Mitä oikeasti on reilu verotus?

Anonyymi

Tällä palstalla on käyty asiaan liittyen keskustelua täysin virheellisistä lähtökohdista. Ajatellaan, että koska tuotetta X verotetaan määrä Y, myös tuotetta Z pitäisi verottaa määrä Y, mutta tälle ei esitetty minkäänlaisia perusteluja.

Todellinen reilu tapa verottaa ottaa huomioon veron vaikutukset ihmisille. Esimerkiksi, bensan verottaminen siten, että sen hinnaksi tulee 5 euroa per litra ei ole reilua maaseudulla asuvia kohtaan, eikä ylipäänsä autoilijoita kohtaan, jotka ovat investoineet tuhansia euroja autoon. Veron mielivaltainen korottaminen olisi kuseminen näiden ihmisten kasvoille, koska maaseudulla elävä todellakin tarvitsee autoa asioidakseen kaupungilla. Lisäksi siinä kustaisiin kaikkien niiden kasvoille, jotka nykyinen autoteollisuus työllistää, kuten yrittäjien kasvoille.

Sama pätee myös lentoliikenteeseen. Tällä palstalla on fanaattisesti hyökätty lentoliikennettä vastaan, vaikka todellisuudessa lentämisen päästöt riippuvat todella voimakkaasti koneiden täyttöasteesta. Airbus A380 koneeseen mahtuu 853 matkustajaa ja 310 000 litraa lentopolttoainetta. Sen maksimi lentomatka on noin 15 000 kilometriä. Näin ollen täyteen lastatulla koneella voi lentää 15 000 kilometriä ja päästöt matkustajaa kohtaan ovat korkeintaan 363 kg hiilidioksidia, jos kaikki lentopolttoaine muuttuisi 100% hiilidioksidiksi. Lentämisen päästöjä saadaan siis alas ihan koneiden täyttöastetta parantamalla. Keskiverto-autoilija puolestaan tuottaa yli 2000 kg hiilidioksidia vuodessa pelkästään autoilemalla.

On väitetty ettei kukaan tarvitse lentämistä, mutta on olemassa perheitä, joiden jäseniä asuu useilla mantereilla, ja jotka eivät muuten voisi tavata toisiaan. Olisi kovaa ja sydämetöntä vaatia, että lentäminen maksaisi niin paljon, etteivät nämä perheenjäseneet kykene tapaamaan toisiaan. Sama pätee ystävien välisiin tapaamisiin, joita monilla on esimerkiksi vaihto-oppilas vuosien jälkeen. Sama pätee yritysjohtoon, jolla on tarve ylläpitää suhteita kumppaneihinsa, koska hyviä ihmissuhteita ei voi ylläpitää etäkokouksina. Jos lentäminen maksaisi liikaa, kukaan köyhä ei enää voisi matkustaa, vaikka nykyään se vielä on säästämisen takia mahdollista. Lentämisen puolustajat eivät siis ole elitistejä, kuten toisaalla on väitetty, vaan köyhien asialla.

Tietysti tässä on vain kaksi esimerkkiä epäoikeudenmukaisesta verotuksesta, mutta onhan niitä muitakin. Esimerkiksi sähköä voitaisiin verottaa niin paljon, että ihmiset maksaisivat itsensä kipeäksi.

Huonosti toteutettu vihreä siirtymä voi johtaa hallitsemattomaan inflaatioon, koska ihmisillä ei ole varaa ostaa tuotteita, uusina eikä käytettyinä. Jos tuotantoa supistetaan, olemassaolevien tuotteiden arvo kohoaa kysynnän ja tarjonnan lainalaisuuksien siivittämänä, jolloin raha menettää arvoaan. Kun raha menettää arvoaan, ihmiset eivät kuluta vaan pistävät rahaa sukanvarteen pahan päivän varalle. Kun ihmiset eivät kuluta, edes käytettyjä tuotteita, yrityksille ei tule uusia tilauksia ja ne joutuvat supistamaan tuotantoaan. Loppuviimeksi ihmisiä jää työttömiksi ja kaikki kärsivät.

Mitä on se vaahtosuinen raivo mitä joiltain vihreiden kannattajilta on tullut tälle palstalle? Ikään kuin ei enää arvostettaisi toista ihmistä vaan oltaisiin valmiit tinkimään ihmisten perustavanlaatuisista oikeuksista ympäristön eteen. Ekofasismi on nimenomaa oikea termi tällaiselle ihmisten kyykyttämiselle. Ethän sinä myy arvojasi käytännön tarpeen takia, vaan jos arvojasi uhataan, etsit kunnianhimoisempaa ratkaisua, joka vastaa käytännön tarpeeseen.

Annan tästä seuraavaksi esimerkin. Vihreällä liikkeellähän on juuret muun muassa natsismissa. Ympäristönsuojelulla voidaan nähkääs perustella ihan mitä tahansa. Sinä voit perustella sairaiden myrkyttämistä hengiltä, koska vähemmän ihmisiä on hyväksi ympäristölle. Samoin voit perustella kiinalaista perhepolitiikkaa, jossa rangaistuksen uhalla pyritään rajoittamaan perheiden lapsilukua. Voit myös perustella terrorismia, kuten Pentti Linkola teki. Jos tämä on vihreiden uusi linja, en enää ikinä äänestä vihreitä vaan kenties siirrynkin persuihin, koska heillä on ympäristöasioissa malttia.

Ja lopuksi, kukaan ei tässä väittänyt ettei ilmastonmuutoksen torjumiseksi pidä tehdä mitään. On roppakaupalla keinoja, joilla ilmastonmuutosta voidaan torjua ilman, että tavallista ihmistä laitetaan siitä kohtuuttomasti kärsimään. Apurahoja voidaan myöntää tutkijoille vihreän teknologian kehittämisestä. Tukia ja kannustimia voidaan myöntää yrityksille, jos ne panostavat vihreään siirtymään. Suomen joukkoliikenneyhteyksiä voidaan parantaa ja city-pyöriä tuoda myös pienempiin kaupunkeihin. Ja lopuksi, fossiilisia polttoaineita voidaan verottaa, kunhan verotuksessa säilyy maltti ja ymmärrys eri ihmisryhmien tarpeita kohtaan. Myös fossiiliaineisiin perustuvia teollisuudenaloja voidaan kehittää niin etteivät ne enää perustu fossiiliaineisiin.

Poistun nyt tältä palstalta, koska keskustelu täällä saa minut voimaan pahoin.

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lentokone, juna, auto, polkupyörä ovat kaikki vain kulkuneuvoja eikä ole mitään eroa niiden tarpeellisuudessa. Lentokone ei ole pätkän vertaa tarpeellisempi kuin auto, pikemminkin auto on lentokonetta tarpeellisempi. Siksi lentokonematkoja pitäisi verottaa täsmälleen samalla tavalla kuin autoiluakin.

      Verotuksen tulee kohdella kaikkia samalla tavalla joten lentomatkustamista pitää verottaa samalla tavalla kuin kaikkea muutakin. Jos kerran lentokone tuottaa tuon verran CO2-päästöjä niin maksa tuon verran veroa. Näin yksinkertaista se on.

      Ja tuon täyttöasteen muutos yleensä hoidetaan vähentämällä vuoroja ja romuttamalla lentokoneita. Ja myös vaihtamalla pienempiin lentokoneisiin. Tuon esimerkkisi A380:n valmistuskin on lopetettu eikä vastaavan kokoista enää tulla valmistamaan. Itse asiassa suuntaus on pienempiin lentokoneisiin. Ei lentokoneet yleensä lennä, jos varaajia on liian vähän, vaan lento vain yksinkertaisesti perutaan. Lentoyhtiöt saavat aina peruuttaa lennon. Joulun aikaankin peruttiin viikossa maailmassa yli 10 000 lentoa. Mikä oli vain hyvä asia, koska kaikkein paras lento on sellainen joka ei lennä ollenkaan.

      Itse kehoitan ihmisiä vähentämään päästöjä lopettamalla kokonaan ulkomaanmatkailun. Ei ole mitään erityistä tarvetta matkailla ulkomailla.

      Jos lentokoneita ei pidä verottaa niin sitten ei pidä verottaa autoiluakaan. Suurelle osalle köyhiä autoilu on välttämätöntä, mutta lentäminen. Voi olla lentämättä kertaakaan lentokoneella elämänsä aikana eikä se haittaa yhtään. Ei ole menettänyt yhtään mitään. Sen sijaan auto on täysin välttämätön.

      Ja höpiset sitten mitä tahansa niin tehokkain keino leikata päästöjä on vähentää ostamista. Jos tavaraa ei osta niin tavaran päästöt ovat tasan nolla. Itse kehoitankin ihmisiä minimalismiin ja käyttämään tavaroita mahdollisimman kauan ja opetella korjaamaan tavaroita. Pitää myös hyväksyä jos vaatteissa on pari reikää, ei reiät tee vaatetta käyttökelvottomaksi.

    • Anonyymi

      "Airbus A380 koneeseen mahtuu 853 matkustajaa ja 310 000 litraa lentopolttoainetta. Sen maksimi lentomatka on noin 15 000 kilometriä. Näin ollen täyteen lastatulla koneella voi lentää 15 000 kilometriä ja päästöt matkustajaa kohtaan ovat korkeintaan 363 kg hiilidioksidia, jos kaikki lentopolttoaine muuttuisi 100% hiilidioksidiksi. Lentämisen päästöjä saadaan siis alas ihan koneiden täyttöastetta parantamalla. Keskiverto-autoilija puolestaan tuottaa yli 2000 kg hiilidioksidia vuodessa pelkästään autoilemalla."

      Tuossa ei ole mitään logiikkaa, koska jos matkustajia on vähän niin vuoroja tullaan karsimaan. Näinhän on tapahtunut korona-aikanakin. Jos esimerkiksi tietyllä reitillä on 10 vuoroa ja täyttöaste 100% ja sitten matkustajien määrä puolittuu niin vuorojen määrää vähennetään 5 vuoroon ja täyttöaste on edelleen 100%.

      Lentoyhtiöt eivät ole tyhmiä, eivät he vuodesta toiseen lennä puolityhjillä koneilla vaan vuoroja sopeutetaan jatkuvasti. Reittejä vaihdetaan koko ajan ja reiteillä olevaa lentokonetta vaihdetaan pienempään tai suurempaan. Täyttöaste pyritään pitämään lähellä sataa, vaikka matkustajien määrä muuttuisi. Tämä on vain logiikkaa.

      • Anonyymi

        Otan huomenna 747n työmatkalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otan huomenna 747n työmatkalle.

        No, 747:ää on toki tuotettu pitkään, mutta senkin tuotanto lopetetaan tänä vuonna. Ja vastaavan kokoista korvaajaa ei tule.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, 747:ää on toki tuotettu pitkään, mutta senkin tuotanto lopetetaan tänä vuonna. Ja vastaavan kokoista korvaajaa ei tule.

        Oho, mun moka. Täytyy vaihtaa corolla sitten tuohon A380een niin säästyy löpöä.


    • Anonyymi

      Minusta köyhien asiaa parantaisi eniten polttoaineveron alentaminen. Siis kaikilta autoilijoilta eikä mitään erotteluja pidä tehdä.

    • Anonyymi

      Ihmetyttää meidän "maalaiset" kuinka kiltisti katselevat ympäristönsä palveluiden alasajon ja ympäristön . teiden yms. rappeutumisen ja nyt estetään liikkuminen hinnoittelulla , kansaa ajetaan kivikaudelle varsinkin syrjäseuduilla , ovatko ihmiset jo toivonsa menettäneet vai mikä kun mihinkään ei reagoida , laittaa ihmettelemään...

    • Anonyymi

      Edelleen, jos mentäisiin sen ehdotuksen mukaan, että maaseudulla olevat saa helpotusta polttoaineiden verotuksesta ja kaupungissa asuvat maksavat enemmän niin tuo helppo keino aiheuttaa valtava muuttoliike maaseudulle. Ja tämä tulisi tuhoamaan suuret kaupungit.

      Ei, bensan pitää maksaa kaikille saman verran eikä mitään helpotuksia maaseudulla asuville.

      • Anonyymi

        Se Helsinki-lisä myös pois palkoista. Kun sitä viimeksi nautin Helsingissä asuessani, se oli useampi satanen kuussa. Ei mitään helpotuksia Helsingissä asuville.


    • Anonyymi

      Ja muuten, valtaosa rahdista kuljetetaan laivoilla, junilla ja rekoilla. Lentokoneissa kulkee vain joitain pieniä esineitä. Ja osa pienistäkin tavaroistakin viedään laivalla, jos joku haluaa säästää maksuissa. Suurta tavaraa, etenkin jos se on herkkää, ei voi kuljettaa lentokoneella. Samoin jos pientä tavaraa on suuri lasti niin sekin kuljetetaan laivalla.

      Lentokoneet voi helposti poistaa tavarankuljetuksesta eikä tule edes suurempia vaikeuksia. Tavaran kuljetuksessa lentokoneet ei ole suuri tekijä.

    • Anonyymi

      Mitä sitten verotetaan, kun fossiilisten käyttö päättyy. Ongelma on edessä viimeistään silloin kun ne loppuvat. Öljyn ja kasun osalta puoli vuosisataa ja hiilen osalta ainakin vuosisata lisää.

    • Anonyymi

      Vero on aina pakko-otto. Ei siihen mitään perusteluja tarvita. Julkiset menot on saatava katettua.

      Nyt perusteluna käytetään ilmastomuutoksen torjuntaa, mutta tuo ylevältä kuulostava peruste ei kestä kriittistä tarkastelua.

    • Anonyymi

      Päästömaksukin on vero. Erityisesti tällaisen veron kerääjälle pitää asettaa tiukka tulosvastuu. On osoitettava, mitä rahalla on saatu aikaan. Ei riitä, että rahaa on vain mätetty "hyvään tarkoitukseen".

      • Anonyymi

        Jos EU-komissaarien keräämillä päästömaksuilla rahoitetaan Vetelä-Euroopan vähäosaisten kallistuneita fossiilienergialaskuja, niin eihän siinä ole tolkkua.


    • Anonyymi

      Seuraavaksi pieni yllättävä tieto... Bensan jalostaminen toimii niin, että tietty prosentti raakaöljystä on kerosiinia, kaasua, osa dieseliä ja osa bensiiniä ja sen lisäksi on vielä muita tuotteita. Vaikka noista dieselin kulutus tippuisi nollaan, mutta muut pysyy samana niin raakaöljyä jalostetaan saman verran. Tuota dieseliä ei vain käytetä. Sama pätee, jos sekä dieselin että bensan kulutus tippuu nollaan, mutta kerosiinia käytetään yhtä paljon. Edelleen raakaöljyä jalostetaan yhtä paljon, mutta osa lopputuotteista vain jätetään käyttämättä.

      Aiemmin jopa öljyn jalostuksessa tuotettu maakaasu vain yksinkertaisesti poltettiin saman tien. Se kun ei joskus kelvannut kenellekään.

      Eli kaiken öljyn lopputuotteiden käyttöä pitäisi vähentää, myös lentokoneiden kerosiinia. Lentokoneet eivät tämänkään takia ole poikkeus. Jos lentokoneet lentävät samalla tavalla kerosiinilla kuin nytkin niin raakaöljyn pumppaamista maasta ei vähennetä.

      • Anonyymi

        Nesteellä on jo biopolttoaine, jolla voi korvata kerosiinin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nesteellä on jo biopolttoaine, jolla voi korvata kerosiinin.

        Eikä sekään ole kovin ekologinen, joten ei auta paljon. Lisäksi, tuon tuotanto on minimaalista.


    • Anonyymi

      Puolustusvaunut ja muu sotakalusto tulisi pikimmiten muuttaa sähkökäyttöiisiksi. Ja Itä-rajalle pitää rakentaa kattava pikalatausinfra.

      • Anonyymi

        Sodissa saisi käyttää vain päästötöntä ydinvoimaa.


    • Anonyymi

      Normaalit ihmiset voivat olla matkaamatta lentokoneella kertaakaan elämässään. Matkailun arvo on tasan nolla. Ei ole mitään sellaista mitä ei voisi tietokoneella googlata sekunneissa. Joku voi asua kuukauden ulkomailla ja muut oppivat samasta maasta 10 kertaa enemmän kuuntelemalla audiokirjan tai sitten jopa oikean kirjan.

      Ilmastomuutosta ehkäistään tehokkaasti, jos lopettaa lentomatkailun koko loppuelämänsä ajaksi. On aivan yhtä hyödyllistä kulkea ulkomailla lentokoneilla kuin oman päänsä hakkaaminen seinään.

    • Anonyymi

      Kossupullon hinnassa on 15000 % veroa. Kertakaikkiaan törkeää alkoholista riippuvaisten hyväksikäyttöä "hyvinvointiyhteiskunnassa".

      • Anonyymi

        Bensan hinnassa on vain 250 % veroja. Miksi bensasta riippuvaisia kohdellaan silkkihansikkain tässä tasa-arvon luvatussa maassa.


    • Anonyymi

      Ihan hyvä, että poistut, ja saman saisi tehdä kaikki muutkin, jotka eivät ymmärrä, että tämä on Tiede-palsta. Politiikasta voi keskustella Politiikka-palstalla.

    • Anonyymi

      Tässäkin on käytetty esimerkkinä lentokonetta, jota on hyvin vähän maailmalla ja jonka valmistus lopetettiin kokonaan viime vuonna. A380 osoittautui epäonnistuneeksi flopiksi, koska se oli liian suuri ja epäkäytännöllinen. Aivan kuten myös 747:n valmistus lopetetaan kokonaan. Eikä kummankaan tilalle tule vastaavan kokoista konetta. Täyttöastetta parannetaan nyt käyttämällä pienempiä koneita ja suunnitelmat on siirtyä nykyistäkin pienempiin koneisiin.

    • Anonyymi

      Mikä on lentopetroolin litrahinta lentoyhtiölle ja paljonko siinä on veroa.

      • Anonyymi

        -Lentoliikenne, osin puhtaasti kilpailullisista syistä ei maksa veroa käyttämästään lentopetrolista, Wiki


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -Lentoliikenne, osin puhtaasti kilpailullisista syistä ei maksa veroa käyttämästään lentopetrolista, Wiki

        Eikö edes alvia ?


      • Anonyymi

        En tiedä lentopetroolin hinnasta, mutta ainakin on sanottu, että lentokoneiden polttoaineissa ei ole yleensä ollenkaan veroa. Ja lentopolttoaineen verotus on hankalaa, koska lentokoneet kulkevat maasta toiseen ja ne voivat valita maan missä on alhaisempi verotus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä lentopetroolin hinnasta, mutta ainakin on sanottu, että lentokoneiden polttoaineissa ei ole yleensä ollenkaan veroa. Ja lentopolttoaineen verotus on hankalaa, koska lentokoneet kulkevat maasta toiseen ja ne voivat valita maan missä on alhaisempi verotus.

        Tässä on kohta laista:

        "Polttoaineet, jotka käytetään lentoliikenteen polttoaineena muuten kuin yksityisessä huvi-ilmailussa, ovat valmisteverottomia ja huoltovarmuusmaksuttomia. Sekä kaupalliseen lentotoimintaan että viranomaisen toimeksiannosta suoritettaviin lentoihin käytettävä polttoaine on verotonta. Polttoaineiden verotuksen kannalta ratkaisevaa on mihin tarkoitukseen ilma-alusta tosiasiallisesti kulloinkin käytetään."

        Eli harrastelentäjät maksavat polttoaineveroa, mutta kaupallinen lentoliikenne ei maksa yhtään veroa polttoaineista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö edes alvia ?

        Jos oikein ymmärrän verotuksen pykälät niin edes alvia ei makseta.


    • Anonyymi

      Miksi vihreät eivät ole puuttuneet tuohon lentopetroolin verotuksen epäkohtaan. Miksi lentoliikenne saa saastuttaa ilmaiseksi.

      • Anonyymi

        Tämä paljastaa hyvin koko Suomen päästöverotuspolitiikan mielettömyyden. Säästetään me täällä bensaa, jotta muille jää enemmän käytettäväksi.


      • Anonyymi

        Kaiken kukkuraksi Finnair on verovaroin ylläpidetty yhtiö, joka tuo porukan illaksi kotiin Brysselistä.


      • Anonyymi

        Lasketaanko Suomessa tankatun lentopetroolin CO2-päästöt Suomen synniksi, vaikka päästöt pruutataan yläilmakehään Suomen ulkopuolella, pääosin.


    • Anonyymi

      Päästöoikeus maksaa nykyään jo lähes 100 e/t_CO2. Lentoliikenteessä se tekisi noin sentin per kilometri per henkilö. Sinkun Thaimaan matkaan tulisi 160 e lisähintaa.

      Mutta päästöjä tuo ei vähentäisi loppupeleissä. Hyvän mielen se voisi antaa.

      • Anonyymi

        Vähentää se päästöjä, jos korkeamman hinnan takia käytetään lentokoneita vähemmän. Tuollainen hinnankorotus ei välttämättä siihen riitä, mutta tuota suurempi saattaa saada ihmiset matkustamaan vähemmän. Tai ainakin lyhyemmän matkan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähentää se päästöjä, jos korkeamman hinnan takia käytetään lentokoneita vähemmän. Tuollainen hinnankorotus ei välttämättä siihen riitä, mutta tuota suurempi saattaa saada ihmiset matkustamaan vähemmän. Tai ainakin lyhyemmän matkan.

        Loppupeleissä ei vähennä päästöjä. Se vain hidastaa niitä - ehkä. Kokonaispäästö ratkaisee planeetan lämpenemisen, ei päästönopeus.


    • Anonyymi

      " Vihreällä liikkeellähän on juuret muun muassa natsismissa."

      Hohhoijaa.

    • Anonyymi

      " Vihreällä liikkeellähän on juuret muun muassa natsismissa."

      Keitikö kahvit oikeasta paketista? Ettei vaan kukaan heittänyt mitään mömmöjä sekaan koska tuo kuullostaa harhaiselta ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe