Jostakin ihmisjärjelle käsittämättömästä syystä Jumala on jo äidin kohdussa
tehnyt osan ihmisistä avioliittoon kelpaamattomaksi, kuten Jeesus sen ilmoitti:
"Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi
olla menemättä naimisiin."
Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille,
joille se osa on annettu.
On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia,
on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse,
taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden.
Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Ihmiset ovat nimenneet tällaiset ihmiset lesboiksi ja homoiksi. Jos he
tyytyisivät osaansa, jonka Jumala on heille antanut, niin heistä varmasti
moni saisi kokea myöskin pelastuksen.
Mutta tämän lopun ajan rajun eksytyksen tähden monet heistä ovatkin
menneet avioliiton mukaiseen suhteeseen samaa sukupuolta olevan
kanssa, ja näin jo siinä saaneet päälleen Jumalan kirouksen.
Ja lisää kirousta ovat jotkut hankkimassa, kun jatkuvasti ruinaavat porttopappien
siunausta heidän parisuhteelleen. Ja kun he porttopapin kädet päänsä
päälle saavat, heidät kytketään samalla kaikkiin tuon porttokirkon synteihin:
"Harkitse kätten päällepanemista tarkoin, jotta et joutuisi osalliseksi toisten
synteihin Säilytä itsesi puhtaana."
Kun tuon luterilaisen kirkonkin on Jumala jo täysin paaduttanut, niin ei heidän
syntiröykkiötä enää yhtään lisäisi se, vaikka he kaikki parisuhteet siunaisivat.
Tämä tekopyhien homoviha
Ei ole Pyhän Hengen ilmoitus, vaan Saatanan ilmoitus Paavalille:
"Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät."
Tällä tekopyhät herjaavat tätä Jeesuksen ilmoitusta:
Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä.
Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois.
Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.
Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?'
Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?'
'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.
Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle:
Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin.
Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'"
Pyhän Hengen ilmoitus ja Pyhän Hengen herjaus.
43
87
Vastaukset
- Anonyymi
Törppö! Jeesuksen viljelyohjeilla ihmiskunta näkisi nälkää eikä niillä rakennusohjeilla pysy pystyssä kuin lantamaja.
Törppö istuu kädet ristissä ja kalvaa omaa lihaansa.
Rikkavilja on valhetta ja vääryyttä
Totuus vehnää, tai puhdistettua kauraa, kuten minulla.- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Törppö istuu kädet ristissä ja kalvaa omaa lihaansa.
Rikkavilja on valhetta ja vääryyttä
Totuus vehnää, tai puhdistettua kauraa, kuten minulla.Noinhan se varmaan meni. Mutta naulaushommissa sai sentään viranomaisapua.
- Anonyymi
Matt.19:12 Biblia (1776) Sillä muutamat ovat kuohitut, jotka äitinsä kohdusta niin syntyneet ovat: ja ovat kuohitut, ihmisiltä kuohitut ovat: ja ovat kuohitut, jotka taivaan valtakunnan tähden, itse kuohineet ovat. Joku sen taitaa käsittää, sen käsittäköön. 1Kor.7:32-40
Oletko vanhoillislestadiolainen, kun noin kaukaisia esi-isiäsi kaipailet.
Kun tämä Raamattu 1992 ilmestyi, minä ilostuin sen selvään Suomen kieleen.
Samaan kieleen, jolla Pyhä Henki oli minulle jo vuodesta 1985 lähtien puhunut, ja edelleen puhuu:
"Puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua."
Joten ei tässä tarvitse Raamatunlausekoteloa kannella.- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Oletko vanhoillislestadiolainen, kun noin kaukaisia esi-isiäsi kaipailet.
Kun tämä Raamattu 1992 ilmestyi, minä ilostuin sen selvään Suomen kieleen.
Samaan kieleen, jolla Pyhä Henki oli minulle jo vuodesta 1985 lähtien puhunut, ja edelleen puhuu:
"Puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua."
Joten ei tässä tarvitse Raamatunlausekoteloa kannella.Etkä vieläkään ymmärrä että sinuun on mennyt saatana, kun väität Paavalin ja Pietarin saatanassa oleman.
Anonyymi kirjoitti:
Etkä vieläkään ymmärrä että sinuun on mennyt saatana, kun väität Paavalin ja Pietarin saatanassa oleman.
Minä kyllä ymmärrän, miksi Saatana meni Sauliin ja miksi se meni Pietariin, kuten Jeesus en näin selvästi eläessään Pietarille ilmoitti:
"Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"
Paavali itse ilmoitti olevansa valehtelija ja vääryydentekijä:
"En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitäpahaa, mitä en tahdo. Sen tekee minussa asuva syni.
Miksi Paavali jäi synnin siteisiin:
Miksi Paavali jäi synnin siteisiin:
Paavalin tie Jeesuksen puhdistettavaksi, ja hänen Henkensä omistajaksi päättyi siihen, kun hän ei pystynyt puhdistamaan itseään isiltä perimistään uskomuksista, kun erehtyi pitämään Saatanan erinomaisia ilmestyksiä Jumalan antamina, vaikka Jeesuksen käskyn ja puhdistusmenetelmän varmasti tiesi:
"Jos joku tulee minun luokseni, mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla opetuslapseni."
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Voivatko Kristus ja Beliar* olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
-- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.
Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle. "
Juutalaisuuden vangiksi hän lopullisesti jäi, sitä todistaa hänen lausuntonsa Rooman vankeudessa:
"Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole missään millään tavoin rikkonut kansamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on vangittuna tuotu tänne."
Tämän parempaa todistusta ei Paavalista voi antaa, että hän todella oli loppuunsa asti sidoksissa Jumalan paaduttaman kansan oppeihin, eli Saatanaan, kuten Jeesus tämän näin selvästi omalle kansalleen sanoi.
"Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella mitä minä sanon?
Te olette lähtöisin Saatanasta, hän on teidän isänne ja hänen tahtonsa te tahdotte tyydyttää.
Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."
Tässä on myös todistus sille, miksi Saul, ei vielä neljän vuoden Pyhän Hengen koulutuksen jälkeen voinutkaan lähteä Kristuksen valittuna, vaan vasta 10 vuoden Saatanan koulutuksen jälkeen täynnä syntiä, Saatanan vääryyden ihmisenä, joka vaati Saulia myös vaihtamaan nimensä, jolla ei ollut mitään sidoksia Jeesukseen Kristukseen, joka Saulin kutsui.
Paavalin ensimmäinen lähetysmatka alkoi vuonna 47. Silloin alkoi Jumalan lähettämä raju eksytys maailman valloituksen.
Siksi tämä pysyi Paavalissa loppuun saakka:
"Tiedänhän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."
Sen takasi vielä Jumalan käsky Saatanalle jatkaa Paavalin kuritusta.
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."
Paavali kerskui heikkoudestaan, kun luuli, että Saatana kurittaa hänet niin heikoksi, että vasta sitten voisi saada Pyhän Hengen - Jumalan voiman - kuten hän Saatanan vaikutuksesta uskoi.
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä.
Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa."
Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima."
Tämä hänen herransa oli Saatana ja hänen valheen armonsa.
- - -
Kun Paavali jäi osattomaksi Pyhästä Hengestä, otti Saatana hänestä kaikki tehot irti antamillaan ihmeillä ja erinomaisilla ilmestyksillä, joiden perusteella hän uskoi olevansa oikea apostoli:
"Olenhan teidän keskuudessanne todistanut olevani oikea apostoli, kun olen tehnyt tunnustekoja, ihmeitä ja voimatöitä yhden toisensa jälkeen."
Syntisinä molemmat Paavali ja Pietari Roomassa tapettiin.- Anonyymi

Syntisinä molemmat Paavali ja Pietari Roomassa tapettiin.Uskomatonta potaskaa. Mikset käänny muhamettilaiseksi? Sieltä puolelta ne täydelliset löytyy, ja silti kukaan heistä ei pysty miellyttämään arvaamatonta allahia. Kristinusko ja Raamattu on sinunkaltaiselkesi aivan liian rehellistä luettavaa. Rehellisiltä ihmisiltä rehellisille ihmisille.
Anonyymi kirjoitti:
Uskomatonta potaskaa. Mikset käänny muhamettilaiseksi? Sieltä puolelta ne täydelliset löytyy, ja silti kukaan heistä ei pysty miellyttämään arvaamatonta allahia. Kristinusko ja Raamattu on sinunkaltaiselkesi aivan liian rehellistä luettavaa. Rehellisiltä ihmisiltä rehellisille ihmisille.
Ei tarvitse kääntyä, koska kristityt tappavat minut ilman kääntymistäkin:
Devoit7.2.2007 21:30
Niin kauan jatkan, kun tämä tapahtuu:
Hirvittävä on tämänkin ihmisen päivä:
Noutaja se tulee Teuvollekin.
Porstuassasi kohta kolisee lähdön äänet.
On aika tehdä valmisteluja.
Katkera huutosi ei hyvää lupaa sinulle, vanhus.
Siskonpoika tulee.
Tästä huolimatta toivon samanlaista jatkoa kuin mitä oli Johanneksella ja Jobilla:
"Hän kuoli korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena."- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Minä kyllä ymmärrän, miksi Saatana meni Sauliin ja miksi se meni Pietariin, kuten Jeesus en näin selvästi eläessään Pietarille ilmoitti:
"Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"
Paavali itse ilmoitti olevansa valehtelija ja vääryydentekijä:
"En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitäpahaa, mitä en tahdo. Sen tekee minussa asuva syni.
Miksi Paavali jäi synnin siteisiin:
Miksi Paavali jäi synnin siteisiin:
Paavalin tie Jeesuksen puhdistettavaksi, ja hänen Henkensä omistajaksi päättyi siihen, kun hän ei pystynyt puhdistamaan itseään isiltä perimistään uskomuksista, kun erehtyi pitämään Saatanan erinomaisia ilmestyksiä Jumalan antamina, vaikka Jeesuksen käskyn ja puhdistusmenetelmän varmasti tiesi:
"Jos joku tulee minun luokseni, mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla opetuslapseni."
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Voivatko Kristus ja Beliar* olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
-- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.
Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle. "
Juutalaisuuden vangiksi hän lopullisesti jäi, sitä todistaa hänen lausuntonsa Rooman vankeudessa:
"Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole missään millään tavoin rikkonut kansamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on vangittuna tuotu tänne."
Tämän parempaa todistusta ei Paavalista voi antaa, että hän todella oli loppuunsa asti sidoksissa Jumalan paaduttaman kansan oppeihin, eli Saatanaan, kuten Jeesus tämän näin selvästi omalle kansalleen sanoi.
"Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella mitä minä sanon?
Te olette lähtöisin Saatanasta, hän on teidän isänne ja hänen tahtonsa te tahdotte tyydyttää.
Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."
Tässä on myös todistus sille, miksi Saul, ei vielä neljän vuoden Pyhän Hengen koulutuksen jälkeen voinutkaan lähteä Kristuksen valittuna, vaan vasta 10 vuoden Saatanan koulutuksen jälkeen täynnä syntiä, Saatanan vääryyden ihmisenä, joka vaati Saulia myös vaihtamaan nimensä, jolla ei ollut mitään sidoksia Jeesukseen Kristukseen, joka Saulin kutsui.
Paavalin ensimmäinen lähetysmatka alkoi vuonna 47. Silloin alkoi Jumalan lähettämä raju eksytys maailman valloituksen.
Siksi tämä pysyi Paavalissa loppuun saakka:
"Tiedänhän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."
Sen takasi vielä Jumalan käsky Saatanalle jatkaa Paavalin kuritusta.
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."
Paavali kerskui heikkoudestaan, kun luuli, että Saatana kurittaa hänet niin heikoksi, että vasta sitten voisi saada Pyhän Hengen - Jumalan voiman - kuten hän Saatanan vaikutuksesta uskoi.
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä.
Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa."
Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima."
Tämä hänen herransa oli Saatana ja hänen valheen armonsa.
- - -
Kun Paavali jäi osattomaksi Pyhästä Hengestä, otti Saatana hänestä kaikki tehot irti antamillaan ihmeillä ja erinomaisilla ilmestyksillä, joiden perusteella hän uskoi olevansa oikea apostoli:
"Olenhan teidän keskuudessanne todistanut olevani oikea apostoli, kun olen tehnyt tunnustekoja, ihmeitä ja voimatöitä yhden toisensa jälkeen."
Syntisinä molemmat Paavali ja Pietari Roomassa tapettiin.Oletko Sinä TeuvoSuni tyhmä äänessä. Olet lukenut Raamatusta, että missä on paljon sanoja, siinä on tyhmä äänessä. Ja kun kommentointiisi sisältyy aina pitkät monisanaiset jaarittelut, niin tuollainen luennoiminenko se on sitä keskustelua asioista..
Anonyymi kirjoitti:
Oletko Sinä TeuvoSuni tyhmä äänessä. Olet lukenut Raamatusta, että missä on paljon sanoja, siinä on tyhmä äänessä. Ja kun kommentointiisi sisältyy aina pitkät monisanaiset jaarittelut, niin tuollainen luennoiminenko se on sitä keskustelua asioista..
Olen lukenut, ja siksi olen äänessä:
"Puhut mitä minä käsken sinun puhua.
Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä.
Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet,
hän kuolee syntiensä tähden -- ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.
Saatanan sylissä istuville riittää pari sanaa: "Kiitos Jeesus verestäsi!"
- Anonyymi
Matt.13:3 Ja hän puhui heille paljon vertauksilla ja sanoi: Katso, kylväjä meni kylvämään. Matt. 13:34 Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitää; Mark.4:33-34 Monilla tämänkaltaisilla vertauksilla hän puhui heille sanaa, sen mukaan kuin he kykenivät kuulemaan; ja ilman vertausta hän ei puhunut heille. Mutta opetuslapsillensa hän selitti kaikki, kun he olivat yksikseen. Hes.20:49
Vertauksin hän puhuu edelleen:
HÄN puhui teille tämän vertauksen
KAKSI METSÄSTÄJÄÄ
Kun Metsämies saa saaliikseen komean uroshirven, hän irroittaa sen pään sarvineen, ja ripustaa kotinsa seinälle, kaikkien ihailtavaksi.
Tappovälineen hän laittaa lukittuun kaappiin.
Ja järjestää ystävilleen peijaiset, tarjoten hirven lihaa ja verta.
Kirkonmies ottaa saaliikseen ihmisiä ja heidän omaisuuttaan, myös naiset ja lapset, kaiken mitä taloissa on.
Kun hän tappoi Jumalan Pojan, nosti tämän ruumiin tappovälineensä kanssa huoneensa seinälle, kaikkien ihailtavaksi.
Ja yhä edelleen järjestää ystävilleen - vaikka Jumalan Pojan tappaminen tapahtui jo 1889 vuotta sitten - Pojan peijaisia - tarjoten heille lihaa ja verta:
"Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, kätkeköön teidän ruumiinne ja sielunne iankaikkiseen elämään.
Menkää Herran rauhaan?"
Eivätkä ihmisparat tiedä, minkä herran rauhaan he ovat matkalla.- Anonyymi

Eivätkä ihmisparat tiedä, minkä herran rauhaan he ovat matkalla.Kyllä 2022-33=1989 vuotta.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä 2022-33=1989 vuotta.
Niin on.
Niin kauan on ihmiskunta elänyt JUmalan lähettämässä rajussa eksytyksessä, ja nauttii onnestaan:
"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
Minä olen tuo yksi ainoa paha, Riettauden virran vieressä olevalla Saatanan veripellolla.- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Niin on.
Niin kauan on ihmiskunta elänyt JUmalan lähettämässä rajussa eksytyksessä, ja nauttii onnestaan:
"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
Minä olen tuo yksi ainoa paha, Riettauden virran vieressä olevalla Saatanan veripellolla.Itse elät rajussa eksytyksessä kun tallaat Jumalan Pojan veren, ja vieläpä pilkkaat Jumalan armon henkeäkin.
Anonyymi kirjoitti:
Itse elät rajussa eksytyksessä kun tallaat Jumalan Pojan veren, ja vieläpä pilkkaat Jumalan armon henkeäkin.
Jumalalla on Pyhä Totuuden Henki, jonka hän antaa nille, jotka häntä tottelevat.
Saatanalla valheen ja vääryyden henki jonka hän on antanut niille, jotka ovat Veren voimalla Saatanalle sovitetut.
Joiden on mahdotonta päästä Taivaaseen:
"Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia mutta luopuneet uskostaan.
Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen -- niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!"
Joten peitä edexlleen totuutta piiloon, sinne Saatanan veripeltoon, ja käy pesemässä itsesi Riettauden virassa.
- Anonyymi
Matt.23:4-12 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itae he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivät. He tekevät raamattunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etummaisia istuimia aynagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä rabbi. Mutta te älkää antako kutsua itaeänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Älkääkä antako kutsua itseänne mestariksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään. Job.22:29-30. Sananl.29:23
Saatanan taakat ovat uskontolahkojen jäsenmaksut, kirkollisverot, hautausmaiden talkoot, ja jatkuva pappien perässä juokseminen.
- Anonyymi
Luuk.20:45-47 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa: Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskentelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etunmaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa, noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion.
Miksi ette niitä kavahda, jotka jumalanhuoneittensa alttareilla pitkissä viitoissa, paimensauvat käsissä, isot risti kaulassa ja kirkkokäsikirjat kainalossa hiippailevat:
"Ne ovat kuin linnunpelättimet kurkkumaalla, eivät ne osaa puhua.
Ne eivät pysty liikkumaan itse, niitä täytyy kantaa paikasta toiseen.
Älkää pelätkö niitä, eivät ne tee teille pahaa, mutta ei niistä apuakaan ole."
- Anonyymi
Luuk.11:37-46 Hänen näin puhuessaan pyysi eräs farises häntä luoksensa aterioimaan; niin hän meni sinne ja asettui arerialle. Mutta kun fariseus näki, ettei hän peseytynyt ennen ateriaa, ihmetteli hän. Silloin Herra sanoi hänelle: Kyllä te, fariseukset, puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta. Te mielettömät, eikö se, joka on tehnyt ulkopuolen, ole tehnyt sisäpuolenkin? Mutta antakaa almuksi se, mikä sisällä on; katso, silloin kaikki on teille puhdasta. Mutta voi teitä, te fariseukset, kun te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista, mutta sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden! Näitä olisi tullut noudattaa eikä noitakaan laiminlyödä. Voi teitä, te fariseukset, kun te rakastatte etumaista istuinta synagoogissa ja tervehdyksiä toreilla! Voi teitä, kun te olette niinkuin merkittömät haudat, joiden päällitse ihmiset kävelevät niistä tietämättä. Silloin eräs lainoppineista rupesi puhumaan ja sanoi hänelle: Opettaja, kun noin puhut, niin sinä häpäiset meitä. Mutta hän sanoi: Voi teitäkin, te lainoppineet, kun sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin. Ap.t. 15.10 Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään jaksaneet kantaa. Gal.3:7-13
Entten tentten teelika mentten
Hissun kissun vaapula vissun 🤣TeuvoSuni kirjoitti:
Olet väärän totuuden loitsuportto.
Ymmärrän valehtelijan!
Jos vesi Manalle saisi,
Aalto toisi Tuonelahan,
Vesin vaattehet valuisi,
Helmasi herahteleisi.
Sano tarkkoja tosia:
Mi sinun Manalle saattoi?
- Anonyymi
Mielenkiintoista havaita tässä ketjussa, että Theodorin ortografia on erinomaista. Hyvä, hyvä !
Voidaan spekuloida, onko syynä se, että sinne 1.-luokan vaunuun on saatu uusi sihteeri kirjaamaan Theodorin Pyhältä Hengeltä saadut totuudet tänne S24 alustalle
TAI
onko Theodor vain tässä välillä leveännyt kunnolla
TAI
Theodorin mahdolliset lääkkeet (verenpaine tai vast. ) toimivat nyt paremmin.
Mutta varmaan viisainta, että me 2.-luokassa matkustavat emme turhan syvällisesti spekuloi 1.-luokan asioista !Eilen kirjoitin Facebookkiin:
KUN USKONTOKESKUSTELUT tuottavat vain herjauksia ja vihaa.
Niin toisin kävi Traficomin kolminaisuuden ajokortin uudistamisessa:
Muistitesti, verikoe, sydänfilmi, lääkärin tutkimus ja lausunto eilen:
"Olet ikäiseksi harvinaisen terve ja muisti pelaa, joten kyllä minä sinulle ajokortin vielä viideksi vuodeksi kirjoitan."
Tänään vein paperit A-Katsastukseen ja kortti luvattiin toimittaa postissa.
Jos Luoja suo, on seuraava tutkimus viiden vuoden kuluttua, kun mittariin tulee 90 "kilometriä tunnissa."- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Eilen kirjoitin Facebookkiin:
KUN USKONTOKESKUSTELUT tuottavat vain herjauksia ja vihaa.
Niin toisin kävi Traficomin kolminaisuuden ajokortin uudistamisessa:
Muistitesti, verikoe, sydänfilmi, lääkärin tutkimus ja lausunto eilen:
"Olet ikäiseksi harvinaisen terve ja muisti pelaa, joten kyllä minä sinulle ajokortin vielä viideksi vuodeksi kirjoitan."
Tänään vein paperit A-Katsastukseen ja kortti luvattiin toimittaa postissa.
Jos Luoja suo, on seuraava tutkimus viiden vuoden kuluttua, kun mittariin tulee 90 "kilometriä tunnissa."Olen iloinen puolestasi, että Jumala on suonut sinulle hyvän terveyden. Ja varmaan Pyhä Henkikin siellä 1.-luokassa kehottaa sinua välillä ottamaan lepoa tältä S24 alustalta.
Pidä oikein hyvää huolta myös vaimostasi ! (ymmärtääkseni teille tulee kohta mittariin 62 "kilometriä tunnissa" ) Anonyymi kirjoitti:
Olen iloinen puolestasi, että Jumala on suonut sinulle hyvän terveyden. Ja varmaan Pyhä Henkikin siellä 1.-luokassa kehottaa sinua välillä ottamaan lepoa tältä S24 alustalta.
Pidä oikein hyvää huolta myös vaimostasi ! (ymmärtääkseni teille tulee kohta mittariin 62 "kilometriä tunnissa" )Kiitos!
Kuten lähettäjäni, niin myös minä: En ole ihmisten kiitosten tarpeessa.
Toivoisin, että kuulevat ja hylkääjät tulisivat keskustelemaan Fb-majataloon.
Ettei minun tarvitsisi enää koskaan tulla kerämään palkkaa taivaaseen näiltä Anonyymiseurakuntalaisilta.
Kaipaisin keskustelua totuutta rakastavien ihmisten kanssa siitä, mitä Pyhä Henki minun kanssani keskustelee.- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Sanoi ihminen, joka Saatanan sylissä istuu.
Tunsinkin kirjoittaessani suurta painoa. Saatanan koko vaikutuksesta yritettiin/yritetään estää minua kirjoittamasta. Näin tiedän olevani oikealla asialla. Näet se mikä on minussa on voimakkaampi kuin se joka on sinussa.

Saatanan veren voima on paljon Jumalan Hengen voimaa voimakkaampi, koska sillä tapettiin Jumalan Poikakin, joka tuli nimittelemään Saatanan suurta joukko-osastoa Saatanan halujen tyydyttäjiksi.
- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Saatanan veren voima on paljon Jumalan Hengen voimaa voimakkaampi, koska sillä tapettiin Jumalan Poikakin, joka tuli nimittelemään Saatanan suurta joukko-osastoa Saatanan halujen tyydyttäjiksi.
Myönnät ja demostroit saatanan voimaa, ja käännät vasiten kaiken päälaelleen. Mutta niinhän saatana toimii.
Anonyymi kirjoitti:
Myönnät ja demostroit saatanan voimaa, ja käännät vasiten kaiken päälaelleen. Mutta niinhän saatana toimii.
Ei ole yhtäkään Anonyymiä, joka ei toimisi kolmiyhteisen Saatanan halujen mukaan, veren voimalla.
Ei ole.
Saatana
Antikristus
Valheen ja vääryyden henki
Veren voima.
Tämäkin kuuluu totuuteen:
"Minkä taakseen jättää, sen edestä löytää."
Tämä kirjoitus jäi tänne yöksi.
Ja aamulla oli pitkä jono maskinaamaisia herjaajia, 2 metrin välein, odottamassa oksennusvuoroa.
Kiitos kaikille.- Anonyymi
Matt.19:12 Biblia (1776) Sillä muutamat ovat kuohitut, jotka äitinsä kohdusta niin syntyneet ovat: ja ovat kuohitut, ihmisiltä kuohitut ovat: ja ovat kuohitut, jotka taivaan valtakunnan tähden, itse kuohineet ovat. Joku sen taitaa käsittää, sen käsittäköön. 1Kor.7:32-40
Kyllä on vaikea käsittää, vaikka itseäni kaikki kolme kohtaa koskee. Syy on 50 vuoden tienoilla alkaneet vaihdevuodet, jotka estrogeeniä toivat elämään.
Kohdussa sain liian tiukan esinahan. Paljon myöhemmin vaivasi niin että tehtiin ympärileikkaus. Jota Galatalaiskirjeessä Paavali kiroaa.
Sitten olin taivaan tähden yli 8 vuotta celibaatissa, jonka aikana elin kutistui 2 cm.
Sitten ihmiset tai demonit hengessä 2012 tienoilla leikkasi 2 cm lisää pois ja yhdisti elimen jälleen yhdeksi. Niin että tapahtui siis suuri ihme. Henkinen kastraatio, joka näkyi lihassa.
Vaikka kaikki kolme on totta kohdallani niin vaihdevuosien estrogeeni saa villiksi. Rakkaus on suurin. Itkettää kun ajattelen että kolme varmaa merkkiä on kaikki häviäviä rakkaudelle.
Ei hormoneille voi mitään paitsi jos enkeli tarkoin varjelee. Ja 1 Pietarin kirjeen tottelevaisuus on hallinnassa. - Anonyymi
Eikö sulla ole parempaa tekemistä kuin jauhaa sitä itteään tällä turhalla palstalla?
Jumalan mielestä tämän parempaa tekemistä ei ole:
"Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä.
Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden -- ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut."- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
Jumalan mielestä tämän parempaa tekemistä ei ole:
"Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä.
Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden -- ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut."Niinpä sinua ,rienaaja, on varoitettu, mutta et vain tahdo kääntyä teiltäsi.
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä sinua ,rienaaja, on varoitettu, mutta et vain tahdo kääntyä teiltäsi.
Odotan murharyhmää:
Devoit
7.2.2007 21:30
Niin kauan jatkan, kun tämä tapahtuu:
Hirvittävä on tämänkin ihmisen päivä:
Noutaja se tulee Teuvollekin.
Porstuassasi kohta kolisee lähdön äänet.
On aika tehdä valmisteluja.
Katkera huutosi ei hyvää lupaa sinulle, vanhus.
Siskonpoika tulee.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512304Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖271274Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut861068Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55992Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me145939Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11924- 68893
Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10823vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22813Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu50786