Nyt tuntuu kaikki erot olevan kulissiavioliiton syytä. Kun arki alkaa tympiä, keksitäänkin että haa; sehän olikin kaikki kulissia. Ei koskaan ole rakkautta ollutkaan! Ehkä se on siten helpompaa selittää itselleen, miksi haluaa lähteä liitosta "missä periaatteessa kaikki on hyvin, mutta olemme kuin sisar ja veli, kun ei tunnu mikään enää miltään, kun ihastuin työtoveriin jne.jne." Näitä selityksiähän piisaa.
Suoraan sanottuna ottaa pannuun nämä vikisijät, jotka miettii mitä tehdä, kun arki maistuu harmaalta ja huuma on kadonnut. Ja kun uusi tuttavuus on niin ihana, että! Kun vanha kumppani ei saa enää sukkia pyörimään jalassa. Mutta sehän olikin vaan pelkkää kulissia.
No, tämä oli katkera kirjoitus. Johtuu siitä, että tulin jätetyksi ja yks kaks sain kuulla, että kulissiahan kaikki vaan olikin. tosin ei käyttänyt juuri sitä sanaa, mutta kuitenkin.
No, katsotaan muutaman vuoden päästä tuleeko sama "kulissi-fiilis" tässä uudessakin suhteessa.
Suoraan sanottuna ottaa pannuun nämä vikisijät, jotka miettii mitä tehdä, kun arki maistuu harmaalta ja huuma on kadonnut. Ja kun uusi tuttavuus on niin ihana, että! Kun vanha kumppani ei saa enää sukkia pyörimään jalassa. Mutta sehän olikin vaan pelkkää kulissia.
No, tämä oli katkera kirjoitus. Johtuu siitä, että tulin jätetyksi ja yks kaks sain kuulla, että kulissiahan kaikki vaan olikin. tosin ei käyttänyt juuri sitä sanaa, mutta kuitenkin.
No, katsotaan muutaman vuoden päästä tuleeko sama "kulissi-fiilis" tässä uudessakin suhteessa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minulla ei koskaan ole ollut kulissia. Nyt puolivallattomana leskimiehenä, tuollainen kulissiliitossa elävä nainen on ihan mukava lohduttaja. Hyvää seksiä, upea kroppa ja ihan mukavaa keskusteluseuraakin mutta ei pelkoa kiintymyksestä.
Katkera tunnut olevan. Ei pelkoa kiintymyksestä. Jäikö herra Leskeltä kasvuprosessi noin pahasti kesken ? Harmi, sillä kypsästä aikuisesta miehestä saisi joku hyvän ja ajattelevan puolison, ja pohjimmiltaan elämän koettelemukset tulee kohdalle siksi että niistä jotain oppisi, kun ei muuten ole mikään mennyt perille. Kuoliko vaimosi turhaan ? Mitä hän olisi halunnut sinun oppivan, tekevän ?
Ai,luulisi että sinun elämänkokemuksella voisi ajatella asioita toisin.Mutta niin se on leskeksi jääneiden naistenkin kohdalla että ei kun vahinko kiertämään vaan,kun ei ollut onnea minullakaan ei sitä välttämättä sallita muillekaan.
Onneksi kuitenkin on joku poikkeuskin olemassa...
Edesmenneellä vaimolla, joka oli mukava kaveri ja hyvä ystävä, ei ole tekemistä tämän kanssa. Satuin vain rakastumaan - oikeaan naiseen mutta väärään aikaan. Kestää aikansa, enkä ainakaan vielä ole valmis katsomaan eteenpäin.
Ite oot katkera. Päinvastoin Herra Leski on hyvinkin kypsä mielestäni, sellaiset ne parhaiten osaa arvostaa hyvää jotka ovat huonoakin kokeneet. Maailmassa on muunkinlaisia hyviä suhteita kuin avioliitto. Joku huonosti pidetty vaimo on varmasti ihannekumppani hyvälle miehelle joka ei välttämättä etsi uutta vaimoa vaan kaipaa hyvää seuraa. Eikä se tietenkään mitenkään estä kiintymystä, kaikki eivät vaan ole yhtä omistushaluisia. Aikuinen suhde sanoisin.
Välillä tuntuu että ihmisillä on joko hiton huono muisti tai ei sitten pätkääkään tietoa menneestä ajasta.
Avioliitto sellaisena kuin me tunnemme on aika uusi ilmiö - tai odotamme sen olevan. Menneisyydessä se on ollut pääasiassa omaisuutta suojeleva laki. Avioliitto vain tunteiden vuoksi on ehkä ollut vain kurjalistolle ja köyhälistölle mahdollinen. On jopa ollut vuosisatoja jolloin rakastumista omaan aviopuolisoon pidettiin ei suotavana - siitä kun katsottiin tulevan vain ongelmia.
Kulissiliitot ovat olleet hyvin tavallisia aina. Viisikymmentäkin vuotta takaperin se oli miltei normaalia suomalaisessa yhteiskunnassa ja etenkin niitten "Parempien" ihmisten keskuudessa. Ei ollut tavatonta että miehellä oli rakastajatar.
Taiteilijat kutsuivat muusaksi tätä syvempää ihmissuhdetta. Oli myös naisia jotka pitivät nuorta naimatonta miestä "ystävänä". Tuo kaikki kuitenkin hiljaisesti hyväksyttiin. Vaikka se ehkä koski, ei silloin voinut ääneen puhua että puolisolla on toinen. Tärkeintä oli säilyttää oma yhteiskunnallinen asemansa, yheisön arvostus ja pitää omaisuus kasassa, jonka jätttiin sitten lapsille perinnöksi. Tästä tulee sana kulissiavioliitto. Lukekaa vaikka Jotunin "Huojuva talo"!
Nyt kun olemme kaikki tavallaan tuota parempaa luokkaa - varallisuutta on esim. oman talon verran ja usealla työpaikka joka antaa jotain asemaa - yritäämme tunkea sitä köyhälistön moraalia tilanteeseen johon se ei koskaan ole olennaisesti kuulunut.
Elämä on valintoja täynnä. Yksi niistä on se, että ymmärtää romanttisen rakkausavioliiton olevan harvojen onni. Me muut elämme vähemmän rakkaudellisissa liitoissa ja opimme tyytymään siihen. Me keräämme onnen muista pikku pipanoista joita elämä eteemme kuljettaa.
Samaa mieltä kanssasi, niin nainen kun olenkin.
Minä kuulin mieheni suusta, ettei avioliitto rakkautta tarvitse... Se riitti, en voi muuta ajatellakaan kuin, että liittomme on sitä kulissia aina ollut. Onnellsia olkoon ne, joita edes joskus on rakastettu.
Ei toimiva avioliitto tarvitse välttämättä rakkautta. Välittämistä ja pitämistä mielellään. Rakastuminen ja rakkaus on niin isoja tunteita, ettei niitä edes välttämättä tunnista, ennen kun on kerran kunnolla rakastunut.
Avioliitto, tai mikä tahansa suhde, tyydyttää useampaa tarvetta. Hyvässä suhteessa puoliso on kaveri, rakastettu, seksikumppani, keskusteluseuraa, arkihuolien jakaja jne. Tietysti olisi hienoa, että aviopuoliso olisi kaikkea tuota, mutta suhde voi toimia, vaikka jokin noista olisikin vaavaisesti toimiva. Kuitenkaan mikään suhteen osaalueista ei saa olla täysin mahdoton yväksyä.
Itselläni on ollut pitkä (17 v) hyvä avioliitto, joka toimi pääosin ihan hyvin ilman suurta rakkautta. Sen jälkeen olen kokenut tulisen rakastumisen, joka aiheutti vain suuren hämmingin. Kun joskus tasaannuttuani lähden hakemaan uutta puolisoa nimen omaan kaveri pohjalta. Haen hyvän kaverin, jonka kanssa voi jutella ja harrastaa seksiä.
Minä olen elänyt kulississa yli 10 vuotta, ainakin. Ellen koko liittoani. Mieheni lakkasi rakastelemasta kanssasi 8 v sitten - siitä tiesin, että uusi on kuvioissa.
Miksikö? Mieheni on todella rikas, erittäin hyvintoimeentuleva. Äitini kuolisi häpeästä, jos ero tulisi. Itse en halua eronneen naisen leimaa (häviäjän) otsaani.
Mies on hyvä isä, todella rakastaa tyttäriään. Aikaa hän ei kotona paljon vietä, mutta se minkä viettää, tyttöjen kanssa. Minulla ei ole mitään valittamista, hän on erittäin kohtelias ja kiltti aina. Ei edes huuda koskaan, emme riitele.
Tiedän sen toisen naisen, luulen, että monet muutkin tietävät. Se kirpaisee aina välillä ja itken ja huudan miehelleni. Hän rauhoittelee, muttta ei lupaile mitään. Sen vuoksi pelkään, että tuo toinen joskus saakin päähänsä haluavansa mieheni kokonaan.
Luulen, että jos tuo toinen tahtoisi, mieheni lähtisi. Voi tosin olla, että tämä on vain itsetuntoni ongelma. Miksi tuo toinen ei tahdo, en tiedä. Minä kuitenkin syytän häntä, hän on itsekäs eläessään hymyilevänä (olen nähnyt häntä kadulla ja valokuvissakin) kun käyttää minun miestäni ja pitää minua pelossa.
Nyt vanhemmalla tytöllä on alkanut olla pelkäämisongelmia, toivon, että mieheni ymmärtää, että häntä tarvitaan kotona enemmän.
Ethän yritä vedättää miestäsi pysymään enemmän kotona sillä verukkeella että tyttärellänne on terveydelisiä ongelmia? Oletko ajatellut että tyttäresi olisikin todennut millaisessa valheessa elätte ja kokee itsensä / elämänsä epävarmaksi juuri siksi? Sinun ratkaisusi tietysti olisi että mies jättää tuont toisen naisensa. Tyttäresi tietäisi silti, ettei isä rakasta äitiä.
Minulla todettiin paniikkihäiriö kaksi vuotta sitten. Äiti alkoi syyttää isää, joka huiteli maailmalla. Äiti vaati isää olemaan enemmän kotona minu takiani. Isä on aina rakastanut minua ja rakastaa vieläkin. Siihen väliin ei ole koskaan mitään tullut. Olen jo viisi vuotta tiennyt isän suhteesta toiseen naiseen. Paniikkihäiriön johdosta kävin myös psykiatrilla muutaman kerran. Erään kerran psykiatri käynnin jälkeen kun kävelin kotiin päin sellaista metsätietä pitkin, minulla alkoi päässä raksuttaa niin etten malttanut nahoissa pysyä. Isä oli kotona kun pääsin perille, äiti ei. Räväytin isälle suoraan päin naamaa että minkä takia se ei eroa äidistä jos kerran rakastaa sitä toista ämmää. Se olikin alku monien asioiden purkamiselle. Juttelin isän kanssa moneen kertaan ja lopulta vanhemmat sitten erosivat. Meni kyllä noin puoli vuotta purkaukseni jälkeen. He erosivat ihan sovussa, suunnilleen. Isä muutti ämmänsä luo. Ei tietenkään siksi että minä kehotin. Isä vain ei ollut uskaltanut ajatellakaan, pelkäsi mitä minä ajattelen ja minkälainen sotku avioerosta tulee. En pidä siitä tyypistä mutta isä pitää.
Muutama kuukausi purkaukseni jälkeen tajusin etten ollut saanut paniikkikohtauksia. Unohdin asian, mutta vuosi isän lähdön jälkeen ymmärsin ettei kohtauksia ole vieläkään ollut. Kirjoitin tänä keväänä ylioppilaaksi. Kaksi vuotta sitten en olisi kyennyt, en jaksanut keskittyä mutta viimeisen vuoden tsemppasin tosi paljon ylimääräistäkin. Psykka piti mahdollisena että vanhempien välinen tilanne ahdisti minua. Isä ainakin voi nyt hyvin, ja minä, äiti on hapan isälle mutta yrittää sopeutua ja on lopettanut isän solvaamisen koska kielsin. Muutan pois jos sellaista tapahtuu, vaikka saatan muutta siksikin että yritän opiskelemaan muualle. Tietysti olisin halunnut ehjän perheen mutta en halunnut isänkään kärsivän.
Mieti asiaa useammalta laidalta ennen kuin alat painostaa miestäsi. Jos haluat soppanne jatkuvan, puhukaa edes avoimesti ettei asioita tarvitse salailla ja lapset voi kasvaa avoimessa ja turvallisessa ilmapiirissä.
Hei!
Meilläkin kolme vuotta sitten (25 vuoden liiton jälkeen) lähdettiin ns sille linjalle, että vihattiin toisiamme.
Minä menin kavereiden kanssa ja mieheni katseli aikansa.
Sitten hänkin meni!
Yksi avioero lähellä. Harkinnat sun muut. Nuoret kotona ihmeissään.
Kulissiahan se on, ollaan vaan taas ja yritetään yhdessä. En halua vikistä, mutta kun on paha olla vain. Ei mitään läheisyyttä tai muuta. Hyvä keskusteluyhteys, mutta...
kuitenkin sille, että kulissiavioliittoja onkin oikeasti. Ymmärrän kyllä pointtisi ja tunteesi. Kiukuttaa se, jos ex sanoo noin, ja itsestä ei tunnu ollenkaan siltä. Kieltämättä hän löi helpolla aseella. Mutta olen nähnyt niin paljon elämää, että voin sanoa, että on olemassa ihan oikeita kulissiavioliittoja. Vaikka minulle on aivan sama, miksi niitä kutsutaan.