Ehkä kansallissäveltäjämme suosio johtuu vain siitä että muut säveltäjät eivät ole päässeet riittävässä määrin esiin näyttämään kykyjään kun kansallissäveltäjää on suosittu liian yksipuolisesti ja on syntynyt harhakuva hänen erinomaisuudestaan muihin hyviin säveltäjiin nähden. Enkä minä kansallissäveltäjää niin kovin hyvänä pitäisi kun hänen sinfoniansa eivät saa pakahtumaan, lumoutumaan ja haltioitumaan kuten sentään hänen aikalaisensa Melartinin sinfoniat jotka vaikuttavat kohottavasti tunteisiin ja tämä tapahtuu välittömästi ja heti. Kansallissäveltäjän sinfonioita saa kuunnella pitkät tovit kokematta ja tuntematta mitään erityistä vaan korkeintaan pitkästyy ja tuskastuu hänen frigidiin sävelkieleensä. Hyvyyskin on näet niin suhteellista. Löytyy kansallissäveltäjää huonompiakin säveltäjiä mutta myös paljon parempia. Muuan suomalainen kapellimestari kertoi radiohaastattelun yhteydessä käyneensä hampurissa vieraillessaan sikäläisessä musiikkikaupassa jossa myyjä totesi että "Tämä Melartin on hyvä säveltäjä". Eikä Melartinia kuitenkaan voine kutsua tosi suosituksi ainakaan maailmalla jossa hän lienee verrattain tuntematon suuruus
Mistä kansallissäveltäjän suosio johtuu?
Anonyymi
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kansallissäveltäjän laajempi suosio näyttäisi perustuvan vain joihinkin yksittäisiin teoksiin mutta ei suinkaan niinkään hänen koko sinfoniatuotantoonsa josta vain verraten harvat ovat kiinnostuneita ja omalta kohdaltani kasvanut tietoisuus muista emotionaalisesti vaikuttavammista ja väkevämmistä säveltäjistä kuten Deliuksesta ja Melartinista ym. syrjäytti kokonaan kansallissäveltäjän suosikkieni listalta erkaantuessani hänen vaikutuspiiristään ja ryhdyin fanittaman minulle monia aiemmin tuntemattomia säveltäjänimiä jotka tuntuivat kansallissäveltäjää paljon kiehtovammilta ja elinvoimaisemmilta musiikkinsa ekspressiivisessä ja emotionaalisessa voimassaan joka ylittää kansallissäveltäjän sinfonioiden frigidin, askeettisen ja staattisen sävelkielen.
On tietenkin hiukka arveluttavaa tuo että verrataan jotain unohtumassa olevaa sinfonikkoa kuten Melartin johonkin ansioituneeseen iskelmä säveltäjään kuten kansallissäveltäjä Toivo Kärki.
Mutta siis mistä Toivo Kärjen musiikin suosio johtuu? Eiköhän sen takana ole se sama kuin miksi ylipäätään missä hyvänsä musiikki tyyliin musiikkia tehneet jotkut musiikin tekijät ovat suositumpia kuin jotkut toiset, ja se on että niillä suosituilla on ollut kyky löytää tarttuvia melodioita, samoin tietenkin että ovat osanneet valita hyviä yhteistyö kumppaneita kuten T.Kärjen tapauksessa vaikkapa Reino Helismaa ja Juha Vainio.
Ei melartin ole sinfonikkona enää unohtunut eikä unohtumassa sillä hänen musiikkinsa onkin ainakin täällä suomessa kokenut uuden tulemisen ja renessanssin. Onhan Melartinin painokas ja vakava sinfonikkous paljon painavampaa ainesta kuin kärjen kevyt viihteellisyys ja siksi myös ansiokkaampaa musiikkia.
Toivo kärki ei ole suomen kansallissäveltäjä vaan Jean Sibelius jolta puuttuu kuitenkin kyky saada musiikillaan pakahtumaan, tuottaa emotionaalisia kokemuksia ja järkyttää sielua.
"Toivo kärki ei ole suomen kansallissäveltäjä vaan Jean Sibelius jolta puuttuu kuitenkin kyky saada musiikillaan pakahtumaan,"
Mikä taas kerran osittaa kuinka Sibelius oli tuossakin edellä aikaansa jos tai kun teki musiikistaan sellaista että se ei pakahduta kuulijaansa.
Nimittäin nyt on tilanne että tuhannet ihmiset kärsivät koronan vioittamista keuhkoista, ja olisi erittäin ikävää ja suorastaan terveysuhka jos heidän koronan sairastamisen seurauksena ilmeisesti pysyvästi keuhkovikaisten pitäisi Sibeliuksen erinomaisesta ja niin täällä kotimaassa kuin maailmalla laajalti nerokkaaksi tunnustetusta musiikista nauttiessaan pelätä että pakahtuisivat sitä musiikkia kuunnellessaan siinä määrin että eikun ampulanssilla lähimpään sairaalaan ja siellä suoraan teholle ja teholla sitten hengityskoneeseen jotta ylipäätään jäisi henkiin.
Juurihan kuitenkin olen osoittanut sen ettei Sibelius ilmeisesti kenttätekniikkaan viittaavasta staattisuudestaan ja sisäänpäin kääntyneestä modaalisuudestaan ja askeettisuudestaan johtuen kykene saamaan kuulijaan pakahtumaan, haltioitumaan saati lumoutumaan tai tuottamaan tälle katharsista ja korkeimmanasteisia transsinomaisia psykofyysisiä tiloja niin en voi käsittää mihin ominaisuuteen tai musiikilliseen piirteeseen Sibeliuksen väitetty nerous ja nerokkuus perustuu kun suuren ja nerollisen säveltaiteen perimmäinen tarkoitus nimenomaan on sen kyky saada kuulijassaan aikaan musertavia emotionaalisia vaikutuksia ja haukkomaan henkeä ja jollei se tähän kykene kuten olen vedenpitävästi osoittanut ja todistanut emme voi myöntää Sibeliuksen musiikille suuren taiteen arvonimeä ja epiteettiä sillä onhan sanallinen nero Schopenhauer todennut että missä aivoilla opn miellekykyä siis älyä sellainen ylimäärä että maailmasta tarkoituksetta syntyy puhdas, selvä ja objektiivinen kuva joka on tahdon tarkoitusperille hyödytön, korkeammissa asteissa häiritsevä ja jopa niille vahingolliseksi koituva niin siinä on ainakin pyrkimystä tuohon epänormaaliuteen jota neroudeksi kutsutaan vaikkakaan tämä ei ollut suora vastaus kysymykseesi.
Montako ketjua tästä aiheesta on samanlaisine sisältöineen?
"Montako ketjua tästä aiheesta on samanlaisine sisältöineen?"
Liian monta, ja niissä kaikissa on sama itku ja hammasten kiristys siitä että miten se Sibelius kehtasikin olla niin säveltäjänä niin paljon parempi ja suositumpi kuin aikalaissäveltäjänsä.
Mikä siis käytännössä tarkoittaa että täällä tämä muuan yhä uudestaan ja uudestaan parkuu sitä että miksi Sibelius ei tahallaan ja tarkoituksella säveltänyt huonompaa musiikkia kuin mihin pystyi? Että olisi muka ollut niin että jos Sibelius olisi säveltänyt tahallaan ja tarkoituksella huonompaa musiikkia kuin mitä sävelsi niin silloin aikalaissäveltäjilläkin olisi ollut mahdollisuuksia päästä teoksillaan joko paremmin tai ylipäätään esiin.
Ja tottahan tuo tietenkin on tai voi olla, paitsi että ihan yhtä hyvin voitaisiin kysyä että miksi ne aikalaissäveltäjät eivät säveltäneet parempia teoksia kuin mitä sävelsivät?
Eihän Sibelius heistä ketään sinänsä voinut estää säveltämästä sitä mitä ikinä olisivat voineet säveltää jos olisivat osanneet.
Tietenkin on myös täysin mahdollista sekin että Sibelius solidaarisuudesta noita hiukka vähemmin kyvyin toimineita aikalaissäveltäjiään kohtaan itse asiassa sävelsi huonompaa musiikkia kuin mihin olisi pystynyt, mutta Sibelius ei huonontanut sävellyksiään tarpeeksi, koska Sibeliuksen teoksiinsa tekemistä huononnuksista huolimatta aikalaissäveltäjiensä teosten musikillinen vähemmyys yhä selkeästi ilmeni kun niitä Sibeliuksen säveltämiinteoksiin verrattiin.
Ei se siitä sibeliuksesta johtunut että saikkolat ja tuukkaset on niin totaalisesti unohdettu ajan saatossa vaan meidän pitää etsiä syvempiä syitä tapahtuneelle johon kelpaisi esim. musiikki ilmaston täydellinen muutos perinteisestä tonaalisuudesta modernismia ja dodekafoniaa ja sarjallisuutta suosivaksi jolloin tuukkasesta tuli tavallaan tyyliaikakausien väliinputoaja ja hänen musikkinsa jota ennen hänen omana aikanaan esitettiin suhteellisen usein jäi vähitellen pois ohjelmistosta tosin täysin ansaitsemattaan musiikillisten ihanteiden ja arvojen muuttuessa niin täysin 60 luvun suomessa jolloin kansallisromanttinen ja postromanttinen tyyli jäi uuden kohutun modernismin jalkoihin Kokkosten ja bergmannien myötä ja vaikka saikkola, tuukkanen, Aaltonen, fordell, fougstedt, pesonen ym. kirjoittivat syväti riipaievioa ja vaikuttavia sinfonioita jotka ylittivät sibeliuksen sinfonioiden vaatimattoman laatutason josta puuttuu ekspressiiivisten ominaisuksien lisäksi emotionaaliset ja metafyysiset syvyydet ja on staattista, frigidiä ja askeettista niin sibelius oli ainoa näistä säveltäjistä joka vakiinnutti paikkansa kaanonissa ja ohjelmistossa, mikä tuntuu suurelta vääryydeltä,
Itse olen monesti verrannut kansallissäveltäjää Melartiniin ja Tuukkaseen sillä tuloksella että kansallissäveltäjän frigidit tuotokset kalpenivat jälkimmäisten rinnalla sillä hehän sävelsivät suurenmoista musiikkia mutta tämä diktatorinen musiikkipolitiikka joka suosii vain kansansuosiota nauttivia triviaalimusiikkia edustavia stereotyyppisiä kansallisromantikkoja ja frigidin klassismin edustajia kuten kansallissäveltäjämme estää ettei heidän innovatiivinen ja emotionaalisesti vaikuttava ja voimallinen sinfonikkoutensa pääse esille vaikka olen lukemattomat kerrat juurta jaksain empiirisesti testannut ja havainnut heidän ylivoimaisuutensa kansallissäveltäjän emotionaalisesti köyhään, pinnalliseen, frigidiin, staattiseen ja askeettiseen sinfonikkouteen verrattuna.
...tuukkasesta tuli tavallaan tyyliaikakausien väliinputoaja...
Eikös se mennyt siten että ensin aikalaiskriitikot kehuivat maasta taivaaseen taisi olla juuri Tuukkasen jotain uutta teosta, ja sitten se teos esitettiin jossain konsertissa loppuun myydylle salille, ja kävi että konsertin lopussa kun musiikki oli lakannut soimasta pikku-Pirkko (5vuotta) rehellisesti totesi niin isoon ääneen että kaikki paikalla olleet sen kuulivat että: "Olipa huonoa musiikkia."
Ja silloin läsnäolijoiden silmät taikka korvat avautuivat ja he huomasivat että se musiikki jota Tuukkanen ja kuten muutkin modernistit olivat viimeaikoina säveltäneet oli niin sanottua keisarin uutta musiikkia. (tuossa edellä nimityksellä 'keisarin uutta musiikkia' viitataan tunnettuun satuun Keisarin uudet vaatteet.) Musiikin modernismissa oli ja on täsmälleen sama ilmiö.
En juuri tunne Tuukkasen teosten reseptiohistoriaa mutta muistaakseni tuukkasen joitakin teoksia on esitetty Yhdysvalloissa saakka ja että tämän 6. sinfonia joka ei ole enää niin juurtunut kansallisromanttiseen ja madetojavaikutteiseen perinteeseen oli kauan ja hartaasti odotettu tapaus suomen musiikkielämässä ja jonka itse jussi jalas on johtanut kantanauhatallenteelle jota Yle kuitenkin on tähän päivään saakka pantannut levystössään liekö sitten lähetysoikeuksien puuttumisen takia. Tuukkanenhan ei ollut mikään varsinainen modernisti koskaan vaan säveltäjänä Tuukkanen yhdisti madetojan perinteen ja uuno klamilta saadut virikkeet uusklassismin ja kansallisromantiikan yhdistelmäksi mutta hänen tyylinsä sisältää myös eksoottisia aineksia jotka ilmenevät sekä aiheenvalintoine että konkreettisesti pentatonisuutena. Minuun Tuukkasen musiikki on tehnyt paljon voimakkaamman vaikutuksen kuin kansallissäveltäjän frigidit sinfoniat.
"Tuukkanen yhdisti madetojan perinteen ja uuno klamilta saadut virikkeet uusklassismin ja kansallisromantiikan yhdistelmäksi.
Madetoja oli säveltäjän uransa alkupuolella Sibeliuksen opissa, ja on julkisesti kiitellyt Sibeliusta opettajana. Joten jos tuukkanen yritti oppia jotain Madetojalta niin sehän tarkoittaa että Tuukkanen musiikillisesti siis on laimennettua eli tavallaan homeoapaattista Sibeliusta.
"Minuun Tuukkasen musiikki on tehnyt paljon voimakkaamman vaikutuksen kuin kansallissäveltäjän frigidit sinfoniat."
Jaa?, minä olen jostain kuulut tai lukenut että Sibeliuksen sinfoniat eivät olisi frigidejä vaan jos niistä jotain peri naisellista muka löytyy niin ehkäpä ne ovat intertekstuaalisesti feministisiä. Joka tapauksessa olivat tai eivät niin väite että Sibeliuksen musiikki muka olisi sukupuolisesti kylmän naisellista on absoluuttisen järjetön.
Tuo frigidi onkin kuvainnollinen ilmaisu eikä sitä pidä' ottaa kirjaimellisesti tarkoittaessani sillä tiettyä kylmyyttä. Vaikka Tuukkanen oli Madetojan opissa eihän suinkaan orjallisesti jäljitellyt oppimestariaan vaan hänelle kuten kaikille huomattaville taiteilijoille kehittyi ajan, iän
ja kokemuksen myötä persoonallinen tyyli vaikka hän saattoi saada 1. sinfoniassaan vaikutteita niin Tsaikovskilta kuin ehkä Sibeliukseltakin ja Luonnekuvia kolmesta muskettisoturista teoksessa osa Vanha linna muistuttaa kaikessa romanttisuudessaan tyylillisesti Modest Mussorgskyn saman nimistä osaa Näyttelykuvia sarjasta Muskettisotureiden päättyessä osaan täyttä ravia enkä niinkään luonnehtisi Tuukkasta sen enempää hampaattomaksi kuin laimennetuksikaan Sibeliukseksi koska hänellä on oma vahva persoonallinen tyylinsä ja minusta asetelma on pikemminkin päinvastainen eli että Sibelius on musiikkinsa emotionaalisen köyhyyden, askeettisuuden ja vähäverisyyden ts. aneemisuuden vuoksi laimennettua Tuukkasta.
Itse en ole niin kultivoitunut että olisin omasta takaa keksinyt kyseessä olevan naisen seksuaalista kylmyyttä tarkoittavan sivistyssanan frigidi vaan muistaakseni luin sen kerran eräästä Hesarin jutusta jossa haastateltiin jotakin saksalaista ooppera-tai lied laulajaa hänen käyttäessään Sibeliuksen viileää klassismia edustavista sinfonioista tuota frigidi sanaa jonka sitten kopioin ja omin itselleni vakituiseen käyttöön mutta koska siitä on vierähtänyt niin kauan aikaa niin voihan sekin olla mahdollista että muistan väärin mutta itse tarkoitan frigidillä vain eräänlaista kylmyyttä mutta en seksuaalisessa mielessä jota sana alunperin tarkoittaa.
On pistänyt miettimään sitä että mikä mahtaa olla se ominaisuus ja piirre esim. Melartinin ja Tuukkasen sinfonioissa ja musiikissa joka saa haukkomaan henkeä ja toisinaan puristamaan rinnasta pakahtuneena ja haltioituneena katseen kohotessa kohti korkeuksia ja ehkäpä osasyynä tähän reaktioon lienee postromanttisen kromaattisen tonaalisen aistillisen harmonisen kielen fantastinen kompleksisuus verrattuna esim. kansallissäveltäjän sisäänpäin kääntyneeseen ja hitaasti lämpenevään modaalisuuteen sikäli kun sillä ylimalkaan edes on kykyä lämmittää kuulijan sydäntä edellä mainittujen säveltäjien lailla.
Minusta suomen yhteiskunnassa on demokratiasta huolimatta räikeitä epäkohtia kuten se että mediassa uutisoidaan täysin turhista ja triviaaleista asioista kuten siitä kuinka monta syöttöä joku pelaaja antoi jääkiekko ottelussa (olkoonkin että olen itsekin innokas urheilun ystävä) samaan aikaan kun monien syyttä suotta unohdettujen ja hengen kulttuuria edustavien säveltäjämestariemme vaikuttavat mestariteokset, sinfoniat ym. lojuvat arkistojen kätköissä pölyyntymässä eikä kukaan tunnu olevan kiinnostunut niistä ja nostavan niitä unohduksen synkästä yöstä päivänvaloon seikka mikä heijastelee laajemminkin yhteiskunnan arvomaailmassa tapahtuneita muutoksia sitten hyvän 50 luvun jolloin säveltäjänerojamme ei pidetty vakan alla vaan he saivat paikan kansakunnan kaapin päältä kaikkein korkeinta ja ylevintä arvostusta nauttien.
Kansallissäveltäjän suosio perustuu kevyisiin trviaalimusiikkia edustaviin teoksiin kuten jääkärinmarssi, Valse triste, Finlandia jne. joista puuttuu emotionaalinen ja metafyysinen syvyys.
Harmittaa kun en ole vielä löytänyt varastossa säilyttämieni satojen tai jopa tuhansien CD -ja LP-levyjen joukosta aikoinaan netistä tilaamaani säveltäjä Ahti Karjalaisen itsensä signeeraamaa LP levyä jolla on mm. hänen Sääski sinfoniansa no 3 vuodelta 1978 jota olisin mielelläni pakahtumisen toivossa kuunnellut, se kun kuitenkin kuuluu niihin suhteellisen harvoihin suomessa sävellettyihin sinfonioihin, jotka ovat tehneet minuun emotionaalisen vaikutuksen ja tarkoitus olisi yrittää etsiä tuo kadoksissa oleva levy, jotta pääsisin nauttimaan antoisista hetkistä dionyysisen hurmion kieltä puhuvan sinfonian parissa.