Avovaimo haluaa lapsia.

Anonyymi

Olen 37 vuotias mies ja olen ollut nykyisen avopuolisoni (38 v) kanssa yli 10 vuotta. En koe itse mitenkään ehdottomasti haluavani lapsia, eikä niiden hankkiminen ollut edes ajankohtaista aiemmin, koska oliskelut olivat kesken molemmilla ja sen jälkeen aikaa meni uran ja asunnon hankkimisessa. Suhteemme alussa lapsi asiasta keskusteltiin ja avopuoliso oli käsittääkseni samaa mieltä lasten hankinnan lykkäämisestä parempaan hetkeen. Viitisen vuotta sitten avopuoliso alkoi ehdotella lasten hankintaa mutta sain taivuteltua hänet odottamaan vielä muutaman vuoden kun matkustelisimme vain kahdestaan. Kuitenkin nyt puolisoni on alkanut ikävästi ahdistelemaan lapsi asialla ja toivoisinkin neuvoja miten saisin hänen huomionsa kiinnitettyä johonkin muuhun asiaan, lapsi asia ratkeaa kuitenkin ihan itsestään muutaman vuoden kuluessa kun puolisoni saavuttaa iän jossa moiset hömpötykset voi unohtaa. Olen muuten kaikin puolin tyytyväinen suhteeseemme, puolisoni on urheilullinen ja kaunis, pitää seksistä ja muutenkin oikea unelma, hän suorastaan hemmottelee minua. Vain tämä yksi asia häiritsee suhdettämme.

7

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Normaaliltahan tuo kuulostaa. Ole mies avopuolisollesi. Muuten sitä hänelle on joku muu. Nainen kun päättää saada lapsen ja se olisi ehkä mahdollista, siinä ei paljoa miehen mielipiteet paina.

    • Anonyymi

      Olette siis kummatkin keskustelleet lasten hankinnan lykkäämisestä, tekstistäsi saa sen käsityksen että edes sinä et ole sanonut ettet haluaisi lapsia ollenkaan vaan ainoastaan että odottaisitte parempaa hetkeä.
      Onko todellakin mielestäsi oikein että kiellät avopuolisoltasi lapset ja vielä juonimalla? Jos et itse lapsia halua, niin sanot sen hänelle suoraan että sinä et halua. Saa hän sitten päättää itse haluaako elää kanssasi kahdestaan vai lähteekö ja hankkii lapset jonkun muun kanssa.

      Ei asia vain taianomaisesti ratkea muutaman vuoden päästä, lapsia hän voi saada kunnes vaihdevuodet alkaa vaikka olisikin riskialttiimpaa vanhemmalla iällä. Tuolla menolla saat vain katkeroituneen puolison kun hän suree ettei tullut ikinä äidiksi, ja saattaa alkaa syyttämään sinua, mikä kertomuksesi perusteella olisi ihan oikeutettuakin.

      • Anonyymi

        Lapsia voi saada 50 v asti, iltalehdessä oli ,että yksi näyttelijä nainen raskaana ja ikää 48 v lääketiede avittaa tässä.


    • Anonyymi

      Sinä riistät avopuolisoltasi mahdollisuuden lapseen? Lupailet vaikka et meinaakkaan hommata lapsia, olet hirveä, itsekeskeinen ihminen. Anna avovaimon mennä ja tehdä se lapsi jonkun kanssa joka niitä haluaa ja jää sinä paremmuuttasi yksin. Koska hän selkeästi haluaa sen lapsen ja sinä tahallasi yrität manipuloida hänet irti ajatuksesta, anna hänen mennä.

    • Anonyymi

      En voi antaa hänen mennä koska elämä olisi paljon laaduttomampaa ilman häntä. Ehkä suostun harkitsemaan lasta jos hän lupaa hoitaa sen.

      • Anonyymi

        "Ehkä suostun harkitsemaan lasta jos hän lupaa hoitaa sen" Mitään noin tyhmää ei ole näkynytkään palstalla pitkään aikaan. Toivottavasti vain ala-arvoinen provo.

        Ellei:
        Jos haluamattasi siität uuden ihmisen, sinulla on LAILLINEN velvollisuus lastasi kohtaan. Halusit tai et. Ymmärrätkö lainkaan Suomen lakia edes tuon vertaa. Laki on säädetty sinulaisia idiootteja varten etteivät ne pääse livistämään lain säätämästä velvollisuudestaan.

        Ymmärräkö mitä tuo laki vaatii? Vähimmäismäärin: taloudellista tukea. Laki ei määrää että sinun täytyy rakastaa lastasi. se määrää että sinun on huolehdittava lapsesi ja lapsesi äidin hyvinvoinnista fyysisesti.
        Lapsesi äiti kun heittää sinut romukoppaan tajuttuaan miten hankisesti alhaisella tasolla sinä kelaat, sinusta tulee ruikuttava ja riitelevä äijänkäppyrä joka liian myähään herää huomaamaan idioottimaisuutensa.

        sinun älykäs ja kaunis puolisosi aivan varmasti pian löytää rinnalleen miehen joka kunnioittaa ja arvostaa samoja asioita kuin hän.


    • Anonyymi

      Toivottavasti tuo nainen jättää sinut, on parempi ,että et levittele geenejäsi , kenenkään kanssa.
      Vanhaikodissa sitten olet yksin , muilla käy lapset ja lapsenlapset katsomassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      81
      3437
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1434
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      4
      1211
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      26
      1136
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      832
    6. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      47
      806
    7. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      754
    8. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      32
      752
    9. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      45
      749
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      707
    Aihe