Vai myrkytti. Mikki-parka.
Ihmettelen, oletteko kuuroja, kun ette kuule sitä uskomatonta monipuolisuutta ja kameleonttimaista muuntautumiskykyisyyttä Schubertisn musiikissa; ensimmäistä kertaa musiikin historiassa tuollaisia liedejä, toi laulun sinfoniaan, sävelsi n. 20 oopperaa tai katkelmaa, nerokkaita jousikvartettoja jo teini-iässä ja kypsempiä alkusoittomuotoisia teoksia kuin Mozart tuossa iässä.
Mikään hänen klassismia manipuloivista, maalailevista, karakterisoivista, parodioivista tai mukailevista klassisvaikutteisista teoksistaankaan ei ole yhtä heikkoa laatua kuin Beethoven, Mozart tai edes Sibelius 13-20 ikäisenä pahimmillaan ja rutiinnomaisillaan voivat olla!
Jokaisessa hänen 1500 sävellyksessään on meloodista ja lyyrillistä kauneutta, jota hän loi yhtä vaivattomasti kuin muut hengittävät. Toki sen tyylillinen kirjo on hämentävä ja äärimmäisen vaihteleva; elihän hän klassismin ja romantiikan välisessä murroksessa säveltäen kaikki teoksensa käytännössä nuorna miehenä, kun Bach ja muut saivat kasvattaa rauhassa pukin partaansa puutarhurin hellässä huomassa ja puuteroida peruukkiaan koimyrkyin.
Eikä Schubet ollut viimeksi nero myöskään jäljittelijänä imien musikillisia vaikuteita ajan huomattavimmista tyylillisistä virtauksista, Rossinilta, Beethovenilta, romaani-ja unkarilaisesta kansanmusiikista, Weigliltä, myös Haydnilta (alkusoitto D 470), Mozatilta jne., ja ennakoi samalla jo Mahleria, Bruckneria ja Berliozia ja Mendelssohnia, sulattaen vaikutteensa persoonalliseksi synteesiksi kypsimmissä, mutta myös varhaisemmissa teoksissaan.
Saanen esittää pienen analyysin Schubertin sinfonioista luvallanne totta kai?
Minusta numero 5 on mozartmaisen siro, ohuin vedoin piirretty teksturiltaan kamarimusiikillinen sinfonia amatööriorkesterille. Siksi se ei kuulu suosikkeihini.
2 on myönteisessä merkityksessä jotenkin hullu, greisi, innovatiivinen ja kokeileva sekä täynnä pursuavaa energisyyttä ja elämäntahtoa ääriosissa.
1 on siltä väliltä ja 3 on viidennnen tavoin klassisempi muotonsa lujuudessa, johon on sekoittunut herkkää ja ilmavaa runollisuutta. Sanonnaltaan se on äärimmäisen tiivistetty, joskin tarantella-tyypisessä finalissa oikukkaampi ja kujeilevampi yllättävän epäsovinnainen sävellajisuhteineen.
Kuunteli tänään kuitenki provosoituna 5. sinfonian kahta ensiosaa, jotka lämmittävät taas sydänalaa mukavasti, ja joissa ei käytännössä ole enää tietoakaan wieniläisklassismin plagioijnnista, vaan sinfoniaromanttisyta sävelmaailmaa heijasteleva henki on inspiraatruioltaan tyypillisesti schubertlaista lyyrisekspressiivistä estetiikkaa ja musiikillista tunneilmaisua nousten kaipauksen täyttämästä romanttisesta maaperästä, josta myöhemmät romantikot etsivät vilvoitustaan, enteilen samalla Mendelssohnin keijukaismusikkia.
2 viimeisessä osassa Schubet lainailee itseltää'n musikilisia aiheita ooperoista Paholaisen huvilinna ja Der vierjährige posten.
Sinfonia ehkä hiukan pinnallistuu lopua kohti ja nopeutuu tempoiltaan, mistä styystä se voi resonoida vasta-alkajan sävelkorvassa miellyttävöämpinä meloodis-harmonisina musikillisina aistimuksina.
II-osa alkaa kin lieeistä otetulla lämpimällä melodialla ja Schubertille tyypillinen rohkea modulaatio johtaa Es-duurista Ces-duuriin, jossa puupuhaltimet soittavat romanttista teemaa. Es-duurin palatessa muunnellaan 1. teemaa kuvion ja mollikääntein, jolloin se saa tumman varjon.
Mozartin g-molli sinfonian ESIKUVA pulestaa heijastuu menuetista Robertin juomalaulun, jossa shampanjan tavoin poreilevat obbligatosoolo-oboen arabeskit, teemamuistumineen triossa.
Ihmettelen, oletteko kuuroja, kun ette kuule sitä uskomatonta monipuolisuutta ja kameleonttimaista muuntautumiskykyisyyttä Schubertisn musiikissa; ensimmäistä kertaa musiikin historiassa tuollaisia liedejä, toi laulun sinfoniaan, sävelsi n. 20 oopperaa tai katkelmaa, nerokkaita jousikvartettoja jo teini-iässä ja kypsempiä alkusoittomuotoisia teoksia kuin Mozart tuossa iässä.
Mikään hänen klassismia manipuloivista, maalailevista, karakterisoivista, parodioivista tai mukailevista klassisvaikutteisista teoksistaankaan ei ole yhtä heikkoa laatua kuin Beethoven, Mozart tai edes Sibelius 13-20 ikäisenä pahimmillaan ja rutiinnomaisillaan voivat olla!
Jokaisessa hänen 1500 sävellyksessään on meloodista ja lyyrillistä kauneutta, jota hän loi yhtä vaivattomasti kuin muut hengittävät. Toki sen tyylillinen kirjo on hämentävä ja äärimmäisen vaihteleva; elihän hän klassismin ja romantiikan välisessä murroksessa säveltäen kaikki teoksensa käytännössä nuorna miehenä, kun Bach ja muut saivat kasvattaa rauhassa pukin partaansa puutarhurin hellässä huomassa ja puuteroida peruukkiaan koimyrkyin.
Eikä Schubet ollut viimeksi nero myöskään jäljittelijänä imien musikillisia vaikuteita ajan huomattavimmista tyylillisistä virtauksista, Rossinilta, Beethovenilta, romaani-ja unkarilaisesta kansanmusiikista, Weigliltä, myös Haydnilta (alkusoitto D 470), Mozatilta jne., ja ennakoi samalla jo Mahleria, Bruckneria ja Berliozia ja Mendelssohnia, sulattaen vaikutteensa persoonalliseksi synteesiksi kypsimmissä, mutta myös varhaisemmissa teoksissaan.
Saanen esittää pienen analyysin Schubertin sinfonioista luvallanne totta kai?
Minusta numero 5 on mozartmaisen siro, ohuin vedoin piirretty teksturiltaan kamarimusiikillinen sinfonia amatööriorkesterille. Siksi se ei kuulu suosikkeihini.
2 on myönteisessä merkityksessä jotenkin hullu, greisi, innovatiivinen ja kokeileva sekä täynnä pursuavaa energisyyttä ja elämäntahtoa ääriosissa.
1 on siltä väliltä ja 3 on viidennnen tavoin klassisempi muotonsa lujuudessa, johon on sekoittunut herkkää ja ilmavaa runollisuutta. Sanonnaltaan se on äärimmäisen tiivistetty, joskin tarantella-tyypisessä finalissa oikukkaampi ja kujeilevampi yllättävän epäsovinnainen sävellajisuhteineen.
Kuunteli tänään kuitenki provosoituna 5. sinfonian kahta ensiosaa, jotka lämmittävät taas sydänalaa mukavasti, ja joissa ei käytännössä ole enää tietoakaan wieniläisklassismin plagioijnnista, vaan sinfoniaromanttisyta sävelmaailmaa heijasteleva henki on inspiraatruioltaan tyypillisesti schubertlaista lyyrisekspressiivistä estetiikkaa ja musiikillista tunneilmaisua nousten kaipauksen täyttämästä romanttisesta maaperästä, josta myöhemmät romantikot etsivät vilvoitustaan, enteilen samalla Mendelssohnin keijukaismusikkia.
2 viimeisessä osassa Schubet lainailee itseltää'n musikilisia aiheita ooperoista Paholaisen huvilinna ja Der vierjährige posten.
Sinfonia ehkä hiukan pinnallistuu lopua kohti ja nopeutuu tempoiltaan, mistä styystä se voi resonoida vasta-alkajan sävelkorvassa miellyttävöämpinä meloodis-harmonisina musikillisina aistimuksina.
II-osa alkaa kin lieeistä otetulla lämpimällä melodialla ja Schubertille tyypillinen rohkea modulaatio johtaa Es-duurista Ces-duuriin, jossa puupuhaltimet soittavat romanttista teemaa. Es-duurin palatessa muunnellaan 1. teemaa kuvion ja mollikääntein, jolloin se saa tumman varjon.
Mozartin g-molli sinfonian ESIKUVA pulestaa heijastuu menuetista Robertin juomalaulun, jossa shampanjan tavoin poreilevat obbligatosoolo-oboen arabeskit, teemamuistumineen triossa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.