Kreationistien on opetettava evolutionisteille genetiikkaa

”Kaikki elämä maapallolla polveutuu universaalista esivanhemmasta.” https://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutio

Muun muassa tämän perusväittämän varaan rakentuu evoluutioteoria. Evolutionistit tapaavat tosin unohtaa sen (tahallaanko?) ja väittävät lajien sopeutumismuuntelua evoluutioksi. Kuitenkin jokainen meistä ymmärtää, että jos alkusolusta aiotaan saada kehittymään kala ja kalasta maaeläin, niin siihen ei riitä sopeutumismuuntelu. Se toimii vain eliöiden oman genomin rajoissa. Tarvitaan anatomisen perusrakenteen perinpohjaisia muutoksia, mikä edellyttää laadullisesti täysin uutta geneettistä informaatiota. Juuri sellaisia muutoksia darvinistit ovat yrittäneet turhaan tuottaa laboratorioissaan yli 100 vuoden ajan, todistaakseen evoluution olevan totta. Eipä ole onnistunut.

Fysiologian Nobel-palkinnon perinnöllisyyteen liittyvistä tutkimuksistaan saanut Thomas Hunt Morgan teki 1900-luvun alkupuolella järjestelmällisiä kokeita banaanikärpäsillä. Hän havaitsi, että eläimen perusrakenteisiin vaikuttavat mutaatiot poikkeuksetta johtavat joko virherakenteisiin tai kuolemaan. Erilaisilla koeorganismeilla tehdyt myöhemmätkin kehitysbiologiset kokeet ovat antaneet saman tuloksen.

Jos evoluutiota olisi olemassa, sen täytyisi tapahtua viimeistään alkion gastrulaatiovaiheessa, jolloin eliön perusrakenteet muodostuvat (kalasta syntyy kala, nisäkkäästä nisäkäs, linnusta lintu jne). Kokeelliselle evoluutiolle ylittämätön ongelma on ollut se, että isäntägeenit (hox-geenit) ohjaavat gastrulaation aikana eliön perusrakenteiden kehittymistä.

Evolutionistit ovat eri keinoin aiheuttaneet mutaatioita isäntägeeneihin, koska he eivät ole tajunneet, että isäntägeenit ovat pelkkiä on/off -kytkimiä. Siksi pienetkin muutokset isäntägeeneissä saattavat johtaa siihen, että sen koodaaman TF:n kohdegeeni muuttuu toiseksi. Tällöin esimerkiksi banaanikärpäsen päähän voi tuntosarvien sijasta kehittyä raajat – mitä onkin tapahtunut. Mutaatio voi toki johtaa siihen, että äyriäisen johonkin jaokkeeseen ei kehitykään jalkoja, mutta ei kiduksilla hengittävä äyriäinen sillä perhoseksi muutu.

Evolutionistien loputtomissa kokeissa on aina lopputuloksena ollut koe-eläimen vaurioituminen tai kuolema. Biokemian professori Michael Behe toteaa, että viimeisten 30 vuoden aikana kukaan ei ole uskaltautunut esittämään mitään edes vähänkään yksityiskohtaisempaa ja uskottavaa skenaariota siitä, miten ja milloin jonkin isäntägeenin mutaatio synnyttäisi uusia ruumiinkaavoja ja rakenteita – siis evoluutiota. Vuoden 2016 BIOS1 ei puhukaan enää mitään äyriäismäisen eläimen isäntägeenien mutaatioista.

Jos alussa oli vain yksisoluisia eliöitä (kuten evolutionistit esittävät), niiden piti ensin kehittää isäntägeenit tulevaisuudessa tapahtuvaa evoluutiota varten. Evoluutioteorian uskottavuuden kannalta on kiusallista, että evolutionistien itsensä mukaan evoluutio ei ole ennakoivaa; sillä ei ole suuntaa eikä tarkoitusta.

Ameeba tms. ei siis olisi voinut kehittää isäntägeenejä tarkoituksella, että joskus tulevaisuudessa jotkut sen jälkeläiset alkaisivat kehittyä äyriäisiksi. Eikä hyönteinen voinut kehittyä äyriäisestä isäntägeenien mutaatioiden kautta, koska niillä molemmilla jo on samat, tai lähes samat isäntägeenit. Koska isäntägeeni ja sen tuote, TF, on pelkkä yksinkertainen kytkin, se ei voi muuttaa äyriäisen kiduksia hyönteisen hengitysputkiksi (saati synnyttää siipiä). Isäntägeenit puhuvat suunnittelijasta: Suunnittelija käyttää samoja osia ja toimintoja monissa eri rakenteissa; pyörää ei tarvitse keksiä moneen kertaan.

Madeiran hiirten esimerkki toimii evoluution vastaisena esimerkkinä. Se kumoaa väitteen, jonka mukaan pienet kasautuvat sopeutumismuutokset johtavat evoluutioon. On empiirisesti voitu todeta, että Madeiran hiirien geeniperimä on köyhtynyt eikä suinkaan rikastunut. Evoluutio vaatisi nimenomaan uutta geneettistä informaatiota, jota hiirissä ei ennestään ole ollut.

Darwinin kehittämä ja evolutionistien edelleen käyttämä evoluutioteoria edellyttää, että lajiutumisessa syntyy koko ajan uutta geneettistä informaatiota. Geneettisen informaation lisääntymisen mekanismia ei evoluutioteoria kuitenkaan selitä, joten teorian totuus jää uskonvaraiseksi. Madeiran hiirten esimerkki kertoo, että evolutionistien teoria ei toimi.

Evolutionistien kyvyttömyys ymmärtää geneettisen informaation ratkaisevaa osuutta evoluutiossa on aika hämmentävää. Arvelen tosin, että kyse ei ole pelkästään ymmärryksen puutteesta, vaan myös haluttomuudesta myöntää kuinka asiat ovat.