edes olet koskaan ollut töissä!

        Eiköhän ole niitä essolla istuvia turjakkeita.

      • Anonyymi

        Ihan normaaleja lapsia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eiköhän pääministerille löydy Groteskista miehiä, vaikka aviomies olisi kotona lastenvahtina?

        Vaan kun mies mukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persulla luetun ymmärtäminen hieman hakusessa.

        On ollut aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on jälkeenjäänyt kehityksessään.

        Persut ,nuo vähä älyiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se vaan nykypäiväkin pitää pitää lapsista huolta, niinkuin aina ennenkin. Tosin kyllähän näistä bilettäjistä aina silloin tällöin uutisoidaan, jotka jättävät alle 5 vuotiaat lapsensa yksin kotio tai jopa kadulle talven syliin. Tosin sen jälkeen on lapset otettu huostaan.

        Sannan lapsi ei ollut yksin. Täälläkin kukkuloilla monta joiden lapset on huostassa. Esittävät moraalisaarnoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai bilettä joskus, Sanna on tehnyt sitä jo viime kesästä lähtien. Sannalla on oikein viihteellä olo päällä. Kesärantakin on ollut poppariporukan jatkopaikkana - ja turvaohjeitakin silloin rikottiin. 30-kymppiset kakarat silloin olivat siellä hauskaa pitämässä PM:n johdolla.

        Sanna kahlaa skandaalista toiseen, milloin tulee sellainen keissi, joka katkaisee kamelin selän. Uskonpa, että aika pian!

        Jos Sanna olisi miespuolinen, hänen bilettämiseensä ei kiinnitettäisi sen kummempaa huomiota. Kyllä moni taviksistakin käy viihteellä, vaikka on lapsiakin. Vai eikö muka? Aika karua olisi, jos ravintolaan pääsy evättäisiin ihmisiltä joilla on lapsia. Muistelkaas nyt miesministereiden touhuja. Älkää nyt teilatko Sannaa. Koulutettu, nuori nainen, fiksusti hoitanut hommansa töissä ja kotona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hmm...ei nyt suinkaan lapsen nähären eikä suvun kesken...

        Oliko lapsi kapakassa?.LOPETTAKAA jo tuo paskan vääntäminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisella.... Äly hoi, kyse ei ollutkaan siitä, kaikki demarit yhtä tyhmiä.

        Sanoo persupuupää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmarin kans bilettää, ukko nyyhkii kotona

        Ei nyyhkinyt. Oli mukana. Mitäpä jos opettelisitte lukemaan ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bilettikö Rafael Paasio ja Kekkonen,Virolainen, kun olivat Pääministereitä?
        Maailmallakin nauravat marinin biletyksille, joka viikko.

        Kekkonen ja Karjalainen ja Mannerheim. Juoppoja koko poppoo. Mites persujen naisministeri. Humalassa esitti pöytätanssia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai pääministeri tahrannut Suomen maineen maailmalla.
        Olette varmaan huomanneet, kuinka häntä arvostetaan maailmalla.
        Oikeisto puolueiden on vaikea kestää Sannan menestystä ja varsinkin kun on kaunis, nuori ja sanavalmis.

        Näin juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt Marinin kannattajat ja muut fanit hiljaa!!
        Suomen pääministeri ei istu kuppiloissa eikä ole yökerhoissa bilettämässä!
        Eikä auta tulla sanomaan, että "ollaan kaikki oltu nuoria" ymv.
        Selvää on vain se, ettei Marinia olisi pitänyt valita pääministeriksi koska on liian nuori tehtävään ja sen mukanaan tuomaan vastuuseen ja uskottavuuteen. Suomen maine on tahraantunut tämän myötä myös ulkomailla.
        Pääministeri on tehnyt niin suuren virheen ettei sitä voi hyväksyä.

        Niin mutta kun pääministerillä ei ole mitään vastuuta teoistaa, on pelkkä poliittinen vastuu joka ei ole yhtään mitään. Saa jakaa miljardeja sinne tänne ja rellestää niinkuin lystää, ei sille mitään voi kukaan.
        Ei yhtikäs mitään, jos tyttö ei älyä erota niin ei siitä silloin päästä millään. Kansan on vaan kärsittävä...

      • Anonyymi

        Hienosti on selvinnyt tosi vaikeasta pääministerikaudesta. Hatunnosto!

        PIIPPALAKIN NOSTO:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        ja voi tartuttaa lapseen!!! mutta ei ilmeisesti käyny näin VIELÄ?
        VIINA VETÄÄ :))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on vaikea tajuta, maailma muuttun. Jos meidän entiset pääministerit olisivat meneet yökerhoon sielä oltaisiin käsketty papan lähtemään kotiin. Jos sulla sellainen kasvatus että, nuoret isät tai äidit kuuluvat aina olla kotona. Tule nykypäivään, lopeta tyhmät syytökset.

        Kyllä on vaikea tajuta, maailma muuttun. Jos meidän entiset pääministerit olisivat meneet yökerhoon sielä oltaisiin käsketty papan lähtemään kotiin. Jos sulla sellainen kasvatus että, nuoret isät tai äidit kuuluvat aina olla kotona. Tule nykypäivään, lopeta tyhmät syytökset.

        Perkele,missä ARVOVALTA JA KUNNIOITUS??
        Ei Presidenttikään istu kaljalla kantakuppilassa,ennen kuin virkakausi on ohi.
        Mutta TÄMÄ HARAKKA,JUOPOTTELEE SUOMEN MAAILMAN KARTALLE ja kansa saa hävetä juoppoa Pm.ä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut Sannahan ei ole nuori, vaan varhaiskeski-ikäinen äiti.
        Pääministerin ei oikein soisi riekkuvan yökerhoissa missään iässä.

        Voiko kassaneidiltä vaatiakaan mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko kassaneidiltä vaatiakaan mitään.

        Ei arvostanut isäänsä.ei ollut edes hautajaisissa kertoo paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin törkeää. Missä on toimittajien moraali.varsinkin keltaisen lehdistön
        . Jota on iltapäivälehdet. Ja juoruakkojen ykkönen Seiska.

        Sinun oma lehtesi Rakas😍😍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on persun tyyli. Vie huomion terroristeistään.

        Kenkää Marinille!
        Moni muu olisi joutunut eroamaan tuossa tilanteessa. Lehdistökin hyyssää Sannaa. Törkeää käytöstä ja vastuutonta pääministeriltä.

        Iken puutarhakyselyt Tukiaiselle ovat pientä Marinin mokailuille. Ja Ike joutui eroamaan ulkoministerin tehtävästä.
        Nyt oli kyse pääministeristä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta ja toisten sekä oman terveyden vaarantamisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        Oli ollut miehensä kanssa liikkeellä. Eiköhän siellä ole ollut lastenhoitaja kotona valvomassa lapsen unta. Ihan normaali nuori aikuinen ihminen. Ehkä se 60-vuotiaille pääministereille olis epäsopivaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai bilettä joskus, Sanna on tehnyt sitä jo viime kesästä lähtien. Sannalla on oikein viihteellä olo päällä. Kesärantakin on ollut poppariporukan jatkopaikkana - ja turvaohjeitakin silloin rikottiin. 30-kymppiset kakarat silloin olivat siellä hauskaa pitämässä PM:n johdolla.

        Sanna kahlaa skandaalista toiseen, milloin tulee sellainen keissi, joka katkaisee kamelin selän. Uskonpa, että aika pian!

        Toivon joululahjaksi tolle kenkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iskä oli mukana. Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.

        Kyllähän se on niin,että pääministeri on pääministeri yökerhossa .Tällaisena aikana voi dokata kotonakin.siinä on esikuva nuorisolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juhliiko pääministeri punakapinaakin?

        Komukka pm on itse lähtenyt provon tielle niin mitä luulee saavansa. Ei näytä olevan kykyä hoitaa työtään. Todella paska asenne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tälläistä vinkumista olla nähty kekkosen aikana eikä yhdenkään aiemman valtiojohdon setämiehen kohdalla vaikka on vedetty biinaa kunnes on valuttu pöydän alle. Ei ole herrojen arvovaltaa kyseenalaistettu. Puhumattakaan eräiden valtionjohdon henkilöiden vonkaamisviesteistä kaikille mahdollisille kohunaisille.

        Kekkosen aikaan ei ollut kännykkäkameroita ja nettiä eikä seiskalehteä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        Liian nuori pääministeriksi, kun on vielä biletysvaihde päällä. Tekee juuri päinvastoin, kuin kansaa neuvoo. Koko viisikko vaihtoon ja Suomi nousuun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna Marinin ylenpalttinen maalittaminen juontuu tietenkin persujen uskosta, että SM "tekee" näitä media-aiheita lopullisen sekoamisen edellä.

        Että he saavat tilaisuuden muun opposition kanssa äänestää SM ulos valtioneuvostosta.
        Ihan sama mitä uskovat; Marin tietää toimivansa vapaa-ajallaan sääntöjenmukaisesti.

        PK-puoluejohto sai varmaan uutta yllykettä pääministerin maalittamiseen SDP:tä paremmasta puoluekannatuslukemista.
        Tammikuussa taas uusi puoluekannatus otanta.

        Korona ohjeiden rikkominen mielestäsi sääntöjen mukaista? Mitä niitä sitten köyhälle kansalle paasaa, jos ei itse noudata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on vaikea tajuta, maailma muuttun. Jos meidän entiset pääministerit olisivat meneet yökerhoon sielä oltaisiin käsketty papan lähtemään kotiin. Jos sulla sellainen kasvatus että, nuoret isät tai äidit kuuluvat aina olla kotona. Tule nykypäivään, lopeta tyhmät syytökset.

        Marin itse pitää baareja ja yökerhoja koronalinkoina ja silti tunkee itsensä sinne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        Lapsi oli Tampereella mummulassa hoidossa ja Sanna miehensä kanssa liikkeellä. Lue sinäkin jotain, eläkä luule niin paljoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iskä oli mukana. Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.

        nimenomaan JOSKUS. Oliko kuitenkaan fiksua lähteä bilettään kun työkaverilla jonka kanssa on ollut kontaktissa on todettu korona. Ei paljon järki päätä pakota kun jonkun pitää kertoa että tuossa tilanteessa ei kannata lähteä bilettään. Kummallinen tuuliviiri joka peruu jo hyväksytys asiat ja ottaa tosi henkilökohtasesti jos joku yrittää auttaa. Nyt tarvittas keskustelevaa pääministeriä, eikä sellasta joka hermostuu heti jos esittää vaihtoehtosen tavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsi oli Tampereella mummulassa hoidossa ja Sanna miehensä kanssa liikkeellä. Lue sinäkin jotain, eläkä luule niin paljoa.

        Kiva Ilmari ku kerroit et sun vuoro ei ollut nyt.
        Aamuduu ni vaihtui tiistaina, siks Kannikka ei jaksanut tulla töihin.
        Ihmetyttää eduskunnan työterveyslääkäri, millä perusteella kirjoittaa s-lomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iskä oli mukana. Ja jokaisella on oikeus joskus bilettää.

        Mutta ei pilkkuun asti ple ei pilkkuun asti! Olisi viimeistään 23 ottanut hatkat ollakseen vakavastiotettu pm, eikä mikään uhmakas kakara.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko biletys yökerhoissa mielestänne pääministerin arvovallalle sopivaa ?
        Minkölainen julkisuuskuva välittyy maailmalle tälläisestä ?

        Mies hoitaa pientä lasta ? kotona kun äippä bilettää klo. 04 aamulla - vitsi koko Sanna

        Sanna on vielä lapsi. Ei häntä voi vakavasti ottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misaäs niiden 3 v. lapsi oli taas kerran?

        3-vuotias oli kotona vahtimassa valtioneuvoston puhelinta.

    • Anonyymi

      Tuetaan jos hän käyttäytyy niin kuin pm tulee käyttäytyä. Kuittailee vanhemmille henkilöille. Ei noudata omia ohjeitaan. Jättää puhelimen kotiin. Hilluu kapakoissa julkkujen kanssa. Lista on pitkä josta tulee moitteita. Vieläkö pitää tukea henkilöä joka on vastuuton.

      • Anonyymi

        Marinilla oli eduskuntapuhelin mukana vapaailtanaan ja Marinin Valtiosihteeri soitti siihen kertoen mahdollisesta korona-altistuksesta ja lähetti myös tekstiviestin. Mistä kuittailusta öyhötät porvari? Olen kohta 76v ja en ole moista havainnut. Mitä se sulle kuuluu keiden kanssa pääministeri käy ulkona? Taidat olla tiukkapipoinen valittaja ja riidanhaastaja.

        Ei ollut mukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut mukana.

        Oli eduskuntapuhelin mukana, joten puhut paskaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli eduskuntapuhelin mukana, joten puhut paskaa!

        Miksei sitten tajunnut olla menemättä kapakkaan vaikka oli altistunut!

      • Anonyymi

        Niin jos Marlin haluaa ryhtyä liikemieheksi kaupallisine palavereineen...on hänen avoimesti...vaihdettava alaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei sitten tajunnut olla menemättä kapakkaan vaikka oli altistunut!

        Noudatti niitä ohjeita, joita THL on antanut kahden rokotteen saaneille!
        Mistä teitä tolloja oikein riittää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noudatti niitä ohjeita, joita THL on antanut kahden rokotteen saaneille!
        Mistä teitä tolloja oikein riittää?

        Eli vältti kontakteja..eikö niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinilla oli eduskuntapuhelin mukana vapaailtanaan ja Marinin Valtiosihteeri soitti siihen kertoen mahdollisesta korona-altistuksesta ja lähetti myös tekstiviestin. Mistä kuittailusta öyhötät porvari? Olen kohta 76v ja en ole moista havainnut. Mitä se sulle kuuluu keiden kanssa pääministeri käy ulkona? Taidat olla tiukkapipoinen valittaja ja riidanhaastaja.

        Aivan. Minä 71. Enkä boomeri nimityksestä ole moksiskaan.koska boomeri voi olla nuorikin. Kunhan nillittää joka asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noudatti niitä ohjeita, joita THL on antanut kahden rokotteen saaneille!
        Mistä teitä tolloja oikein riittää?

        Niitä riittää sieltä äärioikealta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noudatti niitä ohjeita, joita THL on antanut kahden rokotteen saaneille!
        Mistä teitä tolloja oikein riittää?

        Johan pomppasi! Kuukausi tolkulla kahden rokotuksen saaneita on varoitettu ettei rokotteet suojaa kuin vakavalta sairaudelta. Rokotuksen saaneet voivat olla viruksen kantajia ja THL on kertonut viikottaisissa infotilaisuuksissa ettei 2 rokotetta tai rokotepassi suojaa henkilöä täysin. Uuden variantin tullessa on jopa kehoitettu käyttämään kasvomaskeja ihmisten joukossa ollessa, joten tollojakin voi olla moneen lähtöön!

      • Anonyymi

        Ei pidä ihmettelen jos ei eroa !!!

        mitä pitää miettiä siis voinko lähteä mihin vaan päämisinterin malliin? olen saanut
        kaksi rokotusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei sitten tajunnut olla menemättä kapakkaan vaikka oli altistunut!

        Se ei piittaa muista kuin itsestään.
        On siinäkin tasavallan pääministeri!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli eduskuntapuhelin mukana, joten puhut paskaa!

        Juuri näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei sitten tajunnut olla menemättä kapakkaan vaikka oli altistunut!

        Veikkaisin et yli 90% Suomalaisistakin koronan
        sairastunut pelkkänä nuhana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noudatti niitä ohjeita, joita THL on antanut kahden rokotteen saaneille!
        Mistä teitä tolloja oikein riittää?

        Kun keskustelutaito ei riitä, haukutaan muita tolloiksi, hyvä sinä!
        Niistä "ohjeista", ei noudattanut, päinvastoin käyttäytyi erittäin välinpitämättömästi!
        Kyllä on retuperällä maan johto.

      • Anonyymi

        Et viittis jauhaa sitä itteänsä......peesaatko näitä kirjoittajia vai oletko noin .....jätän sanomatta.

      • Anonyymi

        Yllättävää tuo julkkisten mukana roikkuminen. Haluaako Marin hömppäjulkkikseksi?

      • Anonyymi

        Voi persuvanhusta, menikö boomerilla herne nenään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi persuvanhusta, menikö boomerilla herne nenään?

        Kyllä se täällä on tainnu mennä herne nenään muilla kuin persuvanhuksella.Kyllä täällä taitaa jyllätä nämä milleniumit ym mitään muuta aikaan saavia ku p..kirjoituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yllättävää tuo julkkisten mukana roikkuminen. Haluaako Marin hömppäjulkkikseksi?

        Vai roikkuuko julkkikset Sannan mukana .?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinilla oli eduskuntapuhelin mukana vapaailtanaan ja Marinin Valtiosihteeri soitti siihen kertoen mahdollisesta korona-altistuksesta ja lähetti myös tekstiviestin. Mistä kuittailusta öyhötät porvari? Olen kohta 76v ja en ole moista havainnut. Mitä se sulle kuuluu keiden kanssa pääministeri käy ulkona? Taidat olla tiukkapipoinen valittaja ja riidanhaastaja.

        Sitä juuri. Tippunut pää edellä lattiaan synnytyksessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noudatti niitä ohjeita, joita THL on antanut kahden rokotteen saaneille!
        Mistä teitä tolloja oikein riittää?

        Essolla ja räkälöistä. Viikonloppuna putkasta kun on hakannut vaimonsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi persuvanhusta, menikö boomerilla herne nenään?

        Meni ja toinen ahteriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinilla oli eduskuntapuhelin mukana vapaailtanaan ja Marinin Valtiosihteeri soitti siihen kertoen mahdollisesta korona-altistuksesta ja lähetti myös tekstiviestin. Mistä kuittailusta öyhötät porvari? Olen kohta 76v ja en ole moista havainnut. Mitä se sulle kuuluu keiden kanssa pääministeri käy ulkona? Taidat olla tiukkapipoinen valittaja ja riidanhaastaja.

        Arkkuvalikoimaa tutkimaan kiireesti.

    • Anonyymi

      Sanna Marin pressaks 2024

      • Anonyymi

        Kiurusta tulee SDP:n seuraava presidenttiehdokas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiurusta tulee SDP:n seuraava presidenttiehdokas.

        🤣🤣🤣😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiurusta tulee SDP:n seuraava presidenttiehdokas.

        Kesä, kuu kiurusta Kesään.... Sitä kaipaa kyllä, kesää siis🥶

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiurusta tulee SDP:n seuraava presidenttiehdokas.

        Tai sitten Veijo tai Feija kuten jotkut leikkisästi sanoo. On demareilla monta hyvää ehdokasta.

      • Anonyymi

        Olisikin nuorekas pressa. Vanhat karvakorvat voi pysyä eläkkeellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiurusta tulee SDP:n seuraava presidenttiehdokas.

        Kelpaa Marin sekä Kiuru

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisikin nuorekas pressa. Vanhat karvakorvat voi pysyä eläkkeellä

        Ja kalliiksi tulisi valtiolle, mutta myös veronmaksajille. Ei nuorta ja kokematonta, voipi harrastaa jatkossakin puoliksi alastomia kuvia lehtien kansissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiurusta tulee SDP:n seuraava presidenttiehdokas.

        Joo sen jälkeen kun Sanna on vihitty presidentiksi 2024

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisikin nuorekas pressa. Vanhat karvakorvat voi pysyä eläkkeellä

        Kyllä , Puuttinikin kuolis nauruun !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten Veijo tai Feija kuten jotkut leikkisästi sanoo. On demareilla monta hyvää ehdokasta.

        Kiuru on seuraava SDP:n presidenttiehdokas ja hyvä niin.

      • Anonyymi

        SDP:ssa ei taida olla yhtään henkilöä, jossa olisi ainesta pressaksi. Tavan tolloja kaikki.
        Kokoomuksesta tai keskustasta tuleva pressa, muuten menee häpeän puolelle.

      • Anonyymi

        KANNATETAAN!Äänestän!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDP:ssa ei taida olla yhtään henkilöä, jossa olisi ainesta pressaksi. Tavan tolloja kaikki.
        Kokoomuksesta tai keskustasta tuleva pressa, muuten menee häpeän puolelle.

        Esko (Pula-)Aho rakentaa brändiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kalliiksi tulisi valtiolle, mutta myös veronmaksajille. Ei nuorta ja kokematonta, voipi harrastaa jatkossakin puoliksi alastomia kuvia lehtien kansissa.

        En ole nähnyt puolialstomia kuvia Sannasta. Et kai ole katsonut vahingossa exiä rannalla. Tai vanhoja kättelyitä jossa lihavilla rumilla eduskunnan aloilla roikkui tissit pöydällä

    • Anonyymi

      Juoppo joka vaarantaa maan turvallisuuden ei ole kykenevä johtamaan maata tässä ei nyt mitkään uhrautumiset auta!

      • Anonyymi

        Puhu vaan omasta juoppoudestasi porvari.

      • Anonyymi

        Vasemmistolainen tai vihreä eivät sovellu johtotehtäviin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhu vaan omasta juoppoudestasi porvari.

        Eiköhän ne kommunistivihreät ole pahimpia porvareita ja populisteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne kommunistivihreät ole pahimpia porvareita ja populisteja.

        Porvari ei sosialisoi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistolainen tai vihreä eivät sovellu johtotehtäviin.

        Joo,pitää olla herra !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porvari ei sosialisoi!

        Mutta kun porvari on kusessa, niin hän käyttää siihen varsin sosialistisia keinoja. Esim. Orpo ja Kokoomus huusivat valtiota apuun eli vaativat hallitukselta yrityksille rahaa, kun koronapandemian lauettua yrityselämä joutui taloudelliseen kriisiin. Siinä sivussa moni osakkeenomistaja säästi omia rahojaan.

      • Anonyymi

        Marin ei vaan ole juoppo jos silloin tällöin on kapakassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhu vaan omasta juoppoudestasi porvari.

        Persuissa niitä juoppoja piisaa. Aivot juotu tärviölle Teukan malliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistolainen tai vihreä eivät sovellu johtotehtäviin.

        Persu ei sovi mihinkään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porvari ei sosialisoi!

        Tuskinpa on

      • Anonyymi

        Niinkuin useimmille toisinaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin ei vaan ole juoppo jos silloin tällöin on kapakassa

        En tiedä mitä nuo henkilöt ajattelevat, jos ihmiset juhlivat välillä, niin heti juopoksi haukkuvat, jopa alkoholistiksi. Eivätkö he itse koskaan juhli mitään tai käy missään bilettämässä?
        Itse en Marinista pidä, on niin huono työhönsä, mutta ei bilettämisessä ole mitään vikaa hänelläkään.
        Ei sitä vanhempana edes huvita enää sekään homma.

      • Anonyymi

        höpö höpö...kekkosen aikaan tärkeät päätökset tehtiin kännissä ja hyvin mein

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin useimmille toisinaan.

        Tuskin Marin menee ravintolaan juomaan, kyllä hänellä olisivaraa ottaa kotonakin, Marin haluaa silloin tällöin tapaamaan muita nuoria omalla vapaa -ajallaan ja tanssimaan totta kai, en näe siinä mitään erikoista, se vain on nyt siinä, kun hän on demarien puheenjohtaja ja pääministeri ,Mediat alkavat heti kaatamaan hallitusta ja oikeisto oppositio siunaa asian, ei ennen ole koskaan näin hävyttömästi haukuttu pääministeriä, kuin nyt demarihallituksen aikana, eikä lehdetkään ole ennen ottaneet osaa ainakaan oikeistohallitusten ministereihin, vaikka kulkevat myös ravintoloissa, jopa työaikanakin.

        36 v , pääministeri, pienen lapsen äiti, ei estä bailaamista, paitsi jos on altistunut koronalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistolainen tai vihreä eivät sovellu johtotehtäviin.

        Persut ei koskaan. Johanne naurettain ulkomaan kokouksissa porstuaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin Marin menee ravintolaan juomaan, kyllä hänellä olisivaraa ottaa kotonakin, Marin haluaa silloin tällöin tapaamaan muita nuoria omalla vapaa -ajallaan ja tanssimaan totta kai, en näe siinä mitään erikoista, se vain on nyt siinä, kun hän on demarien puheenjohtaja ja pääministeri ,Mediat alkavat heti kaatamaan hallitusta ja oikeisto oppositio siunaa asian, ei ennen ole koskaan näin hävyttömästi haukuttu pääministeriä, kuin nyt demarihallituksen aikana, eikä lehdetkään ole ennen ottaneet osaa ainakaan oikeistohallitusten ministereihin, vaikka kulkevat myös ravintoloissa, jopa työaikanakin.

        Näimpä. Ja teukka näyttää esimerkkiä. Myös monta persuedustajaa nähty kapakassa. Mutta seiska ja IS ei voi niistä kirjoitella.

    • Anonyymi

      Ainakin hänen täytyy tietää joka hetki, mitä maassa/maailmassa tapahtuu.
      Miksei hänen lähellään ole koko ajan joku, joka pitää ajan tasalla, jos ei kerran puhelinta voi pitää mukana.

      • Anonyymi

        Hänellä oli eduskuntapuhelin mukana ja Marinin Valtiosihteeri soitti Marinille jolla oli vapaailta ja kertoi mahdollisesta korona-altistuksesta ja lähetti myös tekstiviestin asiasta.

        Ei ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut.

        Etkö edes on lue näitä paskalehtiä, vai ainostaan seiskaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut.

        Juuri TV uutisissa kerrottiin, että oli eduskuntapuhelin mukana. Ministeripuhelinta ei ollut. Ohjeistus oli taas ollut riittämätön ja Marin käskee selkeyttää ohjeistusta.

        Sinä kossi nyt et vain oikein tajua asioista mitään. Kunhan vain räksytät junttimaisuudessasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hänellä oli eduskuntapuhelin mukana ja Marinin Valtiosihteeri soitti Marinille jolla oli vapaailta ja kertoi mahdollisesta korona-altistuksesta ja lähetti myös tekstiviestin asiasta.

        Miksi lähti altistuneena kapakkakierrolselle?

      • Anonyymi

        Olihan siellä useampikin Joku, päissään kaikki🤪🥳😵🤤🤤

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan siellä useampikin Joku, päissään kaikki🤪🥳😵🤤🤤

        Noku teki mieli ryypätä😂
        Eikö se syy yleensä.?

        Suomen kanslaiaten suurin ja vahvin vihollinen, Kuningas alkoholi. Voitti taas Järjen 6-0😇

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hänellä oli eduskuntapuhelin mukana ja Marinin Valtiosihteeri soitti Marinille jolla oli vapaailta ja kertoi mahdollisesta korona-altistuksesta ja lähetti myös tekstiviestin asiasta.

        Marinilla oli puhelin mukana, mutta se oli takin taskussa narikassa. Hän luki viestit vasta seuraavana päivänä kotonaan. Näin Marin kertoilee omalla sivullaan!
        Pikkuhuppelissa ei kännykkä tullut mieleen, krapulassa vasta huomasi lukea viestit?

      • Anonyymi
        KyIIäTaasNaurattaa kirjoitti:

        Miksi lähti altistuneena kapakkakierrolselle?

        Onko kirjanjulkaisutilaisuus kapakkakierrokseen verrattava asia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kirjanjulkaisutilaisuus kapakkakierrokseen verrattava asia?

        Kävi myös julkkareissa kuvauttamassa itsensä palkkamurhaajan kanssa. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinilla oli puhelin mukana, mutta se oli takin taskussa narikassa. Hän luki viestit vasta seuraavana päivänä kotonaan. Näin Marin kertoilee omalla sivullaan!
        Pikkuhuppelissa ei kännykkä tullut mieleen, krapulassa vasta huomasi lukea viestit?

        Valtion puhelin narikassa takin taskussa. 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri TV uutisissa kerrottiin, että oli eduskuntapuhelin mukana. Ministeripuhelinta ei ollut. Ohjeistus oli taas ollut riittämätön ja Marin käskee selkeyttää ohjeistusta.

        Sinä kossi nyt et vain oikein tajua asioista mitään. Kunhan vain räksytät junttimaisuudessasi.

        No junteilta ei muuta voi odottaa. Onhan persut junttipuolue.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri TV uutisissa kerrottiin, että oli eduskuntapuhelin mukana. Ministeripuhelinta ei ollut. Ohjeistus oli taas ollut riittämätön ja Marin käskee selkeyttää ohjeistusta.

        Sinä kossi nyt et vain oikein tajua asioista mitään. Kunhan vain räksytät junttimaisuudessasi.

        Marinille pitää puhua selkosuomea eli hitaasti ja kirjalliset ohjeet enintään kolme sanaa lausetta kohden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinille pitää puhua selkosuomea eli hitaasti ja kirjalliset ohjeet enintään kolme sanaa lausetta kohden.

        Kyllä täällä sais puhua monelle kaks kolme sanaa vain kerrallaan on niin umpi luku ja -ymmärrys taidottomia ihmisiä.Ehkä olisi paras olla puhumatta sanaakaan kun kaikki vääristellään ja halutaan ymmärtää väärin.Mihin on Suomi menossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri TV uutisissa kerrottiin, että oli eduskuntapuhelin mukana. Ministeripuhelinta ei ollut. Ohjeistus oli taas ollut riittämätön ja Marin käskee selkeyttää ohjeistusta.

        Sinä kossi nyt et vain oikein tajua asioista mitään. Kunhan vain räksytät junttimaisuudessasi.

        No ei voi olla kuin juntti. Koulut jääneet ala astevaiheeseen ,ja viinaa harva se päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä sais puhua monelle kaks kolme sanaa vain kerrallaan on niin umpi luku ja -ymmärrys taidottomia ihmisiä.Ehkä olisi paras olla puhumatta sanaakaan kun kaikki vääristellään ja halutaan ymmärtää väärin.Mihin on Suomi menossa.

        Huonoon suuntaan suuntaan jos persupuoluetta ei kielletä.

    • Anonyymi

      Putella olisi ollut elämänsä tilaisuus, mutta ei huomannut käyttää.

    • Anonyymi

      Kohusta kohuun mennyt ja aivan kädetön muiden taakse piiloutuja, bilettäminen tärkeintä, omat ja valtion rahat sekaisin, listaa voisi jatkaa, mutta liika on liikaa.

      • Anonyymi

        Totta ja piste.

    • Anonyymi

      Ei hätää, Joe olisi silloin jyrännyt Puten.

      • Anonyymi

        Se on niin uninen äijä, että olisi vaan alkanut päästellä kaasuja ennenkuin olisi ehtinyt tehdä jotain.
        Kun maailmantilanne on tämä, täälläkin pitäisi olla päättäjien koko ajan kaikesta perillä.

    • Anonyymi

      sipilälle olisi paremmin sopinut tämmöinen korona ajan johtajuus,
      jotta ei maski huijari jutuissa rikollisia tukeva asenne
      kuten marin "sopiihan ne muuhun käyttöön"

      köyhien korona tuki oli olematon 2-3 kk syksyllä vain, ei alkukeväästä asti jne.

      koko hallitushan on hirvittävän kelvoton ollut, hoopekka kupruineen ja vankeustuomittu kepulainen puolustusministerinä?? järjetöntä

      • Anonyymi

        Persujen kommentointi hallituksen "rikollisuudesta" on varsin absurdia, kun tiedämme PS-puolueessa olevan eniten eduskuntapuolueista rikoksista tuomittuja. Kuin kriminaali tulisi nuhtelemaan ettei hän hyväksy rikollisuutta.

        Hyvin sanottu.vankilastahan näitä kommentteja paljon tulee.persuilta

    • Anonyymi

      Rakentava aloitus. Kiitos.

    • Anonyymi

      Hirveä akka! Pahoja virheitä ja jopa laittomuuksia (Suomen perustuslaki ja kansainväliset sopimukset) toinen toisensa perään! Miten se voi vielä olla virassaan?

    • Anonyymi

      Pahin kriisi mikä Suomea kohdannut toisen maailmansodan jälkeen.

      Onneksi ei pyritty laumasuojaan sairastamalla ja leikattu vaan elvytettiin ja nyt jopa 75 prosentin työllisyysastetta hivutellaan mikä aivan mielettömän hieno suoritys erinomaiselta hallitukselta.

      Paras pääministeri vuosikymmeniin!

      • Anonyymi

        Marin on pelkkä kakara joka kiukuttelee!

      • Anonyymi

        Näin on

      • Anonyymi

        Näin on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on pelkkä kakara joka kiukuttelee!

        Välillä kakara ,välillä vanha. Päättäkää jo !

    • Anonyymi

      Vaikeaa se on ollut jokaisella, EU:hun liittymisen jälkeen. Pääministerin tehtävä on kuitenkin ajaa oman maansa asioita täydellä antaumuksella, toki olisi presidenttiainesta. ellei korona olisi sotkenut kuvioita. Terveydenhuolto ja politiikka ei vaan sovi samaan, eikö kalliit avustajat olleet ajan tasalla neuvomassa mikä on soveliasta pääministerille.

      • Anonyymi

        Lapsia vahitaan ja neuvotaan, ei aikuisia.

      • Anonyymi

        Sanna Marin on ainoa naispuolinen PM EU:n neuvotteluissa, jolla on legginsit ja neulepusero päällä. Muut naispuoliset politiikot ovat pukeutuneet asiallisesti ja tilanteen arvokkuuden mukaan, mutta Sanna painelee menemään legginseissä, kakara on kakara, mutta miksi meidän pitäisi hävetä tuollaisen tytön takia???

        Näin on.petteri orpo olisi osannut hoitaa homman ,kuin mies.aamiaisrumbsn kuitteja,ei tietenkään voinut esittää,kun on ostettu varmaan alkoholia.hiustenpidennykset ja Botoxia maksettu .kusi on noussut päähän.seuraavassa hallituksessa hän ei ole.tuhlari ja kova valehtelemaan.ulkomailla olisi joutunut jo eroamaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        En ole kuullut muuta kuin ihastelua

    • Anonyymi

      Avustaja puhuu. Pelkää helpon työpaikkansa menetystä Marinin lähdön jälkeen.

    • Anonyymi

      Taisi olla molemmat puhelimet kotona. Koko tarina puhelimesta vaikuttaa täysin keksityltä. Asia on helppo tarkistaa ja se olisi syytä tehdä.

      • Anonyymi

        Tottakai voi tarkistaa. Sekä viestit ja puhelut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voi tarkistaa. Sekä viestit ja puhelut.

        Sitten kun tarkistetaan persut saa taas siipeensä

    • Anonyymi

      "Meidän tulisi tukea häntä, eikä polkea."

      Onko näin turhake ministeriä koskaan ollutkaan mitä tämä Marini on ?
      Millä tavalla paremmin tämä kansikuva missi on hoitanut koronaa, kun melkein kaikki on mennyt täysin pipareiksi ?

      • Anonyymi

        Oppositio on täynnä näitä turhakkeita.

      • Anonyymi

        Koronan suhteen koko maailmassa on kaikki mennyt täysin pipareiksi.
        Siinä asiassa Marin on uhri, kuten me muutkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oppositio on täynnä näitä turhakkeita.

        Oikein sanoit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronan suhteen koko maailmassa on kaikki mennyt täysin pipareiksi.
        Siinä asiassa Marin on uhri, kuten me muutkin.

        Näin juurikin.

    • Anonyymi

      Kaikkea se korona tekeekin.

      • Anonyymi

        Pehmittä näimmä monien aivot.

      • Anonyymi

        Eipä ollut koronaa. 2 testiä ja molemmat neg. Turhaa persu-ulinaa tämäkin.

    • Anonyymi

      Heti jätetään rauhaan, kunhan eka eroaa

      • Anonyymi

        Ei eroa ,eikä tarvitse.hulluja te kiusaajat.

    • Anonyymi

      Rauha pitää ansaita, kuten kunnioituskin.

      • Anonyymi

        Hmm...hyvällä ennakkomyynnillä sitä kunnioitusta ja rauhaa rakennetaan...

    • Anonyymi

      Korona on ollut ja sen taakse voinut piiloutua

      • Anonyymi

        Korona on vieläkin

    • Anonyymi

      Kunnioitus puuttuu persuilta. He vaan etsivät muista vikoja.Sanna Marin paras mitä Suomessa on ollut, myöntäkää vaan.

      • Anonyymi

        Niiltä menee maine jos myöntävät

    • Anonyymi

      Pääministerin saa aina kiinni.nyt pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ,jätetään politikointi sivuun ja hoidetaan tämä asia ihan vaan asiana pois yhdessä

      • Anonyymi

        Kyllä se meiltä muilta onnistuu ,muttei persuilta

    • Anonyymi

      Marinin haukkuminen on menny jo HUVITTAVAKSI,NIIN NAURETTAVIA MIELIPITEITÄ JA HAUKKUJA ETTÄ HUH...

      • Anonyymi

        Aivan kuin trumpin kehuminen aiemmin. Samat turjakkeet asialla.

    • Anonyymi

      Marin jää Suomen historiaan merkintänä Suomen kaikkien aikojen huonoin ja osaamattomin pääministeri! Sivuhuomautuksena ahnas baareissa kävijä!

      • Anonyymi

        Etkö itse joskus käy törppö?

      • Anonyymi

        Olet oikeassa,mutta kaikki palstalaiset ei kestä.totuus on vaikeaa.pääministerin virkaan ikäraja 40v ja pakolliset perehdyttämiset.käytös ja pukeutumisohjeistus ja psykiatri haastattelu ettei ole luonnehäiriöitä.stressitesti ja matematiikassa pitäisi olla laudatur,Sannalla ei ole.

        Nimenomaa lukion pitkässä matikssa Laudatur, tuo vaatimus karsii pahimmat hörhöt.

      • Anonyymi

        Marin on ihan PARAS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Jättäisi kolmevitonen teinipissis pääministeryyden!

      • Anonyymi

        NIIN eli kateellinen olet,sinutko pääministeriksi olisi pitänyt valita?

    • Anonyymi

      Ei ole Marinin vastuulla. Ajojahti!

      • Anonyymi

        Persujen essoporukalta

    • Anonyymi

      Kenen geenit sulla on ,kun susta tuollainen ääliö tuli?

    • Anonyymi

      Nyt ei auta pään silittely, erottava on. Älytön rahan syytäminen ulkomaille ja sekin velkarahalla. Loputtava kansan kurjistaminen, niin huonoa on taas luvassa ensivuodelle ettei mitään tolkkua, todellisuudessa kaikki on mennyt huonommaksi, kaikki on vain suurta valetta. velkojen peittelyjä.

      • Anonyymi

        Kommunistit käyttävät hajoita ja hallitse menetelmää. Nyt KESKUSTA ulos heti tuommoisesta joukkiosta. Jos Paavo olisi puolueensa puheenjohtaja,niin keskusta olisi suurin puolue ja perussuomalaiset, jossain kommunistien kannatuksessa, eli noin 7-8%.

      • Anonyymi

        Eduskunnan tuella. Muistapa se

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistit käyttävät hajoita ja hallitse menetelmää. Nyt KESKUSTA ulos heti tuommoisesta joukkiosta. Jos Paavo olisi puolueensa puheenjohtaja,niin keskusta olisi suurin puolue ja perussuomalaiset, jossain kommunistien kannatuksessa, eli noin 7-8%.

        Jo on säälittävä veto persulta. Kerjää toista puoluetta eroamaan hallituksesta oman puolueensa eteen.

    • Anonyymi

      Hyvä Sanna, hyvä hallitus!

      Ihan paras porukka kriisiaikana!

      • Anonyymi

        No ei todellakaan ministerin pitäisi luuhkata yökerhoissa ja laiminlyödä tehtäviään ja vielä äiti ihminen.

      • Anonyymi

        Niin on ollut ilkeitä viestejä täällä, että pitää tasapuolisuuden takia huutaa tässä"Eläköön Suomen nuorehko hallitus,kauan eläköön!

      • Anonyymi

        Näin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei todellakaan ministerin pitäisi luuhkata yökerhoissa ja laiminlyödä tehtäviään ja vielä äiti ihminen.

        Voivoivoi ,valivali

      • Anonyymi

        Et ole taaskaan ottanut lääkkeitäsi

    • Anonyymi

      Kapakassa olemisestako tuolle pääministerittärelle maksetaan?

      Pääministeri on kuin toimitusjohtaja. Silloin pitää olla aina tavoitettavissa paitsi silloin, jos pääministerin tai toimitusjohtajan valtaoikeudet on siirretty tilapäisesti varapääministerille tai varatoimitusjohtajalle.

    • Anonyymi

      "minne piiloutuivat vanhemmat ja kokeeneemmat" kyselee aloittaja, no, olisikohan muutamat heistä ottanut nokkiinsa Marinin vitt.. haukkuessa heitä Boomereiksi!

      • Anonyymi

        Boomerijuttua ei ollut silloin vielä tapahtunut.
        Enkä minä ainakaan ottanut siitä itseeni silloinkaan kun oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Boomerijuttua ei ollut silloin vielä tapahtunut.
        Enkä minä ainakaan ottanut siitä itseeni silloinkaan kun oli.

        Olet sitten pesunkestävä Demari? Demarihan ei voi suuttua Pääministerinsä tunaroineista! Demari kärsii vaai itsekseen puoluetoverin loukkaukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet sitten pesunkestävä Demari? Demarihan ei voi suuttua Pääministerinsä tunaroineista! Demari kärsii vaai itsekseen puoluetoverin loukkaukset.

        En ole demari mutta boomeri juttu nauratti todella ja olen ikäihminen

    • Anonyymi

      Aloittajan kanssa samaa mieltä! Ei kukaan Marinin mollaajista olisi suoriutunut paremmin. Raukkamaista ajojahtia. On tasan varma, että äänestän kaikissa seuraavissa vaaleissa Marinia.
      En olosi uskonut, että meissä suomalaisissa on noin paljon raukkamaisia ihmisiä!
      Missä se kuuluisa suomalainen rehellisyys ja oikeuden tunto!
      Kytätään pääministerin vapaa-aikaa.

      • Anonyymi

        Sen jälkeen kun persut lähtivät hallituksesta sen jälkeen alkoi kaikkien haukkuminen. Myös entisten hallituskumppanien. Eli 2017 lähtien.

      • Anonyymi

        Fasistiset persuthan jahtaavat Marinia kuin natsit 30-luvulla toisinajattelevia saksalaisia, juutalaisia, vammaisia, seksuaalivähemmistöjä jne.

      • Anonyymi

        Marin on laiminlyönyt työnsä. Nähtävästi on huono työmoraali. Tuollaisella työmoraalilla tämä maa ajautuu varmasti köyhyyteen ja kurjuuteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fasistiset persuthan jahtaavat Marinia kuin natsit 30-luvulla toisinajattelevia saksalaisia, juutalaisia, vammaisia, seksuaalivähemmistöjä jne.

        Sosialisteilla on ollut tapana riidellä keskenään.

        Kansallissosialistit, kommunistit, sosialidemokraatit, jne. Kaikki ne on olleet toistensa kurkussa aina.

      • Anonyymi

        On sulla jutut.

      • Anonyymi

        Täällähän on kateellisia,täydellisiä mallikansalaisia!Jos Marin olisi mies näitä keskusteluja ei edes käytäisi,joka pienimmästäkin asiasta tehdään kärpäsestä härkänen,moititaan siksi kun hän on nuori kaunis nainen,joka pääsee elämässään eteenpäin.Tosiaankin tämä on raukkamaista ajojahtia.hänkin on vain ihminen jolle kuuluu myös vapaa-aika.Kuunnelkaa uutisia missä tosiasia julkaistaan älkääkä lukeko roskalehtiä jotka otsikoillaan myyvät lehtiään.
        Sanna Marin on ihan paras pääministeri joka meillä on koskaan ollut ja todella toivon että hänestä tulee meille presidentti vielä joskus.Minulle tärkeintä on ihminen eikä puolue,on aivan sama mistä puolueesta kukakin tulee,näitä takinkääntäjiä on tässä maassa ollut jo ihan tarpeeksi.Lopettakaa paskan puhuminen!

    • Anonyymi

      Juna meni jo, selittelyt ei auta. Rokotetutkin tarttuu ja tartuttaa, siitä uutisoitu. Onko PM ainoa, joka ei siitä tiedä😆

    • Anonyymi

      Kalliiksi on tullut kansalle. Maksamme velkaaaaaa...

    • Anonyymi

      Kokoomuksen aisankantaja Iltalehti on nykyään säälittävä tapaus.

      • Anonyymi

        Näinhän se on ja persut äänekkäinja kaiken kohteliaan käytöksen unohtanut

    • Anonyymi

      KOKin Libera-hautomo jauhaa yötä päivää SDPeen kannatuksen leikkaamiseksi ja kansan mieleen olevan pääministerin hallituksen kaatamiseksi. Sijoittajat haluavat Suomesta orjatyövoimavaltion.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti.

      • Anonyymi

        Nähtävästi demarien kannattajat haluavat Suomeen yleisemmin Marinin työmoraali, eli jätetään hommat hoitamatta jos ei huvita.

    • Anonyymi

      Kuka virkamies saa nyt potkut?

      • Anonyymi

        Turvamies tietysti. Ei tajunnut ottaa kännyä mukaan.

    • Anonyymi

      Lukekaa ylen punikkiuutisia - siellä kerrotaan vaan että kyseessä on pelkkä viestintäkatkos eikä Marin ole tehnyt mitään väärin - LOL

    • Anonyymi

      Näin juuri.mutta eräs ryhmä ei jätä rauhaan. Kaikki omat mokat ,nyrkkitappelut ,vasarat ja lähes joka viikkoiset raastupa istunnot haudataan maton alle

      • Anonyymi

        Niin siinä he ovat takaseinään tuijottavan Mestarin oppilaita

    • Anonyymi

      Ei piiloutuneet vanhemmat ja kokeneemmat minnekään. Jos nuori eteenpäin pyrkivä on niin itseriittoinen ettei vanhempien ja kokeneempien neuvoja halua kuunnella niin missähän mahtaa olla vika? Minä-minä-minä-minä on niin trendikästä nykypäivänä.

      • Anonyymi

        Ei hän itse itseään virkaansa valinnut.

    • Anonyymi

      Katsokaa YOUTUBESTA " Hitler hermostuu Marinin perseilystä"

      • Anonyymi

        sieltähän se "totuus" löytyy.katsokaa vaan YOUTUBESTA

    • Anonyymi

      Sitä saa, mitä tilaa. Ylimielisyys ja itseriittoisuus kostautuu. Jos hallitukselle ei olisi ollut ennätysmäistä avustajakaartia ei hallitus olisi pärjännyt alkuunkaan oli sitten koronaa tai ei. Ei maan ja sen kansan asioista pitäisi päästää ketään noviisia päättämään. Aika kallis harjoittelupaikka.

    • Anonyymi

      Ei saa moittia kun on demari? Mikäli hän olisi esim…. niin kyllä te tiedätte.
      Tasapuolisesti kuraa kaikkien niskaan eikä puolueen mukaan.

    • Anonyymi

      Tuen häntä kyllä. En tiennyt että oli niin pahassa humalassa, että piti ihan tukea.

    • Anonyymi

      Tämä keltaisen lehdistön omistajien rooli on läpinäkyvää. Näillä "journalisteilla" ei näy olevan mitään moraalia. Rahamiehen käsky käy, moraali katoaa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hieno juttu, kävin allekirjoittamassa ko. adressin. Nyt riittää Sannan toilailut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieno juttu, kävin allekirjoittamassa ko. adressin. Nyt riittää Sannan toilailut.

        YLLYTYSHULUU SUSTON TULLU........................................................

      • Anonyymi

        Ei aihetta erottamiseen ja eromiseen.

    • Anonyymi

      Aloittaja höpiseee koronan alkuajoista. Nyt pitäisi tehdä jo oikeaa politiikkaa, eikä vaan velkapiikkiä kasvatttaa. Suurin möhläys jättää katuessaan valtiollinen jumlalanpnalvelus väliiin. Hankala on enää Sannan todistaa olevansa normikansalainen. kutsuu vain kesärantaan bileisiin väkeä

    • Anonyymi

      Miksi? Eihän sekään jätä rauhaan meitä. Jatkuvasti käy meillä kauppaa rajan toisella puolella.

      PS: Marin on yksi muutamista pääministereistä, jotka ansaitsevat Darwin-palkinnon.

    • Anonyymi

      Kansan älykkyyttä ei kannattaisi aliarvioida. Siinä vaihessa, kun alkaa tulla mitä ihmeellisempiä meriselityksiä en enää tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä. Pitäisi muistaa, että ikää ei ole enää 5-vuotta, jolloin äidille voi pikkuisen väriteltyjä juttuja silmät suurena selittää ja äiti katsoo läpi sormien "söpöstelyä".

      • Anonyymi

        Kansa on keskimäärin omaan ajatteluun kykenemätöntä.

      • Anonyymi

        Luulisi näitten kirjoittajienki tajuavansa jo täyttäneen 5veee,mutta toisen kuvan kyllä antaa.

      • Anonyymi

        Kansan mielipide 54% ei tarvii erota mtv3 uutiset kerto just,repikää siitä.

    • Anonyymi

      Velkamiljardit on jaettu ja tuhlattu, nyt alkaa ankea arki.

    • Anonyymi

      Rauhaan? Menkööt likka sinne lauteille muiden tyttöjen kanssa virkkaamaan sitä sviddua, ei tuosta muuta virkaa ole.

    • Anonyymi

      Samalla mitalla kuten demarit ovat toimineet oppositiossa. Armoa ei anneta! Itse tuo Marin sotkee asiansa, turha siitä on muita syyttää. Sateenkaarilapset voivat ihan vapaasti ylistää tätä tekohymy-pääministeriä, joka viihtyy hyvin heidän kanssaan. Onneksi on kysymys vähemmistöstä, joilla on vain suuri suu, mutta ei mitään oikeaa sanottavaa.

      • Anonyymi

        Eli Suomessa on nyt vahva kostomentaliteetti menossa.Selviytyjätki voitti exra kiusaaja jonka kiusaaja kumppanit äänesti voittoon.Että näin Suomi makaa..

    • Anonyymi

      Mitäpä jos Marin jättäisisuomalaiset rauhaan. Eiköhän tuo nyt ole jo nähty ; ei osaa,ei tee ,ei ota vastuuta eihän tämmöistä pääministeriä ole nähty tuhanteen vuoteen.

      ….ai niin joo , mutta kun olihan täällä ne Katainen ja Stubbikin….

    • Anonyymi

      Kertoo just siitä tasosta miten hallitus onnistunut koronan hoidosta,rillumarei ja antaa mennä vaan,siivotaan paikat sitte baari-illan jälkeen kunnolla

    • Anonyymi

      Miten niin ? Onko meille jo tehty eri lait herroille ja narreille? Pääministeri on instituutio ja hänen pitää osata käyttäytyä asemansa mukaan . Hän ei ole mikään "Rappari-Tyyne ", joka vetää kaljaa lähikapakassa viikonloput ja örveltää. Tartuntatauti epäilykin oli, mutta sehän ei vauhtia haittaa, kun jano on niin kova. Siksi meidän muidenkaan ei tarvitse hitustakaan välittää mahdollisista altistumisista tai karanteeneista. Antaa palaa vaan. Ennen, hyvään aikaan ministerit osasivat käyttäytyä asemansa mukaisesti. Ihan puolueesta riippumatta. Nyt on " sivistytty" jo niin paljon, ettei millään ole mitään väliä. Ja vielä poseerataan tuplamurhaajien kanssa. Hienoa demarit, hienoa.

      • Anonyymi

        Niinkuin esimerkiksi Väinö Leskinen

    • Anonyymi

      Ymmärrän täysin ettei Sanna halua kuljettaa vakoilukapulaa vapaa-ajallaan. Mikrofoni kuuntelee ja kamera kuvaa...

      • Anonyymi

        Pääministeritär vaan laiminlyö töitään.

        Pääministerin kuuluu olla aina tavoitettavissa, ellei sitten ole delegoinut valtaoikeuksiaan tilapäisesti varapääministerille.

        Pääministerittären työmoraali hukassa?

    • Anonyymi

      Iltapäivälehtiä harmittaa kun ei ole mitään lööpintäytettä huomiselle pukujuhlista ja muista mökäilyistä linnan juhlien jatkoilta siksi pääministeri on nostettava tikun nokkaan

      • Anonyymi

        Sinäpä sen sanoit ,ei ollu linnan jatkojuhlien örveltäjiä
        Luulivat nyt Marinin kustannuksella iskeneensä kultasuoneen.En ole vuosiin ostanu näitä lehtiä,lööpitki oksettaa.

    • Anonyymi

      Rinne ja Marin kilpailevat historian surkeimman paikasta.

      • Anonyymi

        Entiiä!?
        Voi olla kohtalaisen vaikee ylittää kykypuolueen Jyrki-boyta typeryydessä? :/ Veikkaan ettei ees Tom Cruise suostuis ton Mission Impossiblen pääosaan? :D :/

    • Anonyymi

      Tukea juoppoa joka vaarantaa kansakunnan turvallisuuden piittaamattomuudellaan ja levittää baarissa vielä tieten tahtoen koronaa? Pyh sanon minä linnatuomio ehdottomana olisi paikallaan! Mikähän olisi ollut oikeus sotatilassa sotaoileudenkäynnissä jossa koko maa olisi voinut olla vaarassa?

      • Anonyymi

        Mutta yhtään ei persuja haittaa, kuinka Hakkarainen juopottelee. Siinä kontekstissa Marin on raivoraitis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta yhtään ei persuja haittaa, kuinka Hakkarainen juopottelee. Siinä kontekstissa Marin on raivoraitis.

        Puhutaanko me nyt samasta pääministeri Hakkaraisesta joka on korona-altistunut? :)

        *phew!* Suvakit! Puurot ja vellit sekasin jokaIKISESSÄ reseptissä! :/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta yhtään ei persuja haittaa, kuinka Hakkarainen juopottelee. Siinä kontekstissa Marin on raivoraitis.

        NIIN ja Hakkarainenhan on MIES!Nehän saa tehdä mitä huvittaa ja ketään ei kiinnosta.

    • Anonyymi

      Kun asiat menee päin persettä niin silloin ratkeaa helposti juomaan

      • Anonyymi

        Hakkaraisella vaikuttaa sitten jatkuvasti menevän päin persettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakkaraisella vaikuttaa sitten jatkuvasti menevän päin persettä.

        Ja suo himottaa Hakkaraisen dokaaminen, koska:

        1. Ihastunut?
        2. Vihastunut?
        3. Lihastunut?
        4. Joku muu, mikä: _____?

    • Anonyymi

      Maailmalla kerettiin jo kehaisemaan, kuinka Marin luottaa rokotuksiin ja passiin ja näyttää muillekin mallia siinä, kuinka silloin voi lähteä bailuihin. No, ei ollut ihan kaikki tieto hallussa maailman lehdistöllä tässä asiassa, mutta kuitenkin.

      Suomessakin puhelinsoppa painetaan taas varmasti villaisella, joten ihan varmasti aloittajan toive toteutuu. Mitäpä Marin ei olisi saanut tai saisi anteeksi.

      • Anonyymi

        ”Luottaa”? :)

        *tsihi!*

        Haavisto on tuplasti rokotettu, passi kunnossa, ja silti korona!

        Määritä mitä sun mielestäsi tarkoittaa sana ”luottaa”?

      • Anonyymi

        Ku ei ole mitään puhelin juttua,mutta turhaahan näille on selittää

    • Anonyymi

      Lopettakaa jo asiasta jauhaminen. Mitätön pikku juttu.

    • Anonyymi

      Sanna Marin on boheemi taiteilijaluonne ottaa kuppia milloin tahtoo välittämättä seurasta ja repii isoja otsikoita. Suomalaiset huippulahjakkuudet ovatkin esillä maailmalla ainoastaan taiteellisten ominaisuuksiensa ansiosta. Hyvin on kuitenkin Sanna pääministerin postinsa hoitanut.

    • Anonyymi

      Kun on ottanut kaksi rokotetta, niin saa tehdä mitä vaan. Mikä idea muutoin on koronapassissa? Nyt lähti kyllä mopo pahemmin käsistä heiltä, jotka kehtaavat pääministeriä syyttää.

      • Anonyymi

        Ei koskaan ole sanottu, että rokotettu ei voisi olla kantaja, tartuttaisi tai altistuisi, tai että rokotettu voisi olla maskitta ja ilman käsihygieniaa. Viruksiin ei ole 100% suojaa. Joten se siitä mitä vain tekemisestä rokotetulla.

        Ja puhelinsoppa olikin se pahempi juttu nyt tässä. Se tietoisesti valittu väärä luuri. Mitä ihmeen virkaa jollain eduskunnan puhelimella edes on yöaikaan, kun eivät ne edustajat ole töissä päiväsaikaankaan? Kuka heistä muka öisin soittelisi? Turvallisuuteen liittyvä puhelin taas kuuluu pitää aina mukana. Turha selitellä varkasupeloista. Ihan kuin valtion puhelinta ei heti osattaisi jäljittää, jos sen joku varastaisi. Ja koska Marinilla on 2 työpuhelinta ja vielä varmasti omakin, niin pystyisihän hän nyt soittamaan varkaudesta heti, jos niin kävisi. Mutta nää on taas niitä Sannan Selityksiä... ja tämän selityksen hän sitten odotetusti vaihtoikin jo toiseksi ja sanoi, että se kyllä tiedetään, että hänellä on aina eduskunnan puhelin mukana, eikä sitä toista.

        Koronapassin juju on siinä, että voit elää normaalia elämää. Mikäli asia ei näin ole, niin olemme loputtomassa sodassa virusta vastaan. Eikö tämän passin idea olla siinä, että virukset voidaan lähes kokonaan unohtaa? Hyvin moni kantaa virusta esimerkiksi baarissa ollessaan, mutta tämä asia on vaan pakko hyväksyä. On henkilöitä, joilla saattaa olla pientä flunssaa ja taas toisaalta on oireettomia viruksen kantajia. Ei kannata palata lähtöruutuun enää. vaan nauttikaa elämästä.

        Juuri noin se menee.
        Jos on kahdesti koronarokotettu, niin ei tarvitse välittää epidemiasta enää paskan vertaa.

      • Anonyymi

        Uusia suomalaisia sananlaskuja, osa 6732:
        ”Lähti kuin lakisääteinen virkapuhelin Marinin taskusta, kun alkoi janottamaan!” :P :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koskaan ole sanottu, että rokotettu ei voisi olla kantaja, tartuttaisi tai altistuisi, tai että rokotettu voisi olla maskitta ja ilman käsihygieniaa. Viruksiin ei ole 100% suojaa. Joten se siitä mitä vain tekemisestä rokotetulla.

        Ja puhelinsoppa olikin se pahempi juttu nyt tässä. Se tietoisesti valittu väärä luuri. Mitä ihmeen virkaa jollain eduskunnan puhelimella edes on yöaikaan, kun eivät ne edustajat ole töissä päiväsaikaankaan? Kuka heistä muka öisin soittelisi? Turvallisuuteen liittyvä puhelin taas kuuluu pitää aina mukana. Turha selitellä varkasupeloista. Ihan kuin valtion puhelinta ei heti osattaisi jäljittää, jos sen joku varastaisi. Ja koska Marinilla on 2 työpuhelinta ja vielä varmasti omakin, niin pystyisihän hän nyt soittamaan varkaudesta heti, jos niin kävisi. Mutta nää on taas niitä Sannan Selityksiä... ja tämän selityksen hän sitten odotetusti vaihtoikin jo toiseksi ja sanoi, että se kyllä tiedetään, että hänellä on aina eduskunnan puhelin mukana, eikä sitä toista.

        Miten niin ei ole?

        Monta esim. isorokkorokotettua vuosittain saa isorokkotartunnan? :)

        I rest my case.

        Ja lääkefirmat myy täysin shaibaa koronarokotetta! :/

      • Anonyymi

        Persuja ottaa pattiin kun eivät ymmärrä ottaa koronarokotetta. Eivät pääse baariin,kateellisina länkyttyvät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuja ottaa pattiin kun eivät ymmärrä ottaa koronarokotetta. Eivät pääse baariin,kateellisina länkyttyvät.

        Just näin. Persut ja kokkarit ollu hiilenmustina kateudesta jo kauan. Sanna on kyvykkäämpi kuin yksikään kykypuolueen nokinaamoista.

    • Anonyymi

      Kyllä se on turhaa rypistellä, kun on jo löysät housussa. Luottamus on mennyt jo ajat sitten, josko sitä lie ollutkaan. . .

    • Anonyymi

      Näyttää viina maistuvan eliitille, ei kestä selvinpäin omia tekosiaan...säälittävä juoppo.

      • Anonyymi

        Marskikin veti napanteriä joka päivä… ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marskikin veti napanteriä joka päivä… ;)

        Marskia ja sanna marinia ei voi oikein edes verrata toisiinsa

    • Anonyymi

      Marin ryypännyt jo poliittisen uran pöntöstä alas, uskottavuus on mennyt täysin psykokohtauksien kera!

    • Anonyymi

      Sanna on ihan hyvin hoitanut virkaansa. Sen lisäksi hän osaa järjestää myös viihdettä kansalaisille säännöllisin väliajoin.

    • Anonyymi

      Aika naurettavaa, että Marinin käynti ravintolassa on taas suuremman kohun aihe, kuin se, että juuri paljastui ensimmäinen supisuomalainen terroristisolu.

      Tai ehkä juuri siksi on ihan kamala tarve keksiä joku muu "kohu".

      • Anonyymi

        Siltä vaikuttaa.

      • Anonyymi

        Eiköhän tuo kohun kohde ole, että Marin on laiminlyönyt työnsä.

        Pääministerin pitää olla aina tavoitettavissa ellei ole tilapäisesti delegoinut valtaoikeuksia varapääministerille.

        Marinilla vaikuttaa olevan todella huono työmoraali.

      • Anonyymi

        No suvakkilogiikkaa lainatakseni: No saahan suomalaisetkin, kun semisuomalaiset ulkoministeritkin saa roudata maahan veronmaksajien rahoilla terroristeja! :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tuo kohun kohde ole, että Marin on laiminlyönyt työnsä.

        Pääministerin pitää olla aina tavoitettavissa ellei ole tilapäisesti delegoinut valtaoikeuksia varapääministerille.

        Marinilla vaikuttaa olevan todella huono työmoraali.

        Koskas kommareilla on mitään työmoraalia ollutkaan!?

        Kts. Koko Venäjä! :/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tuo kohun kohde ole, että Marin on laiminlyönyt työnsä.

        Pääministerin pitää olla aina tavoitettavissa ellei ole tilapäisesti delegoinut valtaoikeuksia varapääministerille.

        Marinilla vaikuttaa olevan todella huono työmoraali.

        Marin ei ole laiminlyönyt töitään.

        Jos äänestysaktiviisuutta haluttaisiin nostaa ja kiinnostusta politiikkaan lisätä, niin tällaisesta koho-öyhötys-politiikanteosta pitäsi päästä eroon.

        Tämä eduskuntakausi on ollut äänestäjän kuluttajasuojan kannalta surkea. Ensin kouhotettiin (jos joku vielä muistaa) Postin pakettilajittelijoiden työehdoista ja mitä ministeri saa siitä sanoa. Sitten kouhotettiin muutamasta al-Holin leirillä olevasta naisesta jne.

        Nyt on tekemällä tehdään kohu jostain Marinin puhelimesta ja siitä saako Pääministeri olla ulkona yli puolenyön.

        Eduskunnan ja poliitikkojen tulisi keskittyä asioihin, joilla on oikeaa käytännön merkitystä suomalaisille. Kuten vaikka siitä, miten koronakriisistä päästään ulos.

        Siinä, missä monelle ihmiselle on vakava asia esimerkiksi asioistamme päättävien ministerien muunnellun totuuden suoltaminen kansalle sinulle sen esiin tuominen on pelkkää kouhotusta.
        Kouhotusta siis on ilmeisesti maskisotkut (ja siinä yhteydessä yhden virkamiehen uhraaminen), Suomen velkarahojen lahjoittaminen EU-lle (samalla lisävelan ottaminen), kouhtusta on varmaankin myös laittomasti maassamme oleilevien ja palautusta odottavien statuksen muuttaminen lallisesti maassa oleviksi (hyvää väsytystaktiikkaa, josta ilosanomaa voi viedä globaalistikin eteenpäin). Vastuun pakoilu on varmasti myös kouhotusta puhumattakaan terroristiseen toimintaan osallistuneiden tuomisesta Suomeen (ilman vastuuseen joutumista). Ei silläkään ole varmasti sinun katsannossasi eroa ilmoitetaanko Suomeen evakuoitavan muutama kymmenen ihmistä ja siinä vaiheessa, kun määrän voi kertoa kymmelellä siitä kommentointi muuttuu kouhotukseksi. Hölmö voi ihminen olla, mutta pitääkö olla myös tyhmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin ei ole laiminlyönyt töitään.

        Jos äänestysaktiviisuutta haluttaisiin nostaa ja kiinnostusta politiikkaan lisätä, niin tällaisesta koho-öyhötys-politiikanteosta pitäsi päästä eroon.

        Tämä eduskuntakausi on ollut äänestäjän kuluttajasuojan kannalta surkea. Ensin kouhotettiin (jos joku vielä muistaa) Postin pakettilajittelijoiden työehdoista ja mitä ministeri saa siitä sanoa. Sitten kouhotettiin muutamasta al-Holin leirillä olevasta naisesta jne.

        Nyt on tekemällä tehdään kohu jostain Marinin puhelimesta ja siitä saako Pääministeri olla ulkona yli puolenyön.

        Eduskunnan ja poliitikkojen tulisi keskittyä asioihin, joilla on oikeaa käytännön merkitystä suomalaisille. Kuten vaikka siitä, miten koronakriisistä päästään ulos.

        Marin on ollut useita tuntikausia tavoittamattomissa.

        Pääministerin työnkuvaan kuuluu olla tavoitettavissa kohtuullisessa ajassa, ja tuntikausien tavoittamattomuus ei ole kohtuullista.

        Marin päätti, että hänellä on oikeus hoitaa työvelvollisuuksiaan silloin kuin häntä itseään huvittaa. Ts. hänellä on todella huono työmoraali, kun ei hoida velvollisuuksiaan.

    • Anonyymi

      Marin ei käyttäydy aikuisen ihmisen tavoin, on kuin pahanen teinityttö. Hän on koko ajan ollut keskeinen koronan tiedottamisessa ja ihmisten, erityisesti vanhusten pelottelussa. Itse kuitenkin joko ajan käyttäytynyt toisin kuin on "ohjristsnut" . Mitä tämä kertoo? Eliitillä on eri säännöt 😬

    • Anonyymi

      Hienoa MTV 3 todella jämäkkä kananotto uutisissa demarien töppäilyyn. Tätä me olemme odottanut, että demarien valta murenee tiedotusvälineissäkin.

      • Anonyymi

        Lehtimäkihän on ollu koko ajan Marin vastainen samoin ku se Makkonen joka onneksi häipyi a-studiosta.Valitettavasti Sannikka tulee sinne torottamaan.

      • Anonyymi

        Maikkari on EK:n äänitorvi, ja kokoomuksen.

    • Anonyymi

      Voi hyvät hyssykät ketjun aloittajan mielipidettä. Eiköhän nyt kuitenkin edes rahtunen rehellisyyttä ja esitetään kysymys, voiko näin vastuuntunnoton jatkaa tehtävässään maan ykköspaikalla??

      Mokia on tällä bileprinsessalla jo yllinkyllin ja tullut erittäin kalliiksi suomalaisille veronmaksajille kaikkinen Eurostoliiton nuolemisineen.

      Hänellä on asenneongelma virassa, jossa pitäisi ottaa oikeasti vastuuta, milloinkahan Suomi saisi vastuuntuntoisia päättäjiä, huonolta tämä nyt näyttää, aina vaan huonommalta.

      Jos pääministeri tasolla henkilö ei tajua sitä, minkä tavallinen tallaajakin ilman ohjeistuksia hoksaa koronan suhteen, on pallo jo pahasti hukassa, tai sitten vaan hällä väliä mentaliteetti??

    • Anonyymi

      Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kukaan ei kuollut toisin kuin Thaimaan tsunamissa vuonna 2004 jouluna jolloin Suomen hallitus pääministereineen joululomaili ja suomalaisten pelastaminen viivästyi koska Ulkomnisteriön tiedotus sakkasi.

      • Anonyymi

        Ja keitähän mahtoikaan olla sillon 2004 Vanhasen 1. hallituksessa? :)

        No *DrrrRRrrummroll* nykyisistä hallituspuolueista: Kepu, SDP ja Ärkköpee! *TaDaa!*
        Ja ulkoministerinä *kansainvälinen* juurikin arkkikommari Tuomioja! :D

    • Anonyymi

      Miksi sisällissodan aloittaneet demut saavat vapaasti osallistua politiikkaan?

    • Anonyymi

      Viimeksi vappusatasella avattiin ovet sosiaalidemokraateille.

    • Anonyymi

      Vois jo erota ihan suosiolla, mokomakin bilehile

    • Anonyymi

      Pääministeriksi ei pidä valita naista jolla on juoksuaika. Eikä alkoholistia.

      • Anonyymi

        Tai yleensäkään naista?
        Eikö toi Ruotsin (tai toisaalta Suomenkaan ensimmäinen, Jätemäki) ensimmäisen naispääministerin hulppea 7 tunnin pituinen ensimmäinen virkakausi opettanut kenellekään yhtään mitään? :) :/ Ja mitä todennäkösimmin ei ollu tonkaan tätin ensimmäinen hallituksen kaatuminen tällä vaalikaudella! :/ Vaikkei sen oma hallitus toki sitä ihan hevillä tule heivaamaan pihalle, koska koostuu pelkistä demuista, mutta sweduskunnan äänestyksissä voikin sit olla jo vaikeampaa saada luottamusta? :)

    • Anonyymi

      On se KomMarin vähän tyhmä. Onneksi Putin ei tiennyt, että Suomen ylin johto oli tavoittamattomissa. Ehdotan että Presidentti sijaistaa pääministeriä aina kun Marinilla on ryyppyputki päällä.

    • Anonyymi

      Pääministerin on suoriuduttava tehtävässä loppuun asti kaikesta vaikka sota tai maailmanloppu ois tulossa.

      Ei selityksiä jonnin ja joutovaa lässytystä kun ei bile sanna marinilta hommat onnistun.

    • Anonyymi

      Montakohan jätkää on kun kiertää monessa baarissa...oma ukko ei tiedä mitään...

    • Anonyymi

      Demarit ovat politiikan syöpä.

    • Anonyymi

      yli tuhat tapettu.hyvin kai se

    • Anonyymi

      Marin jätetään rauhaan kun siirtyy takaisin osa-aika kassaksi,sinne hän kuuluu,ei tuhoamaan suomea ja veteraanien perintöä!

      • Anonyymi

        Osa-aikainen kassako se on kaikista alin ja surkein paikka mihin joutaa ,jos pitää rangaista tai muuten ruotuun laittaa.?

    • Anonyymi

      Ymmärrän nyt miksi suomessa tehdään paljon itsemurhia.

    • Anonyymi

      Eroa mariini ja välittömästi!!!!!! Lastentarhat ovat erikseen, sen jälkeen voit mennä rauhassa leikkimään hiekkalaatikolle.

      • Anonyymi

        "hiekkalaatikolle"
        ja vielä lisäksi hankkia Marinille leikkipuhelin, jonka ei niin väliä vaikka hukkaantuisi.

        aikuinen ihminen osaa pitää puhelimistaan huolen, oli kyllä huono perustelu, että jos hukkaan sen !

    • Anonyymi

      Kaikki tuki istuvalle hallitukselle ja pääministerille!

    • Anonyymi

      ei sovi nyky Suomeen tollanen juoppAkka! tultiin taas 1970 luvulle.

    • Anonyymi

      Miksi? Eihän Marinkaan jätä meitä rauhaan vaan jahtaa fasistisilla covid säännöillään.
      Ihminen, joka on kovaan ääneen huudellut muille ihmis oikeuksista ja sitten oma politiikka on totaalista fasismia.

    • Anonyymi

      Joo entäs nämä meidän vanhat starat!!! Kekkonen Teuvo Aura konttasi pöydän alla itsenäisyys iltana linnassa Karjalainen ynnä muita toilailujia!!! Nyt kun on nainen Pääministeri???. Mariin näyttää vanhanaikaisille käsityksille🤗!.

    • Anonyymi

      Kyllä on puolueellista mielipiteiden poistoa😁 asialliset Marinin juopottelua koskevat kirjoitukset poistettu ja perässä poistettujen määrä muka 12! Ketju pursuaa taas persusitäjatätä höpinöitä, kyllä on läpinäkyvää, suorastaan valheellista. Tämäkin varmaan häviää äkkiä jonkun eloapinan poistamana! Kyllä sylettää.....

      • Anonyymi

        Niinpä poistetaan muutenkin ihan asijallisia viestejä!!! Mutta eihän ne kiinnostusta herätä!! Pitää mitä kehnoimmin kirjoitellaan se käy! Nytkin on aika rankkoja kommentteja ei kiinnosta ylläpitoo!!!

    • Anonyymi

      Tämä into kohujen perään vi*uttaa! Poliitikot: Keskittykää asioihin, joilla on tavallisen kansalaisen kannalta MERKITYSTÄ!

      Tämä eduskuntakausi on ollut äänestäjän kuluttajasuojan kannalta surkea. Ensin kouhotettiin (jos joku vielä muistaa) Postin pakettilajittelijoiden työehdoista ja mitä ministeri saa siitä sanoa. Sitten kouhotettiin muutamasta al-Holin leirillä olevasta naisesta jne. Nyt on tekemällä tehdään kohu jostain Marinin puhelimesta ja siitä saako Pääministeri olla ulkona yli puolenyön.

      Palatkaa asiaan! Nämä loiskiehunta merkityksettömien kohujen ympärillä on normaalia äänestäjää halveksivaa.

      • Anonyymi

        Just näin.
        Ihmetyttää kyllä, että mistä sen yleensä kukaan ulkopuolinen sai tietää koko puhelin jutun.
        Varmaan joku lähipiiristä "vuotaa" kusenkeltaiselle lehdille näitä.

    • Anonyymi

      Marinin itsenäisyyspäivä meni Twitterissä selittäen ryyppyreissuaan .
      Presidentti sentään kävi laskemassa seppeleen sankarihaudalle .

      • Anonyymi

        Onneksi en ole pääministeri mutta en selittelis tälle kansalle mitään.Tein mitä tein ja sillä siisti.

    • Anonyymi

      Ei se ole ihme, että uusia tartuntoja on päivittäin tuhansittain kun rokotettuna mennään baareihin ryyppäämään. Pitää myös muistaa se, että Marin on ollut omaehtoisessa karanteenissa useasti kun olisi pitänyt olla eduskunnan kyselytunnilla tentattavana. Baari-ilta on toki mielekkäämpi tapa viettää aikaa, raskaat työt vaativat raskaat huvit?

      • Anonyymi

        Kahdesti koronarokotettu voi elää niinkuin epidemiaa ei olisi olemassakaan. Niin se vaan menee. Lainsäädännössäkään rajoitukset ei koske heitä, eli kahdesti koronarokotettu voi viettää huoleti normaalia elämää.

        Suurin osa suomalaisista on todellakin niin idiootteja, etteivät ymmärrä pitää etäisyyttä toisiin ihmisiin. Rokotus ei estä tartunnan saamista, vaan rokotettu levittää tautia oireettomana tai vähäoireisena. Tämä näkyy hyvin myös tartuntatilastoissa.

      • Anonyymi

        Voi voi tätä tekopyhää kansaa.
        Mutta toisaaltahan täällä tosi tärket ja hyvät ihmiset saavat sanoa kantansa ja haukkua peruusteettomasti Mariinia.Niin hyviä ihmisiä on täällä paljon lämmittää ihan vanhan sydäntä näin pakkas päivinä.

        Tekopyhää on maalata musta valkoiseksi, onnistuu varmasti hyvin kunhan on vain riittävän punaiset silmälasit päässä. Miten voi väittää kommentteja perusteettomiksi, kun ne on hyvin perusteltu?

    • Jos Aatos Erkko eläisi niin iltasanomien toimituksessa olisi kurinpalautus.

    • Anonyymi

      Holtittomalta äidiltä olisi syytä ottaa lapsi huostaan.

      • Anonyymi

        Höpö,höpö...ei sentään jättänyt lasta narikkaan...:)

      • Anonyymi

        Voi ,voi

    • Anonyymi

      Ei siinä mitään jos Sanna vaihtaa vapaalle, mutta jos se valtioneuvoston puhelin tulee olla aina mukana niin sorry vaan Sanna, mutta mokasit.

      Ottaa päähän tää Marinin selittely: "pelkäsin että valtioneuvoston kännykkä hukkuu tai joutuu vääriin käsiin" - no, olisi antanut turvamiehen vahtia sitä kännykkää hengellään...
      "olen aina tavoitettavissa eduskunnan puhelimen tai turvamiesten kautta" - tulikos Sannalle mieleen että ehkä valtioneuvoston puhelin pitää olla mukana juuri siksi että voi olla viestejä joita ei haluta välittää tavallisen kansanedustajan, tai turvamiehen, kautta?

      Säännöt on säännöt ja moka mikä moka...ei siinä selittelyt auta.

    • Anonyymi

      Kepu on jo antanut ohjeet puolueen sisäisesti jättää Marin rauhaan .

    • Anonyymi

      Näin minäkin aluksi luulin, kun luulin kyseessä olevan tappavan sairauden. Nyt kun on selvää, että kyseessä normaalista influenssasta vain joillekin rankka sairaus. Nyt on Marinin ja hänen toimet ja yhteys globalisteihin selvinnyt ja korona osoittautunut keppihevoseksi, aika muuttaa suunta.

    • Anonyymi

      Ei ole aikaisemmin yksikään pääministeri käyttäytynyt näin vastuuttomasti ja muitten kansalaisten terveydestä välittämättä, kuin Sanna Marin.

      • Anonyymi

        On monta asiaa mitä ennen ei tehty.Olen vanhus ja paljon nähnyt.Mutta nyt on nyt ja on pitäny mennä eteenpäin monessa asiassa.Monet edesmenneet kääntyis haudassa tämän päivän menoa katsoessaan.Ihmisyys on tipotiessään.Kuka on ilkein pärjää joka paikassa ja saa kiitosta ja huomiota.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Marin oli miehensä kanssa juhlimassa! Oliko pikkuinen lapsi yksin kotona?

      • Anonyymi

        Ilmari oli vahtimassa pikkuista.

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17226854/petoskokpersrkpkrdyms--valevastustavat-koronapassia

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17218519/energiakoyhyyteen-pakottaminen-maksaa-ihmishenkia-tiedetaan-espanjassa#comment-111446526

      Teekutsu-kerjuuttamisbisnekset, eivät ole vastaus ELÄKELÄISKÖYHYYS HÄTÄTILAAN, joka on koko ajan pahempi ja todellinen Suomessa, missä ovat jo n.
      700€/kk HUONOMMAT orjuuttamiseläkkeet, kuin kaikissa muissa Pohjoismaissa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17073809/eduskuntavaali-aanestamisesta-kieltaytymispaatos-voimistuu-paiva-paivalta

      Koska ei ole sellaista oppositiota, jota voisi edes pitkällä tikullakaan koskea, kun ökyrikkaat perintö- ja verosuunnittelija-pörssikeinottelija-äärioikeiston öyhöttäjät, siellä ahnehtimassa köyhyyteen pahoinpideltyjen oikeusturvaa, niin jätämme kokonaan äänestämättä.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17187966/alkaa-enaa-antako-painostaa-itseanne-aanestamaan-korruptiovaaleissa

    • Anonyymi

      Riekkomedia ja lööpit kärsi kadon koska ei ollut mitään esitettävää vuoden turhimmista juhlista presidentin linnan juhlista kun sellaisia ei järjestetty ja siksi piti tehdä pääministerin dokailuista numero

    • Anonyymi

      Mistähän pissinkeltainen lehdistö saa tietoonsa nämä tällaiset jutut? Tuskin tässäkään tapauksessa Sanna itse on sanonut vieressä kyttäävälle hyeenalle,että tuli väärä kapula mukaan.

    • Anonyymi

      Komppaan tätä. Marin on paras koskaan suomea hallinnut pääministeri. Kaunis, nuori, seksikäs, älykäs, kunnianhimoinen, kova koville ja lempeä lapsille. Ylisanoja riittäisi vaikka kuinka. Ainoastaan roskalehdistö riepottelee hänen persoonaansa kun eivät hänen teoistaa mitään virhettä pysty löytämään. Sanna on pelastanut Suomen koronalta huusivat boomeripersut mitä hyvänsä.

      • Anonyymi

        Olisiko vielä toinenkin kupillinen siirappia? Oli nimittäin senverran äklöä tekstiä, että myötähäpeän määrää tuskin voi edes kuvitella. Ellei juttu ollut läpällä kirjoitettu... olihan?
        Kauneudella ei päätösiä tehdä, nuoruus on vai hetken hurmaa, seksikkyys... nojoo jokaisella on makunsa, äly (miten kullakin se mitataan) ei kuitenkaan mitenkään erotu "massasta", kunnianhimoinen sen allekirjoitan kyllä, se varmasti näkyy ja kuuluu, mutta kunnianhimo ei saisi olla mitään halua yksinvaltaisesti runnoa omia näkemyksiä muita kuuntelematta. Lempeä lapsille... anna mun kaikki kestää! Tuosta sai jo aika makoisat naurut.

    • Anonyymi

      Toivon Marinin jättävän minut rauhaan, eikä kulkisi koronalle altistuneena kapakoissa.

    • Anonyymi

      Sanna tietää mitä eteen tulee, nyt vastaa siihen eteen tulevaan.

    • Anonyymi

      Ei taida marinin pää kestää ?🤦🤦🤦

    • Anonyymi

      Minulta myös hatunnosto Marinin työlle. Heitettiin heti ministerinä syvään päätyyn.

      • Anonyymi

        Joka vastuuta himoitsee se vastuun kantakoon. mielellään kuitenkin nöyrällä asenteella kokeneempia kuunnellen.

    • Anonyymi

      Papukaijja ja robotti tai puhuva pää, siinä mielipide pääministeristä. Ei näin, eikä jatkoon.

      • Anonyymi

        Marin ei kykene huolehtimaan edes yhdestä puhelimesta. Kuinka voidaan olettaa hänen kykenevän johtamaan valtiota???

    • Anonyymi

      Jokainen voi toimia omien arvojensa mukaisesti.Tuli vain tunne -"älkää tehkö niinkuin minä teen.Vaan niinkuin käsken"-Ilmeisesti koronatoimien kiikutus johti hänen omien julkisuudessa jauhamien rajoitusten toimista ei koske häntä Sannaa.Vaikka pitäisi moraalisesti olla esimerkkinä kansalle.Sen verran usein on rajoituksista ollut jauhamassa.Ministeri puhelin ei mukana vain eduskunnan.Tietysti et voi maksella valtion piikkiin.Juhlaa saa välillä pitää mutta .....ei riitä ,että korpihenkilölle kohtaamisrajoituksia buukataan.Pitää myös keskustojen bilettäjillä olla samat velvollisuudet.Eikä kuvitella minulla on lupapassi.
      Nyt olisi hänen todella vedettävä johtopäätökset ja erottava kansalle sopimattoman ministeritason käytöksen pettämisestä.Tai hallitus hajalle epäluottamuksesta asiat eivät ole kansan tahdon mukaisesti hoidettu.
      Turhaa tämän tekstin kirjoittaja on persuihin rinnastaa.Tai muutakaan kuvitteellista sanomaa vierittää.-vapaa-

    • Anonyymi

      Toivomme ja haluamme, että marin pääsisi haudan rauhaan.näin voisimme jättää tuon maanpetturin ihan rauhaan.kukaan ei kävisi haudalla.Toivotaan....

      • Anonyymi

        Miten tämä viesti on läpässy kontrollin

    • Anonyymi

      tämä kassaneiti marin on hyvin yksinkertainen ihminen, sen näkee silmistä ja valmiiksi opetellut kommentit kaikuvat tyhjinä.suomen huonoin pääministeri koskaan.ei osaa laskea.taisi saada potkut kassaneitihommista...

    • Anonyymi

      Olen kanssasi ihan samaa mieltä.Huomaa että ne joiden olisi omana valta-aikanaan pitänyt yltää parempaan toimintaan kansansa eteen eivät ole siihen yltäneet ja tavallisen kansan suosio on kateuden aihe kun sitä ei itse ole omana valtakautenaan ansainnut . On turha yrittää osottaa että ihminen S.Marin joka on oikeasti näyttänyt olevansa kiinnostunut tavallisen ihmisen hyvinvoinnista olisi yhtä
      rappeutunut kuin häntä haukkuvat tahot.Olette ihmisiä kaikki.Kansa arvostaa niitä jotka ovat oikeasti tehneet töitä kaikkien ei oman etupiirin eteen.

    • Anonyymi

      Politiikka on aina ollut, on ja tulee aina olemaab helvetin epärehellistä touhua.
      Vihreät arvot valitettavan usein tuppaa löytymään sieltä raivostuttavan vasemmalta kun taas taloutta kohentavat arvot sieltä raivostuttavan oikealta....
      Kummaltakin puolelta tuppaa löytymään hyvää, eikä toisaalta kumpikaan ole mistään kotoisin ääripäästä ja hassusti lopputuloskin on sama että rikkaimmat rikastuu kumminkin.

      Korona on vitsi kaikin puolin, mikä meihin "fiksuihin" ihmisiin oikein menee?
      Tautihan täytyy olla todellinen ja toisaalta rokoituksetkaan tuskin on täyttä paskaa...

      Miksi tuntuu nyt silti siltä ettei voi luottaa oikein kehenkään?

      Sannahan saa bailata, vittuako sillä väliä on miten juhlivat kukakin, pitäköön vaikka BDSM orgioita jos siltä tuntuu...

      TEKISIVÄT NYT ENSIN TYÖNSÄ...
      Ja hyvin kiitos!

      Joku aina sanoo ettei sovi valittaa, kun ei itse tee paremmin.. Perkele varmasti tekisin monen työn tuolta arkadialta paremmin, kun sinne ensin jollain saatanalla täältä kuopasta pääsisi.

    • Anonyymi

      Tukea Sanna tarviikin meiltä kaikilta. Alkoholismi on hirveä sairaus.

      • Anonyymi

        Kuka helevetti uskoo vielä tuota alkoholisti höpötystä.

    • Anonyymi

      Kokemattomalla ja ilmeisen yksinkertaisella henkilöllä ei pitäisi olla mitään asiaa valtion johtoon.

      • Anonyymi

        Marin ei kykena huolehtimaan edes yhdestä puhelimestä. Kuin kukaan voi olettaa hänen pystyvän johtamaan valtiota?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin ei kykena huolehtimaan edes yhdestä puhelimestä. Kuin kukaan voi olettaa hänen pystyvän johtamaan valtiota?

        Mistä tietosi tulee, olihan hänellä puhelin mukana, vaan ei toista. Ei ollut tavoittamattomissa.

    • Anonyymi

      samaa mieltä , hienoa sanna, et osaat välillä tuulettaa ja bilettää. etkä ole niin kuin kok. ja persu politikot jotka istuvat vain kotona sormi perseessä...sanna rules.kerrankin on rento pääministeri eikä sellainen jäykkä paska niin kuin aiemmat...

      • Anonyymi

        Tuuletus ja biletys ne ovatkin pääministerin viran tärkeimmmät osattavat asiat ?

      • Anonyymi

        Onko paljonkin kokemusta ja näkemystä sormi perseessä olosta, tunnut olevan varsinainen expertti. Älä kuitenkaan muita osoittele, vaikka asia selkeästi kiihottaa.

      • Anonyymi

        jeps

    • Anonyymi

      Sanna saa ryypätä jos siltä tuntuu, ryyppäsihän kekkonenkin ja kävi vieraissa.
      Sanna on kaunis ja edustava hiprakassakin, turha moittia.

    • >>Jättäkää Marin rauhaan.>>

      Sitten jätetään kun ymmärtää erota.

      • Anonyymi

        Toivottavasti ei eroa. Seuraava voi olla paljon hankalampi vai itsekkö olet ehdolla.

      • Anonyymi

        Ei aihetta eroon

    • Anonyymi

      Mikä on nykyään marssijärjestys? Ohjeistaako ministeri politrukkia vai politrukki ministeriä?

    • Anonyymi

      Minä olen jättänyt marin rauhaan jo 30 vuotta sitten. Viimeksi Amsterdamissa 80-luvulla tuli vedettyä.

    • Anonyymi

      erittäin hyvin selvinnyt ottaen huomion ajan

    • Anonyymi

      Tältähän näitä kompurointeja riittää

    • Anonyymi

      Kaupan kassa "pääministerinä" ja sen kyllä huomaa 🤣

      • Anonyymi

        Kirjoitan paljon Marinin toimintaa kritisoivia kommentteja. Todellisia aiheita löytyy paljon. Kertaakaan en ole joutunut alentumaan siihen, että arvostelisin hänen opiskeluaikaista työpaikkaansa. Tuo on yhtä typerää kuin arvostella häntä sukupuolen (nainen) tai iän (keski-ikäinen) perusteella.

        Aivan samaa mieltä. Kaiken lisäksi tällaisella kommentilla halveerataan ja mitätöidään kassahenkilöitten työtä, jolla elättävät itsensä.

    • Anonyymi

      Marinin pitää erota heti! Monet aiemmat pääministerit ovat eronneet mokailujensa jälkeen. Marin on mokannut jo monesti ja vähättelee käytöksellään koronan pahaa tilannetta, hävetköön. Eduskunnan kyselytunnillakin istuu kuin tympeä korppikotka mustissaan. Marin ei ymmärrä, että on koko Suomen pääministeriksi nimetty, joten kuuluisi olla hyvänä esimerkkinä suomen kansalle. Nyt Marin pois tehtävästään ja koko eduskunnasta HETI!

    • Anonyymi

      Kyllä bilettäminen alkaa ottaa kunnon päälle, fyysisen ja psyykkisen...

    • Anonyymi

      Näin tämän päivän Iltasanoman ja Iltalehen lööpit.Voivatko näiden lehtien JOURNALIST käsi sydämellä katsoa peiliin ja todeta itselleen olen IHMINEN.

    • Anonyymi

      Vai niin! voitko tarkentaa hiukan niitä suuria saavutuksia?
      Lähinnä toiminut Korona tiedottajana ja rakentanut vahvaa henkilöimagoa itselleen. Tästä onkin hyvä siirtyä rahakkaampiin virkoihin kuten Katainen ja Stubb toimineet.

    • En muista että koskaan aikaisemmin olisi koko ajan hyökätty pääministeriä vastaan. Tsemppiä ja peukkuja Sannalle. Ihmettelen iltapäivälehtien kommenttipalstoja. Kommenttia ei julkaista ellei se ole persu-/kokoomusmielinen. Porvarien sananvapautta tuo.
      Jos meillä olisi ollut persu-/kokoomushallitus, koronaan kuolleita olisi enemmän kuin Ruotsissa. Vieläkään ei saataisi hengityssuojia puhumattakaan rokotteista koska persut olisivat suututtaneet kaikki valmistajat vittuilullaan. Tuhansia yrityksiä olisi mennyt konkurssiin, kymmeniätuhansia köyhiä perheitä olisi joutunut mieron tielle. Kaupungeissa köyhät asuisivat teltoissa, siltojen alla tai pahvimajoissa kuten sadat tuhannet ihmiset USAssa. Jos persut/kokoomus voittaa seuraavissa vaaleissa meillä on eddssä todellinen dystopia. Herätkää ihmiset. Tajutkaa mihin persut/kokoomus meidät veisi. Palkat ajettaisiin Amazonin tavoin minimiin. Boikotoikaa Amazonia.

      • Anonyymi

        Niinpä, mitähän näillä hyökkäyksillä pyritään peittämään...

      • Anonyymi

        Säälittävää, luuletko, että perussuomalaisissa ei ole aivan samalla tavoin lukutaitoisia henkilöitä, jotka pääsääntöisesti muiden tekemiä tiedonantoja ja selvityksiä lukisivat? Näinhän tekee hallituskin. Voi olla, että joku lukisi jopa paremmin ja osaisi myös vastata annettuihin kysymyksiin muutenkin kuin ulkoa opetellulla jorgonialla... Kuinka monta kertaa olemmekaan saaneet vastaukseksi kysymyksiin kuulla "no, kun meillä on tämä globaali pandemia... " ja sitten jotkun silmät ymmyrkäisinä riemuitsevat, voi, miten onkaan fiksua puhetta.

      • Anonyymi

        Etkö ymmärrä...merkityksellinen ei ole niinkään palkan suuruus, vaan se osa, joka palkasta jää käteen! Jos palkkoja hilataan aina vain ylöspäin se tuskin kaikkien alojen palkkoja nostaa, vaan lisää käytännössä vain eriarvoisuutta. Verotuksen kautta pitäisi tehdä toimenpiteet, jolla tehdystä työstä jää käteen enemmän rahaa. Tämä tietysti vähentää verotuloja valtiolta, mutta siinä, missä nostetaan kehitysapu- ja yhteistyöhön laitettavia miljoonia voi hyvinkin verotusta alentaa. Onhan se törkeää, että ansaitusta palkasta menee yli kolmannes veroihin.
        Et usko perussuomalaisten politiikkaan, itse olen vahvasti sen kannalla, että maan tulee ensisijaisesti huolehtia omasta väestöstään ja sen hyvinvoinnista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälittävää, luuletko, että perussuomalaisissa ei ole aivan samalla tavoin lukutaitoisia henkilöitä, jotka pääsääntöisesti muiden tekemiä tiedonantoja ja selvityksiä lukisivat? Näinhän tekee hallituskin. Voi olla, että joku lukisi jopa paremmin ja osaisi myös vastata annettuihin kysymyksiin muutenkin kuin ulkoa opetellulla jorgonialla... Kuinka monta kertaa olemmekaan saaneet vastaukseksi kysymyksiin kuulla "no, kun meillä on tämä globaali pandemia... " ja sitten jotkun silmät ymmyrkäisinä riemuitsevat, voi, miten onkaan fiksua puhetta.

        Ilmeisesti kiinostuksesi kynnystä ei ole entiset hallitukset ylittäneet ,koska et ole huomioinut että hallituksissa istuneet ministerit ei ole koskaan vastanneet suoraa kun heiltä on kysytty esim eduskunnan kyselytunnilla.Nyt Orpo ym kumppanit esittävät teille etteivät muka ymmärrä miksi he eivät saa suoraa vastausta.Tietävät kyllä ettei keskeneräisiä asiota voi tyhmälle kansalle esittää.Ettäkö lle kulleet koaskaan sanontaa ,että puhuu ku politiikko.Puhetta tulee mutta ei siihen vastausta mitä kysyit.Eikä ole tämän päivän juttu vaan vuosikymmenen.

        Ei tarvitse olla keskeneräisistä kysymyksistä kyse, vaan esimerkiksi valmiista jo tehdyistä ja päätetyistä talousratkaisuista, joista julkisesti ei uskalla lähteä oikeiden asiantuntijoiden kanssa keskustelemaan. Kun on valmiiksi annetut kysymykset, joihin on saanut asiantuntijoilta hyvän preppauksen, tiedot ja vastaukset voi hieman jutella. Tosin silloinkin menee helposti metsään, kun joku kysyy yllättäen jotain, johon ei ole valmistunut. Silloin on ainoa pakotie toistaa samaa mantraa, jonka on opetellut.

    • Anonyymi

      Meidän pitäisi olla ihmisiä toinen toisillemme. Iltapävälehdillä on paljon valtaa. Myös vastuuta saisi olla enemmän. Nyt on kyseessä ajojahti.

    • Anonyymi

      Ikäloput Marinia kiusaamassa. Me nuoret osaamme elää.

    • Anonyymi

      Voikun pääministeri jättäs meidät rauhaan, mutta ei. Pitää laulaa Tuuren kanssa Kesäkumi-biisiä.

      Oli muuten priimat night-clubit. Kuinkas muuten.

    • Anonyymi

      Marionetti ei todellakaan ole suoriutunut hyvin ja miten hän voisikaan, kv. eliitin sätkynukke tekee mitä hänelle ohjeistetaan. Se ei ole demokraattista eikä valveutuneiden kansalaisten silmissä oikeudenmukaistakaan.
      Ylimielinen ja itsekeskeinen elämäntapa ei myöskään edistä suosiotaan, eikä näyttäydy kovin kauniina vaikka yksilön ulkokuori nuori ja nätti onkin.
      Marionetti tekee täysin WEF agendojen mukaista politiikkaa, kuten on tehnyt moni hänen edeltäjänsäkin ja sitä ei meidän kansalaisten tarvitse vain tyynesti hyväksyä.
      Tähän johtajien ylimielisyyteen ja röyhkeyteen ovat kansalaiset ympäri Euroopan ja läpi koko maailman onneksi heräämässä. Kohtuuttomuudelle on sanottava vahvasti ei ja tarvittaessa nostettava niin kova melu että se varmasti kuuluu!

    • Anonyymi

      Vain totaalinen älykääpiö lähtee maskittomana baariin kun on juuri altistunut koronalle. "Jos muunnokselle altistuu, edes rokotukset eivät vapauta karanteenista."
      Tiesikö Marin edes minkä variaatin Haavisto oli saanut?
      Marin on Suomen historian edesvastuuttomin ministeri! 😡

      • Anonyymi

        Pääministerimme on uhrautunut niin paljon alamaistensa eteen näinä kriisiaikoina, että voitte pitää turpanne kiinni Hänen pienistä ryyppyputkistaan! Lapsestakin on aina pidetty hyvää huolta äidin poissaollessa, lastenhoitajakin todistaa äidin tulleen useinkin kotiin reissuiltansa viimeistään aamuyön tunteina.

      • Anonyymi

        Testit molemmat neg. Persulle liian vaikea yhtälö ilmeisesti. Käy jo hakemassa rokotus.

    • Anonyymi

      Lapsesta ei ole väliä, kun pitää päästä ryyppäämään. Pissis

    • Anonyymi

      persujen epätoivoinen maalittaminen Marinia kohtaan on todella lapsellista mutta eihän persuilta voi muuta odottaa koska hehän ovat idiootteja.

      • Anonyymi

        Elä hypi PS:n niskaan..Kokomus ja Keskusta muistaa tiedän käytöksen vähäpätöisessä tekstiviestijutussa tai rakkausjutussa ym . Demarit munii ihan kaiksessa.

    • Anonyymi

      ai se koronalinko alkoholisti? Menkööt parantamaan oloaan aa kerhoon!

    • Anonyymi

      Mutta nyt eletään vastakkainasettelun ja vihan aikakautta. Kaikkea pitää lyödä ja mahdollisimman kovaa. Ihmiset ovat psykoosisssa.

    • Anonyymi

      Enpolkisi marinia isollakaan rahalla,nahkapillu...

    • Anonyymi

      Sannan pitäisi juoda välillä vettä, pelkkä alkoholi kuivattaa.

      • Anonyymi

        Olitko mukana, kun juomiset tiedät. Lopeta ajoissa.

    • Anonyymi

      Aloittaja ilmeisesti marinerin avustaja joka päässyt pois jostain kitaranrämpytyshommista?

    • Anonyymi

      On se surkiaa kun viina vie eikä välitetä koronanlevittämisestä hyvä esimerkki kansalle.

    • Anonyymi

      järkyttävää viinan kanssa lotraamista eikö yhtään hävetä???

      • Anonyymi

        Marski otti ryypyn joka päivä! Joka päivä, vaikka raittiusväkeä silloinkin harmitti…

        Nyt sentään pääministeri oli juhlimassa Suomen itsenäisyyspäivän aattoa.

    • Anonyymi

      Hyvä että välillä irrottelee sillä sen verran raskasta on nyt nuoren naisen arki myös.
      P.s. mitään ei ole menetetty hallituksessa ainakaan vielä vaikka rottajoukko kovasti jahtaakin välillä ja jopa jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Marin on hyvä lukemaan paperista siinä plussat hänen pääministerinä olemisesta. Kaikki muu onkin sitten miinusta. Vaikeana aikana toki on ollut siitä samaa mieltä siksi olisi kaivattu oikein kunnon johtajaa sukupuolella ei väliä mutta nuori ikä= kokemattomuus ja ymmärtämättömyys monesti. Pääministerin pitäisi olla 50 joka on monissa liemissä keitetty ja kokenut. Tällainen hupakko se ei voi olla joka selvästi elää vielä nuoruuttaan viuhtoen humalassa ympäri kyliä. Marinin aika olisi ollut kypsä pääministeriksi noin 20 vuoden päästä.

      Suomi on silti valinnut strategian jossa eduskunta pääministereineen ja presidentteineen on kansan näköinen ja valitettavasti se johtaa lukuisiin ongelmiin. Älykkyys ja kokemus on harvinaista poliitikoissakin. Eduskuntaan pääsee jos on hyvä tyyppi. Antaisitteko nuoren kirurgin leikata jolla ei ole kokemusta tai tietoa osaisi lukea kyllä paperista ohjeita kuuluvalla äänellä ja olisi hyvä tyyppi vai valitsisitteko kokeneen jolla olisi monta leikkausta takana? Itse ottaisin jälkimmäisen pätee myös ihan joka asiaan melkein.

      • Anonyymi

        Kyllä 30 vuotias voi olla fiksu, ja myös 50 vuotias voi olla idiootti. Kyse ei edes ole iästä että kuinka monessa liemessä on keitetty. Yhtälailla 30 vuotiaalla voi olla takana monenlaista kokemusta. Mutta Marinilla ei ole kuin sokoksen kassa kokemuksena.

    • Anonyymi

      Marini kuuluu kaupan kassalle, ei ministeriksi. Bilettäminen on näkynyt pitkään silmistä ja torkkumisena eduskunnan kyselytunnilla. Nainen ei osaa vastata kysymyksiin, tai ei ymmärrä niitä.

      • Anonyymi

        No tuollaista. Kerro lisää omin sanoi ja ymmärryksin tuosta "Bilettäminen on näkynyt pitkään silmistä ja torkkumisena eduskunnan kyselytunnilla" ja tuosta " Nainen ei osaa vastata kysymyksiin, tai ei ymmärrä niitä",

      • Anonyymi

        persupuolue pitäis lakkauttaa koska ovat juoppopuolue.yhtään viisasta ei löydy.halla-laholla viiraa pää pahasti kun jätti doku puolueensa pomon paikan.sen verran pelkuri että kertoo vasta 10 vuoden päästä miksi erosi.jokainen sen tietää että jätti sen takia että pääviiraa pahasti.

    • Anonyymi

      Totuus on tuotava julki. Rosvot on saatava kiinni. Kyllä kansa tietää.

    • Pääministerin paikka ei ole harjoittelijoille. Prisman kassalla voi olla hieman tasapainoton harjoittelijakin.

    • Anonyymi

      👍👍👍

    • Anonyymi

      Valitettavasti MTV, IL HS ja IS eivät jätä Sanna Marinia rauhaan, ennenkuin hallitus kaatuu.

      Siihen menee pari vuotta, mutta haapala & co jatkavat linjalla.

      Päivästä päivään tulee paskanheittoa.

      Pidä pääministeri pintasi.

      Paskanheitto ei tule loppumaan.

      • Anonyymi

        Pääministeri joka ei noudata koronasuosistuksia. Pitääkö hoitajien noudatta suosituksia? Miten onko kaupassa käytettävä maskeja. Marin esimerkin mukaan ei tarvitse

    • Anonyymi

      Jos sun mielestä Marin on vakavasti otettava pääministeri niin täytyy olla rima todella matalalla. En palkkaisi Marinia edes vahtimaan mun lapsia saati olemaan vastuussa suomen asioista...

    • Anonyymi

      Itse on valinnut ammattinsa eli TEuvo-Inkeri- poliitikon, kestää sitten, vai pitäisikö hänen lähteä taas kaupan kassalle

      • Anonyymi

        Jos kusee suomen asiat niin kyllä sitä lokaa myös ansaitsee. Turha itkeä. Ihmettelen vain miten hän on edelleen virassa. Jos olisi kussut noin paljon missä tahansa muussa ammatissa niin olisi saanut kenkää ajat sitten. Mutta poliitikoiden suojatyöpaikat ovat pysyviä sosiaalietuuksia. Kyllä veronmaksajat maksaa....

    • Anonyymi

      Kassaneiti parka ei osaa mitään.

    • Anonyymi

      Anneli Jäätteenmäki erotettiin heti yhden epämääräisen syyn takia pääministerin virasta ja vauhdilla. Bilehile kaupan kassa saa pönttöillä joka viikko ja päätä vaan silitellään.

      • Anonyymi

        Just näin aivan käsittämätöntä kuraa ja kehtaa vielä itsenäisyyttä juhlistaa. Missä suomen itsenäisyys? WEF kokouksissa?

    • Anonyymi

      No, yksi paskimmista, ellei jopa paskin pääministeri miesmuistiin. Siihen päälle vielä tämä hallitus, voi hyvänen aika. Mutta uskallapa arvostella, niin ensimmäisenä vilahtaa jo sovinistikortti.

      Ja kyllä se vain näin on, että kassatytön pitäisi tehdä kassatytön hommia - sen enempää kyseistä toimenkuvaa aliarvostamatta.

      • Anonyymi

        paras pääministeri Marin on.kyllä joku toivoo natsihallitusta niin kyllä suomi on suossa ja ikuisesti,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        paras pääministeri Marin on.kyllä joku toivoo natsihallitusta niin kyllä suomi on suossa ja ikuisesti,

        No tälle ei voi kuin nauraa, aika syvää aivopesun tulosta mielestäni, vaikka en itsekään mitään persujohtoakaan katsoisi.

    • Anonyymi

      vegetaristi purrafanit on kateellisia Marinille koska purra on dorka koska ei osaa muuta sanoa kuin mamu mamu ja viellä mamu.

    • Anonyymi

      pitisikö pääministeri amputoida jalat pois jotta ei pääsisi juoksemaan ryyppääämään.

    • Anonyymi

      Mariini vahvistaa käyttäytymisellään puheena olevan uuden rahaykdikön joka tuler kuuksuden päästä suomeen, joka on demari joka jaetaan sataan tunari in

    • Anonyymi

      Miksi te ette kysyneet kansalta aikoinaan Jyrki Kataisen ( yli 700 000 euron) turhasta tulevaisuus tutkimuksesta? Meni verorahat turhaan. Terv. Matti Tähtinen

    • Anonyymi

      Todella vastuuton virkahenkilö . Ehkä demareiden taso on romahtanut .

    • Anonyymi

      Toivon mukaan jättävät rauhaan.
      Onhan tässä seuraaviin eduskuntavaaleihin vielä sen verran aikaa että hyvin ehtii tyriä koko puolueen keskustan tasolle apupuolueeksi :).

    • Anonyymi

      Marin aivan liian nuori ja kokematon tähän virkaan.. Kyllähän se huomaa, että stressitasot ja virheet kasvaa jatkuvasti. Sitten pakko ryypätä joka viikonloppu ku ei jaksa vastuuta.

    • Anonyymi

      Joutavaa median lietsontaa... eikö v...u ole muuta aihetta uutisiin ja jonnin joutaviin keskustelu ohjelmiin..

    • Anonyymi

      ajatelkaa persukansan edustajilta vaaditaan vain että osaa sanoa mamu niin maksetaan yli 5000 euroa kuussa.ei paljon älynlahjoja tarvita.

      • Anonyymi

        Naulan kantaan!

    • Anonyymi

      juurikin näin, jos ja kun menee ottaa muutaman paukun raflassa niin mitä sitten?
      Mitä se kenellekkään kuuluu,,,,,,ei kuulu

      • Anonyymi

        Totta hemmetissä se kuuluu. Jos tää demarimimmi nauttii 18000:n palkkaa niin kyllä mä veroni maksavana odotan sen hoitavan duunin mihin se on palkattu. Jos sopparissa lukee, että puhelin on messissä niin se on, oli sitten dokaamassa tai ei. Ja toisekseen, vain konna syö veronmaksajien murot, käryn käytyä koettaa piilotella summaa ja maksaa eväänsä vasta julkisesta paineesta, silloinkin tekeytyen uhriksi ja syyttämällä avustajiaan. Voisi heittää ilmoille lainatun kysymyksen modattuna: "Pääministeri, kuinka te kehtaatte?"
        Siinä ei mitään etteikö kunkin ole viinansa juotava, mutta tautisena aikana koronalle altistuneena, muita mahdollisesti henkeen ja terveyteen vakavasti vaikuttavalla taudilla vaarantaen. Se ei ole kenenkään etuoikeus vaikka viinahammasta kuinka kutittelisi, ei edes pääministerin. Marin käyttäytyy kuin teini, vastuuttomasti.

        Juurikin noin. Jos haluaa olla pääministeri pitää osata käyttäytyä sen mukaan. Ihmisen pitäisi tiedoillaan ja taidoillaan ansaita paikkansa. En ole kuullut yhdestäkään muusta nykypolitiikassa olevasta, joka omaa asemaansa pönkittääkseen olisi pyytänyt epäsuosiossa olevan henkilön itseään moittivan saadakseen näin lisäsuosiota. Vanha juttu jo, mutta kertoo ihmisen luonteesta.

    • Anonyymi

      Koskas pääministeri on Suomessa rauhaan jätetty? Ken leikkiin ryhtyy hän leikin kestäköön. Poliitikkojen arvostelu kuuluu demokratiaan. Suomessa presidentti saa olla vähän rauhassa, mutta pääministeri on sitten sitäkin enemmän arvostelun kohteena. Miksi Sanna Marin pitäisi jättää rauhaan? Miksi hänen pitäisi saada erikoiskohtelu? Siksikö, että on nainen? Siksikö, että on nuori ja nätti? Siksikö, että on demari? Kyllä naispoliitikotkin ovat joutuneet Suomessa kohun ja arvostelun kohteiksi, eroamaankin on jouduttu. Ei sekään, että on nuori ja nätti oikein riitä perusteluksi rauhaan jättämiselle. Ihan omaan arvoonsa voi jättää sen kun demari-feministi vaatii jättämään sosialidemokraattisen naispääministerin rauhaan.

    • Anonyymi

      Marin is best, bilettää täytyy jos siltä tuntuu. Hän on ollut ja on erittäin kovassa paikassa ajamassa yhteisiä asioita. Irrotella vaan joskus täytyy ja hyvä niin!!

      • Anonyymi

        Ja samalla jättää itse antamansa ohjeistukset noudattamatta.
        Ja mikä pahinta...
        Laiminlyö työvelvollisuuksiaan!

        Pääministeritär on tyypillinen demori, jonka mielestä työtä tehdään silloin kuin itseä sattuu huvittamaan.

    • Anonyymi

      Ei voi sanoa, että hyvin, kun on menty skandaalista toiseen. Selittelyä ja anteeksipyytelyä toistuvasti, joista oikeellisuus on välillä arveluttavaa.

    • Anonyymi

      Muistelen kauhulla Sipilän, Stubbin, Käteisen ja Vanhasen pääministeriaikoja. Leikkauksia vähäosaisilta ja etujen kahmimista jo entuudestaan hyväosaisille.

      Pienestå harkitsemattomuudesta huolimatta Marin on paras pääministeri Suomessa miesmuistiin.

      • Anonyymi

        Hallitukset ovat olleet aina vain epäisänmaallisempia ja niin on tämä Marinetin hallituskin, ei tee mitään eroa aikaisempiin muuten kuin, että on vain edellistäkin turmiollisempi tavallisten suomalaisten kannalta.
        Et ilmeisesti ymmärrä miten, mutta niin vain tämäkin hallitus leikkaa vähäosaisilta hyvin monella tavalla. Tämä idioottimainen vihreä siirtymä on yksi suurimpia köyhdyttäjiä.

    • Anonyymi

      Marin tee mitään muuta ku lahjoita rahaa ulkomaille, avaa ovia haittamaahanmuutolle ja myy suomea pala palalta ulkomaisille omistuksille, nii ja bilettää jatkuvalla soitolla ja nähtävästi veronmaksajien fyrkilla, koko lunttu pitäs potkia pellolle.

      hienosti hänkin käänsi kaikille aatteillensa takkia ku rahaa alko valua taskuihin (blogit yms ennen PM pestiä) :D

      • Anonyymi

        persut rahtasi haittamaahanmuuttajia 32 000 ja hyväksyi iloiten kreikkapaketin semmosta isänmaalista tekoja persut teki.

    • Anonyymi

      Höpöhöpö

    • Anonyymi

      Eivät ne ole mihinkään piiloutuneet, mutta tämä mimmi on ne ylimielisesti vaan ohittanut.

    • Anonyymi

      Iltasanomat on Haapalan avulla jahdannut koko ajan marinia,niinkö se ottaa porvaria päähän kun vasuri pääministeri pärjää.

      • Anonyymi

        Olisikin VIELÄ kyse vastakkainasettelusta. Kyseessä paljon vakavampi aihe.

    • Anonyymi

      On Huawein mannekiini. Valtioneuvoston tilannekeskuksella väärä puhelinmerkki.

    • Anonyymi

      Kyllä jos on ansioitunut, yhteistyökykyinen, neuvottelutaitoinen kyvykäs, miellyttävä ja pidetty niin ei sada lokaa niin paljon luulisin. Neuvostoliitossakin oli kansan niin paljon rakastamia, kyvykkäitä jne johtajia että piti panssaroidulla autolla turvasaattuein kuljettaa. Kenties muuten rakastettaisiin hengiltä?

    • Anonyymi

      Olisi suotavaa saada jokainen uuden maailmanjärjestyksen rakentaja telkien taa. Aloitettaisiin vapaamuurarijärjestöstä.

    • Anonyymi

      huomaa että persut on kateellisia kun Marin on erittäin pätevä ja kaunis kun persut täällä jaksaa lapsellisesti tehdä asiasta kärpäsestä härkänen,

      • Anonyymi

        Eli mielestäsi perussuomalaisten kannattajia on noin 66,6% Suomen kansasta. Sehän tietää melko selkeää vaalitulosta seuraavissa vaaleissa. Kahden kolmasosan mielestä Marinin käytös on ollut moitittavaa. Tätä moitittavaa käytöstä ja rajojen rikkomista on ollut nyt aikalailla, yrittääkö jotain todistaa vai mikä mättää. (Virkamiehen painostus eroamaan, aamiaiskohu, saunomista bileillan jälkeen, biletys korona-altistuneena ilman puhelinta, joka kuuluu olla mukana....). Jäämme jännityksellä odottamaan suraavaa lööppiä....

    • Anonyymi

      Juoponmaan pääministeri diskobilettää. Hah.

    • Anonyymi

      Sannan olisi pitänyt jo aikapäiviä sitten myöntää, ettei hänestä ole pääministeriksi. Virka on niin vastuullinen ja vaativa, ettei myöhäisteini-ikää elävältä bilettäjältä voi millään muotoa löytyä vaadittavia taidollisia ja henkisiä resursseja. Kuten olemme nyt nähneet. Siitä ei tarvitse enää edes väitellä, että Sannalle kiitokset, että näytti omat kykynsä ja rajansa.

    • Anonyymi

      En usko Suomen kansan teilaavan Marinia tämän puhelin jupakan takia. Tekemällä tehdään näitä ongelmia vastapuolen toimesta.

    • Turhaa puhetta koronasta.

      Jos ohjeistus on että tuo varmennettu puhelin pidettävä mukana, ei jokin illanvietto ole syy jättää kyseistä Suomen turvallisuudenkin kannalta tärkeää laitetta (tuskin painaa montaa kiloa ?) kotiin.
      Se että "varajärjestelmä" (PM'n suojelu tms) hoitaa asian kotiin kun pääministeri pudottaa pallon ei ole selitys, siksi on monta järjestelmää ja jos jokainen niistä olettaa että joku muu hoitaa asian ei järjestelmään voi luottaa !

      Jollei vastuuta ota vallasta, miksi edes hankkiutua pääministeriksi ?

    • Anonyymi

      Pääministerimme on erittäin ylimielinen,kuvittelee ettei häntä koske samat säännöt kuin muita ja muuttaa joko ajan selityksiään.Kerää hovia itselleen julkiksista ja järjestää Ilmari Nurmiselle saunaseuraa.Onneksi on kohta vaalit.

    • Anonyymi

      Tukea kyllä saisi jos osaisi toimia oikein. No tulevat vaalit tulee näyttää minkälaisen tuen kyseinen pääministeri saati puolue saa

    • Anonyymi

      Totta pääministeri ei piiloudu vaan juoksee ravintolaan vaikka tietää koronaan sairastuneen Haaviston. Näyttää hyvää esimerkkiä miten me muutkin voidaan jatkossa toimia eli olla yhtä vastuuttomia.

      • Anonyymi

        Minun (rokotettu) vaimo altistui koronaan kun tapasi sukuilaislapset joilla todettiin pian sen jälkeen korona (lapset ovat alle 12 ja rokottamattomia). Hän soitti jonnekin koronakeskukseen ja sai ohjeen käydä testissä ja kävi. Mitään ohjetta eristäytymisestä ei annettu eikä vaadittu negatiivisen testin jälkeen mitään uusintatestiä.

        Vaimo ei lähtenyt bilettämään yökerhoon, mutta ei kukaan sitä häneltä ollut altistumisen takia kieltämässäkään. En tiedä onko ministereillä eri ohjeet mutta näin tavallinen kansa toimii, joten siltäkin osin tämä on myrsky drinkkilasissa.

      • Anonyymi

        Niinhän me jo toimimme.

    • Anonyymi

      Sanna Marin on ihan helvetin hyvä pääministeri suomelle just nyt. Hän ei oo kokenein mutta oppii kyllä, eikä voi väittää että kokemusvuosista olis hyötyä tällaisena maailman aikana. Jos tollasessa mediapaska myllytyksestä selvii täysjärkisenä ja kun korona ehkä joskus on ohi ei oo mitään mihin toi nainen ei pystyis. Kun oppirahoja maksetaan koronan kanssa painiessa ja tätä uutta maailman järjestystä hoitaessa kaiken muun pääministerin duunin ohella ni ei voi tulla kun helvetin hyvä paketti. Ei joku vitun Sipilä ollut puolikskaan näin pätevä ees lopettaessaan omaa kauttansa , eikä muutenkaan ollut kun hyvä veli roisto lesta paska. Ja kaikki kokoomuksen pääministerit on ollut ihan vitun stereotypisiä limanuljaskoja mitkä ei osaa prosenttilaskuja tai ainakaan pitää rahoja Suomen sisäpuolella. Mä nostan ainakin Sannalle vitusti hattua, toi baarikeissi nyt menee sen piikkiin mut eiköhän noi muutkin urvelot samalla pallilla oo tehnyt vitun kyseenalaisia tekoja jotka kaikki tuskin tulee ees koskaan päivänvaloon. Sanna ainakin osaa pyytää anteeksi ja kantaa vastuunsa, Se on suoraselkäinen mimmi. Eikä pääministerin tarvii olla mikään vitun sikarikerhon rotta mitä ei nää yössä, Sanna saa käydä just niin paljon vapaa ajalla baarissa kun huvittaa. Miettikää paljon vaatii munaa ton kaliiberin kansanedustajalta mennä repii märkää ja pyörittää persettä baariin ku tietää varmasti et joku kyttää toinen kuvaa ja kolmas aukoo päätä. Ei varmasti tuu turhan paljoa sellasta "julkkisihailua" vastaan mitä vaikka joku Paula Vesala vois saada. Propsit sanna ! Lippu korkeella ja heitterit haistakoot vitun !

      • Anonyymi

        No niin, sieltähän tulee ihan asiaa!

      • Anonyymi

        Yksi moka ehkä menee kokemattomuuden piikkiin, mutta sekin saattaa maksaa miljardeja. Sitten, kun mokia alkaa tipahtelemaan useampia se alkaa mennä välinpitämättömyyden tai liian itseriittoisuuden piikkiin. Siinä ei ennätyssuuri avustajakaartikaan auta. Tässä vikana on se, että harvemmin niitä mokia itse maksaa, ne maksaa yleensä joku "muu".

      • Anonyymi

        Juu nii varmaan youtube.com/watch?v=Y6nqZP5us48

    • Anonyymi

      Antakaa nyt Sannan bilettää 🥂💃

    • Anonyymi

      Tällä hetkellä Suomen ainoiden ns. iltapäivälehtien pyhänä tehtävänä on tiettyjen tahojen toimeksiantona yrittää musertaa pääministeri Sanna Marin ja saada maahan näiden "tiettyjen tahojen" mieleinen hallitus kokoonpano. On suorastaan ihme, että maallamme, jonka itsenäisyyspäivää juuri vietimme, on näinkin yksipuolinen lehdistö. Vika on tietysti meissä kansalaisissa itsessämme, olemme valmiit ivailemaan tunnettujen diktatuurimaiden valvottua mediaa näkemättä kuitenkaan omien tiedotusvälineiden yksipuolisuutta ja päätoimeksiantajia, pois lukien YLE:n uutistoiminnan, jolla on laaja tehtäväkenttä kontra "vapaa lehdistö". Toivotaan , ettemme lankea "halpaan" ja myy mielipiteitämme päivän mehevimmissä juoruissaan ja kohujutuissaan rypevälle suorastaan ala-arvoiselle journalismille, joka valitettavasti nyt näyttää olevan vahvimmillaan. Tasa-arvo kunniaan, jopa yksipuoliselle lehdistöllemme, tai mieluimminkin niiden nettijulkaisuille.

      • Anonyymi

        punaviherstalinistinen tyttöhallitus on aiheuttanut suurta tuhoa liike-elåämässä.
        Nyt juhlivat työttömät,tukien varassa elävät ja asumistukea nostavat köyhät.Pian maahan saadaan taas oikea marssijärjestys ja köyhät pois haisemasta ostoskeskuksista.

    • Anonyymi

      Tässä on kyse kaksinaismoraalista. Paheksunnan perimmäinen syy on se, että pääministeri on NAINEN ja käy YÖKERHOSSA ja juo siellä ALKOHOLIA.

      Tämä on aika raju ristiriita siihen, että KAIKKI eduskuntapuolueet (myös KRISTILLISET) ovat vaatineet ravintolayrittäjien tukemista korona-aikana. Erityisesti on kannettu huolta (Maran ansiokkaan lobbaamisen takia) yökerhojen tukalasta tilanteesta. Nyt kun eduskunnan liki yksimielisellä päätöksellä on yökerhoille lapattu miljoonia, että niiden olemassaolo turvataan, niin kauhistellaan kun sielä joku käykin?!

      Jos yökerhoissa käynti on pahasta niin lopetetaan helvetissä niiden tukeminen. Ja jos se, että naiset käyvät yökerhossa on kamala asia, niin silloin tuetaan vain niitä yökerhoha, jotka keskittavat pelkästään poikaseurassa viihtyvän asiakaskunnan viihtymiseen. Niitäkin on mutta ei kovin montaa.

    • Anonyymi

      Tukea dokaamaan vai.

    • Anonyymi

      Jos ihmisellä on vähääkään järkeä päässään, tietää altistuneensa tarttuvaan tautiin, niin hän EI mene yökerhoon.

      • Anonyymi

        Kyllä ”ihmisellä” on enemmän järkeä päässä kuin sinulla :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ”ihmisellä” on enemmän järkeä päässä kuin sinulla :D

        Mitä tarkoitat, EeN tajunnut

    • Anonyymi

      Älytöntä touhua median puolelta. Pääministerin henkivartija kyllä tietää koronamääräykset ja seuraa perskärpäsenä suojattiaan joka paikkaan. Varmasti hän totesi, että nyt ei kannattaisi lähteä märkää ottamaan, mutta pomo teki mitä huvitti.

      • Anonyymi

        Koronamääräysten mukaan oireeton altistunut täysin rokotettu ei ole karanteenissa.

      • Anonyymi

        Sinulla sitä riittää mielikuvitusta. Vai ihanko olit hetkeä todistamassa?

    • Anonyymi

      Voi bilettää mutta ei käydä töissä

    • Anonyymi

      Eikö tästä maasta muka löydy parempi päättäjiä. Luulisi löytyvän.

      • Anonyymi

        Eikö ole onnistunut aika hyvin, jos Suomen suurin ongelma on se, että mihin aikaan pääministeri lähtee yökerhosta ja montako kännykkää hänellä on mukana.

        Huonomman pääministerin aikana ongelmat olisivat varmasti jotain todellisia, jotka koskettaisivat muutakin kuin juorulehtien lukijoita.

        Oliko turvamiehet mukana ?

        Pääministeri on asemassa jossa käsitellään luottamuksellisia tietoja ,jotka saattavat kiinnostaa joitain tahoja .Toiminta jossa maan korkeimassa poliittisessa johtotehtävässä toimiva menee omia menojaan piittaamatta turvallisuus kysymyksistä on turvallisuus uhka niin maalle kuin itse henkilölle. Monenko valtion päämiehet istuvat salonkien tai turvaselvityksin tilattujen pöytävarauksin tilattujen lounaistilaisuuksien sijaan paikallisbubissa?

    • Anonyymi

      Siis mitä MV ?
      Mistä suoritu hyvin?
      Ihan osaamaton ,sama kuin kokoomuksen porahammas..
      PÄÄMISTERILLÄ PITÄÄ OLLA ARVOKKUUS,EI SIRKUS!
      Mitä vaikeata hänellä ollut?
      Milloin EEVA.lehti kuvaukset vai ?
      SDP valitsi osaamattoman mutta maailmalla oli meniniki,että keskostarhasta otetaan PM,että SUOMI näyttää hyvältä:))
      Nuori on ja VIINAA TEKEE MIELI,KUIN JELTSILLÄ:)

    • Anonyymi

      Kyllä se sitten on helppoa ja mukavaa hoitaa muitten asioita.omat sitten????.

    • Anonyymi

      Alkon mannekiini!

      • Anonyymi

        Aktiivimalli kakkonen!

      • Anonyymi

        Isän tyttö ,geeniperimää!

    • Anonyymi

      Julkisuuden henkilön täytyy sietää häneen kohdistuvaa kritiikkiä. Kritiikin täytyy olla asiallista ja perustua faktoihin, ei mihinkään keksittyyn. Saadusta kritiikistä on hyvä ottaa opiksi, mikäli ei kritiikkiä siedä, kannattaa jättää julkisuus taakse. Lyhyesti sanottuna kaikkien perse ei kestä merivettä.

    • Anonyymi

      Aika härski esitys Juvoselta televisiossa,eduskunnan pitää saaha tietää mitä Marinille tapahtui viikon loppuna??????

    • Anonyymi

      Liian nuori pääministeriksi kun ei tiedä mistään mitään. Esim ravintolan aukio olot ei voi vaikuttaa kellonaikaan, kun tulee liian aikaisin valomerkki. Vai olenko jotenkin väärässä että onko korona jonkinlainen kummitus, joka katsoo kelloa että mihin aikaan lähtee levittelee pöpöjä?

      • Anonyymi

        Joo vetään bootsit jalkaan tiettyy aikaa lähtiessän tööhi ,tartutus kierrokselle ja ilmottelee piäministerille jotta pankoo baarit kiinni jotta en piese sissään, jos meinootte selvitä miu tuholoilta.

    • Anonyymi

      Great reset!

    • Anonyymi

      Jättäkää pikkutyttö rauhaan😑
      Yhyyy😭😭

    • Anonyymi

      Marin rakastettu kuten Stalinkin oli....

    • Anonyymi

      Ei tämä pääministeri ole saanut mitään muuta kuin velkaa aikaiseksi. Käykää vilkaisemassa velkakelloa niin näette paljon tulee vuorokaudessa lisää. Ei muita asioita ole hoitanut kun korona ohjeita jota itse sitten rikkoo ja kiistää kaupanpäälle asian. Ei minkäänlaista älliä päässä ja kattelee vain hämmästyneen näköisenä että mitä seuraavaksi.

    • Anonyymi

      Marin, jos luet tämän viestin, niin olisikohan aika erota? Nyt voit vielä säästää kasvosi kun heti lähdet.

    • Anonyymi

      Joo kyllä on saanu tyttö polttoaineen hinnan ja elintarvikkeiden hinnat nousuun. Ei ku jälenlyöntiin mokoma koppava tytsy. Johan tuo on nähty.

    • Anonyymi

      Ei oo paljoa vaadittu muttei sitäkään oo saanu tehtyä! Ei osaa edes totta puhua! Puhuu "niin totta kuin osaa" niinkuin eräs entinen naispääministeri!

    • Anonyymi

      Nämä punaviherstalinisti tyttöset ovat vaikeuttaneet yritystoimintaa, haalivat elättejä kaukomailta ja paisuttavat tulonsiirtoja. Seuraava hallitus leikkaa toimeentulotukea,työttömyystukea,lapsilisiä,asumistukea ja julkisia palveluja. Pienituloiset ja köyhät yleensäkin ovat tämän yhteiskunnan syöpä.

      • Anonyymi

        "Pienituloiset ja köyhät yleensäkin ovat tämän yhteiskunnan syöpä."

        Ihanko tosissasi näin ajattelet?

      • Anonyymi

        Tiesithän että olet itse köyhä ja yhteiskunnan syöpäläinen kun viereesi laitetaan maailman miljardöörit?

    • Anonyymi

      Kieltämättä ärsyttää esim. Ilta Sanomien asialla vatvominen. Tuskin sillä Stubbillakaan puhelin oli mukana maratooneilla. Koskaan ei pidä tärkeitä asioita viestittää, vaan soittaa. Jos olisi ollut nukkumassa, ei viestistä olisi tietoa. Tuskin sitä puhelinta koko ajan voi lukea muutenkaan. Onko tämä mediahuomio nyt turhaan Marinissa? Paljon rokottamattomia tuolla baareissa heilumassa, jotka viis veisaavat altistavatko, tartuttavatko muita...
      Tässä on nyt kaivattu vähän selkeää viestintää...eikä thl:n, avien, stm:n ristiriitaisia ja toisensa kumoavia ohjeita... (me suomalaiset totellaan, kun on pakko, nää suositukset ja vahvat suositukset on hanurista. Maskit naamaan ja järkeä tähän touhuun.

    • Anonyymi

      Suomen historiassa ei ole aikaisemmin ollut yhtä heikkotasoista, epäpätevää ja täysin johtamiskyvytöntä pääministeriä kuin mitä Marin on. Hän ei ole tehnyt elettäkään yhdistääkseen kansaa, vaan päinvastoin pyrkii jakamaan sen entistä kovemmin. Erittäin yrittäjävastainen ja äärivasemmistolainen, joka ei ymmärrä talouden mekanismeja ja niiden toimintaa.

    • Anonyymi

      Voi hyvää päivää. Lopettakaa tuo typerä sättiminen.
      Miksi Marin ei saa olla kuin muut ihmiset hän on johtanut maatamme tänä vaikeana aikana erinomaisesti. Oppositio räksyttää kun olisivat muka parempia. Mediassa liian vähän uutisia kun jaksavat jauhaa. Miltähän määrältä on kalluppia kyselty sitähän ei kerrota. Perussumalaiset tuomitsee kun itse tuomitsevat koko rokotuksen ja koronapassin käytön.
      Ainahan jostakin henkilöstä on saatava syntipukki.

      • Anonyymi

        Pääministeri ei ole asemansa puolesta kuin kuka tahansa ihminen

      • Anonyymi

        Miksi virusta ei saa vapaasti levittää altistuneena? Ei ole ongelma, jos heikoimmat kuolevat koronavirukseen? Maailmassa on kyllä ihan liikaa ihmisiä.

    • Anonyymi

      > Meidän tulisi tukea häntä, eikä polkea.

      Itse en voi kannattaa sosialisteja, koska sosialismi on varkaiden ideologia. Mutta, Marin näyttää olevan kyllä parempi kuin muut vaihtoehdot, jotka näyttävät olevan vielä kiiluvasilmäisempiä fasisteja.

    • Anonyymi

      Poliittiselta elämiseltä jää perinteeksi ainoastaan välinpitämättömyys. Kiitos ei.

    • Anonyymi

      Tapauksen johdosta tulisi tehdä lastensuojeluilmoitus, jäikö lapsi heitteelle kun vanhemmat ryyppäsivät. Vai oliko mukana mies...vai tämä "hyvä ystävä".

      Seuraavaksi erotetaan taas yksi virkamies, josta tehdään syntipukki. Alkaa olla kuin mafiassa.

    • Anonyymi

      Haloo... käytäytyy kuin teini.. mitä meille tapahtuu jos jotain suurta tapahtuu...Niinistölle valta takaisin se on ainakin kotona öisin..

      • Anonyymi

        Jep, 36-vuotias "nuori" bilettää? Nuoruus on tainnut jäänyt aiemmin kokematta?

    • Anonyymi

      Marin on ylimielinen pissis jonka pitäisi jättää hommat kokeneemmalle ja vanhemmalle miehelle joka ymmärtää pääministerin arvokkaan aseman. Sanna voi sitten keskittyä bilettämiseen ja opetella käytöstapoja vaikka marketin kassalla. Hallitus ei ole tyttöjen paikka.

    • Anonyymi

      Ihme vouhkaamista, Haavisto ei itsekään tiennyt, että on korona, kun ei oireita ollut, rutiinitesti, kun piti taas jonnekin lähteä.. Tavannut ihmisiä kymmenittäin viimeisten päivien aikana....eli kaikissa meissä saattaa olla korona vaikka emme tiedä.

    • Anonyymi

      Minun ei olisi pitänyt aloittaa tätä.
      Tämä keräsi muutamia ihania poikkeuksia lukuunottamatta valtavan joukon kusipäitä jauhamaan paskaa.
      t. boomeri

      • Anonyymi

        Muahahahaa, mitä ihmeen pskaa muka ? onko muiden mielipiteet vääriä ?

        Voin kertoa, ei ole.

        Jos jonkun toisen mielipide loukkaa, SE ON SUN OMA ONGELMA.
        Kasvata itsetunto.

        Marinia saa ja pitää kritisoida. Marin on tuonut Suomen valtion harrastaman tyrannian ja fasismin aivan uuteen valoon häikäilemättömyydellään.
        Sannaa ilmeisen näkyvästi ohjaillaan ulkopuolelta? Sanna on WEF:in agendan ideologioiden fyysinen ruumiillistuma? Mikään oikeus tai ihmisoikeus ei ole niin tärkeä, ettei hän sitä voisi lobata kumottavaksi.Täytyy miettiä miksi ? No ainoastaan saavuttaakseen agendan mukaisen päämäärän, - ja liittovaltion, eläkevarantojen siirtämisen eu;n hallintaan, kaikki ihmiset täysin riippuvaiseksi liittovaltiosta ja henkilökohtaista menestystä, sekä kunniaa kaltaistensa joukossa.

        Oliko Sanna koulukiusaaja ? Nyt hän ainakin vaikuttaa sellaiselta, etuoikeutetulta, varakkaalta, itsekeskeiseltä pAsk1a1selta, jotka ensisijaisesti nuoruudessani olivatkin ne todelliset koulukiusaajat ja kieroilijat.

    • Anonyymi

      Onko minkään maan pääministeri hillunu kapakassa pilkkuun asti kaljapullo kädessä,tuskinpa

      • Anonyymi

        En tiedä, mutta Emmanuel Macron juo päivittäin viiniä.

    • Anonyymi

      Sanna "bile" Marin jätetään rauhaan vasta sen jälkeen kun hän erotetaan pääministerin virasta ja ottaa vastuun tekosistaan.

      Totaalinen rauha tulee vasta sitten kun nykyinen punaviher hallitus kaadetaan ja käynnistetään uudet vaalit.

    • Anonyymi

      Pääministerin täytyy hoitaa tehtävänsä ja tehdä päätöksensä oman valtion ja oman kansan parhaaksi.

      Päätöksen lopputulos pitää pohjautua vallitseviin tosiasioihin ja tilanteessa kuin tilanteessa pitää toimia kokemuksella ja rautaisella otteella olipa korona tai maailman sota käynnissä.

    • Anonyymi

      Vilkaisin uutiset ja vähintään joka toinen otsikko Marinista. Miksi lehdistö haluaa jatkuvasti savustaa hänet eroamaan? Näin tehdään aika usein nimenomaan naispoliitikoille. Tosin vaikuttaa siltä, että Sanna on virkaan laitettu juuri sitä varten: heitetään vaikeassa tilanteessa nuori nainen susille jotta sedät on turvassa.

      • Anonyymi

        Vaikuttaa siltä, että olet demari?

      • Anonyymi

        Oliko kyseessä ansa, johon pääministeri johdatettiin. Jotkut kertovat, että muutamassa yökerhossa on henkilöitä, jotka soittavat paparatseille, kun näkevät julkisuuden henkilön olevan erikoisessa tilanteessa tai juopuneena. Soittaja saa palkkion soitostaan ja lehti jutun, joka myy.

        Paparatsille soittaminen olisi ilmeisesti lopputilin paikka, koska ravintolan henkilökunta ei saa paljastaa ulkopuolisille kuka on ollut asiakkaana ja missä kunnossa.

    • Anonyymi

      Sanna "bile" Marin saa ihan syystä lokaa niskaansa. Hän ajautuu kohusta ja skandaalista uuteen. EI HÄNESTÄ OLE OLLENKAAN PÄÄMINISTERIKSI.

    • Anonyymi

      Voi kyynel joko saa itkeä? nyyhnyyh Marini on selvinnyt tod loistavasti tehnyt velkaa ja juhlinut baareissa ja juopotellu ties millaisten epämääräisten tyyppien kanssa siinäkö demarien idoli?

    • Anonyymi

      Lukekaa lööppejä,seiska oikein urakoi tutkimuksissaan.BILEKOHU KUULEMMA PAISUUUUUUU.

    • Anonyymi

      Sanna "bile" Marinin ansiosta Suomen eduskuntaa kutsutaan pelle teatteriksi.

      • Anonyymi

        Maailmalla selkeästi ihmetellään miten tälläinen poliittisesti liian kokematon kassa tytsy on päästetty pääministeriksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailmalla selkeästi ihmetellään miten tälläinen poliittisesti liian kokematon kassa tytsy on päästetty pääministeriksi.

        Olet pari vuotta hokenut kassatyttöä, eikö kyllästytä veivata aina vaan samaa vanhaa levyä?

    • Anonyymi

      Sählä Sanna

    • Anonyymi

      Sais olla vaikka 24/7 ryyppäämässä ja kenenkään tavoittamattomissa.

    • Rukoilkaa Marin puolesta.

      Jospa Hän vielä saisi mahdollisuus ottaa vastaan Jesusta ja Pelastua !!!

    • Kuule aikuinen ihminen bailaa korona edellä eikä kansan turvallisuus edellä.

      Pieni lapsikin toivoo äitinsä huomiota.

    • Anonyymi

      Sanna "bile" Marin pääsee kyllä rauhaan kun hänet erotetaan pääministerin tehtävästä.

      Mikä parasta hän voisi omasta kukkarostaan maksaa ne velat mitkä Suomen valtiolle otti.

    • Anonyymi

      Kannatan. Nyt on aika jättää Marin omaan rauhaansa. Muuttakoot vaikka Kööpenhaminaan.

    • Anonyymi

      Jättäkää Marin rauhaan ja baariin...

    • Anonyymi

      Vanhemmat ja kokeneemmat poliitikot ovat koko ajan sanoneet, että nyt täytyy uskaltaa tehdä päätöksiä. Sanna miettii pari kuukautta, ja joko suosittelee jotain tai sysää päätöksenteon muille.

    • Anonyymi

      Potkut. Erittäin ammattitaidoton tunari

      • Anonyymi

        Ja koska on nainen .

    • Anonyymi

      Suomen historian huonoin pääministeri. Täysi nolla. Ihmisenäkin pa*ka.

      • Anonyymi

        Ai tunnet oikein henkilökohtaisesti , kait avaat tuota kommenttia ?

    • Anonyymi

      Ketjusta poistettu 37 kommenttia. Millaisiakohan ne ovat mahtaneet olla?

    • Anonyymi

      Tilanne on varmasti vaikea hänelle. On ollut muutaman viime viikon ajan myös väsyneen ja turhautuneen näköinen, niin paljon huonoa onnea ja pahoja tapahtumia sattunut hänelle. Jonkinlainen parin viikon sairausloma olisi varmaankin minimivaatimus. Toivottavasti joulunaika riittää hänelle palautumiseen, onhan siinä n. kaksi viikkoa aikaa levätä.
      Sanotaan, että Suomessa neljä vuotta kestävästä hallituskaudesta ensimmäiset kaksi vuotta on kuin kuherruskuukautta ja sitten yleisön ja median mieli kääntyy ja pääministeri onkin sitten niin epäsuosittu kuin olla voi.

      Sanotaan, että lehdet ja radio tarvitsevat aiheita juttuihinsa, jotta ne myisivät paremmin. Sama kävi Juha Sipilälle. Tuntui pahalta se haukkuminen, etenkin silloin kun hän menetti rakkaan poikansa.

      Politiikka ja henkilökohtaiset asiat pitäisi voida erottaa toisistaan. Sen ymmärtää, jos on asiakysymyksistä erilaisia mielipiteitä ja niistä keskustellaan ja kiistelläänkin.
      Se kuuluu hallintoon.

      Oikeanlainen keskustelu on hyvä asia, etenkin, jos kulloinkin hallituksessa oleva ryhmä oikaisee jonkun päätöksen, joka ei ole ollut paras vaihtoehto tai viisas ratkaisu. - Suomessa on usein saatu hyvät ja kestävät ratkaisut aikaiseksi neuvottelemalla, välillä myönnytyksin ja yhteistyöllä. Esimerkiksi Kokoomus oli epidemian alkuvaiheen aikana hyvin neuvotteleva ja edistänyt niitä asioita, joita on pitänyt tehdä tilanteen parantamiseksi. Puoluetta on haukuttu aivan turhaan. Se ei ole ainakaan vahvistanut hallituksen asemaa ja kannatusta.

      Tällä hetkellä on olemassa linja, että jos ei tehdä juuri näin, kun oma puolueeni määrää, niin aletaan taistella asioista. Kaivaudutaan omiin poteroihin ja ammutaan sieltä toisia kiivain sanakäänteinen. Kansalaisyhteiskuntaan kuuluu neuvottelu, toisen kunnioittaminen ja yhteinen sopiminen.

      • Anonyymi

        Ei muuta kun valtakunnanoikeuteen ja vankilaan.

    • Anonyymi

      no, tjoo, se saa olla kohta ihan rauhassa

    • Anonyymi

      Ei osaa tehdä päätöksiä. Siinä koko ongelma. Ei maata johdeta venyttämällä päätöksentekoa tai sysäämällä päättäminen muille. Pääministerin pitäisi johtaa Suomea, Sanna ei johda.

    • Anonyymi

      Jättäkää suomalaiset rauhaan!

    Ketjusta on poistettu 84 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe