Saamattomuus ja pinttyneet tavat

Anonyymi

Olen vähän vajaa 30v nainen, ja välillä kummastuttaa vanhempieni saamattomuus. Asiat menee vuodesta toiseen samoja uria. Olen jo vuosia yrittänyt saada heitä käyttämään mikrokupua, koska heidän mikrouuninsa on aina hirveässä sotkussa sisäpuolelta. Muutama vuosi sitten ostin sellaisen heille, mutta se on kuulemma jossain hukassa. Ja aina sama selitys, "ei sitä kupua tarvikaan kun voihan ne roiskeet pyyhkiä rätillä". Niin, voisi pyyhkiä, mutta ei kuitenkaan pyyhitä, no ehkä kerran pari vuodessa.

Sama juttu parkkikiekon suhteen. Sellaisenkin heille ostin, ja yllätys sekin meni heti kohta hukkaan. Ja taas sama selitys, "eei me nyt sellaista tarvita, älä nyt murehdi meidän takia, kyllä me pärjätään ilman parkkikiekkoa". Niin, ja taas oli tullut parkkisakot, kun monessa paikassa on kiekkovaatimus. Ja aina sama selitys, "voi ei me tarvita, kun sitä niin harvoin tarvii". Enkä viitsi toistakaan parkkikiekkoa heille ostaa, kun tiedän että he hukkaavat sen tarkoituksella jonnekin, ettei tarvitsisi käyttää.

Heillä on omat pinttyneet tapansa toimia. Eikä mikään uudistus tai parannus taikka elämisen helpotus mene läpi. Ei vaikka heille ostaisi jonkin helpottavan asian valmiiksi, se menee hukkaan tai katoaa jonnekin, ja samat menneet tavat jatkuu, ja sama askeettisuus vailla elämistä helpottavia asioita. Vain siksi että "he eivät tarvitse, ja pärjäävät kyllä ilmankin, kun aina ennenkin on näin pärjätty".

Ja tämä parkkikiekko ja mikrokupu vain yhtenä esimerkkinä. Mikä niistä tekee niin ihmeellisen, että kun olen ostanut molemmat hyödykkeet heille, niin he mieluummin piilottavat ne johonkin, kuin että alkaisivat käyttää niitä ihan omaksi hyödykseen.

Ja kun he kuitenkin joka kerta hieman häpeissään pahoittelevat, kun on esim vieraita yms sukulaisia kylässä, että voi ei onpas meidän mikrouuni vähän likainen, minäpäs vähän rätillä pyyhin, kas noin. Ja sama parkkisakoissa, voi ei olipas huono tuuri, voi rähmän rähmä, voi että kun en yhtään tullut ajatelleeksi voi että.

Ja näihin olen ratkaisut tarjonnut, mutta ei vain kelpaa tms. Mistä moinen johtuu?

8

831

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huoh, ensinnäkin älä osta heille mitään sellaista mitä he itse eivät sinua pyydä hankkimaan.

      Mitä tuohon mikroaaltouuniin tulee, niin olisiko se sinulta kauhean iso vaiva, jos ilman huomauttamista pyyhkäisisit sen puhtaaksi. Ei osoitellen ja suureen ääneen moittien ja sen mikrokuvun perään kysellen, pyyhkäiset ohimennen muun kahvin laiton ohessa tehden.

      Vie mennessäsi vaikka leikkokukkia, auta äitiäsi siivouksissa ja ruuan laitossa, käy isäsi kanssa kävelyllä tai mitä hän nyt ikinä tykkääkään puuhastella.
      Vietä aikaa vanhempiesi kanssa yhdessä tehden ja sovussa ollen. Pelatkaa korttia, katsokaa yhdessä telkkaria, what ever heidän lempipuuhaansa on.

      Nyt ärsyynnyt ja koko ajan arvostelet vanhempiasi kaikesta. Hyväksyisit heidät omana itsenään, kunnioittaisit heitä häpeämisen sijasta.

      Pysäköinnin suhteen, tiedät varmasti missä he käyvät, apteekissa, kaupassa jne. Jos näiltä arkireissuilta, esim. ruokakaupan pihasta, tulee pysäköintisakkoja toistuvasti, ota yhteyttä kyseiseen kauppaan. Pyydä kauppiasta huomioimaan tämä ja varaamaan sakottomia paikkoja kaupassa kävijöitä varten. Ei se sinulta vaadi montaa puhelinsoittoa.

      • Anonyymi

        Tuoss tuli tosi hyviä ideoita muidenkin huomoitavaksi. Kiitos!


    • Anonyymi

      On huolet sinullakin.Kun siellä käyt vai asutko niiden siivellä? Pese mikro!

    • Anonyymi

      Minulla on samankaltaisia kokemuksia vanhempien saamattomuudesta, mutta hieman isommassa mittakaavassa. Vanhemmillani eivät koskaan hankkineet autoa saati ajokorttia vaan minulla heidän lapsenaan oli auto, He asuivat 50 vuotta asuinkelvottomassa purkukuntoisessa talossa eivätkä saaneet tehtyä sille mitään. Ei mitään mukavuuksia, talo oli kylmä kuin jääkaappi. He olivat työssäkäyviä ihmisiä eivätkä käyttäneet alkoholia joten heidän olisi kaiken järjen mukaan saada nuo asiat hoidettua mutta ei mitään aikaansaannosta. Ämpäri nurkassa johon muorikin teki tarpeensa ja lapset kantoivat siten täyden sangon aina ulos. Ulkovessa oli liian kylmä hänelle käydä. Ilmainen autokyyti ja kaikki avustus kelpasivat heille mutta itse eivät itseään auttaneet yhtään.

      • Anonyymi

        Koskas tämä tapahtui Anonyymi 24.12.2021 13:34?
        Jos kyseessä on joskus sotien jälkeen tapahtuneet jutut, niin anna olla. Silloin oli aika toinen.

        Jos kyseessä on 1970-luvun jälkeiset tapahtumamat, niin sun vanhemmat ovat tienanneet keskivertoduunarin liksoja työssä ollessaan heidän eläkkeensä ovat karttuneet mukavasti, ei ainakaan ollut rahasta kiinni heidän elämäntapansa.

        Mihin sun vanhemmat ne vakityössään tienaamat rahat käyttivät?
        Jos ne ei alkoa käyttäneet, eikä remppoja tehty, minne ne tienestit kuluivat?
        Samaten eläke?
        Mihin he raha-avustuksia sulta tarvitsivat, jos he saivat keskivertoduunarin eläkettä?
        Jonnekinhan niiden massit menivät kun ei niitä oman elintason korottamiseen kerran laitettu.


    • Anonyymi

      Onpa sitten suku pahin. Mitä pahaa siinä on,että haluavat elää omassa kodissaan omalla tavallaan? Tai käyttää omaa autoaan miten tykkäävät vaikka joskus sakot saadakseen?
      Ei tuossa oikein ole syytä puuttua,edunvalvonnan tarpeessa tuskin ovat.
      Anna toisten elää ja elä.

    • Anonyymi

      Anna heidän elää omilla tavoilla.Älä puutu siihen mitä tekevät tai jättävät tekemättä.Ei ole sinun asia!Helpo arvostella vanhempia kun vanhenevat ja alkaa itse heille pomoksi!

    • Anonyymi

      Tavat saattavat olla PIINTYNEITÄ, eivät pinttyneitä.

      Ärsyttää, kun ei enää osata suomen kieltä. Vaikka muuten ollaan niin besserwissereitä, että!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4203
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      118
      2661
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2412
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1462
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      171
      941
    Aihe