Totuus seuranhausta

Anonyymi

Olen tässä muutamaa treffipalstaa seurannut. Naisten lähinnä iältään 45-vuoden - kuoleman väliltä.
Naiset etsivät lähes poikkeuksetta itseään nuorempaa miestä. Ikäraja on asetettu 10-vuotta nuorempi tai maksimissaan 1-vuosi vanhempi. Usein haetaan jopa 20-vuotta nuorempaa. Ei siinä mitään, jos olisi nuorekas ja hyvin pukeutunut. Mutta ihan suomalainen persjalkanen, ylipainoinen, vähävarainen nainen hakee loppuiäksi seuraa 20-vuotta nuoremmasta.

Ymmärrä hyvin, että seksiseuraksi haetaan nuorta. Sitä varmasti löytyy

Olen itsekin käynyt muutamien itseäni vanhempien naisten luona pikaisella. Sitten on naisella ollut suuri pettymys kun ”seurustelu” loppuu.
Itse en edes innostu profiileista, jossa samanikäinen nainen hakee 10-vuotta nuorempaa tai maksimissaan saman ikäistä. Epäilen että hänellä ei ole itsekritiikkiä, unelmat ovat liian korkealla tai sitten hän hakee seksiseuraa nuoremmasta, vaikka profiilissa muuta väitetään.
Nämä ovat pitkällä aikavälillä tekemiäni havaintoja.
Täytyisi oikein tehdä systemaattinen koe ja alkaisi kysyä pillua yli 10-vuotta vanhemmilta.

Mielipiteeni ei ole muodostunut siitä, etten saisi seuraa. Baarista löydän mielestäni helpommalla itselleni sopivaa ja riittävän tasokasta seuraa. Joskus pidemmäksi ja joskus lyhyemmäksi aikaa.

230

3518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Seksiseuraa nuo vanhemmat naiset nuorista miehistä varmasti saavat, mutta on nähty näitäkin, jotka etsivät parisuhteeseen 10-20-vuotta nuorempaa miestä.

      Noh, ei kolmekybäsenä miehenä kiinnosta alkaa vakavaan parisuhteeseen 40v naisen kanssa jolla on jo toinen jalka haudassa ja itse aion vielä perhettäkin perustaa.

      • Anonyymi

        No eihän se iästä ole kiinni , ihan muut asiat ratkaisee.Minä ainakin etsisin oman ikäistä seuraa jos tarve olisi.

      • Anonyymi

        Kyllä minusta tuo haitarion miehillä paljon suurempi varsinkin alaspäin. Siinä ikähaitari alkaa jo 18 vuodesta miehellä kuin miehellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minusta tuo haitarion miehillä paljon suurempi varsinkin alaspäin. Siinä ikähaitari alkaa jo 18 vuodesta miehellä kuin miehellä.

        Hyvä että täysi-ikäistä

      • Anonyymi

        Elinikä 84 ja meinaat puoli elämääsi elää jalka haudassa sinäkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minusta tuo haitarion miehillä paljon suurempi varsinkin alaspäin. Siinä ikähaitari alkaa jo 18 vuodesta miehellä kuin miehellä.

        Totta, ihan sama kokemus! Ja odotukset on hurjat, vaikka oma ulkoinen hallitus on, mitä on 🙈

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eihän se iästä ole kiinni , ihan muut asiat ratkaisee.Minä ainakin etsisin oman ikäistä seuraa jos tarve olisi.

        Ja mitä iällä on tekemistä suhteiden kanssa, ei se sinun maailmasi muuta miksikään kuinka muut elävät, joten ongelmasi näytät selvästi kun kirjoittelet sitä mitä päässä,ikikuusineen asioista joihin sinulla ei ole osaa ei arpaa

    • Anonyymi

      Laaduttonat miehet ei löydä seuraa eikä puolisoa mistään, mutta rahalla voit sinäkin saada pill. Ua.

      • Anonyymi

        Joo kyllä tsekki BBW on niin paljon parempi. Hintakin on yleensä hyvin alhainen.

      • Anonyymi

        Niin se varmasti on , pitääkin olla.

      • Anonyymi

        Kuka sitä edes haluaisi miehen jolla on valtavat harhaluulot ja mietiskelee asioita joilla ei ole elämäänsä mitään merkitystä . Ja yksi ainut asia vaan mielessä , siinä se oikein näkyy mikä ongelma on , kukaan kunnon nainen ei haksahtaisi tuollaiseen edes

    • Anonyymi

      En kyllä tiedä mitä liikkuu 53v naisella päässä kun kuvitteli, että olen kiinnostunut parisuhteesta hänen kanssaan. Tuota ennen juttelin 50v naisen kanssa joka puhelimessa sanoi, että ei me tässä kumpikaan olla parisuhdetta hakemassa eli munaa vain halusi.

      • Anonyymi

        Mitä sä sitten etsit kun kumpikaan ei ollut sulle vaihtoehto?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sä sitten etsit kun kumpikaan ei ollut sulle vaihtoehto?

        Parasta kaveria, ei suhdetta eikä varsinkaan seksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sä sitten etsit kun kumpikaan ei ollut sulle vaihtoehto?

        Olisin voinut seksiä 50v naisen kanssa mutta juttu kuoli eikä nähty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sä sitten etsit kun kumpikaan ei ollut sulle vaihtoehto?

        Ol7ko myös munaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisin voinut seksiä 50v naisen kanssa mutta juttu kuoli eikä nähty.

        Kuulostat kummalliselta tyypiltä, mutta toivottavasti jatkossa seuraa löytyy... edes siihen seksiin 👍

    • Anonyymi

      Juu en mäkään ymmärrä sellaista vain ja ainoastaan nuorempi kelpaa mentakiteettia. Mä tosin en ymmärrä sitä kummankaan sukupuolen kohdalla. Itselle raja on noin - 10 vuotta. Mies joka etsisi vain ja ainoastaan nuorempaa ei kiinnostaisi. Seksiseuraksi tosiaan ymmärrän minäkin tollasen rajauksen, mutta parisuhteessa puhuttaessa se antaa kuvan aika vinksahtaneesta ajattelutavasta.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus. Olen itse todennut samanlaista. Vuodesta toiseen samat vanhat ämmät hakee nuorta miestä. Miksi niissä lukee silti ei pelkästään seksiin?

      Lukekaa profiileita syvällisemmin? 😀😀😀

      • Anonyymi

        Ja sama täällä. Tavannut itseäni vanhempia naisia ja seksihän siellä on todella monella mielessä ei muuta.

        Mutta kun se ei kelpaa mulle. Ei edes seksin takia. En halua "liata" itseäni sen vuoksi.

      • Anonyymi

        Hakeehan vanhat äijätkin tyttäriensä ikäisiä naisia. Sehän se vasta luonnotonta on. Nuoremmilla miehillä riittää energiaa kaikenlaiseen aktiviteettiin. Vanhoilla äijillä vähän annettavaa, rahalla ostettua nuorempaa naista.

        Siis mitä mä just luin??? Liata itseäsi...Oletko joku aarre tms.?? 🙈 Kyse on vain seksistä ja se sujuu tai ei iästä riippumatta. Sinun kohdallasi ei ole toiveet korkealla. Teet helposta asiasta suprvaikean.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakeehan vanhat äijätkin tyttäriensä ikäisiä naisia. Sehän se vasta luonnotonta on. Nuoremmilla miehillä riittää energiaa kaikenlaiseen aktiviteettiin. Vanhoilla äijillä vähän annettavaa, rahalla ostettua nuorempaa naista.

        Allekirjoitan täysin! Yli 60-v miehistä vain pettymyksiä. Ja ymmärtäjäksi en halua alkaa näille lentoemäntäjiä seurakseen kaipaaville vanhuksille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakeehan vanhat äijätkin tyttäriensä ikäisiä naisia. Sehän se vasta luonnotonta on. Nuoremmilla miehillä riittää energiaa kaikenlaiseen aktiviteettiin. Vanhoilla äijillä vähän annettavaa, rahalla ostettua nuorempaa naista.

        Kuka näitä vanhoja äijiä edes haluasisi sillä heille on sana suhde ainoastaan sukupuoli yhteys , eivät ole päässeet kehittymään tunne tasolla , vaan ramppaavat
        vanhoillisten ennakkoluulojensa kanssa..
        Kuka muutenhakee seuraa henkilöllisyys todistus kädessä että muka näkee iän , siinä jo tyssää normaalin naisen mielenkiinto kokonaan , kaksi ihmistä jotka sopivat yhteen eivät tarvitse ikätodistuksia

    • Anonyymi

      Naiset on todella nirsoja eikä tavis mies kelpaa. Siksi lihavat naiset hakee nuorempia ja normaali vartalosia miehiä.

      • Anonyymi

        Aikoinaan kävin suhasemassa, ja välillä oksetti, monesti ihmettelin mitä niiden päässä oikein liikku. Niillä pärstillä ja muodoilla ei muuta saa kuin panot, monesti jäi siihen että ottivat suihin ja sopivassa tilanteessa livahdin pois.

      • Anonyymi

        Ei kannata lähestyä rumaa naista

      • Anonyymi

        Naiset ovat nirsoja eivätkä kiinnostu miehestä joka ei osaa edes yhdyssanoja. Ne opetettiin neljännellä luokalla. Tavismies on yhdyssana, samoin normaalivartaloinen.

        Miksi ihmeessä kävit suhasemassa jos suorastaan oksetti? Älytöntä touhua. Ei kai se pakollista ollut.

      • Anonyymi

        "Tavis mies"? Mikä se on?

        "Normaali vartalonen"? MIkä se on?

        Naiset ovat nirsoja ja hakevat miehiä, joilla on yleissivistystä ja edes jonkinlaista älyllistä elämää. Jos miehellä on aivot haarovälissä niin eipä kiinnosta. Vähimmäisvaatimus on, että miehen kirjoitustaito on samalla tasolla kuin normaalilla 10-vuotiaalla. Jos ei osaa edes kirjoittaa yhdyssanoja yhteen, niin eipä sellainen mies kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ihmeessä kävit suhasemassa jos suorastaan oksetti? Älytöntä touhua. Ei kai se pakollista ollut.

        Mutta kun munaa syyhytti, ja pitää edes esittää olevansa panijajätkä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun munaa syyhytti, ja pitää edes esittää olevansa panijajätkä.

        Miksi pitää esittää? Kenelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata lähestyä rumaa naista

        Aika moni kaltaiseksi lähestyy, kun ei muutakaan saa 😜

      • Anonyymi

        Riippuu siitä mitä tarkoitat tavis miehellä , kunlukee näitä juttuja niin ainut asia mikä miehillä on mielessä on seksi, siis kuka sellaisen kanssa haluaa olla , suhde toiseen ihmiseen on niinkuin vähän enemmän kun seksi. Joten olkoon yksin sellaiset miehet joiden kanssa ei parisuhde onnistu, kun eivät edes pysty keskustelemaan asioista ,siis alapäässä ei ole puhetaitoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiset ovat nirsoja eivätkä kiinnostu miehestä joka ei osaa edes yhdyssanoja. Ne opetettiin neljännellä luokalla. Tavismies on yhdyssana, samoin normaalivartaloinen.

        Totta

    • Anonyymi

      Itse en en ole koskaan halunnut kuin korkeintaan viisi vuotta nuoremman, tai viisi vuotta vanhemman miehen. Täysin mahdoton ajatus olla paljon nuoremman kanssa.

      • Anonyymi

        Varo tätäkin naista

    • Anonyymi

      Katselin profiileita ja mitä painavin ja rumin tantta niin sitä nuorempiin on toleranssi. Ikäisensä kelpaa toisille nippa nappa.
      Kuitenkin yli 50-vuotiaan naisen on huomattavasti vaikeampaa löytää vakituista seuraa isommasta kaupungista esim Tampereelta. Baarissa ne tulee kysyyn suoraan. Olen aivan tavanomainen koulutettu siististi pukeutuva mies. En edes komea.

      Katselin huvikseni kuvallisten miestenkin profiilit läpi ja jotenkin ne oli realistisempia.

    • Anonyymi

      Heh, nyt vuonna 2021 kun naiset voivat toimia kuten miehet, kokevat miehet suuren ikäeron yhtäkkiä ällöksi :D

      Jos 45v mies etsii parikymppistä pimatsua, pitävät miehet sitä ihan normaalina ;)

      Kun 45v nainen etsii parikymppistä poitsua, pitävät miehet sitä etovana :D

      Herätkää ja haistakaa kaksinaismoraalisuutenne ;)

      • Anonyymi

        Ehkä samaistutaan 20-vuotiaan pojan tunteisiin.

        On minullakin muistikuvissa kun nuorena poikana sain äitini-ikäistä:) Olihan se hieman etovaa, mutta ......

    • Anonyymi

      Onneksi en ikinä ole ollut missään treffipalstoilla, enkä mene. Silti on seuraa riittänyt.

    • Anonyymi

      Tinder on paljon realistisempi

    • Anonyymi

      Itse kävin hiljattain panemassa itseäni 5-vuotta vanhempaa naista. Oli ja on edelleen kuvillaan suomi-24:ssa. Luonnossa oli paljon rumempi ja lihavampi. Ei onnistunut edestäpäin, mutta takaapäin onnistui. Ei oikein edes seisonut.... ja sain vihdoin mällit sisään. Ilman kumia tietenkin:(

      Loppuajan käskin mamman imee. Sitten istuin pakollisen vartin sohvalla ja kuuntelin puheentulvaa. Mamma suunnitteli tulevaisuutta. Minä kerroin olevani sitoutumiskammoinen. Pääsin vihdoin lähteen pussit tyhjänä asunnosta. Ulkona hengitin syvään ja hoin itsekseni happea, happea ......

      Nyt sama mamma lähettelee mulle rakkaudentunnustuksia ja pyytelee luokseen.
      Tämä mamma haki vakituista suhdetta ja itseään nuorempaa:)
      Vastailen joka viidenteen viestiin ympäripyöreitä.

      Joku sanoo, että itseppähän menit. Täytyy kertoa että olin käynyt mamman laskelmien mukaan 4 kuukautta sitten ja oli odottellut minua koko ajan.

      100eurolla saa 20-vuotiasta hoikkaa ja kaunista Tsekkiä. Ilmaiseksi saa 55-75-vuotiasta Suomi24:sta. Vai pitäiskö itsekkin alkaa veloittamaan palveluksista?
      Harrastus on harrastus ja työ on työ:)

      • Anonyymi

        Kerro millä nimellä nainen on suomi24:ssä?

      • Anonyymi

        Anna sähköpostiosoite:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro millä nimellä nainen on suomi24:ssä?

        M******e

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro millä nimellä nainen on suomi24:ssä?

        Joosef

      • Anonyymi

        No jos tuohon joudut tyytymään, niin älä ainakaan jätä päivätyötäsi, vaan maksa edelleen tsekeille 👍

    • Anonyymi

      Naisia on niin hemmetin vähän että pystyvät pitämään vaatimukset kovina. 20 v opiskelijapojalla ei ole mitään mahdollisuuksia alle 40 v naiseen ja yli 40 v naisissakin täytyy tyytyä niihin , ei niin hehkeisiin kukkasiin. Mutta minkäs teet, joko tyydyt niihin mitä saat tai olet ilman. Perheen perustamisen kannalta nuo 40 naiset alkavat olla liian vanhoja ja lasten määrä tuleekin laskemaan dramaattisesti tulevina vuosina.

      • Anonyymi

        Kummasti vaan ne 20v opiskelijapojat näyttäisi heilastelevan niiden 20v opiskelijatyttöjen kanssa.

      • Anonyymi

        Miten voi olla mahdollista ettei opiskelijapoika löydä opinahjostaan ikäistään tyttöystävää? Kun poikani aloitti 20-vuotiaana yliopisto-opinnot, hän sanoi että opiskelukavereissa on valtava naisylivoima, ja että jos hän ei jo seurustelisi, niin tuolta kyllä löytyisi. Hän sanoi ettei käsitä miten joku miesopiskelija ei löydä naista kun siellä on viisi nuorta naista yhtä nuorta miestä kohti.

        Naisia ei ole opiskelijoissa vähän vaan erittäin paljon. Etsit väärästä paikasta jos etsit netistä. Mene sinne luennolle ja katso ympärillesi.

    • Anonyymi

      Heh, mä seurasin treffipalstaa alle 3kk ja se oli siinä. Löysin itseäni 7v nuoremman neidon jolle elämä maistuu. Ai mitenkö?
      Nohhh, seurailkaa sitä treffipalstaa niin toivottavasti tärppää...buhahhaaa!!

    • Anonyymi

      Kiitos tiedosta naiset etsivät nuorempaa miestä? Tuli yllätyksenä tämä tieto ei haittaa onnea heille ja öitä.

      • Anonyymi

        Jotkut etsivät, jotkut eivät. Naisetkin kun ovat harmillisesti yksilöitä, yhden naisen aivoitusten ymmärtäminen ei valitettavasti vielä takaa että automaattisesti ymmärtäisi kaikkia.

    • Anonyymi

      Hieno ajatus sinänsä ja kannatettava. Naiset vihdoin tulleet järkiinsä...

    • Anonyymi

      Vanhat miehet ja nuoretkin miehet eivät enää välttämättömiä.
      ...

    • Anonyymi

      Eivät olleet ennenkään paitsi sodassa.

    • Anonyymi

      ""Naisia on niin hemmetin vähän että pystyvät pitämään vaatimukset kovina. 20 v opiskelijapojalla ei ole mitään mahdollisuuksia alle 40 v naiseen ja yli 40 v naisissakin täytyy tyytyä niihin , ei niin hehkeisiin kukkasiin. Mutta minkäs teet, joko tyydyt niihin mitä saat tai olet ilman. Perheen perustamisen kannalta nuo 40 naiset alkavat olla liian vanhoja ja lasten määrä tuleekin laskemaan dramaattisesti tulevina vuosina.""

      Vaikka naiset pitävät vaatimukset kovina, niin ei se silti sitä tarkoita, että niillä komeilla panoalfoilla ei olisi vaatimuksia naisille. Jokainen seksiä etsivä nainen saa tietysti joka päivä päällensä just sen näköisen miehen kuin haluaa, mutta mitäs sit kun se seksiä etsinyt nainen alkaakin etsimään vakavaa parisuhdetta? -Päällä on käynyt toinen toistaan komeampia mallimiehiä, jotka on kelpuuttaneet naisen seksiin ja kun nainen etsii parisuhdetta, niin on enää vaikea hyväksyä tavismies kun on kellistänyt niitä alfoja patjalle.

      Onko tosiaan noin, että kakskybänen ei saa alle 40v naisia? Itse huomannut, että tässä kolmekybäsenä harvoin tulee mätsejä 20-30-vuotiaiden naisten kanssa. Ne on enimmäkseen näitä 30-50-vuotiaita naisia, joilla suurimmalla osalla on jo lapsia ja haen siis lapsetonta naista.

      • Anonyymi

        Kertomasi mukaan etsit kyllä niitä lapsia tehneitä naisia, seksiin. Ja oletkin kertomasi mukaan saanut juuri sitä mitä olet halunnut - eli niitä lapsia tehneitä naisia seksiin.

        Silti jaksat vikistä palstoilla, vaikka saat juuri sitä mitä haetkin?

        ""Kertomasi mukaan etsit kyllä niitä lapsia tehneitä naisia, seksiin. Ja oletkin kertomasi mukaan saanut juuri sitä mitä olet halunnut - eli niitä lapsia tehneitä naisia seksiin. Silti jaksat vikistä palstoilla, vaikka saat juuri sitä mitä haetkin?""

        Ööö: mies haluaisi jo löytää parisuhteen lapsettoman naisen kanssa, mutta voi siinä sivussa harrastaa seksiä äitien kanssa.

        Eli: etsit äitejä seksiin.

        Saat siis juuri sitä mitä etsit: äitejä seksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli: etsit äitejä seksiin.

        Saat siis juuri sitä mitä etsit: äitejä seksiin.

        No eihän mies saa mitä haluaa kun kerta etsii lapsetonta naista parisuhteeseen ja mätsejä tulee vain yhäreiden kanssa. Voihan niitä yhäreitä käydä paneskelemassa. Ei siinä mitään..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli: etsit äitejä seksiin.

        Saat siis juuri sitä mitä etsit: äitejä seksiin.

        Ei ole äitejä seksiin ollut ei muitakaan eikä tule.

    • Anonyymi

      Mullakin on ollut jo yli 30 vuotta seksisuhde kahdeksan vuotta nuoremman mugen kanssa. Naimisiinkin ollaan menty, ja poikia saatu. Pitkiä ja komeita niin kuin isänsä ja älykkäitä kuten äitinsä.

    • Anonyymi

      Voi noita tuulipukumammoja:)

    • Anonyymi

      Naiset ei halua tutustua miehiin aidosti tai no tietysti silloin selitetään aitoudesta ja kemiasta kun tavataan komea mies, mutta jos mies on ihan tavis vaan ja sen lisäksi kiltti, niin kemiaa ei yllätys, yllätys olekaan, eikä siihen tavismieheen kiinnosta tutustua vaikka hyvä mies muuten olisikin. Ei kai ole tarpeeksi jännä tai komea?

      Naiset mittaa omaan arvoaan komeiden miesten antamilla seksitykkäyksillä. Siinä syy miksi parisuhteita ei synny ja kun tavisnainen saa vaikkapa viestin komealta panoalfalta, niin tavisnainen kuvittelee olevansa samantasoinen ja kun komea mies haluaakin sitten pelkkää seksiä, niin sitten aletaan vouhottamaan kuinka ihan kaikki miehet etsivät seksiä vaikka tyypillinen tavisnainen yrittää kurkottaa korkeammalle.

      • Anonyymi

        Joo, sen näkee joka päivä tuolla Prismojen käytävillä. Perheen isät - häkellyttävän komeat ja lihaksikkaat adonikset - siellä lykkii ostoskärryjä muksujen ja vaimon kanssa. Koskaan et näe naisen ja lasten kanssa kulkemassa tavis_miestä. Ainoastaan niitä top10 komistuksia ;)

        Ei voi tehdä tilastoa Prismasta varatuista pariskunnista. Ne ovat kaikki komistukset A-miehet on jo varattuja. Onhan siellä muutama plösö, lihava, lyhyt, kalju, juoppo, työtönkin .... mies puolisonsa kanssa. Siellä taitaa olla myös kaikki Suomen naiset joille kelpaa B-mies.

        Ensin väitetään että muut kuin A-miehet ei ikinä kelpaa naisille, mutta nyt ollaankin sitä mieltä että naisille kelpaa B-miehetkin ihan hyvin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin väitetään että muut kuin A-miehet ei ikinä kelpaa naisille, mutta nyt ollaankin sitä mieltä että naisille kelpaa B-miehetkin ihan hyvin?

        Kattele vaan kaupoissa komeilla miehillä on ihan tavis vaimo ei miteskään erikoisia eikä hoikkia eli periaattees komeella miehellä rumempi puoliso että itse saa enemmän huomioo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi tehdä tilastoa Prismasta varatuista pariskunnista. Ne ovat kaikki komistukset A-miehet on jo varattuja. Onhan siellä muutama plösö, lihava, lyhyt, kalju, juoppo, työtönkin .... mies puolisonsa kanssa. Siellä taitaa olla myös kaikki Suomen naiset joille kelpaa B-mies.

        Nää ostoskeskukset on hauskoja paikkoja seurata suomalaista "taviselämää" , 👍☺ Aina silloin tuntuu tosi hyvältä olla sinkku!

    • Anonyymi

      En ottaisi ikinä yhteyttä naiseen joka hakee 20v nuorempaa kumppania , tietää millasia olleet , kylän kollit vain nauraisivat selän takana. Ollaan mukamas txteissä niin siveellistä että , kertoo jo aika paljon ihmisestä.Aika ressuloita kait nuo miehetkin tosin joille moiset sitten kelpaa.

      • Anonyymi

        Valitset siis kumppaniehdokkaat puhtaasti sen mukaan, mitä mieltä muut saattaisivat olla suhteestasi?
        Et liene vielä pitkään ollut markkinoilla mukana?

    • Anonyymi

      Tuoreempi liha kiinnostaa kauapn tiskilläkin . Nainen voi olettaa olevansa itsekin nuorempi tilanteessa ,se on pointti ikäongelma .

    • Anonyymi

      Yhä useampi asuu yksin, parisuhteiden määrät on laskeneet, avioliittojen määrät on laskeneet ja suomen syntyvyys on laskenut, koska parisuhteiden ja avioliittojen sukellus on yhteydessä syntyvyyden laskuun. Syynä on tinder joka mullisti deittailun: netissä ja tinderissä on kuvapakko ja naiset mittaavat arvoaan komeiden miesten antamilla seksitykkäyksillä ja saadessaan mätsin komean miehen kanssa tavisnaiset uskovat olevansa samalla tasolla mallimiehen kanssa vaikka mallimies haluaa tavisnaiselta vain pe*settä. Tavisnaiset kurkottavat ylös itseään tasokkaampia miehiä ja ihmettelevät sitten kun löytyy vain seksiseuraa.

      • Anonyymi

        "Suomen syntyvyys on laskenut ja syynä on tinder"
        sanoo sama äijä joka valittelee, että kaikilla 3-4kymppisillä naisilla on 1-2 lasta.

        Tinder tuli Suomeen 2014.
        Tämä äijä vertaa Suomen sodanjälkeisiä syntyvyystilastoja nykyisiin, ja luulee että syy siihen ettei nykyään perheisiin synny 4-6 lasta on Tinder.

        Tämä äijä ei ole kuullut ehkäisyn yleistymisestä eikä naisten tasa-arvosta. Syy sotavuosien jälkeisiin suuriin lapsilukuihin ei ollut Tinderin puute.

        Nykyään jokaisesta seksikerrasta ei ole vaaraa syntyä lapsi, sillä ehkäisymuotoja on useita ja ne ovat yleisesti kaikkien saatavilla.
        Naiset kouluttautuvat ja tekevät töitä, joista saa palkkaa. Naisten ainoa työ nykyään ei ole enää puskea pentuja pihalle ja pyyhkiä kotona pölyjä.

        Olet olevinasi niin kovin huolissasi yksinasumisesta, vaikka asumismuoto ei kerro parisuhdestatuksesta mitään.
        Olet olevinasi niin kovin huolissasi lapsiluvuista, vaikka samaan aikaan valittelet että kaikilla naisilla on lapsia.

        Huomaatko itse ristiriitaa jutuissasi?

        ""Olet olevinasi niin kovin huolissasi lapsiluvuista, vaikka samaan aikaan valittelet että kaikilla naisilla on lapsia.""

        Kun lähes jokaisella 30-40v naisella on lapsi/lapsia, niin suomen syntyvyys on mielestäsi nousussa. Kerrassaan loistavaa logiikkaa! Tule, niin saat illansuussa banaanin palkinnoksi!

        Jos jokaisella 30vuotiaalla naisella on lapsi/lapsia, niin eipä ole syntyvyydestä huolta!

        Miksi olet niin huolissasi suomalaisten lisääntymisestä? Maailmassa on ongelma liikakansoituksesta. Miksi se ei huoleta sinua?

        Liikakansoitus tarkoittaa että meitä ihmisiä on liikaa käyttämässä maapallon rajallisia resursseja. Maissa joissa ehkäisy ei ole yleisesti saatavilla on edelleen suurta lapsikuolleisuutta ja perheiden köyhyyttä.

        Sitäkös sinä Suomeenkin kaipaat? Että jokaisella naisella juoksisi vähintään 5 lasta jaloissa, ei olisi varaa syöttää, vaatettaa eikä kouluttaa niitä ja osa luonnollisesti vaan kuolisi sairauksiin kun ei olisi varaa viedä kaikkia muksuja joka vaivan takia lekuriin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""Olet olevinasi niin kovin huolissasi lapsiluvuista, vaikka samaan aikaan valittelet että kaikilla naisilla on lapsia.""

        Kun lähes jokaisella 30-40v naisella on lapsi/lapsia, niin suomen syntyvyys on mielestäsi nousussa. Kerrassaan loistavaa logiikkaa! Tule, niin saat illansuussa banaanin palkinnoksi!

        Näytätkö vielä sen tilaston jonka mukaan lähes jokaisella 30-40v naisella on lapsi tai useampi? Tilastokeskuksen mukaan väitteesi ei pidä paikkaansa, mutta sulla on varmasti joku parempi lähde jolle pohjaat väitteesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näytätkö vielä sen tilaston jonka mukaan lähes jokaisella 30-40v naisella on lapsi tai useampi? Tilastokeskuksen mukaan väitteesi ei pidä paikkaansa, mutta sulla on varmasti joku parempi lähde jolle pohjaat väitteesi?

        Vuonna 2019 40–44-vuotiaista naisista 20 prosenttia oli lapsettomia eli kyllä lähes jokaisella nelikymppisellä naisella on lapsi/lapsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuonna 2019 40–44-vuotiaista naisista 20 prosenttia oli lapsettomia eli kyllä lähes jokaisella nelikymppisellä naisella on lapsi/lapsia.

        Odotas nyt. Siis sinusta 4/5 40-44v naisista on yhtä kuin "lähes kaikki" 30-40v naiset?

        Jos sun palkasta otetaan 20% pois, se on varmaan sulle yhdentekevää, koska 4/5 palkasta on "lähes täysi palkka", eikö vaan?

    • Anonyymi

      ""Maailmassa on ongelma liikakansoituksesta. Miksi se ei huoleta sinua?""

      Ei se minua huoleta kun en ole ottanut koronapiikkiä. Koronapiikki on kansanmurha.

      • Anonyymi

        Siis luulet että se kun sinä et ota rokotetta on yhtä kuin ratkaisu maailman liikakansoitusongelmaan?

    • Anonyymi

      Mulle rittää muijia, kun en nirsoile. Kelpaa kaikenikäiset, kokoiset ja näköiset. Minä vain nautin tästä elämästä. Olin lähes seksittömässä suhteessa noin 20-vuotta. Nyt en vakiinnu vaikka välillä on ollut ihan kiinnostavia naisia. Nuoria välillä tylikkäitä ja onpahan joku rikaskin osunut kohdalle. Olen melko tavallinen mies, mutta osaan iskeä naisia. Kohdallani tätä voisi sanoa jopa harrastukseksi. Mulla on oikein Excel-lista kaadoista. Ei ole satiaisia pahempaa ongelmaa vielä tullut. Tosin käytän aina kumia.

    • Anonyymi

      ""Siis luulet että se kun sinä et ota rokotetta on yhtä kuin ratkaisu maailman liikakansoitusongelmaan?""

      Se nimenomaan on ratkaisu maailman liikakansoitusongelmaan kun sinä ja muut lampaat otatte rokotteen.

      • Anonyymi

        Eli sinä et tässäKÄÄN asiassa ole itse aktiivinen toimija, vaan pelkkä passiivinen sivustahuutelija? :)

    • Anonyymi

      Kyllä mulle on löytynyt itseäni nuorempaa naista. Voi vanhempikin nainen olla kaunis ja seksikäs:)

    • Anonyymi

      Otin rokotteen ja nyt pelottaa kun kohta on viis metriä multaa päällä..

      • Anonyymi

        Höpön löpön. Olen yksi näitä rokotevastaisia salaliittoteorioihin uskovia. En tunne ketään rokotteen ottanutta joka katuisi ratkaisuaan. Mutta sinulla on jo muutenkin vaikeuksia naisseuraa saamisessa. Jos et ole ottanut edes rokotuksia, mahdollisuutesi kyllä pienenevät entisestään. Nuoria naisia et saa muutenkaan, ja vanhemmat karttavat rokottamattomia. Varaudu elämään ilman seksiä. Toisaalta seksi ei ole millään lailla tarpeellista. Turhaa touhua. Ilmankin pärjää.

    • Anonyymi

      Ei näihin rokotteisiin usko enää kuin ne samat pösilöt jotka uskoo joulupukkiin, jeesukseen ja keskeytettyyn yhdyntään ehkäisykeinona.

      • Anonyymi

        Rokotteisiin uskoo lähes 90% suomalaisista. Kolmannen rokotteen ottaneitakin on jo enemmän kuin rokottamattomia. Vähemmistöön jäätte.

    • Noh... Ei kyllä ole noin. En mielellään ottaisi nuorempaa, mut jostain pitää karsia. En ole mikään unelmien nainen lapsineni. Omaa ikähaarukkaani olen muokannut välillä 35-55. Toki omanikäinen tai jonkun verran vanhempi olisi mukavaa löytää, mut eipä löydy... Nuorista 35 ja ylöspäin löytyy sellaisia, joilla jotain pielessä pahasti. Oman ikäiset vonkaavat Seksiä ja vanhemmat olisivat tosissaan mut en vielä ole langennut. Vanhin joka treffipalstalla yrittänyt oli 72v. Nou nou🙈 mut roikutaan palstalla ja ootetaan et lapset kasvaa, kai mä sit kelpaan😔

    • Anonyymi

      Monet kolmekybäset miehet hakevat 40-50-vuotiaista naisista vain seksiä ja nämä naiset kuvittelevat, että miehet haluavat heidän kanssaan parisuhteen. Emmä kyllä näin kolmekybäsenä miehenä vois parisuhteeseen äitini ikäisen naisen kanssa ja perhettäkin oon ajatellut vielä perustaa.

      • Anonyymi

        Miten niin vanhemmat nauset kuvittelevat saavansa jonkun poijanklopin parisuhteeseen? Taas joku ajatustenlukija "tietää" muiden salaiset toiveet ja kuvitelmat. Olen n95-prosenttisem varma että nainen, joka etsii puolta nuorempaa miestä, haluaa tämän vain ja nimenomaan seksiin. Miksi aikuinen nainen haluaisi parisuhteen jonkun keskenkasvuisen kanssa?

        Nuoret miehetkään eivät halua näistä naisista muuta kuin seksiä. Joten tasoissa ollaan. Kumpikin haluaa vain seksiä, joten yhteisymmärrys on täydellinen. Nuorilla miehillä hormonit jylläävät niin että on vaikea olla ilman. Vanha akkakin kelpaa. Vanhalle seksinälkäiselle akalle kelpaa kuka vain jolla kalu toimii. Vanhoilla miehillä ei toimi. Siispä etsitään nuorempaa.

        Minua itseäni ei huomattavasti nuoremman miehen seura voisi vähempää kiinnostaa. Mutta tiedän monia naisia iältään 50 jotka etsivät nuorempia miehiä seksiseuraan. Miksikö? Siksi että nuorilla miehillä seisoo. Vanhoilla äijillä lerpahtaa kesken kaiken.

        Näillä palstaulisijoilla on tarve pönkittää haurasta miehistä itsetuntoaan vakuuttelemalla itselleen, että jos kelpaa naiselle seksiin, se automaattisesti tarkoittaa että nainen haluaa tämän rinnalleen loppuiäksi ;)

        Se sattuisi liikaa palstaulin herkkään kohtaan myöntää, että kaikki naiset eivät haluakaan kaikista miehistä aviomiestä ;( Ettei kelpaisikaan naiselle kuin hetken huviksi ;( Sehän kertoisi siitä että ei olekaan kaikin puolin haluttava mies, ja se jos mikä olisi murskaavaa ;(

    • Anonyymi

      Nykyään baareista ja nettitreffeistä haetaan vain tilapäistä seuraa. Suurin osa naisista, jotka hakevat vakituista seuralaista on puhuttavissa kertaseksiin. Jatkossa ne naiset viestittelevät, että kaipaisi taas "läheisyyttä"
      Jos velottaisin panosta niin olisin jo rikas😊

      • Anonyymi

        Ne naisetkin olisivat rikkaita jos velottaisivat panosta.

      • Anonyymi

        Niin, ei se ole mitenkään harvinaista että sopivaa kumppaniehdokasta odotellessa viettää aikaa vähemmän sopivien kanssa. Moni nainenKIN tykkää seksistä, haleista, pusuista, läheisyydestä. On tietenkin runsaasti ihmisiä jotka eivät harrasta intiimijuttuja muuten kuin parisuhteessa ollessaan, mutta varsin moni käyttää mieluusti "friend with benefitsejä" sillä välin kun etsii aidosti potentiaalista kumppania.

        Niin kauan kuin pelisäännöt on kaikille pelaajille selvät, niin mikäs siinä.

    • Anonyymi

      ""Miten niin vanhemmat naiset kuvittelevat saavansa jonkun poijanklopin parisuhteeseen?""

      -Olen kolmekybänen mies
      -Annan seksimielessä tykkäyksiä 40-55v naisille
      -40-55v naisista enemmistö haluaa kanssani jotain muuta kuin yhden yön panon

      Summa summarun: en tiedä kuinka monet tuon ikäiset (40-55v) naiset painavat minut vasuriin kun ei ole mitään tilastoa siitä, mutta mätsin tullessa. HUOM. mätsin tullessa: enemmistö 40-55v naisista haluaa muuta kuin sen yhden yön panon.

      En tiedä miten sinulla tai sinun kaverien kavereilla, mutta näin minulla. Ehkä kuulut tuohon 40-55v ikähaarukkaan, eikä ole ollenkaan kiva huomata kun netistä löytyy peräti yksi (1) mies joka ei olisi valmis parisuhteeseen sinun ikäisen naisen kanssa. Ehkä huomaat ajan jo menneen kun rahkeet ei enää riitä niihin nuoriin ja komeisiin miehiin eli toinen jalka on niin sanotusti haudassa. Mene ja tiedä.

      • Anonyymi

        Sivusta. Ahaa, et siis puhunut tosielämästä vaan pelkästään virtuaalisista fiktio-skenaarioista.

        Ennen kuin on tavattu, ei kukaan voi sanoa varmuudella haluaisiko toisesta mitään vakavaa. Voihan sitä netitse lirkutella vaikka mitä, mutta eipä siitä vielä voi mitään realistisia johtopäätöksiä vetää.

        Kannattaa muuten huomioida, että henkilö jolle kommentoit nimenomaan sanoi, että ne vanhemmat naiset EI halua pojankloppeja parisuhteeseen.
        Ja sinä taas viimeisessä kappaleessasi esitit kuvitelman, että luulet toisen kommentoijan harmistuneen, kun sinä pojankloppi et ole parisuhdemielessä kiinnostunut itseäsi vanhemmista.
        Huomaatkohan itse ristiriidan tuossa?

      • Anonyymi

        Jos nainen haluaa enemmän kuin yhden yön panon, se ei tarkoita että hän haluaa seurustelusuhteen. Ehkä hän haluaa seksisuhteen. Sehän on jotain ihan muuta kuin seurustelusuhde. Seksi suhde on vain seksiä varten. Kun tavataan, tavataan vain seksin takia. Tunteita ei ole matkassa eikä lupauksia tehdä eikä sitouduta muuhun kuin molemminpuoliseen nautintoon. Uskollisuutta ei vaadita itseltä eikä toiselta.

    • Anonyymi

      ""Ennen kuin on tavattu, ei kukaan voi sanoa varmuudella haluaisiko toisesta mitään vakavaa. Voihan sitä netitse lirkutella vaikka mitä, mutta eipä siitä vielä voi mitään realistisia johtopäätöksiä vetää.""

      Kun 40-55v nainen ei halua 30v miehen ehdottamaa muna pilluun panoa, niin silloin voi sanoa mitä 40-55v nainen ei ainakaan halua. Niin yksinkertaista tämä on.

      ""Kannattaa muuten huomioida, että henkilö jolle kommentoit nimenomaan sanoi, että ne vanhemmat naiset EI halua pojankloppeja parisuhteeseen.""

      Niin ja minä kirjoitin jo, että minun kanssa mätsänneet vanhemmat naiset haluaa minut parisuhteeseen kun ne yhden illan panot ei vanhempia naisia kiinnosta. En tiedä miten sinulla, eikä edes kiinnosta, mutta näin minulla ja mitä sinä haet/et hae: sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä vanhemmat naiset haluavat minusta. Puhuin tässä omista kokemuksista vanhempien naisten kanssa. V*tuttaahan se varmasti kun joudut tyytymään wanhoihin kaljamahoihin, joilla ei enää ota eteen:D Tai jos olet mies, niin v*tuttaahan se r*nkkailla kotona kun ei ole ketään joka pienen pilin päälle tulisi:D

      • Anonyymi

        "Kun 40-55v nainen ei halua 30v miehen ehdottamaa muna pilluun panoa, niin silloin voi sanoa mitä 40-55v nainen ei ainakaan halua. Niin yksinkertaista tämä on."

        Niin, voit silloin sanoa tietäväsi mitä tuo yksi 40-55v nainen ei halua juuri sinun kanssasi. Et voi tietää mitä muut 40-55v naiset haluavat etkä voi tietää, keiden kanssa hän sitä haluaa tai ei halua.
        Ainoa mitä voit tietää on se, että tuo yksi nainen ei halua sinua. Niin yksinkertaista se on.

        Olethan sinäkin täällä kertonut, että satuilet naisille olevasi heistä kiinnostunut, jotta saisit seksiä. Ihan yhtä lailla naisetkin satuilee netissä. Se että joku virtuaalisesti selittelee jotain parisuhdejuttuja ei vielä tarkoita, että hän livenä olisi kiinnostunut jatkamaan tutustumista.

        Luulisi tämän olevan sulle ihan selkeä juttu - ei parisuhde synny netissä juttelemalla kuin hyvin harvoissa tapauksissa. Haluat pönkittää haurasta miehistä egoasi kuvittelemalla, että kaikki naiset haluaisivat kanssasi parisuhteen, kun suostuvat vaihtamaan pari sanaa kanssasi.

        Lienet sellainen tyyppi, joka luulee tarjoilijan kohteliasta hymyä flirtiksi.

    • Anonyymi

      "Kannattaa muuten huomioida, että henkilö jolle kommentoit nimenomaan sanoi, että ne vanhemmat naiset EI halua pojankloppeja parisuhteeseen."

      Kiva kun meillä on täällä akka joka puhuu kaikkien akkojen suulla ja jos jollekin nuorelle miehelle tulee jatkuvasti vanhempia naisia, jotka haluaisivat parisuhteen nuoren miehen kanssa, niin näin ei kuitenkaan ole, koska suomi24 akka ei itse hae nuorempia miehiä parisuhteeseen eli siis silloin kukaan vanhempi nainen ei missään nimessä hakea nuorempia miehiä parisuhteeseen:D

      • Anonyymi

        Tai ehkä tuo "akka" omistaakin pallit, mutta niille ei ole käyttöä:D

      • Anonyymi

        Rauhoitu. Kukaan ei usko että sulle ehdottelisi kukaan parisuhdetta, vielä vähemmän että ihmiset JATKUVASTI ehdottelisi sulle parisuhdetta.

        On selvää että pönkittelet haurasta miehistä egoasi haaveilemalla, että jokainen nainen jonka kanssa juttelet kaksi sanaa haluaa naimisiin kanssasi.

    • Anonyymi

      Kuulkaas poijat, se on sillä lailla etten itse ainakaan olisi yhdenkään miehen/pojan kanssa jonka jutuista paistaa miten vähän on arvostusta naista kohtaan. Itse olen aikuinen hieman päälle nelikymppinen nainen ja flaksi käy livenä ja netissä. Tasan yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, kun olen hairahtunut itseäni reilusti nuoremman kanssa pelehtimään. Monesti jo tutustumusvaiheessa huomaa, että nuoret ei yllä henkisesti samalle tasolle, eikä myöskään taidot riitä tyydyttämään aikuista naista. Itse ainakin haluan puuhatessa täysihoidon eli miehen täytyy tietää, kuinka nainen saadaan syttymään, miehen täytyy ensin hoidella nainen ja ajatella vasta sen jälkeen itseään ja siihen ei moni nuori mies kykene. Tarvitsen myös suuseksiä pitkään ja taidolla. Eli aikuinen nainen tietää mitä tahtoo ja osaa sitä myös vaatia. Ja mitä parisuhteeseen tulee, niin ikinä en huolisi mitään poijankloppia suhteeseen, tosin en kyllä mitään papparaistakaan, vaan kypsän aikuisen miehen.

      • Anonyymi

        Vaadit suuseksiä, mutta oletko puhdas? Nämä on niitä asioita joita nuoret miehet miettivät kun wanhoja ukkoja ei kiinnosta, koska heillä kaikki mahdolliset taudit jo on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaadit suuseksiä, mutta oletko puhdas? Nämä on niitä asioita joita nuoret miehet miettivät kun wanhoja ukkoja ei kiinnosta, koska heillä kaikki mahdolliset taudit jo on.

        Ei miehiä kiinnosta suojaus, aina jos tilaisuus tulee niin paljaalla vedellään.

      • Anonyymi

        Ihan miehenä just samaa mieltä. Itellä fiilis heti nolla kokonaan jos ei naista saa tulemaan keinolla millä hyvänsä

    • Anonyymi

      ""Niin, voit silloin sanoa tietäväsi mitä tuo yksi 40-55v nainen ei halua juuri sinun kanssasi. Et voi tietää mitä muut 40-55v naiset haluavat etkä voi tietää, keiden kanssa hän sitä haluaa tai ei halua.""

      Haluaahan 40-55v nainen kanssani jotain kun kerta kirjoittelee ja on valmis tapaamaan ja muut naiset myös, mutta sua varmasti harmittaa kun joudut täällä spekuloimaan muiden asioita, etkä itse saa seuraa:D

      ""Ainoa mitä voit tietää on se, että tuo yksi nainen ei halua sinua. Niin yksinkertaista se on.""

      Haluaahan hän minua kun hän on valmis näkemään, mutta kerta pano ei 40-55v naista kiinnosta mikä tarkoittaa sitä, että kerta pano ei edelleenkään kiinnosta ja sinua harmittaa vietävästi kun et itse saa seuraa:D

      • Anonyymi

        Luuletko ihan todella, että se kun joku juttelee kanssasi tarkoittaa automaattisesti sitä, että haluaa sun kanssa naimisiin?
        Vahvat on harhat kaverilla :D

        Ei kirjoittelu tarkoita yhtään mitään :) Ei edes se että sanoo olevansa valmis näkemään. Vasta kun olette nähneet, voi se nainenkaan tietää kiinnostaisiko oikeasti tavata sua enää uudestaan :) Tämä tuntuu olevan sulle tosi vaikea asia hyväksyä ja ymmärtää ;(

        Ja se, ettei nainen halua kertapanoa mutta ehdottaa tapaamista, EI automaattisesti tarkoita että hän haluaa seurustelusuhteen.. Kertapano ja seurustelusuhde eivät ole ainoat vaihtoehdot. Naisella voi olla mielessä myös parin kuukauden mittainen seksisuhde. Ensin hän kuitenkin haluaa tavata sinut nähdäkseen onko teillä kahdella mitään mahdollisuuksia siihen. Ehkä on, ehkä ei. Sitä ei tiedä ennen kuin tapaatte.

    • Anonyymi

      ""Rauhoitu. Kukaan ei usko että sulle ehdottelisi kukaan parisuhdetta, vielä vähemmän että ihmiset JATKUVASTI ehdottelisi sulle parisuhdetta.""

      Näistä viesteistä huomaa, että sinua koskee sydämestä. Voit pahoin kun et itse saa seuraa ja yrität täällä luoda pahaa oloa myös muihin.

      • Anonyymi

        Heh, jos sulle olisi seuraa tarjolla, et sinä kellon ympäri vuodesta toiseen näillä palstoilla itkisi ;)

    • Anonyymi

      Nuorempana harrastin lukukuisten vartuneempien naisten vällyjen välissä ja -päällä, sohvalla ja suihkussa noita irstauksia. Sitä ne ovat. Irstasta seksiä ilman varmimmin suojaavaa ehkäisyä, yleensä heillä oli jokin siäinen ehkäisy tai jo siinä iässä ettei raskaaksi tulemisen pelkoa ollut tai riski siihen oli vähintäänkin mitättömän pieni. Tosin oli ainakin yksi jälkiehkäisytapaus ja yksi abortti. Taudeiltahan ne eivät suojaa, siksi kävi itsellä ilmiömäinen tuuri ettei mitään koskaan puhjennut tai ole nykyisin muistona. Mutta joutui toteamaan mielessään ja usein jopa ihan ääneenkin hyvässä hengessä hyvää tarkoittaen, että etsisivät jotain ihan omansa ikäistä seuraa, koska mitään vakavaa noista ei tule. Ei ainakaan minulla tullut edes hetkellisenä ajatuksena. Ajatusmaailma, tulevaisuuden suunnitelmat ja kokemus elämästä niin erilaiset ja eritasoiset kuin olla ja voi. Ajatukset olivat usein muualla aina jos ei harrastettu seksiä, ja usein jopa senkin aikana. Joskus puheensa menivät niin ohi ja joutuivat siitä joskus havainnoivimmat ladyt ihan mainitsemaan. Jo sellainen kuuden saati 13 vuodenkin ikäero tuntui itselleni aivan liialliselta mihinkään vakavempaan. Puhumattakaan kun ne vanhimmat olivat jo niin vanhoja etten edes tähän kehtaa laittaa. Vanhempi nainen on nuorelle miehelle kaikista helpoin kellistettävä. He ovat imarreltuja ja osa jopa ihan otettuja kun nuorempi edes lähestyykään heitä, tai kun he lähestyvät nuorempaa mieleistään joka ei sano ei. Nuo "suhteet" olivat varsin lyhyitä, yhdestä illasta joihinkin kertoihin tai viikonlopun kestäviä. Media, naistenlehdet ja pornohan nuo on ihmisten päähän tuonut. Ei sellaisia pareja yleensä keskellä päivää esitellä kaupungilla käsikädessä pusuttelemassa, saati omalle suvulle ja naimisiin mennä. Hyvin harva tapaus taitaa ehkä olla. En tiedä. Mihin sitten perustuenkaan. Varallisuuteen ehkä. En kumminkaan itse suosittele.

      • Anonyymi

        ihan samoista syistähän ne nuoret naisetkin antaa rahasta vanhojen miesten panna itseään. Vanhat miehet ovat niin mielissään kun saavat nuorta naista että ostavat mitä tahansa lahjoja tai latovat puhdasta rahaa pöytään. nuori nainen sitten levittää haaransa ja miettii jotain ihan muuta sen aikaa, että vanha mies saa hommansa hoidettua. media, miestenlehdet ja pornohan sen on miesten päähän tuonut, että nuoret naiset haluaisivat heistä mitään muuta kuin hyötyä.

        ei naiset ja miehet niin kovin erilaisia tässä asiassa ole.

    • Anonyymi

      Onhan se mukava käydä vanhempaa naista jyskyttämässä. Tietävät mitä on hyvä seksi. Kunnon 50 niin aijai.

    • Anonyymi

      ""Ei kirjoittelu tarkoita yhtään mitään:) Ei edes se että sanoo olevansa valmis näkemään. Vasta kun olette nähneet, voi se nainenkaan tietää kiinnostaisiko oikeasti tavata sua enää uudestaan:)""

      Eihän se, että nainen sanoo etsivänsä parisuhdetta tarkoitakaan mitään kun ei vielä olla nähty. En edes tiedä minkä takia sinun pitää toistaa tälläisiä ihan päivänselviä asioita. Kyllä nämä on jokaiselle nettideittailijalle ihan päivänselviä juttuja. En minäkään tiedä haluanko nähdä naista uudestaan eli en nyt oikein ymmärrä: ihan kuin vain nainen päättäisi jatkosta, eikä minulla (miehellä) ole mitään sanomista jatkosta. Pidät minua jotenkin itsestäänselvyytenä, että 100% varmuudella haluan nähdä jokaisen naisen uudestaan ja vain naiset päättävät jatkosta:D

      Kun suoritan alustavaa kyselyä ja nainen sanoo etsivänsä pidempiaikaista, niin sehän tarkoittaa sitä, että jos kaikki natsaa, niin nainen haluaa pidempiaikaisen suhteen eli siis kun on nähty ensimmäisen kerran, toisen kerran, kolmannen kerran jne..

      Mutta vaikka nainen haluaisi nähdä toisen kerran, niin ei se sitä tarkoita, että mies haluaa nähdä toisen kerran:D

      • Anonyymi

        Sinähän se täällä julistat, että jokainen nainen joka sanoo sulle edes "moi" ihan 100% varmuudella haluaa susta aviomiehen :)

        Vaikka nainen sanoisi etsivänsä pidempiaikaista seuraa, niin ei se sitä tarkoita, että sinä siihen hommaan kelpaisit :)

    • Anonyymi

      Minä olen kuusikymppinen mies ja useat seitenkymppiset naiset on halunneet minusta seuraa.Kuvia on vaihdettu ja treffejä tehty mutta seksi tuntuu näiltä ikäneidoilta jo jäänyt taakse että luuleeko ne tosissaan että elättäjä ei kaipaa seksiä enää tässä iässä.
      Jotkut on sanoneet heti ekoilla treffeillä että seksiin ei pysty että sitä saat hakea muualta.Sitäkin on sanottu etten tunne sinua tarpeeksi hyvin.Eikä sitten riittänyt puoli vuottakaan tutustumiseen vaikka hyvin oli aikaa saada omaisuus selville joka olisi kelvannut.
      Paneekin miettimään liikkuuko naisen päässä mitään kun hakee nuorempaa seuraa.

      • Anonyymi

        Varmaan miettivät että olisi kiva olla seuraa pidempään kuin vuoden. Iäkkäät miehet kun tuppaavat vaihtamaan vikkelästi hiippakuntaa.

        Minkään ikäisiin kullankaivajiin ei kyllä kannata aikaa tuhlata. Oli nuoria tai vanhoja, niin omaisuuden perässä juoksijat kannattaa suosiolla hylätä heti.

    • Anonyymi

      ""Vaikka nainen sanoisi etsivänsä pidempiaikaista seuraa, niin ei se sitä tarkoita, että sinä siihen hommaan kelpaisit :)""

      Ja kun minä saan seuraa ja sinä et, niin sehän sinua kalvaa syrämmestä, vai mitä:D? Miten minun onni on sinulta pois:D?

      • Anonyymi

        Jos olisit onnellinen, et napisisi vuodesta toiseen palstoilla sitä miten onneton olet :)

        Jos saisit seuraa, et napisisi vuodesta toiseen palstoilla sitä miten et saa seuraa :)

        Sinä rokotettu napiset täällä jatkuvasti. Älä ainakaan lisäänny. Sinunlaisia ihmisiä ei tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä rokotettu napiset täällä jatkuvasti. Älä ainakaan lisäänny. Sinunlaisia ihmisiä ei tarvita.

        Pitäähän jonkun napista sun seuraksi, aika tylsää sulla olisi yksin täällä vuodesta toiseen napista ;)

        On jo lisäännytty ja nuo muksutkin jo rokotettu :)

    • Anonyymi

      =)

      HALUAISIN, SEN SANOA, ETTÄ KUN, MAAILMASSA ON LUKEMATTOMIA,

      KEINO, TEKOISIA, TUIKKUJA, PIENIÄ, KESKI, KOKOISIA, JA, ISOJA JA

      ERITTÄIN ISOJA,

      NIIN, NIISSÄ KAIKISSA ON AINA SAMA VÄRI JA VALAISTUS,

      MUTTA, MITÄS, JOS TEEMME, KAIKISTA TUIKUISTA, SUOMESSA,

      REVONTULEN, VÄREISSÄ HEHKUVIA JA LOISTAVIA?

      ELI, KUN TUIKKU SYTTYY, NIIN, SE, STIMULOI, KAIKKIA, LUONNON,

      IHMEELLISTÄ IHMEELLISEMPIÄ REVONTULEN VÄREJÄ JA LOISTOJA?

      JA, TÄSSÄ NÄIN, KOKO SUOMELLE JA RAKKAIMMAILLE, MINUN,

      IKI, OMALLE SUOMELLE IHAN IKI, OMA, ÄÄRIMMÄISEN HALPA

      JA, ÄÄRIMMÄISEN KOVAN LUOKAN MAGNEETTI,

      KOKO, SUOMEN JA SUOMEN LAPIN TURISMILLE, TARKOITETTU,

      ÄÄRIMMÄISEN HALPA JA YKSIN, KERTAINEN, JA, SITÄKIN,

      KOVEMMAN LUOKAN KASSA, MAGNEETTI KEKSINTÖ,

      =)

      JA, KIITOLLINEN HYMY JA KIITOLLISUUS,

      ON, PARAS PALKINTO MINULLE TÄSTÄ KEKSINNÖSTÄ,

      TERVEISIN, N, ELI, PAKSU PEKKA,

      =)

      JA, PYYDÄN JA RUKOILEN, ETTÄ EDES JOKU LUKEE TÄMÄN,

      SILLÄ, TÄSSÄ KEKSINNÖSSÄ ON USKOMATTOMAN PALJON

      POTENTIAALIA, JA, KASSA MAGNEETIN VIKAA,

      KOKO, IHMISKUNNAN TULEVAISUUTEEN SAAKKA,

      JA, KIITOS, TÄSTÄ KEKSINNÖSTÄ JA, KAIKKEIN KIITOLLINEN,

      HYMY ON PARAS PALKINTO, JA, PYYNTÖ JA RUKOUS,

      ETTÄ, TÄMÄ KEKSINTÖ EI MENE KOSKAAN HUKKAAN,

      EI, MILLOINKAAN,

      =)

      N

    • Anonyymi

      Kyllä noi vanhemmat naiset halkee pysyvää suhdetta. Mutta vuodesta toiseen samat naiset täällä roikkuu. Voihan niillä olla välillä jokin pano. En kuitenkaan ymmärrä että mes sortuisi ottamaan vanhemman naisen. Tietysti taloudellinen tilanne ja raha...

      • Anonyymi

        Niin, samasta syystä ne nuoremmat naisetkin huolii vanhoja miehiä. Sillä saa taloustilanteensa kuntoon kun ottaa vanhan äijän elättämään. Siinä sivussa voi sitten tapailla niitä nuoria miehiä jotka oikeasti kiinnostaa, kunhan muistaa pitää äijänkäppyrän tyytyväisenä.

        Nuoret miehet ottaa samalla tavalla vanhoja naisia elättäjiksi. Mikäs siinä leikkiä kotia ja tyydyttää vanhuksen tarpeet kun rahaa tulee. Jotkut ne suostuu rahasta vaikka mihin.

    • Anonyymi

      ""Nuoret miehet ottaa samalla tavalla vanhoja naisia elättäjiksi.""

      Ei kovin monella miehellä ole vanhempaa naista, naiset kyllä rahan takia pariutuvat vanhempien ukkojen kanssa ja sellaisille naisille on nimikin.

      • Anonyymi

        Monellakin nuorella miehellä on sugarmama, ihan siinä missä monilla nuorilla naisilla on sugardaddy.

        Tässä maailmassa ei montaa ilmaista asiaa ole, jotkut ovat toisia auliimpia tarjoamaan palveluitaan rahasta kuin toiset. Ihan perus kaupankäyntiähän tuokin on.

        Noissa kuvioissa kaikki saavat jotain mitä haluavat. Niin kauan kuin kaikki osapuolet ovat omasta vapaasta tahdostaan siinä mukana, niin mikäs siinä.

        Ei nimi miestä eikä naista pahenna. "Mitä ruusuks kutsut, yht' ihanasti toisin nimin tuoksuu."

    • Anonyymi

      ""Monellakin nuorella miehellä on sugarmama, ihan siinä missä monilla nuorilla naisilla on sugardaddy.""

      Jos nuori poitsu käy panemassa vanhempaa naista, niin ei se siitä naisesta sugarmamaa tee. Vanhemmat naiset ei osta nuorille poitsuille lahjoja tai anna rahaa, kuten vanhemmat miehet nuorille naisille.

      • Anonyymi

        Kylläpä vaan ostelee ja antelee. Siksihän ne nuoret miehet vanhempia naisia riiaa, kun saavat niiltä muutakin kun vain piparia. Nuoret naiset ei anna nuorille miehille lahjoja eikä rahaa, mutta vanhat naiset kyllä.

    • Anonyymi

      Naiset hakee seksi seuraa. Muutamaa naista olen tavannut ja ne halusi seksiä. Minusta se johtuu siitä että naisista on helpompaa koska sitten nainen joutuu miettimään että joutuuko muuttamaan omasta vaivalla sisustamasta kodista pois. Myös tarvii enemmän tilaa jos nainen alkaa seurustelee miehen kanssa niin pitää etsiä uusi asunto ja sisustaa se uudelleen.Siitä on iso vaiva joten naiset haluaa vain hauskanpitoa eli seksiä.

      • Anonyymi

        Kun naiset lähtevät parisuhteeseen, niin he miettivät kuinka pystyvät hylkäävät useat säädöt ja vakipanot. Kovinkaan monet naiset ei tähän pysty kun niitä vakipanoja paneskellaan vaikka oltaisiin parisuhteessa. Miehet on silti sikoja.

      • Anonyymi

        Juu se on meille miehille lotto voitto kun löytyy nainen joka ei halua muuta kun seksiä! Onneksi se on nykyään yleistä kun ei naiset enää joudu esittämään kainoja vaan jos haluuvat seksiä niin sen saa sanoo suoraan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun naiset lähtevät parisuhteeseen, niin he miettivät kuinka pystyvät hylkäävät useat säädöt ja vakipanot. Kovinkaan monet naiset ei tähän pysty kun niitä vakipanoja paneskellaan vaikka oltaisiin parisuhteessa. Miehet on silti sikoja.

        Miksi miehet sitten niin hirveästi hinkuvat parisuhteisiin niiden sika-naisten kanssa? Pakkoko niitä jännäjennoja on aina havitella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi miehet sitten niin hirveästi hinkuvat parisuhteisiin niiden sika-naisten kanssa? Pakkoko niitä jännäjennoja on aina havitella?

        Siksi koska suurin osa miehistä on kilttejä. Kiltit miehet ei jännäjennoja kiinnosta ja monet naisethan ovat oman elämänsä jännäjennoja kun kullikaruselli on koluttu läpi, eikä silloin kelpaa kiltti ja kiva mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi koska suurin osa miehistä on kilttejä. Kiltit miehet ei jännäjennoja kiinnosta ja monet naisethan ovat oman elämänsä jännäjennoja kun kullikaruselli on koluttu läpi, eikä silloin kelpaa kiltti ja kiva mies.

        Siis kiltit miehet havittelevat jännäjennoja koska ovat kilttejä?

        Kun yli 95% Suomen aikuisista miehistä on ollut parisuhteissa ja 2/3 on juuri nyt parisuhteissa, ja sinun mukaasi suurin osa miehistä on kilttejä, niin sehän tarkoittaa että niitä jännäjennoja on yhtä marginaalisen pieni määrä kuin vastentahtoisesti sinkkuja miehiäkin.

        Siispä ne ei-kiltit, vastentahtoisesti sinkut miehet voisi alkaa havittelemaan niitä jännä-jennoja, jotka ei kilteille miehille kelpaa!

        Problem solved!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi koska suurin osa miehistä on kilttejä. Kiltit miehet ei jännäjennoja kiinnosta ja monet naisethan ovat oman elämänsä jännäjennoja kun kullikaruselli on koluttu läpi, eikä silloin kelpaa kiltti ja kiva mies.

        Ja niille kilteille miehillekö kelpaavat vain jännäjennat, mutta kunnon naiset eivät kelpaa ?

    • Anonyymi

      Naiset harvoin käyvät panetuttamassa itseään sen takia, koska mies on niin jumalattoman hyvännäköinen. Monet naiset haluavat näitä komeita adoniksia seksin jälkeen parisuhteeseen, mutta juttu verhotaan usein niin, että "käyn vaan panetuttamassa", koska epävarmuus omasta itsestä ja riittääkö mahkut siihen mieheen kuitenkaan ja kun joku komea mies on kerran polkassut, niin naiset kuvittelevat, että tämä mies toimii kuten nainen itse eli "mies kelpuuttaa minut parisuhteeseen" vaikka todennäköisesti kyseessä on rimanlaskijamies joka helpon seksin takia kelpuutti naisen panopatjalleen.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät mitä naiset tekevät harvoin, usein, joskus tai ei ollenkaan? Olet lukenut netistä, vai?

      • Anonyymi

        Ja koska miehet "kelpuuttavat naisia panopatjoilleen", he ovat parempia ihmisiä? Kun naiset "nirsoilevat" ja panevat vain miehiä, jotka kokevat hyvännäköisiksi ja mukaviksi, niin he ovat huonoja ihmisiä? Kun mies panee naista jota halveksuu kaikin puolin, hän on hyvä ihminen?

        Kun komea panoalfa ja mallimies kelpuuttaa tavisnaisia panopatjalleen tuon tuosta, niin naisten mielestä kaikki miehet ovat huonoja ihmisiä ja seksiä etsiviä sikapossuja vaikka tavisnaiset itse antavat mahdollisuuden vain 2% komeimmistolle. Mikä lie syynä? Kun tavisnainen ei saanutkaan komeaa panoalfaa parisuhteeseen?

        Sinulla ei sitten millään, millään, millään mene jakeluun, ettei kukaan nainen ole väittänyt kaikkia miehiä sioiksi. Ei kukaan!

        Kaikki miehet eivät ole sikoja. Minäpä kerron ketkä ovat.

        Komea mies, jonka nainen haluaa seksiin ja vain seksiin eikä mihinkään muuhun kuin seksiin, ei todellakaan ole sika. Hän on lahja naiselle. Hän antaa naiselle sen mitä nainen sillä hetkellä tahtoo, eli nautintoa.

        Sika ei pysty antamaan naiselle nautintoa. Sika on sängyssä surkean huono.

        Sikoja löytyy ennen kaikkea sinun kaltaisistasi seksinkipeistä vonkaajista.

        Ruma vonkaaja, tyrkky, häirikkö ja suustaan siivoton ällötys on sika. Mies joka koko ajan ajattelee vain seksiä, ehdottelee seksiä ja vaatii seksiä eikä ymmärrä että naisen EI tarkoittaa EI, on sika.

        Mies, jolla ei ole mitään kokemuksia naisista ja joka ei ole naista suudellutkaan ja joka silti luulee tietävänsä mitä naiset haluavat, ajattelevat ja tekevät, on sika.

        Sikoja löytyy komeista miehistä aika vähän. Komea ymmärtää että ei tarkoittaa ei.

        Taviksista löytyy enemmänkin sikoja. Tyhmä tavissika ei tyydy siihen että nainen sanoo ei vaan jankuttaa että miksi ei, miksi ei, miksi miksi miksi. Tuollainen jankuttaminen on sikamaista.

        Rumissa miehissä niitä sikoja vasta onkin. Rumat sikamiehet kuolaavat, vonkaavat ja ovat tyrkyllä. Eivätkä ymmärrä sanaa ei.

        Epäilen vahvasti että sinä itse olet sika. Sinä ainakin jankutat ihan sikamaisesti.

    • Anonyymi

      ""Taviksista löytyy enemmänkin sikoja.""

      Suurin osa naisista ei anna kilteille ja kunnollisille tavismiehille edes mahdollisuutta. Tehän vehtaatte vain komeiden panoalfojen kanssa eli mistä tiedätte, että tavismiehet ovat sikoja? Vehtaatte komeiden panoalfojen kanssa ja kun panoalfa ei parisuhdetta kanssanne halua, niin sanotte, että ihan kaikki miehet ja tavismiehet varsinkin ovat seksiä etsiviä sikapossuja. Mistä tiedätte kun panette vain panoalfa sikoja, jotka jättävät teidät panon jälkeen?

      • Anonyymi

        Olen harrastanut seksiä tavisten kanssa ja rumien kanssa kun luulin ettei ulkonäöllä ole väliä. Tavikset ja rumat olivat surkeita sängyssä. Käytöskin oli sikamaista. Rumat ja tavikset ovat tyytymättömiä, epäystävällisiä ja töykeitä. . Arvostelevat ja motkottavat koko ajan. . Jatkuvaa mökötystä. Ryyppäävät ja räyhäävät. Sikoja olivat. Se oli silloin nuoruudessa. Nykyään kierrän tavikset ja rumat kaukaa.

        Ja sitä vonkaamiseen ja kitinän määrää noilla taviksille. ”Miksen saa seksiä vinku vinkuvinku!” Ällöttävää tyrkyllä olemista. Eivät puhukaan muusta kuin seksistä. Sikoja ovat.

        Tälläkin palstalla yhtä kitinää siitä miten hyviä miehiä he muka itse ovat. Ette ole hyviä miehiä vaan huonoja. Hyvä mies ei koko ajan kehu itseään ja hauku muita miehiä. Tuo kateus komeita miehiä kohtaan ja jatkuva komeiden miesten mustamaalaaminen on ällöttävää. Varsinkin kun puhutte paskaa. Naisena olen kokenut ihan päinvastaista: te rumat olette niitä sikoja.

        Mitä ihmettä höpötät että komeat jättävät seksin jälkeen? Miten niin jättävät? Jos en ole halunnutkaan muuta kuin seksiä niin mistä ihmeen jättämisestä höpiset? Sovimme etukäteen että harrastamme seksiä ja seksin jälkeen kiitämme toisiamme nautinnollisesta kokemuksesta ja se oli siinä.

        Sinulla ei sitten millään millään millään mene jakeluun että nainenkin voi haluta vain seksiä ilman sitoumuksia eikä parisuhdetta ollenkaan.

        Olen ollut parisuhteessa taviksen kanssa. Hän oli ilkeä ja epäluotettava. Olen ollut parisuhteessa koeman kanssakin. Hän oli hellä ja huomaavainen.

        Nuorena luulin ettei miehen ulkonäöllä ole väliä kunhan luonne on hyvä. Valitettavasti tapaamillani taviksilla on ollut huono luonne. Tavikset ovat katkeria ja ilkeitä naisvihaaja. Sellainenhan sinäkin olet. Ei tuollainen komeille miehille kateellinen ja naisille katkera äijä ole mitään parisuhdeainesta. Tavikset ovat yleensä tosi huonoja sängyssä joten ei heistä ole edes seksiin.

        Ja olen siis todella antanut nuorena ja nättinä mahdollisuuksia myös taviksille ja rumille. Se oli virhe jota en aio toistaa ja jota en suosittele kenellekään.Jos nainen haluaa kaunista kohtelua ja hyvää seksiä, kannatta valita komea mies.

        Tämä on kokemusperäistä tietoa eikä katkeran ruman miehen höpinää.

        Sinä et tiedä naisista mitään jos tosissasi luulet että nainen haluaa parisuhteen jokaisen komean miehen kanssa jonka on saanut seksiin. Komeat eivät yleensä ole sikoja. He ovat kohteliaita ja huomaavaisia. He ei tä vonkaa. Jos komealle miehelle sanoo ei, hän ymmärtää että suon ei eikä. Intuitiivisena ja jankuta.

        Taviksista löytyy niitä vonkaajasikoja. Vonkaaminen on ällöttävää. Jos et halua että naiset inhoavat sinua niin lopeta vonkaaminen.

      • Anonyymi

        Ai että me vertaamme komeiden miesten kanssa? Ketkä me? Kaikki naisetkin? Mistä sinä muka tiedät kenen kanssa me vertaamme ja mitä se sinulle kuuluu? Miksi vehtaisin miehen kanssa joka inhottaa? Rumat miehet ovat fyysisesti vastenmielisiä ja yleensä myös ilkeitä ja typeriä sekä surkeita sängyssä? Miksi antaisin mahdollisuuden miehelle joka inhottaa?

      • Anonyymi

        Tilastokeskuksen mukaan 2/3 Suomen aikuisista on juuri nyt parisuhteissa, ja yli 95% on vähintään joskus ollut.
        Suurin osa Suomen väestöstä on taviksia (siitä nimikin: tavallinen) ja heteroita.

        Siispä summa summarum: suurimmalle osalle heteroista tavisnaisista on kelvannut heterotavismies.

    • Anonyymi

      Aivottomat narkit on sosiaalisia, eivät mieti mitä puhuvat ja ovat ns. kovia jätkiä olevinaan ja sosiaaliset miehet kiinnostavat naisia. Kiltit ja kunnolliset miehet ovat hiljaisia hissukoita ja ne eivät sen takia naista saa.

      • Anonyymi

        Hiljaiset ujot hissukat vaikuttavat ulospäin kilteiltä ja vaatimattomilta mutta eivät ole aina kilttejä. Olin nuorena heikkona hiljaisiin hissukoihin.

        Minulle oli nuorena lisäksi ihan sama miltä mies näytti. Ensimmäinen suuri rakkauteni oli ruma, eikä se haitannut.

        Ihastuin aina ujoihin ja hiljaisiin miehiin, koska luulin että he ovat lämpimiä, viisaita ja hyväntahtoisia. Erehdyin. Hämmästyin kun tutustuin lähemmin muutamaankin hiljaiseen hissukkaan, ja sieltä hiljaisen kuoren alla olikin kaunaa, katkeruutta ja vihamielisyyttä. Kun hiljainen hissukka lopulta avasi suunsa, sieltä tuli ulos pelkkää haukkumista. Jouduin kuuntelemaan hiljaisen hissukka suusta loputonta listaa asioista jotka ovat pielessä maailmassa, yhteiskunnassa, ihmisissä ja varsinkin naispuolisissa ihmisissä. Hän oli itse virheetön ja väärinymmärretty, kaikki muut olivat väärässä ja hän yksin oikeassa. Sitten sieltä hissukka suusta tuli loputonta listaa minun vioistani ja puutteistani. Tein kaiken väärin.

        Hiljainen hissukkamies tarvitsi naista kahteen asiaan: seksiin (tai oikeammin hänen piti saada purkaa itsensä ajaen sisään; ei naisen nautinnolla ollut väliä) sekä siihen että hän sai purkaa naisen omaa elämänpettymystään. Naisen piti ensin ottaa paskaa niskaansa ja sitten innoissaan riisua pikkuhousunsa.

        Ja joo, ulkonäöltään nämä hiljaiset hissukat olivat taviksia.

        Vanhemmiten kierrän hiljaiset hissukkamiehet kaukaa. Komeat, itsevarmat, puheliaat ja hurmaavat miehet eivät ole tuottaneet pettymystä. Eivät varsinkaan sängyssä, mutta eivät muutenkaan.

        Täällä ätmit jankuttavat sitä miten taviksillekin pitää antaa tilaisuus. Minä olen antanut taviksille monta tilaisuutta ja he pilasivat ne kaikki. Vastedes annan tilaisuuden vain itsevarmoille komeille supliikkimiehille. Yksikään ilkeä rumilus ei tule enää haukkumaan minua.

        Se että tavikset olisivat kilttejä ei minun kokemukseni mukaan pidä paikkaansa.

        Kyllähän totuus on jotain muuta , nuo kunnolliset ja hiljaisemmat ovat niitä petoja sängyssä ja noista imelistä nuoleskelioista ole muuhun kun puheisiin , lähes ainahan ihminen muuttuu sosiaalisemmaksi vasta tutustuessaan kunnolla , travoltat ottavat hatkat kyllästyessään ja kun pitäisikin itsekkin ottaa osaa yhteisiin kustannuksiin.

        Ilmeisesti kokemuksen syvällä rintaäänellä puhutaan nyt? :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän totuus on jotain muuta , nuo kunnolliset ja hiljaisemmat ovat niitä petoja sängyssä ja noista imelistä nuoleskelioista ole muuhun kun puheisiin , lähes ainahan ihminen muuttuu sosiaalisemmaksi vasta tutustuessaan kunnolla , travoltat ottavat hatkat kyllästyessään ja kun pitäisikin itsekkin ottaa osaa yhteisiin kustannuksiin.

        Mistä niin päättelet? Oletko oikeasti ollut miesten kanssa vai uneksitko vain?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän totuus on jotain muuta , nuo kunnolliset ja hiljaisemmat ovat niitä petoja sängyssä ja noista imelistä nuoleskelioista ole muuhun kun puheisiin , lähes ainahan ihminen muuttuu sosiaalisemmaksi vasta tutustuessaan kunnolla , travoltat ottavat hatkat kyllästyessään ja kun pitäisikin itsekkin ottaa osaa yhteisiin kustannuksiin.

        Imelä nuoleskelija ei ole supliikkimies. Supliikkimies on älykäs, sanavalmis ja keskustelutaitpinen. Keskustelutaitoon kuuluu myös se että osaa kuunnella. Imelä nuoleskelija ei osaa kuunnella. Häntä ei kiinnosta tutustua naiseen. Hän vain sössöttää ja mielistelee seksin toivossa. Jos seksiä ei tule, mielistely loppuu ja imelä nuoleskelija alkaa haukkua. Hän haukkuu kaikki naiset ja sitten vielä erikseen sen naisen joka ei halunnut levittää hänelle reisiään.

        Imelä nuoleskelija on tyhmä. Hän vain hölöttää ja lässyttää. Olen samaa mieltä: sellainen on inhottavaa ja kyllästyttävää.

        Kokemukseni mukaan on myös niin, että ne miehet, jotka puhuvat koko ajan seksistä ja kehuvat rakastajantaitojaan, ovat surkeita sängyssä.

        Toisaalta ihmettelen tätä lausetta: "travoltat ottavat hatkat kyllästyessään ja kun pitäisi itsekin ottaa osaa kustannuksiin". Totta. Mutta tarkoitatko että tuo on jokin ongelma? Eikö ole vain hyvä että ärsyttävät travoltat lähtevät oma-alotteisesti pois eikä heitä tarvitse ajaa väkisin? Jos nainen tuollaiseen surkimukseen hairahtuu ihastumaan (erehdyksiähän sattuu), niin parasta mitä voi tapahtua on että se mies itse lähtee nopeasti.lätkimään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän totuus on jotain muuta , nuo kunnolliset ja hiljaisemmat ovat niitä petoja sängyssä ja noista imelistä nuoleskelioista ole muuhun kun puheisiin , lähes ainahan ihminen muuttuu sosiaalisemmaksi vasta tutustuessaan kunnolla , travoltat ottavat hatkat kyllästyessään ja kun pitäisikin itsekkin ottaa osaa yhteisiin kustannuksiin.

        Pyh, panemaan oppii panemalla. Jos panet paljon, osaat panna. Jos et, et osaa pannakaan.

    • Anonyymi

      On mahdollista löytää hyvääkin seksiä. Mulla on ainakin käynyt hyvä tuuri tähän asti:)

    • Anonyymi

      Sain vain 2000 mätsiä, vaikka painoin sydäntä vain 2% miehistä bbbbyyyyyääää mä ooooon niiiiiiiin yksin uutenavuotena näin 6/10 tasoisena naisena, kukaan mätsäämäni 10/10 tasoinen lääkärilakimies miljonääri ei halua mua vakituiseen suhteeseen.

      • Anonyymi

        Siinä katkera ätmi joka yrittää olla sarkastinen. Hyvä yritys mutta huono onnistuminen. Ensi kerralla paremmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä katkera ätmi joka yrittää olla sarkastinen. Hyvä yritys mutta huono onnistuminen. Ensi kerralla paremmin.

        Tuohan vaan kertoi naisten toimintatavoista tinderissä eli naiset tavoittelevat ylempitasoisia mitä itse ovat:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan vaan kertoi naisten toimintatavoista tinderissä eli naiset tavoittelevat ylempitasoisia mitä itse ovat:D

        Se oli naisena esiintyvän miehen kirjoittama. Joten eihän se kertonut mitään naisten ajatusmaailmasta. Se kertoi vain siitä, mitä sen kirjoittanut mies kuvittelee naisten ajattelevan. Siis luulee ja kuvittelee eikä todellakaan tiedä.

        Teksti on sellaisen miehen kirjoittama, joka ei tiedä naisista eikä naisten elämästä yhtään mitään. Sellaisen miehen, joka on niin tylsä ja ilkeä ettei kukaan nainen kiinnostu hänestä, ja hän uskottelee että naisenpuute johtuu vain hänen tavallisesta ulkonäöstään.

        Kun hän uskottelee ettei kelpaa vain siksi koska ei ole tarpeeksi komea, hän sysää torjutuksi tulemisen syyn naisten viaksi: kyse ei muka olekaan siitä että hän itse on tylsä ja ilkeä (eli vika on hänessä) vaan että naiset ovat ulkonäkökeskeisiä (eli vika on naisissa). Ei hänessä ole vikaa, ehei! Hän on hyvä ja kumnollinen, mutta pintapuoliset typerät naiset eivät ymmärrä hänen arvoaan koska hän ei näytä Leonardo Di Capriolta.

        Saatuaan jälleen kerran pakit hän alkaa kuvitella miten se nainen, joka hänet viimeksi torjui, on saanut 2000 mätsiä ja kuolaa komeiden miesten perään ja havittelee näitä parisuhteeseen.

        Kun mielessään mustamaalaa ne naiset joita ei saa (naiset ovat rumia, tyhmiä, itsekkäitä, ulkonäkökeskeisiä, luulevat itsestään liikoja jne.) torjutuksi tuleminen on helpompi kestää.

        Naiset määrittävät oman tasonsa miesten antamilla seksitykkäyksillä mikä on väärä tapa määrittää oma taso, koska nuo miehet tulevat ulkonäössä vastaan ja he haluavat vain helppoa seksiä.

        Ja tämän takia tinderit ja muut sovellukset on panosovelluksia, koska niissä on kuvapakko ja kun niissä on kuvapakko, niin naiset määrittävät oman tasonsa millaisia miehiä saavat mätseiksi ja naiset kuvittelevat, että tasot ei koske heitä vaikka he itse ihan selkeästi antavat miehille selkeät tasot jakamalla tykkäyksille vain harvoille eli siis komeimmistolle ja mallimiehillä onkin tuhansia mätsejä.

        Sitten kun sitä mallijäbää ei parisuhteeseen saada, niin alkaa rutina kuinka tinderistä löytyy vain seksiseuraa etsiviä miehiä vaikka tyypillinen nainen painaa jatkoon vain 5% komeimmistoon kuuluvat miehet:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiset määrittävät oman tasonsa miesten antamilla seksitykkäyksillä mikä on väärä tapa määrittää oma taso, koska nuo miehet tulevat ulkonäössä vastaan ja he haluavat vain helppoa seksiä.

        Mistä sinä tiedät miten naiset määrittelevät oman tasonsa? Ja minkä ihmeen tason??? Ei ihmisiä pisteytetä eikä panna mihinkään paremmuusjärjestykseen! Mistä ihmeestä olet saanut tuollaista puppua päähäsi? Normaalia naista ei kenenkään miehen seksitykkäykset eikä muutkaan tykkäykset hetkauta suuntaan eikä toiseen. On ihan yks hailee kuka ventovieras äijä kiinnostuu profiilistani. Kiinnostuu tai on kiinnostumatta, ihan sama. EVVK.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiset määrittävät oman tasonsa miesten antamilla seksitykkäyksillä mikä on väärä tapa määrittää oma taso, koska nuo miehet tulevat ulkonäössä vastaan ja he haluavat vain helppoa seksiä.

        Naisetkin ehkä haluavat vain helppoa seksiä. Kumpikin saa mitä tahtoo. Missä on ongelma? Kaikkihan on hyvin.

    • Anonyymi

      Nyt on pakko kommentoida. Olen itse juuri 45-kuoleman välissä oleva nainen. Tein eräälle deittisivulle profiilin ja etsin miestä -5 v oman ikäni kummankin puolin. Huvikseni olen laittanut merkille, että kaikki profiilissani vierailleet/viestitelleet miehet etsivät naista alkaen 18v ja yläraja on siis jotain elämän ja kuoleman väliltä. Että ketkäköhän etsivät itseään nuorempia? No ihan sama, pääasia että itse tietää totuuden. Parempaa Uutta Vuotta kaikille ja toiveena olisi, että kunnioitetaan toinen toisiamme!

    • Anonyymi

      ""Mistä sinä tiedät miten naiset määrittelevät oman tasonsa? Ja minkä ihmeen tason??? Ei ihmisiä pisteytetä eikä panna mihinkään paremmuusjärjestykseen!""

      Kyllä kaikki naiset ja miehet minä mukaanlukien pistämme ihmiset ulkonäön puolesta paremmuusjärjestykseen vaikka emme sitä haluakaan myöntää, koska se on jotenkin ilkeetä, mutta nyt ollaan anonyymejä netissä. Jollekin joku saattaa olla hemmetin hyvännäköinen, toiselle sama saattaa olla ruma, mutta iso porukka äänestää kuka on halutuin ja näin se on esim. tinderissäkin kun komeat mallimiehet keräävät mätsit. Iso naisjoukko on siis sitä mieltä, että mallimiehet ovat parhain ja halutuin.

      Ja kun ollaan palvelussa, jossa ulkonäkö merkkaa, niin onhan se ihan selvä, että ihmisille on ihan selkeät tasot. Esim. jossain suomi24:ssä miesten on ihan turha yrittää kuvattomana yhtään mitään ja sinä sanot, että ei ole mitään tasoja. Kyllä ne tasot on, koska naiset haluaa nähdä minkä näköinen mies vastapuolella on. Sitten naiset kuvan saadessaan päättävät onko mies tasokas vai ei, jos mies on komea ja tasokas, niin naisella alkaa sukat pyörimään jaloissa ja se lähtee treffeille tai panemaan mallimiestä ja yrittää jatkossakin pelkkiä mallimiehiä, koska tietää, että ne mallimiehet kelpuuttavat ainakin seksiin.

      ""Normaalia naista ei kenenkään miehen seksitykkäykset eikä muutkaan tykkäykset hetkauta suuntaan eikä toiseen.""

      Jos olet deittisovelluksessa ja lauot miehistä tälläisiä kommentteja, niin se kertoo, että et arvosta miehiä ollenkaan.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät että naisilla "alkaa sukat pyörimään jaloissa"? Oletko muka ollut itse paikalla näkemässä naisen reaktion kun hän löytää netistä komean miehen kuvan?

        Niitä kuvia on sen verran paljon ettei mikään yksittäinen kuva tee kovin kummoista vaikutusta.

        Ei siinä sukille tapahdu yhtään mitään. Se menee niin, että nainen toteaa vain että "no joo, tuokin on ihan hyvännäköinen, painetaanpas sydäntä" - ja sitten hän siirtyy tutkimaan muita kuvia eli jatkaa profiilien selailua.

        Sinä olet taas yksi niitä sekvänäkijämiehiä, jotka muka tietävät mitä naiset ajattelevat, toivovat ja luulevat. Tiedät muka senkin miten nainen toimi ollessaan yksin kun kukaan ei ole näkemässä. Mistä tiedät? Oletko asentanut mikrofoneja ja piilokameroita sinkkunaisten asuntoihin?

    • Anonyymi

      Miehet voisivat niin kovin helposti muuttaa deittailutilanteen itselleen edullisemmaksi: lakkaisivat vaan antamasta niitä seksitykkäyksiä. Sitten ei naiset kuvittelisi olevansa tasoaan korkeamman tasoisia, kun miehet antaisi tykkäyksiä vain ja ainoastaan niille naisille, jotka ovat miesten omaa tasoa.

      Kyllähän siinä hetki menee kaikkien oppia uusille tavoille, mutta jonkun se on aina oltava ensimmäinen kun muutoksia lähdetään eteenpäin ajamaan!

      Nyt siis miehet opettelemaan siihen, että tykkäyksiä annetaan vain ja ainoastaan omantasoisille, kiinnostaville naisille! Ei seksitykkäyksiä, vaan ainoastaan tykkäys-tykkäyksiä.
      Sitten pikkuhiljaa maailma muuttuu sellaiseksi, että naiset ymmärtää oman oikean tasonsa eikä määritä itseään miesten runsaiden seksitykkäysten perusteella.

      Avaimet miesten omaan onneen on teidän omissa käsissä! Seksitykkäyksille loppu!

    • Anonyymi

      Kannnattaa laittaa ikä muutaman vuoden alemmaksi. Tämä on toiminut loistavasti. Olen kyllä nuorekas, varakas ja 54-vuotias mies. Osalle naisita ei edes yksityisasetukset salli muuten lähettää viestiä. Näin pääsee treffeille ja saa tosi hyvin pillua:) Naiset on välillä vähän tyhmiä ja innostuneita Mersun kyydissä ja unelma-asunnossa kaupungin keskustassa. Moni tekee kaikkensa että alkaisin seurusteleen. Säälittävää ,mutta kerron melkein heti etten halua sitoutua.

      • Anonyymi

        ""Säälittävää, mutta kerron melkein heti etten halua sitoutua.""

        Sinuna en kertoisi heti. Panisin muutaman kuukauden ja toteaisin sitten, että ei tästä mitään tule:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""Säälittävää, mutta kerron melkein heti etten halua sitoutua.""

        Sinuna en kertoisi heti. Panisin muutaman kuukauden ja toteaisin sitten, että ei tästä mitään tule:D

        En tapaa naista kuin pari kolme kertaa. Tuosta voisi joku loukkantua ja vaikka tappaa itsensä.

      • Anonyymi

        Niin kauan kuin pelisäännöt on kaikille selvät, niin mikäs siinä. Jos on sanonut että ei kiinnosta sitoutua ja toinen silti roikkuu mukana, on oletusarvona että mukanaroikkuja ymmärtää että puuhailua vain on luvassa. Sitten on mukanaroikkujan oma vika jos muuta kuvittelee.

        Tuo hymiö-henkilön ehdottama harhaanjohtaminen sensijaan on kuspäistä touhua.

    • Anonyymi

      Suurin osa naisista etsii parisuhdetta ja suurin osa naisista mätsää tasokkaampia miehiä mitä itse ovat, koska saavat seksitykkäyksiä komeilta mallimiehiltä. Seksitykkäys tarkoittaa sitä, että mies kelpuuttaa naisen vain seksiin. Onneks nuilla komeilla mallimiehilläkin on jotain vaatimuksia naisille, koska muutenhan kaikki naiset olisi parisuhteessa mallimiehen kanssa ja jokaisella mallimiehellä olisi 20 vaimoa ja naiset ilomielin jakaisi yhteisen hyvän. Osamallakin oli monta vaimoa, koska naiset ilomielin jakoi yhteisen hyvän.

      Esim. missinainen haluaa aina mallimiehen, tavisnaiset haluaa niitä samoja mallimiehiä, koska saavat mallimiehiltä seksitykkäyksiä, Vain harvoille tavisnaisille kelpaa parisuhteeseen tavismies.

      • Anonyymi

        Jos miehet haluaisivat oikeasti muuttaa asian, he lakkaisivat jakelemasta seksitykkäyksiä. Avaimet miesten onneen on miesten omissa käsissä!

    • Anonyymi

      ""Osamallakin oli monta vaimoa, koska naiset ilomielin jakoi yhteisen hyvän.""

      Osama ei ollut komea mutta sillä oli rahaa joten naiset ilomielin jakoi yhteisen hyvän.

      Kun komea mies on saanut komean ulkonäön, niin kyllä se ottaa siitä komeasta ulkonäöstään kaiken hyödyn irti ja panee eri pilluja myös parisuhteiden aikana.

      • Anonyymi

        Sulla on varmasti todisteet tuolle väitteelle? Muitakin todisteita siis kuin mutu?

      • Anonyymi

        "Kun komea mies on saanut komean ulkonäön, niin kyllä se ottaa siitä komeasta ulkonäöstään kaiken hyödyn irti ja panee eri pilluja myös parisuhteiden aikana."

        HÖLÖN PÖLÖN.

        Tuo kertoo vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi ja siitä millaisina sinä naiset näet. Sinulle nainen on pelkkä pillu.

        .Jos olisit rehellinen, kirjoittaisit näin: "Jos minä olisin komea mies ja olisin saanut komean ulkonäön, niin kyllä ottaisin siitä komeasta ulkonäöstäni kaiken hyödyn irti ja panisin eri pilluja myös parisuhteiden aikana."

        Se että sinä toimisit näin, ei tarkoita että kaikki toimivat näin.

    • Anonyymi

      Mitä järkeä naisen on nykymaailmassa sitoutua yhteen mieheen? Miehiä talutushihnassa kymmenittäin, ellei sadoittain. Perinteinen kotiäitirooli on murentunut. Nykyään naiset ovat yliedustettuina korkeakouluissa ja alkavat lähitulevaisuudessa tienata miehiä enemmän.

      Ei nainen nykymaailmassa tarvitse yhtä miestä, vaan voi tehdä mitä haluaa.

      Miehillä tosin on paskempi mäihä, ellet sitten kuulu siihen top 10 %:iin.

      • Anonyymi

        Totta, naiset pärjäävät opinnoissa miehiä paremmin, juovat vähemmän alkoholia, tupakoivat vähemmän, ovat miehiä harvemmin ylipainoisia, harrastavat enemmän kulttuuria, liikkuvat enemmän, siivoavat enemmän, huolehtivat raha- asioistaan, ulkonäöstään, hygieniastaan ja terveydestään enemmän.

        Naiset tarvitsevat miehiä vähemmän kuin miehet naisia. Naiset eivät ole riippuvaisia seksistä. Naiset eivät tarvitse miehiä myöskään elättäjäksi. .

        Tästä seuraa että naisille sinkkuus voi olla unelmatilanne josta ei haluta pois. Naiset kokevat parisuhteen usein rasitteena ja eron helpotuksena. Eron jälkeen voi mennä monta vuotta ennen kuin nainen alkaa uudelleen kaivata miestä elämäänsä. Miehet sen sijaan eron jälkeen haluavat heti uuden parisuhteen, tai ainakin seksisuhteen. Naiseton elämä on miehelle mahdoton ajatus. Miehetön elämä ei ole naiselle mikään ongelma.

        Naiset etsivät miesseuraa vähemmän kuin miehet naisseuraa. Mistä puolestaan seuraa että netyideittisivustoilla on valtava miesylivoima..sitä seuraa että useimmat miehet jäävät ilman. Mistä seuraa että miehet katkeroituvat ja vihaavat naisia, ja naiset halveksivat näitä vihaisia ja katkeria miehiä.

        Kummalle se on ongelma? Miehille.

        Naisilla ei ole ongelmaa. Naisten asiat ovat hyvin. Eipä täälläkään palstalla kukaan nainen valita miehen puutetta. Ei ole syytä valittaa kun miehistä on ylitarjontaa.

        Kysymys kuuluu: Onko naisten syy, että miehet ovat seksiriippuvaisia, keskustelutaidottomia, peseytymättömiä, juoppoja, laiskoja, rahattomia, ylipainoisia, kouluttamattomia, työkyvyttömiä ja tylsiä?

        Tämän palstan miesoletetut ruikuttajat jaksavat ulista, että naiset muka haukkuisi miehiä sioiksi. Moisesta ei ole tällä(kään) palstalla mitään viitteitä.

    • Anonyymi

      Olen 55v nainen. Etsin 50-60 vuotiasta miestä. Yhteyttä ottaneet ovat 18-76 - vuotiaita. Mitenkähän tämä pitäisi tulkita?

      • Anonyymi

        Miehet ovat epätoivoisia?

    • Anonyymi

      Tottakai naisilla on asiat hyvin, koska naiset saavat seksiä milloin tahansa. Naiset voivat valita seksi tai parisuhteen ja molempiin mies löytyy pomminvarmasti, eikä naisen omalla tasolla ole merkitystä: mies kyllä löytyy.

      Vaikka sovelluksissa on miesylivoima, niin ei sen pitäisi mennä siihen, että parisuhdetta etsivät naiset määrittävät oman tasonsa miesten antamilla seksitykkäyksillä. Jotkut naiset kyllä valittavat, että miehet etsivät vaan seksiseuraa. Niin: siitä pienestä miesjoukosta ne mallimiehet kelpuuttavat naisia vain seksiin ja sitten valitetaan kun miehet eli siis mallimiehet haluavat vain pelkkää seksiseuraa, eikä naiset edes tykkää joistain kilteistä ja kunnollisista neitsytmiehistä, jotka aidosti etsivät vaimoa loppuelämäkseen.

      Minulla on tälläinen kiltti ja kunnollinen neitsytmies joka ei ole koskaan ollut naisen kanssa. Eihän se naisia kiinnosta.

      • Anonyymi

        Tarkoitat että itse olet kiltti ja kunnollinen neitsytmies joka ei naisia kiinnosta. Kun sinulla ei ole mitään kokemusta naisista eikä mitään kontaktia naisiin, niin kuinka voit tietää miten naiset toimivat ja millaisia miehiä tavoittelevat? Et mistään. Tiedät kyllä että he eivät tapaa sinua, mutta mistä muka tiedät keitä he tapaavat vai tapaavatko ketään?

      • Anonyymi

        Ongelma on siinä, että naiset ja miehet ovat erilaisia. Miehet keskimäärin haluavat paljon seksiä jatkuvasti, kun taas naiset eivät. Siispä naisille se, että seksiä on tarjolla kellon ympäri, ei ole mikään toivottava asia.

        Nuo sovellusten ongelmat on helposti selätetty siten, että miehet lakkaavat antamasta niitä seksitykkäyksiä. Ratkaisu on siis miesten omassa käytöksessä, sillä omaa käytöstään on helpompi muuttaa kuin toisten!

      • Anonyymi

        "Minulla on tälläinen kiltti ja kunnollinen neitsytmies joka ei ole koskaan ollut naisen kanssa. Eihän se naisia kiinnosta."

        Sinua tuntuu sentään kiinnostavan kun hän kuitenkin on sinulla. Miksi hänen pitäisi kiinnostaa muita naisia? Jos hän ei kiinnosta muita naisia, niin eipä sinulla ole ainakaan kilpailijoita etkä menetä häntä toiselle naiselle.

    • Anonyymi

      Ei vaan kaverini on kiltti neitsytmies ja naiset näkevät muut naiset buustereina eli kun naiset tietävät, että komeasta miehestä on kiinnostuneet muutkin naiset, niin se saa yrittämään komeaa miestä kahta kauheammin. Jokainen nainen haluaa komeasta miehestä osansa.

      • Anonyymi

        "Jokainen nainen" kuulostaa hivenen liioittelulta nyt :D yritäs edes vähän pitää jutut vakavina, nyt on mennyt ihan pelleilyn puolelle :D

    • Anonyymi

      <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 Vilpitön kiitos Suomi24 itselleni parhaasta vinkistä. Olen 56 ja tein uuden profiilin ja laitoin iäkseni 46 niin tämä tehoaa 55-60 vuotiasiin naisiin huomattavasti paremmin. Olen päässyt melko eroottisiin tarinoihin jo kolmen naisen kanssa. Huomenna pitäisi mennä käymään kahvilla yhden tätin luona:):) Onekksi mulla on Sidenafiliä useampi paketti jos pukkaa vielä toisia treffejä tälle viikolle. Kuviakin on vaihdettu. Ei sillä ettei naisia löytyisi, mutta tämä korona aika hieman vaikeuttaa.<3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 Tunnen itseni niin nuoreksi.

      • Anonyymi

        Onnea, olet onnistunut löytämään ihan harvinaisen tyhmiä naisia, kun eivät huomaa eroa neljävitosen ja lähes kuusikymppisen välillä! Kyllä tuossa tilanteessa kannattaakin ottaa ilo irti ja ajaa niitä bimboja!

      • Anonyymi

        Toimiiko oikeasti? Varmaan henkilöstä kiinni. Onhan monia naisiakin jotka näyttävät 10-vuotta nuoremmilta.

        Ei kai ole vaikeeta löytää tyhmiä naisia Suomi24:sta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimiiko oikeasti? Varmaan henkilöstä kiinni. Onhan monia naisiakin jotka näyttävät 10-vuotta nuoremmilta.

        Ihan "monia" niitäkään ei kyllä valitettavasti ole. Toki valokuvia voi muokata sielunsa kyllyydestä ja saada kuusikymppisen näyttämään 16-vuotiaalta. Mutta livenä vain hyvin, hyvin harva näyttää oikeasti 10v ikäänsä nuoremmalta.

    • Anonyymi

      No hei, kuka haluaisi alkaa omaishoitajaksi? Nuoremmilla seisoo paremmin. Ja jos on ihan simppeli vanhempi, itsestään huoltapitävä leidi, niin mitä väliä? Minä olen sellainen puuma:)

    • Anonyymi

      Jos täällä kirjoittavat edustavat keskiverto nettitreffailijan järjenjuoksua, niin uskon etten löydä netistä seuraa. Olen käynyt muutaman kerran nettitreffeillä ja ylensä miettinyt miten pääsee tilanteesta eroon.

      • Anonyymi

        Näille palstoille tuppaa kerääntymään ne erikoisimmat tyypit vääntämään. Keskiverto nettideittailijaa harvoin löytää täältä juupas-eipästelemästä. Mitä pontevammin joku sanoo olevansa tavis, sitä todennäköisemmin he ovat niitä erikoisia tyyppejä.

        Aamen.

        Kokemuksesta voi sanoa, että mun deitit ovat olleet taloudellisissa ongelmissa, mielenterveys ongelmaisia, omituuisia jne. Muutama normaalikin ollut, mutta ne ovat hakeneet vain satunnaista seuraa, koska ovat parisuhteessa.

        Sulla on sitten selkeästi ihmistyyppi, joka sua eniten viehättää, kun sellaisten seuraan uudestaan ja uudestaan hakeudut. Siitä kierteestä voi kyllä oppia pois!

    • Anonyymi

      Ei löydykkään. Kaikki luuserit hakee täydellistä, rikasta, puolisoa vuodesta toiseen.

    • Anonyymi

      Jos nämä naiset on olleet jo useita vuosia tyrkyllä ja eivät ole huomanneet lisätä vuosia vastapuolen ikärajaan😀

      • Anonyymi

        :) Huonoa mainosta Suomi24 treffit sivustolle.

    • Anonyymi

      Minä olen tavannut pääasiassa vanhempia naisia. Yleensä ne suuttuu kun ei ala seurusteleen. Taitolaiji on sitten luistella eroon naisesta, kun on saanut pillua. Yleensä päässäni pyörii, että en kehtaisi liikkua naisen kanssa missään:) Joillekkin naisille käy hyvin pelkkä pano ilman mitään turhia selittelyjä. Mitä rumempi ja vanhempi nainen sitä vaikeempi siitä on päästä eroon.

      • Anonyymi

        Siis oletko huijannut naisia seksiin lupaamalla parisuhdetta, vai miksi ne kuvittelee että seksiä seuraisi seurustelu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis oletko huijannut naisia seksiin lupaamalla parisuhdetta, vai miksi ne kuvittelee että seksiä seuraisi seurustelu?

        Kovin kummoinen seksipeto et taida olla, jos et saa edes vanhoja ämmä kanssasi sänkyyn muuten kuin valehtelemalla ja huijaamalla.

    • Anonyymi

      Ai naiset etsii 20v nuorempia miehiä!? En minä ainakaan, mutta niitä kolmekymppisiä kolleja olisi tarjolla pilvin pimein ja parijonossa 5-kymppiselle naiselle. Ja kun ei ole tyhmä, tajuaa, että vain seksi mielessä. Heillä on kyllä älliä enemmän kuin vanhemmilla miehillä siinä mielessä, että tajuaa naisen olevan aktiivisin seksissä 40 muttei huonoon seksiin, jonka takia se kylmyyttä valittava aviomies on viskattu pihalle.
      Siksi onkin ihme, että oman ikäiset miehet etsii fwb/ons. Jos sitä haluaa vain niin on nuorempia tarjolla, kuka siihen huolii vanhempaa!? Nämä samat miehet voisi kuitenkin olla kuumaa kamaa, jos etsisi parisuhdetta, mutta nyt jäävät nuolemaan näppejään tai maksullisiin sugar daddy hommiin. Ja 6-kymppisellä ei viriili 40-50v nainen tee mitään. Miehet on vanhemman oloisia kaikin puolin joten oikea mätsi onkin, että mies on muutaman vuoden nuorempi.

    • Anonyymi

      Nuo epävakaat nelivitoset kyntää suo karrella kun tietävät että kohta se loppuu. Tai ei siis he kynnä mutta avaavat avosuonsa maaten. Levittävät vain suurimman osan taudeista siinä viime kiimassa kun pitää jokaisen epätoivoisen spermat ottaa sisään. Kandee kurkata edes vähän sinne haaroväliin et mitä kasvustoa sieltä löytyy. Hiv ei näy mutta nämä perus kupat ja muut.. Sukupuolitaudit kasvussa vaikka baarit kiinni niin eiköhän se Tinder ole se viimeinen viruslinko😬

      • Anonyymi

        Kandee käyttää kumii kyntäessä niin ei tarvi huolii niistä taudeista ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kandee käyttää kumii kyntäessä niin ei tarvi huolii niistä taudeista ;)

        Ei tuo edeltävä kynnä mitään missään kunhan aukoo lärviään näkeehän sen.

    • Anonyymi

      Menkää baariin:)

      • Anonyymi

        Naisia on määrällisesti enemmän Suomessa kun tullaan iässä 40v puolelle. Tilastot löytyy ja myös syyt tähän helposti netistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisia on määrällisesti enemmän Suomessa kun tullaan iässä 40v puolelle. Tilastot löytyy ja myös syyt tähän helposti netistä.

        Miehillä on siis varaa valita, kun niitä naisia on enemmän! Hyvin on asiat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehillä on siis varaa valita, kun niitä naisia on enemmän! Hyvin on asiat!

        Naisia voi olla enemmän mutta jos haluat mukavan näköisen ja edes jotenkin edustavan niin lukumäärä tippuu rankasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisia voi olla enemmän mutta jos haluat mukavan näköisen ja edes jotenkin edustavan niin lukumäärä tippuu rankasti.

        Kyllä, ihan totta, se vaan on niin. En itse enää edes viehäty suomalaisista naisista. Jotenkin ulkonäkönsä ei himoituta. Ja ne harvat joilla ulkonäköä on, ovat hekin naama norsuvitulla et ei tee kyllä yhtään mitään mieli. Ei sitten tippaakaan. Viimeisin just just siedettäväluontoinen fwb finskinainen netistä lähes oli seitsemän vuotta nuorempi jonka kanssa lyhyehkö suhde. Hän oli bi-seksuaali. Muutin niin oli lopetettava se juttu. Lapsenkin se olisi halunnut. No mä en. Etsikää jätkät ja äijät nuorempia ja vaikka ulkomaalaisiakin naisia. Käykää vaikka hakemassa kaempaa maailmalta jos ei muuten. Tai asukaa ja työskennelkää ihan joku vuosi jossain ulkomailla. Tehkää jotain, älkääkä jääkö ihmettelemään tilannetta! Ei Suomen naiset ja naistilanne lähivuosina paremmaksi ole muuttumassa. Eikä mikään muukaan tässä maassa. Ajat on kovat. Asuminen, sähkö, vaatteet, autot, polttoaineet, ruoka ja alkoholi ovat Suomessa kalliita. Mutta ei voi mitään. Sitkeimmät ja luovimmat selviää aina kaikesta. Kaikkea hyvää, ja tsemppiä!

        Ei

        "netistä lähes oli seitsemän vuotta nuorempi"

        Vaan

        oli netistä ja lähes seitsemän vuotta nuorempi

    • Anonyymi

      Siirryin Tinderiin:)

      • Anonyymi

        Tinder on huono. Huomattavasti parempia deittiappeja löytyy.

    • Anonyymi

      Kun menen kauppaan ja näen siellä tavispariskunnan, niin mistä se mitään kertoo? Eihän se kerro muuta kuin sen, että tavisnaiselle on tässä tapauksessa kelvannut tavismies. Yksi tavisnainen ei ole kaikki tavisnaiset.

      Jos menisin ajassa 1990-luvulle, niin kaupassa olisi kymmeniä tavispariskuntia. Nyt niitä on vain muutamia ja mistä se kertoo? No, just siitä, että tavikset ei enää tinder aikakautena kohtaa toisiaan, koska tinderin kautta naiset saavat mätsejä, treffejä ja seksiä niin paljon itseään tasokkaammilta miehiltä ja niitä miehiä tavoitellaan seksin jälkeen parisuhteeseen, mutta ei saada ja sitten haukutaan kaikki miehet seksiä etsiviksi sikapossuiksi vaikka mahdollisuus annetaan vain parhaimmille 10% komistuksille.

      1990-luvulla tavispariskuntia oli enemmän ja syntyvyyskin oli parempi. Nyt tavispariskuntia on vähemmän, joten syntyvyyskin on pohjamudissa.

      • Anonyymi

        Ja höpön pöpön ihan normaaleja ihmisiä on jokapuolella,mitään "taviksia" ei tarvi edes miettiäkkään.
        Ne kiiltokuvapojat/tytöt murenee ajan mittaan ja alkaa se arki,ulkonäöllä ei ole enää mitään tekoa kun ikää tulee.
        Nuorena sitä yrittää liikaakin mutta monella onkin jääny sitten käsipuoleen se iha nnormi henkilö joka ei edes tahdo erottautua joukosta koska niin elämä on helpointa,jos erotut on varmasti kyylääjää ja kyselijää loputtomiin.
        Juopot ettii parena ravinteleista ja sitten taas muut sieltä mitä harrastavat tms,itse en ole koskaan mitään juoppo naista mistään baareista ettiny,on nitä tullu vastaan ihan muuallakin ja ne saanu jäädä kyydistä.

    • Anonyymi

      "1990-luvulla tavispariskuntia oli enemmän ja syntyvyyskin oli parempi. Nyt tavispariskuntia on vähemmän, joten syntyvyyskin on pohjamudissa."

      Tämä totta ja toinen tekijä syntyvyyden laskuun on homous ja transseksuaalisuus jota suomessa paljon nostetaan alustalle. Onhan meillä päättäjinä homo ja lesbon tytär. Marinin hallitus on antamassa alaikäisille mahdollisuuden sukupuolenkorjausleikkauksiin. Miettikää et alaikäinen ei voi ostaa kaupasta kaljaa tai tupakkaa mut se voi mennä leikkauttaa pallinsa pois. Pridessa tätä sanomaa toitotetaan jo pienille lapsille eli tulevissa sukupolvissa tulee olemaan vieläkin enemmän homoja ja syntyvyys tulee laskemaan kantaväestön keskuudessa ja päättäjillä on tähän ratkaisu: maahanmuuton lisääminen, että saadaan syntyvyys nousuun. Ei siinä mitään jos lapsesta tulee jossain vaiheessa homo mut ei niitä pitäis alkaa aivopesemään.

      • Anonyymi

        Suomalaiset on myyneet maansa ja ihan tarkoituksella ajaneet syntyvyyden alas.

        Äänestäjät on äänestäneet ja näyttäneet, että kyllä täällä homostakin voi tulla vaikka presidentti vaikka eivät oikeasti kannatakaan henkilöä. Se on vaan se tyhmyys ja näyttämisen halu, että kyllä vaikka kaupan kassa tai homo voi edetä presidentiksi.

        Halonen oli ensimmäinen nainen presidenttinä. Seuraavana varmaan Haavisto. Sitten seuraavaksi rikotaan rajoja ja joku muunsukupuolinen johtaa suomea ja maailmalla nauretaan. Tähän on tultu ja tätä suomen kansa on halunnut.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe