En ole koskaan aikaisemmin ollut kiinnostunut älykkyystesteistä enkä ole koskaan tehnyt ainuttakaan älykkyystestiä vaikka ikää on jo sen verran että olen vanhuuseläkkeellä.
Nyt päätin huvikseni kokeilla Mensan nettitestiä jossa pitää jotenkin päätellä seuraava kuvio aikaisempien kuvioiden perusteella.
http://www.mensa.fi/iq/index_2.html
Minusta mistään noista kuviosarjoista ei itsestäänselvästi seuraa jotain annettua vaihtoehtoa joten jäin "jumiin" jo ensimmäisen testikuviosarjan kohdalla ja koska en halunnut arvailla mikä ko. testin laatijalla mahdollisesti oli mielessä niin lopetin koko testin tekemisen.
Väkisinkin tulee mieleen että tämäntyyppiset älykkyystestit ovat joko hyvin rajoittuneita eli mittaavat vain jonkinlaista mekaanista älykkyyttä joka korreloi ns. "mallioppilassyndrooman" kanssa koska koulumenestys ja tällaiset testit kuulemma korreloivat keskenään.
Minunlaiseni "känkkäränkkä"-tapaukset eivät viihdy koulussa eivätkä erityisemmin menesty siellä ja itsekin onnistuin kansakoulun ekalla luokalla suututtamaan open kyselemällä itseäni kiinnostavista Egyptin faaraoiden muumioista niin paljon että open mielestä häiritsin opetusta.
Sen jälkeen en enää koskaan viitannut kouluaikana enkä sitten lukioissa tehnyt koskaan edes läksyjä enkä yleensä edes vaivautunut paikalle kun vietin aikaani paikallisessa kirjastossa kuuntelemassa musiikkia ja lukemassa itseäni kiinnostavaa kirjallisuutta.
En merkannut tiettyjä aineita edes omaan lukujärjestykseen koska halusin minimoida sen pakkokoulutuksen vaivannäön mahdollisimman minimaaliseksi jotta jäisi enemmän aikaa sellaisiin asioihin jotka itseäni kiinnostivat eniten ja joilla oli aika vähän tekemistä sen virallisen lukion opetussuunnitelman kanssa.
Kävin sitten lukion toisen vuoden kahteen kertaan ja opiskelin sitten kerralla koko lukion matikan kirjat että kykenin yo-kokeissa kirjoittamaan lyhyen matikan kun se vaihtoehto olisi ollut aivan liian työlästä ja puuduttavaa käydä läpi parissa kuukaudessa. Sain yo-kokeissa magnan keskiarvon mikä oli omasta mielestäni yllättävän hyvä suhteutettuna siihen vähäiseen vaivannäköön jonka olin siihen uhrannut. Sen takia sain myös välttävät ja jopa tyydyttävät arvosanat sellaisista aineista joiden tunneilla en joko ollut koko lukuvuotena kertaakaan paikalla tai hyvin harvoin eikä sellainen varmaan nykyään edes onnistuisi.Opettajat jättivät minut onneksi rauhaan kun huomasivat että heillä ei oikeasti ollut mahdollisuuksia kontrolloida käytöstäni eikä tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni.
Kävin myös pari vuotta yliopistolla työn ohessa opiskelemassa filosofiaa ja siellä pakolliset kurssikirjat olivat minusta melko tylsähköjä joten kulutin suurimman osan siitä ajasta vain lainaamalla ja tekemällä muistiinpanoja filosofian laitoksen kirjaston harvinaisista itseäni kiinnostavista teoksista joita ei ollut saatavilla yleisten kirjastojen puolella.
Mitä voisi oppia ja päätellä tästä omaelämänkerrallisesta historiikista? No ainakin itseäni ei kaduta pätkääkään koska olen saanut keskittyä siihen mikä itseäni on oikeasti kiinnostanut.
Jollekin muulle vastava käytös ja skenaario tuskin sopii varsinkin jos haluaa elämässä ns. menestyä eli hankkia hyväpalkkaisen ammatin ja vertaisryhmänsä arvostusta.
Koska en ole oikeastaan koskaan ollut oikeastaan millään tavalla sosiaalinen eikä minua edes kiinnosta ihmiset vaan oikeastaan pelkästään vain ideat niin yksinoleminen on minulle kaikkein mielyttävin ja mukavin olotila varsinkin nyt vanhempana ja korona-aikana jolloin eristäytymisestä on tullut sosiaalisesti hyväksyttävämpää.
Ja älyykkyystestin tulos puhtaalla arvauksella parissa minuutissa (koska kaikki vaihtoehdot vaikuttivat epäsopivilta) enkä ymmärtänyt koko testin ideaa alkuunkaan:
"Saavuttamasi tulos on Mensan kotitestin testausalueen alapuolella. "
Olen siis kolossaalisen tyhmä tuon testin perusteella.
Belisario
:D
Kokemukseni älykkyystestistä
18
588
Vastaukset
Mensan testit eivät mittaa älykkyyttä vaan ainoastaan loogista ajattelukykyä.
- Anonyymi
Joka on yksi älykkyyden osa-alue.
Lisäksi se sattuu olemaan ainoa älykkyyden osa-alue, jota on mahdollista mitata edes jossain määrin luotettavasti ”älykkyystesteillä”. Esimerkiksi tunneälyä tai musikaalisuutta ei ihan noin vain testatakaan.
Ja vielä tuonkin lisäksi matemaattis-looginen älykkyys sattuu korreloimaan kaikkein voimakkaimmin muiden älykkyyden osa-alueiden kanssa, joten se antaa parhaan arvion ihmisen yleisestä älykkyydestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka on yksi älykkyyden osa-alue.
Lisäksi se sattuu olemaan ainoa älykkyyden osa-alue, jota on mahdollista mitata edes jossain määrin luotettavasti ”älykkyystesteillä”. Esimerkiksi tunneälyä tai musikaalisuutta ei ihan noin vain testatakaan.
Ja vielä tuonkin lisäksi matemaattis-looginen älykkyys sattuu korreloimaan kaikkein voimakkaimmin muiden älykkyyden osa-alueiden kanssa, joten se antaa parhaan arvion ihmisen yleisestä älykkyydestä.Ai miten musikaalisuutta ei voi testata? Alkeellinen testi on että soitetaan 2 säveltä ja pitää kertoa kumpi sävel toista korkeampi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai miten musikaalisuutta ei voi testata? Alkeellinen testi on että soitetaan 2 säveltä ja pitää kertoa kumpi sävel toista korkeampi?
Tuo nyt kertoo tarkasta kuulosta, mutta musikaalisuudesta ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo nyt kertoo tarkasta kuulosta, mutta musikaalisuudesta ei.
No nyt oli kyllä huono/trolli vastaus. Olettamus on varmaankin ettei tutkittavan ihmisen tai eläimen kuuloaistissa ole mitään vikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt oli kyllä huono/trolli vastaus. Olettamus on varmaankin ettei tutkittavan ihmisen tai eläimen kuuloaistissa ole mitään vikaa.
Ja sinä siis kuvittelet, että musikaalisuus tarkoittaa vain sävelten erottamista toisistaan?
Et lainkaan välitä sellaisista pikkuseikoista kuin yleisempi sävelkorva, rytmitaju, instrumentin- tai äänenhallinta, harmoniantaju, lyyrisyys...?
Musikaalisuutta on helppo mitata subjektiivisella testillä: laitat kandidaatin musisoimaan ja kuuntelet. Jos kuulostaa hyvältä, hän on musikaalinen sinun mielestäsi. Jos ei, niin ei ole musikaalinen sinun mielestäsi.
Objektiivista testiä sille ei ole eikä oikein voikaan olla olemassa.
Musikaalisuus (kuten kaikki muutkin älykkyyden osa-alueet) kuitenkin korreloi vahvasti matemaattis-loogisen älykkyyden kanssa, eli jos otat kaksi henkilöä, joista henkilö A on matemaattis-loogisen ajattelun kannalta älykkäämpi kuin henkilö B, ja laitat ison joukon muita ihmisiä arvioimaan noiden kahden musikaalisuutta, useimmiten suurin osa arvioitsijoista pitää henkilöä A musikaalisempana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä siis kuvittelet, että musikaalisuus tarkoittaa vain sävelten erottamista toisistaan?
Et lainkaan välitä sellaisista pikkuseikoista kuin yleisempi sävelkorva, rytmitaju, instrumentin- tai äänenhallinta, harmoniantaju, lyyrisyys...?
Musikaalisuutta on helppo mitata subjektiivisella testillä: laitat kandidaatin musisoimaan ja kuuntelet. Jos kuulostaa hyvältä, hän on musikaalinen sinun mielestäsi. Jos ei, niin ei ole musikaalinen sinun mielestäsi.
Objektiivista testiä sille ei ole eikä oikein voikaan olla olemassa.
Musikaalisuus (kuten kaikki muutkin älykkyyden osa-alueet) kuitenkin korreloi vahvasti matemaattis-loogisen älykkyyden kanssa, eli jos otat kaksi henkilöä, joista henkilö A on matemaattis-loogisen ajattelun kannalta älykkäämpi kuin henkilö B, ja laitat ison joukon muita ihmisiä arvioimaan noiden kahden musikaalisuutta, useimmiten suurin osa arvioitsijoista pitää henkilöä A musikaalisempana.>Ja sinä siis kuvittelet, että musikaalisuus tarkoittaa vain sävelten erottamista toisistaan?
Missään tuollaista ei ole väitetty. Sanottiin että se on alkeellinen testi, jos sitä ei läpäise, tuskin on kovin kummoista musikaalisuutta.
En lukenut viestiäsi tuon pidemmälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>Ja sinä siis kuvittelet, että musikaalisuus tarkoittaa vain sävelten erottamista toisistaan?
Missään tuollaista ei ole väitetty. Sanottiin että se on alkeellinen testi, jos sitä ei läpäise, tuskin on kovin kummoista musikaalisuutta.
En lukenut viestiäsi tuon pidemmälle.”En lukenut viestiäsi tuon pidemmälle.”
Mielenkiintoinen strategia keskustelijalle. Ihan kuin sinua ei kiinnostaisi lainkaan lukea toisten näkemyksiä asioista.
Aiemmassa kommentissa testaamisen reunaehdoksi oli kuitenkin asetettu ”edes jossain määrin luotettavasti.” Se, erottaako kaksi säveltä toisistaan, ei vielä aivan huikean luotettavaa kuvaa anna henkilön musikaalisuudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”En lukenut viestiäsi tuon pidemmälle.”
Mielenkiintoinen strategia keskustelijalle. Ihan kuin sinua ei kiinnostaisi lainkaan lukea toisten näkemyksiä asioista.
Aiemmassa kommentissa testaamisen reunaehdoksi oli kuitenkin asetettu ”edes jossain määrin luotettavasti.” Se, erottaako kaksi säveltä toisistaan, ei vielä aivan huikean luotettavaa kuvaa anna henkilön musikaalisuudesta.Niin no no shit sherlock, kuten siinä luki: "Alkeellinen testi on että soitetaan 2 säveltä ja pitää kertoa kumpi sävel toista korkeampi". Toki muitakin testejä on olemassa. Ja jos sinä et osaa lukea sen vertaa että teet tuosta tekstistä johtopäätöksen että sen olisi vätetty olevan ainoa tapa musikaalisuutta mitata, niin en minäkään vaivaudu lukemaan mitä sinä kirjoitat. Niin metsä vastaa jne
- Anonyymi
Testi oli loppupuolella aika hankala, enkä oikein jaksanut keskityä. Alkuun logiikka oli melko selvä. Ensimmäinen kerta, kun jäin alle 120 ÄO:n. Toisaalta en huomannut katsoa (jos tietoa edes oli) tehtävien lukumäärää ja aikaa jäi käyttämättä monta minuuttia. Olisin ehkä vähän voinut petrata keskittymällä paremmin alkupään helpompiin tehtäviin.
Tuollainen testi mittaa sitä, miten kykenee havaitsemaan loogisuutta tai jatkuvuutta muodoissa. Testinä se on suppea, mutta antaa kyllä yhden osa-alueen älykkyydestä kuvaa. Kattavammassa testissä mitataan esimerkiksi kolmeulotteista hahmotuskykyä, matemaattista lahjakkuutta, lähimuistia, verbaalista lahjakkuutta jne... - Anonyymi
Ennen kuin alkaa tekemään jotain älytestiä, on hyvä ottaa selvää, miten ne on tarkoitus ratkaista. Jossain virallisessa testissä oli kolmenlaisia tehtäviä, joista en tajunnut kahdesta miten ne ratkaistaan tai edes mitä siinä on tarkoitus tehdä, ja ne olivat helpoimmat mahdolliset esimerkit. Mutta se siitä erikoisuudesta.
Mensan ilmaistestistä on omanlaisensa eri maissa, myös ilmaisia, ja en muista enää missä, olisko jotain Norja, Tanska, Romania? Tein niistä kaksi, ja toi suomalainen ensin, ja siinä oli mulle joku puolet ensin helppoja, ja sitten keskivaikeaa, ja joku neljä vikaa vaikeita, joihin mulla ei jäänyt oikeastaan aikaakaan, ja kannattaakin yleensä pistää kaikki aika niihin muihin, ja jos sallii, ei vastaa loppuihin, koska ei ole tarkoitus arvata omaa numeroansa.
Kahdesta tehtävätyypistä en kekannut sopivassa ajassa, miten ne ratkaistaan, ja yksi oli kai mustien ja valkoisten kuvioiden määrä tietyllä tapaa, ja toinen miinuusti viivoja. Niitä oli pari, eikä hirveästi vaikuttanut lopputulokseen, mutta jos ratkaisutyypit tietää etukäteen, auttaa se tietysti.
Jossain toisessa, alusta lähtien keskivaikeassa testissä oli myös noi kaksi, joita en silloin hiffannut, ja nyt nelisen kappaletta, ja kun tein testin uudelleen, ja ratkaisin pari muutakin yllätyksekseni, joita en aikaisemmin ratkaissut, ja nyt nopeasti, yhdessä meni ehkä 15 sekuntia, ja ne ei tullut muistista, ja lopputuloksena en osannut yhtä tai kahta, ja yhtä en saanut ratkaistua myöhemminkään, testin jälkeen (ekalla kerralla en katsonut oikeita vastauksia, ja olin jo kaiken unohtanut tokalla kerralla), vaikka käytin varmaan puoli tuntia siihen. Mutta, ei luotettavaa ollenkaan, jos jo tietää jotain, tai edes, jos vain sattuu kekkaamaan asian.
Toinen tekemistäni ilmaisista Mensan nettitesteistä oli samaten pari minuuttia liian nopea mun makuuni, ja piti jossain vaiheessa vastailla 80% varmuudella, ja niissä kävi huono tuuri, kun odotin kovempaa tulosta ekan Mensa-testin jälkeen, ja olin melko varma siitä, mutta aika ei riittänyt, mutta tuli kuitenkin ihan keskinkertainen netittulos, siis joku 120, joka tosin saattaa olla heikkokin, en tiedä, mutta mulle ihan hyvä, koska visuaalinen ei ole mun vahvimpia puolia, kuten ei nopeuskaan, kun tykkään upota nojatuoliin ja pistää piipun palamaan (kuvainnollisesti) ja hidastaa itseäni, syventyä, ajatella laajemmin. Osaan tosin nopeuttaakin, mutta en silloin funtsi vaativampaa. Luultavasti kaikki nojatuoleilijat eivät osaa nopeutta yhtä paljon; eivät monet juoksijatkaan.
Visuaalislooginen; siinä on kusessa, jos ei ole visuaalista lahjakkuutta. Jos on nopea ajattelija, saa aikaetua helpoissa tehtävissä, ja keskinkertaisen älykäs tyyppi saa silloin jonku 130, ja jos olis Mensa-testi oikea, niin arvaamalla oikein jokusen/vaikean, niin tuloksena 131-134 tms. ja siten sinne pääsee, ja noi lukemat on noin puolet Mensalaisista (joista siis puolet siellä arvaamalla, ja harjoittelun määrässä ja strategioissa on eroja). Joku ikätasoitus oli myös, ilmaistestissä, yhden pisteen verran, että Mensaan pääsi esim. 131:llä, ja muut 132:lla, mutten muista varmasti, mutta yksi piste se oli.
Yleensäkin älytestit painotta paljon päässälaskun tyylistä lahjakkuutta, että se on siltä osin vajaata älyn mittausta, vaikka joku 135 :t näyttää saavan korkeita niin sanallisessa kuin kuvioissa, ja alempia matikassa kuin sanallisessa, jos se ei ole niiden alalla niinku mitenkään, mutta hyvin korkeita edelleen, ja kyse on silloin huipputiedemiehistä.
Mensan oikea testi saattaa olla vielä enemmän nopeutta vaativa, esim. 20 sekuntia per tehtävä, mutta ihan vilahdukselta jäi tommoinen käsitys jossain, kun tehtävät oli yksinkertaisempia, ja se nähtävästi on siis noin, jolle vain naureskelin, koska se on vielä huonompi kuin niiden ilmainen testi.
Ilmaista testiä voi parantaa poistamalla vaikeimmat (4) ja helpoimmat (1/3-1/2) ja nostamalla ajan keskimäärin minuuttiin per tehtävä. Oltava keskimäärin, koska se on tuurista kinnni miten nopeasti jonkun tehtävän ratkaisee, että keskimääräinen on tarpeen.
Ajattelin tehdä sitten jonkun top 5%-älytestin, jossa saa vaikeampia jos vastaa oikein, ja helpompia jos vastaa väärin, joka kai on parempi, mun mielestä, koska jos tehtävät on liian vaikeita, saa 80 ÄO:n, joka ei pidä paikkansa, ja sen saa myös Mensan jäsenet, ihan kaikki (tosin riippuen aikarajasta), jos tehtävät ovat liian vaikeita. Ja jos ne on liian helppoja, ei se testaa älyä korkeammassa päässä, vaan silloin vain nopeutta.
En kuitekaan tehnyt sitä testiä, kun ei mulla olut mitään epäselvääkään, ja siinä oli ero; kun tekee kaksi kertaa, se voi olla liian iso ero (15p?), että en siis pitäisi sitä luotettavana.
Sen sijaan bongasin jonkun eläkkeelle siirretyn virallisen kuviotestin, joka muiden testien ohella kertoi mulle rittävästi. Mutta en pidä niitä muuna kuin testinä visuaalisloogisessa, ja niissäkin testeissä on suuria eroja, mm. ajassa, jolla tehtävien vaikeuden kanssa on iso merkitys sille, ketä ne suosii.- Anonyymi
Mensaan ei pääse millään nettitestin tuloksella, vaan ihan oikean älykkyystestit kautta. Nettitestit on tarkoitettu vain omaksi huviksi tai summittaisesksi arvioksi, jonka perusteella voi päättää kannattaako mennä varsinaiseen testiin vai ei. Kukaan ei pääse Mensaan ”arvaamalla”, kuten väitit.
Mensan jäsenet ovat matemaattis-loogisen ja visuaalisen ajattelun osalta poikkeuksellisen älykkäitä ihmisiä. Monilla se oma älykkyys on mennyt siinä määrin hattuun, että sosiaaliseen älykkyyteen ja tunneälyyn jääkin sitten reilusti toivomisen varaa.
- Anonyymi
Sain tulokseksi 150. Tein testin kahdesti ja molemmilla kerroilla sain 75.
- Anonyymi
120 ja todellinen on 80 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Mensan ilmaistestit ovat samaa tasoa kuin monet muut vastaavat kuviotestit ja yleisin ilmoitettu ÄO niillä on 126-luokkaa. Joka selvästikään ei voi pitää paikkansa.
On esitetty, että -10 pistettä saattaisi olla oikein, eli 116 yleisesti, joka mahdollisesti pitää jo paikkansa.
Keskeisintä on kuitenkn katsoa itse ja listattuina, minkälaisen ÄO:n tarvii milläkin alalla, ja tutustua siihen kirjallisuuteen, ja funtia, riittääkö oma ÄO siihen, riittävän vaivattomasti.
On tosin myös erilaisia persoonia, ja mikä sopii itselle niin, että ei tarvii olla kuin oma itsensä, se on sopivaa.
Noi ÄO-trestit on kaikelle kansalle, eli helpohkoja, ja sitten on niinkun 130 ÄO-testejä, jotka on liian vaikeita (Mensa-testikin näyttää vain sen, että saa 131 , ja voi jo yrittää virallista testiä, johon se on kalibroitu). On testejä, joissa annataan liian vähän aikaa.
Sitten on vähän vaikempia, muttei liian, jotka on ihan oikeita älytestejä, mutteivät niin tai ollenkaan kalibroituja. Tulos niissä riippuu myös radikaalisti siitä, miten tuttua kuviotestit itselle on, ja tunteeko niiden ratkaisumallit jo.
https://personalityanalysistest.com/iq-test/ ei ole helppo. Kalibrointia ei ole. Rajaksi arvioisin 30 minuuttia, niin alkaa samaan oikeita ÄO-lukemia, mutta en ole testannut sitä sillä ajalla. Tässä on myös lukusarjoja.
https://iqexam.co/ 30 visuaalista. Tälläkään ei omaa älyään voi mitata, mutta kertoo jo paremmin, minkä tasoinen sen älytestin kuuluisi olla.- Anonyymi
Mensan keskihajonta taitaa olla 15 nykyään. 100 -15 tulisi kattaa 50% väestöstä. Niiden testi on pahasti viallinen, jos eivät pääse edes lähelle tuota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mensan keskihajonta taitaa olla 15 nykyään. 100 -15 tulisi kattaa 50% väestöstä. Niiden testi on pahasti viallinen, jos eivät pääse edes lähelle tuota.
Tuolla laskelmalla ei pärjäisi älykkyystestissä.
- Anonyymi
Huijaussivusto, alkaa velottaa luottokortiltani joka kuukausi 39,90 e etkä saa rahojasi takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828