Hallituspuolueet voittivat, perskokkareet hävisivät

Anonyymi

Hallitusrintama vahvistui aluevaaleissa. Vaikka kokoomus voitti, persujen romahdus heikensi koko oppositiota. Seuraava hallitus on hyvä muodostaa nykyiselle punamultapohjalle. Siten taataan hyvinvointivaltion säilyminen.

40

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannatan myös tätä nykypohjaa, punamultaa.

      • Anonyymi

        Vaaleiqssa tuli vahva tuki.


      • Anonyymi

        Niin knsa teki.


    • Eli siis "Kokkareet" kuitenkin voittivat eivätkä hallituspuolueet?

    • Anonyymi

      Kokoomuksen ainoa voitto oli alhainen äänestysprosentti. Kokoomuksen kannattajathan ovat aktiivisimpia äänestäjiä. Vaalitulos ei muutoin anna kokoomukselle mitään mandaattia pullisteluihin.

      Itse asiaa hallituspuolueiden erinomainen menestys kieli siitä että kansan suuri enemmistö antaa tukensa Marinin hallituksen sote uudistukselle. Toivottavasti sitä kunnioittaa myös kokoomus jonka markkinamalli nyt jäi vaille kansan enemmistön tukea.

    • Anonyymi

      Äänestysprosentin oli tosi alhainen ja siitä hyötyi kokoomus mitenkähän käy eduskuntavaaleissa taitaa tulla kolmassija sillä hallituspuolueet menestyivät poikkeuksellisen hyvin ei vaikuttanut Marinin mollaam inen ennenpitkää se kääntyy demarien eduksi ja punamulta jatkaa myötätuulessa.

    • Anonyymi

      Kokoomus jää yhä enemmän yksin poliittisella kentällä. Persut kuihtuvat pienpuolueeksi. Kokoomus ajaa itsensä yhä enemmän nurkkaan oikeistolaisella politiikallaan.Seuraavakin hallitus on punamulta.

      • Anonyymi

        Hieno kehitys, KOAK tyytyy osaansa OPPOSIITTIOpuolueena.


      • Anonyymi

        Hehhee


    • Anonyymi

      Ei kokoomus yksin voi hallitusta muodostaa. Sillä ei ole ystäviä. Sen politiikka poikkeaa niin paljon muiden puolueiden politiikasta. Suurimman puolueen asemakaan ei mitään takaa. Yhteistyökyky ratkaisee hallituspohjan.

    • Anonyymi

      Eduskuntavaalit järjestetään vuoden päästä: sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023.
      Tästä meidän on hyvä jatkaa nykyisellä porukalla seuraavassa hallituksessa.

      "Marinin hallituksen aikaansaama soteuudistus sai vahvan kannatuksen kansalta!

      Hallituspuolueet:
      SDP 19,3 % - KESK 19,2 % - VAS 8,0 % - VIHR 7,4 % - RKP 4,9 % = 58,8 %

      Valitettavaa demokratian kannalta oli, että äänioikeutetuista äänesti vain alle puolet eli 47,5 % ja
      se äänestäjien passiivisuus antoikin kokoomukselle mahdollisuuden saada 21,6 % äänistä.

      Toivottavasti kolmen vuoden päästä 2025 kunnallisvaalien yhteydessä pidettävissä aluevaaleissa saadaan äänestysprosentti huomattavasti korkeammaksi."

    • Anonyymi

      Minäkin kannatan tätä yletöntä velan ottamista.

      • Anonyymi

        Korona maksaa. Se näkyy tulojen vähenemisenä ja menojen kasvuna. Vain pöljä ei tätä ymmärrä.


    • Anonyymi

      Niin meni.

    • Anonyymi

      Kansan tahto.

    • Anonyymi

      Valitusoikeutta ei ole.

    • Anonyymi

      Onnellisten maa.

      • Anonyymi

        Laatua ja sivistystä.


    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton kannatus nousee jatkuvasti vasemmistohallituksessa,
      perskokkareet pysyy oppositiossa.

    • Anonyymi

      Oli se yllatys.

    • Anonyymi

      Keskusta nayytti taas narhinvarkit

    • Anonyymi

      Oli se pettymys.

    • Anonyymi

      Typen oksidit.

    • Anonyymi

      Ropo pettyi taas.

    • Anonyymi

      Varma.

    • Anonyymi

      Turva.

    • Anonyymi

      Tuki.

    • Anonyymi

      Etenee.

    • Anonyymi

      Huominen on turvattu.

    • Anonyymi

      Sontaq peltoon .samqq nqtolle

    • Anonyymi

      Sopiminen on voimaa.

    • Anonyymi

      Eipuolueet vastatuulessa.

    • Anonyymi

      Jarrut jumissa.

    • Anonyymi

      Fantastinen tulos sano kateinenen

    • Anonyymi

      Niin meni

    • Anonyymi

      Unohtui unessa.

    • Anonyymi

      Osaaminen ruokkii menestystä.

    • Anonyymi

      Juuri näin.

    • Anonyymi

      Näin

    • Anonyymi

      Sote etenne

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      509
      1491
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1156
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      817
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      756
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      724
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      697
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    Aihe