Lapin sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisalue.

Lapin sairaanhoitopiiri
(tiedot 10.1. klo 15.54)

Lapin sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisalue.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku (20.12–2.1.) on 1033,7/100 000 asukasta.
Yhden viikon ilmaantuvuusluku (27.12.–2.1.) on 734,2/100 000 asukasta.
Tässä yhteydessä ilmaantuvuuslukuun sisältyy myös ne tapaukset, joissa henkilön kotipaikkakunta on sairaanhoitopiirin ulkopuolella. Siitä syystä luku voi poiketa THL:n tilastoista, joissa mukaan ei lasketa ulkopaikkakuntalaisia.

Lapin sairaanhoitopiirin alueella todettiin lähes 1500 tartuntaa viime viikolla
Edellisen katsauksen jälkeen on todettu yhteensä 443 uutta tartuntaa. Viime viikolla tartuntoja todettiin alueella yhteensä 1490.

Perjantaina tartuntoja todettiin 200, joista puolet todettiin Rovaniemellä. Lauantaina todettiin 127 tartuntaa, joista myöskin lähes puolet todettiin Rovaniemellä. Sunnuntaina todettiin yhteensä 116 tartuntaa, joista jälleen noin puolet Rovaniemellä.

Rovaniemen jälkeen eniten tartuntoja on torstain jälkeen todettu Kolarissa, 63 tartuntaa. Loput nyt raportoitavista tartunnoista jakautuvat melko tasaisesti lähes kaikkiin muihin sairaanhoitopiirin alueen kuntiin.

5.1. LSHP: Omaisten vierailukielto Lapin keskussairaalassa ja sote-yksiköissä
4.1. Rovaniemen kaupunki: Koronajäljitys ruuhkautunut – kaupunki pyytää positiivisen testituloksen saaneita jäämään eristykseen

Lapin sairaanhoitopiirin alueella todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 51: 350 tapausta
Viikko 52: 858 tapausta
Viikko 1: 1490 tapausta (10.1. klo 15.54 mennessä)
794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tmän voi kertoa viidellä koska joka viides tarkastetaan muka.. puhutaa kymmenitä tuhansista broos puppua latelee

Äänestä

LSHP: Lista altistumispaikoista viimeisen kahden viikon ajalta
Päivitetty: 5.1.2022

Rovaniemen kaupunki lopettaa ilmoitukset mahdollisista altistumispaikoista, koska käytännössä nykytilanteessa voi altistua missä tahansa. Terveysturvallinen käyttäytyminen on entistäkin tärkeämpää epidemian nopean leviämisvauhdin hillitsemiseksi.

ke 22.12. Eskelisen Lapin Linjat: Oulu-Rovaniemi klo 8.20-11.30 ja Rovaniemi-Sodankylä klo 11.45–13.25
ke 22.12. K-Market Toriportti, Rovaniemi klo 8–13
ke 22.12. Ironbeard Tattoo, Rovaniemi klo 10–15.30
ke 22.12. Kauppakeskus Revontuli, Rovaniemi klo 12–15
ke 22.12. Tori Kioski Sodankylä klo 13.45–14.45
ke 22.12. Musti ja Mirri Rovaniemi klo 15.45–16.00
ke 22.12. Prisma Rovaniemi klo 14.30–15, 16.00–16.45 ja 17.20–17.45
ke 22. – to 23.12. Arctic Snow hotel, Rovaniemi (useita ajankohtia)
ke 22.12. Neste Posio klo 16.20–14.40
ke 22.12. Arctic SnowHotel Ice ravintola, Rovaniemi klo 16.50–18.30
ke 22.12. Subway Minimani, Rovaniemi klo 17–17.15
ke 22.12. Tuomasmessu, Rovaniemi klo 18–19.30
to 23.12. Arctic TreeHouse Hotel, Rovaniemi klo 7–15
to 23.12 K-market Toriportti, Rovaniemi klo 8–14
to 23.12. Napapiiri Iittala ja Marimekko myymälät klo 10–12
to 23.12. Hammaslääkäri Sopukka, Sodankylä klo 10.45–11.30
to 23.12. Cafe Zero, Levi, Kittilä klo 11–19.30
to 23.12. Cafe bar 21, Rovaniemi klo 11.15–11.45
to 23.12. S-Market Sodankylä klo 11.45–12.15
to 23.12. Prisma Rovaniemi klo 12–14
to 23.12. Santasport, Rovaniemi klo 12.30–13.20
to 23.12. Napapiiri, joulupukin paikka, Rovaniemi klo 13–14
to 23.12. Shell Rovaniemi Teollisuustie klo 14–14.30
to 23.12. FilmTown, Rovaniemi klo 14–18

to 23.12. K-Citymarket, Rovaniemi klo 15.15–16.15


to 23.12. Kiinalainen ravintola Da Zhong Hua, Rovaniemi klo 15–

16

to 23.12. Hesburger Sampokeskus, Rovaniemi klo 15.40–16.10



to 23.12. Minimani, Rovaniemi klo 16.30–16.45



to 23.12. K-Supermarket Rinteenkulma, Rovaniemi klo 17.00–17.
15

to 23.12. Vanttauskosken K-market klo 17–17.15

1
pe 24.12. Bar Ihku Levi, Kittilä klo 16.30–22



pe 24.12. Restaurant Rakas, Rovaniemi klo 19–21




la 25.12. Apukka Resort Ravintola Aitta, Rovaniemi klo 7–16


la 25.12. Arctic TreeHouse Hotel, Rovaniemi klo 10–18



la 25.12. Ski Resort Luosto, Sodankylä: vuokraamo sekä rinneravi
ntola Knööli klo 10–18




la 25.12. Wild Arctic Restaurant, Ranua klo 11–11.30


la 25.12. SantaPark, Rovaniemi klo 11–12

la 25.12. Marttiinin tehtaanmyymälä Napapiiri, Rovaniemi klo 11



la 25.12. K-Citymarket Rovaniemi klo 13–13.20



la 25.12. Three Elves -ravintola, Rovaniemi klo 13.50–21.10


la 25.12. Sky hotel, aula, Rovaniemi klo 15.00–15.30



la 25.12. Sale Korkalovaara, Rovaniemi klo 17.45–18


la 25.12. Ravintola Hook, Kittilä n. klo 20–21


















su 26.12. Ski Resort Luosto, Sodankylä: vuokraamo sekä rinnerav

intola Knööli klo 9–17



su 26.12. Joulupukin pääposti Napapiiri, Rovaniemi klo 9.15–17.1



su 26.12. WoodJewel, Äkäslompolo klo 9.30–19.30

su 26.12. Apukka Resort Ravintola Aitta, Rovaniemi klo 11.30–22

.30

su 26.12. Intersport Rovaniemi klo 12–14


su 26.12. Gustav, Rovaniemi klo 12–16.45



su 26.12. Lentokenttä Rovaniemi klo 13.30–14.40



su 26.12. Rovaniemen Lentokenttä n. klo 13.40–14.40


su 26.12. Minimani Rovaniemi klo 14–14.30



su 26.12. Kauppakeskus Revontuli ja ravintola Comico, Rovaniem



su 26.12. Prisma Rovaniemi klo 14.45–15.15



su 26.12. Tokmanni Eteläkeskus, Rovaniemi klo 15–16


su 26.12. Prisma Rovaniemi klo 16–17



su 26.12. Minimani Rovaniemi klo 17–18


su 26.12. Arctic Restaurant, Rovaniemi klo 17–23



ma 27.12. Biorex Rovaniemi: Sing 2 -näytös sali 1 klo 15.00 alkaen
ma 27.12. Jysk Rovaniemi noin klo 15.30–16.30

ma 27.12. Rovaniemen tennishalli klo 19.25–21.05


ti 28.12. Ski Resort Luosto, Sodankylä: vuokraamo sekä rinneravi
ntola Knööli klo 9–17
















ti 28.12. Prisma Rovaniemi n. klo 10–11


ti 28.12. Kampaamo Tälläämö, Rovaniemi klo 10–13


ti 28.12. Marimekko Napapiiri, Rovaniemi klo 10–18




ke 29.12. K-market Hessuntori, Rovaniemi klo 18–18.15


to 30.12. VR junamatka IC711 klo 9:17 KAJ – ROI 14:45


















to 30.12. K-Supermarket Ounasvaara ja Ounas Apteekki, Rovanie

la 1.1. Tuikku, Levi 13.30–14













su 2.1 Santasport Puhti-Ravintola, Rovaniemi klo 11


















su 2.1. Pancho Villa Rovaniemi klo 13–18












































ma 3.1. Kittilän lentokentän kahvio klo 8–10

Äänestä

raatoja pitkin poikin lks käytäviä.. eikä muka oo hätää

Äänestä

nut nauta pandemi on iso voima ja paaljo tartu kaapa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lapin sairaanhoitopiiri
(tiedot 10.1. klo 15.54)

Lapin sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisalue.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku (20.12–2.1.) on 1033,7/100 000 asukasta.
Yhden viikon ilmaantuvuusluku (27.12.–2.1.) on 734,2/100 000 asukasta.
Tässä yhteydessä ilmaantuvuuslukuun sisältyy myös ne tapaukset, joissa henkilön kotipaikkakunta on sairaanhoitopiirin ulkopuolella. Siitä syystä luku voi poiketa THL:n tilastoista, joissa mukaan ei lasketa ulkopaikkakuntalaisia.

Lapin sairaanhoitopiirin alueella todettiin lähes 1500 tartuntaa viime viikolla
Edellisen katsauksen jälkeen on todettu yhteensä 443 uutta tartuntaa. Viime viikolla tartuntoja todettiin alueella yhteensä 1490.

Perjantaina tartuntoja todettiin 200, joista puolet todettiin Rovaniemellä. Lauantaina todettiin 127 tartuntaa, joista myöskin lähes puolet todettiin Rovaniemellä. Sunnuntaina todettiin yhteensä 116 tartuntaa, joista jälleen noin puolet Rovaniemellä.

Rovaniemen jälkeen eniten tartuntoja on torstain jälkeen todettu Kolarissa, 63 tartuntaa. Loput nyt raportoitavista tartunnoista jakautuvat melko tasaisesti lähes kaikkiin muihin sairaanhoitopiirin alueen kuntiin.

5.1. LSHP: Omaisten vierailukielto Lapin keskussairaalassa ja sote-yksiköissä
4.1. Rovaniemen kaupunki: Koronajäljitys ruuhkautunut – kaupunki pyytää positiivisen testituloksen saaneita jäämään eristykseen

Lapin sairaanhoitopiirin alueella todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 51: 350 tapausta
Viikko 52: 858 tapausta
Viikko 1: 1490 tapausta (10.1. klo 15.54 mennessä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu