Tornion koronapoliisi lääkäri Thaimaassa

Olen kuullut huhun, jonka mukaan Tornion koronatoimia johtava lääkäri olisi pakannut laukkunsa ja suunnannut lomailemaan seurueensa kanssa Thaimaahan.

Julkaisen tämän huhun siksi, koska luotettavasta lähteestä ja haluan tuoda kaikille esille. Ihminen, joka käskee meitä muita pysymään kotona ja välttämään matkustamista, toimii itse täysin toisin.

En kritisoi matkustelua sinänsä, koska sitäkin voi tehdä säännöksiä tarkasti noudattaenkin eivätkä kaikki noudata varovaisuutta edes Suomessa. Viranomaisille ja käskyjä ja määräyksiä antaville lääkätäreille ja ministereille. TOIMIKAA ITSE KUTEN OHJEISTATTE MUITA TOIMIMAAN!
161496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lentääkö Finnair suoraan thäi landiaan?🌴🌴

Äänestä

Totta oli samassa seurueessa itekkin ihmettelin kun me kansalaiset yritetään ohjeita noudattaa tämäkin TOR.TK:n johtaja lääkäri on pettynyt meihin mutta itse vaan ei noudata ohjeita. En minäkään aio enää ottaa toista rokotusta ja en käytä maskia.

Äänestä

tämähän se meuhkaa että raja kiinni ku kovid leviää ihme hiippari taitaa olla ruotsin vastanen ukko ja muka lääkäri mistähän saanu ajatuksen että rajan sulkemisella ja nyt tuolla tyhjänpäiväsellä tarkastuksella kovid katoaa muualla kun torniossa ei oo ollut kurvareita patsastelemassa mutta lääkäri tuhlaa kaupungin varoja tyhjänpäiväseen olis aika vaihtaa asiantunteva lääkäri johtoon.

Äänestä
  • Totta puhut Arppa S ei ole lääkäri omassa kuplassaan kun kulkee maailmalla ja tuo itse tartuntoja afrikasta ?

    Äänestä

  • moni lääkäri käyttää erin laisia pillereitä itse

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta puhut Arppa S ei ole lääkäri omassa kuplassaan kun kulkee maailmalla ja tuo itse tartuntoja afrikasta ?

    Vihreiden kannatus varmaan pysyy alhaalla, niin paljon pahaa saaneet jo aikaan, mutta uskon että keskusta pysyy alhaisissa lukemissa myös. Aluevaaleja ei voi verrata eduskuntavaaleihin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihreiden kannatus varmaan pysyy alhaalla, niin paljon pahaa saaneet jo aikaan, mutta uskon että keskusta pysyy alhaisissa lukemissa myös. Aluevaaleja ei voi verrata eduskuntavaaleihin

    On se puolue jo Pekan mies hahmon kyseen alaisuuden takia jo harhaa.

    Äänestä

siru ihon allevain ja hullujen paulojen sörkittäviksi

Äänestä

jokos se korona kunkku on tullu tekkeen uusia tyhjänpäiväsiä rajoituksia vai jäikö tailanttiin toivottavasti ja lopullisesti

Äänestä

On se saatana pösilö se Ronkainen.
Tämän takana on vain, ainoastaan ja yksin Ronkainen. Ei kukaan muu.
Ei kait se ronkainen kuitenkaan lopullista päätöstä tehe. Kait se vaan hakee virka-apua? En tiä tämänkään himmelin marssijärjestystä mutta se joka tämän päätöksen on tehnyt että miehistö seisoo tuossa tullilla ja muualtaa vapaa kulku niin ei mitään helvetin järkeä. Farssi.

Äänestä
  • kuka on tämä Ronkainen?
    tartuntataudeista vastaava lääkäri Tornion kaupungissa.
    hieman vaikuttaa, että tämä Ronkainen on alkanut niinsanotusti putsaamaan kaverilistaansa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kuka on tämä Ronkainen?
    tartuntataudeista vastaava lääkäri Tornion kaupungissa.
    hieman vaikuttaa, että tämä Ronkainen on alkanut niinsanotusti putsaamaan kaverilistaansa

    No totta sekin, juurisyy on Rankaisija-Ronkaisessa. Imagotappio Ruotsiin olisi vaan pehmeämpi, ja näinollen voisi vähän edes helpottaa rajakauppaa ja poliittista ilmapiiriä rajakuntien välillä.

    Äänestä

Ei kait se ronkainen kuitenkaan lopullista päätöstä tehe. Kait se vaan hakee virka-apua? En tiä tämänkään himmelin marssijärjestystä mutta se joka tämän päätöksen on tehnyt että miehistö seisoo tuossa tullilla ja muualtaa vapaa kulku niin ei mitään helvetin järkeä. Farssi.

Äänestä

Tulette näkemään vielä miten kalliiksi vihreä siirtymä tulee ja nähty on vasta alkusoittoa asialle.Muistakaa että koko hallitus kokoomus ajaa tätä vihreää siirtymää ja lisää laskua ihmisille.Tämä on vihreiden vappusatanen.

Äänestä

”Toinen huomio: bensavero ei osu pahimmin köyhiin. Tästä on hyvin selkeää tutkimustietoa.” Samassa yhteydessä hän oli jakanut ekonomisti Roger Wessmanin kirjoituksen, jonka mukaan pienituloiset kärsivät polttoaineverosta suhteellisesti vähemmän ja keskituloiset kärsivät polttoaineveron nostosta eniten.
Bensaveron korotuksesta levitetään eduskunnassa mitä harhaanjohtavinta tietoa. Kyseessähän on indeksikorotus, joka lähinnä varmistaa, ettei bensa halpene suhteessa esim. ruokaan ja asumiseen.”

Äänestä
  • Liittyy aiheeseen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen kuullut huhun, jonka mukaan Tornion koronatoimia johtava lääkäri olisi pakannut laukkunsa ja suunnannut lomailemaan seurueensa kanssa Thaimaahan.

Julkaisen tämän huhun siksi, koska luotettavasta lähteestä ja haluan tuoda kaikille esille. Ihminen, joka käskee meitä muita pysymään kotona ja välttämään matkustamista, toimii itse täysin toisin.

En kritisoi matkustelua sinänsä, koska sitäkin voi tehdä säännöksiä tarkasti noudattaenkin eivätkä kaikki noudata varovaisuutta edes Suomessa. Viranomaisille ja käskyjä ja määräyksiä antaville lääkätäreille ja ministereille. TOIMIKAA ITSE KUTEN OHJEISTATTE MUITA TOIMIMAAN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu