Istanbulin tunnetuimmalla ostoskadulla, Istiklal Caddesilla, etenkin matkailijoille markkinoitavien tuotteiden ja palvelujen hinnat ilmoitetaan yhä useammin euroissa. Tämä on seurausta Turkin valuutan arvon rajusta heikkenemisestä kuluvan vuoden aikana. Olli Rehnin iänaikainen toive toteutuu nyt.
Turkki siirtyy Euroon!
13
122
Vastaukset
- Anonyymi
Olli Rehn on antanut itsestään yksikertaisen kuvan omilla teoillaan. Täydellisestä ymmärtämättömyydestä kertoo hänen vuosikymmnenten mittainen halunsa saada Turkki Eu:n jäseneksi.
Tästä asiasta en saata olla eri mieltä. Diktatuurit eivät kuulu EU:hun ja edeskäypänsä elkeet osoittavat juurikin tuota sarvipään auktoriteetin perusformaattia.
- Anonyymi
Turkin kehitys on ylittänyt japa Reininkin odotukset, koska ottivat jo Euron käyttöön.
- Anonyymi
Voisi sanoa, että Rehnin yritykset eivät johtaneet yhtään mihinkään, vaan että kehitys on ollut tarpeen sanelemaa. Rehnin täydellinen ymmärtämättömyys näkyy tuloksesta. Turkin valuutta on ollut täydessä syöksykierteessä on vuosikausia ja on vain ajan kysymys totaalisen romahduksen tapahtumisesta.
ON SIINÄ MEILLÄ PANKKIIRI!
- Anonyymi
Olli Rehnin tarkoitus oli saada kerjäläiset kadulle ja hän komissaarina hyväksyi
Romanian ja Bulgarian kerjäläiset EU-kansalaisiksi
Rehn eli armopaloilla ja pääsi kokoomuksen armosta komissaariksi
Kepulla ei ole edes eu-ryhmää vaan se on Aldesssa joka on liberaaliryhmä ja vastusaa alkiolaista politiikkaa maataloustukia ja kepua - Anonyymi
Suomen Pankkiin on johto valittu viimevuosina sellaisten henkilöitten tehtäväksi, joilta ei ole ollut enää mahdollisuuksia muihin tehtäviin. Euroopan Keskuspankki on se, joka myös johtaa Suomen Pankkin toimintoja ja Suomen Pankin johto "seurailee sivusta". Tapahtumien seurailemiseen riittä kyky kuin kyky, kuten SDP:n Liikasen ja Kepun Reinin kyvyt.
- Anonyymi
Kuule kävin Turkissa jo markka-aikoina ja hyvin kelpasi länsivaluutta silloinkin. Kolikoita eivät mielellään ottaneet vastaan mutta 20 markan setelillä kävi kauppa. Vähän aikaa piti basaarissa tingata ja niiden sitä omenateetä juoda mutta sitten minulla olikin jo nippu poolopaitoja missä pienen alligaattorin kuva rintapielessä ostettuna omasta mielestäni pikkurahalla.
- Anonyymi
Rehn ei oikein ymmärtänyt Turkkia, luuli talvitakiksi.
- Anonyymi
Rehn ei ymmärrä vähääkään turkiksista, mutta Kurvinen on toista maata. Kurvinen on oikein turkisbusinessenkeli, kunnes kaikkai romahtaa häneltäkin. Näitä upityhmiä riittää edelleen Kepun piireissä ja kiireiset takinkäännöt kiihtyvät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rehn ei ymmärrä vähääkään turkiksista, mutta Kurvinen on toista maata. Kurvinen on oikein turkisbusinessenkeli, kunnes kaikkai romahtaa häneltäkin. Näitä upityhmiä riittää edelleen Kepun piireissä ja kiireiset takinkäännöt kiihtyvät.
Tuhoisa pankkiiri Turkilla ja Suomella. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009110311.html
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rehn ei ymmärrä vähääkään turkiksista, mutta Kurvinen on toista maata. Kurvinen on oikein turkisbusinessenkeli, kunnes kaikkai romahtaa häneltäkin. Näitä upityhmiä riittää edelleen Kepun piireissä ja kiireiset takinkäännöt kiihtyvät.
Kurvinen on melkinen pörssihai.
Huomasi, että turkistukkurin osakkeitten hinta oli tullut rajusti alas, ei muuta kuin osti. Nyt kaikki keput esimerkillistä sijoitajaa seuraamaan ja kaikki rahat kiinni eläinrääkkäyksen jatkamisen varmistukseksi ja jättiosingon noistihin varautumaan.
Mahdollisimman suuri osinkotili kannattaa avata, että kaikki osinkorahat mahtuvat tilille!
- Anonyymi
Reinin odotukset ovat jopa ylittyneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464