Mitä mieltä ootte tästä?

Anonyymi

Elikäs mielipiteitä tulemaan. Aloitin aikoinaan uudessa työpaikassa, kun avattiin uusi yksikkö alueelle. Meitä oli siinä noin 20 työntekijää, suurin osa mun ikäistä porukkaa eli 20-30 ikääsiä. Eli nuorta sakkia, muutama 50v. Huomasin vähitellen että muut klikkaantuivat keskenään, ja itse jäin porukasta johon olisin halunnut päästä mukaan. Aina meni näin että mua ei pyydetty lounaalle ja ihan sama kuka näistä mun ikäsistä niin pyytelivät toisia tupakille/lounaalle. Myös vapaa-aikana kaikki viettivät keskenään aikaa, mua ei näistä kukaan pyytänyt mukaan.
Töiden lomassa koetin oma-aloitteisesti jutella kenen kanssa vaan että saisi jotakin juttua, mutta vastaukset olivat lyhyitä.
Eikä todellakaan pahemmin mun kanssa aloitettu mitään keskustelua. 🤷‍♀️

Lähdin sieltä lopulta, koska en jaksa tuommoista syrjintää ja nyt 5 vuoden päästä törmäsin yhteen mieheen (joka siis liittyy tähän tarinaan)
Aloin deittailla tätä miestä ja kyseli missä oon ollut töissä. Hänellä oli yksi ystävä naispuolinen töissä justiin siinä firmassa, josta lähdin pois.
Näin tätä miestä jonku aikaa, kunnes paljastui tälle naiselle että hänen kaveri tapailee mua. No ei mikään ihme, mies otti etäisyyttä muhun. Mutta tiesin tämän tapahtuvan paljon aikaisemmin kun kuulee joltakin juttuja.

Monet on ihmetellyt, ketkä mut oikeasti tuntee että miksi mua on noin syrjitty ja puhuttu paskaa. Olen kumminkin sosiaalinen, mukava, nätti ja fiksu niinku muutkin. Että kuinka muka erilainen että voisi noin käyttäytyä ja porukkaan en päässyt mitenkään.

Mitä mieltä ootte, onko tuo teidän mielestä syrjintää ollut vai miksi käyttäytyivät kaikki noin mua kohtaan? 🙄

3

214

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kateutta, tai ulos sulkemista sen vuoksi, että olet normin, juoruilevan, heikkolahjaisen mielestä poikkeava ?

      Suuri epäilys, että joku kateellinen on laittanut sinusta jutun liikkeelle, jonka kaikki on niellyt totuutena. Tilanne on kärjistynyt, kun ovat saaneet jonkun jota voi arvostella ja osoitella. Etenkin naisvaltaisessa työyhteisössä tämä on enemmän kuin malli. Sinun puhumiasi saatetaan ruotia ja väännellä omalle heikolle itsetunnolleen sopiviksi. Syyllisiä ei kuulemma etsitä, mutta heistä on mukava osoittaa se.

      Itse olen juuri suljettu ulos porukasta. Syy siihen on se, että yritän tehdä työni kunnolla ja toisia arvostelematta. Ja noudatan sääntöjä, mikä ei kaikista ole mukavaa. Mutta, tarvittiin vain yksi, joka alkoi tekemään myyrän työtä taustalla ja toinen joka lähti tähän mukaan. Esimieheni näkee tämän vain turhana draamana ja on sitä mieltä, että minä olen ongelma, jos muut eivät tule juttuun kanssani. Takaisin yläasteelle siis. Haluaisinko vaihtaa luokkaa kun minulla on rankkaa kiusaajieni kanssa.

      Kiusatun stigmasta ei pääse eroon, oli minkä ikäinen tahansa. Ihan kuin muut haistaisivat sen. Stigman saat kun
      A. haluat tehdä toisin kuin kiusaajat
      B. olet liian kaunis, kiltti ja/tai tunnollinen
      C. olet liian fiksu ja saat siksi toiset tuntemaan itsensä typeriksi

      Työelämässä valitettavasti porskuttaa pahuus ja ne, jotka ovat valmiina tallomaan muita. Mutta, onneksi karma korjaa nämä aikanaan.

    • Anonyymi

      Aika mahdoton on sanoa lyhyen kuvauksen perusteella, miksi joku yksittäinen henkilö joutuu syrjäytetyksi yhteisössä. Mutta yleisesti ottaen tässä henkilössä on jotain, mihin muiden huomio kiinnittyy. Toisaalta myös yhteisöllä voi olla jotain kiusatusta henkilöstä riippumatonta ongelmaa. Yhden kiusaaminen ei ole ihmisluonteeseen kuuluva sääntö, vaan jossain on jotain vialla.

      Poikkeavuuden ei tarvitse olla suuri, kun joutuu syrjityksi. Tietty sulkeutuneisuus on sellaista, mitä yhteisön on vaikea sietää. Sulkeutuneisuus jättää niin paljon tilaa väärin ymmärryksille, luuloille ehkä jopa peloille, että tällaista ihmistä helposti hyljeksitään, vaikka hän sinänsä tekisi työnsä hyvin.

    • Anonyymi

      erikoista että aloittajaa harmitti ettei häntä otettu työkavereiden vapaa-ajan rientoihin mukaan. Miksi ihmeessä työkavereiden tulisi hengailla vapaa-ajallakin yhdessä? Sellainen ei taida missään olla kovin yleistä. Jopa hyvin outoa että työkaverit viettävät vapaa-aikaa keskenänsä. Häntä harmitti ettei muut ottaneet häntä mukaan sauhulle ja röökille?? Kummallinen duunipaikka jossa nuoret ihmiset joukolla tupruttelevat, Olihan siellä niitä 50v vuotiaita muutama. Varmaan vielä ulkopuolisempia kuin aloittaja, Aloittaja olisi voinut mennä heidän kanssansa syömään jos ikätoverinsa eivät kelpuuta samaan ruokapöytään murkinalle, Jotain oleellista aloittaja on tarkoituksella jättänyt kertomatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      123
      1672
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      970
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      153
      816
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      129
      578
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      544
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      50
      482
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      476
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      439
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      431
    Aihe