Vety tulla jyskyttää väkisin eurooppaan
Anonyymi
4207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mumssi
Olen samaa mieltä että henkilöautoihin vety ei sovi, mutta raskaskalustoon kylläkin sillä suurien lastien siirtäminen pitkiä matkoja vaatii paljon energiaa eikä välttämättä liiketaloudellisesti kuljetusyrittäjällä ole aikaa latailla nykyisellä akkutekniikalla. Kuljetuskalusto pitää pystyä pitämään tiellä yli puolet päivästä jotta se olisi kannattavaa.
"Kaaviot näyttävät samalta muuallakin maailmassa. Esimerkiksi raskaan liikenteen paikallispäästöjen leikkaaminen, eli ajoneuvojen sähköistäminen, voi energiayhtiön numeroiden näkökulmasta olla mahdollista ainoastaan uusiutuvasta sähköstä tuotetun vedyn siivittämänä. Koko raskaan liikenteen tarpeita palvelevaa akkulatausverkostoa kun on mahdoton rakentaa. Sen vuoksi myös Alexela suunnittelee jo täyttä päätä vedynjakeluverkoston rakentamista."
Muutenhan tuo artikkeli pikemminkin tuki sähköhenkilöautoja...
Uutinen
500 000 asukkaan kaupunki perui 50 vetybussin tilauksen – Sähköllä ajo yli 6x halvempaa: Kilometri vedyllä olisi maksanut 95 senttiä
Tuomas Kangasniemi12.1.202218:02SÄHKÖAUTOAUTOLIIKENNE
Ranskalainen Montpelierin kaupunki luopuu vetybussien tilauksesta hinnan takia. Suora sähkö on monin verroin halvempaa.
Ranskan etelärannikolla sijaitseva Montpellierin kaupunki on päättänyt luopua 50 vetybussin tilauksesta sähköbussien hyväksi. Aiempi päätös vetybusseista tehtiin kaksi vuotta sitten.
Tapauksesta uutisoivan Electrek-lehden mukaan kaupunki teki päätöksensä taloudellisista syistä: sähköbussit ovat edullisempia.
Electrek siteeraa alkuperäislähdettä, ranskalaislehti La Tribunea, jonka uutisessa (osittainen maksumuuri) kaupunginjohtaja Michaël Delafosse valitteli, että vetyteknologia olisi tullut yli kuusi kertaa kalliimmaksi. Ajokilometri vedyllä olisi maksanut 0,95 euroa, kun sama sähköllä tekee 0,15 euroa.
Delafossen mukaan Montpellier aikoo harkita tilannetta uudestaan vuonna 2030.
La Tribune kertoo, että autojen vedyntuotantoa varten oli tarkoitus perustaa teollinen elektrolyyseri noin 800 kilogramman päiväkapasiteetilla. Tilauksen kustannuksiksi oli arvioitu 29 miljoonaa euroa.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/18b38065-fea8-47ec-86aa-1dc561b58082?ref=ampparit:9ab5
osta vetyosakkeita