Sellutehdas

Morjens taas Kempan väki ja hyvää uutta vuotta!
Joko meinasitte tänä vuonna rytkäistä uuden sellutehtaan viimein pystyyn?
Vatanen on tietenkin tuonut repulla rahaa ja maksellut kaikki omat ja muiden vanhat laskut pois korkoineen. Ja kaupungille tietenkin kaksinkertaisesti.
Pidetään peukkuja että onnistuu.
2194044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 219

Vanhimmat

Ei ole näkynyt rahareppua eikä Vatasta. Olisko pakannut sen repun niin täyteen että ei ole jaksanut kantaa?

Äänestä

Eikös tämä ole jo unohdettu aihe?

Äänestä
  • Juu. Kaupunginhallitus on ohjeistanut Kehitys Oytä ja muita kunnan yhtiöitä ja lautakuntia, että biosellutehtaasta ei kommentoida missään, ennen kuin HuuHaaHeikki kertoo missä rakentamisrahat ovat ja milloin aletaan.

    Äänestä

  • Näin makeat naurut ei naapureilta vähällä unohdu. Heheheheheheee!

    Äänestä

  • Toki näin, mutta HuuHaa on Kemijärvellä.

    Äänestä

Kemijärvellä ei ole yli kymmeneen vuoteen ollut edes suunnitteilla muita työllistäviä hankkeita kuin tämä sellutehdas. Kaikki on kuihtunut käsiin, kun kylällä pyörähtää katsomassa.
Jos tässä tehdashankkeessa viimein ymmärretään tilanne ja myönnetään tappio, niin mistä sitten odotetaan tulevaisuuden pelastajaa?
Ei ole mitään muuta edes ajatuksissa, joten nuoret häipyy ja viimeinen lähtijä sammuttaa valot kylästä. Siksi ei ole halua ja varaa myöntää tappiota.

Äänestä
  • Se ei muuten pidä paikkaansa tuo väite.
    On mm:sssa esitetty lukion muuttamista urheilulukioksi. Silloin oli saatavilla valtion ja EU:n rahaa asiaan. Kemijärven kiinnostavuus olisi noussut huippuun nimen omaan nuorison keskuudessa ympäri maailmaa.
    Lajeina tämän perän lajeja joissa on maailmalla menestytty. Lajit vieläpä lajeja joissa liikkuu raha ja kiinnostaa nuoria maailmalla. Harrastajia maailmalla enemmän kuin perinteisillä talvilajeilla. Tukisi talvimatkailua ja olisi mainosta maailmalla. koko ajan.
    Oli valmis konsepti miten se tehdään ja missä järjestyksessä. kaupungin edustajat sanoivat että liian vaikeaa toteuttaa.
    Ennen kaikkea Valtio ja EU olisivat maksaneet melkein koko projektin.
    Tuhat kertaa arvokkaampi kehitys kohde kuin sellutehdas. Mutta se juna on mennyt enään siihen ei ulkopuolista rahoitusta tipu.

    Äänestä

Kaua kauan aikaa sitten Kempassa oli Ensimmäinen lumimaailma projekti ,sen nappasi Kemi ,oli jäänveisto ,kuvanveisto,tunturiralli,tulppiin safarit ,free stail , kaamos jazzit ,haukiviikot ,koiravaljakko ,laivaristeilyt ,kalastus opas yrittäjä , ja paljon muuta matkailu yritys toimintaa ja monille näytettiin kaupungin talolla ovea ,jos ei kiinnostanut koupungin johtajaa. Vuonna 1990 kun Koillis Tunturit perustettiin siinä oli 134 jäsen yritystä ,miten on nyt matkailu yhdistyksessä jäseniä. Matkailu se antaa niin monelle toimeentulon. Kysy vaikka Kittilästä

Äänestä
  • 90- luvulla julistettu kelkkailun Euroopan pääkaupunki Kemijärvi on nykyään ylivoimaisesti hiljaisin kelkkailupaikkakunta koko Pohjois-Suomessa. Ja niin se on monessa muussakin mielessä. Kunnan ylin johtokin kertoi aikoinaan, ettei Kemijärven tarvitse innostua matkailusta, kun Kemijärvi elää teollisuudesta.
    Onneksi nyt tuli biosellutehdas paikkakunnalle HuuHaaHeikin hommaamana. Hyvä pojat.

    Äänestä

  • Ne tapahtumat ja yritykset tämän kunnan ylösnostamiseksi ovat mennyttä. Ei tainnut kalastusopaspalvelut kummoista tiliä tehdä.

    Ruska-swingit kuihtuivat itsestään. Moottorikelkkailu on muutaman innokkaan talkoilijan varassa - ei jatkoon EM-tasolla.

    Hauenuistelun uutuudenviehätys katosi yksityisten toimijoiden jatkaessa ilman suurempia kisojakin. Kalastajat eivät pidä meteliä itsestään.

    Matkailoiden saminen pysymään kylänpinnassa on mission impossible tuntureiden välissä uinuvassa kyläpahasessa.

    Latuilijoita on paljon, mutta heiltä ei kassavirtaa juurikaan tule. Muut tekevät ladut ja asusteet pelit ja vehkeet ostetaan muualta.

    Kaamostanssit ovat vaihtuneet kansalaisopiston ja seuratanssijoiden opetustuokioiksi.

    Covidin takia ja varjolla poliittinen toiminta on siirtynyt digivetoiseksi, kulkeminen minimoitunut.

    Kuolemaan kallellaan oleva väestö ei tartte ku lämmintä kolloo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne tapahtumat ja yritykset tämän kunnan ylösnostamiseksi ovat mennyttä. Ei tainnut kalastusopaspalvelut kummoista tiliä tehdä.

    Ruska-swingit kuihtuivat itsestään. Moottorikelkkailu on muutaman innokkaan talkoilijan varassa - ei jatkoon EM-tasolla.

    Hauenuistelun uutuudenviehätys katosi yksityisten toimijoiden jatkaessa ilman suurempia kisojakin. Kalastajat eivät pidä meteliä itsestään.

    Matkailoiden saminen pysymään kylänpinnassa on mission impossible tuntureiden välissä uinuvassa kyläpahasessa.

    Latuilijoita on paljon, mutta heiltä ei kassavirtaa juurikaan tule. Muut tekevät ladut ja asusteet pelit ja vehkeet ostetaan muualta.

    Kaamostanssit ovat vaihtuneet kansalaisopiston ja seuratanssijoiden opetustuokioiksi.

    Covidin takia ja varjolla poliittinen toiminta on siirtynyt digivetoiseksi, kulkeminen minimoitunut.

    Kuolemaan kallellaan oleva väestö ei tartte ku lämmintä kolloo.

    Ja lopuksi kylmän kolon. Piste.

    Äänestä

  • Näinhän sitä on ennenkin toivottu ja monesti on ollut varma tieto että se tulla tupsahtaa millä hetkellä hyvänsä. Nämä seikat kun otetaan huomioon niin PIAN saattaa Kemijärvellä tarkoittaa mitä tahansa erittäin kaukaista ajankohtaa.
    Jos se noin kymmenessä vuodessa tullut ja nyt on olemassa osa tehdasta ja se osa tehdasta, jota ei ole vielä olemassa, otetaan huomioon ja lasketaan tehtaan valmistumisvuosi, niin se voisi olla joskus miljardin vuoden päästä.
    Niin että älkää nyt innostuko siitä jos Vatanen on jostakin löytänyt muutaman tonnin ja saanut osakkeet maksettua. Ja voihan sekin olla huiputusta. Tehtaan hinta taitaa vielä puuttua.

    Äänestä

  • Jaaha kepun vaalimainokset pyörii.
    Meinaako kepu taas voittaa vaalit perättömillä puheilla.
    Linkissä taas vanhaa tietoa. Asiasta on uudempaakin tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaaha kepun vaalimainokset pyörii.
    Meinaako kepu taas voittaa vaalit perättömillä puheilla.
    Linkissä taas vanhaa tietoa. Asiasta on uudempaakin tietoa.

    Minkäänlaista tietoa ei ole Kemijärvellä olemassakaan. Kaikki on pelkkää huhua tai luuloa olipa kysymys mistä tahansa asiasta tai asiattomuudesta.
    Onkohan sitä Vatasta edes olemassa vai onko sekin pelkkää huhua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän sitä on ennenkin toivottu ja monesti on ollut varma tieto että se tulla tupsahtaa millä hetkellä hyvänsä. Nämä seikat kun otetaan huomioon niin PIAN saattaa Kemijärvellä tarkoittaa mitä tahansa erittäin kaukaista ajankohtaa.
    Jos se noin kymmenessä vuodessa tullut ja nyt on olemassa osa tehdasta ja se osa tehdasta, jota ei ole vielä olemassa, otetaan huomioon ja lasketaan tehtaan valmistumisvuosi, niin se voisi olla joskus miljardin vuoden päästä.
    Niin että älkää nyt innostuko siitä jos Vatanen on jostakin löytänyt muutaman tonnin ja saanut osakkeet maksettua. Ja voihan sekin olla huiputusta. Tehtaan hinta taitaa vielä puuttua.

    Pääsisköhän kempan sellutehdas sitten miljardin vuoden päästä siihen ennätysten kirjaan maailman pisimpään kestäneenä rakennustyönä. Taitais jäädä se Iisakin kirkko toiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääsisköhän kempan sellutehdas sitten miljardin vuoden päästä siihen ennätysten kirjaan maailman pisimpään kestäneenä rakennustyönä. Taitais jäädä se Iisakin kirkko toiseksi.

    Eikös se olis silloin maailman pisimpään kestänyt rakennushankkeen suunnitteluvaihe, joka ei koskaan päätynyt rakennusvaiheeseen...?

    Äänestä

Tehtaan tulo 110 prosentin varmuus, Bioref.

Äänestä
  • Tuo+sinun+ja+sellufanien+matikan+taito+osoittaa+sellutehtaan+mahdottomuuden.......110%

    Äänestä

Osakemaksua koskevat tiedot eivät pidä pakkaansa 4.1.2022.
Mitä tuohon voi sanoa, sekoilu jatkuu

Äänestä
  • Muistuu mieleen mainio tv-ohjelma "Valehtelijoiden klubi"

    Äänestä

Maksoin itselleni miljoonan!!!

Ettekö usko?

Kirjoitin ruutupaperille miljoona euroa, siihen päiväys, allekirjoitus ja oma leima.

Kiersin pöydän ja otin vastaan miljoonan euron paperin, hyväksyin ja allekirjoitin.
Näin ei kukaan voi väittää ettenkö olisi saanut miljoonaa!!!

Äänestä
  • Absurdeinta tässä pelleilyssä on, että Lapin Kansa julkaisee yhden osapuolen tiedotteita uutisina, jotka toinen osapuoli kumoaa - mutta vain mielipidekirjoituksellaan. Vaikuttaa, että Lapin kansassa ei ole sisäistetty, mikä on toimituksellisen tiedonvälityksen rooli viestinnässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Absurdeinta tässä pelleilyssä on, että Lapin Kansa julkaisee yhden osapuolen tiedotteita uutisina, jotka toinen osapuoli kumoaa - mutta vain mielipidekirjoituksellaan. Vaikuttaa, että Lapin kansassa ei ole sisäistetty, mikä on toimituksellisen tiedonvälityksen rooli viestinnässä.

    Etkö ymmärrä Keskustan mainos lehti koko lapin kansa se ei keskustaa ja sen tekemisiä kyseen alaista. Keskusta on suurin syy Kemijärven miljoonien vastuisiin sellutehdas asiassa.

    Äänestä

Tässä ole keskustalla mitään tekemistä. Onko Vatanen maksanut kaupungille putkilaskun lopun ja kuitannut sillä osakkeet? Heti kun kaupunki ilmoittaa että putkilasku on maksettu niin hommahan on selvä. Siihen asti turha esittää omia totuuksia oikeina totuuksina. Kuitti pöytään! Silloinhan se ei lankea veronmaksajille. Tätä odotellessa. Kuinka sinisilmäisiä osa porukasta on, pikkusen mielistellään ja lupaillaan kuukin taivaalta, niin ollaan niin lumoissa, että uskotaan mitä vain.

Äänestä
  • Onpa hassua et konkurssikypsästä biorehvista on ankara kilpailu omistamisesta ? Mitähän arvokasta yhtiö mahtaakaahan omistaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpa hassua et konkurssikypsästä biorehvista on ankara kilpailu omistamisesta ? Mitähän arvokasta yhtiö mahtaakaahan omistaa ?

    Puuterminaalitontilla ja ympäristöluvalla on muutaman miljoonan arvo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puuterminaalitontilla ja ympäristöluvalla on muutaman miljoonan arvo.

    Kunnan ostamalla Patokankaan biotehdastontilla ja ympäristöluvalla pitää olla kysyntää, jotta niillä olisi jonkinlainen hinta.
    Nyt ja tulevaisuudessa näyttää näille kahdelle olevan kysyntää niin vähän, että tontilla ja ympäristöluvalla on arvo hyvin lähellä nollaa.
    Kunta on kiikuttanut omistamansa tehdastontin nykyiseksi arvoksi 2 milj. euroa. Laki ei kiellä hinnoittamasta omaansa.
    Oma lukunsa on ympäristölupa, kun ei tiedetä mille prosessisuunnitelmalle ja laskelmille lupa on myönnetty, eikä tiedetä sitä, että kuka luvan omistaa ja kenelle lupa myytäisiin.

    Kilpailijat ostaa ympäristöluvan pois kulusta ja laajentaa puuterminaalia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kilpailijat ostaa ympäristöluvan pois kulusta ja laajentaa puuterminaalia.

    Mitkä kilpailijat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puuterminaalitontilla ja ympäristöluvalla on muutaman miljoonan arvo.

    Ympäristölupa on täysin arvoton, oikeastaan miinus arvoinen kun lasketaan mitä verovaroja sen hommaaminen on maksanut. Sitä ei pysty myymään mihinkään, kokeilkaa vaikka huutokaupata.

    Puuterminaalin arvo ei ole noin suuri vaikka tehtäisiin uusi uuteen paikkaan valtion maille. Rekka rallikin pienentyisi kun ei kulkisi kaupungin läpi. Typerä paikka puuterminaalille nykyinen paikka.
    Siirrolla olisi paljon hyviä asioita.

    Äänestä

Tontilla on kyllä arvoa puutavaran junakuljetusten välivarastona. Tähän tarkoitukseen Vatanen sen on alunperin vuokrannutkin. Kemin tehdas alkaa nielemään puuta ja tarvitsee pohjoiseen ison valivaraston ennen junakuljetusta kemiin.
Tehdashömppä tämän ympärillä on vain "peliä".
Kaupunki olisi itsekkin voinut alkaa vuokraamaan tonttia suoraan puutavaran kuljetukseen, mutta eipä tullut vissiin tehdashuumassa ajateltua tätäkään asiaa loppuun.
Katsokaapa vain.....

Äänestä
  • Ei taida pelkkä vuokraaminen hyödyttää mutta sittenhän tilanne on toinen, jos saa tontin ostettua ja myytyä edelleen.

    Äänestä

Miksi ei hyödytä? Tuon kokoisessa tontissa riittää kun vuokraa eteenpäin 1€/neliö lisähinnalla mitä itse maksaa, niin saa hyvän kuukausitulon helposti. Eikös vain?

Äänestä

Mikseivät tehtailijat voi tehdä sovintoa? Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Sama se kunhan tehdas nyt tulee

Äänestä
  • Hehheh. Ei se tehtaan tuleminen sovinnosta ole kiinni. Puuttuu vain miljardi rahaa. Se on tuhat miljoonaa ja se puuttuu edelleen vaikka kaikki kemijärveläiset, tehtailijat ja Vatanen löisivät roponsa nippuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hehheh. Ei se tehtaan tuleminen sovinnosta ole kiinni. Puuttuu vain miljardi rahaa. Se on tuhat miljoonaa ja se puuttuu edelleen vaikka kaikki kemijärveläiset, tehtailijat ja Vatanen löisivät roponsa nippuun.

    Kukkotappelua tyhjästä. Arvottomasta bioreh-yrityksestä...naurettavaa puuhaa. Lapin Kansa vuorotellen päivittäin julkasee osapuolten näkemyksiä.
    Ainoat paperit joissa nimet alla ovat Vatasen ja kaupunkin vuokrasopimus ja ns. ympäritölupa joka siirretty Vatasen yhtiölle ? Mitä ns "perustajajäsenillä " on ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hehheh. Ei se tehtaan tuleminen sovinnosta ole kiinni. Puuttuu vain miljardi rahaa. Se on tuhat miljoonaa ja se puuttuu edelleen vaikka kaikki kemijärveläiset, tehtailijat ja Vatanen löisivät roponsa nippuun.

    Tehdas maksaa yli miljardin lopullisella ympäristöluvall. Jossain oli että jopa 1.4 miljardia.
    Koossa oli 7500 €. nyt ei ole kuin velkaa.
    Huonot lähtökohdat rakentamisen aloittamiselle kun pohjatöihin pääsee vasta kun on pistänyt rahaa takuuseen 30- 40 miljoonaa.

    Son aina ollu et tyhjät tynnyrit kolisevat eniten !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Son aina ollu et tyhjät tynnyrit kolisevat eniten !

    Joo. Kyllä nämä kolme viisasta miestä, jotka perustivat Borealin, ovat kolisseet eniten ja aiheuttaneet höpötyksillään turhia lupailuja tyhjistä tynnyreistään,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo. Kyllä nämä kolme viisasta miestä, jotka perustivat Borealin, ovat kolisseet eniten ja aiheuttaneet höpötyksillään turhia lupailuja tyhjistä tynnyreistään,

    on se tuo katkeruus kovaa....noh..... itsehän siitä kärsii, ei kukaan muu........

    Äänestä

  • Ketkuja ne on tilintarkastajatkin. Rahalla saa sellaisen tarkastuksen kuin haluaa. Ilmeisesti Vatanen maksoi parhaiten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketkuja ne on tilintarkastajatkin. Rahalla saa sellaisen tarkastuksen kuin haluaa. Ilmeisesti Vatanen maksoi parhaiten.

    Borealin pojat myivät Vataselle kaiken rahallisen vastuunsa biosellutehdashankkeestaan.
    Nyt osapuolet taistelevat siitä, että kenelle kuuluu se suuri häpeä. Ei kunnanjohtajaakaan ole kohtuullista osoitella kaikesta, vaikka lapsenuskoa onkin leijunut kovasti yllä.

    Äänestä

  • Tämä selluhullutus on kyllä Kemijärveläinen ikiliikkuja. Tehdasta tosin ei tule, mutta juttua asian ympärillä riittää. Nyt jo 14 vuosi menossa, eikä loppua näy.

    Äänestä

Mikähän paja voitti tarjouskilpailun kattilan teosta?

Äänestä
  • Onga & Värm AB on tehnyt edullisimman tarjouksen. Nyt on epäselvää vain, maksaako Nivala vaiko Vatanen varausmaksun joka on Ruotsin kruunuja. Viimeaikainen kurssikehitys on ollut ostajalle edullinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onga & Värm AB on tehnyt edullisimman tarjouksen. Nyt on epäselvää vain, maksaako Nivala vaiko Vatanen varausmaksun joka on Ruotsin kruunuja. Viimeaikainen kurssikehitys on ollut ostajalle edullinen.

    Meillä olis joutilas vanha pottukattila. Kyllä siinä on kattilaa mitä on tehdastakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä olis joutilas vanha pottukattila. Kyllä siinä on kattilaa mitä on tehdastakin.

    Meiltä löytyisi kans vanha käytöstä poistettu painekattila. Sillä on aikoinaan keitetty lihakeittoja yms. Voisikohan tuosta kattilasta pienellä huollolla ja modaamisella saada vielä hyvän sellukattilan virtuaalitehtaaseen, mene ja tiedä...?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meiltä löytyisi kans vanha käytöstä poistettu painekattila. Sillä on aikoinaan keitetty lihakeittoja yms. Voisikohan tuosta kattilasta pienellä huollolla ja modaamisella saada vielä hyvän sellukattilan virtuaalitehtaaseen, mene ja tiedä...?

    Ei niillä persaukisilla ole varaa ostaa sitä sinun kattilaa, joudut lahjoittamaan.
    Voisihan siitä kyllä pyytää osakkeita maksuksi. Mutta se kattila on niin arvokas muuhun verrattuna että saisit melkein kaikki osakkeet ja joutuisit sellutehtaan tekijäksi. Ei taida kannattaa vie metallin keräykseen niin parempi sekin.

    Mutta eikös se HuuHaa tehnyt jo useita vuosia sitten toimitus-sopimuksia Kemijärven biosellun rakentamiseen ja varsinkin laitetoimituksiin.
    Onko tämä Onga&Värme AB.n kattilatoimitus niitä Heikin tekemiä ennakkosopimuksia jo vuosien takaa?? Maksaako Vatanen nyt kauppasopimuksen mukaisesti kattilan kansineen?
    Vai onko biopojat maksaneet Euroilla Ruotsiin jo ennen kuin myivät tehdashankkeen Vataselle, joka sitten maksoi pojille kruunuilla. Siitäkö kaupallinen käsitysero on syntynyt. Ja nyt sitten käräjille.

    Äänestä

  • Taitaa olla J.A. topf & soehne

    Äänestä

Hyvä että riidat on kohta sovittu ja irvileuat saavat taas PITKÄN NENÄN!

Äänestä
  • Heikkihän se oli alunpitäen NOKKAMIEHENÄ.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heikkihän se oli alunpitäen NOKKAMIEHENÄ.

    Saako NOKKAMIES pitkän NENÄN?

    Äänestä

  • Irvileuat jatkavat irvimistään mutta kempan sellumiehet eivät ole edes aloittaneet sellunkeittoa.
    Irviminen on vielä selvästi kannattavampaa kuin selluhommat, koska irvimisestä ei tule läheskään niin suuria tappioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Irvileuat jatkavat irvimistään mutta kempan sellumiehet eivät ole edes aloittaneet sellunkeittoa.
    Irviminen on vielä selvästi kannattavampaa kuin selluhommat, koska irvimisestä ei tule läheskään niin suuria tappioita.

    Koskahan tää farssi loppuu ? Son pyöriny kohta yhtä kauan ko Kauniit ja Rohkeet...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koskahan tää farssi loppuu ? Son pyöriny kohta yhtä kauan ko Kauniit ja Rohkeet...

    Jos Kemijärven biosellutehdasprojektin "perustaja" olisi puhunut vain sellaista, mikä on totta, niin Kemijärven kaupunki ei olisi kärsinyt miljoonien vahinkoa, eikä ostellut turhaan tehdastonttia jne.
    Kiinalaistehdas oli jo alkaessaan täysi farssi ja valetta.
    Monet ihmisrievut ovaat uskoneet HuuHaan tehtaaseen ja ovat nyttemmin pettyneet ja se näkyy jatkuvana naljailuna lehdissä ja yhä enemmän mm. valtuuston kokouksissa jne.
    Tuollainen katkeruus ei heti lopu... se on ymmärrettävää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koskahan tää farssi loppuu ? Son pyöriny kohta yhtä kauan ko Kauniit ja Rohkeet...

    Farssi loppuu sitten, kun se lopetetaan.
    Se on kestänyt jo 14 vuotta ja näyttää jatkuvan vielä pitkään.

    Niin kauan kun näiden sellu-uskovaisten annetaan häärätä kunnan päättäjinä, niin farssi jatkuu hamaan tulevaisuuteen saakka.

    Tehdasta ei tule. Se on kaikille vähänkään tervettä järkeä omaaville ollut selvää alusta saakka. Viimeinen naula arkkuun oli Metsä Groupin jätti-investointi Kemiin. Se tarkoittaa sitä, että toista sellutehdasta ei Lappiin enää mahdu.

    Valitettavasti Kemijärvi on laittanut kaiken tulevaisuudentoivon sellutehtaan varaan. Jos sellutehdashaaveista luovutaan niin mitä jää jäljelle? Pelkkä toivottomuus...

    Äänestä

Täällä ei ymmärretä mitään kepulikonsteista ja vilunkipelistä.

Äänestä
  • Pettääkö Kepu muka aina?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pettääkö Kepu muka aina?

    Biorefin perustaja yritti kaksikin kertaa aikoinaan eduskuntaan kuitenkin epäonnistuen.
    Sieltä ajalta ne kepulikonstit ja suuret lupailut ovat varmaankin peräisin.
    Ja peräseinättömiä lupauksia on riittänyt näihin saakka, mutta tuskin monikaan kuntapäättäjä enää on niin höynäytettävissä.

    Melko paljon niitä on. Kaikki massaliikkeeseen kuuluneet ja ennen kaikkea kepu.

    Äänestä

Taivaantulet tv,ssä antoi Kemijärvestä säälittävän räkäisen kuvan paikkakuntana.
Nyt tämä biosellu on pilannut lopunkin oikein valtakunnantasolla.

Äänestä

Tehtailijoiden pitäisi yhdistää voimat ja unohtaa turha riitely

Äänestä
  • Olisikohan voimien yhdistämisestä kysymys, kun Kemijärven biotehtailijoille on tulossa lähiaikoina yhteiset käräjät. Siellä jos missä on mainio paikka aloittaa yhteen hiileen puhaltaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisikohan voimien yhdistämisestä kysymys, kun Kemijärven biotehtailijoille on tulossa lähiaikoina yhteiset käräjät. Siellä jos missä on mainio paikka aloittaa yhteen hiileen puhaltaminen.

    Niin, tähän mennessä on puhallettu vain hyväuskoisten rahoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisikohan voimien yhdistämisestä kysymys, kun Kemijärven biotehtailijoille on tulossa lähiaikoina yhteiset käräjät. Siellä jos missä on mainio paikka aloittaa yhteen hiileen puhaltaminen.

    Kateelliset räjäyttää ette muuta osaa! Heikki on tehnyt enemmän hyvää kuin muut. Kateelliset kemijärveläiset ei tajua mitään suuresta busineksesta! Olkaa kiitollisia, että joku viitsii teille hankkia työpaikkoja. Onneksi Asko nousi Luusuasta valtuustoon. Kärkimies!

    Onko suurta businesta jos kaikki jää vain aikomiseksi. Kaikki Kemijärven sellupatruunat ovat pelkkiä tunareita joiden hommista ei tule yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko suurta businesta jos kaikki jää vain aikomiseksi. Kaikki Kemijärven sellupatruunat ovat pelkkiä tunareita joiden hommista ei tule yhtään mitään.

    Harrastelijoita ja vieläpä toisten rahoilla .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harrastelijoita ja vieläpä toisten rahoilla .

    Toisten rahoillahan ne parhaat bisnekset tehdään. Läheskään aina se vain ei onnistu.

    Äänestä

  • Ajattelit, että yhdistäminen auttaisi. Minkä on Jumala yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.

    Mutta tehtaan rakentamista voimien yhdistäminen ei auta. Ne voimat vetävät eri suuntiin.

    Äänestä

Sellu pilaa vesiä!

Äänestä
  • Pillu ei pilaa ja muutenkin parempi kuin sellu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pillu ei pilaa ja muutenkin parempi kuin sellu.

    Kempan väki on niin kauan pähkäillyt sen sellutehtaan kanssa, että niillä on päässyt unohtumaan pillu kokonaan. Sääliksi käy paikkakunnan naisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kempan väki on niin kauan pähkäillyt sen sellutehtaan kanssa, että niillä on päässyt unohtumaan pillu kokonaan. Sääliksi käy paikkakunnan naisia.

    Silloinhan siellä pitää tulla käväseen niin ainakin muutamalla akalla helpottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloinhan siellä pitää tulla käväseen niin ainakin muutamalla akalla helpottaa.

    Ikiroudan tutkimuskeskus rakennetaan ensi kesänä Patokankaalle.
    Jottain hyvääkin on luvassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikiroudan tutkimuskeskus rakennetaan ensi kesänä Patokankaalle.
    Jottain hyvääkin on luvassa.

    On hyvä että aletaan kunnolla tutkimaan, että miksi routa ei sulaa koskaan Kemijärvellä vaikka naapurikunnissa se sulaa joka kesä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On hyvä että aletaan kunnolla tutkimaan, että miksi routa ei sulaa koskaan Kemijärvellä vaikka naapurikunnissa se sulaa joka kesä.

    Eiks jo n. 14 vuotta oo kun stotoora enso lakkautti tehtaan ? Tätä ns." uutta tehasta " on puuhailtu muutamien toimesta lähes yhtä kauan ...Silti vaan roudan sulaamista ootellaan. Eikö kempan päättäjillä oo muuta puuhaa kun tää tulematon tehas ?

    Äänestä

Milloin se tehdas nousee Kemijärvelle? Jo Sibelius sanoi, ettei hän ole ennustaja vaan säveltäjä. Ainoa kun kiinnosti, milloin armas mies tulisi kotiin.

Sibeliuksen vastaus kaikille Ainoille pätee vieläkin. Ei voi tietää. Tähän meidän on tyytyminen.

Äänestä
  • Kyllä uusi sellutehdas rakentuu,, kunhan HuuHaaHeikki saa käräjöityä Vataselta Biorefin takaisin itelle.
    Sitten voi taas luvata miljardiluokan unelmia ja syyttää Kemin tehtailijoita, kuinka röyhkeästi tekivät maillakampin ja alkoivat muitta mutkitta tehtaan tekoon meren rantaan, eivätkä edes neuvotelleet Heikin ja Timon kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä uusi sellutehdas rakentuu,, kunhan HuuHaaHeikki saa käräjöityä Vataselta Biorefin takaisin itelle.
    Sitten voi taas luvata miljardiluokan unelmia ja syyttää Kemin tehtailijoita, kuinka röyhkeästi tekivät maillakampin ja alkoivat muitta mutkitta tehtaan tekoon meren rantaan, eivätkä edes neuvotelleet Heikin ja Timon kanssa.

    Hieno homma, että sekä Kemiin ja Kemijärvelle tulee huippuluokan uudet sellutehtaat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hieno homma, että sekä Kemiin ja Kemijärvelle tulee huippuluokan uudet sellutehtaat.

    Paitsi että Kemijärvelle ei tule ja kyllä se Kemin tehdaskin kohta on samanlainen ympäristön pilaaja kuin edellinenkin.

    Äänestä

Heikki otti lopputilin Biorefistä kohtapa vuosi sitten.
Onkohan lopputilintarkastaja ajantasalla?

Äänestä
  • Kun vähän enemmän perehtyy koko selluhankkeen nykytilanteeseen, niin kyllä Heikki Nivalaa voidaan aika vähän moittia oikeastaan yhtään mistään verrattuna tämän Vataset Teollisuus Oy:n menettelytapoihin.

    Toki Nivalakin virheitä teki ja osaamisvajetta oli, mutta hän aivan tosissaan yritti saada hankkeen pystyy. Tämä nykyinen vetäjä on härskisti rikkonut kaikki sopimukset ja yrittää kusettaa kaupunkia luovuttamaan tehdasalueen ilmaiseksi ja valehtelee kaikista asioista. Jo toinen tilintarkastajakin on harhautettu väärillä dokumenteilla. I

    Ihmettelen miksi kukaan ei ole tehnyt näistä Vataset Teollisuus Oy:n valehteluista ja harhautuksista jo poliisitutkintapyyntöä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun vähän enemmän perehtyy koko selluhankkeen nykytilanteeseen, niin kyllä Heikki Nivalaa voidaan aika vähän moittia oikeastaan yhtään mistään verrattuna tämän Vataset Teollisuus Oy:n menettelytapoihin.

    Heikillä ei ymmärrys riittänyt tai tekivät kylmästi härskin puhalluksen. Kepulaiset ja massa liike samanlaisia ymmärrys ei riitä. Kusettivat kaupungilta verovaroja.
    Kaikilla mittareilla ja arvioilla tehtaan onnistuminen Kemijärvelle ei ollut realistinen tavoite.

    Ilman HuuHaaHeikkiä Kemijärven kunnankassa olisi nyt miljoonia karttuisampi.
    Uskokaa jo, ettei kestopyrkyri kyläpoliitikko ole mikään miljardiluokan sellutehtailija.
    Hommasi vielä lopuksi syypään epäonnistumisiinsa Vatasesta.
    Kovin on läpinäkyvää ja typerää toilailua. Ja jotkut pösilöt vieläkin uskovan Kemijärven selluun. Tuskinpa kunnanjohtaja kuitenkaan enään muuta kuin kuukausipalkkansa puolesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun vähän enemmän perehtyy koko selluhankkeen nykytilanteeseen, niin kyllä Heikki Nivalaa voidaan aika vähän moittia oikeastaan yhtään mistään verrattuna tämän Vataset Teollisuus Oy:n menettelytapoihin.

    Toki Nivalakin virheitä teki ja osaamisvajetta oli, mutta hän aivan tosissaan yritti saada hankkeen pystyy. Tämä nykyinen vetäjä on härskisti rikkonut kaikki sopimukset ja yrittää kusettaa kaupunkia luovuttamaan tehdasalueen ilmaiseksi ja valehtelee kaikista asioista. Jo toinen tilintarkastajakin on harhautettu väärillä dokumenteilla. I

    Ihmettelen miksi kukaan ei ole tehnyt näistä Vataset Teollisuus Oy:n valehteluista ja harhautuksista jo poliisitutkintapyyntöä.

    Kuinka paljon Heikki on puhunut pokkana täyttä puppua vuosien aikana tiedotustilaisuuksissa, lautakunnissa, Maaseuduntulevaisuudessa, radiossa ja lehdistötiedotteissa.
    Täysin vastuutonta pintaliitoa, josta ei näköjään joudu Kepun kulmilla vastuuseen.

    Se kauna...se kauna......

    Asia on juuri näin. Vähänkin asiaa seuraa niin ymmärtää. Silti osa kunnallispolitiikkaa harrastavista liputtaa tämän nykyisen tehtailijan puolesta. Ihmetyttää kuinka sinisilmäisiä ihmiset ovat. Pikkusen kehutaan ja voidellaan, niin syövät kädestä. Ei kovin montaa omilla aivoillaan ajattelevaa löydy koko tokasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka paljon Heikki on puhunut pokkana täyttä puppua vuosien aikana tiedotustilaisuuksissa, lautakunnissa, Maaseuduntulevaisuudessa, radiossa ja lehdistötiedotteissa.
    Täysin vastuutonta pintaliitoa, josta ei näköjään joudu Kepun kulmilla vastuuseen.

    Se on eri asia kun on luja usko verrattuna suoranaisen valehteluun ja kusettamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on eri asia kun on luja usko verrattuna suoranaisen valehteluun ja kusettamiseen.

    Kyllä poliitikon pitää osata valehdella kunnolla. Ei sitä muuten uskota. Huono valehtelija kärähtää heti eikä saa mitään aikaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä poliitikon pitää osata valehdella kunnolla. Ei sitä muuten uskota. Huono valehtelija kärähtää heti eikä saa mitään aikaiseksi.

    Kateelliset hävetkää! Tehdas tulee nyt!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kateelliset hävetkää! Tehdas tulee nyt!!!

    Niinkö? Joko näkyy?????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkö? Joko näkyy?????

    Pitäiskö järjestää vartiointi tontin laidalle ettei pääse aivan yllättäin kenenkään huomaamatta tulemaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäiskö järjestää vartiointi tontin laidalle ettei pääse aivan yllättäin kenenkään huomaamatta tulemaan?

    ois se yllätys kaikille ku kesällä ois uus sellutehas valmiina patokankaalla ja täyessä tuotantokunnossa, tulis vähän niinkö puun takaa koko homma meille kemppalaisille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ois se yllätys kaikille ku kesällä ois uus sellutehas valmiina patokankaalla ja täyessä tuotantokunnossa, tulis vähän niinkö puun takaa koko homma meille kemppalaisille

    Jos tehtäisi niin kuin Ivalo sarjassa se hotelli, Virtuaalisesti .......... ai niin eihän niillä ole raukoilla rahaa edes sitä vertaa että vois toteuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se kauna...se kauna......

    Kerro onnenlähettiläiden saavuttamat tulokset kempan hyväksi. Oikohan lista kovinkin lyhyt ?

    Äänestä

  • Revontulia...aaveita..haaveita..ja osa kuntalaisista uskoo..

    Äänestä

  • Niin tekee. Muualla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä Kemijärvenkin tehdas työllistää ainakin lakimiehiä ja meille paskanpuhujille siitä on paljon huvia.

    Paras tehdas on Kemijärven tehdas. Se työllistää vaikka sitä ei ole edes olemassa.
    Jokaiselle paikkakunnalle pitäisi perustaa samanlainen ja kouluttaa kaikista työttömistä lakimiehiä. Työttömyys laskisi nollaan ja verotulot nousisivat taivaisiin. Lakimiehethän ovat tunnetusti kovapalkkaisia.

    Äänestä

  • Luin tuon pöytäkirjan läpi ja jäin ihmettelemään, että siitä puuttui yksi oleellinen asia: nimittäin syy sille miksi kokoukseen ei osallistuta. Voisiko joku kertoa, mikä tämä syy on ?

    Äänestä

Kummallista pöpötystä. tällaista liioittelua esiintyy jatkuvasti.
Kummallisen utopistisesti laskettu tuo työllistävä vaikutus.
Puu kaatuu ja kulkee jo nykyiselläkin kapasiteetilla ei tuo uusia työpaikkoja kuin muutamia.

Tuo lastaus juniin on jutun mukaan vain urakoitsijoiden vaihto. Se ei lisää työpaikkoja koska puut lastataan jo nyt. Voi jopa vähentää työpaikkoja kun tulee yksi urakoitsija kaikkiin paikkoihin.

Tämän hetkinen tilanne kun Kemissä on puunkäyttö väliaikaisesti vähentynyt merkitsee vain että asia palautuu jo olemassa olevaan työllisyyteen. Ei siis täysin uusiin ennen kuulumattomiin työpaikkoihin,

Äänestä
  • Ja Oulun StoraEnso käyttää puuta nykyään aikaisempaa enemmän. Eli Kemin kuitupuun käyttö
    tasaantuu melko pian, eikä puutavaran toimitusketju kummoisesti hetkahda.
    Oma lukunsa on Kemijärven sellu, joka työllistää vain tuomareita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja Oulun StoraEnso käyttää puuta nykyään aikaisempaa enemmän. Eli Kemin kuitupuun käyttö
    tasaantuu melko pian, eikä puutavaran toimitusketju kummoisesti hetkahda.
    Oma lukunsa on Kemijärven sellu, joka työllistää vain tuomareita.

    Niin jaT. Mularia / vasssu...Kuulemma kahta sellutehasta pykäämäsää pystyyn ? Paltamoa ja Kemijärveä...kova kasvo ...tuollakin oppimäärällä ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin jaT. Mularia / vasssu...Kuulemma kahta sellutehasta pykäämäsää pystyyn ? Paltamoa ja Kemijärveä...kova kasvo ...tuollakin oppimäärällä ?

    Mulari on asiantuntija. Oletko kateellinen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulari on asiantuntija. Oletko kateellinen?

    Mularin porukka sotki sellumyrkyillä Kemijärven vuoteen 2008 saakka.
    Sen jälkeen vesistö on pääosin puhdistunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulari on asiantuntija. Oletko kateellinen?

    Missä ? No perskentässä kyllä. Muussa täys noviisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mularin porukka sotki sellumyrkyillä Kemijärven vuoteen 2008 saakka.
    Sen jälkeen vesistö on pääosin puhdistunut.

    Onks Vatasta näkyny siellä Kemijärvellä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onks Vatasta näkyny siellä Kemijärvellä?

    .....on hyvä ettei vatasia ole enemmän.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä ? No perskentässä kyllä. Muussa täys noviisi.

    Olipahan pers(eestä)kentästä tuo kommentti. Kertonee kommentoijasta kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    .....on hyvä ettei vatasia ole enemmän.....

    Ja sävel Vaahteramäen Eemelistä????? Vai kuinka???????????????????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sävel Vaahteramäen Eemelistä????? Vai kuinka???????????????????

    Juuri niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri niin.

    Onkos se kempan väellä kokonaan unohtunut tämä sellutehtaan rakentaminen kun ei näytä tapahtuvan mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkos se kempan väellä kokonaan unohtunut tämä sellutehtaan rakentaminen kun ei näytä tapahtuvan mitään?

    Kunnan Borealille tarjoaman siemenrahan idätys on kestänyt odotettua pidempään.
    Siksi velan takaisin maksukin on jäänyt vielä hautumaan.
    Ja kunnanjohto on tästä tilannteesta johtuen kovin vaitonainen.

    Äänestä

Kyse ei enää ole, rakennetaanko Kemiin vai Kemijärvelle.

Kotka oli UPM:n tehtaan yksi vaihtoehto mikä lie biotehdas nyt olikaan. Kotkassa riemuittiin jo ja enimmäkseen. Lopullinen vaihtoehto on Rotterdam Hollannissa. Ollaan jo tuotteiden loppukäyttäjien keskellä.

Sulkeeko UPM:n päätös laajemminkin kaukaisen maan kaukaisen perukan vaihtoehtojen joukosta pois? Kenties. Kovasti mietityttää rahoittajia.

Äänestä
  • Puun hinta ja saanti ratkaisee asiat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puun hinta ja saanti ratkaisee asiat.

    Puun saanti tietysti avainasia, mutta muutkin edellytykset on oltava kohdallaan. Ja viime kädessä - sellaiseen maahan ei investointeja synny, jossa on änkyrä, lakkoherkkä ns. työvoima.

    Äänestä

Tehas tulee !!!

Äänestä
  • onhan se varmaa.

    Äänestä

Täällä ei ole asiantuntijoita nähtykään jos puhutaan että Kotka ja Rotterdam kilpailee satamallaan biojalostamosta! Katsokaa vaikka wikipediasta miten eri luokan kaupunki Rotterdami on

Äänestä
  • Yhtä kaikki Rotterdam on asemoitunut biodieselin tuotantolaitokseksi, mutta ihan satavarma ei päätös vielä ole.

    Kuljetuskustannusten ero ja toimitusvarmuus ratkaisivat Ilkka Porasen mukaan, kumpi on kampi.
    Suomi lähtee 1500 km:n takamatkalta. Suuri osa raaka-aineesta tulee maailmalta.

    Luen päivän Helsingin Sanomaa par'aikaa.

    Suomi on sivussa, Kemijärvi on sivussa globaalin toiminnan kannalta. Siinä on yksi syy rahoittajien nihkeyteen.

    Äänestä

  • Rotterdamin satama on Euroopan suurin satama

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rotterdamin satama on Euroopan suurin satama

    Väyrysen Kari tiesi, kuinka hyvä olisi Sallan rata.
    Jopa Stalin tiesi, kuinka Sallaan pitäisi saada rata.
    Suomen puolustustahto tietää vieläkin enemmäm🇫🇮

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väyrysen Kari tiesi, kuinka hyvä olisi Sallan rata.
    Jopa Stalin tiesi, kuinka Sallaan pitäisi saada rata.
    Suomen puolustustahto tietää vieläkin enemmäm🇫🇮

    Ei mitään rataa itäänpäin. Paljonko nuo naapurit teitä ja ratoja tarttivat, kun hyökkäsivät vuonna 1939 muka, kun Suomi provosoi.

    Provosoituminen kovin heppoisesti näyttää olevan nykyhallinnon helmasynti idän suunnassa. Ne ulkoministerin silmät kylmäävät varmaan lähietäisyydeltä vieläkin enemmän kuin tv-ruudusta.

    Eipähän tuota Sallan rataa juurikaan vaadita tällä haavaa.

    Äänestä

Joo se taitaa olla että uusi biojalostamo rakennetaan mielummin Turkuun kuin Kemijärvelle

Äänestä
  • Niinpä, Kemijärvi varmaan huonoimpia vaihtoehtoja Suomessa biojalostamon sijoituspaikaksi

    Äänestä

Kemijärvellä on paalupaikka: suunnitelmat, sopimukset, rahoitus ja luvat kunnossa. Ainoa este ollut roudan syvyys. Nyt ollut suhteellisen leuto talvi, joten toivotaan aikaista kevättä, niin päästään vihdoin toteutukseen.

Äänestä

Kemijärvi on maailman ainut kaupunki missä tehdasta voi suunnitella 20-vuotta ja kaikki uskovat edelleen että se tulee

Äänestä
  • Tämä+on+ollut+loistava+ajatus,+että+Kemijärvelle+rakennettaisiin+muka+sellutehdas.+Ajatus+on+työllistänyt+vuosikymmeniksi+ihmisiä+jopa+lakimiehistä+lähtien.+Eli+parasta+työllisyyden+hoitoa,+mitä+kuolevalle+kaupungille+vaan+voi+tarjota...+Ja+kaikki+siihen+tehtaaseen+uskovat+100%.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä+on+ollut+loistava+ajatus,+että+Kemijärvelle+rakennettaisiin+muka+sellutehdas.+Ajatus+on+työllistänyt+vuosikymmeniksi+ihmisiä+jopa+lakimiehistä+lähtien.+Eli+parasta+työllisyyden+hoitoa,+mitä+kuolevalle+kaupungille+vaan+voi+tarjota...+Ja+kaikki+siihen+tehtaaseen+uskovat+100%.

    Aina hauskaa olla pittää .......................

    Usko siirtää kuulemma vuoria. Siirtäsköhän tuo tehtaitakin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina hauskaa olla pittää .......................

    Hollannin biojalostajat ovat härskisti vohkineet HuuHaaHeikin kemijärveläiset puunjalostereseptit ja alkavat takomaan miljoonia. Rotterdamin kunta on antanut tehtaaseen siemenrahan ja ostanut tulevalle tehtaalle tontin rannasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hollannin biojalostajat ovat härskisti vohkineet HuuHaaHeikin kemijärveläiset puunjalostereseptit ja alkavat takomaan miljoonia. Rotterdamin kunta on antanut tehtaaseen siemenrahan ja ostanut tulevalle tehtaalle tontin rannasta.

    Nobelin palkinto on haussa, kyllä se korvaa ideavarkauden.

    Äänestä

Mitäs noille äijille kuuluu nykyisin, jotka Jos mulla ois valta -dokumentin alkupuolella naulaavat mielenosoituskylttejä? Yöjunassa oli varmaan tunnelmaa lähtöiltana.

https://vimeo.com/159190519

Äänestä
  • Joo mutta Kemijärvellepä tulee paljon uudenaikaisempi sellutehdas. Juuri siksi kattilan tilaustakin siirrettiin kuluvan vuoden tammikuulle.
    Kemin tehtaan hinta/laatusuhde tulee olemaan paljon huonompi.
    Kemijärven tehtaan takaisinmaksuaika tulee olemaan alle viisi vuotta. Eli puolta nopeampi
    kuin Kemissä.
    Siksi ammattirahoittajat satsaavatkin Nivalan ja Korvan tuoteideaan Kemijärvelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo mutta Kemijärvellepä tulee paljon uudenaikaisempi sellutehdas. Juuri siksi kattilan tilaustakin siirrettiin kuluvan vuoden tammikuulle.
    Kemin tehtaan hinta/laatusuhde tulee olemaan paljon huonompi.
    Kemijärven tehtaan takaisinmaksuaika tulee olemaan alle viisi vuotta. Eli puolta nopeampi
    kuin Kemissä.
    Siksi ammattirahoittajat satsaavatkin Nivalan ja Korvan tuoteideaan Kemijärvelle.

    Olisi vielä uudenaikaisempi jos se tehtäisiin vasta sadan vuoden päästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi vielä uudenaikaisempi jos se tehtäisiin vasta sadan vuoden päästä.

    viisainta on tosiaan odottaa että prosessit ja tekniikat kehittyy ja rakentaa tehdas vasta 2100-luvulla. saa varmasti uudenaikaisimman ja parhaan hinta/laatusuhteeltaan olevan tehtaan, ja silloin myös ammattirahoittajat satsaavat mielellään tuoteideaan kun takaisinmaksuaikakin voi olla jopa alle yhden vuoden... :)

    Joo mutta Heikki on tähdentänyt sitä, että Kemijärven biojalostamon pitää olla maailman nykyaikaisin tehdas.
    Siis ainakin kolmannen polven. Yksi polvi on jo jäänyt taakse ja häipynyt.
    Poliitikkona HuuHaa tähtääkin vasta seuraavalle vaalikaudelle.

    Mitäs polvea se Vatanen edustaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs polvea se Vatanen edustaa?

    Hän polveutuu KantaHämeestä ja edustaa sitä perimätieoa, jossa pojasta polvi paranee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo mutta Heikki on tähdentänyt sitä, että Kemijärven biojalostamon pitää olla maailman nykyaikaisin tehdas.
    Siis ainakin kolmannen polven. Yksi polvi on jo jäänyt taakse ja häipynyt.
    Poliitikkona HuuHaa tähtääkin vasta seuraavalle vaalikaudelle.

    Mualiman nykyaikaisin biosellutehdas mitä koskaan on ollut mualimassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän polveutuu KantaHämeestä ja edustaa sitä perimätieoa, jossa pojasta polvi paranee.

    Polveutuuko paikallinen Polvi samasta kannasta kuin Vatanen?

    Äänestä

Tehdasta on suunniteltu ja odoteltu jo niin kauan, että vastuunkanto on siirtynyt kohta polvelta toiselle.

Äänestä

Hilijaa hyvä tulee. Älkää hätäilkö

Äänestä
  • Kuka tässä on hätäillyt? Ei edes poliisit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka tässä on hätäillyt? Ei edes poliisit.

    Hätäilis ees ne poliisit mutta sielläki routii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hätäilis ees ne poliisit mutta sielläki routii.

    Routa on pahin este sellutehtaiden rakentamiselle !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Routa on pahin este sellutehtaiden rakentamiselle !

    Oommako Siperiassa ikiroudan alueella ? Onneksi Kemi on etelämpänä.

    Äänestä

Ei ole vielä aktuelli, se rakentaminen. Pijetään ensin vaalit pois. Syksyllä on kirkollisvaalit, ensi vuonna edudkuntavaalit ja 2024 valittemme presidentin.

Sittenhän tulevatkin jo Pariisin olympialaiset ja mitä niitä muita piirikunnallisia mäkihyppyjä.

Joku pelkäsi, että taitaa sukupolvikin vaihtua. Se on noilla nuorilla tietysti omat metkut. Ilmastokysymyskin ahistaa.

Että ei näilllä näkymin vasituista hoppua ole. Katotaan ensin, mitä se Kemi saa aikaan. Siellä Rottertamissakin pistävät piohörsseliksi. Onko se järkimiehen hommaa mennä kaikenmaailman hörhötyksihin, kysyn vaan.

Äänestä
  • näin on. pidättäydytään tehtaan rakentamisessa ja otetaan rauhallisesti. katellaan vaalit ensin: eduskuntavaalit, presidentinvaalit, kunnallisvaalit, kirkollisvaalit, aluevaalit, metsänhoitoyhdistyksen vaalit ja mitä niitä muita vaaleja nyt on aina tuloillansa vuosien varrella.
    ei pidä lähteä tehdashankkeisiin suinpäin, vaan parempi katella ensin mitä muut kilpailijat tekee ja ottaa vaan rauhallisesti sen oman hankkeen kanssa. kaikenmaailman hörhötyksiin ei pidä lähteä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    näin on. pidättäydytään tehtaan rakentamisessa ja otetaan rauhallisesti. katellaan vaalit ensin: eduskuntavaalit, presidentinvaalit, kunnallisvaalit, kirkollisvaalit, aluevaalit, metsänhoitoyhdistyksen vaalit ja mitä niitä muita vaaleja nyt on aina tuloillansa vuosien varrella.
    ei pidä lähteä tehdashankkeisiin suinpäin, vaan parempi katella ensin mitä muut kilpailijat tekee ja ottaa vaan rauhallisesti sen oman hankkeen kanssa. kaikenmaailman hörhötyksiin ei pidä lähteä.

    Ei Nivala ja Korva jouva ootteleen vaaleja kun ne on hankkinu tosiasiantuntija T. Mularin hankkimaan rahoituksen ? Tiiä vaikka " idän toverit " ruplilla rahottavat ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    näin on. pidättäydytään tehtaan rakentamisessa ja otetaan rauhallisesti. katellaan vaalit ensin: eduskuntavaalit, presidentinvaalit, kunnallisvaalit, kirkollisvaalit, aluevaalit, metsänhoitoyhdistyksen vaalit ja mitä niitä muita vaaleja nyt on aina tuloillansa vuosien varrella.
    ei pidä lähteä tehdashankkeisiin suinpäin, vaan parempi katella ensin mitä muut kilpailijat tekee ja ottaa vaan rauhallisesti sen oman hankkeen kanssa. kaikenmaailman hörhötyksiin ei pidä lähteä.

    Vitsit, että sai hyvät naurut näistä parista viimeisestä mielenilmaisusta. Nauroin vääränä.

    Kun on kirjallisia kykyjä, niitä ei kannata tänne ilman korvausta jakaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vitsit, että sai hyvät naurut näistä parista viimeisestä mielenilmaisusta. Nauroin vääränä.

    Kun on kirjallisia kykyjä, niitä ei kannata tänne ilman korvausta jakaa.

    Sodankylässä naureskellaan vieläkin Kemijärven kunnanjohtajan valintaa. He kun ovat kokeneet kovia kuntayhtiönsä konkurssista. Siinä tuli pää vetäjän käteen ja kalliisti.
    Nyt on päässyt Kemijärvikin samoihin säveliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sodankylässä naureskellaan vieläkin Kemijärven kunnanjohtajan valintaa. He kun ovat kokeneet kovia kuntayhtiönsä konkurssista. Siinä tuli pää vetäjän käteen ja kalliisti.
    Nyt on päässyt Kemijärvikin samoihin säveliin.

    Miten niin kuntajohtaja ja kuntayhtymä kuuluvat yhteen muutoin kuinsanojen yhteisen määriteosan kanssa?

    Kuntahallitus valittee kuntayhtymän hallituksen äänestäjien osoittaman suosion mukaan. Oy:llä on omat vinkeet ja vermeet päättää asioista, joitten keskeneräisyyttä ei huudella toreilla.

    Joskus päätäkset osoittautuvat ennakoitua huterimmiksi, kun on liikkuvia elementtejä. Joskus asiantuntemus osoittautuu puutteelliseksi.

    Jälkiviisasteluja on aina luvassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    näin on. pidättäydytään tehtaan rakentamisessa ja otetaan rauhallisesti. katellaan vaalit ensin: eduskuntavaalit, presidentinvaalit, kunnallisvaalit, kirkollisvaalit, aluevaalit, metsänhoitoyhdistyksen vaalit ja mitä niitä muita vaaleja nyt on aina tuloillansa vuosien varrella.
    ei pidä lähteä tehdashankkeisiin suinpäin, vaan parempi katella ensin mitä muut kilpailijat tekee ja ottaa vaan rauhallisesti sen oman hankkeen kanssa. kaikenmaailman hörhötyksiin ei pidä lähteä.

    Viisastelkaa siinä. Joskus kattelu ja harkinta ynnä pidättäytyminen osoittautuvat parhaaksi manööveriksi.

    Se, ettei tapahdu mitään ennalta arvaamatonta, voi olla kokonaisedullisin vaihtoehto.

    Toivottomaksi osoittautuneen - jo etukäteen ja eri toten jälkikäteen - tehtaan virittelyn sijasta energia olisi pitänyt suunnata luontaisempien elinkeinojen kehittelyyn.

    Heihaloo, Kemijärvi on globaalisti syrjässä bio-alkuisten tehdaskomplottien tyyssijaksi.

    Nyt maailman katseet suuntautuvat Rotterdamiin, ei niinkään sattumalta. Markkinat, asiakkaat, raaka-aineet sun muut tekijät ovat kaiken keskellä.

    Onhan se ekologisesti kestämätöntä viedä puuta heikosti jalostettuna mihinkään sellukattilaan.

    Hauenpyyntiin koko kylän väki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hauenpyyntiin koko kylän väki.

    Kunpa Heikillä ei olisi haluttanut taannoin niin kovasti eduskuntaan, että piti lupailla herkkäuskoisille liikoja. Lupasi ummet ja lammet, höystettynä huipentuen kiinalaisiin.

    Tässä ollaan. Nyt varmaan jo se tyhminkin tajuaa, että kaikki oli suurta valhetta vaan ja kunnalta meni rahat biohommiin. Miljoonia.

    Ja biopojat sen kun mennä porskuttaa rahoineen ja maksettu Vatanen onkin nykyään kaikkeen typeryyteen syypää.

    Vatanen myös hauenpyyntiin niin on jätkästä jotakin hyötyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunpa Heikillä ei olisi haluttanut taannoin niin kovasti eduskuntaan, että piti lupailla herkkäuskoisille liikoja. Lupasi ummet ja lammet, höystettynä huipentuen kiinalaisiin.

    Tässä ollaan. Nyt varmaan jo se tyhminkin tajuaa, että kaikki oli suurta valhetta vaan ja kunnalta meni rahat biohommiin. Miljoonia.

    Ja biopojat sen kun mennä porskuttaa rahoineen ja maksettu Vatanen onkin nykyään kaikkeen typeryyteen syypää.

    Älä syytä yhtä henkilöä.
    Kyllä se oli koko keskustapuolue jolla ei ymmärrys riittänyt.
    Tai sitten tekivät veronmaksajien rahoilla vaalityötä... oliko se peräti 8.5-12.0 miljoonaa mitä sänkkäsivät.
    Voittivathan ne monta vaalia sillä rahalla kun äänestäjät on yhtä hölmöjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunpa Heikillä ei olisi haluttanut taannoin niin kovasti eduskuntaan, että piti lupailla herkkäuskoisille liikoja. Lupasi ummet ja lammet, höystettynä huipentuen kiinalaisiin.

    Tässä ollaan. Nyt varmaan jo se tyhminkin tajuaa, että kaikki oli suurta valhetta vaan ja kunnalta meni rahat biohommiin. Miljoonia.

    Ja biopojat sen kun mennä porskuttaa rahoineen ja maksettu Vatanen onkin nykyään kaikkeen typeryyteen syypää.

    No hänhän on Hyvä- Heikki. Oli ainaki jonnin aikaa sit vielä. Jopa Onnenlähettiläs. Juhlat Taivaan Tulien torilla. Vieläkö saatas se kolomen patruunan näköispatsas samaselle torille niin kakku ois valamis.

    Äänestä

Kyllä Hessu Heikin pitäisi vielä vetää ässä hihasta kannattaisi käydä Putinille kauppaamassa sellutehdasta kun Kiinalaisille ei kelvannut. Sellutehdashan on käynnistystä vaille valmis jo.

Äänestä
  • HuuHaaHeikki myi Kemijärven biosellutehdashankkensa sopivasti juuri ennen materiaalien hinnannousua ja nappasi rahat Vatasen nenän edestä, joka keppuroi nyt suuressa velassa.

    Palkittu onnenlähettiläs lähetti onnen kauaksi Kemiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    HuuHaaHeikki myi Kemijärven biosellutehdashankkensa sopivasti juuri ennen materiaalien hinnannousua ja nappasi rahat Vatasen nenän edestä, joka keppuroi nyt suuressa velassa.

    Palkittu onnenlähettiläs lähetti onnen kauaksi Kemiin.

    Taitava liikemies. Toisten rahoilla höyrys vuosia. Kaupunkin, Yhteismettän , Sähköyhtiön rahat pehmenevit utopiotten kaivoon ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitava liikemies. Toisten rahoilla höyrys vuosia. Kaupunkin, Yhteismettän , Sähköyhtiön rahat pehmenevit utopiotten kaivoon ?

    Taitavat liikemiehet ovat aina perinteisesti suunnanneet mielenkiintonsa toisten rahoihin.
    Eivätkä maksa turhasta, kuten nyt Kemin sellutehtaalla joutuvat tekemään, kun rakennusmateriaalit ovat huikeasti nousseet.
    Heikki ennakoi globaalin hintakehityksen hyvissä ajoin ja vetäytyi Patokankaan hankkeesta taitavasti saaden tällä keinoin mahdollisimman hyvän tuoton biosellutehdas sijoitukselleen. Ja säilytti samalla maineensa Onnenlähettiläänä.

    Äänestä

Kenen on vastuu, kun on kohellettu vuosikausia?

Äänestä
  • Onko kunnanjohtaja syyllistynyt biosellurahoituksessa mihinkään muuhun kuin laulamaan sen lauluja, joka nosti hänen kuukausipalkkaansa tuntuvasti taannoin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko kunnanjohtaja syyllistynyt biosellurahoituksessa mihinkään muuhun kuin laulamaan sen lauluja, joka nosti hänen kuukausipalkkaansa tuntuvasti taannoin?

    Ainakin putkiurakan ja sen laskun kanssa on sekoillut. Putken siirtoa ei olisi edes tarvinnut tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin putkiurakan ja sen laskun kanssa on sekoillut. Putken siirtoa ei olisi edes tarvinnut tehdä.

    Onko kempan väki unohtanut sellutehtaan kun ei ole pariin päivään yhtään kommenttia.
    Vai onko se jo valmis?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko kempan väki unohtanut sellutehtaan kun ei ole pariin päivään yhtään kommenttia.
    Vai onko se jo valmis?

    Ei ole valmis eikä unohtunut. Ottaa vain niin pirusti voimille tuo rakentaminen. että täytyy vähän hengähtää välillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole valmis eikä unohtunut. Ottaa vain niin pirusti voimille tuo rakentaminen. että täytyy vähän hengähtää välillä.

    Jep. Jatketaan heti kun pyry ja pakkaset hellittää. Ja Vatanen tuo sen raharepun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole valmis eikä unohtunut. Ottaa vain niin pirusti voimille tuo rakentaminen. että täytyy vähän hengähtää välillä.

    Älä hoppuile. Hidasta vähän tahtia niin ei iske väsymys eikä tule läheskään niin hiki siinä tehtaan rakentamisessa. Vai onko tiukka aikataulu?

    Äänestä

Kukahan siihen sellutehtaaseen lähtisi töihin? Palkat jäisi kuitenkin maksamatta ja kaikki menisi riitelyksi. Miten voi olla mahdollista että siellä riita missä tietty tyyppi perskärpäsineen ja aina muka vika muissa.

Äänestä

Koiras olisi kuvaava nimi hankkeelle.

Äänestä
  • koiras olisi parempi nimi kuin uros

    Äänestä

Ei tarvihe tollasta miettiä ei se tuu tehdas ja rahat kadonnut sukkien taskuun ja kaupungin hallitus peittelee jälkiä.

Äänestä
  • Paljonko kälämit on netonnu yhteisistä varoista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljonko kälämit on netonnu yhteisistä varoista?

    Liian paljon.

    Äänestä

  • Kolme piipussa olevaa patruunaa, joista etunenässä metsäänneuvoja.

    Äänestä

  • Vai Tunari...

    Äänestä

Voi kepun ketkut ja metkut, vitut sano vatanen

Äänestä
  • Vatanen on viisas mies.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vatanen on viisas mies.

    Kyllä Nivala on tehnyt hyvää työtä, kun on onnistunut rajoittamaan Boreal Biorefin velkaantumisen hyvissä ajoin kohtuulliselle tasolle.
    Samaa liikemiesmäistä vetoa on myös hänen valintansa myydä tehtaan vetovastuu Vataselle.
    Yksikään muu sellutehtaan rakentaja ei ole kyennyt pitämään taloutta niin hyvin kurissa.
    Rahaa on mennyt Vatasen ansiosta vähän verrattuna Kemiin tai Ouluun. Ansiomitalin paikka molemmille. Huuhaalle ja Vataselle.

    Niin mitä hyvää työtä ? Tulokset = 0. Lukuunottamatta velkaa. 14 vuotta vouhkattu ihan tyhjänpäiväsen unelman ympärillä. Kaupunkin muu kehittäminen jäänyt syrjään kokonaan.
    Eiköhän näytöt jo riitä ?

    Kyllä Kemijärven sellutehdas on kuitenkin Suomen halvin sellutehdas eikä tule edes päästöjä jos ei lasketa patruunoiden suolistokaasuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä Kemijärven sellutehdas on kuitenkin Suomen halvin sellutehdas eikä tule edes päästöjä jos ei lasketa patruunoiden suolistokaasuja.

    Nyt on pikemminkin dismeriitti, että Kemijärvi on EU:n näkökulmasta Venäjän kainalossa - ei oikein lupaava bisneshankkeen tyyssija.

    Saattaa niitä muitakin esteitä olla ja tulla, kun aika kuluu ja sehän kuluu.

    Bio-sanalla kuitataan niin paljon skeidaakin, ettei uskoisi.

    Kattellaan ja arvellaan ensisti. Putinkin on luvannut olla vain vuoteen 2034 vallassa. Josko sitten rauhottuisi itämaassa. Ei pijä hätähommilla hyvää hanketta piloille panna.

    Äänestä

  • Vatanen kaupantekoon.

    Äänestä

Ruotsissa katsokaas noita tehdaskauppoja tehdään eri tavoin kuin Kemijärvellä. Ruotsissa ostajalla on rahat kun hän ostaa. Kemijärvellä ostaja tarvitsee vain kalajuttuja ja Lapin lisää. Rahaa on kuin Nätti-Jussilla - piilossa tyynyn alla ja aina kun silmät painaa kiinni ja uni tulee, rahat ilmestyvät.

Äänestä
  • Kemijärven biosellu- tehtaanjohtajan nykyinen tehtävä on hoitaa Kemijärven Keskustan nokkamiehen vetovastuuta hyvin menneen liiketoiminnan jatkeeksi.
    Kunnan talous on heti miljoonia plussalla.
    Siinähän ne Biorefi- velat on oikeastaan tullut maksettua, kun liikemies taitoja tarjotaan nyt kunnalle opittavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kemijärven biosellu- tehtaanjohtajan nykyinen tehtävä on hoitaa Kemijärven Keskustan nokkamiehen vetovastuuta hyvin menneen liiketoiminnan jatkeeksi.
    Kunnan talous on heti miljoonia plussalla.
    Siinähän ne Biorefi- velat on oikeastaan tullut maksettua, kun liikemies taitoja tarjotaan nyt kunnalle opittavaksi.

    Putini pani puun "kortille"...Kotimaisen puun arvo nousussa. Hinnat nousee. Biorehvin on tehtävä uusi talouslaskelma kannattavuuessa. Jospa Mularin konsuttitoimisto pikasesti tekisi laskelmat " ammattitaidolla " ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putini pani puun "kortille"...Kotimaisen puun arvo nousussa. Hinnat nousee. Biorehvin on tehtävä uusi talouslaskelma kannattavuuessa. Jospa Mularin konsuttitoimisto pikasesti tekisi laskelmat " ammattitaidolla " ?

    Etukäteen voi jo kirjoittaa laskun. Siitä tuskin ollaan mitään kirjallisesti kuitenkaan sovittu

    Äänestä

No, joko kattila on tilattu? Eikö se pitänyt alkuvuodesta tilata?

Äänestä
  • Todennäköisesti sellukattilaa tehdään jo. Kansainvälinen keittovälinerahoitusyhtiö on myöntänyt useamman vuoden maksuaikatauluohjelman. Eli uusi Kemijärven sellutehdas maksaa kattilan tuotannollaan viidessä vuodessa.
    Latviasta laivalla Kemiin ja siitä junalla Patokankaalle. Sivutuotteiden vuoksi toimitukseen kuuluu kaupantekijäisiksi myöskin pihkapaistinpannu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todennäköisesti sellukattilaa tehdään jo. Kansainvälinen keittovälinerahoitusyhtiö on myöntänyt useamman vuoden maksuaikatauluohjelman. Eli uusi Kemijärven sellutehdas maksaa kattilan tuotannollaan viidessä vuodessa.
    Latviasta laivalla Kemiin ja siitä junalla Patokankaalle. Sivutuotteiden vuoksi toimitukseen kuuluu kaupantekijäisiksi myöskin pihkapaistinpannu.

    Mulla on ylimääräinen trangia. Käviskö se sellunkeittoon ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulla on ylimääräinen trangia. Käviskö se sellunkeittoon ?

    Riittää kempan tehtaaseen aivan hyvin. Varmaan halvempi kuin vartan vasten tehty sellupannu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Riittää kempan tehtaaseen aivan hyvin. Varmaan halvempi kuin vartan vasten tehty sellupannu.

    Sais varmaan kympillä.

    Äänestä

Suullisesti ovat sopineet kattilasta niin kukaan ei oikein tiedä mitä on sovittu

Äänestä
  • Kattilan maksu hoituu samoin kuin Boreal Biorefin velanhoito ja vuokrat.

    Heikki jätti kaikki maksamatta.
    Nosti vain itselleen tuntuvat vuosiansiot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kattilan maksu hoituu samoin kuin Boreal Biorefin velanhoito ja vuokrat.

    Heikki jätti kaikki maksamatta.
    Nosti vain itselleen tuntuvat vuosiansiot.

    Ostais sen trangia kaverilta kympillä, niin pystyis maksamaankin.

    Äänestä

  • Ukrainasta ovat sen kattilan tilanneet ja toimitus viivästyy sodan vuoksi. Niin että ei ole kiirettä tehtaan rakentamisella. Aloitellaan vasta ensi vuonna ja keskitytään ensi kesänä hauen pyyntiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kattilan maksu hoituu samoin kuin Boreal Biorefin velanhoito ja vuokrat.

    Heikki jätti kaikki maksamatta.
    Nosti vain itselleen tuntuvat vuosiansiot.

    Jos ostat auton osamaksulla etkä pysty sitä maksamaan, vaan päätät myydä sen eteenpäin. Ostaja löytyy ja lunastaa auton loppuvelan. No myyjä saa hoidettua asian kuntoon ja velka tulee maksettua. No entäpä jos ostaja ei maksa loppuvelkaa? Onko Kemijärveläisen kansakoulu matikan mukaan tämäkin myyjän vika, vaikka ostaja jättää maksamatta?

    Äänestä

Näyttää yks sama jauhaa tyhjää jauhantaa! Sääliksi käy...

Äänestä

Ei riitä puu kemppaan kun putin ei anna myydä.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämänkö vuoksi Nivala meni Kaukolämmön johtoportaaseen ja jätti biosellubisnekset
    sikseen.
    Ja Vatanenko käärii kohta potin.???

    Varmaan lämmön ja veen hinta kuluttajille laskee kun ammatimies johtaa ?

    Äänestä

Vaikka joku satuhahmo sijoittaisi tähän hankkeeseen miljardin, niin olen satavarma, että tehdasta ei tulisi.

Äänestä
  • Miten menee kempan tehdashankkeella nykyään?

    Äänestä

Jaksaa jauhaa tämän ketjun aloittaja...

Äänestä

Miten menee tehdashankkeella? Joko alkaa rakentaminen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Morjens taas Kempan väki ja hyvää uutta vuotta!
Joko meinasitte tänä vuonna rytkäistä uuden sellutehtaan viimein pystyyn?
Vatanen on tietenkin tuonut repulla rahaa ja maksellut kaikki omat ja muiden vanhat laskut pois korkoineen. Ja kaupungille tietenkin kaksinkertaisesti.
Pidetään peukkuja että onnistuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu