Kunnan oikeudenkäynti

Anonyymi

Onko minun korvat kuulleet oikein vai onko vain huhu, että kunnanhallituksen puheenjohtaja OV on todistamassa kuntaa vastaan Tikkalan asiassa. Onfkohan jäänyt kotiläksyt lukematta. Mikä on kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävä, ei ainakaan toimia kuntaa vastaan. Kyllä pitää ymmärtää asema ja jäädä pois. Samoin valtuuston puheenjohtaja, puhuu kunnan "suulla" kaivosta vastaan. Ei hyvältä vaikuta.

83

4183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pakkohan se on mennä kun määrätään.Hän ei ollut siinä asemassa kun asia pistettiin vireille.
      Nyt vain katsotaan, että oikeus toteutuu.
      Toivottavasti ei kauhean paljon tule veronmaksajille maksamaan.
      Pistin merkille, että vastapuolelta ei enää kovin moni ole kunnan palveluksessa,miksiköhän, kun raivasivat itselleen "työrauhan"?

      • Anonyymi

        Korjaus tähän tietoon: hallinto-oikeudessa todistajaksi suostutaan/ilmoittaudutaan. Eli vapaaehtoisesti toimitaan.

        Eli käytännössä Kolarin kuntaa vastaan todistavat henkilöt ajavat asiaa omasta vapaasta tahdosta.

        Todistajat vahvistetaan ennen käsittelyä. Todistajilla on mahdollista vetäytyä todistamisesta. Tässä tapauksessa todistajat ovat nykyisessä asemassa olevina halunneet toimia todistajina Kolarin kuntaa vastaan.

        Se mitä johtopäätöksiä tästä vedetään on sitten jokaisen oma asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo. Näinhän se on.
        Ei ole rikosasia, joten vaphaaehtosia ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaus tähän tietoon: hallinto-oikeudessa todistajaksi suostutaan/ilmoittaudutaan. Eli vapaaehtoisesti toimitaan.

        Eli käytännössä Kolarin kuntaa vastaan todistavat henkilöt ajavat asiaa omasta vapaasta tahdosta.

        Todistajat vahvistetaan ennen käsittelyä. Todistajilla on mahdollista vetäytyä todistamisesta. Tässä tapauksessa todistajat ovat nykyisessä asemassa olevina halunneet toimia todistajina Kolarin kuntaa vastaan.

        Se mitä johtopäätöksiä tästä vedetään on sitten jokaisen oma asia.

        Eikö kunnan etu ole se, että toimitaan oikeudenmukaisesti siltikin, vaikka se ei aina hyvältä tuntuisikaan.

    • Anonyymi

      Kuka on kunnanvaltuuston puheenjohtaja

    • Anonyymi

      Nykyinen kunnanvaltuuston puh,johtaja pitäisi nostaa autoon ja auton nokka Espoota kohti

    • Anonyymi

      Kyllä me kaivos saadaan

      • Anonyymi

        Jess

      • Anonyymi

        No kuunnelkaa hyvät ihmiset mitä valtuuston pj on kaivokseen liittyvistä asioista valtuustossa. On kaikkia siihen kaava ym liittyviä asioita vastaan.

    • Anonyymi

      Molemmat puolet ajattelee kunnan parasta. Ainakin luulevat ajattelevansa. OV vastustaa erottamista koska hänen näkemys on se että meneteltiin väärin. Toiset taas kun nordsberks

      • Anonyymi

        Tässä pitää muistaa että oikeuskäsittelyyn lähteminen on kunnanvaltuuston päätös. Päätöksen jälkeen (pitäisi) Kolarin kunnan toimia, kuten oikeuden osapuoli toimii, eli yhtenä yksikkönä.

        Nyt ollaan tilanteessa, jossa demokraattisesti tehdystä päätöksestä huolimatta osa poliitikoista toimii avoimesti Kolarin kuntaa vastaan.
        Tästä voi olla seurauksena Kolarin kunnan häviö oikeudessa ja siitä koituvat seuraukset.
        Tässä kohtaa voisi valtuusto miettiä maksaako vastapuolen todistajina olleet henkilöt mahdolliset korvaukset, koska ovat olleet Kolarin kuntaa vastaan asiaa ajamassa.

      • Anonyymi

        Ketkä tässä on osapuolet joihin viittaat?
        Eikös tässä käy oikeutta Tikkala ja Kolarin kunta??

        Miten muuten tuo Nordberggi tähän liittyy? Eikös se ole poistunu politiikasta?

        Olet asian ytimessä. Juuri näin ne toimivat. Eikös siellä ole ollut myös UF.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä pitää muistaa että oikeuskäsittelyyn lähteminen on kunnanvaltuuston päätös. Päätöksen jälkeen (pitäisi) Kolarin kunnan toimia, kuten oikeuden osapuoli toimii, eli yhtenä yksikkönä.

        Nyt ollaan tilanteessa, jossa demokraattisesti tehdystä päätöksestä huolimatta osa poliitikoista toimii avoimesti Kolarin kuntaa vastaan.
        Tästä voi olla seurauksena Kolarin kunnan häviö oikeudessa ja siitä koituvat seuraukset.
        Tässä kohtaa voisi valtuusto miettiä maksaako vastapuolen todistajina olleet henkilöt mahdolliset korvaukset, koska ovat olleet Kolarin kuntaa vastaan asiaa ajamassa.

        🤣🤣🤣 pitäiskö sinun vetää herne pois nenästä?
        Antaa oikeuden päättää oliko potkut laittomat vai lailliset. 8 meinas että laittomat. Odotamme tulosta…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä tässä on osapuolet joihin viittaat?
        Eikös tässä käy oikeutta Tikkala ja Kolarin kunta??

        Miten muuten tuo Nordberggi tähän liittyy? Eikös se ole poistunu politiikasta?

        Ei ole poistunu. Sielä se istuu kunnantalola ja tytäryhtiöissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole poistunu. Sielä se istuu kunnantalola ja tytäryhtiöissä.

        Vaikuttaa kyllä pahalta tuo "nurberitrauma". Hae veikkosen apua ennekuin on myöhäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤣🤣🤣 pitäiskö sinun vetää herne pois nenästä?
        Antaa oikeuden päättää oliko potkut laittomat vai lailliset. 8 meinas että laittomat. Odotamme tulosta…

        Oikeus voitti👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeus voitti👍

        kumpi voitti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kumpi voitti

        juurikin niin hävijiä oli koko kunnan asukkaat.

    • Anonyymi

      Onpa kyllä kummaa touhua. Nyt on lähteny remmi luistamhaan ja pahoin.

      Eikös nyt ole kunnanhallituksen puhheenjohtaja aika jäävi ko toimii kuntaa vasthaan toistajana oikeuessa??

      • Anonyymi

        Kunnanhallitus edustaa kuntaa ja ajaa kunnan etua, ei yksittäisen henkilön etua. Olisivat OV ja UF jääneet vapaaehtoisesti pois. Ei sinne ketään pakoteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanhallitus edustaa kuntaa ja ajaa kunnan etua, ei yksittäisen henkilön etua. Olisivat OV ja UF jääneet vapaaehtoisesti pois. Ei sinne ketään pakoteta.

        Minkäs sille mahtaa jos pienet miehet rakastuvat pieneen naiseen

      • Anonyymi

        Hän on todistamassa miten on toimittu ennen. Eli oletko sitä mieltä että kunta toimi väärin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on todistamassa miten on toimittu ennen. Eli oletko sitä mieltä että kunta toimi väärin?

        Oikeusvaltiossa kyllä oikeuden pöytäkirjat ovat julkisia ko nuija on lyöty pöytään ja päätös tehty. Luetaan sieltä mitä kukinen on ollut mieltä.

    • Anonyymi

      Ei vissiin KH:n PJ:lä ole tolkku matkassa. Politiikka erikseen valtuustosalissa. Nyt käytännössä tekkee hallaa koko kunnale.

      Mulla ei ole mithään käsitystä poliittisesta tilantheesta, mutta nyt kyllä mennee yli ymmärryksen toiminta.
      Jos on jotaki mielipahhaa toisia porukoita kohthaan niin hoitakaa net sielä valtuustossa.
      Avhoimesti kuntaa vasthaan oikeuessa toimiminen minusta sama ko kusis kaikkia Kolarilaisia naamale.

      • Anonyymi

        Nyt on kustu ja pahasti. Vieläpä kahden hallituksen jäsenen toimesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on kustu ja pahasti. Vieläpä kahden hallituksen jäsenen toimesta.

        Noh,kunnanvaltuuston puheenjohtaja vaihtoon

      • Anonyymi

        Hoitavat yhden asian kerralla loppuun,eiväthän he muuta kuin antavat lausunnon alkavaan oikeudenkäyntiin,samoin kuin toinenpuolikin.
        Eihän se mikään todistelu ole.Vaan kertovat näkemyksen asiasta miten tähän on päädytty.Eiväthän he voi alkaa takkia kääntämään,vaikka se on ollutkin viimeaikoina ihan trendi tuolla päättäjien keskuudessa.
        Onneksi oikeus on jo kerran toteutunut nyt lähiaikoina ja tämä KT juttu saataisiin loppuun, niin eiköhän se siitä. Uskon että usealla ropisee uskottavuus aika pahasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh,kunnanvaltuuston puheenjohtaja vaihtoon

        Miten nykyinen kunnanvaltuuston pj liittyy tähän oikeudenkäyntiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten nykyinen kunnanvaltuuston pj liittyy tähän oikeudenkäyntiin?

        Oli muistaaksemme iso äänitorvi toisellapuolella. Varajäsenenä syrjäytti varsinaisen jäsenen hallituksessa jotta sai ajaa omaa agendaa eteenpäin voimakkaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten nykyinen kunnanvaltuuston pj liittyy tähän oikeudenkäyntiin?

        Kyllä sille loparit voidaan antaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli muistaaksemme iso äänitorvi toisellapuolella. Varajäsenenä syrjäytti varsinaisen jäsenen hallituksessa jotta sai ajaa omaa agendaa eteenpäin voimakkaasti.

        Ei tule valehtelijoiden klubin(tyntyripuolueen )edustaja siinä onnistumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli muistaaksemme iso äänitorvi toisellapuolella. Varajäsenenä syrjäytti varsinaisen jäsenen hallituksessa jotta sai ajaa omaa agendaa eteenpäin voimakkaasti.

        Ei juma mitä paskaa täällä suolletaan. Silloinen hpj on se torvi, joka möykkäs Tikkalan ulos ja ruuneperi komppas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei juma mitä paskaa täällä suolletaan. Silloinen hpj on se torvi, joka möykkäs Tikkalan ulos ja ruuneperi komppas

        Tässä paskan suoltamisessa on se ero, että entiset pj:t ajo kunnan etua nykyinen hpj ajaa Tikkalan etua kuntaa vastaan. Eli ei toimi virkavastuulla. Hävettäisi istua nykyisessä hallituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä paskan suoltamisessa on se ero, että entiset pj:t ajo kunnan etua nykyinen hpj ajaa Tikkalan etua kuntaa vastaan. Eli ei toimi virkavastuulla. Hävettäisi istua nykyisessä hallituksessa.

        Se on juuri näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on juuri näin.

        Ei ole noin. Lukekaa vähän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä paskan suoltamisessa on se ero, että entiset pj:t ajo kunnan etua nykyinen hpj ajaa Tikkalan etua kuntaa vastaan. Eli ei toimi virkavastuulla. Hävettäisi istua nykyisessä hallituksessa.

        Bingo! Hallituksen puheenjohtajan pitäis ymmärtää asemansa, olkoon mitä mieltä tahansa. Ei voi istua kahdella pallilla, eikä ajaa kaksilla rattailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bingo! Hallituksen puheenjohtajan pitäis ymmärtää asemansa, olkoon mitä mieltä tahansa. Ei voi istua kahdella pallilla, eikä ajaa kaksilla rattailla.

        Aika moista suhmurointia näyttää 21 porukka harrastavan. Äkki hopusti se vaalilupaus unohtui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika moista suhmurointia näyttää 21 porukka harrastavan. Äkki hopusti se vaalilupaus unohtui.

        Elämme mielenkiintoisia aikoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sille loparit voidaan antaa.

        Niin kuin kaikille vasureille (keskustahan on vassareiden perikaveri).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitavat yhden asian kerralla loppuun,eiväthän he muuta kuin antavat lausunnon alkavaan oikeudenkäyntiin,samoin kuin toinenpuolikin.
        Eihän se mikään todistelu ole.Vaan kertovat näkemyksen asiasta miten tähän on päädytty.Eiväthän he voi alkaa takkia kääntämään,vaikka se on ollutkin viimeaikoina ihan trendi tuolla päättäjien keskuudessa.
        Onneksi oikeus on jo kerran toteutunut nyt lähiaikoina ja tämä KT juttu saataisiin loppuun, niin eiköhän se siitä. Uskon että usealla ropisee uskottavuus aika pahasti.

        Ei tainu mennä niin kuin ajattelit, uskottavuus ropisi Tlikkalan kannattajilta.

    • Anonyymi

      Eli ei mithään muutosta eikä uutta. Tappelu jatkuu..monesko vuosi menossa????? Se johtuu ihmisen ylpeyestä.

    • Anonyymi

      Sammaa shaipaa vuoesta toishen. Jos ei tapella kaivoksesta, niin sitten keksitään muuta.

    • Anonyymi

      Nyt vain OV, UF, TN ja SL ym. kolehtia keräämään jotta erotettu ja kunnalle oikeudenkäynnin hävinnyt ex-kunnanjohtaja pystyy maksamaan kunnalle oikeuden määräämät korvaukset, Tehän häntä innostutitte valittamaan erottamisesta.

      • Anonyymi

        Eiköhän se ole valittajan tehtävä maksaa kulut pois. Jos siis ei valita korkeimpaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se ole valittajan tehtävä maksaa kulut pois. Jos siis ei valita korkeimpaan

        Korkeimpaan valittamiseen pitää saada lupa, joka ei kovin helpolla irtoa. Tässä tapauksessa ei varmasti, koska hallinto-oikeuden päätös oli tyrmäys ex-kunnanjohtajan valitukseen. Eiköhän tämä asia ole loppuuntaputeltu.

        Nyt on jo oikeuden päätös mikä porukka on harrastanut epäasiallista käytöstä kunnan työntekijöihin.

      • Anonyymi

        Ja V-PU myös valtuuston varapuheenjohtaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se ole valittajan tehtävä maksaa kulut pois. Jos siis ei valita korkeimpaan

        Kyllä nämä Tikkalaan rakastuneet maksavat mielellään osan oikeuskuluista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nämä Tikkalaan rakastuneet maksavat mielellään osan oikeuskuluista.

        R.k hallituksen jäsen korkki kiini

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        R.k hallituksen jäsen korkki kiini

        Kylläpä se ottaa koville. Ei olis kannattanut nuolaista ennenkuin tipahti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä se ottaa koville. Ei olis kannattanut nuolaista ennenkuin tipahti.

        Kyllä R.K on ainoa hallituksen jäsen, joka ei uskalla nimellä kirjoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä R.K on ainoa hallituksen jäsen, joka ei uskalla nimellä kirjoittaa.

        Kuka täällä nimellään kirjoittaa?

      • Anonyymi

        Vastustetaan kunnan hallituksessa 3-4 varotuksenki antamista o v, t n , u f.

      • Anonyymi

        Oliko tähän vielä tullu muutos? 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korkeimpaan valittamiseen pitää saada lupa, joka ei kovin helpolla irtoa. Tässä tapauksessa ei varmasti, koska hallinto-oikeuden päätös oli tyrmäys ex-kunnanjohtajan valitukseen. Eiköhän tämä asia ole loppuuntaputeltu.

        Irtosko lupa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä se ottaa koville. Ei olis kannattanut nuolaista ennenkuin tipahti.

        Ei olis ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastustetaan kunnan hallituksessa 3-4 varotuksenki antamista o v, t n , u f.

        Oikeus voitti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korkeimpaan valittamiseen pitää saada lupa, joka ei kovin helpolla irtoa. Tässä tapauksessa ei varmasti, koska hallinto-oikeuden päätös oli tyrmäys ex-kunnanjohtajan valitukseen. Eiköhän tämä asia ole loppuuntaputeltu.

        Miten muuten tässä jutussa kävi?

    • Anonyymi

      kahdeksikon lähtölaskenta ....oikeus päätti

      • Anonyymi

        Noh 1-1 perusturvajohtajan valintahan oli myös lain vastainen ja kahdeksikko voitti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh 1-1 perusturvajohtajan valintahan oli myös lain vastainen ja kahdeksikko voitti

        Eikö kunta vastaan erotetut kunnanjohtajat 2-0 kunnan eduksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh 1-1 perusturvajohtajan valintahan oli myös lain vastainen ja kahdeksikko voitti

        Miten se tähä liittyy.

    • Anonyymi

      kahdeksiko voisi puketua pääsiäisen kunniaksi noidiksi ..kulkisivat luutien kanssa pitkin kujia.. kunnan apupojat autossa kavereina...kunnan siivous

    • Anonyymi

      Eihän tämä outoa meän kunnalliselämässä , jos et kuppikunnassa niin ulos EN johdolla , kyllä , minullakin jäsenkirja oikeaan suuntaan ja atk - koulutus , hoituisiko ATK - ylijohtajan paikka ja oma toimisto, jossa voisin lukea iltasanomia ym. netissä ja unohtaa kaapelien veto vuosiksi ( hoitaa / antaa toimeksianto ) ja edelleen hoitamatta Kiitos E... N.......

    • Anonyymi

      Onkohan tässä viimeisessä viestissä kyse (Atk : n N E ) unohtuneista töistä / laiskuudesta ?

      • Anonyymi

        Kyllä N E huseeraa kovastikki kunnan politiikassa ja kunnan yhtöitten hommissa. Tällä hetkellä viimeinen paljustunut temppu oli Tunturi-Lapin Vesiyhtiön toimitusjohtajan valinta sekä kaverin lapsi samaan paikkaan päällikkötasolle.

    • Anonyymi

      Ei mikään ihme hän oli järjestämässä Ulla Vesalalle 140000e kun kunta erotti hänet tehtävistään. Kunta olis käräjillä asian voittanut mutta OV ja hänen kumppanit junailivat kunnalle sopuratkaisun jossa kunta poltti rahaa 140000 euroa.

      • Anonyymi

        Tikkalako joutu maksaan kunnalle oikeus kulut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tikkalako joutu maksaan kunnalle oikeus kulut.

        Niinhän siinä päätöksessä luki. Talo onkin myynnissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän siinä päätöksessä luki. Talo onkin myynnissä.

        Vaikka oli kunnan viishaimat miehet takana T N ym.......

      • Anonyymi

        On melkosta sakkia, vielä johtavat kuntaa. Huh huh....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän siinä päätöksessä luki. Talo onkin myynnissä.

        Taloki myynnissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tikkalako joutu maksaan kunnalle oikeus kulut.

        Ei joudu. Tikkala voitti

    • Anonyymi

      Eikös se Tikkala ole teilä Kolarissa enhän kunnanjohtajana.

      • Anonyymi

        Ei ole vaikka muutamat kolari21 ja kunnanhallituksen jäsenet väkisin yrittivät saada takaisin. Että se siitä Tikkalasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vaikka muutamat kolari21 ja kunnanhallituksen jäsenet väkisin yrittivät saada takaisin. Että se siitä Tikkalasta.

        Takasi se tullee. Korkeinoikeus hoitaa homman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Takasi se tullee. Korkeinoikeus hoitaa homman.

        Jos siihen täytyy välttämättä tyhmä valita, niin siihen kyllä löytyy Kolaristaki sopiva.

      • Anonyymi

        On se virassa vielä

    • Anonyymi

      Tämä paska leviää koronan lailla ympäri lapinmaata.

    • Anonyymi

      Mikä ihme se on toimihan sama henkilö kuntaa vastaan johtavan rehtorinkin oikeudenkäynnissä. Kunta maksoi rehtorille hyvää hyvyyttään 140000€. Kunta antoi lahjan ,koska kunta olis varmuudella voittanut oikeudessa. Politiikassa on kaikki mahdollista ja etenkin tämän henkilön osalta.

    • Anonyymi

      No mutta mitä p....a eihän Kh : n puheheenjohtajan pässä voi " järki " hiukset pysyä samassa päässä " tyhmä kaikkensa "👇

    • Anonyymi

      Oikein

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      76
      2691
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      276
      1539
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1497
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1341
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      399
      1301
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      385
      1246
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      997
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      889
    9. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      812
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      316
      805
    Aihe