Kirjoitettuani otsikon, ajattelin seuraavaksi keskittyä sisältöön. Otsikon ja tekstin suhde on kummallinen: Jos otsikko on hyvää parempi, eli erinomainen, niin tekstiä ei välttämättä tarvitse kirjoittaa. Jos taas teksti on otsikkoa kuvaavampi, niin teksti ei ohjaudu otsikon mukaan, vaan kertoo jotain muuta, ja on siten ristiriidassa otsikon kanssa. Tilanne on sama kuin kulkisi tienviittojen mukaan kaupunkiin, jonka nimi on Rooma, mutta joutuukin Närpiöön. Hulluimmassa tapauksessa kuljeksija saattoi jopa luulla tienviittaa Roomaksi, koska näin tienviitassa näin luki, vaikka siinä ei välttämättä lukenut mitään.
Rooma tai Närpiö ei kiinnosta minua enää tuon vertaa, sillä olen yöllä pyörinyt vuoteessa niin pahoin, että olen sotkeutunut lakanoihin, enkä pääse niistä irti. En ole nähnyt taivasta viikkoihin. Olisi noustava pilvimaton yläpuolelle, jotta tällaisen ihmeen voisi nähdä. Eilen nämä ylhäiset ja yhteen limittyneet lautat olivat niin matalalla, että kuljimme niissä. Tästä huolimatta en nähnyt niiden yli, vaan matkasin seassa kuin harmaassa sumussa, usvassa tai hajuttomassa savussa, joka ei kirvellyt silmiä, vaan kostutti ne, sekä huulet.
Ei sanaakaan niiden muotoilemina lipsahda huuliltani, vaan olen vaiti kuin muuri, joka itki. Ihmiset eivät voi sietää sitä, että puhelimeni soittoäänenä on lapsen loputonta ja lohdutonta parkua, vaan he ensihämmennyksensä jälkeen pyytävät minua ystävällisesti vastaamaan saapuvaan puheluun, tai he uhkaavat soittaa lastensuojeluviranomaisille: instanssille, joka hakee puhelimeni pois ja heittää sen yhteiskunnan rattaisiin, jonne se katoaa jättämättä jälkeäkään. Jotain aina jää, jättäytyy tai jäsentyy.
On lisäksi kummallista se että jokainen jättämäni jalanjälki elämän rannoilla on pyyhkiytynyt pois, pyyhkiytymättä pois. Yksikään askel ei ole kadonnut, vaan on yhä tallessa, vaikka mistään tästä ei ole mitään mitään näyttöä kenellekään osoittaa. Ainostaan kirjuri muistaa askeleensa, ajatuksensa ja kauneutensa julmuuden. Olen lähtemättömästi kiinni kääreissäni. Kestämätön näky, joka on kestettävä. Tämän vuoksi en näe mitään. Olen sokea itselleni. Heijastun käytöksestäni. Muu todentaa minut. Ilman väenpaljoutta haihdun olemattomiin ja muutun kasvojani hiveleviksi pilviksi ympärilleni, sumuksi, jossa ei ole mitään tai ketään. Ja jossa kenelläkään ei ole enää asiaa toiselleen. Me emme keskustele itsemme kanssa ollessamme yksin.
Keskustelen usein itseni kanssa. Mitä enemmän keskustelen itseni kanssa, niin sitä valmiimmaksi maailmani tulee. Keskustelu johtaa aina jonnekin. Keskustelu on tienviitta, jolla on jotain merkitystä. Sillä on idea. Kaikki tiet vievät idean luo, pohdin ja esitin vuoteella muumiota. Olin ollut liikkumatta viikon. En hengittänyt, enkä halunnut mitään. Viikko tai 10000 vuotta: se ja sama. Elämä on silmänräpäys, johon mahtuu ikuisuus.
(hihitystä)
Rooma tai Närpiö ei kiinnosta minua enää tuon vertaa, sillä olen yöllä pyörinyt vuoteessa niin pahoin, että olen sotkeutunut lakanoihin, enkä pääse niistä irti. En ole nähnyt taivasta viikkoihin. Olisi noustava pilvimaton yläpuolelle, jotta tällaisen ihmeen voisi nähdä. Eilen nämä ylhäiset ja yhteen limittyneet lautat olivat niin matalalla, että kuljimme niissä. Tästä huolimatta en nähnyt niiden yli, vaan matkasin seassa kuin harmaassa sumussa, usvassa tai hajuttomassa savussa, joka ei kirvellyt silmiä, vaan kostutti ne, sekä huulet.
Ei sanaakaan niiden muotoilemina lipsahda huuliltani, vaan olen vaiti kuin muuri, joka itki. Ihmiset eivät voi sietää sitä, että puhelimeni soittoäänenä on lapsen loputonta ja lohdutonta parkua, vaan he ensihämmennyksensä jälkeen pyytävät minua ystävällisesti vastaamaan saapuvaan puheluun, tai he uhkaavat soittaa lastensuojeluviranomaisille: instanssille, joka hakee puhelimeni pois ja heittää sen yhteiskunnan rattaisiin, jonne se katoaa jättämättä jälkeäkään. Jotain aina jää, jättäytyy tai jäsentyy.
On lisäksi kummallista se että jokainen jättämäni jalanjälki elämän rannoilla on pyyhkiytynyt pois, pyyhkiytymättä pois. Yksikään askel ei ole kadonnut, vaan on yhä tallessa, vaikka mistään tästä ei ole mitään mitään näyttöä kenellekään osoittaa. Ainostaan kirjuri muistaa askeleensa, ajatuksensa ja kauneutensa julmuuden. Olen lähtemättömästi kiinni kääreissäni. Kestämätön näky, joka on kestettävä. Tämän vuoksi en näe mitään. Olen sokea itselleni. Heijastun käytöksestäni. Muu todentaa minut. Ilman väenpaljoutta haihdun olemattomiin ja muutun kasvojani hiveleviksi pilviksi ympärilleni, sumuksi, jossa ei ole mitään tai ketään. Ja jossa kenelläkään ei ole enää asiaa toiselleen. Me emme keskustele itsemme kanssa ollessamme yksin.
Keskustelen usein itseni kanssa. Mitä enemmän keskustelen itseni kanssa, niin sitä valmiimmaksi maailmani tulee. Keskustelu johtaa aina jonnekin. Keskustelu on tienviitta, jolla on jotain merkitystä. Sillä on idea. Kaikki tiet vievät idean luo, pohdin ja esitin vuoteella muumiota. Olin ollut liikkumatta viikon. En hengittänyt, enkä halunnut mitään. Viikko tai 10000 vuotta: se ja sama. Elämä on silmänräpäys, johon mahtuu ikuisuus.
(hihitystä)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mjaa-a
On kieltämättä hieman vaikeaa saada tästä kiinni, sillä päälauseiden ja sivulauseiden suhde on epänormaali, eli eksentrinen. Lisäksi on mainittava että liian suurien sanojen käyttö heijastaa normiksi luettavissa olevalla listalla niiden kyseenalaista voimaa.
Suuria sanoja ovat esimerkiksi sana kaikki tai sanapari se ja sama.
(hirn)
Onko se ja sama, se ja sama. Onko Alfredilla ja Aadolfilla joku yhteinen tekijä, on nyt pienin ongelma aluksella, jolla yhteys komentokeskukseen on kadonnut. Sitä saattoi hädintuskin edes ohjata..
Olen muuttunut matkustajaksi omalla aluksellani. Lähetän hätäviestejä unohtaen kieleni. Toistaiseksi ei mitään tietoa mihin olen kadonnut. Jorma kieppuu matkassa höyhenen keveästi painottomuudessa kuin kaunis sarkofagi. Ymmärrän Nasan hetkiä kun Perseverancen signaali oli hukassa. Ennen kuin ehdin tajuta, menen ja avaan tuon muumion, johon en toistaiseksi ole rohjennut kajota. Tämä saattaa johtua myös jostakin muusta, kuin laskun epäonnistumisesta..
https://youtu.be/f9X1C7pTu-M
t.sxth
:)
Onneksi tuli valittua kuninkaiden laaksosta. Tähän ei voi kirjoittaa otsikkoa, ei laittaa linkkiä, se on...
t.sxth
:)