miehen masennus

miehesi pitäisi jättää sokeripitoinen moskaruoka ja ruveta syömään täyspainoista ravintoa, erityisesti kalaa tai kalaöljyjä, jotka vaikuttavat positiivisesti psyykeen. Tillin tallin keikkuvan verenosokerin on tutkittu aiheuttavan ärtyisyyttä ja masennusta sekä mielen ailahtelua. Voisit kokeilla jos hänet saisi muuttamaan ruokailutottamuksiaan. Muuten kuulostaa aika huolestuttavalta nuo "sekopääkohtaukset", voi purkautua väkivallaksi.

lisää ärtyisyyttä kirjoitti:

miehesi pitäisi jättää sokeripitoinen moskaruoka ja ruveta syömään täyspainoista ravintoa, erityisesti kalaa tai kalaöljyjä, jotka vaikuttavat positiivisesti psyykeen. Tillin tallin keikkuvan verenosokerin on tutkittu aiheuttavan ärtyisyyttä ja masennusta sekä mielen ailahtelua. Voisit kokeilla jos hänet saisi muuttamaan ruokailutottamuksiaan. Muuten kuulostaa aika huolestuttavalta nuo "sekopääkohtaukset", voi purkautua väkivallaksi.

Lue lisää

testaan tuon neuvon,voi olla et hyvinkin voi tuo makia olla aiheuttajana ainakin osittain.

ollut joskus jossain lehdessä että miehillä saattaa ilmetä masentuminen juuri noin

...kuullosti aivan meidän elämältä. Meillä jatkunut aina vaan pahempana samat oireet ja nyt vielä lisäksi mies ruvennut käyttämään alkoholia enemmän kuin ennen. Minulla tuli mitta täyteen ja ilmoitin että ero tulee jos ei muutosta asiaan saada. Olemme aloittaneet perheterapiassa "avaamassa solmuja". Mitään selvää selkoa asiaan ei vielä saatu. On todella voimia kuluttavaa aikaa ja asiat pyörii päässä alituiseen. Meillä mies aina ollut "puhumatonta" sorttia ja nyt 8 vuoden jälkeen onkin sitten selvitettävää! Kommunikointiongelmat ovat ainakin selviä: emme ymmärrä toisiamme/väärinkäsityksiä jne. Mutten silti ymmärrä että toista saisi sen oman huonon olon takia kohdella huonosti. Olen saannut kuulla että minun kanssa ei voi puhua/en ymmärrä/kuuntele mitä hän sanoo/ hän on halunnut jättää perheemme (vaikka aiemmin kieltänyt asian jos olen kysynyt) jne. On tullut olo "en tunne miestäni ollenkaan". En tiedä saammeko ratkaisua asiaan vai olemmeko todella oikeasti niin erilaisia että riidat vaan jatkuvat. Elämä oli hyvin silloin kun ei ollut ongelmia/muita "rasitteita" kuten lapset ym...tuntuu siltä että arki perhe-elämän vastuut on miehelle liikaa...? Itse tunnen olevani jossain mielessä myös jonkinlaisen "alistamisen" alla (?): kun akka ois vaan hiljaa - hoitais kodin- mies sais olla "rauhassa" - niin kaikkihan ois hyvin! ;) Kuitenkin mies uhkaili itsarilla kun otin eron puheeksi - eli käytös hyvin ristiriitaista....PS. Kirja: "Miehet jotka vihaavat naisia ja naiset jotka rakastavat heitä" oli myös silmiäavaavaa luettavaa. Mutta voimia teille kaikille kevääseen! -PARISUHDE: jos ei kommunikointia yhdessä ei ole suhdettakaan-

traumoja on ja paljon...ihan sama homma meillä on mutta erouhkaus tulee heti kun hän ongelmansa ottaa puheeksi,inhottavaa.muualle päin kyllä ollaan niin kun enkelinmieli ja painotetaan perheen säilymistä ja haukkuu sellaisia jolla on itsellä samantyyppisiä ongelmia..hm..ja kotona on tälläistä terroria.ei mitään läheisyyttä saa,pitää halveksuttavana jos yritänkin parempana päivänä jotain ehdottaa.ikävää on myös se että kun on parempi päivä,takerrun siihen ja luulen että se jatkuu,huomenna kuitenkin taas on sama tilanne.mies söisi pelkkää makeaa ja limsaa,ei suostu syömään tavallista ruokaa juuri enää ollenkaa,saattaa olla koko päivän syömättä.tätä on ollut koko alkuvuosi!

ei myönnä ruokailuongelmiaa,hänestä on tullut todella ailahteleva ja pirullinen.jos syy on jossain niin nykyään minussa!
ennen sentään tiesi ongelmiensa todelliset syyt,nyttemmin hakee syytä muualta.onko hän hullujenhuoneen tavaraa?!! en tosiaankaan pysy enää perässä! ja just paha juttu on ettei enää myönnä näitä ongelmia,ei edes muista jos on sanonut pahasti tai jotain..erittäin raastavaa.osaa nykyään olla todella kierokin,saa itsensä näyttämään aivan terveeltä jonkun ammattiauttajan silmissä,mutta onneksi nekin on koulutettu näkemään asioiden todellinen laita!

kyllä miehesi lähtee terapiaan kun tarjoat tasan kaksi vaihtoehtoa; joko ero tai ottaa vastaan apua.tämä autto ja nyt kerran olemme käyneet pariterapeutilla,toinen kerta siintää reilun viikon päässä,lähes kolme viikkoa tätä odotuksen tuskaa ollut!ja tilanne tällä välillä vaan pahentunut!

niin... kirjoitti:

traumoja on ja paljon...ihan sama homma meillä on mutta erouhkaus tulee heti kun hän ongelmansa ottaa puheeksi,inhottavaa.muualle päin kyllä ollaan niin kun enkelinmieli ja painotetaan perheen säilymistä ja haukkuu sellaisia jolla on itsellä samantyyppisiä ongelmia..hm..ja kotona on tälläistä terroria.ei mitään läheisyyttä saa,pitää halveksuttavana jos yritänkin parempana päivänä jotain ehdottaa.ikävää on myös se että kun on parempi päivä,takerrun siihen ja luulen että se jatkuu,huomenna kuitenkin taas on sama tilanne.mies söisi pelkkää makeaa ja limsaa,ei suostu syömään tavallista ruokaa juuri enää ollenkaa,saattaa olla koko päivän syömättä.tätä on ollut koko alkuvuosi!

ei myönnä ruokailuongelmiaa,hänestä on tullut todella ailahteleva ja pirullinen.jos syy on jossain niin nykyään minussa!
ennen sentään tiesi ongelmiensa todelliset syyt,nyttemmin hakee syytä muualta.onko hän hullujenhuoneen tavaraa?!! en tosiaankaan pysy enää perässä! ja just paha juttu on ettei enää myönnä näitä ongelmia,ei edes muista jos on sanonut pahasti tai jotain..erittäin raastavaa.osaa nykyään olla todella kierokin,saa itsensä näyttämään aivan terveeltä jonkun ammattiauttajan silmissä,mutta onneksi nekin on koulutettu näkemään asioiden todellinen laita!

kyllä miehesi lähtee terapiaan kun tarjoat tasan kaksi vaihtoehtoa; joko ero tai ottaa vastaan apua.tämä autto ja nyt kerran olemme käyneet pariterapeutilla,toinen kerta siintää reilun viikon päässä,lähes kolme viikkoa tätä odotuksen tuskaa ollut!ja tilanne tällä välillä vaan pahentunut!

Lue lisää

Oli helpottavaa huomata vastauksia tulevan.
Ja lisää yhteneväisyyksiä. Yksi oli juuri se vastuun kantaminen, kaikki ne isot elämänmuutokset ovat ajaneet tilanteen tällaiseksi. Mitä enemmän vastuu kasvaa, sitä mukaa myös paineet.
huomasin myös asian, miten muille esitetään kaiken olevan hyvin. Ollaan mukavaa, seurallista, ja huumorintajuista seuraa. Ja kuin myös, halveksii samaa tyyppiä olevia, heittää vielä vitsiäkin aiheesta.

Alkaa olla todella huolestuttavaa, kuten sanoit, että mies saattaa sanoa tai tehdä jotain ikävää, eikä sitten muista jälkeenpäin. Sekin ilmeisesti kuuluu tiettyyn vaiheeseen masennusta, ja sitä samaa on ilmennyt meilläkin. Alkoholin olen huomannut selvästi pahentavan asiaa. Muuttuminen aivan eri ihmiseksi. Hirveimmät tunteet ovat nousseet esille, kun hänen tapansa on jättää minut juttujen ulkopuolelle. Pahinta mitä on käynyt, tietyssä tilassa on ollut tuntematta minua lainkaan. Ja kun tästä keskustellaan, MINÄ KUVITTELEN. Ja voi sitä aamun morkkista ja käyttäymistä aivan sairaalloisen hysteerisesti! Hän on kirjaimellisesti hysteerinen.

Ja se läheisyys. Joskus tuntuu että oikein ajetaan etsimään jotain toista. Mietin aina, onko minussa vika. Mutta olen kärsivällinen, yritän auttaa, ja yritän jatkaa, minähän olen rakastunut.

Masennus voi ja pahentuukin ilman asianmukaista apua, kukaan ei ole niin vahva että pystyisi itsensä siitä nostamaan helpolla (kuten meillä ainakin kuvitellaan?), ainakin kun tilanne näissä keskusteluissa kuulostaa meillä kaikilla todella pahalta vaiheelta. Ei sitä hullujenhuonetta vielä kannata murehtia, mutta olen varautunut siihenkin, että milloin niin sanotusti tulee se viimeinen "naksahdus", eikä tilanne enää anna muita vaihtoehtoja.
Päätökseni onkin, että seuraavan kerran tilanteen pahetessa sanani enää ovat: Joko hoitoon, yhdessä tai yksin, tai sitten lähden.

Tahtoisin vielä tietää, miten tämä on vaikuttanut teihin itseenne?

väsynyt kirjoitti:

Oli helpottavaa huomata vastauksia tulevan.
Ja lisää yhteneväisyyksiä. Yksi oli juuri se vastuun kantaminen, kaikki ne isot elämänmuutokset ovat ajaneet tilanteen tällaiseksi. Mitä enemmän vastuu kasvaa, sitä mukaa myös paineet.
huomasin myös asian, miten muille esitetään kaiken olevan hyvin. Ollaan mukavaa, seurallista, ja huumorintajuista seuraa. Ja kuin myös, halveksii samaa tyyppiä olevia, heittää vielä vitsiäkin aiheesta.

Alkaa olla todella huolestuttavaa, kuten sanoit, että mies saattaa sanoa tai tehdä jotain ikävää, eikä sitten muista jälkeenpäin. Sekin ilmeisesti kuuluu tiettyyn vaiheeseen masennusta, ja sitä samaa on ilmennyt meilläkin. Alkoholin olen huomannut selvästi pahentavan asiaa. Muuttuminen aivan eri ihmiseksi. Hirveimmät tunteet ovat nousseet esille, kun hänen tapansa on jättää minut juttujen ulkopuolelle. Pahinta mitä on käynyt, tietyssä tilassa on ollut tuntematta minua lainkaan. Ja kun tästä keskustellaan, MINÄ KUVITTELEN. Ja voi sitä aamun morkkista ja käyttäymistä aivan sairaalloisen hysteerisesti! Hän on kirjaimellisesti hysteerinen.

Ja se läheisyys. Joskus tuntuu että oikein ajetaan etsimään jotain toista. Mietin aina, onko minussa vika. Mutta olen kärsivällinen, yritän auttaa, ja yritän jatkaa, minähän olen rakastunut.

Masennus voi ja pahentuukin ilman asianmukaista apua, kukaan ei ole niin vahva että pystyisi itsensä siitä nostamaan helpolla (kuten meillä ainakin kuvitellaan?), ainakin kun tilanne näissä keskusteluissa kuulostaa meillä kaikilla todella pahalta vaiheelta. Ei sitä hullujenhuonetta vielä kannata murehtia, mutta olen varautunut siihenkin, että milloin niin sanotusti tulee se viimeinen "naksahdus", eikä tilanne enää anna muita vaihtoehtoja.
Päätökseni onkin, että seuraavan kerran tilanteen pahetessa sanani enää ovat: Joko hoitoon, yhdessä tai yksin, tai sitten lähden.

Tahtoisin vielä tietää, miten tämä on vaikuttanut teihin itseenne?

Lue lisää

sellainen vaikutus tässä tilanteella nyt on ollut että pikkuhiljaa ollaan etäännytty.en minä sen lyödä tms anna.jokanen löytää ajan kulues eestään!
mä tosiaan katson mitä ammattiauttajat voi tehdä,minä en mieheni omaishoitaja kuiteenkaan voi olla.mies on itse nyt varannut aikaa muuallekkin "tutkimuksiin"..miten minä enää tiän misä hän on tosissaan ja missä ei??!mieli muuttuu joka ikinen päivä ja syylliset samaten.poikkeuksellisesti minä olen nyt kaikkeen se syypää! tiedän kuitenkin itse että näin ei ole enkä siihen alistua aio.katson mitä mies voi vointinsa eteen tehdä ja jos jälleen törmään siihen että on koittanut vaan teeskennellä hyvinvoivaa että unohtaisin koko tilanteen.oletko myös havainnut sellaista,että mies ei enää juurikaan vaivautuisi sopimaan aiheuttamiaan riitoja?? näin on meillä käynyt.nyt hän koittaa sälyttää sen homman minulle vaikken olisi sanallakaan alottanut riitoja.mies lopetti yli vuosi sitten alkoholin käytön kokonaan,se meni niin pahaksi se touhu että annoin kaksi vaihtoehtoa,joko viinan käyttö loppuu tai viinottelee sitten lopunikäänsdä omissa oloissaan.mutta ei se auta,aina jotain pahaa piti säilyttää ja outoa on ettei mies tunnu tajuavan itsekkään mikä on vointinsa laita,taasd on lipsahtanut tähän.nyt jännitän ensi viikkoa ja käyntiä terapiassa...jos haluat sähköpostitse jutella,laita joki osoite..

Kannattaa hylätä se epis
vittuako hyodyt tommoiseista luuserista.

väsynyt kirjoitti:

Oli helpottavaa huomata vastauksia tulevan.
Ja lisää yhteneväisyyksiä. Yksi oli juuri se vastuun kantaminen, kaikki ne isot elämänmuutokset ovat ajaneet tilanteen tällaiseksi. Mitä enemmän vastuu kasvaa, sitä mukaa myös paineet.
huomasin myös asian, miten muille esitetään kaiken olevan hyvin. Ollaan mukavaa, seurallista, ja huumorintajuista seuraa. Ja kuin myös, halveksii samaa tyyppiä olevia, heittää vielä vitsiäkin aiheesta.

Alkaa olla todella huolestuttavaa, kuten sanoit, että mies saattaa sanoa tai tehdä jotain ikävää, eikä sitten muista jälkeenpäin. Sekin ilmeisesti kuuluu tiettyyn vaiheeseen masennusta, ja sitä samaa on ilmennyt meilläkin. Alkoholin olen huomannut selvästi pahentavan asiaa. Muuttuminen aivan eri ihmiseksi. Hirveimmät tunteet ovat nousseet esille, kun hänen tapansa on jättää minut juttujen ulkopuolelle. Pahinta mitä on käynyt, tietyssä tilassa on ollut tuntematta minua lainkaan. Ja kun tästä keskustellaan, MINÄ KUVITTELEN. Ja voi sitä aamun morkkista ja käyttäymistä aivan sairaalloisen hysteerisesti! Hän on kirjaimellisesti hysteerinen.

Ja se läheisyys. Joskus tuntuu että oikein ajetaan etsimään jotain toista. Mietin aina, onko minussa vika. Mutta olen kärsivällinen, yritän auttaa, ja yritän jatkaa, minähän olen rakastunut.

Masennus voi ja pahentuukin ilman asianmukaista apua, kukaan ei ole niin vahva että pystyisi itsensä siitä nostamaan helpolla (kuten meillä ainakin kuvitellaan?), ainakin kun tilanne näissä keskusteluissa kuulostaa meillä kaikilla todella pahalta vaiheelta. Ei sitä hullujenhuonetta vielä kannata murehtia, mutta olen varautunut siihenkin, että milloin niin sanotusti tulee se viimeinen "naksahdus", eikä tilanne enää anna muita vaihtoehtoja.
Päätökseni onkin, että seuraavan kerran tilanteen pahetessa sanani enää ovat: Joko hoitoon, yhdessä tai yksin, tai sitten lähden.

Tahtoisin vielä tietää, miten tämä on vaikuttanut teihin itseenne?

Lue lisää

Ensimmäinen viestisi tuntui kuin olisit ollut kärpäsenä katossa meillä. Epäilin mieheni samanlaisesta käytöksestä että syynä on masennus ja nyt välimatkaa saatuani olen varma että hän oli masentunut.

Minuun hänen käytöksensä vaikutti syvästi enkä usko että pystyisin häntä enää silmiin katsomaan. Ihminen jota olin jo useamman vuoden pitänyt herkkänä ja tunteellisena alkoi vähitellen nöyryyttämään minua muistuttamalla minulle kaikista tekemistäni virheistä, pienistä ja suurista, ja syytti minua kaikesta vääryydestä joka on kohdalleni osunut. Eniten minua satutti kuitenkin hänen torjumisensa ja hylkäämisensä, hän nauroi rakkaudelleni.

Minä lopulta esitin yhden ainoan kysymyksen, että onko meitä enää olemassa. Hän vastasi että ei ole ja minä kehoitin pakkaamaan.

Sitä olisi helppoa ajatella, että nyt minä lähden. Vaan kun oikeasti on rakastunut, en tahdo enkä voi jättää toista yksin, avioliitto kuitenkin on rakkautta ylä ja alamäessä.

Tahto on kova auttaa toista parantumaan, kyseessä kuitenkin on ihminen joka on parasta maailmassa mitä on eteen tullut, ainakin silloin ennen. Ja jos sen entisen minän saa kaiveltua jostain kolosta takaisin, olen onnellinen.

Ei ole helppoa lähteä, on perhe, on talo, on yhteiset lainat ja eläimet. kuinka se voisikaan olla helppoa???!

ihan samaa touhua kokolailla meillä.ei tohon o mitn lisättävää!paitti et meil ei käytetä alkoholia..

toivon että te saatte tosiaa solmunne auki.kun kävimme ns.katoituskäynnillä terapeutilla,hän määräs heti miehelleni lähetteen mielenterveystoimistoon!
eilen mies totesi ihme kyllä itsekkin ettei jaksa olla tälläinen riidellä ja niin pois päin..vaikea ottaa häntä tosissaa.mutta kuten sanoin katsotaan mitä se ammattiauttaja osaa meidän hyväksi tehdä että saadaan hommat taas pelaan.menneisyyshän se siellä taustalla kummittelee!
onneksi en ole yksin,mutta tuntuu vaan että olen ainoa tässä kaupungissa jolla on sama ongelma.
ja nuo raha-jututkin..mies ei valmis tinkimään omista tarpeista mutta kun eukko tarvitsisi uutta vaatetta samaten lapsi,on se pois hänen karkkirahoistaan!haha haha!
nyt laitoin täydellisen kiellon namusille,en osta,kitisköön vaan..kumma kyllä kun näytin tuon aiemman vastauksen `heittelevästä verensokerista´,laittoi pienesti miettimään..jopa on olonsakkin tasottunu jo 2%

niin.. kirjoitti:

toivon että te saatte tosiaa solmunne auki.kun kävimme ns.katoituskäynnillä terapeutilla,hän määräs heti miehelleni lähetteen mielenterveystoimistoon!
eilen mies totesi ihme kyllä itsekkin ettei jaksa olla tälläinen riidellä ja niin pois päin..vaikea ottaa häntä tosissaa.mutta kuten sanoin katsotaan mitä se ammattiauttaja osaa meidän hyväksi tehdä että saadaan hommat taas pelaan.menneisyyshän se siellä taustalla kummittelee!
onneksi en ole yksin,mutta tuntuu vaan että olen ainoa tässä kaupungissa jolla on sama ongelma.
ja nuo raha-jututkin..mies ei valmis tinkimään omista tarpeista mutta kun eukko tarvitsisi uutta vaatetta samaten lapsi,on se pois hänen karkkirahoistaan!haha haha!
nyt laitoin täydellisen kiellon namusille,en osta,kitisköön vaan..kumma kyllä kun näytin tuon aiemman vastauksen `heittelevästä verensokerista´,laittoi pienesti miettimään..jopa on olonsakkin tasottunu jo 2%

Lue lisää

Minulle on joskus sanottu ettei ihmisen taakaksi anneta enempää kuormaa kuin se minkä hän jaksaa itse kantaa, ja voisin sen laittaa motokseni. En valitettavasti omista kotioloissa sähköpostia, mutta ilmoitan kyllä kun sen hankituksi saan.

Huomaan väkisinkin että kaikissa näissä tapauksissa tietynlainen itsekkyys iskee kuvioon mukaan.
Raha on meillä ikuinen kärsimys ja tappelun aihe. Ollaan molemmat ansiotyössä ja siitä huolimatta rahasta keskusteleminenkin saa karvat pystyyn joka ikinen kerta. Mies haluaa tuhlata kaikki rahansa vaatteisiin, mieluummin kuin samalla rahalla maksettaisiin yhteiset lainat.

Mietin kuten sanoitte, ei tässä kaupungissa ole samaa tilannetta kenelläkään. Mutta toisaalta, miten hyvin nämäkin asiat osataan hyvin piilottaa. Eihän meidänkään tilanteesta ole tietoisia yksikään tällä kylällä.

Minä olen menettänyt positiivisen elämänasenteeni, kaiken sen ilon mikä paistoi minusta. Minä haluan lähteä tästä talosta pois aina kun mahdollista, en kestä katsoa tätä enää. Ystävät sanoivat ymmärtävänsä, mutta äskettäin pyysin juttelukaveria, ystävää jonka luokse mennä itkemään murheita, useaksikin päivää pois täältä. Kukaan ei ollut valmis kuuntelemaan, ottamaan minua vastaan kun itku kurkussa sitä pyysin. Ja ymmärsin, että tässä se ystävyys mitataan.

Poikkeus meilläkin ilmeisesti on. Mieheni ei koskaan estele minua, sanoo vaan että mene jos mentävä on. Tee jos tehtävä on. Kyllä hän asiat järjestelee jos minun on päästävä pois kuvioista, miten pitkäksi aikaa vain.
Sanoisi kerrankin perkele että et sinä mene, nyt olet täällä ja turha asioita on paeta, eteen ne tulee kuitenkin.
Ymmärrän ja arvostan sitä täysin, mutta joskus kieltäväkin sana tuntuisi siltä että minusta oikeasti välitetään...

Todella hienoa, että teillä asiat on edistyneet, ja kun yksikin solmu saadaan auki, niin uskon että loputkin selviävät, ilman jännitystä, ilman pelkoa. Yksi askel eteenpäin on kuitenkin se että vika on myönnetty ja apu saatavilla. Langat on siis käsissä hänen sekä sinun, yhdessä. Uskon siihen että teidän elämässänne ymmärrys auttaa jaksamaan, kuulostatte hienoilta ja kannustavilta ihmisiltä, ja kun miehenne tajuavat, mikä aarre heillä on käsissään, kaikki muuttuu hyväksi.
Nim. myöntämistä odotellessa

Sinä olet varsinainen ongelmageneraattori.

Niinpä niin. Syyhän se oli minun - naisen - kun mies tokaisi ettei hän hyödy suhteesta enää mitään ja siksi ei näe avoliitollamme tulevaisuutta.

Kusipää mulkku, se avomieheni oli.

luulet vain kirjoitti:

Niinpä niin. Syyhän se oli minun - naisen - kun mies tokaisi ettei hän hyödy suhteesta enää mitään ja siksi ei näe avoliitollamme tulevaisuutta.

Kusipää mulkku, se avomieheni oli.

Lue lisää

och pilasit!!!!!!!!!!!!!!!

ja hinasit !!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

och pilasit!!!!!!!!!!!!!!!

.. että nuo ukot ovat sairaita.. Ja heillä on narsistin piirteitä .Oma mies ollut samanlainen ja itseä mietityttää eniten juurikin ero em käytöksen takia. Kaikkea ei tarvitse kestää..

Sinirinta kirjoitti:

.. että nuo ukot ovat sairaita.. Ja heillä on narsistin piirteitä .Oma mies ollut samanlainen ja itseä mietityttää eniten juurikin ero em käytöksen takia. Kaikkea ei tarvitse kestää..

Lue lisää

Juu, kaikkea ei tarvitse sietää luulin minäkin. Kun kerroin haluavani erota, mies romahti täysin ja siitä alkoi pitkä helvetti täynnä uhkailuja ja väkivaltaa. Apua oli turha pyytää mistään kun mies ei sitä tarvinnut omasta mielestään. Minähän olin syyllinen hänen käytökseensä, ei hänessä ollut mitään vikaa. Luovuin eroaikeistakin mutta eihän se mitään auttanut kun ongelma oli hänen sairaalloinen käytöksensä. Sen jälkeen minua syytettiin siitä että olin kuitenkin joskus halunnut erota ja se oli kaiken aiheuttanut, en sitä pystyisi ikinä korjaamaan. Ulkopuolisille esitti normaalia ja sanoi minun olevan sairas ja hysteerinen. Käytös oli lopulta täysin hallitsematonta ja tajusin että jossain vaiheessa on valittava haluanko itse säilyttää terveyteni ja henkeni. Ymmärsin, että jokainen on vastuussa omasta elämästään ja siitä haluaako ratkaista ongelmansa vai syyttää niistä ikuisesti muita. Vanhat traumat olivat ainakin hänen sairautensa takana. Hän ei saanut apua.

Ei voisi enempää olla samaa mieltä!

Kyllä! kirjoitti:

Ei voisi enempää olla samaa mieltä!

Vanhan ketun kanssa siis...