Jättäen parran aamulla ajelematta, muodikas Jorma suuntasi kuusiostoksille metsään. Metsä oli jäässä. Maa oli jäässä ja vähäinen lumikerros sen päällä ohut.
Jäätynyt metsä oli paikalleen jämähtänyt metsä. Jäätyneessä metsässä ei liikkunut mikään muu kuin valon kimalle, joka kimalsi, jos aurinko paistoi. Nyt ei näin ollut, sillä aurinko ei ollut noussut, vaan nousemaisillaan. Se nousisi aikanaan, sillä taivaalla ei näkynyt kantta, vaan sen läpi näki maailmojen loputtomuuksiin asti, ja nousevan päivän valonkajon sen äärellä saattoi aistia kämmenellään.
Jorma kulki metsässä kuin itsessään, eksymättä, haparoimatta ja vaivattomasti. Mitä eteen kulloinkin ilmestyi, oli aina uutta, mutta odotettua, kuten nyt tämäkin: kyseessä oli nuorehko kuusi, joka oli joutunut jonkinlaisen hyökkäyksen kohteeksi. Joko asialla oli ollut viallinen tai tuntematon lahosieni, tuholaiskuoriainen, tai sitten nälissään hoiperteleva hirvi, mutta kuitenkin tämän parantuneen välikohtauksen arvet olivat varsin kummalliset - jos sattui olemaan tällaisia luonnonoikkuja ihmettelemään syntynyt ihminen, kuten Jorma.
Kuusen latvan tilalle oli kasvanut tähtimäinen kvasaari, jonka kylmä ja kimaltava olemus osui ensimmäisenä aamun valoihin. Kuusen alkuperäinen latvan muoto oli rikkoutunut ja sen olemus pirstoutunut. Kuusi ei kuitenkaan ollut luopunut kuuseudestaan, vaan sinnikkäästi jatkoi elämäänsä ja eheytti tällä matkalla itsensä. Tästä johtuen kuusi oli joko viallinen kuusi tai ainutlaatuinen kuusi, jos sitä tarkasteli metsänhoitajan ominaisuudessa, joka ei ollut varma ammatinvalintansa olevan linjassa omien uratoiveiden kanssa. Tällainen ihminen katseli maailmaa kuin ylimääräisestä ulottuvuudesta, sillä jokainen, vähäpätöinenkin, yksityiskohta oli ihmeellinen, ohittamaton ja ainutlaatuinen. Tällaisen ihmisen oli mahdoton ajautua sellaiseen satamaan, jossa tämä näkisi tarpeelliseksi kumartua kuusen puoleen, vain kaataakseen sen.
Jorma soitteli kuuselle sahaa ja lauloi miehekkäästi hoosiannaa pihkaisen kannon päältä, joka oli sekin jäässä.
(hihitystä)
Jäätynyt metsä oli paikalleen jämähtänyt metsä. Jäätyneessä metsässä ei liikkunut mikään muu kuin valon kimalle, joka kimalsi, jos aurinko paistoi. Nyt ei näin ollut, sillä aurinko ei ollut noussut, vaan nousemaisillaan. Se nousisi aikanaan, sillä taivaalla ei näkynyt kantta, vaan sen läpi näki maailmojen loputtomuuksiin asti, ja nousevan päivän valonkajon sen äärellä saattoi aistia kämmenellään.
Jorma kulki metsässä kuin itsessään, eksymättä, haparoimatta ja vaivattomasti. Mitä eteen kulloinkin ilmestyi, oli aina uutta, mutta odotettua, kuten nyt tämäkin: kyseessä oli nuorehko kuusi, joka oli joutunut jonkinlaisen hyökkäyksen kohteeksi. Joko asialla oli ollut viallinen tai tuntematon lahosieni, tuholaiskuoriainen, tai sitten nälissään hoiperteleva hirvi, mutta kuitenkin tämän parantuneen välikohtauksen arvet olivat varsin kummalliset - jos sattui olemaan tällaisia luonnonoikkuja ihmettelemään syntynyt ihminen, kuten Jorma.
Kuusen latvan tilalle oli kasvanut tähtimäinen kvasaari, jonka kylmä ja kimaltava olemus osui ensimmäisenä aamun valoihin. Kuusen alkuperäinen latvan muoto oli rikkoutunut ja sen olemus pirstoutunut. Kuusi ei kuitenkaan ollut luopunut kuuseudestaan, vaan sinnikkäästi jatkoi elämäänsä ja eheytti tällä matkalla itsensä. Tästä johtuen kuusi oli joko viallinen kuusi tai ainutlaatuinen kuusi, jos sitä tarkasteli metsänhoitajan ominaisuudessa, joka ei ollut varma ammatinvalintansa olevan linjassa omien uratoiveiden kanssa. Tällainen ihminen katseli maailmaa kuin ylimääräisestä ulottuvuudesta, sillä jokainen, vähäpätöinenkin, yksityiskohta oli ihmeellinen, ohittamaton ja ainutlaatuinen. Tällaisen ihmisen oli mahdoton ajautua sellaiseen satamaan, jossa tämä näkisi tarpeelliseksi kumartua kuusen puoleen, vain kaataakseen sen.
Jorma soitteli kuuselle sahaa ja lauloi miehekkäästi hoosiannaa pihkaisen kannon päältä, joka oli sekin jäässä.
(hihitystä)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mjoo
Mä olen sitä mieltä, että tätä samaa konseptia käyttää hyvin moni taho.
Tässä mielessä Jorma ei ole ajatuksineen ja ideoineen yksin.
(hirn)
Tunteiden vuoristorata
Dialogi
- Oletteko kenties käyneet Tampereen konservatorion tai peräti Sibelius-Akatemian, kun noin kauniisti soitatte?
- Eikö sinua palella?
- Kuinka laajan sävelasteikon sahalla pystyy saavuttamaan?
- Pukeutua nyt pakkasilmalla hiuksiin ja tatuointeihin. Sissos siunatkoon.
- Montako oktaavia sahasta tavoittaa?
- Oletko sinä ihan terve?
- Itse soitin selloa monta vuotta, mutta kyllästyin sen raahaamiseen. Mikään ei ole kamalampi asia joukkoliikennevälineessä kuin sellokotelo. No, ehkä kontrabasso.
- Eikö tuosta tule jo jokin virtsarakon tulehdus tai jokin aivokuume, tyttö hyvä.
- Musiikki on mielestäni yhtä alastonta kuin on ihmisen puhe, linnunlaulu tai tuulen suhina.
- Laita nyt herran tähden edes tämä karvahattu päähäsi.
- Muistan kerran istuneeni merenrannalla ja kuunnelleeni musiikkia, vaikka tällaista ei ympärillä ollut, saati sellaista kuulunut. Musiikki oli kuitenkin kaikkialla.
- Minä kuule tyttö joudun tästä syytteeseen heitteillejätöstä, jos ei ala karvahattu kelvata. Pitääkö soittaa virkavalta paikalle?
- Kuulen yhä musiikkia, kun seison jäätyneessä metsässä. Tämä musiikki on niin kaikkivoipaista, että kaikenlainen möly katoaa sen alle ja vaimenee tietymättömiin.
- Pitääkö sinut kantaa pois täältä?
- Näetkö sinä musiikin?
Jorma pisti tupakiksi ja sylkäisi hangelle.
(naurua)
Jorma päätteli tytön olevan hullu. Tosin oli kummallista se, että tytöstä ei jäänyt hangelle jalanjälkiä. Tämä oli luultavasti tullut paikalle jo kesällä. Muutoin tällaista ilmestymistä keskelle metsää ei voinut selittää, Jorma päätteli. Lisäksi Jorma päätteli tytön olevan jonkinlainen pakolainen tai muu inuiitti, sillä hän ei muistuttanut lainkaan normaalia suomalaista naista, vaan jotain kummajaista kaukaa toisaalta. Mikään hänessä ei viitannut vallitseviin normeihin, vaan tämä vaikutti olevan jonkinlainen marginaalitapaus tai rajatilaongelma. Tyypillinen verovaroilla elelevä sekakäyttäjä, Jorma pohti ja katseli kummissaan tytön tatuointeja. Ne olivat lähes pelottavia. Oli kaikenlaisia lohikääreitä ja muita hirviöitä. Kauhua ja verta ja kuolaa oltiin pistelty sinne ja tänne värejä säästelemättä. Tyttö saattoi olla myös narkomaani, tai jokin muu kaani, sillä hänellä oli kummalliset kasvonpiirteet, jotka viittasivat jonnekin sinne, minne Jorma ei halunnut.
Jorman takamus oli sulattanut kannon pihkan, ja hän oli jäänyt kantoon kiinni housuistaan.
Tyttö katseli häntä kuin kuollut. Hänen silmät olivat typötyhjät ja säkkipimeät.
(hihitystä)
Jorma soittaa
Jorma päätti soittaa sahan sijaan poliisille. Loputtomien tuuttauksien jälkeen langan toiseen päähän ilmestyi virkavallan edustaja. Tämä vaikutti hajamieliseltä ja uneliaalta.
- Onko se poliisilla? Jorma kysyi tiukkaan sävyyn. Olihan hätätilanne.
- Joo...
Jorma oli kuulevinaan haukottelua ja kupin kilinää.
- Täällä on hätätilanne päällä. Istun näet metsässä ja housuni ovat jäätyneet kiinni kantoon.
- Vai että tällaista. Mikä on metsässä liikkumisenne syy?
- Ei metsässä liikkumiseen mitään syytä tarvita. Liikun metsässäni milloin huvittaa.
- Omistatteko sen metsän, jonka kantoon olette jäätynyt kiinni?
- Omistan. Lisäksi täällä on jokin hullu akka, joka tuijottaa minua.
- Juurikin näin.
- Totta puhun. Tuossa se seisoo ja tuijottaa.
- Voinko keskustella hänen kanssaan?
- Se on varmaan jokin pakolainen, sillä sillä ei ole vaatteita päällä. Kielen se kyllä osaa, mikä on hieman kummallista.
- Niin että voinko keskustella hänen kanssaan?
- Ei se taida haluta puhua. Se varmaan pelkää että se palautetaan Tiibetiin, tai jotain. Jonkin lahkon edustaja se on, koska sillä on nuo rumat tatuoinnit ja sekavat jutut. Lisäksi sillä ei ole vaatteita päällä.
- Anteeksi?
- Ei rihman kiertämää päällä.
- Tämä alkaa kuulostaa vakavalta. Minä laitan puhelimen paikannuksen päälle ja laitan auton tulemaan.
- Ei tänne nyt millään autolla pääse. Kelkka pitää olla.
(reps)
Tiibetiläinen pakolaisnainen ojensi kaksi sormeaan Jorman ruutupaidan rintataskuun ja veti sieltä pihtiliikkeellä esiin savukeaskin.
Jorma katseli tytön liikkeitä. Hän vaikutti äärimmäisen akrobaattiselta tai sulavalta. Neitokaisen liikkeet olivat oudon koreografisia ja elegantteja. Hän liikkui kuin ballerina permannolla tai kilpavoimistelija trampoliinilla.
Savukeaski sujautettiin takaisin Jorman rintataskuun. Tämän jälkeen tiibetiläinen pakolaisnainen asetti Jormalta ottamansa savukkeen huuliensa väliin ja napsautti sormiaan.
Ja kas kummaa, esiin ilmestyi liekki.
Lohikäärmenainen kiemurteli omassa savussaan. Hänellä oli kummalliset silmät, Jorma tuumi ja odotteli innoissaan poliisin paikalle saapumista, sillä heidän saapumisestaan oli myös yleistä hyötyä, sillä kuusivarkaat kaikkosivat Jorman metsistä takaisin koloihinsa, kun lamppuauto rapisi metsätiellä.
(hihitystä)
Kumma juttu
Aina kun Jorma on jossain tekemisissä naisten kanssa, pitää paikalle tilata poliisi.
(reps)
Lohikäärmenainen satuilee
Eräänä päivänä oli kesä parhaimmillaan. Tästä on hieman aikaa. Seisoskelin kadulla ja luin tekstiviestejä, ollakseni jälleen valmis jatkamaan matkaa. Äkkiä eteeni ilmestyi tuntematon mies, joka kysyi minulta englanniksi, että olenko töissä oleva tyttö. Muistan miehen kasvot luultavasti ikuisesti. Muistan jokaisen yksityiskohdan hänessä. Yksikään näistä yksityiskohdista ei ole vääristynyt ajan kourissa tai hampaissa, vaan piirtynyt yhä syvemmälle minuun. Minä en saa noita yksityiskohtia siirretyksi pois sisältäni. Minusta tuntui, ja tuntuu yhä, siltä, että minut raiskattiin keskellä kaunista kesäpäivää täysin julkisella paikalla täysin odottamatta. Minun lävitseni rymisteltiin hevosvaunuilla, minut riisuttiin alastomaksi ja minut häväistiin mitä mielikuvituksellisin keinoin. Lisäksi minulta varastettiin identiteetti, minuus ja persoonallisuus. Minut vietiin minulta. Minulta katosi pohja, seinät ja katto.
Lohikäärmenainen tuijotti Jormaa kuin ei olisi täällä, vaan tuonelan tuolla puolen. Katseessa ei ollut mitään inhimillistä, lämmintä tai elämän jatkumossa soljuvaa. Se oli tyhjän kuoren katse, jonka sisällä ei ollut muuta kuin pimeys. Hän oli luultavasti tullut käsittäneeksi olevansa esine. Lohikäärmenainen oli ymmärtänyt sen että hän ei ollut mitään muuta kuin esine. Jos hän oli jotain muuta kuvitellut olevansa, niin hän oli ollut väärässä, sillä esineellistyttyään lohikäärmenainen ei osannut enää palauttaa inhimillisyyden ja persoonallisuuden sisintä itseensä. Tämä taas tuntui johtuvan siitä, että sellaista vaihtoehtoa ei ollut, Jorma tuumi.
Lohikäärmenainen oli käsittänyt olevansa oikeassa, ollessaan avuton palauttamisensa suhteen. Häntä ei voinut enää palauttaa, sillä paluu olisi paluuta valheeseen, jonka saattoi helposti oikaista totuudeksi.
(naurua)
Tässä kun ei ole kiire mihinkään, niin poliiseja odotellessa saattoi harrastaa mietintää, eli ajatusvoimistelua; tämä tietenkin siksi, ettei kanto suostunut päästämään otteestaan, eikä Jorma nyt housuistaan ryhtyisi ulos pyristelemään, sillä vaikka Jorma oli monessa liemessä keitetty ja hyvin vihdottu ja vastottu korpisoturi, niin ei hänkään alkaisi alastonten naisten edessä itseään häväisemään. Se riitti, että yksi jo oli niin hönö, ettei ymmärtänyt vaatteiden päälle mitään pakkassäällä. Lisäksi muija kehtasi pummata Jormalta röökiä. Näillä hinnoilla, Jorma tuumi ja pudisteli päätään.
Tiibetiläismirrillä tuntui olevan vain esinearvo. Ihmisessä oli monenlaisia arvomääritelmiä, kuten esinearvo, media-arvo ja sisältöarvo. Muita arvoja ei tällaisissa yhteyksissä sopinut keitokseen sekoittaa. Äärimmillään riittää, että on tämä kuuluisa esinearvo. Esinearvo voi olla kuva, kuvasarja tai peräti videoklippi. Parhaimmillaan esinearvo kuitenkin toteutuu kosketeltavana olemuksena. Edistyneimmät esinearvot kykenevät omatoimisesti liikkumaan, sanomaan jotain ja elehtimään ponnekkaasti. Tämä on vähintäänkin suotavaa. Sillä esinearvo on vain sukua huonekaluille ja muille lattiasta irtoaville esineille, kuten maljakoille.
Media-arvo ja sisältöarvo ovat sitten hieman kinkkisempiä juttuja, Jorma tuumi ja etsi tiibetiläisestä nudistista jotain tällaista.
(naurua)
Jossain psykiatrisella osastollako näitä rustaat aamusta iltaan ja yön yli?
Toivottavasti saat apua
Mjoo
Jos Jorma jossain tarvitsee apua, niin se on kinkun paisto.
Snellun ohjeen mukaan sisälämpötilan pitäisi olla 10 astetta lämpimän puolella. Nyt se on plus kaksi, eikä sikaan tökätty mittari juuri liiku.
Tämän siitä saa, kun lähtee väärille raiteille resiinallaan.
(naurua)
Jorma - voiton puolella
Elottomien kappaleiden kanssa puuhailu on Jorman ominta alaa, mutta tämä klöntti hänen edessään ei sitä ole.
Tämä klöntti astiassaan on eräänlainen vitsi, johon on tumpattu sondi, jolla ei ole tulokulmaa.
( 5)
Kehottaisin näin kaikkia eläviä, inspiroituneita, ajatuksiltaan vapautuneita ja syyntakeettomia tilaamaan Seiskan himaan, sillä me olemme se seitsemän.
(Naurua)
Kinkun paistaminen on sikamaisen työläs tehtävä.
Eräänlainen klassikko (ilman verbiä)
Itse viis veisaan maailman porsaista, mutta sikoja on ymmärrettävä, sillä ne ovat kuin me: siat syövät mitä tahansa,
Tämä on sikojen vallankumous.
( 10)
(hirn)