7 vuotias tyttö tienasi 25 miljoonaa

https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/f07c1d0e-45db-4787-a3e6-1d1eb902a8f9
"7-vuotias tyttö tienasi vuodessa 25 miljoonaa Youtube-videoillaan
Youtuben eniten tienaava kärkikymmenikkö on täynnä nuoria miehiä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.
Vuoden 2021 kuudenneksi eniten tienannut Youtube-tähti on 7-vuotias Anastasia ”Nastya” Radzinskaya, Forbes kirjoittaa. Samalla Radzinskaya on Youtuben eniten tienaavan kärkikymmenikön ainoa naispuolinen sisällöntuottaja
Summaan on laskettu mukaan mainostulot, sponsoridiilit, esiintymiset ja niin edelleen.
Alustan raharikkain sisällöntuottaja vuonna 2021 oli huikeista tempauksistaan tunnettu MrBeast, joka onnistui nettoamaan peräti 54 miljoonaa dollaria (noin 47 miljoonaa euroa) vuoden aikana."

No onpa huikeita summia, mut turha kuvitella, että tubetuksella pääsee miljooniin yks kaks, ainakaan suomessa.
Tai eihän sitä koskaan tiedä, onhan joku ladanut tubeen jonkun erikoisen videon ja seuraavana aamuna on huomanut, että videolla on ollut yli miljoona katselukertaa.
Meikäläinen latasi videon tubee kuukausi sitten ja katselukertoja on ollut 6 ja siitä 1 meikäläisen oma katselukerta, että ei tubella kyllä massia tehdä.
Kuulemma 5000 näyttökertaa tienaa 5€, josta tube ottaa lähes puolet ja lopuista joutuu verot maksaan eli abou 2€ voi siitä tienata, että ei kyllä rikastu, jollei keksi jackpottia eli videota, jota katsotaan yli miljoona kertaa muutamassa päivässä.

Tolleen, ei kannata olla sitli kateellinen noille tubemijonääreille, jos vuodessa tienaa 47 miljoonaa, niin homman voi lopettaa siihen, kun rahaa on enemmän, kuin mitä ihminen elämiseen tarvii loppuelämänsä aikana.
Tosin voihan sitä jatkaa ja lahjoittaa sitten rahaa hyväntekeväisyyteen tai jakaa rahaa kadulla köyhille.
Eräs tubettaja jakoi rahapinkkoja tubevideoillaan köyhille, no kyllähän se onnistuu, jos tube kanavalla tienaa miljoonia vuodessa, niin kyllähän siitä on mistä jakaa.
Tosin voihan ne olla lavastettuja, että on köyhä palkattu videoon ja samaa rahapinkkaa jaetaan kaikille, kun videon klipin jälkeen rahapinkka annetaan uudelleen jakoon.
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu