Työelämä on sitten kummallista. Omaan poikkeuksellisen rutiinien sietokyvyn ja ja omassa toimistotyössäni otan hoitaakseni muiden laiminlyömiä ikävän luonteisia rutiinitehtäviä, ns paskanakkeja. Kysymys on tiedostojen ja papereiden kanssa puljaamisesta. Olen nopea työssäni, aikaansaannokseni on jopa kolminkertaista rutiineja kammoaviin työtovereihini nähden. Kun otan hoitaakseni jonkin tyyppisiä työtehtäviä, joita siis kukaan muua ei halua tehdä, jonkin aikaa saan tehdä työtäni häiritsemättä, mutta muutaman viikon kuluttua joku varmuudella tulee toppuuttelemaan ja kieltää jatkamasta. Työtehtävään ei saa tykästyä ja edes rutiinityöstä ei saa suoriutua liian hyvin, ettei tule sanomista. Olen törmännyt samaan ongelmaan 30 vuoden aikana useammilla toisistaan riippumattomilla työpaikoilla. Työtehtävästä innostuminen on kielletty.
Hyvä suoriutuminen työssä ärsyttää ihmisiä
4
118
Vastaukset
- Anonyymi
Niinpä niin, monesti tuntuu löytyvän kateellisia, jos hoitaa hommansa kunnolla. Ainakaan ei saisi osoittaa, että pitää asioiden vitkuttelemattomasta hoitamisesta.
- Anonyymi
Olen pähkäillyt asiaa, mutta en ole varma on kyse kateudesta. Yleensä se on joku esimiesasemassa oleva joka keskeyttää työni. Ehkä ihmisiä vaan ärsyttää jos joku tekee liikaa tai jotenkin yli odotusten?
Kuukausipalkalla tässä ollaan. Palkka ei kuitenkaan ole se syy miksi teen työni nopeasti. Minun motiivi on hoitaa ikävät työvaiheet nopeasti alta pois ja rötvätä lopun aikaa. En ilmoita esimiehelle että sain työni tehtyä ja rötvään päivän tai muutaman. Olen tehokas silloin kun jotakin teen, mutta otan myös oman aikani ja palaudun.
- Anonyymi
Ihmisiä tuntuu korpeavan erityisesti se, että hyvästä suorituksesta saa sitten palkkaakin, ehkä mahdollisesti enemmän kuin muut. Eli se, että joku innostuu työstä ja jaksaa puurtaa silloinkin, kun muut leipääntyvät, ja sitten saa myös parempaa palkkaa - tämä kombinaatio on monelle aivan liikaa siedettäväksi! Tällainen ihminen halutaan savustaa ulos. Kateus näkyy näin.
- Anonyymi
Suomi on kateellisten maa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun493311Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5252013Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171950Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si821907- 191561
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431498- 281376
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901349Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1281277UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa
Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa1131195