"Tein itse ja säästin"

Anonyymi

Millä lailla olet saanut "venytettyä penniä" elämäsi aikana ?

32

958

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paljon on joutunut penniä venyttämään nuorempana. Kerran neuloin villapuseron. Työkaveri totesi lakonisesti: "Olet itse tehnyt".
      En sitten toista kertaa laittanut sitä töihin päälle.

    • No hieman asian vierestä, mutta jo koulussa kotitaloustunneilla kunmeidät määrättiin tekemään kotona joku kakku seuraten ohjeita keittokirjasta "maija keittää koulussa" niin isäni totesi että Paloman ei kannata antaa ostaakalliita aineita itse tekemisiin, kun niistä tulee kuitenkin vain pannukakku. Ei siis korinttikakkua, niin kuin piti.

      Käsityöt ei ole myöskään mun juttuni. Kalliit langat menevät hukkaan. Olen joskus takavuosina kutonut yhdet sukat, siinäpä se. Ensimmäiselle lapsenlapselle kudoin netin opastuksella pikkuruisen sinisen villapaidan. Ei tainnut olla sillä päällä koskaan.

      Penninvenyttämiseni elämäni aikana on koostunut lähinnä järkiperäisestä rahankäytöstä.

    • Anonyymi

      Lähtökohtaisesti jokainen pennin venyttäjä käyttää rahaa järkiperäisesti.
      Jokainen säästetty markka on ansaittu markka, sanoi mummoni.

    • Anonyymi

      Koko elämänsä aikanako, voi se olisi pitkä juttu, mutta ehkä silloin kun rakensimme ensimmäisen talomme, elämä oli yhtä pennin venytystä, kaikessa piti säästää.
      Nuorimmalle lapselle ja itselleni ompelin vaatteita, josta kyllä pidinkin, isommat ei tahtoneet kotona tehtyjä, tietenkään... leivoin leivät, paistoin kaiken mahdollisen itse, tein jopa sianpääsylttyä, kun entinen naapuri tappoi sian. Syltty oli tosi hyvää....
      Joka kohdassa piti penniä venyttää, ei ollut lapsille antaa hienoja pyöriä, tai muutakaan, mutta sitten kun itse hankkivat saivat mopon, rummut jne.
      Olisi pitkä tarina kuin venytetty penni...

      Pirre

      • Tuttua minullekin on omakotitalon rakennusvaiheen aherrus, kaakeleiden laitossa minäkin autoin miestä ja lopuksi kapealla pensselillä sivelin saumasuojat joka väliin. Lautaparketin asennuksessa samaten autoin . Ensimmäisen asunnon kohdalla pennin venytys kuului asiaan, meitä olikin samassa juuri valmistuneessa taloyhtiössä suurin osa samassa tilanteessa, jaoimme hyviä niksejä sekä naapuriapua. Meillä oli asuntosäästäjän tukat, eli kampaajan palveluita ei käytetty, toinen toistemme hiukset tasoitimme, arkena niskaan kiinni ponnarille, juhlavampaan menoon soljilla, pannoilla ja letityksillä loimme näyttäviä kampauksia. Opettelin mieheni tukan parturoimaan kotikoneella, ja se jäikin tavaksi, säästetty siinä pitkä penni, samoin lasten hiusten itse huollossa. Puuron loput sujautin sämpylätaikinaan. Laitoin töihin mukaan omat eväät, reissuille ja retkille kahvit termariin ja voileivät kylmälaukkuun. Kävinköhän koskaan junan ravintolavaunussa :). Nyt tuntuukin suorastaan ylelliseltä, kun voi piipahtaa kahvilaan ihan tunnelman vuoksi ja tilata erikoiskahvin ja kakkupalan. Eräs ystäväni kyllä yrittää leikillään pilata ilon laskemalla, miten monta kahvipakettia silläkin rahalla saisi tarjouksesta.

        Vaatteita olen minäkin lapsille ommellut ja neulonut, aina ei tullut halvemmaksi, mutta yksilöllisyys ja laatu oli bonuksena. Olen asunut suurimman osan elämääni "maan tasalla", ja oma piha on tuottanut satoa, marjoja, hedelmiä ja hiukan vihanneksia, ahkeruus on palkittu. Olen aina ollut myös metsän antien hyväksikäyttäjä, pakastimet pullollaan. Mies on hirviporukoissa ollessaan tuonut lihaa, ja näin merenrannan tuntumassa asuessa on myös kalastettu, nykyisin kylläkin enää hyvin vähän, nautitaan vain merellä olosta. Toisaalta nuo ovat myös luontoharrastuksia.

        Olen tehnyt myös hyviä vaihtokauppoja. Omenia olen vaihtanut perunoihin, hillopurkkeja mateisiin ja havukransseja ihan hiljattain vaihdoin karpaloihin. Ruuan tuhlaus tuntuu pahalta, kaikki rippeetkin käytän hyväksi, esimerkiksi seuraavan päivän salaattiin tai munakkaaseen. Kun meillä oli vielä koira, ei ruuan hävikkiä tarvinnut murehtia, se oli onnessaan kun sai mustinmurkinansa höysteeksi ihmisten murkinan loput.


    • Minä leikkelin paperiset servetit keskeltä halki :)
      Kolumbiassa.
      Äiti kun tuli kylään Suomesta se ihmetteli että mahtaa paperi olla kallista täällä ja laittoi minulle sitten postipakettina vuodeksi hyvälaatuisia suomalaisia paperituotteita.

      • Ainiin, unohdin kertoa että ne mamman lähettämät suuret suomalaiset servetit leikkasin neljään osaan :)


    • Anonyymi

      Voi pakko on ollut venyttää joka paikassa, kunhan lapset ovat saaneet mahansa täyteen, vaikka ei herkkuja lohturuokana ollutkaan.
      Villasukat, lapaset, myssyt ja kirjoneule puserot kudon, kaikki päällysvaatteetkin ompelin lapsille kun olivat pienempiä, vasta rippikouluiässä ostettiin heille kaupasta jotain muodin mukaista, koska silloin olivat jo perheen tulotkin parantuneet.
      Omat vaatteet ommellut, nyt ei enää ole tarvetta uusille, kun ei ole paikkoja joissa sellaisia tarvitaan. Juhlimiseen kelpaa vanhatkin, venytys toimii yhä.
      Rakensimme mieheni kanssa omakotitalon, laatoitus ja lattian asennuskin tuli tehtyä omin käsin, helppoahan se oli, kun alkuun pääsi.
      Ensimmäisen pankkilainan otin, kun ostin Helsingistä asunto osakkeen. oli venytettävä markatkin soikioiksi, vaikka molemmat olimme töissä.

      Valmisruokia en osta, laitan kaiken itse, kaupasta halvimmat tuotteet, aina etsien mistä saa edullisesti tarvitsemaansa.
      Puikot liikkuvat sormissa, kudon, ja virkkaan liinoja, verhoja ja muuta kivaa.
      Ajankulua ja mielen vireyttä, koska lankoja ja tarvikkeita saa halvemmalla kuin valmiin tuotteen. Itse tekemällä saa mieleisensä.

      Lapsen jo teimme joulukoristeetkit itse. Isä sahasi puukapuloita, niitä kiersimme kreppipaperiin, sidoimme karhulangalla karkeiki, paperin päät hapsuiksi, mutta joskus laitoimme kreppipaperin alle kaupan valkoista tiskipaperia, jota tulikotiin ostosten mukana, siten sai karkkien hapsutupsut valkokirjaviksi muiden värien kanssa. Mielikuvitus kukkimaan. Teen koristelut edelleenkin omin käsin, halvoista alkutuotteista kaunista.

      • Kuulosti ihan kuin olisin jutellut edesmenneen mammani kanssa; hän oli juuri tuollainen säästäväinen, aikaansaava, luova käsityöihminen, hänen kätensä eivät koskaan olleet jouten.
        Ruokaostoksissa vertaan laatua ja hintaa en aina osta halvinta, mutta harvoin kalleinta.


      • Minun anoppini oli taitava talousihminen. Osasi ommella, kutoa, säilöä, valmistaa maukasta ruokaa heikommistakin aineksista.
        Hänen bravuurinsa oli joulukinkku. Siitä ei saanut jäädä mitään yli. Normaalin paistamisen ja aterioimisen jälkeen hän teki rippeistä lihapiirakat, käytti paistoiliemen liharuokien maustamiseen. Luut pilkkoi pienemmiksi, paahtoi niitä uunissa ja keitti hernekeiton, johon lisäsi nahat ja läskit. Ja hyvää kaikki oli!


    • Kyllä minullakin ovat remonttihommat sujuneet. Olen maalannut kodin seinät, mutta kattoja en lähtenyt sutimaan, olen liian lyhyt, eikä jälki tikkailla taiteillen olisi onnistunut.
      Mutta käsityöt eivät ole minulta onnistunet. Kun lapset olivat osakrinkokoiset, tein heille joskus vaatteita ja kudoin villanuttuja, mutta en sitten enää kouluaikoina.
      Johtui ehkä siitä, että sukulaistätini, joka opetti minulle ompelun saloja, oli käsityön opettaja ja hän vaati tulosta, johon en pystynyt. Täti ei käsittänyt, että vaatteista piti tulla valmista ennen kuin lapsi kasvaa niistä ulos, enkä jaksanut harsia ja mitata joka asiaa kuin oppitunnilla.

      • Anonyymi

        Kun valmisvaatteita ei ollut tarjolla niin runsaasti kuin nyt ja niin halvalla,
        oli pakko jotain oppia tekemään itsekin.
        Nykyään valmisvaatteita on runsaasti ja paljon halvemmalla
        kuin hyvälaatuinen kangasmetri maksaa
        eikä huonolaatuisesta kannata nähdä vaivaa alkaa tekemään mitään.

        Ennen oli ennen.
        Kun tehtiin itse, haluttiin tehdä persoonallinen mekko esimerkiksi,
        sen piti olla erilainen kuin muilla. Korostettiin persoonallisuutta pukeutumisessa.

        Nykyään varsinkin nuorempien polvien "kuuluu" mieluummin pukeutua samalla lailla
        kuin muut.


    • Anonyymi

      Ei säästämiseen tarvita muuta kuin tyytyä vähempään. Jos tulee jotain ilman, niin se on aina säästöä. Kaikki matkailu ja reissaaminen pois, ja tyytyy lähiseutuun.

      • Anonyymi

        Kesämökki tulee kalliimmaksi kuin taloudellinen matkailu
        ja ihmisellä on vain yksi elämä.
        Ei koko elämäänsä kannata kotona nyhjätä ja "lähiseutu" & Suomi tulee yleensä muutenkin tutuksi.
        En itse näe mielenkiintoa lähteä tutulle "lähiseudulle",
        mutta ymmärrän hyvin myös ihmisiä, jotka haluavat matkailla kotimaassa.
        Itseäni uudet asiat virkistävät henkisesti enemmän.


    • Anonyymi

      7 kk askeetikkona luonnossa hiljentyneenä. 5 kk yksiössä kaupungissa.

      • Anonyymi

        ⭐⭐⭐⭐⭐


        Jollen olisi arkajalka tekisin samoin.


    • Anonyymi

      🙄 Vaihtuivat senteiksi jossain vaiheessa...

      • Anonyymi

        "Pennin venyttäminen" on vanha tuttu sanonta.
        Sentin venyttäminen - voi olla - tahatonta - huumoria herättävä ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pennin venyttäminen" on vanha tuttu sanonta.
        Sentin venyttäminen - voi olla - tahatonta - huumoria herättävä ?

        Hahhaaa haa. Kenellä venyy sentin kenellä enemmän.


    • Anonyymi

      Näin se elämä menee: touhutaan, säästetään, pitä saada tätä, pitää saada tuota,
      pitää kokea yhtä, pitää kokea toista..... sitten....
      vanhuus: mietintää, ei touhua, ei kiireitä, ei kilpailua,ei riitoja, hiljaista, kaunista,
      rauhallista, tyytyväisyyttä, luopumista, puhallan kynttilän sammuksiin.....

      • Anonyymi

        Vanhukset jaksavat rakennella aitoja ja pirttejä eivätkä osaa elää sovussa ilman
        nimiä ja kasvoja.


    • Anonyymi

      Ei mitään penninvenytystä vaan vaihtoehtojen valintaa. Pakosta tai omaehtoisesti
      En viitsi ryhtyä luettelemaan teknisen puolen touhujani jotka kattavat ok-n rakennuspuuhista henkilöauton ajokunnossa pitämiseen parhaimmillaan koneremontin. Tietenkin ostin tarvittavat osat ja käytin koneistamossa sitä vaativat.
      Auton kanssa pusaaminen oli sopivaa vastapainoa esikuntaosaston työlleni.
      Alusta hitsauksesta en kylläkään nauttinut. Ainoastaan sen pakollisen työn valmistumisesta.

      Ylpein olen juomateollisuudestani. Ohitan kotiviinit ja uuteoluet maininnalla mutta varsinaisen sädekehän hankin pontikan keitolla. 18 vuotta tuotantoa. Rankki 200 litran tynnyrissä. Kahden tulpan tynnyri jossa rankki sai seisoa kirkastumiseen saakka.
      Helpotti keittämistä 30 litran kattilassa jossa oli 3kW:n säädettävä uppovastus. Kolonnin korkeus 80cm.
      Kahdesti laskettu valmis tuote kolmeen laaturyhmään. Ensimmäinen 1/3 osa oli parhaimmillaan 70%:sta työpaikkani labran mukaan.
      1 ja 2/3 laadulla pystytettiin talomme elementit, rakennettiin katto huopaa vaille valmiiksi.
      Liimattiin rinnetalon kaikki lattia klinkkerit ja pesuhuoneen, vessojen ja keittiön kaakelit. Loppuhenkosena timpuri formasi ulkovaraston / autokatoksen anturat ja valun jälkeen rakensi koko 3,5m x 9m syteemin valmiiksi vain huopakatetta vaille. Maksoi 12 litraa.
      Myös muuta pientä kuten yläkerran ulkorappujen formaus valua varten. Korkean sikkelin rappaus. En enää muista kaikkea. Kysehän oli 70.luvun puolivälin puuhista.
      Myin tuotetta kolmelle tuttavalleni 1 - 4 litran erissä.

      Tislaamoni toimi 80 luvun puolelle saakka ja harrastus loppui kahdesta syystä. Pääsin täyttämään kotikaappinen edustusviinoilla ilman niiden käytön raportointivelvollisuutta ja samoihin aikoihin kuoli kaverini jolla laitteet olivat lainassa kuoleman aikaan. En lähtenyt tinkimään niitä pois perikunnalta.

      Olen siis joskus ollut oman työn sankari enkä mikään pennin venyttäjä!

      • Anonyymi

        Kysyinpojaltani, miksi häntä kiinnostaa olla vappapäivöt ja lomat kyynärpäitä myöten autojen sisällä ja autorasvassa - sanoi että se on vastapainoa työlle jossa käden jälki ei näy. Sanoi että tyydyttää kun saa jotain vamiiksi.

        pirre


      • Anonyymi

        "Ponu on poikaa" !


      • Anonyymi

        Hyvin olet junaillut työmaasi duunit.
        Totta on , että ennen muinoin viinapullolla on tietetty ja tehty monenlaista askarretta ja remppaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin olet junaillut työmaasi duunit.
        Totta on , että ennen muinoin viinapullolla on tietetty ja tehty monenlaista askarretta ja remppaa.

        Pieni esimerkki juoman vaikutuksesta.
        Työpaikassani oli myös monipuolinen koneistamo. Olin koneistetun osan tarpeessa ja minulla oli siitä aivan "oikea" piirrustus. Kappele oli pieni ja tiesin, että sen tarvitsema raaka-aine määrä menee normaaliin romuhävikkiin.
        Menin koneistamon pomon luukulle esittelemään piirrustustani ja tarvettani. Olimme tervehdystuttavia.
        "Täysin mahdotonta! Ei saa mihinkään väliin"!
        Ruokapaussilla käväisin autolla ja paussin jälkeen menin uudelleen luukulle. Heti, nostettuani piirrustuksen tasolle sanoin, että tällä luukulla vetää. Panen jotain painoksi ja nostin muovikassistani kossupullon paperin päälle. Molemmat katosivat salaman nopeasti ihmettä seuranneella viestillä. Käy varmuuven vuoksi huomenna iltapäivällä kattomassa ettei siinä oo mittää yllätystä!

        Tarkistuttaessani pontikkani parhaan 1/3 osan vahvuutta toimistoni ylökerran labrassa, heppu sanoi, etteivät he pysty analysoimaan 0,5 litra pienempää erää!! Ei paha. Olin aikaisemmin käyttänyt siellä kaksi kotiini- ja yhden uuteolutnäytteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni esimerkki juoman vaikutuksesta.
        Työpaikassani oli myös monipuolinen koneistamo. Olin koneistetun osan tarpeessa ja minulla oli siitä aivan "oikea" piirrustus. Kappele oli pieni ja tiesin, että sen tarvitsema raaka-aine määrä menee normaaliin romuhävikkiin.
        Menin koneistamon pomon luukulle esittelemään piirrustustani ja tarvettani. Olimme tervehdystuttavia.
        "Täysin mahdotonta! Ei saa mihinkään väliin"!
        Ruokapaussilla käväisin autolla ja paussin jälkeen menin uudelleen luukulle. Heti, nostettuani piirrustuksen tasolle sanoin, että tällä luukulla vetää. Panen jotain painoksi ja nostin muovikassistani kossupullon paperin päälle. Molemmat katosivat salaman nopeasti ihmettä seuranneella viestillä. Käy varmuuven vuoksi huomenna iltapäivällä kattomassa ettei siinä oo mittää yllätystä!

        Tarkistuttaessani pontikkani parhaan 1/3 osan vahvuutta toimistoni ylökerran labrassa, heppu sanoi, etteivät he pysty analysoimaan 0,5 litra pienempää erää!! Ei paha. Olin aikaisemmin käyttänyt siellä kaksi kotiini- ja yhden uuteolutnäytteen.

        Jotkut "säästää" kiljua tekemällä.


    • Anonyymi

      Siitä 35 vuotta kun tein tuohon ulkorakennuksen perään pienen saunahuoneen .- Kiva siellä on elon ehtoolla ittensä lämmitellä :)

      Skånepåg

    • Anonyymi

      Aika paljon säästää kun ei mene nuorena naimisiin ei rakenna omakotitaloa vaan elää ja se säästää hermoja tuottaa oloa ja rahaa tulee eikä tarvitse elää jossain pönkällä perheeseen sidottuna

      • Anonyymi

        Loputon säästäminen tässä iässä on jo hölmöä, ei ne anna niitä rahoja hautaan mukaan, joku niillä tekee tilin.


      • Anonyymi

        Todella paljon säästää kun ei perusta ollenkaan perhettä. Lapsiahan pitää ruokkia ja vaatettaa, kouluttaa ja maksaa harrastuksia. Kukaan ei palkitse vanhempia siitä, että kasvattaa uusia veronmaksajia. Ei ne lapset todellakaan sovi köyhille. Ja tosiaan sitovathan ne, ensin olemaan läsnä heidän kanssaan ja vielä vanhempiakin toisissaan. Sitoutuminen ei todellakaan sovi kaikille,
        Jotkuthan suorastaan nauttii perheestä ja jopa omakotitalosta.
        Hyvä onkin, ettei kaikki lapsia hankin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella paljon säästää kun ei perusta ollenkaan perhettä. Lapsiahan pitää ruokkia ja vaatettaa, kouluttaa ja maksaa harrastuksia. Kukaan ei palkitse vanhempia siitä, että kasvattaa uusia veronmaksajia. Ei ne lapset todellakaan sovi köyhille. Ja tosiaan sitovathan ne, ensin olemaan läsnä heidän kanssaan ja vielä vanhempiakin toisissaan. Sitoutuminen ei todellakaan sovi kaikille,
        Jotkuthan suorastaan nauttii perheestä ja jopa omakotitalosta.
        Hyvä onkin, ettei kaikki lapsia hankin.

        Hyvin säästää, kun ei hanki lapsilleen sitä mitä muut, vaan vaatettaa vanhoilla ja pieneksi jääneillä perintökamppeilla, kieltää harrastukset ja taskurahat ja panee lapset kesätöihin hankkimaan omat koulurahansa itse.
        Kun kertoo lapsille että oli valinnut huonosti palkatun ammatin, että raha ei riitä, valtion leipä on kapea. Kun antaa ymmärtää, millaisen uhrauksen on tehnyt, kun on lapset hankkinut.
        Kun lapset lähtevät kotoa mahdollisimman nuorena ja hankkivat ammatit, sittenhän heidän velvollisuutensa on avustaa kärsineitä vanhempiaan monin tavoin, muuten ovat kiittämättömiä nykyajan nuoria.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3007
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2961
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2367
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1863
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1719
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1674
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1275
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      37
      1247
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1070
    Aihe