Ikäihmisillä on muistoja useistakin jouluista.
Kertokaapa niistä.
Itsellä muistu mieleeni joulupukki, joka ilmeisesti nauroi, kun hän huhuili: hu-hu-hu-hu jne.
Lammasturkki hänellä oli väärinpäin päällä ja aisakello vyötäröllä.
Pelottava ilmestys.
Nyt on joulumuistojen aika
25
172
Vastaukset
Joulupukki ei ole aina ollut niin kiltti.
https://inktank.fi/how-joulupukki-the-finnish-santa-went-from-naughty-to-nice/- Anonyymi
Olihan joulu jonkinlainen kohokohta elämässä.
Vaatimattomia joulutkin silti olivat, kun yhdeksän hengen perheen piti tulla toimeen sairaalloisen sekatyömiehen ansioilla.
Jäi mieleen yksi joulu, jolloin tuli joulupukkikin. Asialla oli naapurin muija. Ei tullut sisälle, vaan koputteli keittiön ikkunaan vitsakimpulla.
Sanoma oli joulun odotuksessa olevalle lapsilaumalle selvä: tuhmat lapset eivät ansaitse lahjoja vaan vitsan .
Kai siinä kuitenkin joitakin sukkia ja lapasia tuli lahjaksi, mutta vitsa siitä joulusta jäi parhaiten mieleen. Olivatko vanhemmat vitsalahjaa pyytäneet, jäi epäselväksi, mutta eivät ne ainakaan paheksuneet sitä.- Anonyymi
Murheellista ajatella, että pidettiin ihan luontevana lasten ivaamista ja häpäisemistä, kasvatuksen nimissä.
Joulupukilla peloteltiin ja kuten edellä kerrottiin, jätettiin ilman lahjoja ja syytettiin lapsia siitä. Huonosti toimeentulevilla vanhemmilla ei oliut pokkaa kertoa lapsille, että lahjoihin ei riitä rahaa, vaan lapsille jäi se käsitys, että he eivät lahjoja ansainneet.
Eräs tuttu perhe joutui muuttamana kasvatustaan, kun lapsi sai hirveät hepulit kuultuaan, että joulun alla tontut tarkkailevat ikkunasta lasten käytöstä. Lapsi vaati verhoja ikkunoihin, valoja pois, kieltäytyi olemasta näkyvillä, ei halunnut tavata joulupukkia.
Sillä lapsella oli terve itsetunto. Hän ei suostunut olemaan vakoilun ja kyttäyksen kohteena.
Mkr.
- Anonyymi
Meillä oli useana vuonna sellainen joulupukki, joka heitti pikkupussukan lahjoja ovenraosta. Oli yks vilaus vain. Isomman pussukan oli jättänyt eteiseen.
Ihmeellistä oli se, että isä oli aina silloin tallilla hevosta hoitamassa, kun joulupukki kävi. - Anonyymi
alottajalle :
joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään,,,,,- Anonyymi
Kyllä mennyttä pitää joskus muidtella. Se voi olla opikdi tulevaisuudelle.
Muistelu voi myös vähenťää sitä taakkaa ja traumoja, joitä menneisyys on aiheuttanut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mennyttä pitää joskus muidtella. Se voi olla opikdi tulevaisuudelle.
Muistelu voi myös vähenťää sitä taakkaa ja traumoja, joitä menneisyys on aiheuttanut.en tiedä mutt ei kiinosta muistella,
pitkä oli avio-elämä
pitkästi yli puolivuosisataa,
ei kiinosta muistella, '
elämä oli ja meni, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
en tiedä mutt ei kiinosta muistella,
pitkä oli avio-elämä
pitkästi yli puolivuosisataa,
ei kiinosta muistella, '
elämä oli ja meni,Siinäpä vasta muistelua, kun on noin pitkään ollut avioliittoa. Vaikka toinen kuolee ensin, jäähän se rakkaus sieluun asumaan, jonka on puolisolta saanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä vasta muistelua, kun on noin pitkään ollut avioliittoa. Vaikka toinen kuolee ensin, jäähän se rakkaus sieluun asumaan, jonka on puolisolta saanut.
ei vaan kiinosta muistella vanhoja,
miksi pitäisi,
kun on tämän päivänki asioissa ihan tarpeeksi tekemistä ja miettimistä
mitä huomenna jos saa elää ja luoja suo, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mennyttä pitää joskus muidtella. Se voi olla opikdi tulevaisuudelle.
Muistelu voi myös vähenťää sitä taakkaa ja traumoja, joitä menneisyys on aiheuttanut.Punanuttu coca cola pukki on kaupallinen tuote. Sen esikuva on Saatanan palvojien pedofiili pukki joka piti lapsia polvella ja kähmi ym.
Ne S myös siirsi kalenteria v1552 juliaanisesta gregoriaanisen lisäämällä 13 pv. Heidän oma mässäily juhlansa on näin 25.12.
Jeesus syntyi syyskuun 11 päivä. Itämaan tietäjä perinne Loppiaisena on se oikea juhla aika. Venäjän ordoksit ym juhlii loppiaisena vanhan ajanlaskun
mukaan. Pakkasukko juhla. Kalenteriapitäisi siis siirtää taaksepäin 13pv niin oikea aika osuisi 25.12 Halloween on myös satanisti pervojen juhla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä vasta muistelua, kun on noin pitkään ollut avioliittoa. Vaikka toinen kuolee ensin, jäähän se rakkaus sieluun asumaan, jonka on puolisolta saanut.
Rakkaus häipyi kyllä samalla. Pois näkyviltä, pois sydämeltä.
- Anonyymi
Jouluna oli aina livekalaa. Oli se karmeeta, en syönyt.
Kalaa myytiin kuivattuna. Ennen joulua sitä pidettiin veteen upotettuna, jotta vesittyi.
Riisipuuro ja siihen väskynäsoppa oli herkkua. - Anonyymi
Meillä oli aina kinkku Jouluksi ja karjalan paisti, perunat, äidin leipomien karjalan piirakoiden ja ihanan ruisleivän kanssa.
Porkkana- ja lanttulaatikot oli myös, mikäli lanttuja olikaan, koska muistan sen äidin tekemän porkkana laatikon, ilman riisiä ja sitä laitan itsekin usein, paitsi en nyt.
Lapsuus kodissani (40-50v) ei tiedetty mitään, jostain salaateista, saati jostain avokado, tai muista hienouksista johonkin kookosmaitoon keitettyä soppaa.- Anonyymi
Avokadossa ei ole mitään hienoa eikä kookosmaidossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avokadossa ei ole mitään hienoa eikä kookosmaidossa.
Ei ole soijassa eikä kauramaidossa ei korvikkeissa.
- Anonyymi
Livekalan selkärangan nikamista sai tehtyä hyviä helminuhoja.
Elämän odotukset muuttuvat. Tässä iässä suhtautuu jouluunkin kuin aidosti viimeistä päivää.
Kukaan ja mikään ei takaa, että ollaan vielä vuoden kuluttua joulupöydässä.
Kaikkeen tyytyy. Se ajatus ei aiheuta minulle mitään erityistä tunnetta. Jotenkin vain ajattelee, että minuus säilyy sittenkin, kun ulkokuori pettää ja katoaa.
Suhtaudun tulevaan uteliaisuudella. Lähteneitten kohdalla ajattelen, että nyt he tietävät. Kohta minullekin se selviää.
Todettava on, että kukaan ei ole halunnut tulla kertomaan jälkeen jääneille, sillä yllätys on aina suuri, kun ei osaa ennakoida.
Siksi en minäkään lupaa mitään.- Anonyymi
Perinteinen näkemys oli, että joulupukki tuo pahoille lapsille vitsan.
Tulee mieleen, kun 9- henkinen perheemme valmistautui vaatimattomaan joulun viettoon. Joululahjoja ei paljoa odotettu. Joulupukkia kuitenkin odotettiin. Se tulikin. Koputti ikkunaan ja näytti risukimppua.
Selvisi että joulupukkina oli naapurin muija.
Tulihan sieltä vaatimattomia joululahjoja. Lapset kyllä muistavat ennen kaikkea sen risukimpun, jolla pilattiin se vaatimatonkin joulu.- Anonyymi
Koskettava kuvaus.
- Anonyymi
Mä muistan 50-luvulla sellaisen joulun, kun naapurin pikkupoika sai kans risuja.
- Anonyymi
Voi että. Kyllä niitä joulumuistoja on paljon lapsuuden ajalta.
Sukua tuli jouluksi koolle - koronaa pelattiin paljon, sen muistan.- Anonyymi
Meillä pelattiin korttia - hörriä nimeltään.
- Anonyymi
Kyllä ennen syötiin kinkkua. Siinä meni pienet läskit mukana.
Sellista se oli ennen, ei ole enää- - Anonyymi
En koskaan ymmärtänyt miksi meille tuli rumajoulupukki Malmilla 50 luku,eli Helsinki 70? Naapurin Omakotitalon meni aina kaunisjoulupukki Punasinen vaateineen Riitalle ja Ritvalle,.Toivon kun ikunnasta katsoin koska joulupukki tulee? Meillekin joskus edes tulisi joulupukki jolla punaset vaateet.Ei tulut. Joulupukina oli toisisksi vanhin siskoni.Vanha karvalaki pässä ja päällä joku tumma turkki? Isot huopatossut.Risut kädessä?Ei miltä kysytty mitä lahjoja toivomme.Joulupukki kysy onko kiltiä lapsia.1-2 pakettia saatiin lapaset ja sukat.Toisin kuin Joulupukkina olevan siskon poikani Sepon ,vuotta nuoremman lahja kasa valtava.En ymärtänyt miksi Seppo sai valtavan määrän lahjoja mutta en minä?Olitin yksinhuoltaja isän vanhan miehen lapsia.Joka kuoli 1964.Jäätin orvoiksi me alaikäisiä silloin 5kpl . Joista jo aikuisia 4 kpl Aviolitoissan,Isä kuoli 69vuotiaaana.Jätin orvoiksi.
- Anonyymi
Kun olin ihan pieni meillä kävi joulupukki, jolla oli lammasturkki väärinpäin. Kuin joku keripukki.
Kun olin jo isompi, heitti lahjasäkin ovesta. Isä oli aina silloin tallilla hevosta hoitamassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433007Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612961- 422367
- 311863
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251719Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa721674- 481586
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771275- 371247
- 791070