Selvittämätön ero

Hei!
Minulla on jo pitkään pyörinyt mielessä asia, jota ei ole tullut ystävän kanssa selvitettyä.
Olen nyt jo aikuinen ja kihloissa miehen kanssa, mutta mietin usein, että mitä meistä olisi tullut, jos olisin uskaltanut puhua ajoissa. Toisaalta suhde oli aika toksinen, joten ehkä ihan hyvä kun löysin ihanan miehen.
Joka tapauksessa, puhun tässä siis entisestä parhaasta ystävästäni. Emme enää näe toisiamme, mutta välillä juttelemme pitkäänkin viesteillä kun jommalla kummalla on vaikeaa ja se auttaa aina. Tulee tuttu olo. (Olemme naisia molemmat).
Nuorena olimme toistemme tukena kun asuimme naapurissa ja molemmilla ongelmia perheen sisällä. Hän on siis ollut minulle todella tärkeä osa elämääni ja tavallaan on edelleen. Minulla on kai ikävä häntä. Mutta en uskalla lähestyä häntä, kun välimme on menneet tavallaan niin oudoksi.
Hän on aina ollut kanssani kahden ja muuten hengannut paljon miesten kanssa ja muiden naisten/tyttöjen kanssa. Minä olen ollut aina hänen kanssaan kahden ja silloin on tuntunut, että hän on aidoimmillaan.
Kuitenkin porukassa hän muuttuu heti pinnalliseksi ja koppavaksi, ei yhtään sellaiseksi kuin hän minun kanssaan on aina ollut, herkkä ja avoin ja suora. Suoruus kyllä pysyy, mutta minua hän ei ota huomioon isossa porukassa ja aina on ollut näin. Nuorempana hänen muut ystävänsä vihaavat minua ja hän on 'kiusannut' minua ystäviensä kanssa mutta kahdestaan on aina ollut ihana olla. Hän on ollut minulle iso tuki vaikeissa paikoissa ja todella rakas.
Meillä on aina ollut omia juttuja, intiimejä kahdenkeskeisiä hetkiä, kuten juttelutuokioita tähtiä tähyillen takapihalla hangessa maaten tai 'tapasimme aina postilaatikoilla' juttelemassa iltaisin, jos oli jotain mitä purkaa ja vaikea tilanne tai olisi vaan ollut ihana nähdä ja jutella.
Kaikki meni pilalle, kun noin 12-14 vuotiaana aloimme 'leikin kautta' harrastamaan seksiä vaatteet päällä. Suutelimme tyynyn läpi ja saksitimme vaatteiden läpi ja hierominen vaatteiden läpi toistemme alapäätä käsin ja puristelimme rintoja. Jopa tulimme. En sitä silloin tajunnut, ajattelin vaan että tuntuu hyvältä. Ja olin koukussa, mutta häpeissäni, sillä en ymmärtänyt mitä tapahtuu. Se kuitenkin tuntui hyvältä, mutta suhde ei ole sen jälkeen enää palannut ennalleen. Jossain vaiheessa ehdotin jotain vielä, mutta hän ei enää halunnut sitä.
Siitä alkoi pikkuhiljaa erkaantumisemme, vaikka puhumme edelleen avoimesti toisillemme kaikesta muusta kuin tästä aina kun juttelemme.
Seksi taisi loppua siihen, kun hän alkoi ensimmäisiä kertoja seurustella poikien kanssa tosissaan.
Kun minä aloin tapailla nykyistä kumppanini, kaikki hajosi käsiin. Hän perui erään tapaamisemme kun halusi olla kanssani ja yritti kertoa että hän ei ole hyvä mies minulle. En sitä silloin tajunnut, mutta hän tosiaan oli todella mustasukkainen miehelleni. Miksei hän tehnyt mitään, vai oliko hän itsekin niin hämillään tunteistaan?
Tämän jälkeen kun aloin seurustelemaan nykyisen kumppanini kanssa, emme enää nähneet. Ja minulle jäi hänestä niin inhottava kuva sen kautta, kun hän puhui noin inhottavasti kumppanistani. Mutta rakastan häntä.
Ja vaikka olen hyvässä suhteessa, ajattelen häntä usein ja haluaisin uskaltaa puhua asian läpi hänen kanssaan, jotta voisimme olla vielä ystäviä. Koska rakastan häntä. Todella paljon ja mietin häntä ja olen surullinen siitä, että emme ole enää niin läheisiä.
Mitä minun teidän mielestänne pitäsi tehdä? Mutta entä jos ihastummekin toisiimme tai rakastumme? Onko tämä uhka vai mahdollisuus? Uhka ihanalle suhteelleni jossa elän tällä hetkellä, vai mahdollisuus todella syvälle ja ymmärtävälle ystävyydelle?
Olen tätä jo pyöritellyt päässäni niin kauan, että haluaisin pystyä tekemään asialle jotain, mutta en halua myöskään nolata itseäni, jos olenkin ymmärtänyt kaiken ihan väärin, ja hänellä ei olisikaan ollut/olisi tunteita minua kohtaan sillä tavalla. Mitä teen? Auttakaa... (PS. Nykyinen kumppanini ja hän ovat luonteeltaan todella samanlaisia ... Liekö sattumaa😳🤦).