Tuskin koskaan täysin samanlaiset ihmiset löytävä toisensa, joten parisuhteeseen päätyy yleensä kaksi enemmän tai vähemmän toisistaan eroavaa ihmistä. Missä asioissa eroavaisuudet mielestänne täydentävät toisiaan ja missä taas erottavat? Kuinka paljon on sopiva määrä eroavaisuutta ja miten se vaikuttaa ja näkyy, jos on liian samanlainen?
Omasta mielestäni olisi hyvä olla mahdollisimman samanlainen, erityisesti haluiltaan ja tavoiltaan. Että halutaan esimerkiksi yhtä paljon läheisyyttä ja molemmat olisivat suunnilleen yhtä siistejä. Luonteenpiirteet sitten taas voivat tasoittaa toisiaan, kuten impulsiivisuus ja harkitsevaisuus.
Omasta mielestäni olisi hyvä olla mahdollisimman samanlainen, erityisesti haluiltaan ja tavoiltaan. Että halutaan esimerkiksi yhtä paljon läheisyyttä ja molemmat olisivat suunnilleen yhtä siistejä. Luonteenpiirteet sitten taas voivat tasoittaa toisiaan, kuten impulsiivisuus ja harkitsevaisuus.
Vastaukset 14
Vanhimmat
kultainen keskitie ja joustavuus ovat mun mielestä tärkeitä parisuhteessa
Se on siitä kiinni, miten erilaisuuteen asennoituu esim. jos toinen on temperamentiltaan nopeasti innostuva ja hetkessä päätöksen tekevä ja toisen taas harkitsevampi ja tarvitsee päätöksen tekoon aikaa, tai että toista motivoi julkinen kannustus ja keskipisteenä oleminen kun taas toinen vaivaantuu moisesta. Ja eroja on tietenkin kaikessa muussakin kuin vain temperamenteissa.
Tuo läheisyysasiakin voi olla sekä yhdistävä, että erottava. TOinen voi olla iloinen, että puoliso on "sellainen hellijä" jos itse ei oikein osaa kun taas joku voi tuosta hellimisestä vaivaantua eikä tarvitse jatkuvaa pussailua tai halailemista jne.
Me olemme puolisomme kanssa erilaisia, aikojen saatossa kulmat ovat tasoittuneet ja enemmän erilaisuus nyt yhdistää ja kiinnostaa, kuin esimerkiksi aiemmin. MOlemmat tosin ollaan niitä halailijoita, ei käsi kädessa kuljetaan ja aamu- sekä iltasuukot on tapojamme olleet jo vuosikymmeniä. Mies on ns. menevä eli koko ajan on jotain tekemistä ja puuhaa; tykkää tästä kun taas minä olen enempi sohvaperuna, tosin ulkoilemme molemmat paljon. Mies ei lue eikä ole koskaan ollut varsinainen opiskelija, sen sijaan osaa tehdä melkein mitä vain rakentamiseen ja remontoimiseen, autonkorjauksee tms. liittyen Minulla on yliopistotutkinto ja luen valtavasti. Käytännön asioissa olen huono, mutta keittiö on valtakuntaani ja mies saa valmiin iltapalan sekä muut ruuat aina; niihin ei hänen tarvitse paneutua.
Kuulostaa täydelliseltä.
kuullostaa ihanalta💕
Kauneus on katsojan silmässä.
Minulle tuo kuulostaa, että nainen pikkuhiljaa pulskistuu sohvalla ja patojen ääressä, kun taas mies pysyy toimeliaisuutensa ansioista kunnossa. Tuo pulskistuminen taas voi vaikuttaa toisen haluun, joka taas voi vaikuttaa sitten pullukan itsetuntoon.
Loppuviimein passiivisuus voi vaikuttaa toimintakykyyn ja itsetuntoon.
En pulskistu vaikka jonkun sortin sohvaperuna olenkin - ulkoilen paljon ja arkiliikun paljon. Täytyy myöntää kyllä, että puolisoni on toimeliaisuutensa takia huomattavasti ikäistään paremmassa kunnossa ja hoikka mies (ikää 65)
EN kuvailisi itseäni passiiviseksi vaikken koko ajan ole jotain tekemässä vaan osaan hyvinkin vain olla ja olla tekemättä mitään; työssäni saan toteuttaa itseäni aivan tarpeeksi. Itsetuntoni on terveellä pohjalla eikä elämäntyylini sitä murenna, päin vastoin olen entistä varmempi siitä kuka ja mitä olen ja mitä haluan.
Mutta jos stereotypisesti, laput silmillä, tehdään johtopäätöksiä niin edellä mainittu kirjoittaja on "aivan oikeassa"
Toisesta voi etsiä juuri niitä piirteitä joita haluaisi itsellään olevan. Ehkä ajan kanssa sitten aletaan muistuttaa enemmän toisiaan, kun kumpikin toiselta jotain omaksuu. Mutta se toiseen jäävä peruserilaisuus myös avartaa, joten mitään täydellistä kaltaistumista tietenkään tarvitse, eikä pidäkään tapahtua. Muuttaa kumpikin itseään, jonkin verran. Sama pätee oikeastaan noihin tapoihin, himosiivoja oppii tai ainakin suotavaa olisi että vähän rentoutta ja sotkija taas siisteyttä. Parisuhde on syy pitää elämänsä rotissa, ehkä monillekkin.
Minusta mentalitettinä tulisi olla se, että aina etsitään asioita ja sitä aluetta, jossa ollaan samanlaisia ja jotka yhdistävät. Se toimii ihmisten kanssa muutenkin: keskustellessa kenen kanssa vaan kodittomasta presidenttiin etsin meistä enemmänkin asioita, jotka yhdistävät, en niitä mitkä erottavat. Sellainen luo läheisyyttä.
Parisuhteessa arvojen olisi hyvä kohdata edes sillä tasolla, että toisen arvot tuntuvat kunnioitettavalla ja hyviltä. Ei saa tuntua sitä, että onko tolla edes arvoja, tai että kumpikaan joutuisi piilottelemaan hyväksynnön pelossa arvojaan toisiltaan. Niistä pitää puhua ja niiden pitää voida näkyä. Muissa asioissa minusta riittää suurinpiirtein se, että toinen sytyttää: erilaisuuksia sitten käsitellään asia kerrallaan, ja samalla opitaan itsestämme ja ihmisten erilaisuudesta.
"Missä asioissa eroavaisuudet mielestänne täydentävät toisiaan ja missä taas erottavat?"
No sehän riippuu parisuhteessa olevista ihmisistä.
Myötä ja vastamäessä!
Vaimo ja mies ovat avioliitossa tasa-arvoisia, juuri erilaisten ominaisuuksien tähden, toinen toistansa täydentäen. Eikö juuri siinä ole vahvuus naisen ja miehen välillä, kun nämä erilaiset ominaisuudet täydentää toinen toistansa. Se on keskinäistä avunantoa, rakastaen toisiansa.
Minulle on kyllä sanottu läheisten taholta että olen liiankin itseni kaltaisen ihmisen kanssa yhdessä. Että tarvitsisin jonkun joku ei oli tietyssä asioissa samanlainen kuin minä. Vaikka sitten kun miettii aika monesta asiasta ollaan eri mieltä ja välillä siitä vitsaillaan. Samanlainen huumori kait meillä on.
Minkälaisissa asioissa liika samankaltaisuus olisi huonompi asia?
Ei sitä oikein voi sanoa yleisellä tasolla, että millaisissa asioissa eroavaisuudet eivät haittaa. Paitsi, että ihmisillä on erilaisia ajatuksia, niin heillä on myös erilaisia painotuksia. Yhdelle yksi asia on erinomaisen tärkeä eikä siitä voi joustaa yhtään ja toiselle se sama asia voi olla varsin yhdentekevä. Oleellista on, että ollaan suht samanmoisia niissä kullekin yksilölle tärkeissä asioissa. Ne tärkeät asiatkaan eivät suinkaan välttämättä ole molemmille yksilöille yhteisiä.
Lisään ... monesti pariskunnille käy niin, että ajan kuluessa se erilaisuus toisessa, johon aikanaan ihastui, alkaa pidemmän päälle vituttaa. Jos vaikka itse on rauhallinen yksilö, niin toisen eloisuus on aluksi voinut olla virkistävää, mutta pidemmän päälle se alkaa rasittaa. Tarkka tai pedantti yksilö taas voi aluksi kokea toisen suurpiirteisuuden vapauttavaksi, mutta lopulta siitä erosta tulee rasite suhteelle. Todella monille käy noin.