Milloin Rovaniemen punakaarti perustettiin syksyllä 1917?
Uudessa kirjassaan Kemi ja Peräpohjola 1905-1918 I osa Matti Ylipiessa mainitsee, että punakaari Rovaniemellä oli toiminnassa jo ennen varsinaista perustamista. Virallisesti Rovaniemen työväen järjestyskaarti eli punakaarti perustettiin 28. lokakuuta 1917 ja Kaarlo Kurki valittiin sen johtajaksi.
Kaarlo Kurki oli kuitenkin jo elokuun alussa 1917 valittu Rovaniemen Työväennäyttämön johtajaksi yhdeksän hakijan joukosta. Kysymys kuuluukin, valittiinko Kaarlo Kurki teatterin johtajaksi, koska hänet haluttiin punakaartin johtajaksi. Kurki (entinen Limnell) oli toiminut sotilaana. Sotilaallista koulutusta omaavia henkilöitä oli harvassa, varsinkin punaisten puolella.
Ylipäätään punaisten puolella koulutettujen sotilasjohtajien puute oli huutava. Siksi johtajiksi kelpasivat myös näyttelijät ja teatterilaiset, jotka sentään olivat tottuneet esiintymään joukkojen edessä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ymmärtääkseni täällä ei tapahtunut silloin mitään,muilutusta kyllä mutta vasta Kosolan aikoina..