Loistava uutinen,kaunis iron jatkaa toimintaansa. Tämähän oli selvää ettei kaivosta suljeta. Krannin ihmiset on tolkun ihmisiä
Vastaukset 14
- Anonyymi
ONGELMA ON SE ETTÄ RUOTSIN PUOLELLA OLEVA KAIVOS MAKSATTAA SIIVOAMISKULUT JA JÄTESAASTEEN SUOMEN PUOLELLE JA SUOMALAISTEN VERONMAKSAJAIN NISKHAN !
Maalaisjärjellä ajateltuna vastuussa pitäisi ensisijaisesti olla ympäristön pilannut yritys. Varaton konkurssipesä ei kuitenkaan pysty maksamaa ympäristön siivoamista, joten käytännössä vastuu jätteistä ja alueen siivoamisesta siirtyy veronmaksajille.
Teollisuudella on toki omat vastuunsa. Yrityksiltä vaaditaan esimerkiksi pankkitalletuksia ongelmien paikkaamiseen. Vakuusrahat ovat kuitenkin osoittautuneet riittämättömiksi.
Esimerkiksi konkurssiin ajautunut Talvivaaran kaivos kaatui kokonaan veronmaksajien syliin.- Anonyymi
Mites matkailu.tutkijat todenneet että matkailu maapallon pahimpia saastuttajia.jos sattuu kesällä Ylläksen alueelle eksymään,todeta voi että tutkijat on oikeassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites matkailu.tutkijat todenneet että matkailu maapallon pahimpia saastuttajia.jos sattuu kesällä Ylläksen alueelle eksymään,todeta voi että tutkijat on oikeassa
Niinpä niin,just näin. Turha saastuttava matkailu pitäs lopettaa heti. Loppus montaki ongelmaa samantien,koronanki leviäminen esimerkiksi. Lappi ilman turisteja on juhlava teko tulevaisuuden lapsille.
- Anonyymi
Heh, näin sitä otsikoilla voidaan luoda erilainen mielikuva asiasta. Lapin Kansan -otsikolla luotiin kuva, että kaivos hävisi. Aloittajan otsikolla saa kuvan, että kaivos voitti.
- Anonyymi
Eiköhän kaivos voittanut,kun saa jatkaa toimintaansa. Lapin kansa on täysin vihreiden risu ja hamppupartojen ja huumepöllyttelijöiden lumoissa
- Anonyymi
Siellähän olisi kolarilaisille mainareille töitä. Ei oikein paluumuuttajia näy ja Tennaki on vielä kiini. Riiperiä vissiin avathan.
- Anonyymi
Kannattaa opetella ruottia, valtavat työmarkkinat avautuvat naapurissa. Svedut maalaavat nyt vähän isommalla pensselillä, Ruottin pohjoisosiin tehdään lähivuosina investointeja summalla, joka vastaa kahta Suomen valtion budjettia ! Siellä ei näperrellä minkään hiihtohissien ja revontulimajojen kanssa vaan pannaan maaperä oikeasti tuottamaan hyvinvointia koko kansalle.

Hyvässä naapurimaassamme Ruotsissa kun puhutaan koko kansasta,se tarkoittaa etelästä pohjoisimpaan kolkkaan.näinhän ei surkeassa Suomessa ole.
- Anonyymi
Kaunis Ironin tulos sen kun paranee. Viime vuoden tulos lähes miljardi kruunua voitollinen, parannusta edellisestä vuodesta 500 miljoonaa kruunua. Huikeeta!
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/norrbotten/trots-turbulens-jarnjatten-kaunis-iron-gor-rekordvinst - Anonyymi
Nyt sitten Torniossa saadaan puhdasta juomavettä, kerrankin, poistovesille asetettiin rajat ainoastaan kiintoaineiden määrälle ja veden ph-arvolle.
Kaunis Iron saa siis laskea Muonionjokeen kaivosvesien haitta-aineineet rajoittamattomana. Eli vesistöön voi laskea mielin määrin raskasmetalleja, sulfaatteja, ksantaatteja, fosforia ja niin edelleen. Tuohon ko tökäthän Hannun saasteet mukhan huilaa kunnon terveisiä Läänisthä Vetehlän.
Jesh mikkä bilheet !!- Anonyymi
Ja kaiken kukkurakas metsätalouden ojitusten ja maatalouden aiheuttamat päästöt jokheen. Ja turistien Paskavesi myös.. jo Taimen ja Lohi kiittää...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaiken kukkurakas metsätalouden ojitusten ja maatalouden aiheuttamat päästöt jokheen. Ja turistien Paskavesi myös.. jo Taimen ja Lohi kiittää...
Ylikehuttu kala on lohi.kyllä venäjän kyttyrälohi valtaa Muonio-Tornionjoen.seilailee itämerellä ja on tuloillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylikehuttu kala on lohi.kyllä venäjän kyttyrälohi valtaa Muonio-Tornionjoen.seilailee itämerellä ja on tuloillaan.
Ei tule kyttyrä huohnoo vettee
syömäkalana hyö, parree ko torskin kassilaxi, son paskoo
- Anonyymi
jahka tuota kaivosryöhnää Äkäjokkee huihlaava, sielä elä ko horona
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1651424
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58705Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.87667Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203558- 48516
- 37506
- 112473
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15470- 25463
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus45446