Ääänestä päteviä henkilöitä Aluevaltuustoon asioita hoitamaan

On erityisen tärkeä äänestää alan osaajia valtuustoon.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oili Harjula olisi ollut hoitoalan yrittäjänä ollut hyvä ehdokas, hän oli monesti vaaleissa ennen!

Äänestä
  • Varmasti näin, mutta en jää sutkuttelemaan. Onneksi näyttää olevan päteviä muitakin ja jopa vielä ehdolla. Toivottavasti äänestäjätkin ovat fiksuja.

    Äänestä

Mikä tekee päteväksi? Sekö, että on vuosikaudet istunut kunnanvaltuustossa tai peräti Eduskunnassa, ei toki!

Itseasiassa kansanedustajien ei tulisi olla ehdolla lainkaan!

Kuntatasolta tulevien ehdokkaiden pätevyys on, kun kyseessä on Soteen liittyvää hallinnointia, todella vähän oikeita asiantuntijoita.

Vasemmistoliittolaisuus ja hvltkn puheenjohtajuus eivät pätevöitä sen enempää kuin juristikoulututuskaan, pitää käsittää aiheesta ja aloista!

Keskustan ent puoluesiht puhui asiaa ja maalasi tästä hankkeesta tosi pessimistisen kuvan faktoihin perustuen.

Yhdensortin "taksiuudistus".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On erityisen tärkeä äänestää alan osaajia valtuustoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu