Kalervo Tuukkasen juuri ennen 1950 lukua v. 1949 säveltämän 2. sinfonian avausosalle ovat tyypillisiä orientaaliselta kuulostavat lyhyet pentatoniset aiheet sinfonian edustaessa tietyllä tavalla Klami traditiota ja kansallisromantiikan ja uusklassismin yhteensulautumaa joten potentiaaliset Sibelius vaikutteet mikäli sellaisia ilmenee ovat hyvin vähäisiä. "Säveltäjänä Tuukkanen yhdisti Madetojan perinteen ja Klamilta saadut virikkeet kansallisromantiikan ja uusklassismin yhdistelmäksi mutta hänen tyylinsä sisältää myös eksoottisia aineksia jotka ilmenevät sekä aihevalintoina kuten ooppera Indumati että myös konkreettisesti pentatonisuutena." Sinfonian hitaalle osalle ovat tunnusmerkillisiä terassimaiset temponvaihdokset sinfonian päättyessä massiiviseen marssiin jollaisia Sibelius ei sinfonioissaan juuri viljellyt ja joka on osoitus tuolloin vielä tuoreessa muistissa olleen sota-ajan marssirytmien päätymisestä sinfonian sävelkieleen. Sen sijaan Tuukkasen palkittu 4. sinfonia on syntynyt 50 luvun lopulla ja voitti 3. palkinnon Helsingin kaupunginorkesterin sävellyskilpailussa. Erkki Aaltosen tiettyä populaarisuutta tavoitteleva, vaikutteiltaan monitahoinen, taitavasti rakennettu ja muodoltaan ehyt Kansansinfonia no 3 on syntynyt 1952 samoihin aikoihin Tuukkasen meri sinfonian kanssa. Myös Olavi Pesosen fuugatekniikalla säveltämä ensimmäinen sinfonia joka sai hyvän vastaanoton pohjoismaisilla musiikkipäivillä 1952 on sävelletty juuri ennen 50 lukua mutta 2. sinfonia 50 luvulla. Lauri Saikkolan 2. sinfonia, Traaginen on syntynyt jo sodan jälkimainingeissa v. 1946 mutta 4., ja palkittu 5. sinfonia näkivät päivänvalon 50 luvulla. Leo Härkösen kaksi ensimmäistä sinfoniaa on niinikään sävelletty 1950 luvulla. Väinö Pesolan Brukcner vaikutteinen 3. sinfonia on sävelletty 50 luvulla. Juuri mikään ei ole surullisempaa kuin maamme parhaan ja laadukkaimman sinfoniakirjallisuuden unohtuminen arkistojen kätköihin syystä että kapellimestarit eivät tiedosta unohdetun musiikkiperintömme korkeata laatua ja arvoa joutuessaan pahaisten ja taiteelle myrkkyä olevien musiikillisten muoti ilmiöiden syrjäyttämäksi.
Miksi suomen laadukkain sinfoniakirjallisuus on täysin unohdettu?
Anonyymi
8101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Syynä lienee kyvyttömyys erottaa hyvä musiikki huonosta musiikista.
"Miksi+suomen+laadukkain+sinfoniakirjallisuus+on+täysin+unohdettu?"
Tuukkasen ja Melartinin vaikuttava ja veret seisauttava sinfonikkous ylittää suvereenisti kaiken mitä Sibelius sai aikaan askeettisissa, staattisissa, frigideissä, kompakteissa ja epäekspressiivisissä ja vähäverisissä sinfonialuomuksissaan. sibeliuksen sinfoniat ovat lällyjä ja vässyjä ja ne eivät heijastele syvempiä sydämen tuntoja kuten vaikka lauri saikkolan synkkä traaginen sinfonia no 2 joka on omistettu kaatuneiden aseveljien kunniaksi kuvastaen surullaan viipurin menettämisen tuskaa sisältäen pateettisia ja lyyrisiä molliteemoja tai Pesosen raskaan eleginen fuugatekniikalla sävellety 2. sinfonia, fougstedtin schönbergiläinen ja sähköistävä trittico sinfonico tai tuukkasen upea 6. sinfonia joka ei ole enää kansallisromanttinen.
sanoisin ettei niitä bisnesmielessä kannata levyttää kun se myy niin heikosti eikä musiikinedistämissäätiön sponsorituet kuulemma ole hääppöisiä.
"sanoisin ettei niitä bisnesmielessä kannata levyttää kun se myy niin heikosti eikä musiikinedistämissäätiön sponsorituet kuulemma ole hääppöisiä."
Niinpä, ja ei tuo ilmiö ole yksin Suomen säveltäjien ongelma vaan sama tilanne on jokseenkin joka maassa jossa sinfoonista musiikkia sävellellään tai on joskus sävelletty.
Ja samahan pätee kaikkeen musiikkiin, miksi joittenkin laulajien laulamisia muistetaan vaikka asianomainen on ollut vainaa jo kauan kun joku toinen samoihin aikoihin laulunsa laulanut ollaan käytännössä jo täysin unohdettu.
Ja tuosta nousee esiin termi hitti. Säveltäjänä Sibelius teki hittejä jotka saivat aikalaisten ja jopa yhä vieläkin monen luomen kastumaan kun niitä konserteissa tai radiossa soitettiin, ja niiden hittien takia Sibeliuksen arvostus nousi myös ei niin kovin sinfuunoista kiinnostuneen rahvaankin parissa. Sen sijaan nuo Saikkoset ja Tuukkaset ym vähemmän tunnetut sinfonikot jostain syystä jättivät hittinsä säveltämättä. Varmaan se johtui pelkästään siitä että he siten käytännön tekemättömyyksillään vastustivat kaupallisuutta.
Toisaalta he kumminkin tekivät aika ajoin sähköpulasta kärsineelle maamme elinkeinoelämälle palveluksia, nimittäin aina kun radiossa kuuluttaja kertoi että seuraavaksi kuulemme Saikkosen tai Tuukkasen tai Fougstedtin tai Pesosen teos sen ja sen, niin rahvaan asuisijoilla sadattuhannet radiot välittömästi suljettiin ja niin yksi jos toinenkin sellu- tai paperitehdas sai riittävästi tarvitsemaansa sähköenergiaa.
Saikkosta en tunne mutta Saikkolalla ja Tuukkasella on toki myös hittiainesta olevia teoksia sävellystuotannossaan joista mainittakoon vaikka Saikkolan ooppera ristin joka voitti 1. palkinnon wihurin säätiön kilpailussa ja arvioitiin hänen erääksi merkittävimmäksi teoksekseen. Radio ooppera taivaaseen menijä voitti 3. palkinnon prix italia kilpailussa ja 3. palkinnon suomen suurkisoissa urheiluparodia 1500 metriä jolla matkalla isäni muuten niitti menestystä mm. vr:n etelä suomen piirimestaruuskilpailuissa ja hämeenlinnan tarmon jäsenten välisissä kuten myös seurojen välisissä valkeakosken hakaa vastaan. väite radioiden sulkemisestakaan ei ihan pidä paikkaansa kun esim. saikkola itse kuunteli rintamalla tykkitulen aikana teltassa radiosta orkesterisarjaansa kuvia karjalasta ja avanti sodassa konsertti lienee ollut suosittu musiikkiohjelma kun se yle ykkösessä toistettiinkin ja kriitikko arvioi siinä kuullun saikkolan karjala palaa teoksen surullaan sykähdyttäväksi sävellykseksi sen lisäksi että aarre merikanto oli kuunnellut joskus 50-60 luvulla radiosta saikkolan joukahaisen kostoa jota hän tosin ilkeään yyliinsä luonnehti epigoniaksi.
Tuo mainitsemasi luomien kastuminen johtuu vain musiikin kiihdyttämistä sentimentaalisista tahdon vireistä jotka musiikki ilmaisee välittömimmälle tietotavallemme ei suinkaan syvemmin koetuista psykofyysistä tiloista ja musertavista emotionaalisista kokemuksista joita vain Mozartin, Beethovenin mutta myös Melartinin, Tuukkasen ja Saikkolan tasoiset säveltäjät saavat teoksillaan aikaan ja joihin sibeliuksen tahdon vireiltään sentimentoa edustavat teokset eivät yllä.
Kyllä se ikävä kyllä on pitkälti juuri suomalaiseen musiikkiin pesiytynyt ongelma että suomalaisten historiallisten ja historiattomien säveltäjien sinfonioita ei levytetä käytännöllisesti katsottuna lainkaan, viimeksi jo vuosia sitten Helvi Leiviskän 3. sinfonia mutta esim. ruotsalaista, virolaista tai amerikkalaista sinfoniamusiikkia on levytetty tai levytetään mielin määrin. Olisi suomalaissyntyisen Moses Pergamentinkin juutalainen kuorosinfonia jäänyt levyttämättä ellei hän olisi muuttanut aikoinaan parahiksi ruotsiin jossa pieni ruotsalainen levymerkki levytti hänen vaikuttavan sinfoniansa. Eikä edes joidenkin aikanaan tiiviistikin esitettyjen suomalaissäveltäjien tunnetuimpia tai suosituimpiakaan teoksia ole koskaan levytetty kuten esimerkiksi Tuukkasen Muskettisotureita tai Fougstedtin Trittico sinfonicoa.