Ohjeita Suomelle

Anonyymi

"Lyhyesti virsi kaunis" eli hyvin lyhyesti, mitä pitäisi tehdä? ja myös muutama huomio tilanteesta.

1. Suomen itsenäisyys palautettava, määräysvalta Suomen valtiolle omista asioista.

2. Puoluejärjestelmä lakkautettava, koska ei toimi maan ja kansan kannalta sitä rakentaen ja tukien.

3. Yhteiskunnan rakenteita muutettava koskien mm. A. viranomaisia, B. terveydenhoitoa, C. liikennettä, D. pankkeja.

4. Valtion eli kansan yhteisen omaisuuden tuhlaaminen ja sillä pelaaminen lopetettava.

Mitä edelliset ohjeet tarkoittavat?

Kohta 1. Ei EU. Ei euroa, vaan oma valuutta. Ei NATO tulevaisuudessa. Ei globalisaatiolle. Ei uudelle maailmanjärjestykselle.

Kohta 2. Eduskunta ilman puolueita, kansa valitsee esim. sata ehdokasta, joista tarpeelliset ministerit, puheenjohtaja. Oikeisto vasemmisto ajattelu on aikansa elänyt ja huonoksi todettu. Presidentti toimii valtion asianajajana maailmalla.

3. Rakenteista, A. virkakoneistoa kevennettävä, byrokratiaa, korruptiota kitkettävä, verotusta alas, voidaan tehdä, kun hukka investoinnit lopetetaan mm. tolkuton, kallis ydinvoima, kehitysapu, liian suuri virkakoneisto.
B. Terveydenhoito oikealle raiteelle, ei perustuen nykyisen kaltaiseen epätieteelliseen lääkemafia toimintaan, eikä varsinkaan nyt vallalla olevaan ulkoa johdettuun agendaan.
C. Liikennettä rasittaa liian suuret verot ja julkinen liikenne on varsinkin syrjäseuduilla ajettu alas.
D. Pankeilla liian paljon valtaa luvallisesti roistota kansalta varoja ja pelata niillä. Rahatalouden voi hoitaa Suomessa yksi valtion pankki, joka palvelee, ei roistoa kansaa.

4. Yhteinen omaisuus, tästä saadut varat Suomen käyttöön, ei monikansallisille yhtiöille, ulkomailla asuville rikkaille suvuille tai patruunoille. Alunperin lähti omaisuuden jako väärälle raiteelle, kun jotkut omivat itselleen yhteistä kansallisomaisuutta ja siitä saatua rahaa.

Äänestää ei kannata, koska vallalla puoluejärjestelmä, jota johdetaan ulkoapäin, ei ole olemassa demokratiaa, vaikka niin sanotaan. Ns. puoluekuri ei anna mahdollisuutta olla erimieltä jostain puolueen sisällä, aiheuttaa hajaannusta.
On aivan turhaa kinastella, kuten täällä persuista, kokoomuksesta jne. ei järjestelmä sillä muutu, eikä asiat korjaannu.
Uusi puolue VKK-valta kuuluu kansalle. Valta kuuluu silloin kansalle, jos kansa osaa olla vallassa, ei näin, että lähdetään seuraamaan ja tukemaan väärää ja täysin valheellista, epätieteellistä globaalia agendaa ja satu kertomusta siitä, ottamalla piikkejä, käyttämällä terveydelle haitallisia maskeja ja muutenkin alistumalla päättäjien oikeita perusteluja vailla oleville määräyksille, jotka vielä ovat osin tai kokonaan perustuslain vastaisia.

8

216

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja pillerin nimi oli? Ja annoksen suuruus?

    • Anonyymi

      Elämme disinformaatio aikaa. On mielenkiintoista huomata että Venäjä käyttää uskovaisia hyväkseen disinformaation levittämisessä. Rokotevastaisuus on levinnyt kulovalkean lailla niin yhdysvalloissa kuin Suomessa juuri uskovaisissa piireissä. On sangen ikävää että sekä Pohjanmaalla ja vaikkapa jiesiössä niin kuin Alabamassa ihmisiltä puuttuu medialukutaito, mutta siinä on se syy miksi juuri sinne tämä disinformaatio keskitetään.

      • Anonyymi

        Ihmisiltä (mm. maskinokat) puuttuu kokonaisuuksien hahmotus kyky ja sen kautta ymmärrys asioihin. 🐖..
        Suuri osa uskovaisista on mukana tässä nyt menossa olevassa agendassa, koska sanassa kehoitetaan olevan alamaisia johtajilleen, noudattaen heidän määräyksiä. Kaikki uskovaiset eivät kuitenkaan näin toimi, he näkevät, tietävät mihin perustuu nykyinen johtaminen ja mikä on suunta. 🐖..
        Medialukutaito? joka seuraa vain valtamediaa, hän on siltä suunnalta aivopesty ja ohjattavissa oleva yksilö, ilman omaa ajattelukykyä asioista. 🐖.. Valtaosa kansasta on tätä "sorttia". 🐖..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisiltä (mm. maskinokat) puuttuu kokonaisuuksien hahmotus kyky ja sen kautta ymmärrys asioihin. 🐖..
        Suuri osa uskovaisista on mukana tässä nyt menossa olevassa agendassa, koska sanassa kehoitetaan olevan alamaisia johtajilleen, noudattaen heidän määräyksiä. Kaikki uskovaiset eivät kuitenkaan näin toimi, he näkevät, tietävät mihin perustuu nykyinen johtaminen ja mikä on suunta. 🐖..
        Medialukutaito? joka seuraa vain valtamediaa, hän on siltä suunnalta aivopesty ja ohjattavissa oleva yksilö, ilman omaa ajattelukykyä asioista. 🐖.. Valtaosa kansasta on tätä "sorttia". 🐖..

        Ei olisi uskontoja.... Siis ihmiset joutuisivat ajattelemaan omilla aivoillaan, kun ei olisi mielikuvitusmaailmaa johon voisi vedota. Kuulostaa hyvältä minulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisiltä (mm. maskinokat) puuttuu kokonaisuuksien hahmotus kyky ja sen kautta ymmärrys asioihin. 🐖..
        Suuri osa uskovaisista on mukana tässä nyt menossa olevassa agendassa, koska sanassa kehoitetaan olevan alamaisia johtajilleen, noudattaen heidän määräyksiä. Kaikki uskovaiset eivät kuitenkaan näin toimi, he näkevät, tietävät mihin perustuu nykyinen johtaminen ja mikä on suunta. 🐖..
        Medialukutaito? joka seuraa vain valtamediaa, hän on siltä suunnalta aivopesty ja ohjattavissa oleva yksilö, ilman omaa ajattelukykyä asioista. 🐖.. Valtaosa kansasta on tätä "sorttia". 🐖..

        Vähän niin kuin olisi Tuntemattoman Määttä sotakirjeenvaihtajana: ”Vaan hyvin on korkea tuo pilvi, jonka pommi tekköö.”


    • Anonyymi

      Tämä pandemia kun on ohi niin lahkouskovaiset ja persut on kuollu koronaan.
      Keskimääräinen älykkyys yhteiskunnassa on sen jälkeen paljon suurempi kun idiootit on kuollu pois.

      • Anonyymi

        Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat..-


    • Anonyymi

      Aluevaaleissa kannattaa olla tarkkana antaako äänensä omalle & läheisten hyvinvoinnille vaiko Putinille. Äänestämällä persuja annat äänesi kansallisen erimielisyyden & vihan lietsomiselle, josta hyötyy Kremlin ukko. Suomalainen äänestää suomalaista - ei Kremliä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      838
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      736
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      690
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      574
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      549
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      543
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      506
    Aihe